Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä riitelyä. Eikö asioista voi keskustella?
Mikä on homman idea? Nostaa adrenaliinitasoa joten siitä saa jotain säväreitä? En tiedä, ei toimi mulla, minusta se tuntuu vain ja ainoastaan pahalta. Joskus voi kinastella mutta mitään karjumisriitoja en suostu käymään kenenkään kanssa, niistä sain tarpeekseni jo lapsuudenperheessä. Minusta aikuisena kuuluu olla sen verran tunnesäätelykykyä ja itsehillintää ettei raivoa päättömästi. Se oleellinen ero kinasteluun on äänen volyymissa ja siinä että kinastelussa on vielä järki mukana ja se on luonteeltaan keskustelevaa, riitely taas ei.
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Väkivaltaisuuskin on inhimillistä, muttei kuitenkaan hyvä asia tai sellainen jota pitäisi sietää muilta ihmisiltä.
No en nyt tiedä onko se inhimillistä, ehkä siitä on tehty sellaista. Joskin se olisi, ei varmasti samalla tavalla inhimillistä kuin riitely.
Tottakai se on inhimillistä. Väkivaltaa on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin ja jo pikkulapsikin osaa sitä tarvittaessa käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
Minun mies välttelee kaikenlaisia konflikteja ja riitelyä missään muodossa sekä ylipäätään voimakkaita tunteita. Se juontaa vaikeasta lapsuudesta jossa isä huusi ja raivosi ja hakkasi eikä antanut miehen näyttää tunteitaan. Oletko varma, ettei sinulla ole taustalla jotain samankaltaista, joka saa sinut pelkäämään voimakkaita tunteita ja pakenemaan niitä viimeiseen asti?
Minua ei juuri saa riitelemään ellei mene henkilökohtaisuuksiin tai kyykyttämiseen, läheisiltäni odotan hieman enemmän kuin sellaista käytöstä. Pikku kina jostain roskapussista taas on sinällään merkityksetön, mutta oire sekin jostakin, joka ansaitsi enemmän yhteistä pohdintaa kuin kiukuttelua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
No en nyt sanoisi. Minä olen riidellyt vanhempieni kanssa, etenkin teininä tunteet räiskyivät. Myös rakkaan siskoni kanssa on tullut otettua yhteen. Nykyään olen parisuhteessa miehen kanssa jota arvostan ja rakastan koko sielustani, mutta mekin joskus riitelemme. Olemme kumpikin voimakkaita, herkkiä luonteita ja joskus tunteet vaan räiskyvät. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole tuo satunnainen riitely tuhonnut. Sovimme aina riidat ja keskustelemme asioista lopulta syvästi ja pitkään. Näen riitelyssä - toisin kuin ilmeisesti vaikkapa sinä - myös sen puolen, että riidellä osaa nimenomaan sellaisten kanssa, jotka ovat todella lähellä ja rakkaita. Heille uskaltaa näyttää oikeat tunteensa, heidän seurassaan uskaltaa antaa tunteiden tulla voimakkainakin ulos eivätkä he silti hylkää. Minusta olisi kamalaa olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka eivät yhtään kestäisi rajuja tunteita ja juoksisivat heti karkuun, jos joskus hermostun.
Mikä sopii toisille ei sovi toisille. Toiset eivät edes osaa elää ilman pientä draamaa kun taas minusta sellainen on rasittavaa. Makuja on monia.
Ei voi silloin, jos toinen osapuoli on keskustelutaidoton.
Ihan turha yrittää yksin keskustella, jos toinen raivoaa, pitää mykkäkoulua, tai jotain tuolta väliltä.
En nykyisin enää ole tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä, ja he eivät kuuemma ymmärrä miksi. Haukkuvat kaikkia jotka ovat heidän kanssaan katkaisseet välit. Itse eivät kuulemma ole tehneet mitään, kaikki muut ovat syyllisiä.
