Mä en ymmärrä riitelyä. Eikö asioista voi keskustella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutaminen ja raivoaminen on kehitysmaalaisten hommaa. Jos ei asioista osaa keskustella ja riidellä sivistyneesti, on taulapää. Eri asia jos joku on täysi kusipää, silloin ei kannata olla tekemisissä ollenkaan.

Entä jos se kusipää on sellainen jonka kanssa on pakko olla tekemisissä, esim. exä tai vaikka joku yksittäinen työkaveri?

No tämä onkin paha tilanne jos ei kusipäitä voi välttää. Pakko myöntää, että silloin se sisäinen kehitysmaalainen saattaa herätä pakon edestä - ei voi antaa kusipäiden kyykyttää itseään kuitenkaan, sekään ei ole oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.

Tuo on tunnekylmän ihmisen perustelua omalle ylimielisyydelleen. Tunteiden - myös vihan - tukahduttaminen aiheuttaa vain ahdistusta ja henkisiä ongelmia.

Kommunikaatiokykyinen = ylimielinen ja tunnekylmä? Ei helvetti mitä läppää. Jos lähimmäiset aiheuttavat suoranaisia vihan tunteita niin kannattaa valita varmaan siinä kohtaa seuransa paremmin tai katsella peiliin ja miettiä missä oikein mättää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.

Tuo on tunnekylmän ihmisen perustelua omalle ylimielisyydelleen. Tunteiden - myös vihan - tukahduttaminen aiheuttaa vain ahdistusta ja henkisiä ongelmia.

Voi olla niinkin. Mutta vihan kontrolloimaton purkaminen ei-rakentavasti vaikkapa puolisoaan kohtaan aiheuttaa niitä sitten tuplasti, kun menee parisuhde ja viha jää. Vihapäissään raivoavan tulisikin ensisijaisesti keskittyä ratkaisemaan ne alkusyyt, joidenka vuoksi a) kerryttää sitä vihaa sisäänsä ja b) opetella purkamaan tunteensa muita vahingoittamatta ja loukkaamatta. Jatkuva viha ei ole merkki minkäänlaisesta henkisestä hyvinvoinnista ja siellä on se alkusyy, johon tulisi puuttua. Ei se, mitenkä vihan siirtää toisten rasitteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä pinnan katkeamista pitää pelätä? Se on vain negatiivinen tunne ja ihan normaalia. Kukaan ei kuole siihen, että toinen korottaa ääntään turhautuessaan. Jotain on vialla, jos ei pientä suuttumusta siedä.

Keskustelemalla ei pärjää, jos toinen möllöttää mykkänä.

Silloinko pärjää, jos molemmat huutaa toisille naama punaisena eikä edes kuuntele toisiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.

Tuo on tunnekylmän ihmisen perustelua omalle ylimielisyydelleen. Tunteiden - myös vihan - tukahduttaminen aiheuttaa vain ahdistusta ja henkisiä ongelmia.

Kommunikaatiokykyinen = ylimielinen ja tunnekylmä? Ei helvetti mitä läppää. Jos lähimmäiset aiheuttavat suoranaisia vihan tunteita niin kannattaa valita varmaan siinä kohtaa seuransa paremmin tai katsella peiliin ja miettiä missä oikein mättää?

Totta kai toisen typeryys aiheuttaa vihan tunteita. Jos ei aiheuta, niin et ole ihan normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutaminen ja raivoaminen on kehitysmaalaisten hommaa. Jos ei asioista osaa keskustella ja riidellä sivistyneesti, on taulapää. Eri asia jos joku on täysi kusipää, silloin ei kannata olla tekemisissä ollenkaan.

Väärin toimiminen on kehitysmaalaisten hommaa. Jos toimii väärin, eikä hoida asioita sanottaessa kuntoon, on taulapää, jollainen ei ansaitse mitään sivistynyttä kohtelua.

Kusipäillekin koitan ensiksi aina hyvällä, mikä on melko usein kyllä turhaa.

Tietenkin ensin hyvällä, mutta jos se ei auta ainakin itse suutun ja silloin alan huutaa. En tajua mikä tässä on aloittajan kaltaisille ongelmana. Sekö, että pitä saada tehdä vain maailman tappiin väärin eikä kukaan saa huutaa? Siinähän näkevät siitä unia.

