Lue keskustelun säännöt.
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
En jaksanut lukea kuin alkua viestiketjusta ja tämä on saattanut tulla jo monta kertaa: lähde ennen kuin muuttuu fyysiseksi. Ajattele lapsiasi! Et voi antaa tuollaista mallia! Tuo on ihan kuin minun elämästäni. Minunkin oli pakko erota vaikka olisin halunnut säilyttää perheen kokonaisena. Teidänkään erostanne ei varmasti tule sopuisa ja mies yrittää luultavasti kiusata sinua eron jälkeenkin. Mutta ero kannattaa. Minut nyt aikuiset lapseni ovat kiittäneet, kun jätin sen "vittumaisen miehen". Sanoivat, että ratkaisu oli hyvä ja kaikille parempi, kun emme exän kanssa näe toisiamme. He näkevät isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole pyytänyt ketään ihailemaan meidän perhe-elämää. Luulen, että lapsemme ovat pääsyy siihen, miksi näitä ihastelevia kommentteja tulee. Ja lapsemme todella ovat ihania, reippaita, hyväkäytöksisiä. Heidän puolestaan kärsin eniten, niin hienot pienet ihmiset joutuvat elämään tällaisessa p a skassa. Tiedän, että lapset rakastavat meitä molempia vanhempiaan ja kuulostelen hyvin herkästi oireilevatko he. Mielestäni eivät, vielä. Minulla on käsitys, että riitamme ovat lasten mielestä sellaisia mitä kavereidenkin vanhemmilla joskus on. Huudetaan ja möykätään mutta ketään ei lyödä tai käydä käsiksi. Koska lapset eivät oirele VIELÄ, tilanne vaatii korjausliikkeen enkä haluaisi että ainoa vaihtoehto on erota, mutta en tiedä mikä muukaan se olisi kun toinen ei ulkopuolista apua halua. Ehkä toivoin/toivon, että täällä olisi jollain tarjolla kultainen avain. :/
ap
Jos sun lapset näkee että sä aina itket/ olet suunniltas sen jälkeen kun olette riidelleet, niin se on ongelma. JA jos et vielä tiedä, niin lapse osaavat kompensoida omalla käytöksellään sitä että kotona ei kaikki ole kovin hyvin. Toiset reagoi negatiivisesti ja toiset siten että olevat kuin pieniä enkeleitä ja eivät näytä omia tunteitaan koska pelkäävät että teille tulee riitatilanne päälle ja että lapset luulevat sen itse aiheuttaneen! Lapset usein ajattelevat aiheuttavansa aikuisten riidat. Tällöin lapsista tulee arkoja ja aikuisena heidän on vaikea näyttää tunteitaan.
Eikö olisi parempi että joku ulkopuolinen tekee arvion siitä mikä tilanne on? Sinä AP asut perhehelvetissä etkä näe metsää puilta joten et osaa tehdä rationaalista arviota.
Aivan kuin miehesi sitoisi sua itseensä tuolla nöyryytyksellä ja alistamisella. Pelkää että jätät sen ja yrittää kontrolloida tekemisiäsi. Tosi sairasta tuo ilon vienti toiselta ennen jotain tärkeää juttua.
Helpotat itseäsi jättämällä mies.
Vierailija kirjoitti:
Pysytte yhdessä, koska...?
..ap rakastaa miestään. Näin siis hän itse sanoi. Vaikka eihän eroaminen rakastamista estä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelisin tuollaisessa tilanteessa kirkon perheterapeutin vastaanottoa molemmille, ehkä myös parisuhdekurssia.
Lue ap tuota ketjua lapsuudenkodin kasvuympäristön aiheuttamista traumoista! Kyllä lapset näkevät ja
kokevat sairaan ilmapiirin vaikka lojaaleina peittävät sen. Sinä olet vastuussa lapsistasi, älä enää altista
heitä tuollaisen isän käytökselle. Oma lapsuutesi varmaan vaikuttaa siihen että pidät sitä normaalina
etkä muunlaista avioliittoa ansaitse mutta ole aikuinen ja pelasta edes lapsesi rauhalliseen rakastavaan
kasvuympäristöön kuuntelemasta isän epätervettä käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkki, jonka ymmärrän hankalaksi: älä kuuntele miestä. Älä KOSKAAN itke, koska itkusta hän huomaa pystyneensä vaikuttamaan sinuun.
