Lue keskustelun säännöt.
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Pakko kertoa vielä pari esimerkkiä omasta elämästä kun ihmiset ei ymmärrä miten toiset voi käyttäytyä toisia kohtaan.. Mun piti herätä viideltä tekemään miehelle aamupala koska mies halusi syönnin jälkeen vielä nukkua tunnin tai kaksi ennen kuin heräsi töihin. Meillä oli yhteisestä päätöksestä kaksi koiraa. Minähän niitä hoidin. Kerran jäin ylitöihin ja pyysin josko hoitaa lenkin. Kun tulin sanoi sujuvasti että kyllä hoiti. No koirat sitten anovasti katseli ulos hädissään... Selvisi että oli päästänyt meidän 2 neliön kokoiselle rivitalon pihalle. Sen yhden ainoan kerran kun pyysin. Kun ei jaksanut. Kerran tein uunikyljyksiä. Leivitin ja keitin 3 h lihaliemessä. Mies näki vain leivityksen ja luuli saavansa rapeaa wienerleikettä. Nälkäisenä odotti ja kun 3 h päästä sai höyryävät tuoksuvat kyljykset hermostui täysin kun ei ollutkaan rapeaa pihviä.
Sulla ehkä tuossa empatiakyvyssä on parantamisen varaa, kun et osannut olla pahoillasi kun mies pettyi. Ja koiria ei pidä opettaa noin hemmotelluiksi, ettei kuseminen yhden kerran niiden elämässä riitä. Ei ne mitään kunkkuja ole.
Ootko trolli vai onko täällä oikeasti joku, joka samaistuu vahvasti tuollaiseen itsekeskeiseen tunneilmaisultaan uhmaikäiseen kusipäähän? (On vastannut tässä ketjussa samankaltaisesti jo useampaan viestiin.)
Millainen oma parisuhteesi mahtaa olla? Ketoisitko hieman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sairas äijä. Ei tule muuttumaan paremmaksi - päinvastoin.
Nonono.
Veikkauksena teidän viestintä on nyt kovin erilaista, ja ette ehkä ymmärrä mitä toinen yrittää sanoa.
Kerroit tuossa että sinulla on "todella harvoin" työmatkoja, n. 3 kertaa vuodessa. Eikä se sinänsä ole paljoa, moni matkustaa huomattavasti enemmän. Sitten toisaalta on myös niitä ammatteja joissa ei koskaan ole pakollista työmatkaa, jolloin jopa 3 vuodessa on huomattavan korkea määrä. Tämän jälkeen kerrot myös että mies valitta kun ei pääse työmatkoille, lisämaininnalla että hän on itse valinnut alansa. Näetkö tässä mitään ristiriitaa?
Ulkopuolisena, vaikka sinun työmatkasi eivät olisikaan yhtä usein kuin miehen työmatkat, ne eivät myöskään ole hänen työmatkojaan tärkeämpiä. Työmatkan tärkeys on työnantajan ja työntekijän välinen kysymys, ei perheenjäsenten sopimus. Jos miehen matkatyö aiheuttaa sinulle pahaa mieltä tai ahdistusta, sinun täytyy ottaa nimenomaan tämä aihe pöydälle ja voitte yhdessä keskustella olisiko mahdollista että hän saisi työtehtäviä jotka eivät vaadi yhtä paljoa matkustamista. Jos työnkuvat vaativat toiselta 50 matkaa vuodessa ja toiselta 3, ei yksikään niistä kolmesta ole sen tärkeämpi kuin yksi niistä viidestäkymmenestä, eikä se 50 ole miehesi vika vaan hänen työnsä.
Suurempi ongelma lienee tuo, että tunnet miehesi tahallaan kehittävän riitoja juuri ennen tärkeitä tapahtumiasi. Onko tämä oikeasti miehesi tavoite ja päämäärä?
Olettaen että mies tosiaan riekkuu ainoastaan kun sinulla on edessä tärkeitä tapahtumia, voiko se johtua esimerkiksi siitä että hän stressaa onnistumistestaan lastenhoidossa tai jostain muusta josta hänen täytyy ottaa vastuu sinun ollessasi poissa? Jos pystytte löytämään käytökselle syyn sitä ilmentävän käytösmallin muuttaminen on helpompaa.
Kaiken tuollaisen jälkeen ero olisi paras ja ainoa ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkettääkö mies sinua lasten nähden?
Voi vain kuvitella (en haluaisi) miltä lapsista tuntuu nähdä äidin itkevän ja pelkäävän kun isä kiusaa ja uhkailee. Jo se pelkästään on pelottavaa ja ahdistavaa ja kaikki muu päälle.
