Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä riitelyä. Eikö asioista voi keskustella?
Mikä on homman idea? Nostaa adrenaliinitasoa joten siitä saa jotain säväreitä? En tiedä, ei toimi mulla, minusta se tuntuu vain ja ainoastaan pahalta. Joskus voi kinastella mutta mitään karjumisriitoja en suostu käymään kenenkään kanssa, niistä sain tarpeekseni jo lapsuudenperheessä. Minusta aikuisena kuuluu olla sen verran tunnesäätelykykyä ja itsehillintää ettei raivoa päättömästi. Se oleellinen ero kinasteluun on äänen volyymissa ja siinä että kinastelussa on vielä järki mukana ja se on luonteeltaan keskustelevaa, riitely taas ei.
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.
Ihan samalla tavalla on henkistä väkivaltaa kieltäytyä keskustelemasta ja kadota paikalta kun toinen kertoo asian, joka hänen mieltään vaivaa tai pitää mykkäkoulua, kun ei pysty puhumaan. Riitelyssä sentään yritetään jonkinlaista kommunikaatiota.
Mutta kun kumpikaan ei ole hiljaa vaan keskustelee. Ehkä sinun kanssasi toinen on hiljaa kun ei sinulle uskalla mitään sanoa kun räjähdät heti :D sekin kertoo jo jotain.
Sinulla näyttää olevan tämä kovin tuttu vttumainen tyyli mennä henkilökohtaisuuksiin. Käsitin, että edellinen ei viitannut kommentillaan omaan toimintaansa/käyttäytymiseensä, vai oliko näin?
Parempi ainakin huutaa suoraan ja rehellisesti omat tunteensa tai mielipiteensä, kuin sinun tyylilläsi vttumaisesja omasta mielestäsi varmaankin nokkelasti kuittaillen. Sitä kutsutaan iskemiseksi vyön alle. Kaltaisiasi näyttäisi olevan palstalla paljon, melkein aina tilanteen kärjistyessä käyttäydytään näin, luullen kai, että sillä saadaan toiselle ns. jauhot suuhun? Tämäkin kertoo jo jotain... Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutoriitely on selkeä merkki kommunikaation ongelmista. Se on myös henkistä väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia. Usein syynä on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia. Myös matala älykkyys aiheuttaa aggressioita, koska ongelmia ei osata ratkaista rationaalisesti. Kaikissa tapauksissa se on hälytyssignaali. Parisuhteessa vaaran paikka, johon on reagoitava. Muissa suhteissa mahdollisesti syy ottaa etäisyyttä.
Ihan samalla tavalla on henkistä väkivaltaa kieltäytyä keskustelemasta ja kadota paikalta kun toinen kertoo asian, joka hänen mieltään vaivaa tai pitää mykkäkoulua, kun ei pysty puhumaan. Riitelyssä sentään yritetään jonkinlaista kommunikaatiota.
Mutta kun kumpikaan ei ole hiljaa vaan keskustelee. Ehkä sinun kanssasi toinen on hiljaa kun ei sinulle uskalla mitään sanoa kun räjähdät heti :D sekin kertoo jo jotain.
Sinulla näyttää olevan tämä kovin tuttu vttumainen tyyli mennä henkilökohtaisuuksiin. Käsitin, että edellinen ei viitannut kommentillaan omaan toimintaansa/käyttäytymiseensä, vai oliko näin?
Parempi ainakin huutaa suoraan ja rehellisesti omat tunteensa tai mielipiteensä, kuin sinun tyylilläsi vttumaisesja omasta mielestäsi varmaankin nokkelasti kuittaillen. Sitä kutsutaan iskemiseksi vyön alle. Kaltaisiasi näyttäisi olevan palstalla paljon, melkein aina tilanteen kärjistyessä käyttäydytään näin, luullen kai, että sillä saadaan toiselle ns. jauhot suuhun? Tämäkin kertoo jo jotain... Ohis
Höpöhöpö, minä en riitele ihmisten kanssa. Meinaatko sinå että ihmisen joka on vain ihan hiljaa, niin puhumaan saa kun oikein huutaa päin näköä? Minä ainakin kumppanista tiedän heti millä mielellä on ja jos ei ole juttutuulella niin annan olla omissa oloissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?
Ja sinäkö sen määräät miten muut tunteitaan saavat ilmaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutaminen on usein ainoa asia saada mies tekemään mitään. Kauniisti pyytäminen ja tiukkakaan sanominen ei auta. Vasta kun joutuu kohtaamaan suuttumuksen epämiellyttävyyden, alkaa tapahtua.
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?
Ja sinäkö sen määräät miten muut tunteitaan saavat ilmaista?
Missäs minä niin väitin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?
Ja sinäkö sen määräät miten muut tunteitaan saavat ilmaista?
Missäs minä niin väitin?
Tuossahan se yllä on: "Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?"
Jos onkin, niin kuka sinä olet sanomaan että se skaala on väärä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän ihmissuhteissanne myös esim itkeminen kielletty? Onko aikuisen tunnesäätelyssä vikaa, jos ei pysty pidättämään itkua? Miksi juuri suuttymisen tunne ja turhautuminen olisi sellainen, mikä pitää piilottaa, mutta suru on ihan ok? Vai onko?
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.
Mikä on sitten oikea tapa ilmaista suuttumusta, jos sitä ei saa näkyä esimerkiksi äänensävyssä ja ilmeissä? Sanoa jäätävästi ilme värähtämättä, että olen suuttunut?
Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?
Ja sinäkö sen määräät miten muut tunteitaan saavat ilmaista?
Missäs minä niin väitin?
Tuossahan se yllä on: "Siinäkö on sinun koko tunneilmaisusi skaala, pidäkkeetön huutaminen tai täysi ilmeettömyys?"