Vielä parempi vinkki: eropaperit vetämään, koska miehesi vaikuttaa iljettävältä.
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaisessa ammatissa että ratkon muiden parisuhteiden ja perheiden ongelmia. Siksi en haluaisi luovuttaa, moni asia saadaan ratkotuksi, mutta olen jotenkin täysin sokea omalle tilanteelleni. Hävettäisi myös kertoa erosta, minä jonka nimenomaan pitäisi osata tämä juttu, epäonnistun. Ihailen miten joissain perheissä autetaan ja tuetaan aina sitä, joka sillä hetkellä tarvitsee. Puoliso voidaan jopa heittää töihin huonolla säällä. Utopistisia, täysin mahdottomia asioita meidän perheessä. Mekin olemme ns. hyvä perhe, oikein kulissiperhe jossa on kaikki hyvin, paitsi minun mielenterveyteni ei enää kestä tällaista. On hirveää kun tietää etukäteen, että jaaha, nyt on minun tärkeä asiani lähellä ja sieltä mies taas tulee selän taakse ja aloittaa.
Yritän itse olla miehelle kiva. Joskus tein hänelle eväät töihin alkuaikoinamme ja hän suuttui siitä silmittömästi ja jätti ne teatraalisesti pöydälle. Minä en kuulemma ymmärrä yhtään häntä ja hänen tarpeitaan edes niiden eväiden suhteen. Joku tarve miehellä on, koska hän sen syyllistämispuheessaan aina mainitsee (oma aika, kuuntelu) mutta en saa siitä kiinni, koska nuo toteutuvat meillä. Mies keksii aina jonkun "johdoksen" missä ei toteudu: oma aika työmatkalla, Lapissa, jonkun tietyn työpäivän kuulumisten kuuntelu. Ja tämä on tietysti totta! Ehkä juuri sinä päivänä olen ollut itse niin väsynyt etten ole jokaista sanaa kommentonut, hänellä ei tosiaan ole työmatkoja ikinä eikä hän ole päässyt Lappiinkaan. Mutta minkä minä sille. Yhdessä tarpeessaan hän on kyllä oikeassa, nimittäin avioliiton velvollisuudet, ne ovat vähentyneet. Minua ei sytytä enää lainkaan, johtuen hänen käytöksestään. Pitäisi olla vielä haara levällään kaiken tämän päälle.
Eroaminen on oikeus, ei henkilökohtainen epäonnistuminen. Jotkut ihmiset eivät vain sovi yhteen, mutta miehesi kohdalla tuntuu, että hänellä on myös joku oman psyykkinen ongelma. Ei tietenkään ole sanottua, että hän ei voisi muuttua mutta hänen pitäisi kyllä haluta sitä itse.
Amatöörinä ajattelisin että kuvioi voisi olla esim. seuraava: miehelläsi on huono itseluottamus hän purkaa sen kiusaamalla sinua. Kiusaamalla hän saa sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa ja laskemaan itseluottamustasi, jotta et huomaisi hänen epätäydellisyyttään ja jättäisi. Hän siis pelkää että menettäisi sinut, koska kun parisuhteeseen tulee lapsia ei tietenkään olla enää kahden. Vanhemmaksi tulohan on kohta elämässä, jossa monet epävarmuudet ja käsittelemättömät henkiset solmut tulevat esiin. Huonon itseluottamuksen puolesta puhuu myös se, että kiusaaminen tuntuu liittyvän työasioihin: hän vaikuttaa tuntevansa alemmuutta sinun työsi kohdalla.
Suosittelen tietenkin puolueetonta keskusteluapua mutta itsenäisesti voisi aloittaa vaikka seuraavasti:
Varaatte yhteistä aikaa ja kerrot suoraan missä mennään. Ensimmäiseksi kuitenkin kerrot miksi olet valinnut miehesi ja mikä hänessä on hyvää. Hänelle olisi kuitenkin hyvä korostaa, että et jaksa tällä mallilla enää. Eli kerrot millä ehdoilla jatketaan ja minkä pitää muuttua. Muista antaa miehellesi myös tilaa puhua, mutta puheenvuorojen ja ajan tulisi rakentua suurinpiirtein tasan. Jos miehesi on fiksu ja pystyy menemään itseensä hän aloittaa jonkin sortin muutoksen.
