Lue keskustelun säännöt.
Sairaslomalla omaisen kuoleman takia, edelliseen keskusteluun..Kauanko ?
16.03.2013 |
Minä en päivääkään.
Jos kaikki olisivat vaikka tuollaiset 6-kuukautta sairaslomalla jokaisen läheisen kuoleman takia sen puoli vuotta sairaslomalla, niin kun ihmisiä kuolee Suomessa vuosittain n .50600,
Silloin olettamalla, että surijoita 4 per vainaja, niin tekisi 202400 surijaa poissa työelämästä suremassa niin silloin joka vuosi menetettäisiin n 112000 työvuotta suremiseen, Äly hoi.
Jos suremisen vielä maksaa veronmaksajat, jotka eivät ole poissa töistä kun sen lauantain, kun on hautajaiset, niin kyllä on asiat niin, että haen tästä lähtien joka helvetin vainajan takia sen puoli vuotta olen päivän työssä ja taas suremaan puoleksi vuodeksi täydellä palkalla.
Näin kunnes pääsen ansaitulle eläkkeelle.
Entä jos talvisodassa yhtä vainajaa tai kadonnutta (lue kuollutta) 25904 kohden olisi jäisi laakista 4 sairaslomalle olisi sota ollut nopeasti ohi kun 25904 kaatunutta tai kadonnutta ja jokaista kohen 4 surijaa sairaslomalla 103616 sotilasta pois pelistä sairaslomalla.
Tietysti vielä viimeiset n. 100000 puoli vuotta sen jälkeen kun tämän suremistavan mukaan sota olisi ollut aika nopeasti ohi
Jos jokainen sotilas vielä surettaa puolen ajan sairaslomalle kotirintamalla vaikka toiset neljä, niin lopputulema olisi ollut sellaiset 26 000, sodassa + 40 000 normaalisti kuollutta niin sairaslomalla silloin
reilusti yli puoli miljoonaa poissa poissa pelistä 528000, voi vittu. Puolet koko työikäisestä väestöstä.
Olisi loppuneet kuolevat ennen kuin surijat, jo aikaasitten.
Kommentit (212)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 09:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 09:23"]
Totta puhut. Työkaveriltani kuoli parivuotias lapsi ja hän oli saikulla kuukauden. En voi millään ymmärtää tällaista, että työnantajan pitää maksaa siitä, että sai järjestää hautajaiset rauhassa lapselleen.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:22"]
Ettekö tajua hyvät ihmiset, että kuolema on luonnollinen ja väistämäton päätös kaikkien elämälle, tuli se mistä syystä tahansa tai tuntui se miltä hyvänsä,
Lääkäri ei auta enään kun potilas on kuollut ja kuollut ei herää henkiin sillä, että omainen menee lääkäriin.
Ei lääkäri voi millään mitata, paljonko kenenkään surusta pitää antaa lomaa, mikä on surun mittari vai mitataanko sairasloman pituus vainajan erinomaisuudella.
Eihän vainajasta josta joku saa 1/2-vuotta palkallista lomaa voi muillekaan omaisille, yhtään vähempää lomaa, tasa-arvoista kohtelua, niinpä.
Eiköhän pidettäisi niitä lomia vaikka palkatta jonkun sairaan auttamiseksi, elävä voi vielä parantua.
Koko kuoleman vääjättömyys, ei muutu mihinkään vaikka lopetettaisiin kaikki työteko kokonaan ja sairaudella ja surulla ei ole mitään tekemistä keskenään.
AP
[/quote]
[/quote]
Ihanko tosiaan luulet, että työkaverisi olisi ollut työkykyinen oman pienen lapsen kuoleman jälkeen? Tullut kuolemaa seuraavana päivänä töihin, moikannut iloisena ja tehnyt reippaana päivän työt, ehkä jäänyt ylitöihinkin? Vai miten teidän muiden työt olisivat sujuneet, jos hän olisi itkenyt ja huutanut töissä päivät aamusta iltaan? Ainakin asiakaspalveluhommissa olisivat asiakkaat kaikonneet.
Miehen isä kuoli muutama vuosi sitten. Hän oli iäkäs ja kärsi sairauden vuoksi kovista kivuista. Mies meni normaalisti töihin seuraavana päivänä. Mutta jos meidän lapsi kuolisi, niin se olisi kyllä eri juttu.