Yritäpä sellaisen kanssa sitten keskustella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Niin, no meitä on moneen junaan. Itse esimerkiksi osaan riidellä fiksusti enkä koskaan käytä toiseen henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Eivät kaikki sitä tee, loppujen lopuksi varmaan aika pieni osa niistä jotka joskus riitelevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin pyrin siihen että hallitsen itse itseäni mahdollisimman pitkälle. Kyllä minultakin pinna katkeaa jos tarpeeksi pitkälle viedään, mutta täälläkin joku on sanonut että huutaa puolisolle joka ei kuuntele. Tässä on selvästi kaksi väärää tai ainakin kommunikointi ongelmilla kypsytettyä ihmistä, joiden ongelmat ovat aivan muualla, mutta eivät sitä tajua. Se että pysähtyisi miettimään niitä tunteita hetkeksi ja sitä mistä ne syntyy voisi viedä paljon pidemmälle kuin huutaminen puolisolle, jolle asia etenee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.
Suhteessa on aina jotain kipukohtia. Jos mies ei hoida omaa sovittua osaansa, niin miten sen sitten saa tekemään sen muulla tavalla kuin "kyykyttämällä"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kyllä joskus kamalaa kuunneltavaa kun kaveripariskunta alkaa riitelemään, tulee vähän semmoinen myötähäpeä. Me ei riidellä miehen kanssa mistään, eikä varmaan edes osattaisi, tuntuu niin vieraalta ajatuskin 😄
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin pyrin siihen että hallitsen itse itseäni mahdollisimman pitkälle. Kyllä minultakin pinna katkeaa jos tarpeeksi pitkälle viedään, mutta täälläkin joku on sanonut että huutaa puolisolle joka ei kuuntele. Tässä on selvästi kaksi väärää tai ainakin kommunikointi ongelmilla kypsytettyä ihmistä, joiden ongelmat ovat aivan muualla, mutta eivät sitä tajua. Se että pysähtyisi miettimään niitä tunteita hetkeksi ja sitä mistä ne syntyy voisi viedä paljon pidemmälle kuin huutaminen puolisolle, jolle asia etenee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tavallinen puhe sillä juuri menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vain huutaminen saa oikeasti sen tekemäänkin jotain. Missä on ongelma, jos hommat tällä tavalla hoituvat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.
Ihan samalla tavalla on henkistä väkivaltaa kieltäytyä keskustelemasta ja kadota paikalta kun toinen kertoo asian, joka hänen mieltään vaivaa tai pitää mykkäkoulua, kun ei pysty puhumaan. Riitelyssä sentään yritetään jonkinlaista kommunikaatiota.
Mutta kun kumpikaan ei ole hiljaa vaan keskustelee. Ehkä sinun kanssasi toinen on hiljaa kun ei sinulle uskalla mitään sanoa kun räjähdät heti :D sekin kertoo jo jotain.
Sinulla näyttää olevan tämä kovin tuttu vttumainen tyyli mennä henkilökohtaisuuksiin. Käsitin, että edellinen ei viitannut kommentillaan omaan toimintaansa/käyttäytymiseensä, vai oliko näin?
Parempi ainakin huutaa suoraan ja rehellisesti omat tunteensa tai mielipiteensä, kuin sinun tyylilläsi vttumaisesja omasta mielestäsi varmaankin nokkelasti kuittaillen. Sitä kutsutaan iskemiseksi vyön alle. Kaltaisiasi näyttäisi olevan palstalla paljon, melkein aina tilanteen kärjistyessä käyttäydytään näin, luullen kai, että sillä saadaan toiselle ns. jauhot suuhun? Tämäkin kertoo jo jotain... Ohis
Höpöhöpö, minä en riitele ihmisten kanssa. Meinaatko sinå että ihmisen joka on vain ihan hiljaa, niin puhumaan saa kun oikein huutaa päin näköä? Minä ainakin kumppanista tiedän heti millä mielellä on ja jos ei ole juttutuulella niin annan olla omissa oloissaan.