Luulen, että aloittaja saattoi tarkoittaa enempikin läheisten riitelyä? Itse en riitele koskaan läheisten kanssa, ja silloin kun itsellä menee huutamiseksi jonkun ääliön kanssa, ei väkivaltakaan ole kaukana siitä enää. On sen verran pitkä pinna, että kun se katkeaa niin se katkeaa kunnolla ja syystä.

Ja minä taas en koskaa riitele tai korota ääntäni muille kuin läheisille. Miksi ihmeessä haluaisin jollekulle ventovieraalle sanoa, että nyt loukkasi tämä asia aika pahasti.

Ehkä tuossa on aika ratkaiseva ero, jos suuttuminen tarkoittaa itselle, että väkivallan uhka on lähes väistämätön. En minä ainakaan ole koskaan ollut enkä pelännyt parisuhteissa tai muissakaan läheisissä suhteissa väkivaltaa. Ehkä tuo tosiaan pakottaa pitämään tunteet mahdollisimman piilossa.

En ole koskaan tajunnut miksi rakkaimmille tulisi huutaa ja raivota, mielestäni sellainen on sairasta. Minun seurassa ei koskaan eikä ikinä läheisten tarvitse olla peloissaan, että nyt katkeaa pinna. Ei sellainen kuulu läheisiin ihmissuhteisiin. Keskustelemalla pärjää aina, vaikka toinen osapuoli epäkypsyyttään joskus kiukuttelisikin.

Miksi sitä pinnan katkeamista pitää pelätä? Se on vain negatiivinen tunne ja ihan normaalia. Kukaan ei kuole siihen, että toinen korottaa ääntään turhautuessaan. Jotain on vialla, jos ei pientä suuttumusta siedä.

Keskustelemalla ei pärjää, jos toinen möllöttää mykkänä.

Huutaminen, suuttuminen ja raivoaminen on vihan ilmaisemista. Ei tulisi mieleenkään kohdistaa moista rakkaimpiinsa, on sitä kyllä tullut nähtyä joskus ihan tarpeeksi, kiitosta vain. Kyllä minulle voi huutaa ja raivota, mutta tuntisin itseni aivovammaiseksi jos sellaiseen lähtisin mukaan ihmissuhteissani. Jos omaa vähääkään kommunikaatiotaitoja niin asiat selviävät ihan keskustelemallakin.

Ehkä me puhumme nyt eri asioista. Minä puhun riitelemisestä, suuttumisesta ja äänen korottamisesta. Sinä puhut raivoamisesta ja huutamisesta. Ennen kuin alat haukkua ihmisiä aivovammaisiksi, voisit ensin miettiä, mikä ero näillä on. Minä en esimerkiksi riidellessäkään nimittele ketään, mutta sinulla se näkyy tulevan luonnostaan jo keskustellessa.

Äänen korottamisesta, niin... en näe edelleenkään hyvänä käytöksenä koettaa kyykyttää läheisiäni tunnepurkauksillani.

Enkä haukkunut sinua aivovammaiseksi, huomaa, että sinulla on hermojesi kanssa yliherkkyyttä - tosi kiva varmaan läheisillesi huutavan hermokimpun kanssa.

Minkä hermojen? Missä hermostuin? Huomasin vain, että et näköjään tässäkään käytä järin kaunista ja asiallista kieltä, joten mietin, millaista on tämä sinun keskustelusi.

Vierailija kirjoitti:

Mutta vihan kontrolloimaton purkaminen ei-rakentavasti vaikkapa puolisoaan kohtaan aiheuttaa niitä sitten tuplasti, kun menee parisuhde ja viha jää. Vihapäissään raivoavan tulisikin ensisijaisesti keskittyä ratkaisemaan ne alkusyyt, joidenka vuoksi a) kerryttää sitä vihaa sisäänsä ja b) opetella purkamaan tunteensa muita vahingoittamatta ja loukkaamatta. Jatkuva viha ei ole merkki minkäänlaisesta henkisestä hyvinvoinnista ja siellä on se alkusyy, johon tulisi puuttua. Ei se, mitenkä vihan siirtää toisten rasitteeksi.

