Lue keskustelun säännöt.
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä tapahtuisi jos vastaat miehelle kaikkiin hänen väitteesiinsä neutraalisti, että juu, näin tulee tapahtumaan, olet oikeassa, ymmärrän harmisi, saattaa ollakin näin ja ohhohhoijaa olenpa nyt rakas niin väsynyt, että vetäydyn jo lepäämään, tärkeä päivä ja aikainen lähtö huomenna. Olet kulta, pus.
Tämä ei siis ollut neuvo, vaan kysymys mitä tuossa tilanteessa tapahtuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exäni oli juuri tuollainen myös. Lopulta alkoi olla väkivaltainenkin. Kerran löi minua niin kovaa, että ,molemmista korvista menivät tärykalvot rikki, eikä ollut mitään muuta syytä kuin hänen sairas mustasukkaisuutensa. Onneksi jätti minut lopulta, kun ei kestänyt omaa mustasukkaisuuttaan. Nyt on ottanut uuden uhrin, jota pitää vankinaan ja pihdeissään. Yritin varoittaa, uusi uhri ei vielä ole tajunnut jättää vaikka kertoikin, että merkkejä on ollut ja paljon ja että suhde on vaikea ja ahdistaa.
Pakko kertoa vielä pari esimerkkiä omasta elämästä kun ihmiset ei ymmärrä miten toiset voi käyttäytyä toisia kohtaan.. Mun piti herätä viideltä tekemään miehelle aamupala koska mies halusi syönnin jälkeen vielä nukkua tunnin tai kaksi ennen kuin heräsi töihin. Meillä oli yhteisestä päätöksestä kaksi koiraa. Minähän niitä hoidin. Kerran jäin ylitöihin ja pyysin josko hoitaa lenkin. Kun tulin sanoi sujuvasti että kyllä hoiti. No koirat sitten anovasti katseli ulos hädissään... Selvisi että oli päästänyt meidän 2 neliön kokoiselle rivitalon pihalle. Sen yhden ainoan kerran kun pyysin. Kun ei jaksanut. Kerran tein uunikyljyksiä. Leivitin ja keitin 3 h lihaliemessä. Mies näki vain leivityksen ja luuli saavansa rapeaa wienerleikettä. Nälkäisenä odotti ja kun 3 h päästä sai höyryävät tuoksuvat kyljykset hermostui täysin kun ei ollutkaan rapeaa pihviä.
Vierailija kirjoitti:
Mekin olemme ns. hyvä perhe, oikein kulissiperhe jossa on kaikki hyvin, paitsi minun mielenterveyteni ei enää kestä tällaista. On hirveää kun tietää etukäteen, että jaaha, nyt on minun tärkeä asiani lähellä ja sieltä mies taas tulee selän taakse ja aloittaa.
No miksi ihmeessä pidät moisia kulisseja yllä? Eihän kenelläkään olisi mitään kulisseja minkä taakse kätkeytyä ja salaa tuntea oloaan huonoksi, jos kaikki rehellisesti näyttäisivät itsensä ja tilanteensa sellaisena kuin se on. Noloahan se varmaan on todeta, että oma perheidylli ei olekaan mitään täydellistä idylliä, mutta nolompaa on jatkaa siinä ja kärsiä muiden mielipiteiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Exäni oli juuri tuollainen myös. Lopulta alkoi olla väkivaltainenkin. Kerran löi minua niin kovaa, että ,molemmista korvista menivät tärykalvot rikki, eikä ollut mitään muuta syytä kuin hänen sairas mustasukkaisuutensa. Onneksi jätti minut lopulta, kun ei kestänyt omaa mustasukkaisuuttaan. Nyt on ottanut uuden uhrin, jota pitää vankinaan ja pihdeissään. Yritin varoittaa, uusi uhri ei vielä ole tajunnut jättää vaikka kertoikin, että merkkejä on ollut ja paljon ja että suhde on vaikea ja ahdistaa.