En tiedä mitä teet, sanoin vain, että ikävä tuo ivallinen tyyli vetää mattoa jalkojen alta, eli mennä asian viereen ja henkilökohtaIsuuksiin.
Rehti ja sanojensa takana seisova huutajakin on parempi, kuin kiero kuittailija. Onko oikein ja fiksua huutaa riidellessään vai ei? Onko tälle joku normi? Joku huutaa, toinen taas ei. Huutaminen ei ratkaise asioita, mutta voi olla terapeuttista jollekin. Ymmärrän hyvin, että heikomman ainoa konsti on huutaa ja saada näin edes jonkunlaista tehoa, jos kumppani on alistava tms.
En ymmärrä yhtään mitä tarkoitat :o Ihmisen joka on hiljaa, saa huutamalla puhumaan? En tiedä, kun ei tarvitse huutaa, olin vain sitä mieltä, että meitä on monenlaisia ja toimimme siksi erilailla. Olen tosin kuullut ihmisten riitoja, ja aina niissä on ollut kaksi huutajaa, en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa toinen on hiljaa, kun hänelle huudetaan.
Monet kuulemma riitelevät ja raivoavat, koska se on "rakkautta" ja sovintoseksi todella huumaavaa. Toiset keskustelevat hillityllä äänellä niin, että ellei sanoja kuulisi, voisi luulla ihan jotain muuta ja miellyttävää olevan kyseessä.
Ei riitelytapa korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Tiedän useita huippukoulutettuja ihmisiä, joiden elämästä myös sen, kuinka voi riitatila olla yhtä tulivuoren purkausta. Kun taas (palstan mielestä) wt-tyypit voivat hoitaa erimielisyyttään kultivoituneesti keskustelemalla.
Jos näen ja kuulen jossain riitahuutoa, en päättele ihmisten statuksesta mitään. Noin voi toimia kuka vain. Ja jos katsellaan eri kansallisuuksia, on aika yleinen käsitys, että esim. italialaiset huutavat erimielisyyksissään. Samoin rattiraivo on siellä aika mittavaa. "Suomalaiset ovat enemmän hiljaa, mutta puukkoahan sieltä saattaa lopuksi tulla". On tapana kärsiä ja kestää.
Näin muuten kerran koiralenkillä naapurin pariskunnan (korkeakoulutettuja ja erittäin fiksuina pidettyjä) riitelevän metsässä, eikä siinä sanoja säästelty, volyymikin tapissa. Pikkuhiljaa selvisi, että lähtivät usein piiloon ( just sinne koirani lenkitysalueelle) raivoamaan. Jos salassa tehdään, niin sitä ei tapahdu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
Minun mies välttelee kaikenlaisia konflikteja ja riitelyä missään muodossa sekä ylipäätään voimakkaita tunteita. Se juontaa vaikeasta lapsuudesta jossa isä huusi ja raivosi ja hakkasi eikä antanut miehen näyttää tunteitaan. Oletko varma, ettei sinulla ole taustalla jotain samankaltaista, joka saa sinut pelkäämään voimakkaita tunteita ja pakenemaan niitä viimeiseen asti?