Ei huutaminen ole mitään vihan kontrolloimatonta ja ei-rakentavaa purkamista vaan hyvinkin kontrolloitua. Esineiden tai ovien paiskominen tai sen toisen lyöminen on kontrolloimatonta. Huutaminen on useimmiten täysin oikeutettua turhautumien purkamista. Jatkuvasta vihasta ei ollut kyse, ei kai kukaan nyt jatkuvasti riitele, tai jos riitelee niin silloin tosiaan suhde kannattaa lopettaa.

sikamieskaikenties kirjoitti:

Mua monesti ketutti kun riidan aikana huudettiin päälle eikä annettu puhua. Sitten keksin ottaa fläppitaulun käyttöön ja selitin oman kantani rautalangasta vääntäen tammisäänelle ja lopuksi tokaisin että jälleen kerran chakki ja matti minulle. Halusin kuulemma liikaa perusteluita. Nykyisin tämä riitakaveri on ex :D

Mä oon saanu kans kuulla kunniani siitä, että mulla on aina hyvät perustelut ja haluan perusteluita. Siinä on ilmeisesti jotain väärää, joka loukkaa ja eskaloi kriisiä entisestään. Juuri tuollainen päällehuuto on ollut ongelmana. Sekä se, että varsinaisesta riidan aiheesta toinen jaksaa lausua yhden puheenvuoron, seuraava koskeekin jo jotain aivan eri asiaa, kunhan kaivelee jostain kaunakellarista vanhoja juttuja lyömäaseiksi. Oon tätä vuosia yrittänyt kestää ja toivoa muutosta ja odottanut että jonain päivänä hän oivaltaisi kuinka ongelmia ratkotaan. Mutta ei. Jatkossa hän saa etsiä itselleen uuden huudettavan, mua ei enää kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä pinnan katkeamista pitää pelätä? Se on vain negatiivinen tunne ja ihan normaalia. Kukaan ei kuole siihen, että toinen korottaa ääntään turhautuessaan. Jotain on vialla, jos ei pientä suuttumusta siedä.

Keskustelemalla ei pärjää, jos toinen möllöttää mykkänä.

Silloinko pärjää, jos molemmat huutaa toisille naama punaisena eikä edes kuuntele toisiaan?

Tuo pärjäämiskommentti oli tuohon, kun toinen kommentoija väitti, että aina pärjää keskustelemalla. Ei pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.

Tuo on tunnekylmän ihmisen perustelua omalle ylimielisyydelleen. Tunteiden - myös vihan - tukahduttaminen aiheuttaa vain ahdistusta ja henkisiä ongelmia.

Kommunikaatiokykyinen = ylimielinen ja tunnekylmä? Ei helvetti mitä läppää. Jos lähimmäiset aiheuttavat suoranaisia vihan tunteita niin kannattaa valita varmaan siinä kohtaa seuransa paremmin tai katsella peiliin ja miettiä missä oikein mättää?

Totta kai toisen typeryys aiheuttaa vihan tunteita. Jos ei aiheuta, niin et ole ihan normaali.

Toisten typeryys aiheuttaa lähinnä valistamisenhalua, katsos ei kukaan synny valmiina tähän maailmaan. Sinun normaalisi kuulostaa aika vihaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Odotas kun joskus vastaan tulee asia, joka oikeasti on sulle tärkeä, elämän ja kuoleman kysymys (tai mieluummin lapsesi elämän ja kuoleman kysymys) ja olet siitä eri ieltä keskustelukumppanin kanssa.

On olemassa tilanteita, joissa itsehillintä on mahdotonta ja jos se olisi mahdollista, se olisi silti moraalitonta.

Sitä odotellessa. Ikää on 58 v. ja yhteistä taivalta miehen kanssa 43 vuotta. Koskaan ei ole vielä ääntä korotettu eikä riidelty. Eri mieltä on kyllä oltu ja asioista keskusteltu. Enkä kyllä ole koskaan riidellyt myöskään ystävieni saati tuntemattomien kanssa.

