Lue keskustelun säännöt.
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
Minä olen joka suhteessa joutunut taistelemaan paikastani. Tarkoittaako tämä sitä, että miehet lähtökohtaisesti ovat ilkeitä, pahantahtoisia, laiskoja ja naisia huonommalla itsetunnolla varustettuja. Onko henkinen alistaminen niin luontaista miehille, että he sen tekevät, jos sille ei kertakaikkiaan tee stoppia.
Ympärillänikin näen suhteita, joissa miehet ovat aina suhteen top-talkereita. En siis koe olevani mitenkään poikkeava.
Nykyisessä suhteessanikaan en luonnollisesti siedä tällaista asetelmaa. Mutta omat taistelunsa siihenkin on vaadittu.
Virkistävää minusta tässä on se, että Ap rehellisesti ja avoimesti tunnustaa tilanteen. Se on jo alku jollekin ratkaisulle. Ei ero välttämättä ole ratkaisu, kun heillä on paljon hyvääkin suhteessa. Mutta ratkaisu olisi saada suhteen valtakuvio tasapainoisemmaksi. Ja siihen ikävä kyllä tarvitsee ns. munaa. Kyllä sen tietää, jos tilanne sitten on toivoton. Siinä tapauksessa tietenkään ei kannata jatkaa. Mutta ei nyt ihan pienestä kannata perhettä rikkoa. Pienet sodat voi taistella, sellaista elämä nyt joskus vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Hämmästyttää joka kerta yhtä paljon huomata, että edellisen kommentoijan kaltaisia epäihmisiä on todella olemassa. Ap:n mies lienee samaa kaliiperia.
Olen näköjään saanut elää kovin suojatun elämän, kun en ole livenä moisiin törmännyt.
Miten niin epäihmisiä? Onnistuneita ihmisiä ei kiinnosta korjailla tuollaisten tunareitten jälkiä. Mieluiten eivät tuntisi koko tunaria, kun tunarius paljastuu. Se, että edes yrittää pärjätä mokaamisensa jälkeen ilman apua edes jotenkin pelastaisi tunarin halveksunnalta, mutta jos rääytään heti isiä (kuskia) apuun, niin onhan se lähinnä säälittävää.
Muutama tuollainen on tullut vastaan elämän aikana, ja hyvin nopeasti olen sanoutunut irti kaikesta kanssakäymisestä. Ovat raskaita ja vastenmielisiä ihmisiä nuo.
Yleensä normaaleilla ihmisillä ei ole intressejä sietää tuollaisia täysin empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä ihmisiä, joten ne joutuvat ottamaan kontaktinsa keskustelupalstoilta. Mitä tästä räyhäämisestään saavat, sitä en osaa kuvitella.
-eri
Sitä mieltä olevilla onkin onnistuneita ihmissuhteita, joissa nauretaan tunareille ja surraan sitä, miten raskaita he ovat vajeineen.
Olet varmaan kuullut tämön ennenkin, mutta kertaushan on opintoje äiti: Hae itsellesi apua. Oikeesti.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joka suhteessa joutunut taistelemaan paikastani. Tarkoittaako tämä sitä, että miehet lähtökohtaisesti ovat ilkeitä, pahantahtoisia, laiskoja ja naisia huonommalla itsetunnolla varustettuja. Onko henkinen alistaminen niin luontaista miehille, että he sen tekevät, jos sille ei kertakaikkiaan tee stoppia.
Ympärillänikin näen suhteita, joissa miehet ovat aina suhteen top-talkereita. En siis koe olevani mitenkään poikkeava.
Nykyisessä suhteessanikaan en luonnollisesti siedä tällaista asetelmaa. Mutta omat taistelunsa siihenkin on vaadittu.