Onneksi jätti minut, yhyyy, yhyyy, kun itse en ollut kykeneväinen kantamaan vastuuta siitä, kuka minua kohtelee ja miten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman kokenut kirjoitti:
Pakko kertoa vielä pari esimerkkiä omasta elämästä kun ihmiset ei ymmärrä miten toiset voi käyttäytyä toisia kohtaan.. Mun piti herätä viideltä tekemään miehelle aamupala koska mies halusi syönnin jälkeen vielä nukkua tunnin tai kaksi ennen kuin heräsi töihin. Meillä oli yhteisestä päätöksestä kaksi koiraa. Minähän niitä hoidin. Kerran jäin ylitöihin ja pyysin josko hoitaa lenkin. Kun tulin sanoi sujuvasti että kyllä hoiti. No koirat sitten anovasti katseli ulos hädissään... Selvisi että oli päästänyt meidän 2 neliön kokoiselle rivitalon pihalle. Sen yhden ainoan kerran kun pyysin. Kun ei jaksanut. Kerran tein uunikyljyksiä. Leivitin ja keitin 3 h lihaliemessä. Mies näki vain leivityksen ja luuli saavansa rapeaa wienerleikettä. Nälkäisenä odotti ja kun 3 h päästä sai höyryävät tuoksuvat kyljykset hermostui täysin kun ei ollutkaan rapeaa pihviä.
Sulla ehkä tuossa empatiakyvyssä on parantamisen varaa, kun et osannut olla pahoillasi kun mies pettyi. Ja koiria ei pidä opettaa noin hemmotelluiksi, ettei kuseminen yhden kerran niiden elämässä riitä. Ei ne mitään kunkkuja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Ihailen sun rohkeutta. Et antanut painaa itseäsi alas kuitenkaan.
Mä taas katson alaspäin hänen tunariuttaan ja kyvyttömyyttä hoitaa omia asioitaan itse, vaan vaivasi omalla surkeudellaan ukkoaan.
Ja asut keskellä metsää pikku- pikku mökissäsi ja näppäilet pikku- pikku tablettiasi. Ja olet varmaan aika yksinäinen, koska selkeästi olet kykenemätön ajattelemaan pikku-pikku aivoillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon sinua ap sillä oma mieheni on samantapainen. Haluaa jonkun reaktion minulta sillä on itse tyhjä sisältä. Ei kestä tasaisuutta. Minä lähtisin ap tilanteessa lomalla lasten kanssa niin että joku ystävä tulee mukaan auttamaan lasten kanssa. Matkan täytyy olla vaikka viikon pituinen. Mieti sen aikana omia tunteitasi, kaipaatko arkeanne, miten lapset käyttäytyvät? Siihen asti yritä selvitä päivä kerrallaan, yritä saada voimaa ajstuksesta että olet tilannut teille matkan. Siihen ei mies voi puuttua. Yritä käyttäytyä kiusaamistilanteessa joskus toisin kuin ennen, miten miehesi siihen reagoi?
Provohuutelijoille, miksi esimerkiksi koulukiusattu ei vaihda heti koulua? Koska ihmiset haluavat uskoa asioiden muuttuvan. Eroaminen ei ole niin helppoa kuin kuvitellaan ja ap syytä ei tilanne ole. Ei apta joka om uhri auta se että sanotaan olevan myös syyllinen jos ei lähde. Ei kyllä se syyllinen on mies!
Se, että ei heti eikä edes melkein heti jätä kun parisuhde on vaikea ei ainakaan itsellä ollut se provohuutelun syy. Luulen monien tietävän, että vaikeasta tilanteesta on vaikea lähteä. Mies käyttäytyy huonosti, mutta aloittaja ei tunnu ymmärtävän tilannettaan, eikä suostu toimimaan muillakaan tavoilla kuin omien sanojensa mukaan "itkemällä ja alistumalla". Toki jos tämä aloitus on totta, tämä keskustelu voi olla ensimmäinen askel parempaan ap:n tilanteessa.