Jos onkin, niin kuka sinä olet sanomaan että se skaala on väärä?
Ei tuossa kyllä sanota että skaala on väärä tai muutenkaan yritetä määrätä miten pitäisi tunteita ilmaista. Onhan tuo skaala silti aika rajoittunut tavalliseen ihmiseen verrattuna, kuten varmasti itsekin myönnät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Väkivaltaisuuskin on inhimillistä, muttei kuitenkaan hyvä asia tai sellainen jota pitäisi sietää muilta ihmisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
No en nyt sanoisi. Minä olen riidellyt vanhempieni kanssa, etenkin teininä tunteet räiskyivät. Myös rakkaan siskoni kanssa on tullut otettua yhteen. Nykyään olen parisuhteessa miehen kanssa jota arvostan ja rakastan koko sielustani, mutta mekin joskus riitelemme. Olemme kumpikin voimakkaita, herkkiä luonteita ja joskus tunteet vaan räiskyvät. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole tuo satunnainen riitely tuhonnut. Sovimme aina riidat ja keskustelemme asioista lopulta syvästi ja pitkään. Näen riitelyssä - toisin kuin ilmeisesti vaikkapa sinä - myös sen puolen, että riidellä osaa nimenomaan sellaisten kanssa, jotka ovat todella lähellä ja rakkaita. Heille uskaltaa näyttää oikeat tunteensa, heidän seurassaan uskaltaa antaa tunteiden tulla voimakkainakin ulos eivätkä he silti hylkää. Minusta olisi kamalaa olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka eivät yhtään kestäisi rajuja tunteita ja juoksisivat heti karkuun, jos joskus hermostun.
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Minä olen keskustellut ja ymmärtänyt tämän keskustelun liittyvän lähinnä parisuhteessa olevalle riitelylle. Jos joku loukkaa verisesti vaikka lastani niin en koe siinä tilanteessa ainakaan riitelyn auttavan, ja riippuu tilanteesta, että millä äänensävyllä ojennan. Kotona meillä ei kukaan riitele, ei ole aiheita. Eri mieltä saa ja pitääkin olla mutta nekään tilanteet ei ikinä riidaksi kehity.
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvä vältellä sellaista seuraa, jossa joutuu riitelemään. En ainakaan itse nauti tippaakaan sellaisesta.
Minun mies välttelee kaikenlaisia konflikteja ja riitelyä missään muodossa sekä ylipäätään voimakkaita tunteita. Se juontaa vaikeasta lapsuudesta jossa isä huusi ja raivosi ja hakkasi eikä antanut miehen näyttää tunteitaan. Oletko varma, ettei sinulla ole taustalla jotain samankaltaista, joka saa sinut pelkäämään voimakkaita tunteita ja pakenemaan niitä viimeiseen asti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Kyllä sitä kaikenmaailman kusipäille ja hyväksikäyttäjille tulee rajat tehdä selväksi vaikka sitten hampaita näyttämällä, mutta en silti ala läheisiäni kyykyttämään raivoamalla kun muitakin työkaluja asioiden käsittelemiseen on käytössä rutkasti.
Kuka tässä mistään kyykyttämisestä mitään puhui? Riitely ja tunteiden näyttäminen eivät ole kyykyttämistä, vaan aivan inhimillinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No riitelyhän on loppujen lopuksi aivan inhimillinen asia. Ei se välttämättä aina johda mihinkään, mutta se voi puhdistaa samalla tavalla kuin vaikkapa itkeminen. Eikä riitely suinkaan aina tarkoita raivoamista ja ovien paiskomista. Silti, nekin ovat normaaleita, ihmisyyteen kuuluvia asioita. Toki riitelyssä olisi hyvä pitää se raja, ettei toista ainakaan tahallaan loukkaisi.
En sitten tiedä, pelkäävätkö jotkut teistä voimakkaita tunteita niin paljon, että kritisoitte huutamista ja voimakkaita, negatiivisia tunteita. Toisaalta ette ole välttämättä koskaan joutuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa luonto oikeastaan pakottaa teidät raivostumaan. Tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa sellainen, kun joku ihminen oikein verisesti, syvästi loukkaa teitä tai vaikkapa lastanne, parasta ystäväänne tai jotakuta muuta todella rakasta ihmistä. Ja tuollaisella todella pahalla, syvästi loukkaavalla asialla tarkoitan vaikkapa pettämistä, väkivaltaa tms. On lopulta todella inhimillistä joskus menettää malttinsa ja silloin tunteet kuohuvat yli, joskus huutaen. Raivo, inho ja vihakin ovat lopulta todella normaaleita tunteita ja me kaikki käsittelemme niitäkin vähän eri tavoin.
Myös ihmisen luontainen temperamentti ja herkkyys vaikuttavat siihen, kuinka herkästi ihminen kiihtyy tilaan, jossa äänenpaino muuttuu ja ääni voimistuu. En henkilökohtaisesti nauti riitelystä, mutta tajuan sen silti olevan hyvin inhimillinen asia.
Väkivaltaisuuskin on inhimillistä, muttei kuitenkaan hyvä asia tai sellainen jota pitäisi sietää muilta ihmisiltä.
No en nyt tiedä onko se inhimillistä, ehkä siitä on tehty sellaista. Joskin se olisi, ei varmasti samalla tavalla inhimillistä kuin riitely.
Suuttumisen ja turhautumisen tunnetta ei tarvitse piilottaa, mutta huutaminen ym henkinen väkivalta on väärä tapa ilmaista sitä. Samoin surun ilmaiseminen itkemällä on ihan ok, mutta itku vallankäytön välineenä ei.