(itse tietenkin tekisin niin että en sanoisi mitään suoraan ja keräisin v****sta itsekseni mutta laita sinä AP paremmaksi, toisia on helpompi ainka neuvoa kuin itseään :))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miestäsi pännii kun lähdet, joutuu hoitamaan lapsiansa. Se täysvastuu lapsista on monelle miehelle liikaa.
Jos sulla tärkeitä juttuja töissä niin nyt vaikenet niistä. Eipä tule selän taakse.Suosittelen kyllä teille eroa. Kamala mies sulla.
Eihän mies edes hooda lapsiaan, vaan lykkää ne mummolaan ja näin ollen saa nauttia omasta vapaudesta. Mies haluaa ainoastaan kontrolloida, hallita ja kiusata aloittajaa.
Kun oma parisuhteeni oli aikoinaan siinä tilassa, että mies sai minut itkemään käytöksensä takia, tajusin ettei niin voi jatkua. Se ei ole normaalia, tasapainoista, eikä onnellista elämää kenellekään. Lähdin pois, eikä ole enää sen jälkeen tarvinnut itkeä parisuhteessa tai muutenkaan olla varpaillaan toisen tunnetilojen takia. Löysin tervepäisen miehen, jonka kanssa elämä on ollut ihanaa.
Mulla oli ihan samanlainen avopuoliso 4v ja kun lopulta irtaannuin olin enää harmaa möykky. Hiljalleen oli valunut kaikki omat mielipiteet, harrastukset, ystävät ja muut jutut pois elämästä, kun aina ennen lähtöä oli tuo "myrkytys". Lisäksi tuo sairaalatarina olisi voinut olla omani, paitsi että minulla repesi reisi, eikä mies voinut viedä minua lääkärille koska oli peli kesken. :D joten kävelin 2km päivystykseen, koska en halunnut ottaa taksia, kun olin opiskelija enkä ollut edes saanut opintolainaa vielä.
Haluatko että lapset kasvaa tuollaisessa ympäristössä? Että tyttäresi tai poikasi oppii tuollaiseen perhemalliin ja valitsee itselleen samanlaisen kumppanin?
Mieshän on jo ensinäkin ihan sokea omalle vapaa-ajalleen ja kotitöiden määrälleenkin tai sitten tietää sen ja haluaa vaan että sulta menee hermot. Kumpi parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi jumalauta. Ei se lasten traumoittuminen ole mikään ehto sille että ne tulevat kärsimään katkerasti aikuisuudessaan tuosta teidän riitelytyylistä.
Mulla on ollut hyvä ja turvallinen ydinperhelapsuus, mutta vanhempieni suhdeasetelma yhdistettynä siihen että olen yrittänyt löytää hiukan vähemmän myötäileviä miehiä kuin isäni, on johtanut käytännössä perheväkivaltaan.
Sitä voi olla henkisesti terve nuori aikuinen sillä lähtöoletuksella että tuollainen riitely on normaalia, mutta ei sillä tehdä henkisesti terveitä ja hyvinvoivia nelikymppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa olisi provo, ei ole. Pakko purkaa tätä johonkin.
Mieti tarkkaan mikä olisi paras ratkaisu. Avioliittoneuvola! Perheterapia! Jos hän ei mihinkään noista suostu, niin jätä tuskat taaksesi ja lähde.
Olin itse hieman samankaltaisessa tilanteessa. Kävin yksin terapiassa ja avioliittoneuvolassa, mutta mitä se hyödytti, kun hän ei tullut mukaan. Miehen käytös johtui luonneviasta, mustasukkaisuudesta, omistushalusta, eli narsistisuudesta. Odotin niin kauan, että sain lapset isoiksi ja lähdin. Oli elämäni onnellisinta aikaa kun pääsin hänestä eroon ja sain laittaa oman kodin oman makuni mukaan. Vuosien jälkeen jopa kaduin sitä, että en lähtenyt aiemmin.
Miksi ihmeessä odotit? Et halunnut antaa lapsillesi tervettä ja turvallista kasvuympäristöä? Pahinta on pilata lastenkin elämä vetkuttelemalla eroa. Minun äitini onneksi tajusi ottaa eron, kun olin 6 v, mutta jo sitä edeltävästä ajasta ehdin saamaan traumoja isäni käytöksen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi rasittavaa kun yksi kyselee työasioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
Eikö tämä ole kaikessa yksinkertaisuudessaan vastaus tilanteellesi, oikeasti? Sanot tuolla suoraan, että elät väkivaltaisessa suhteessa. Suosittelisitko ikinä missään tilanteessa kenellekään toiselle jatkamaan VÄLIVALTAISESSA suhteessa? Uskon, että et. Älä siis missään tapauksessa uskottele sitä itsellesikään.