Ap, olen ollut hyvin samankaltaisessa suhteessa ja tiedän tarkalleen kuinka se sumentaa oman arviointikyvyn. Suurin esteeni erolle oli häpeä, toiseksi suurin este oli pelko siitä että mies vahingoittaa minua ja lapsia tai jopa tappaa.
Lähdin silti, olen nyt elänyt lasten kanssa puoli vuotta yksin. Tämä on ollut parasta aikaani vuosikausiin. Pelko edelleen välillä läsnä mutta aina harvemmin. Ihanaa, rauhallista arkea. Peloistani kerroin lähipiirilleni avoimesti. Häpeäkin oli turhaa. Kerroin samoille ihmisille rehellisesti myös eroon johtaneista syistä. Kukaan ei ole arvostellut.
Voimia ja rohkeutta toivon. Sinulle ja lapsille on parempikin elämä tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Ihailen sun rohkeutta. Et antanut painaa itseäsi alas kuitenkaan.
Mä taas katson alaspäin hänen tunariuttaan ja kyvyttömyyttä hoitaa omia asioitaan itse, vaan vaivasi omalla surkeudellaan ukkoaan.
Ja asut keskellä metsää pikku- pikku mökissäsi ja näppäilet pikku- pikku tablettiasi. Ja olet varmaan aika yksinäinen, koska selkeästi olet kykenemätön ajattelemaan pikku-pikku aivoillasi.
Asuinpaikkani on erinomainen, samoin taloni tunnelmallisine uuneineen, nytkin tulet takoissa. Ja ajattelukykyä löytyy enemmän kuin sulle on koskaan annettukaan, ja oma tupa oma lupa. Toki parisuhde on mukava asia elämässä, en vain tajua kuka menee noin paskaan sellaiseen kuin itse menit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä miesviha provoja tulee varmaan 5 päivässä, ei mitään uutta.
Mun mielestä tää on ennemminkin naisvihaprovo, niin hölmöläiseltä ap saa itsensä kuulostamaan..
Joo ei tästä ota selvää enää kukaan :D
provo joka tapauksessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunpa olisi provo, ei ole. Pakko purkaa tätä johonkin.
Mieti tarkkaan mikä olisi paras ratkaisu. Avioliittoneuvola! Perheterapia! Jos hän ei mihinkään noista suostu, niin jätä tuskat taaksesi ja lähde.
Olin itse hieman samankaltaisessa tilanteessa. Kävin yksin terapiassa ja avioliittoneuvolassa, mutta mitä se hyödytti, kun hän ei tullut mukaan. Miehen käytös johtui luonneviasta, mustasukkaisuudesta, omistushalusta, eli narsistisuudesta. Odotin niin kauan, että sain lapset isoiksi ja lähdin. Oli elämäni onnellisinta aikaa kun pääsin hänestä eroon ja sain laittaa oman kodin oman makuni mukaan. Vuosien jälkeen jopa kaduin sitä, että en lähtenyt aiemmin.