[/quote]
En tunne ketään, joka olisi huutanut suruaan aamusta iltaan edes kokonaista päivää. Tämä taitaa olla joku omituinen WT-tapa? Edes karjalaiset itkijänaiset eivät huuda surua tuntitolkulla, ja he sentään ovat alan ammattilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 10:44"]
ap ja muutamat muut ovat hienoja ihmisiä. Oletteko sitä mieltä, että kaikki muutkin mielen sairaudet ovat vain luulotautia ja että masentuneen pitää vain piristyä ja lähteä töihin?
[/quote]
Suru ei ole mielen sairaus sen enempää kuin ilokaan. Suru täytyy elää läpi, ei se katoa sen nopeammin sairauslomalla kuin töissäkään. On väärin maksattaa työnantajalla sitä, että elämässä tapahtuu ikäviä asioita.
[/quote]
Ei suru ole mielen sairaus, mutta se suru vaikuttaa jokaiseen eri tavalla. Se, että jollekin ei tuota ongelmia mennä töihin heti läheisen kuoleman jälkeen, ei tarkoita, ettei se tuota ongelmia kenellekään. Huomaa, että palsta on täynnä amiksia, jotka luulevat parturikampaajakoulutuksen perusteella kaikkien ihmisten olevan täysin samanlaisia kuin he itse.
tai toiset vain on fiksumpia ja osaavat ottaa kaiken irti kuolemastakin. Jos on paska duuni, haluaa käyttää kaikki mahdollisuudet hyväksi saadakseen palkallista saikkua.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 10:44"]
ap ja muutamat muut ovat hienoja ihmisiä. Oletteko sitä mieltä, että kaikki muutkin mielen sairaudet ovat vain luulotautia ja että masentuneen pitää vain piristyä ja lähteä töihin?
[/quote]
Suru ei ole mielen sairaus sen enempää kuin ilokaan. Suru täytyy elää läpi, ei se katoa sen nopeammin sairauslomalla kuin töissäkään. On väärin maksattaa työnantajalla sitä, että elämässä tapahtuu ikäviä asioita.
[/quote]
Ei suru ole mielen sairaus, mutta se suru vaikuttaa jokaiseen eri tavalla. Se, että jollekin ei tuota ongelmia mennä töihin heti läheisen kuoleman jälkeen, ei tarkoita, ettei se tuota ongelmia kenellekään. Huomaa, että palsta on täynnä amiksia, jotka luulevat parturikampaajakoulutuksen perusteella kaikkien ihmisten olevan täysin samanlaisia kuin he itse.
[/quote]
Tää on tätä niin päivää. Suru ei saisi näkyä ja siksi surevat halutaan poissa näkyvistä. Suru on osa elämää ja useimmilla se elämä kantaa kuoleman jälkeenkin. Rakkauden mitta ei ole se kuinka kauan on työkyvytön. Nykyään vaan jotenkin ajatellaan, että suru pitää surra pois ja sitten se on ohi ja voi palata normaaliin elämään. Ei se niin mene. Suru seuraa lopun elämää mukana. Psykologit puhuvat, että esim. lapsen kuoleman jälkeen kestää vuosia että on takaisin täysin toimintakykyinen. Uskon sen täysin, mutta kyllä sinä aikanakin voi tehdä töitä. Mä huomaan keskittymiskyvyn kärsineen ja voimienkin vähentyneen. Kykenen silti suoriutumaan arjesta ja töistä. Työura voisi olla eri näköinen ilman lapsen kuolemaa, mutta se on nyt mun osani ja se täytyy hyväksyä.
Tautidiagnoosiin on tulossa surusta johtuva stressireaktio, pieni osa surevista kärsii siitä. Kyllä siinä akuutissakin suruvaiheessa kannattaa haastaa itseänsä arjen aakareisiin ja pikku hiljaa töihin. Perhe, ystävät ja työ tuovat mielekästä sisältöä ihmisen elämään. Surevat läheisten olisi syytä sitten pyrkiä joustamaan niin, että surulle löytyy tila ja paikka ja sureva pysyy arjessa kiinni vähäisimmälläkin voimilla. Kaikista huonoin vaihtoehto on sulkea sureva kotiinsa ja jättää sinne yksin suremaan "rauhassa".
Meiltä on vauva kuollut ja sillä kokemuksella puhun.