Mitäs ihmettä sitten jos joku lapsista saa ärsytettyä isänsä tähän tilaan tai käy ärsyttäväksi juuri riidan jälkeen? Tai teininä.
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Hämmästyttää joka kerta yhtä paljon huomata, että edellisen kommentoijan kaltaisia epäihmisiä on todella olemassa. Ap:n mies lienee samaa kaliiperia.
Olen näköjään saanut elää kovin suojatun elämän, kun en ole livenä moisiin törmännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Hämmästyttää joka kerta yhtä paljon huomata, että edellisen kommentoijan kaltaisia epäihmisiä on todella olemassa. Ap:n mies lienee samaa kaliiperia.
Olen näköjään saanut elää kovin suojatun elämän, kun en ole livenä moisiin törmännyt.
Miten niin epäihmisiä? Onnistuneita ihmisiä ei kiinnosta korjailla tuollaisten tunareitten jälkiä. Mieluiten eivät tuntisi koko tunaria, kun tunarius paljastuu. Se, että edes yrittää pärjätä mokaamisensa jälkeen ilman apua edes jotenkin pelastaisi tunarin halveksunnalta, mutta jos rääytään heti isiä (kuskia) apuun, niin onhan se lähinnä säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Hämmästyttää joka kerta yhtä paljon huomata, että edellisen kommentoijan kaltaisia epäihmisiä on todella olemassa. Ap:n mies lienee samaa kaliiperia.
Olen näköjään saanut elää kovin suojatun elämän, kun en ole livenä moisiin törmännyt.
Miten niin epäihmisiä? Onnistuneita ihmisiä ei kiinnosta korjailla tuollaisten tunareitten jälkiä. Mieluiten eivät tuntisi koko tunaria, kun tunarius paljastuu. Se, että edes yrittää pärjätä mokaamisensa jälkeen ilman apua edes jotenkin pelastaisi tunarin halveksunnalta, mutta jos rääytään heti isiä (kuskia) apuun, niin onhan se lähinnä säälittävää.
Muutama tuollainen on tullut vastaan elämän aikana, ja hyvin nopeasti olen sanoutunut irti kaikesta kanssakäymisestä. Ovat raskaita ja vastenmielisiä ihmisiä nuo.
Yleensä normaaleilla ihmisillä ei ole intressejä sietää tuollaisia täysin empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä ihmisiä, joten ne joutuvat ottamaan kontaktinsa keskustelupalstoilta. Mitä tästä räyhäämisestään saavat, sitä en osaa kuvitella.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Hämmästyttää joka kerta yhtä paljon huomata, että edellisen kommentoijan kaltaisia epäihmisiä on todella olemassa. Ap:n mies lienee samaa kaliiperia.
Olen näköjään saanut elää kovin suojatun elämän, kun en ole livenä moisiin törmännyt.
Miten niin epäihmisiä? Onnistuneita ihmisiä ei kiinnosta korjailla tuollaisten tunareitten jälkiä. Mieluiten eivät tuntisi koko tunaria, kun tunarius paljastuu. Se, että edes yrittää pärjätä mokaamisensa jälkeen ilman apua edes jotenkin pelastaisi tunarin halveksunnalta, mutta jos rääytään heti isiä (kuskia) apuun, niin onhan se lähinnä säälittävää.
Muutama tuollainen on tullut vastaan elämän aikana, ja hyvin nopeasti olen sanoutunut irti kaikesta kanssakäymisestä. Ovat raskaita ja vastenmielisiä ihmisiä nuo.
Yleensä normaaleilla ihmisillä ei ole intressejä sietää tuollaisia täysin empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä ihmisiä, joten ne joutuvat ottamaan kontaktinsa keskustelupalstoilta. Mitä tästä räyhäämisestään saavat, sitä en osaa kuvitella.
-eri
Sitä mieltä olevilla onkin onnistuneita ihmissuhteita, joissa nauretaan tunareille ja surraan sitä, miten raskaita he ovat vajeineen.
Sinun miehesi tarvitsee hoitoa mutta ei itse tajua sitä. Nyt kova kovaa vastaan ja sanot että tällainen käytös ei sovi. Jos ei hae itselleen apua niin haet eroa. Jospa sitten tajuaa.