Virkistävää minusta tässä on se, että Ap rehellisesti ja avoimesti tunnustaa tilanteen. Se on jo alku jollekin ratkaisulle. Ei ero välttämättä ole ratkaisu, kun heillä on paljon hyvääkin suhteessa. Mutta ratkaisu olisi saada suhteen valtakuvio tasapainoisemmaksi. Ja siihen ikävä kyllä tarvitsee ns. munaa. Kyllä sen tietää, jos tilanne sitten on toivoton. Siinä tapauksessa tietenkään ei kannata jatkaa. Mutta ei nyt ihan pienestä kannata perhettä rikkoa. Pienet sodat voi taistella, sellaista elämä nyt joskus vain on.
Ei tarkoita. Joillain vain on sellainen malli, että sietävät miehiltään huonoa käytöstä ja jäävät sen tasoisiin suhteisiin ruikuttamaan, valittamaan ja uhreiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Hämmästyttää joka kerta yhtä paljon huomata, että edellisen kommentoijan kaltaisia epäihmisiä on todella olemassa. Ap:n mies lienee samaa kaliiperia.
Olen näköjään saanut elää kovin suojatun elämän, kun en ole livenä moisiin törmännyt.
Miten niin epäihmisiä? Onnistuneita ihmisiä ei kiinnosta korjailla tuollaisten tunareitten jälkiä. Mieluiten eivät tuntisi koko tunaria, kun tunarius paljastuu. Se, että edes yrittää pärjätä mokaamisensa jälkeen ilman apua edes jotenkin pelastaisi tunarin halveksunnalta, mutta jos rääytään heti isiä (kuskia) apuun, niin onhan se lähinnä säälittävää.
Muutama tuollainen on tullut vastaan elämän aikana, ja hyvin nopeasti olen sanoutunut irti kaikesta kanssakäymisestä. Ovat raskaita ja vastenmielisiä ihmisiä nuo.
Yleensä normaaleilla ihmisillä ei ole intressejä sietää tuollaisia täysin empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä ihmisiä, joten ne joutuvat ottamaan kontaktinsa keskustelupalstoilta. Mitä tästä räyhäämisestään saavat, sitä en osaa kuvitella.
-eri
Sitä mieltä olevilla onkin onnistuneita ihmissuhteita, joissa nauretaan tunareille ja surraan sitä, miten raskaita he ovat vajeineen.
Olet varmaan kuullut tämön ennenkin, mutta kertaushan on opintoje äiti: Hae itsellesi apua. Oikeesti.
Miksi ihmeessä hakisin? Tunarit saavt minulta vain ansionsa mukaan.
Koet parisuhteessasi vakavaa henkistä väkivaltaa ja fyysisen väkivallan uhkaa. Soita Nollalinjaan: saat nimettömänä keskusteluapua tilanteeseesi ammattilaiselta. Nollalinja on auki 24/7 , se on amksuton eikä siitä jää merkintää puhelinlaskuun. https://www.nollalinja.fi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja itkusta hän sanoo, että lopeta tuo itkemällä kiristäminen. Näin hän sanoo lapsillekin. Vaikka siis itse kiusaa siihen pisteeseen että itku tulee.
ap
Kuulostaa omalta elämältäni 15 vuotta sitten. Jätin sen miehen. Se oli täysin systemaattista se kiusaaminen. Yksi hänen ikävistä tempuistaan oli se, että tarvitsin hänen apuaan erääseen työprojektiin ja olimme sopineet ajan, jolloin suoritamme tehtävän. Mies lykkäsi aina asiaa, kunnes oli edellinen ilta ja asia piti saada tehtyä. Mies kieltäytyikin yllätteän, ja olin aivan paniikissa, sillä todellakin tarvitsin siihen toisen ihmisen (joka pitää briiffata siihen, mitä täytyy tehdä, ja sen olin jo hänelle tehnyt). Koko yön tein ihan ihmeellisiä virityksiä ja järjestelyjä, että sain edes jotenkin asian tehtyä, mutta pieleenhän se meni. Töissä olikin sitten selittäminen.
