Lue keskustelun säännöt.
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
Näitä miesviha provoja tulee varmaan 5 päivässä, ei mitään uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos et voi rakastaa miestäsi tilanteesta käsin, jossa itselläsi (ja lapsillanne) on hyvä olla, eli käytännössä oma elämä, niin ei teillä sitten mitään aitoa, kärsimisen arvoista rakkautta siellä ollutkaan. Tai ole ainakaan enää.
En tiedä jos pelkäät menettäväsi miehesi silloin, mitä rakkautta se silloin oikein olisi?
Ap, onko anoppi elossa? Kerro sille, jos se on ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun kultainen avain on kertomus omista kokemuksista. Lapsuudessa sattui yhtä ja toista ja olin kympin oppilas, hymypatsaan sain. No nyt terapiassa koska suljin kaiken sisälleni kuin simpukka, en uskaltanut näyttää omaa pahaa oloa koska vanhemmilla oli paletti mielestäni jo täysi enkä halunnut kuormittaa lisää. Ylisuoritin ja olin täydellinen että minua rakastettaisiin, lapsi kun ei osaa sitä järkeillä kuten aikuinen. Minulla on ollut kaksi alistavaa ja hyväksikäyttävää miestä. En tunne omaa arvoani. Mutta äiti ja isä ei huomanneet mitään eivätkä vieläkään tiedä.
Joten ihan turhaan kuvittelet että koska et huomaa oireita, niitä ei ole. Ammattilaisena luulisi tietävän tämänkin. Lapsesi oireilevat kyllä. Et vaan ole paikalla huomaamassa miten he oloaan purkavat. Tai näkemässä aikuisiällä, kuinka he edelleen oireilevat. Hakevat hyväksyntää esittämällä täydellistä ja palavat loppuun.
Jos haluat lapsillesi hyvää, lähdet tuosta suhteesta välittömästi. Jos olet itsekäs, jäät. Niin yksinkertaista se on.
Miten niin itsekäs? Sinustako haukuttavana eläminen on itsekkyyttä?
Totta kai, kun syynä siihen on oma turhamaisuus & ammattiylpeys, jolle ap uhraa lapsensa. T: eri
Miten niin turhamaisuus??? Tai ammattiylpeys, sitä tämä henkilö nimenomaan ei ole nähnytkään.
Ap:lle on tärkeämpää, että hyvivoivan perheen ja perhe-elämässään onnistuvan terapeutin kulissit pysyvät yllä, kuin suojella omia lapsiaan. Se, jos mikä on turhamaista.
En näkisi noin. Näen ihmisen, joka ei ymmärrä, että ihmisiä voi rakastaa terveistä oloista käsin, jos aitoa rakkautta välillänsä on, ja ihmisen, joka pelkää menettävänsä sen, jota rakastaa. Mun kysymys vain on, kantsiiko sellaista miestä rakastaa? Hirveä menetys, mutta siis kuka rakentaa valheelle?
Ja mä oon Kristallikissa
Menisin ajokouluun. Hommaisin ajokortin ja auton. Pakkaisin lapset ja tavarat kyytiin. Ja laittaisin kämpän myyntiin. Sulla on hyvä työ ja pärjäät. Mä aloin itse miettiä näitä vidduiöuja täällä meidän osoitteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Tämä ehkä on se avainlanka. Et ole enää lapsia ja kotia hoitava "passiivinen", helppo vaimo. Mies pelkää kontrollin menettämistä sinusta ja itsestäänkin "miehenä".
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko anoppi elossa? Kerro sille, jos se on ihminen.
Nööööy, ei tule muuttamaan yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä miesviha provoja tulee varmaan 5 päivässä, ei mitään uutta.
Mun mielestä tää on ennemminkin naisvihaprovo, niin hölmöläiseltä ap saa itsensä kuulostamaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun kultainen avain on kertomus omista kokemuksista. Lapsuudessa sattui yhtä ja toista ja olin kympin oppilas, hymypatsaan sain. No nyt terapiassa koska suljin kaiken sisälleni kuin simpukka, en uskaltanut näyttää omaa pahaa oloa koska vanhemmilla oli paletti mielestäni jo täysi enkä halunnut kuormittaa lisää. Ylisuoritin ja olin täydellinen että minua rakastettaisiin, lapsi kun ei osaa sitä järkeillä kuten aikuinen. Minulla on ollut kaksi alistavaa ja hyväksikäyttävää miestä. En tunne omaa arvoani. Mutta äiti ja isä ei huomanneet mitään eivätkä vieläkään tiedä.
Joten ihan turhaan kuvittelet että koska et huomaa oireita, niitä ei ole. Ammattilaisena luulisi tietävän tämänkin. Lapsesi oireilevat kyllä. Et vaan ole paikalla huomaamassa miten he oloaan purkavat. Tai näkemässä aikuisiällä, kuinka he edelleen oireilevat. Hakevat hyväksyntää esittämällä täydellistä ja palavat loppuun.