Juuri näin. Luullaan,että suru menee suremalla ohi ja halutaan sulkea siltä silmät.
Ei se mene ohi ja on turha kirjoittaa saikkua. Omaisen kuoleman takia pitäisi kirjoittaa suoraan sairaseläkkeelle. Nykyään vaaditaan niin tehokkuutta ja luullaan, että suru menee puolen vuoden suremisella pois. tehokkusajattelu huipussaan, kylmiä ihmisiä, jotka ei ole rakastaneet omaisiaan.
Eläke on ainoa ratkaisu läheisen menettäneelle
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 11:05"]
Tää on tätä niin päivää. Suru ei saisi näkyä ja siksi surevat halutaan poissa näkyvistä. Suru on osa elämää ja useimmilla se elämä kantaa kuoleman jälkeenkin. Rakkauden mitta ei ole se kuinka kauan on työkyvytön. Nykyään vaan jotenkin ajatellaan, että suru pitää surra pois ja sitten se on ohi ja voi palata normaaliin elämään. Ei se niin mene. Suru seuraa lopun elämää mukana. Psykologit puhuvat, että esim. lapsen kuoleman jälkeen kestää vuosia että on takaisin täysin toimintakykyinen. Uskon sen täysin, mutta kyllä sinä aikanakin voi tehdä töitä. Mä huomaan keskittymiskyvyn kärsineen ja voimienkin vähentyneen. Kykenen silti suoriutumaan arjesta ja töistä. Työura voisi olla eri näköinen ilman lapsen kuolemaa, mutta se on nyt mun osani ja se täytyy hyväksyä.
Tautidiagnoosiin on tulossa surusta johtuva stressireaktio, pieni osa surevista kärsii siitä. Kyllä siinä akuutissakin suruvaiheessa kannattaa haastaa itseänsä arjen aakareisiin ja pikku hiljaa töihin. Perhe, ystävät ja työ tuovat mielekästä sisältöä ihmisen elämään. Surevat läheisten olisi syytä sitten pyrkiä joustamaan niin, että surulle löytyy tila ja paikka ja sureva pysyy arjessa kiinni vähäisimmälläkin voimilla. Kaikista huonoin vaihtoehto on sulkea sureva kotiinsa ja jättää sinne yksin suremaan "rauhassa".
Meiltä on vauva kuollut ja sillä kokemuksella puhun.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti esim. siskoni olisi ainokaisensa (saatu monen vuoden lapsettomuushoidoilla) väkivaltaisen kuoleman jälkeen pitänyt heti ottaa kotiinsa pph:na ja hoitaa toisten lapsia? (Lapsi kuoli täysin ulkopuolisen ei siis sukulaisen tai tuttavan verityönä) Kuka olisi antanut oman lapsensa tuollaiseen surukotiin hoidettavaksi?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 11:08"]
Juuri näin. Luullaan,että suru menee suremalla ohi ja halutaan sulkea siltä silmät.
Ei se mene ohi ja on turha kirjoittaa saikkua. Omaisen kuoleman takia pitäisi kirjoittaa suoraan sairaseläkkeelle. Nykyään vaaditaan niin tehokkuutta ja luullaan, että suru menee puolen vuoden suremisella pois. tehokkusajattelu huipussaan, kylmiä ihmisiä, jotka ei ole rakastaneet omaisiaan.
Eläke on ainoa ratkaisu läheisen menettäneelle
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 11:05"]
Tää on tätä niin päivää. Suru ei saisi näkyä ja siksi surevat halutaan poissa näkyvistä. Suru on osa elämää ja useimmilla se elämä kantaa kuoleman jälkeenkin. Rakkauden mitta ei ole se kuinka kauan on työkyvytön. Nykyään vaan jotenkin ajatellaan, että suru pitää surra pois ja sitten se on ohi ja voi palata normaaliin elämään. Ei se niin mene. Suru seuraa lopun elämää mukana. Psykologit puhuvat, että esim. lapsen kuoleman jälkeen kestää vuosia että on takaisin täysin toimintakykyinen. Uskon sen täysin, mutta kyllä sinä aikanakin voi tehdä töitä. Mä huomaan keskittymiskyvyn kärsineen ja voimienkin vähentyneen. Kykenen silti suoriutumaan arjesta ja töistä. Työura voisi olla eri näköinen ilman lapsen kuolemaa, mutta se on nyt mun osani ja se täytyy hyväksyä.