Silloin itkin helposti, ja mies huomasi sen. Nyt tajuan, että olin tuolloin ihan hermoraunio, ja itkin siksi niin herkästi. Nykyään itkuherkkyyteni on kadonnut.
Kannattaa miettiä, että tuollaisessa suhteessa oleminen on aidosti todella kuormittavaa. Miehen käytös ei ole normaalia eikä sopivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ex teki tuota. Olin menossa usein johonkin tärkeään, esim. seminaari yliopistolla. Se soitti vielä autoonkinbja karjui ja haukkui. Olin menossa konferenssiin ekaa kertaa, sama juttu, haukkui vielä matkalla. Jätin sen hyvin pian noiden jälkeen. Vaikka oli lapsi ja yli 10 v. suhdetta takana. Olin erittäin helpottunut!
Nyt mulla on uusi suhde ja mies kysyy ennen tärkeitä tapahtumia, että onhan vaatteet katsottu valniiksi ja onko matkaeväät ostettu. Sitten toivottaa tsemppiä ja turvallista matkaa. Ei vaikea arvata, olenko iloinen että heitin exän menemään elämästäni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta apn lapset kuulostavat kyllä täysin tyypillisiltä narsistiperheen lapsilta. Yrittävät olla mahdollisimman helppoja ja iloisia, ja ostaa vanhempien huomiota ja hyväksyntää suorittamisella. Eiväthän he tuollaisessa ilmapiirissä voi mitenkään uskaltaa näyttää todellisia tunteitaan, saatika kapinoida!
Ap miehesi on hirviö, ja niin olet sinäkin. Uhraat viattomat lapsesi omille kulisseillesi.
Millä tavalla lapseni olisivat narsistiperheen lapsia? Senkö takia, että ovat hyväntuulisia ja pärjäävät koulussa? Ovatko kaikki tällaiset lapset sairaiden perheiden lapsia? Meillä on perheessä ongelmia mutta tätä en allekirjoita. Lapsi saa olla onnellinen, ilman että hän peittää sillä kaltoikohteluaan. Toki meidänkin esimurkku osaa olla hankala, mutta noin persoonina he ovat kaikki optimisteja, minusta ja muidenkin mielestä mieleltään terveitä.
En ole tuon viestin kirjoittaja, johon viittaat, mutta siis: ei tietenkään siksi lapsesi vaikuta narsistiperheen lapsilta että ovat hyväntuulisia ja pärjäävät koulussa. Vaan siksi, että se miten kuvaat perhe-elämääsi antaa perheestänne (miehesi käyttäytymisestä ja se että sallit sen) niin epäterveen, suorastaan sairaan kuvan. Olet ehkä sokaistunut tilanteellenne? Lapsenne 100% varmuudella kärsivät miehesi toiminnasta. Lasten koti on vanhempien suhde. Aivan yksiselitteisesti on näin. Lisäksi miehen epäterve käyttäytyminen kohdistuu myös lapsiinne niin kuin kerroit (heidän itkuunsa jne)
Jos lapsesi karusta tilanteestamme huolimatta eivät oireile niin todella todennäköistä on, että he haluavat olla lisäämättä kotinne (ja sinun) tunnetaakkaa olemalla mahdollisimman ”helppoja”. Kuinka täynnä Suomi onkaan aikuisten, entisten ”helppojen”, ”kilttien tyttöjen ja poikien” tarinoista. Vasta aikuisena useat tajuavat että pakenivat tähän rooliin kodin tilannetta.