Mieti nyt mitä oikein tulitkaan sanoneeksi. Siis miehesi on traumatisointunut siitä huutamisesta (ja muustakin) joten hän siis "pelkää". Ja sinusta voimakkaiden tunteiden (vihakin on tunne, ja erittäin voimakas sellainen) näyttäminen on ok. Siis oletko sinä oikasti sitä mieltä että miehesi isä toimi oikein "ilmaistessaan tunteitaan"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä joskus kamalaa kuunneltavaa kun kaveripariskunta alkaa riitelemään, tulee vähän semmoinen myötähäpeä. Me ei riidellä miehen kanssa mistään, eikä varmaan edes osattaisi, tuntuu niin vieraalta ajatuskin 😄
Tuosta oikein paistaa se ylemmyydentunne mitä ilmeisesti koet itsestäsi, kun et "edes osaa riidellä" etkä miehesi kanssa koskaan riitele. Samaan syssyyn arvostelet niitä, jotka ovat erilaisia kuin te. Et ole parempi ihminen vaikka et miehesi kanssa riitelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin pyrin siihen että hallitsen itse itseäni mahdollisimman pitkälle. Kyllä minultakin pinna katkeaa jos tarpeeksi pitkälle viedään, mutta täälläkin joku on sanonut että huutaa puolisolle joka ei kuuntele. Tässä on selvästi kaksi väärää tai ainakin kommunikointi ongelmilla kypsytettyä ihmistä, joiden ongelmat ovat aivan muualla, mutta eivät sitä tajua. Se että pysähtyisi miettimään niitä tunteita hetkeksi ja sitä mistä ne syntyy voisi viedä paljon pidemmälle kuin huutaminen puolisolle, jolle asia etenee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tavallinen puhe sillä juuri menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vain huutaminen saa oikeasti sen tekemäänkin jotain. Missä on ongelma, jos hommat tällä tavalla hoituvat?
Ongelma on siinä että tuollaisesta suhteesta puuttuu molemminpuolinen kunnioitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
Minun mies välttelee kaikenlaisia konflikteja ja riitelyä missään muodossa sekä ylipäätään voimakkaita tunteita. Se juontaa vaikeasta lapsuudesta jossa isä huusi ja raivosi ja hakkasi eikä antanut miehen näyttää tunteitaan. Oletko varma, ettei sinulla ole taustalla jotain samankaltaista, joka saa sinut pelkäämään voimakkaita tunteita ja pakenemaan niitä viimeiseen asti?
Mieti nyt mitä oikein tulitkaan sanoneeksi. Siis miehesi on traumatisointunut siitä huutamisesta (ja muustakin) joten hän siis "pelkää". Ja sinusta voimakkaiden tunteiden (vihakin on tunne, ja erittäin voimakas sellainen) näyttäminen on ok. Siis oletko sinä oikasti sitä mieltä että miehesi isä toimi oikein "ilmaistessaan tunteitaan"?
Ei, vaan mieti sinä uudelleen lukemaasi. Missään vaiheessa en sanonut, että miehen isä teki oikein, ei todellakaan, päinvastoin! Vaan se, että mieheltä kiellettiin lapsuudessa voimakkaiden tunteiden näyttäminen, on johtanut siihen, ettei hän uskalla niitä nyt aikuisenakaan näyttää vaikka haluaisi. Luetun ymmärtämisessä vaikeuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.
Ihan samalla tavalla on henkistä väkivaltaa kieltäytyä keskustelemasta ja kadota paikalta kun toinen kertoo asian, joka hänen mieltään vaivaa tai pitää mykkäkoulua, kun ei pysty puhumaan. Riitelyssä sentään yritetään jonkinlaista kommunikaatiota.
Mutta kun kumpikaan ei ole hiljaa vaan keskustelee. Ehkä sinun kanssasi toinen on hiljaa kun ei sinulle uskalla mitään sanoa kun räjähdät heti :D sekin kertoo jo jotain.
Sinulla näyttää olevan tämä kovin tuttu vttumainen tyyli mennä henkilökohtaisuuksiin. Käsitin, että edellinen ei viitannut kommentillaan omaan toimintaansa/käyttäytymiseensä, vai oliko näin?