Jos haluat lapsillesi hyvää, lähdet tuosta suhteesta välittömästi. Jos olet itsekäs, jäät. Niin yksinkertaista se on.
Miten niin itsekäs? Sinustako haukuttavana eläminen on itsekkyyttä?
Totta kai, kun syynä siihen on oma turhamaisuus & ammattiylpeys, jolle ap uhraa lapsensa. T: eri
Miten niin turhamaisuus??? Tai ammattiylpeys, sitä tämä henkilö nimenomaan ei ole nähnytkään.
Ap:lle on tärkeämpää, että hyvivoivan perheen ja perhe-elämässään onnistuvan terapeutin kulissit pysyvät yllä, kuin suojella omia lapsiaan. Se, jos mikä on turhamaista.
En näkisi noin. Näen ihmisen, joka ei ymmärrä, että ihmisiä voi rakastaa terveistä oloista käsin, jos aitoa rakkautta välillänsä on, ja ihmisen, joka pelkää menettävänsä sen, jota rakastaa. Mun kysymys vain on, kantsiiko sellaista miestä rakastaa? Hirveä menetys, mutta siis kuka rakentaa valheelle?
Ja mä oon Kristallikissa
Jatkan vielä, että hirveä menetys hetkessä, mutta aina tosiasiat voittavat valheen. Jospa ap rakastaakin miestä, joka ei rakasta häntä takaisin? Ei kannata elellä kuvitelmissa ja haavemaailmoissa, vaikka totuus olisikin kivuliasta. Sillä eipä tuokaan niin auvoiselta näytä. Totuus on ainoa mahdollisuus kasvuun ja ainakin itse haluan kokea AITOA rakkautta, en feikkiä. Ja mä rakastan sillä itseäni, että teen asioista sellaisia, että minua ei kiusaa kukaan. Mun rakkaus ei ole manipuloitavissa, tai voi olla, mutta jos huomaan, että kyse onkin manipulaatiosta, annan manipuloijalle, se loppuu siihen, ja etsin aidompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi on elossa, varmaan tälläkin hetkellä mies on siellä lasten kanssa "hoidettavana". Anoppini on loukannut minua aikoinaan sen verran, että pidän hänen etäisyyttä. Ensimmäinen loukkaus oli, kun hän yritti puhua miehelleni "järkeä" ettei muuta minun kanssani yhteen. Olinhan huonosta perheestä. Anoppi lupasi jopa maksaa osan mieheni asumisesta jos minä en muuta hänen luokseen. Jälkikäteen ajateltuna, olisipa anoppi onnistunut. :D Lastenhoidosta tulee myös sanomista, ne ovat aika pieniä asioita mutta yleisesti ottaen jatkuvaa pätemistä ja ylikävelyä. Sellaista kuulee tapahtuvan aika paljonkin. Olemme muodollisissa, ystävällisissä väleissä ja tulemme toimeen, mutta emme ystäviä. Jos kertoisin hänelle pojastaan, hän näkisi poikansa toiminnan ainoastaan puolusteltavana, uskoisin näin. Ja minä olisin pahis.
Enkä ole provo. Toivon että perustaisitte provohuutelijat ihan oman ketjun aiheillenne.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on elossa, varmaan tälläkin hetkellä mies on siellä lasten kanssa "hoidettavana". Anoppini on loukannut minua aikoinaan sen verran, että pidän hänen etäisyyttä. Ensimmäinen loukkaus oli, kun hän yritti puhua miehelleni "järkeä" ettei muuta minun kanssani yhteen. Olinhan huonosta perheestä. Anoppi lupasi jopa maksaa osan mieheni asumisesta jos minä en muuta hänen luokseen. Jälkikäteen ajateltuna, olisipa anoppi onnistunut. :D Lastenhoidosta tulee myös sanomista, ne ovat aika pieniä asioita mutta yleisesti ottaen jatkuvaa pätemistä ja ylikävelyä. Sellaista kuulee tapahtuvan aika paljonkin. Olemme muodollisissa, ystävällisissä väleissä ja tulemme toimeen, mutta emme ystäviä. Jos kertoisin hänelle pojastaan, hän näkisi poikansa toiminnan ainoastaan puolusteltavana, uskoisin näin. Ja minä olisin pahis.
Enkä ole provo. Toivon että perustaisitte provohuutelijat ihan oman ketjun aiheillenne.