Älä kerro miehelle etukäteen tärkeistä tapahtumista. Hanki siksi aikaa (hiljaisuudessa) joku muu hoitaja lapsille.
Ja ennenkaikkea joko laitat miehen käytökselle rajat tai eroat.
Tuon teidän kuvion pitää muuttua.
Sanon samaa, miksi olet antanut tuon toistua, miksi toistuvasti altistat itsesi miehen käytökselle?
Miksi et *opi*, eli ole vaihtanut omaa toimintatapaasi?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea kaikkia vastauksia mutta tajuan tilanteen. Mies on manipuloiva narsisiti. Nyt ryhdistäydyt ja keräät voimia ja seuraavalla kerralla käännyt miestä kasvokkain ja napautat että NYT LOPPU TUOLLAINEN. minulla on työ joka pitää hoitaa ja sillä siisti.
Älä alistu. Tuollainen narsisiti luonne vain käyttäytyy luonteensa mukaisesti ja on saanut sinusta hyvän HUONON vastuksen johon purkaa pahaa oloaan. JA paskaa luonteenpiirrettään.
Älä anna sen jatkua vaan pistä vastaan. Jos tulee riita niin riitele. Mutta älä anna periksi.
Ilmeisesti kotona olet jo saanut kärsiä samasta niin lapsen lailla yritän hyvitellä ettei toinen suutu. MUTTA SELLAINEN PELI EI VETELE.
Oikein pistää vihaksi tuollaiset lapselliset mäkättäjä miehet. Opeta se tavoille. Olet aikuinen nainen, älä matele miehesi edessä. Et ole lapsi eikä hän ole isäsi !!!!! PRKLE!!!
Just näin, tässä on naisen puhetta. Napakasti vaan takaisin. Työ on työ ja se pitää hoitaa. Sovitut asiat ovat aikoinaan sovittu ja niistä on miehen turha jankata.
Jos sinun ap pitää/haluat satavarmasti mennä jonnekin, niin tee suunnitelmat niin, että miehesi ei pääse leikilläänkään kiristämään sinua tai vesittämään suunnitelmiasi. Eli varaat lastenhoitajaksi jonkun muun kuin miehesi ja suunnittelet kulkevasi matkat taksilla/bussilla/junalla. Pidä omat rahasi. Rupea vahvaksi ja itsenäiseksi. Sinulla on siihen kaikki mahdollisuudet, sinulla on työ, älä anna miehen nakertaa sitä. Hyvä ajatus on hankkia ajokortti, pääset itse kuskaamaan itseäsi ja lapsia. Kalenteri jääkaapin oveen, kirjoittelet sinne menosi.
Mies on sen luonteinen, että ap:n kilttinä oleminen ei auta, vaan ruokkii miehen halua kiusata, sörkkiä ja ärsyttää.
Tuo fyysisesti uhkaava käytös on huolestuttavaa. Mies on vielä oppinut, että sillä saa ap:n hiljaiseksi ja väistämään. Se on hänen vallankäyttönsä väline. Väkivalta ei ole missään muodossa hyväksyttävää eikä normaalia. Tiedäthän ap, että on ok jo fyysisen uhan takia ottaa taksi ja lähteä turvakotiin. Olisiko se miehelle riittävä herätys alkaa miettimään, että tällainenko mies minä haluan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on ihmussuhdetyöammattilainen ja pohdiskelee, että voiskohan mies olla narsistisesti vaurioitut? Niin säälittävää, että naurattaisi ellei itkettäisi. Ymmärrän ap:n pelon - tosta miehestä kuoriutuu huoltajuustaisteluissa maailman ensteks paras iskä ja hän saa ap:n näyttämään hermoheikolta ihmisrauniolta, joka ei sovellu lasten äidiksi.
Ainoa mikä tässä tarinassa kiinnostaa on se, että miksi ap kertoo tuolle kusipäälle etukäteen, että hänellä on töissä tärkeä päivä? Siksi, että hän saisi miehen pilaamaan sen? Ap pakkotoistaa mallia, jossa hänen pitää saada mies pilaamaan kaiki tärkeä itseltään, se on lievästi mielenkiintoista. Itse en kertoisi mitään ja ulkomaanmatkaani dissaisin ja valittelisin niin, ettei miehelle jäisi mitään saumaa itkettää. Mutta ei: herkkä ja vilpitön lumihiutale-ap kaivaa toistuvasti veren nenästään - miksi hän on masokisti?