Parempi ainakin huutaa suoraan ja rehellisesti omat tunteensa tai mielipiteensä, kuin sinun tyylilläsi vttumaisesja omasta mielestäsi varmaankin nokkelasti kuittaillen. Sitä kutsutaan iskemiseksi vyön alle. Kaltaisiasi näyttäisi olevan palstalla paljon, melkein aina tilanteen kärjistyessä käyttäydytään näin, luullen kai, että sillä saadaan toiselle ns. jauhot suuhun? Tämäkin kertoo jo jotain... Ohis
Höpöhöpö, minä en riitele ihmisten kanssa. Meinaatko sinå että ihmisen joka on vain ihan hiljaa, niin puhumaan saa kun oikein huutaa päin näköä? Minä ainakin kumppanista tiedän heti millä mielellä on ja jos ei ole juttutuulella niin annan olla omissa oloissaan.
En tiedä mitä teet, sanoin vain, että ikävä tuo ivallinen tyyli vetää mattoa jalkojen alta, eli mennä asian viereen ja henkilökohtaIsuuksiin.
Rehti ja sanojensa takana seisova huutajakin on parempi, kuin kiero kuittailija. Onko oikein ja fiksua huutaa riidellessään vai ei? Onko tälle joku normi? Joku huutaa, toinen taas ei. Huutaminen ei ratkaise asioita, mutta voi olla terapeuttista jollekin. Ymmärrän hyvin, että heikomman ainoa konsti on huutaa ja saada näin edes jonkunlaista tehoa, jos kumppani on alistava tms.
En ymmärrä yhtään mitä tarkoitat :o Ihmisen joka on hiljaa, saa huutamalla puhumaan? En tiedä, kun ei tarvitse huutaa, olin vain sitä mieltä, että meitä on monenlaisia ja toimimme siksi erilailla. Olen tosin kuullut ihmisten riitoja, ja aina niissä on ollut kaksi huutajaa, en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa toinen on hiljaa, kun hänelle huudetaan.
Monet kuulemma riitelevät ja raivoavat, koska se on "rakkautta" ja sovintoseksi todella huumaavaa. Toiset keskustelevat hillityllä äänellä niin, että ellei sanoja kuulisi, voisi luulla ihan jotain muuta ja miellyttävää olevan kyseessä.
Ei riitelytapa korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Tiedän useita huippukoulutettuja ihmisiä, joiden elämästä myös sen, kuinka voi riitatila olla yhtä tulivuoren purkausta. Kun taas (palstan mielestä) wt-tyypit voivat hoitaa erimielisyyttään kultivoituneesti keskustelemalla.
Jos näen ja kuulen jossain riitahuutoa, en päättele ihmisten statuksesta mitään. Noin voi toimia kuka vain. Ja jos katsellaan eri kansallisuuksia, on aika yleinen käsitys, että esim. italialaiset huutavat erimielisyyksissään. Samoin rattiraivo on siellä aika mittavaa. "Suomalaiset ovat enemmän hiljaa, mutta puukkoahan sieltä saattaa lopuksi tulla". On tapana kärsiä ja kestää.
Näin muuten kerran koiralenkillä naapurin pariskunnan (korkeakoulutettuja ja erittäin fiksuina pidettyjä) riitelevän metsässä, eikä siinä sanoja säästelty, volyymikin tapissa. Pikkuhiljaa selvisi, että lähtivät usein piiloon ( just sinne koirani lenkitysalueelle) raivoamaan. Jos salassa tehdään, niin sitä ei tapahdu?
Se taitaa loppupeleissä olla makuasia puhtaasti. Toiset rakastavat pientä draamaa ja saavat siitä kiksit ja toiset eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä joskus kamalaa kuunneltavaa kun kaveripariskunta alkaa riitelemään, tulee vähän semmoinen myötähäpeä. Me ei riidellä miehen kanssa mistään, eikä varmaan edes osattaisi, tuntuu niin vieraalta ajatuskin 😄
Tuosta oikein paistaa se ylemmyydentunne mitä ilmeisesti koet itsestäsi, kun et "edes osaa riidellä" etkä miehesi kanssa koskaan riitele. Samaan syssyyn arvostelet niitä, jotka ovat erilaisia kuin te. Et ole parempi ihminen vaikka et miehesi kanssa riitelisi.