Miesten genomissa on sellainen ikiaikainen muutoksia hylkivä pätkä joka hokee kuin piru olkapäällä että naisen paikka on kotona ja mies menee ja tulee kuten haluaa. Siitä kiikastaa. Hän tuntee olevansa nainen suhteessanne, eli vastuunkantaja, koska "joutuu aina hoitamaan lapsia" eli sen 3x vuodessa kun sinä reissaat. Ilmeisesti pitää sinun työtäsi hohdokkaampana kuin omaansa koska ei pääse työmatkoille koskaan. Siis loppupeleissä kyseessä on kateus. Haluaa pilata reissusi koska ei itsekään "pääse minnekään". Yrittää todistaa että sinä äitinä kuulut kotiin. Mikä tietenkin on täyttä potaskaa. Naisten kehitys on mennyt eteenpäin, miesten ei mene koskaan, kasvatti poikaansa sitten miten hyvänsä. Sanoisin sille että tuon sulle tuliaisena hameen jos et lakkaa juonittelemasta. Ja kun tulet kotiin seuraavalta reissulta tämä asia keskustellaan loppuun ja siihen ei enää palata, ikinä koskaan enää tai tulee ero. Tee selväksi että nyt riittää, älä itke, vaan suutu, näytä se. Et ole ansainnut tuollaista kohtelua. Kyseessä on työmatka ei mikään huviloma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta apn lapset kuulostavat kyllä täysin tyypillisiltä narsistiperheen lapsilta. Yrittävät olla mahdollisimman helppoja ja iloisia, ja ostaa vanhempien huomiota ja hyväksyntää suorittamisella. Eiväthän he tuollaisessa ilmapiirissä voi mitenkään uskaltaa näyttää todellisia tunteitaan, saatika kapinoida!
Ap miehesi on hirviö, ja niin olet sinäkin. Uhraat viattomat lapsesi omille kulisseillesi.
Vierailija kirjoitti:
Mies on puhunut erosta ainostaan kerran riidan jälkeen kun ei saanut minulta s eksiä. Ettei haluaisi erota mutta kun muutakaan vaihtoehtoa ei tunnu olevan koska pihtaan (en pihtaa sanan merkityksessä, meillä on säännöllinen s-elämä). Hän on ollut näissä jutuissa aina hyvin itsekäs eikä kiinnitä minuun mitään huomiota. Osa ihmisistä ajattelee näin, nautinto on omalla vastuulla ja se on ihan ok, siedän sitä. Mies haluaisi kuitenkin peuhata heti tämän riehumiskohtauksensa päätteeksi, joskus ihan pyytää kuin koiranpentu (tämä on muuten melkoinen kontrasti), mutta minä en pysty alistumaan hänen käytettäväkseen sen jälkeen miten on kohdellut. Sen verran on omaa tahtoa jäljellä.
Sano suoraan, että sinua ei kiinnosta nyt seksi, koska sinulla on paha mieli äskeisestä riidasta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta apn lapset kuulostavat kyllä täysin tyypillisiltä narsistiperheen lapsilta. Yrittävät olla mahdollisimman helppoja ja iloisia, ja ostaa vanhempien huomiota ja hyväksyntää suorittamisella. Eiväthän he tuollaisessa ilmapiirissä voi mitenkään uskaltaa näyttää todellisia tunteitaan, saatika kapinoida!
Ap miehesi on hirviö, ja niin olet sinäkin. Uhraat viattomat lapsesi omille kulisseillesi.
No aika törkeä olet sinäkin. Muka auttamassa.
Onneksi olet huomannut miehesi toimintamallin. Tuollainen on tyypillistä narsistille, että hyökätään toisen kimppuun kun tämä on haavoittuvimmillaan. Väsynyt, sairas tai stressaa jotakin. Toinen ihminen on narsistille pelkkä väline, jolla nostetaan omaa egoa tai itsetuntoa.
Lähde heti. Mies EI tule tuosta muuttumaan jos ja kun ei itse halua. Lähiomaiseni oli vuosia samanlaisen miehen kanssa parisuhteessa, ja mikään järkeily ei saa tuollaista ihmisp a s k aa muuttumaan.
Ilmeisesti on jo saanut sinut uskomaan että mahdollinen väkivalta olisi jotenkin sinun aiheuttamaasi, ainakin itse kirjoituksesi perusteella koet velvollisuudeksesi estää se.
Minulla oli sama ongelma mieheni kanssa suhteen alkuaikoina. Pistin hänet ojennukseen, mutta helppoa se ei ollut. Olemme edelleen yhdessä. Arvet jäi.
Ei ap rakasta miestään oikeasti. Jotain läheisriippuvuutta tuo varmaan on.