Hei ap! Isäpuoleni oli juuri tuollainen, joka ei kestänyt yhtään vastaansanomista. Huusi samalla tavalla äidilleni, paiskoi tavaroitakin ja oli aina sen näköinen että käy käsiksi vaikka ei koskaan käynyt. Äiti alkoi aina itkemään kuten sinäkin ap. Ja arvaas mitä tapahtui kun me lapset tultiin teini-ikään? No isäpuolihan alkoi karjua meille kun alettiin vähän pullikoimaan ja haistattelemaan, kyseenalaistamaan, mitä teinit nyt normaalisti tekeekään. Viimeistään siitä asti alkoi elämä olemaan aivan hellvettiä. Äiti alkoi olemaan aika paljon poissa, "töissä", en ainakaan muista hänen olleen paljoakaan kotona. Pelkäsi varmaan? Ahdisti liikaa? Isäpuoli sai siis purkaa kaiken aina meihin lapsiin. Tiedätkö mitä ap? Olen todella, todella katkera äidilleni kun hän ei eronnut. Koen ettei hän puolustanut minua ja veljiäni. Toisesta veljestäni tuli nuorisorikollinen enkä enää pidä yhteyttä joten en tiedä missä nykyään edes on (toivotaan ettei vankilassa sentään), toinen veli on vakavasti masentunut. Itse sain säilytettyä mielenterveyteni jotenkin, luottamusongelmia lukuunottamatta, mutta olen silti niiiiin vihainen! Molemmille aikuisille. En pelkästään isäpuolelle vaan myös äitini teki väärin koska ei eronnut ja suojellut meitä lapsia!
Eroa ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea kaikkia vastauksia mutta tajuan tilanteen. Mies on manipuloiva narsisiti. Nyt ryhdistäydyt ja keräät voimia ja seuraavalla kerralla käännyt miestä kasvokkain ja napautat että NYT LOPPU TUOLLAINEN. minulla on työ joka pitää hoitaa ja sillä siisti.
Älä alistu. Tuollainen narsisiti luonne vain käyttäytyy luonteensa mukaisesti ja on saanut sinusta hyvän HUONON vastuksen johon purkaa pahaa oloaan. JA paskaa luonteenpiirrettään.
Älä anna sen jatkua vaan pistä vastaan. Jos tulee riita niin riitele. Mutta älä anna periksi.
Ilmeisesti kotona olet jo saanut kärsiä samasta niin lapsen lailla yritän hyvitellä ettei toinen suutu. MUTTA SELLAINEN PELI EI VETELE.
Oikein pistää vihaksi tuollaiset lapselliset mäkättäjä miehet. Opeta se tavoille. Olet aikuinen nainen, älä matele miehesi edessä. Et ole lapsi eikä hän ole isäsi !!!!! PRKLE!!!
Koko ketju on sanoinkuvailemattoman kuvottava. Ja ap, sinä olet idiootti. Lopeta se jankuttaminen että olisi vielä ehkä jotain toivoa ynnynnyy. Lähde ja jos miehesi muuttuu niin katso sitten asioita uudelleen. Mutta ensin ero, jotta saat jotain kunnioitusta itseäsi kohtaan. Miehesi on hirveä ihminen, mutta sinä annat lastesi kärsiä. Ja vaikka asiat yleensä hyvä hoitaa puhumalla niin tuossa tilanteessa ero hoidettava hiljaa valmistellen ja lähdettävä kerrasta. Ei yhtäkään keskustelua ehkä haluaisin erota jne vaan hommaat asunnon, järjestät asiat ja lähdet. Miehesi ei ikinä suostu eroon ja päästää uhriaan lähtemään noin vain. Ihmistä voi rakastaa myös pilaamatta omaa ja lastensa elämää. Oikeasti, mitä nopeammin lähdet sen parempi. Hanki myös varmuudeksi kaikki asiat sen tueksi, ettei miehesi voi mustamaalata sinua ja yrittää pitää lapsia koska olet hullu jne. EROSTA ET EDES KESKUSTELE VAAN EROAT!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroaminenkaan ei kyllä ole mikään tae siitä, että lapset saa turvaan. Jos mies ei todistetusti ole väkivaltainen tai muuten laiminlyö vakavasti lapsia, hänellähän tulee olemaan oikeus lapsiaan pitää luonaan. Saattaapa ilkeyksissään yrittää päästä lähivanhemmaksikin. Siinä ei sitten ap ole edes näkemässä miten lapsiaan kohtelee, saati pysty puuttumaan.