Eikös ne riidat kumppanin kanssa olisi kuitenkin parempi käydä sellaiseen aikaan ja sellaisessa paikassa, missä ei ole muita kuulijoita, vain kaksi ihmistä eriävine mielipiteineen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?
Ei vaan se tuntuu olevan näiden muiden tunneilmaisun skaala. Minä voin hieman korottaa ääntäni, olla kireä, huokaista, käyttää marisevaa tai nalkuttavaa äänensävyä, tiuskaista tms. Tässä nämä tunteidensa hillitsijät olettavat, että kaikki huutavat kuin palosireeni ja ainoa vaihtoehto on olla näyttämättä tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin pyrin siihen että hallitsen itse itseäni mahdollisimman pitkälle. Kyllä minultakin pinna katkeaa jos tarpeeksi pitkälle viedään, mutta täälläkin joku on sanonut että huutaa puolisolle joka ei kuuntele. Tässä on selvästi kaksi väärää tai ainakin kommunikointi ongelmilla kypsytettyä ihmistä, joiden ongelmat ovat aivan muualla, mutta eivät sitä tajua. Se että pysähtyisi miettimään niitä tunteita hetkeksi ja sitä mistä ne syntyy voisi viedä paljon pidemmälle kuin huutaminen puolisolle, jolle asia etenee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tavallinen puhe sillä juuri menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vain huutaminen saa oikeasti sen tekemäänkin jotain. Missä on ongelma, jos hommat tällä tavalla hoituvat?
Olisi pitänyt kirjoittaa kommenttiini poistamani lause mutta: Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos parisuhde on jatkuvasti tuollaista kädenvääntöä niin itse ainakin toteaisin olevani väärän ihmisen kanssa yhdessä. Niinkuin kirjoitin ylempänä. Olisitko itse kovin vastaanottavainen jos syystä tai toisesta et pysty/halua jotain asiaa tekemään ja puolisosi ratkaisu on huutaa sen asia sinulle korvan juuressa? Omat vanhempani olivat juuri sellaisia jossa toinen huusi ja toinen teki tai sitten ei tehnyt ja kummatkin ovat minun mielestäni lapsellisia ihmisinä. Erosivat lopulta. Mikä yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.
Ihan samalla tavalla on henkistä väkivaltaa kieltäytyä keskustelemasta ja kadota paikalta kun toinen kertoo asian, joka hänen mieltään vaivaa tai pitää mykkäkoulua, kun ei pysty puhumaan. Riitelyssä sentään yritetään jonkinlaista kommunikaatiota.
Mutta kun kumpikaan ei ole hiljaa vaan keskustelee. Ehkä sinun kanssasi toinen on hiljaa kun ei sinulle uskalla mitään sanoa kun räjähdät heti :D sekin kertoo jo jotain.
Sinulla näyttää olevan tämä kovin tuttu vttumainen tyyli mennä henkilökohtaisuuksiin. Käsitin, että edellinen ei viitannut kommentillaan omaan toimintaansa/käyttäytymiseensä, vai oliko näin?
Parempi ainakin huutaa suoraan ja rehellisesti omat tunteensa tai mielipiteensä, kuin sinun tyylilläsi vttumaisesja omasta mielestäsi varmaankin nokkelasti kuittaillen. Sitä kutsutaan iskemiseksi vyön alle. Kaltaisiasi näyttäisi olevan palstalla paljon, melkein aina tilanteen kärjistyessä käyttäydytään näin, luullen kai, että sillä saadaan toiselle ns. jauhot suuhun? Tämäkin kertoo jo jotain... Ohis
Höpöhöpö, minä en riitele ihmisten kanssa. Meinaatko sinå että ihmisen joka on vain ihan hiljaa, niin puhumaan saa kun oikein huutaa päin näköä? Minä ainakin kumppanista tiedän heti millä mielellä on ja jos ei ole juttutuulella niin annan olla omissa oloissaan.