Uskomatonta kuinka normaalia toisille ihmisille huutaminen on tämän keskustelun perusteella. Minulla ei ikinä ole tullut tilannetta, jossa olisi tarvinnut riidellä jonkun kanssa niin tunteella, että on tarve huutaa (lukuunottamatta jotain lapsuuden uhmaikää). En edes muista milloin olisin ylipäätään riidellyt mistään, lähipiirini koostuu tasapainoisista ihmisistä, jotka eivät myöskään minulle huuda. Vaikka ikinä ei voikkaan olla kaikesta täysin samaa mieltä, ei esimerkiksi joku erimielisyys vaalikoneen tuloksista (kuten joku mainitsi) ei mun mielestä ole mikään riitelyn syy. Asioista voi olla eri mieltä, niistä voi silloin keskustella ja kunnioittaa toisen mielipidettä, ei se oma mielipide ole yhtään sen tärkeämpi kun toisenkaan.

Ja sitten voi myös olla suuttumatta mitättömistä pikkujutuista. Esimerkiksi jos poikaystävä unohtaa viedä sen roskapussin, minun ei ole mitään tarvetta tästä suuttua ja alkaa riehumaan, koska en itsekään tykkäisi elää ihmisen kanssa jonka pinna napsahtaa tämmöisistä pienistä asioista. Eikä ole kyse siitä että olisin jotenkin kynnysmatto joka koittaa miellyttää muita. En vain koe tarvetta ärsyyntyä mistään ja alkaa riitelemään. Kun on itse toisille mukava ja kunnioittava, saa yleensä samanlaista käytöstä takaisin. En ymmärrä millä tavalla muka riitelyn pitäisi parantaa parisuhdetta. Useampi vuosi mennyt yhdessä ilman pientä väittelyä suurempia riitoja, ja meillä menee todella hyvin. Parisuhteessa molemminpuolinen kunnioitus on tärkeää,eikä naama punaisena toiselle huutaminen tai pahimmillaan nimittely/haukkuminen kerro kovinkaan suuresta kunnioituksesta toista kohtaan.

Tietenkin jos minua kohtaan tehtäisiin todella pahasti niin suuttuisin. Sellaista tilannetta ei vaan vielä toistaiseksi ole tullut vastaan että asia olisi ollut räyhäämisen arvoinen.

Jos päättömästi raivoaa niin ei se normaalia ole. joillakin vain pinna kiristyy tosi nopeasti eivätkä kykene asiallisesti keskustelemaan epäkohdasta. Onneksi omassa avioliitossa ja perheessä ei tarvitse huutoa kuunnella eikä riidellä asioista, ei sovi minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta vihan kontrolloimaton purkaminen ei-rakentavasti vaikkapa puolisoaan kohtaan aiheuttaa niitä sitten tuplasti, kun menee parisuhde ja viha jää. Vihapäissään raivoavan tulisikin ensisijaisesti keskittyä ratkaisemaan ne alkusyyt, joidenka vuoksi a) kerryttää sitä vihaa sisäänsä ja b) opetella purkamaan tunteensa muita vahingoittamatta ja loukkaamatta. Jatkuva viha ei ole merkki minkäänlaisesta henkisestä hyvinvoinnista ja siellä on se alkusyy, johon tulisi puuttua. Ei se, mitenkä vihan siirtää toisten rasitteeksi.

Ei huutaminen ole mitään vihan kontrolloimatonta ja ei-rakentavaa purkamista vaan hyvinkin kontrolloitua. Esineiden tai ovien paiskominen tai sen toisen lyöminen on kontrolloimatonta. Huutaminen on useimmiten täysin oikeutettua turhautumien purkamista. Jatkuvasta vihasta ei ollut kyse, ei kai kukaan nyt jatkuvasti riitele, tai jos riitelee niin silloin tosiaan suhde kannattaa lopettaa.

Jos se on kontrolloitua eli harkittua, voi miettiä, onko kyseessä jo henkinen väkivalta. Tavoitteena yliotteen saaminen pelon ja uhan kautta. Se ei eroa enää esineiden paiskomisesta tai fyysisestä koskemisesta siinä mielessä mitenkään. Nekin voivat olla kontrolloituja tekoja. 

Turhaumien purkaminen olisi varmasti rakentavampaa tehdä tavalla, joka puuttuu turhaumien syntysyihin sen sijaan että kippaa korviasärkevänä karjumisena, pelottavana ja uhkaavana aggressiona, omat pahat fiiliksensä toisen taakaksi. Olipa hänellä osuutensa niiden syntyyn tahi ei. Joka tapauksessa se on epärakentavaa kaikin tavoin. 

Tätä asiaa voit tiedustella Saara Aaltoa koskevissa ketjuissa palstalla. Varoitan vain, että voit saada osaksesi todella mielisairaan ihmisen vastauksia. 