Minä olen myös eron käynyt läpi ja voin nyt huomattavasti paremmin. Neuvoksi ap:lle sanoisin, että koita saada ennen eroilmoitusta kerättyä todisteita miehen käytöksestä. Esim. nauhottamalla puhelinkeskusteluja tms. Jos hän provosoituu lyömään sinua, se koituu oikeastaan eduksesi eron jälkeistä lasten huoltajuutta ajatellen. En siis neuvo kerjäämään lyömistä. Luonnehäiriöisen kanssa ei vaan tepsi normaalit keskustelut ja neuvottelut. On pakko käyttää hänen aseitaan.
Kysy mieheltäsi miksi tämä toistuvasti satuttaa sinua tieten tahtoen. Kysy itseltäsi miksi sen sallit. Älä salli enää. Syteen tai saveen kieltäydy kuuntelemasta tällaista halventavaa paskaa ja suojaa itsesi. Sinua kohdellaan juuri niin kuin annat muiden kohdella. Mahtavan esimerkin näytät myös lapsillesi.
Minunkin eksäni teki tuota. Minulla oli seuraavana päivänä työpäivä ja viimeinen tentti, jota ei olisi pystynyt enää uusimaan. Mitä teki mies? Riipaisi illalla yksinään kännit, tutki ja rikkoi puhelimeni kun nukuin ja herätti minut aamuyöstä vastailemaan idioottimaisiin sönkötyksiin koskien naapurin miestä joka oli auttanut minua vaihtamaan tyhjentyneen renkaan.
Sain tentistä muuten 97/100 pelkällä apinan raivolla ja valmistuin.
Valmistumisenkin mies latisti mutta se onkin jo ihan toinen tarina. Jätin miehen, mutta aivan liian myöhään.
Ap on ihmussuhdetyöammattilainen ja pohdiskelee, että voiskohan mies olla narsistisesti vaurioitut? Niin säälittävää, että naurattaisi ellei itkettäisi. Ymmärrän ap:n pelon - tosta miehestä kuoriutuu huoltajuustaisteluissa maailman ensteks paras iskä ja hän saa ap:n näyttämään hermoheikolta ihmisrauniolta, joka ei sovellu lasten äidiksi.
Ainoa mikä tässä tarinassa kiinnostaa on se, että miksi ap kertoo tuolle kusipäälle etukäteen, että hänellä on töissä tärkeä päivä? Siksi, että hän saisi miehen pilaamaan sen? Ap pakkotoistaa mallia, jossa hänen pitää saada mies pilaamaan kaiki tärkeä itseltään, se on lievästi mielenkiintoista. Itse en kertoisi mitään ja ulkomaanmatkaani dissaisin ja valittelisin niin, ettei miehelle jäisi mitään saumaa itkettää. Mutta ei: herkkä ja vilpitön lumihiutale-ap kaivaa toistuvasti veren nenästään - miksi hän on masokisti?
Mun ex herätti myös usein yöllä. Yleensä haukkuja kuuntelemaan tms tai etsimään jotain sen tavaraa. Huusi vieressä vaikka lapsi oli paikalla. Pakotti ylös sängystä ja haukkui kun lepäsin.
T. Se joka haukuttiin aina ennen seminaareja tms
Jännä että ihmissuhdetyön ammattilainen murtuu joka kerta itkemään, vaikka tietää että toisen tarkoitus on vaan vittuilla ja saada reissu pilattua. Luulisi ettei noin herkkä ja hauras mieli kestä ihmissuhdetyötä, jos täysin ennustettavissa olevasta tutusta provoilusta hajoaa täysin ja itkee naaman turvoksiin.
Tuossa on ihan pohdinnan aihetta ja tässä kohtaa on pakko oikoa monen käsityksiä: Se, että työskentelee jonkinlaisessa ihmissuhdeammatissa ei suoraa anna minkäänlaista taetta sille, minkälainen oma parisuhde on tai eroaako siitä lopulta ja niin edelleen.