Tautidiagnoosiin on tulossa surusta johtuva stressireaktio, pieni osa surevista kärsii siitä. Kyllä siinä akuutissakin suruvaiheessa kannattaa haastaa itseänsä arjen aakareisiin ja pikku hiljaa töihin. Perhe, ystävät ja työ tuovat mielekästä sisältöä ihmisen elämään. Surevat läheisten olisi syytä sitten pyrkiä joustamaan niin, että surulle löytyy tila ja paikka ja sureva pysyy arjessa kiinni vähäisimmälläkin voimilla. Kaikista huonoin vaihtoehto on sulkea sureva kotiinsa ja jättää sinne yksin suremaan "rauhassa".
Meiltä on vauva kuollut ja sillä kokemuksella puhun.
[/quote]
[/quote]
Surun kokeminen ja siihen reagoiminen on yksilöllistä, se on muistettava. Se kuitenkin kuuluu elämään ja jokaisen kohdalle se ennemmin tai myöhemmin tulee. Työkaverini menetti poikansa auto-onnettomuudessa on oli pois töistä vain päivän. Me ihmettelimme sitä ja puhuimme keskenämme onko se oikein järkevää. Hän perusteli, että hänen on niin raskasta olla kotona. Kaikki tavarat ja tyhjä huone joka muistuttaa pojasta. Hän vain itkee siellä. Hän koki paremmaksi olla töissä, jossa oli pakko ajatella muuta. Me työkaverit kyllä tajusimme miksi silmät välillä oli itkuiset.. Itse olin tosiaan 3 päivää molempien vanhempien kohdalla, vaikka henkilöstöjohtaja sanoi ettei se ole peruste. Oma lähipomo sanoi, että oman sairauden kohdata voi olla 3 päivää ja ole ne rauhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jos sinulla ei ole varaa ottaa palkatonta asioiden järjestämiseen, otat saikkua :O
Tässäpä tämä surijoiden moraali ja suru sitten olikin. Haetaan saikkua, kun ei ole varaa olla palkattomalla. Sairaita ei olla, mutta rahapula vaivaa.
Minä myös sympatiseeraan työantajia. Ei se ole työnantajan vika, ettei sinulla ole rahaa palkattomaan. Ymmärrän varsin hyvin nykyiset vaatimukset kiristää sairasloma-ajan palkkaa. Teidänlaisten lusmujen takia hankaloituu oikeasti sairaiden asiat.
Voi jumalauta. Mulla ei oo varaa palkattomaan lomaan, että saisin järjestettyä kuolinpesän asiat ja siivottua isäni asunnon. Haenpa sitten saikkua siihen.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:17"]
Asunnon tyhjentämiseen yms. olisi pitänyt ottaa palkatonta. Jos on oikeasti akuutti stressireaktio, ei pysty ajelemaan satoja kilometrejä ja tyhjentelemään asuntoja ja hoitelemaan erilaisia käytännön järjestelyjä.
Näihin otetaan palkatonta, eikä saikkua.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:01"]
Isäni sai sydänkohtauksen lapseni syntymäpäivän iltana. Sain kaksi viikkoa sairauslomaa äkillisen stressin takia, ja joka ainoa minuutti siitä kahdesta viikosta tuli tarpeeseen. Isäni asui 100 km päässä ja minä ainoana lapsena hoidin hautausjärjestelyt, asunnon tyhjentämisen jne.
Lisäksi minulla oli unettomuutta jne. isäni äkillisen kuoleman takia; oli vaikeaa käsittää että isä oli poissa vaikka hetkeä ennen hän oli ollut juhlimassa lapsenlapsensa syntymäpäivää.
Omalla kohdallani kaksi viikkoa oli riittävä aika. Lisäksi sain pari päivää lisää sairauslomaa kun kävin noutamassa isäni uurnan ja laskemassa sen hautausmaalle. Minulla oli unettomuutta ja itkeskelin töissäkin.
Ei sitä kukaan ulkopuolinen voi tulla kenellekään sanomaan mikä on "oikea" aika surra. Eikä ainakaan sillä perusteella että "en minäkään tarvinnut".