Kuulostat ihan Shannan ja Chris Watts -keissin parilta. Mitäpä jos avaisit silmiäsi ainakin sen verran, että testaat miehen rakkautta sinua kohtaan, vai onko sillä väliä? Tiedostatko, ettei miehesi välttämättä rakasta sinua, ei ainakaan siltä vaikuta, mitä itsekin alussa mainitsit apuun hädän tullen tulemisesta? Älä elä kuvitelmissa, se ois jo ihan hyvä askel eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Saat sä ap rakastaa miestäsi ihan niin paljon kuin sua huvittaa, se ei ole mikään tekosyy olla eroamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Jos mun kumppani ois tuollainen tunari, niin en hankaloittaisi omaa elämääni sillä ja menisi hakemaan. Mitäs maksaisit siitä hyvästä? Aika paljon saisit maksaa.
Minä uskon sinua ap sillä oma mieheni on samantapainen. Haluaa jonkun reaktion minulta sillä on itse tyhjä sisältä. Ei kestä tasaisuutta. Minä lähtisin ap tilanteessa lomalla lasten kanssa niin että joku ystävä tulee mukaan auttamaan lasten kanssa. Matkan täytyy olla vaikka viikon pituinen. Mieti sen aikana omia tunteitasi, kaipaatko arkeanne, miten lapset käyttäytyvät? Siihen asti yritä selvitä päivä kerrallaan, yritä saada voimaa ajstuksesta että olet tilannut teille matkan. Siihen ei mies voi puuttua. Yritä käyttäytyä kiusaamistilanteessa joskus toisin kuin ennen, miten miehesi siihen reagoi?
Provohuutelijoille, miksi esimerkiksi koulukiusattu ei vaihda heti koulua? Koska ihmiset haluavat uskoa asioiden muuttuvan. Eroaminen ei ole niin helppoa kuin kuvitellaan ja ap syytä ei tilanne ole. Ei apta joka om uhri auta se että sanotaan olevan myös syyllinen jos ei lähde. Ei kyllä se syyllinen on mies!
Minun eksänikö se siellä kirjoittelee esittäen itkevää vaimoa? No ei, olen pahoillani ap. Mä olen käynyt läpi tasan tuon saman eväiden tekoa (ja niiden vihaamista) myöten. 😂😂 Onneksi meille ei syntynyt lapsia. Ero ei ole vielä selvä, koska ukko asuu mun kämpässä eikä suostu muuttamaan ja asun itse muualla. Haen häädön kuun lopussa. Ura meni vessasta alas, koska en vuosien stressiltä enää pystyny. Jätä se mies mahdollisimman pian ja pyydä apua läheisiltäsi!
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Ihailen sun rohkeutta. Et antanut painaa itseäsi alas kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minun eksänikö se siellä kirjoittelee esittäen itkevää vaimoa? No ei, olen pahoillani ap. Mä olen käynyt läpi tasan tuon saman eväiden tekoa (ja niiden vihaamista) myöten. 😂😂 Onneksi meille ei syntynyt lapsia. Ero ei ole vielä selvä, koska ukko asuu mun kämpässä eikä suostu muuttamaan ja asun itse muualla. Haen häädön kuun lopussa. Ura meni vessasta alas, koska en vuosien stressiltä enää pystyny. Jätä se mies mahdollisimman pian ja pyydä apua läheisiltäsi!
Ei pysty, kun ap rakastaa miestään. Eikä osaa rakastaa terapeuttina miestään terveesti ja itseään suojellen.
Vierailija kirjoitti:
Saman kokenut kirjoitti:
Voi ap. Jokainen sun sana tuntuu täysin kuin omasta elämästäni. Tosin homma oli vielä pahempaa. Mm mut vietiin töihin mutta matkalla haukuttiin niin etten pystynyt sitten sinne itkultani menemään. Töiden jälkeen kävin kaupassa bussilla (kuljin julkisilla mies autolla) ja pois jäädessäni kauppakassit hajosivat niin että jouduin jäädä 2 pysäkin päässä kun metsästin kauppatavaroita pitkin bussia. Soitin miehelle voisiko tulla hakemaan. Ei kuulemma jaksanut. Etc etc esimerkkejä on 1000 ja 1. Oltiin 20 v yhdessä. Ihanat lapset. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta loppuajat. Vihdoin 2 v sitten erottiin ja 1.5 v etsiskelin itseäni. Nyt puoli vuotta oon ollut maailman onnellisin ihminen. En haluaisi miettiä edes vanhoja asioita. En vaan voi ymmärtää miten ihminen voi käyttäytyä siten toista kohtaan ja lapsiaan. Luulin että kyseessä oli narsisti mutta olikin manipuloija.
Ihailen sun rohkeutta. Et antanut painaa itseäsi alas kuitenkaan.
Mä taas katson alaspäin hänen tunariuttaan ja kyvyttömyyttä hoitaa omia asioitaan itse, vaan vaivasi omalla surkeudellaan ukkoaan.
Ap:lle on tärkeämpää, että hyvivoivan perheen ja perhe-elämässään onnistuvan terapeutin kulissit pysyvät yllä, kuin suojella omia lapsiaan. Se, jos mikä on turhamaista.