Yhtä hassua olisi ajatella, että lääkäri ei koskaan sairastu tai opettajan lapsi olisi aina akateemisesti taitava. Tai että siistijän kotina olisi aina putipuhdasta tai että autokoulun opettaja ei ikinä joutuisi kolariin.
Näin jo pelkästään siksi, että parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä. Vaikka oletettaisiinkin, että ammattilaisen halu ja kyvyt muuttaa asioita itsessään olisi korkealla tasolla, ei toista ihmistä voi ikinä muuttaa eikä hänen ajatuksiaan lukea.
Lisäksi on myös molempien tahdosta riippumattomia asioita, jotka suhteeseen vaikuttavat. Sitten on vielä tiedostamaton käytös ja sokeus omaan itseensä, ammattilaisetkaan eivät tältä välty, koska he ovat ihmisiä, joilla on oma persoona, temperamentti, mielihalut, tarpeet jne. Joskus halut ja tarpeet muuttuvat eivätkä vain enää joskus kohtaa.
Omassa suhteessa ei nimittäin voi koko ajan etäännytyää itseään ammattilaisen tavoin objektiivisempaan vinkkeliin, vaan kyllä siellä saa olla ihan inhimillinen oma itsensä tunteidensa kanssa. Ei olisi enää ehkä luonnollisesta parisuhteesta kyse, jos pitäisi aina ottaa helikopterivinkkeliä ja etäännyttää itseään, kun tulee vaikea paikka, jotta voi toimia järkevästi, sillä silloin oma kosketus itseensä vähitellen katkeaa ja silloin se katkeaa suhteeseenkin. Näet kyllä edelleen kumppanin, mutta oletkin yhtäkkiä lasipurkin ulkopuolella. Ammattilainen joutuu jatkuvasti suojaamaan omia tunnereaktioitaan työssä, niin ei voi tehdä parisuhteessa, koska kyse on henkilökohtaisesta suhteesta eli siksikään ammattilaisuus ei omaa suhdetta suojaa, kun sitä ei voi tietyiltä osin siihen ees käyttää.
Yhdessä pysymisen ei pitäisi olla tavoiteltava itseisarvo (varsinkaan ammattilaisille), mutta hyvän parisuhteen pitäisi olla (siis jos ylipäänsä suhteen haluaa).
Eli ei ammattilaisen tulekaan automaattisesti yksin hoitaa suhdetta (koska se ei tietenkään ole mahdollista) ja yrittää kaikin tavoin saada suhde pysymään kasassa.
Voi olla ammattimaista yrittää muuttaa asioita, kuten ap:kin toivoo, mutta vain jos molemmilla on halua ja vuorovaikutussuhde vielä toimii. Mutta ammattilaista on myös erota, jos yrittämisen jälkeen joutuu toteamaan, että molempien halu ja yritys on huomioitu, mutta asiat eivät muutu tai kummatkaan eivät itse muutu.
Lopouun on pakko myös sanoa, että tuota muodikasta narsistisanaa viljellään aivan liikaa ja ylimitoitetusti eri tilanteissa. Oikea narsismi on harvinainen persoonallisuushäiriö. Narsistimaisia piirteitä sen sijaan on kaikilla, toisilla vähämmän, toisilla enemmän. Näiden viestien perusteella ei voi sanoa mitään, mutta apn kertoman perusteella kuulostaa jonkintyyppiseltä kateudelta.
Apn omat menot saattavat laukaista miehessä syvällä lukossa olevia ärsyyntymisen aiheita, pelkoja, kateuden tai huonommuuden tunteita, jotka avuttomasti purkautuvat sitten näin. Mies ei koe voivansa tulla kuulluksi jossakin asiassa tai tarpeessa, mikä sitten laukeea vahingollisesti tällaisten toisiaan muistuttavien tilanteiden kautta, tässä tapauksess "apn omien menojen".