Voisiko joku kertoa, missä maailmankaikkeudessa riita on sama asia kuin jatkuva raivo ja huutaminen? Kyllä minä sanoisin, että näillä on jokin ongelma, joka ei näe eroa näiden välillä.

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta kuinka normaalia toisille ihmisille huutaminen on tämän keskustelun perusteella. Minulla ei ikinä ole tullut tilannetta, jossa olisi tarvinnut riidellä jonkun kanssa niin tunteella, että on tarve huutaa (lukuunottamatta jotain lapsuuden uhmaikää). En edes muista milloin olisin ylipäätään riidellyt mistään, lähipiirini koostuu tasapainoisista ihmisistä, jotka eivät myöskään minulle huuda. Vaikka ikinä ei voikkaan olla kaikesta täysin samaa mieltä, ei esimerkiksi joku erimielisyys vaalikoneen tuloksista (kuten joku mainitsi) ei mun mielestä ole mikään riitelyn syy. Asioista voi olla eri mieltä, niistä voi silloin keskustella ja kunnioittaa toisen mielipidettä, ei se oma mielipide ole yhtään sen tärkeämpi kun toisenkaan.

Ja sitten voi myös olla suuttumatta mitättömistä pikkujutuista. Esimerkiksi jos poikaystävä unohtaa viedä sen roskapussin, minun ei ole mitään tarvetta tästä suuttua ja alkaa riehumaan, koska en itsekään tykkäisi elää ihmisen kanssa jonka pinna napsahtaa tämmöisistä pienistä asioista. Eikä ole kyse siitä että olisin jotenkin kynnysmatto joka koittaa miellyttää muita. En vain koe tarvetta ärsyyntyä mistään ja alkaa riitelemään. Kun on itse toisille mukava ja kunnioittava, saa yleensä samanlaista käytöstä takaisin. En ymmärrä millä tavalla muka riitelyn pitäisi parantaa parisuhdetta. Useampi vuosi mennyt yhdessä ilman pientä väittelyä suurempia riitoja, ja meillä menee todella hyvin. Parisuhteessa molemminpuolinen kunnioitus on tärkeää,eikä naama punaisena toiselle huutaminen tai pahimmillaan nimittely/haukkuminen kerro kovinkaan suuresta kunnioituksesta toista kohtaan.

Tietenkin jos minua kohtaan tehtäisiin todella pahasti niin suuttuisin. Sellaista tilannetta ei vaan vielä toistaiseksi ole tullut vastaan että asia olisi ollut räyhäämisen arvoinen.

Tämä tiivistää hyvin asian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.

Tuo on tunnekylmän ihmisen perustelua omalle ylimielisyydelleen. Tunteiden - myös vihan - tukahduttaminen aiheuttaa vain ahdistusta ja henkisiä ongelmia.

Tämä taas oli melko tyypillinen tunteidensäätelykyvyltään kehittymättömän typeryksen vastaus. Vaihtoehdot eivät tosiaankaan ole pelkästään huutaminen tai tunteuiden tukahduttaminen, rakentaviakin keinoja tunteiden - myös vihan - käsittelyyn löytyy, ja vaikka nämä keinot eivät yleensä ole samanlaisia spektaakkeleita niin ei siinä tunnekylmyydestä ole kyse.

Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?

Kiistat, erimielisyydet ja väittelyt jostain aiheesta (ei siis henkilökohtaisuuksiin menevät kiistat) voivat olla stimuloivia ja hauskojakin. Riitely on eri asia, kuten ap. sanoi. Oikein kiivaassa väittelyssä volyymikin voi nousta, mutta äänensävy ja puheenvuorojen sisältö on silti asiallinen ja molemmat saavat puhua.

Riitelyä, raivoamista, henkilökohtaisuuksiin menemistä, loukkaamismotiivia ja mykkäkoulun pitämistä pidän epäkypsänä käyttäytymisenä (vaikka siihen varmaan kaikki sortuvat joskus). Siitä pitää pyrkiä opettelemaan pois varsinkin jos se on toistuva kuvio. Olen joskus kuullut väitettävän, että tuollainen "vuorovaikutustyyli" on silloin tällöin ok ja normaalia, mutta en itse allekirjoita näkemystä.