Pah, älä ole tylsimys. Kyllä se nyt täytyy puolisolle kertoa jos pitää työmatkalle lähteä ja sillä on vaikutusta lastenhoitojärjestelyihin. Tai jos on lähdössä illanviettoon kavereiden kanssa. Ja kyllä sitä muitakin juttuja haluaa puolison kanssa jakaa, niin kuin puolisot nyt usein tekevät ainakin oman kokemukseni mukaan.
Mies se tässä paskiainen on, ei ap.
"Just näin, tässä on naisen puhetta. Napakasti vaan takaisin. Työ on työ ja se pitää hoitaa. Sovitut asiat ovat aikoinaan sovittu ja niistä on miehen turha jankata."
Mut oliko sitten sulle ok että miehen täytyisi käydä työmatkoilla mut ne ei oo AP:lle sopivia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nonono.
Veikkauksena teidän viestintä on nyt kovin erilaista, ja ette ehkä ymmärrä mitä toinen yrittää sanoa.
Kerroit tuossa että sinulla on "todella harvoin" työmatkoja, n. 3 kertaa vuodessa. Eikä se sinänsä ole paljoa, moni matkustaa huomattavasti enemmän. Sitten toisaalta on myös niitä ammatteja joissa ei koskaan ole pakollista työmatkaa, jolloin jopa 3 vuodessa on huomattavan korkea määrä. Tämän jälkeen kerrot myös että mies valitta kun ei pääse työmatkoille, lisämaininnalla että hän on itse valinnut alansa. Näetkö tässä mitään ristiriitaa?
Ulkopuolisena, vaikka sinun työmatkasi eivät olisikaan yhtä usein kuin miehen työmatkat, ne eivät myöskään ole hänen työmatkojaan tärkeämpiä. Työmatkan tärkeys on työnantajan ja työntekijän välinen kysymys, ei perheenjäsenten sopimus. Jos miehen matkatyö aiheuttaa sinulle pahaa mieltä tai ahdistusta, sinun täytyy ottaa nimenomaan tämä aihe pöydälle ja voitte yhdessä keskustella olisiko mahdollista että hän saisi työtehtäviä jotka eivät vaadi yhtä paljoa matkustamista. Jos työnkuvat vaativat toiselta 50 matkaa vuodessa ja toiselta 3, ei yksikään niistä kolmesta ole sen tärkeämpi kuin yksi niistä viidestäkymmenestä, eikä se 50 ole miehesi vika vaan hänen työnsä.
Suurempi ongelma lienee tuo, että tunnet miehesi tahallaan kehittävän riitoja juuri ennen tärkeitä tapahtumiasi. Onko tämä oikeasti miehesi tavoite ja päämäärä?
Olettaen että mies tosiaan riekkuu ainoastaan kun sinulla on edessä tärkeitä tapahtumia, voiko se johtua esimerkiksi siitä että hän stressaa onnistumistestaan lastenhoidossa tai jostain muusta josta hänen täytyy ottaa vastuu sinun ollessasi poissa? Jos pystytte löytämään käytökselle syyn sitä ilmentävän käytösmallin muuttaminen on helpompaa.
Täh? Mitä sinä horiset? Eihän ap:n mies tee työmatkoja.
237: Olet oikeassa, tulkitsin väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläsi on selkeitä psykopaattisia piirteitä. Pakene vielä kun mielenterveytesi on suunnilleen ehjänä. Lue Thomas Eriksonin kirja "Psykopaatit ympärilläni", siinä on silmiäavaavaa juttua tuollaisista miehesi kaltaisista hirviöistä.
Miksi et aja sitä korttia? Anoppi suostui 30 vuotta apen hypytykseen auton kanssa (ajan, en jaksakaan viedä, nyt vien, kaikkien pitää ylistää minua siitä). Kiltisti piti miehelle sallia tämä, vaikka anoppi kortillisena ja työssäkäyvänä ihmisinä olisi sen auton voinut hankkia.
Vaikka eihän näissä ikinä mistään yhdestä, helposta asiasta ole kyse.
Terapiaa te tarvitsette, kumpikin.
Anopillekin oli kauhean tärkeää, että mitä muut ajattelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Just näin, tässä on naisen puhetta. Napakasti vaan takaisin. Työ on työ ja se pitää hoitaa. Sovitut asiat ovat aikoinaan sovittu ja niistä on miehen turha jankata."
Mut oliko sitten sulle ok että miehen täytyisi käydä työmatkoilla mut ne ei oo AP:lle sopivia?
Ap:n miehellä ei ole työmatkoja. Mutta jos olisi, niin tietysti ne olisivat myös tärkeitä. Työt pitää hoitaa.