[/quote]
[/quote]
Kaikilla ei ehkä ole varaa ottaa sitä palkatonta saikkua vaikka sulla olisikin varaa siihen.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:39"]
Eli jos sinulla ei ole varaa ottaa palkatonta asioiden järjestämiseen, otat saikkua :O
Tässäpä tämä surijoiden moraali ja suru sitten olikin. Haetaan saikkua, kun ei ole varaa olla palkattomalla. Sairaita ei olla, mutta rahapula vaivaa.
Minä myös sympatiseeraan työantajia. Ei se ole työnantajan vika, ettei sinulla ole rahaa palkattomaan. Ymmärrän varsin hyvin nykyiset vaatimukset kiristää sairasloma-ajan palkkaa. Teidänlaisten lusmujen takia hankaloituu oikeasti sairaiden asiat.
Voi jumalauta. Mulla ei oo varaa palkattomaan lomaan, että saisin järjestettyä kuolinpesän asiat ja siivottua isäni asunnon. Haenpa sitten saikkua siihen.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:17"]
Asunnon tyhjentämiseen yms. olisi pitänyt ottaa palkatonta. Jos on oikeasti akuutti stressireaktio, ei pysty ajelemaan satoja kilometrejä ja tyhjentelemään asuntoja ja hoitelemaan erilaisia käytännön järjestelyjä.
Näihin otetaan palkatonta, eikä saikkua.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:01"]
Isäni sai sydänkohtauksen lapseni syntymäpäivän iltana. Sain kaksi viikkoa sairauslomaa äkillisen stressin takia, ja joka ainoa minuutti siitä kahdesta viikosta tuli tarpeeseen. Isäni asui 100 km päässä ja minä ainoana lapsena hoidin hautausjärjestelyt, asunnon tyhjentämisen jne.
Lisäksi minulla oli unettomuutta jne. isäni äkillisen kuoleman takia; oli vaikeaa käsittää että isä oli poissa vaikka hetkeä ennen hän oli ollut juhlimassa lapsenlapsensa syntymäpäivää.
Omalla kohdallani kaksi viikkoa oli riittävä aika. Lisäksi sain pari päivää lisää sairauslomaa kun kävin noutamassa isäni uurnan ja laskemassa sen hautausmaalle. Minulla oli unettomuutta ja itkeskelin töissäkin.
Ei sitä kukaan ulkopuolinen voi tulla kenellekään sanomaan mikä on "oikea" aika surra. Eikä ainakaan sillä perusteella että "en minäkään tarvinnut".
[/quote]
[/quote]
Kaikilla ei ehkä ole varaa ottaa sitä palkatonta saikkua vaikka sulla olisikin varaa siihen.
[/quote]
[/quote]
Edelleen, ei saikkua saa vaan pyytämällä. Lääkäri päättää asian, ei kateellinen av-mamma. Itse olin ihan puoli vuotta saikulla, työkyvyttömänä. Tukahdu kateuteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
musta oikeasti tästä on ihan järjetöntä edes keskustella. Suurimmalla osalla vanhemmat kuolee vasta silloin kun itse on jo eläkkeellä. Ei silloin saikkua tarvii vaan on aikaa surra. Ne joiden vanhemmat tai lapset kuolee kun on työikäinen niin niille kyllä suon ihan palkallisen suruajan jos tarvii. Mua ainakin ahdistaisi nähdä töissä itkevä työkaveri joka ei ole työkuntoinen.
No aina sitä jostain repäisee sukulaisen, että voi olla saikulla työvuosina. Tukehtukaa kateuteen, jos ette osaa lekurille nyyhkyttää ja olla ahdistuneen oloisia ja valittaa unettomuutta.
Varmin tapa saada saikkua on selittää, että ei ole nukkunut ja rintaa puristaa ja ei pysty syömään. Hierokaa vähän silmiä, että on punaiset. Jos ei meinaa revetä vielä sillä, niin oksentelu ja asioiden unohtelu tepsii ja sillä saa saikkua jo useamman viikon.
'Lukekaa netistä masennuksen ja ahdistuksen oireet, niin osaatte vastata siihen kyselyyn, missä katsotaan, kuinka syvä masennus on. Älkää hakeko saikkua siis diagnoosilla omaisen kuolema, vaan masennus tai stressireaktio.
Jos ihan lähiaikoina ei ole sattunut mitään, myöhästynyt stressireaktio on myös hyvä. Puolen vuoden päästä tapahtuneesta voi tulla unettomuutta ja epätodellisuuden oloa. Lääkäri ei pysty millään tarkistamaan, puhutko totta ja onko sinulla oikeasti kuollut joku lähisukulainen.