En tiedä mitä teet, sanoin vain, että ikävä tuo ivallinen tyyli vetää mattoa jalkojen alta, eli mennä asian viereen ja henkilökohtaIsuuksiin.
Rehti ja sanojensa takana seisova huutajakin on parempi, kuin kiero kuittailija. Onko oikein ja fiksua huutaa riidellessään vai ei? Onko tälle joku normi? Joku huutaa, toinen taas ei. Huutaminen ei ratkaise asioita, mutta voi olla terapeuttista jollekin. Ymmärrän hyvin, että heikomman ainoa konsti on huutaa ja saada näin edes jonkunlaista tehoa, jos kumppani on alistava tms.
En ymmärrä yhtään mitä tarkoitat :o Ihmisen joka on hiljaa, saa huutamalla puhumaan? En tiedä, kun ei tarvitse huutaa, olin vain sitä mieltä, että meitä on monenlaisia ja toimimme siksi erilailla. Olen tosin kuullut ihmisten riitoja, ja aina niissä on ollut kaksi huutajaa, en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa toinen on hiljaa, kun hänelle huudetaan.
Monet kuulemma riitelevät ja raivoavat, koska se on "rakkautta" ja sovintoseksi todella huumaavaa. Toiset keskustelevat hillityllä äänellä niin, että ellei sanoja kuulisi, voisi luulla ihan jotain muuta ja miellyttävää olevan kyseessä.
Ei riitelytapa korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Tiedän useita huippukoulutettuja ihmisiä, joiden elämästä myös sen, kuinka voi riitatila olla yhtä tulivuoren purkausta. Kun taas (palstan mielestä) wt-tyypit voivat hoitaa erimielisyyttään kultivoituneesti keskustelemalla.
Jos näen ja kuulen jossain riitahuutoa, en päättele ihmisten statuksesta mitään. Noin voi toimia kuka vain. Ja jos katsellaan eri kansallisuuksia, on aika yleinen käsitys, että esim. italialaiset huutavat erimielisyyksissään. Samoin rattiraivo on siellä aika mittavaa. "Suomalaiset ovat enemmän hiljaa, mutta puukkoahan sieltä saattaa lopuksi tulla". On tapana kärsiä ja kestää.
Näin muuten kerran koiralenkillä naapurin pariskunnan (korkeakoulutettuja ja erittäin fiksuina pidettyjä) riitelevän metsässä, eikä siinä sanoja säästelty, volyymikin tapissa. Pikkuhiljaa selvisi, että lähtivät usein piiloon ( just sinne koirani lenkitysalueelle) raivoamaan. Jos salassa tehdään, niin sitä ei tapahdu?
Se taitaa loppupeleissä olla makuasia puhtaasti. Toiset rakastavat pientä draamaa ja saavat siitä kiksit ja toiset eivät.
Näin se menee. Parilla lauseella sen ilmaiset, kun tätä on tässä nyt jo pitkään vatkattu.
Olen kyllä sitä mieltä, että en ihan kuitenkaan kutsuisi kikseiksi tai puhuisi draamasta, koska ne tunteet taitavat tulla spontaaneina sielun syövereistä. Nuo termit kuulostavat joltain teatteriesitykseen liittyviltä ja suunnitelmallisilta.
Mutta ihminen on siitä mielenkiintoinen olio, että sen täytyy aina yrittää olla parempi kuin se toinen. Jopa riitelytekniikassa. Kun se oma toiminta on aina parasta ja fiksuinta. Muut toisin toimivat ovat täydellisiä idiootteja. Joku tuolla jopa tunsi myötähäpeää, kun tuttavapariskunta riitelee äänekkäästi :D
Valitettavan usein ne negatiiviset tunteet vain kanavoidaan niin että lopputulos on juuri vaikka sitä kyykyttämistä tai pahimmillaan jopa fyysistäkin väkivaltaa.