Jos et aio lähteä, mieti millaisen miehen ja parisuhdemallin hän antaa lapsillesi. Jos sinulla on poika, hän kasvaa kieroon enkä haluaisi häntä vävykseni ikinä. Tyttäresi kasvaa myös eteismatoksi kuten sinä tai purkaa hätänsä jollain muulla tavalla elämässään. Jos et välitä itsestäsi, välitä lapsista.
Jos et aio lähteä siltikään, tee näin. Älä kerro miehelle tärkeistä työasioista. Jos töissä on joku tärkeä juttu, älä kerro sitä. Valehtele silloin tällöin, että on jotain vaikka ei olisi. Kun mies tulee huutamaan, teeskentele itkeväsi. Näyttele.
Toinen tapa on olla välinpitämätön. Hymyile miehelle vinosti kun hän raivoaa. Sano naurahtaen, että sinua ei pahemmin enää mikään hetkauta. Kehu ja kerro kuinka onnistut jatkuvasti töissä. Sano, että saatat joutua matkustamaan enemmänkin, ja että työnantaja maksaa lapsille hoitajan. Mies ei voi sietää tätä ja kateus vain kasvaa (vaikka valehtelet). ÄLÄ tee tätä jos hän on väkivaltainen.
Oirehtivatko lapset jo? Voisin veikata joko epäsosiaalisuutta, sulkeutuneisuutta, arkuutta tai sitten agressiota, väkivaltaisuutta ja impulssien hallitsemattomuutta sekä aitojen ystävyyssuhteiden puuttumista.
Tunnistin tarinassasi itseni ja ex-mieheni. Lähdin huonosta suhteesta lasten kanssa, hän jatkoi kiusaamista niin kauan että romahdin, otti lapset ja muutti heidän kanssaan toiselle laidalle Suomea. Minä muutin perässä, hän muutti takaisin pohjoiseen. Minä taas perässä. Jatkuvaa kiusantekoa ollut vuosikausia, onnistunut nyt etäännyttämään lapset minusta. En enää jaksa. Meillä yhteishuolto mutta ei toimi käytännössä. Olen hakenut apuja ja hakenut lasten asumista itselleni. Ei onnistu, lisäksi etäännyttäminen ei ole Suomessa rikos joten narsku porskuttaa vain. Nyt vain odotan että lapset kasvaa ajattelemaan omilla aivoillaan ja lopettavat sen isänsä ihannoinnin ja äitinsä vihaamisen. Olen tästä täysin traumatisoitunut, kannan ikävää ja surua lapsiani kohtaan päivittäin. Onneksi meillä on nykyisen kanssa yhteinen pieni poika jota saan rakastaa, eikä minun tarvitse pelätä että nykyinen kumppani tekisi perheelleen samalla tavalla.
Ketjua lukematta: tuosta se eristäminen alkaa.
Miehesi pyrkii katkaisemaan kaikki suhteesi ulkopuolella tekemällä jokaisesta lähtöyrityksestäsi kamalaa, hankalaa, vaikeaa ja uhkaavaa. Ensin sinun työmatkasi, seuraavaksi ovat vuorossa satavarmasti sukulaisten ja ystävien tapaamiset. Tarkoituksena on se, että kohta et enää edes yritä tai uskalla lähteä mihinkään. Samalla hän pyrkii sabotoimaan omaa työtäsi - ensin joudut kieltäytymään työmatkoista (etkä tietenkään voi kertoa töissä syyksi sitä, että aviomiehesi huutaa ja raivoaa aina, kun olet lähdössä sellaiselle), työnantajasi puhuttelee sinua kun kieltäydyt työtehtävistä, paine miehesi suunnalta jatkuu.
Pian et enää jaksa, vaan irtisanoudut työstäsi. Ja sitten olet täysin miehesi armoilla, henkisesti ja taloudellisesti. Olet lopullisesti vankina kotonasi.
Yksi työkaveri entisessä työpaikassani kertoi kokeneensa saman. Hän onneksi pääsi karkuun lopulta, mutta siinä meni vuosia, että sai kerättyä tarpeeksi voimaa ja rohkeutta lähteä.
Huolestuttavaa että ap antaa lastensa körsiä ja on vielä itse terapeuttina auttamassa muita pariskuntia.
Ap oletko lukenut Lundy Bancroftin kirjoja? Tilaa netistä ne kaikki, googlaa nimellä. Auttavat omassa elämässäsi ja myös terapeutin työssä.
Jokainen määrittää itse oman arvonsa ja millasta paskaa sietää! Nyt ap rotia touhuun ja teet selväksi että tätä käytöstä et enää siedä, piste.