Töitä ehtii tehdä ihan tarpeeksi ennen kuin eläkkeelle pääsee.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:47"]
musta oikeasti tästä on ihan järjetöntä edes keskustella. Suurimmalla osalla vanhemmat kuolee vasta silloin kun itse on jo eläkkeellä. Ei silloin saikkua tarvii vaan on aikaa surra. Ne joiden vanhemmat tai lapset kuolee kun on työikäinen niin niille kyllä suon ihan palkallisen suruajan jos tarvii. Mua ainakin ahdistaisi nähdä töissä itkevä työkaveri joka ei ole työkuntoinen.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja jos työterveyslääkäri ei suostu kirjoittamaan, yksityinen suostuu. Yksityiset lääkärit kirjoittavat helposti pitkän saikun, kun niille joutuu maksamaankin enemmän siitä käynnistä.
Tsemppiä yritykseen. Selkäsäryt ja muut ei mene nykyään enää läpi, kun ne pystytään tarkistamaan. Mutta ahdistus ja masennus on varma nakki
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:55"]
Niin ja jos työterveyslääkäri ei suostu kirjoittamaan, yksityinen suostuu. Yksityiset lääkärit kirjoittavat helposti pitkän saikun, kun niille joutuu maksamaankin enemmän siitä käynnistä.
Tsemppiä yritykseen. Selkäsäryt ja muut ei mene nykyään enää läpi, kun ne pystytään tarkistamaan. Mutta ahdistus ja masennus on varma nakki
[/quote]
Sanotaan että miehesi sairastuisi yhtäkkisesti sunnuntaina ja kuolisi maanantaina. Menisitkö maanantaina iltapäivällä vai tiistaiaamuna töihin? Entä lapsenne. Normaalisti vain kouluun heti seuraavana päivänä, vaikka hätä ja kauhu olisi silminnähtävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään. Ottaisin siitä kaikki irti, mitä saisin. Sillä sais olla poissa varmaan jo pari vuotta, jos vanhempien kuolemalla saa olla 6 kuukautta ja sisaruksen 4 kuukautta.
Yksityinen kirjoittaa puolison kuolemasta ainakin sen kaks vuotta saikkua. Se saikkuhan se tuntuu olevan aaveemammalle tärkeintä omaisen kuolemassa.
JEEEE, MUN MIES KUOLI, NYT MÄÄ SAAN SAIKKUA AINAKIN PARI VUOTTA
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:55"]
Niin ja jos työterveyslääkäri ei suostu kirjoittamaan, yksityinen suostuu. Yksityiset lääkärit kirjoittavat helposti pitkän saikun, kun niille joutuu maksamaankin enemmän siitä käynnistä.
Tsemppiä yritykseen. Selkäsäryt ja muut ei mene nykyään enää läpi, kun ne pystytään tarkistamaan. Mutta ahdistus ja masennus on varma nakki
[/quote]
Sanotaan että miehesi sairastuisi yhtäkkisesti sunnuntaina ja kuolisi maanantaina. Menisitkö maanantaina iltapäivällä vai tiistaiaamuna töihin? Entä lapsenne. Normaalisti vain kouluun heti seuraavana päivänä, vaikka hätä ja kauhu olisi silminnähtävää?
[/quote]
En tietenkään. Ottaisin siitä kaikki irti, mitä saisin. Sillä sais olla poissa varmaan jo pari vuotta, jos vanhempien kuolemalla saa olla 6 kuukautta ja sisaruksen 4 kuukautta.
Yksityinen kirjoittaa puolison kuolemasta ainakin sen kaks vuotta saikkua. Se saikkuhan se tuntuu olevan aaveemammalle tärkeintä omaisen kuolemassa.
JEEEE, MUN MIES KUOLI, NYT MÄÄ SAAN SAIKKUA AINAKIN PARI VUOTTA
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 14:55"]
Niin ja jos työterveyslääkäri ei suostu kirjoittamaan, yksityinen suostuu. Yksityiset lääkärit kirjoittavat helposti pitkän saikun, kun niille joutuu maksamaankin enemmän siitä käynnistä.
Tsemppiä yritykseen. Selkäsäryt ja muut ei mene nykyään enää läpi, kun ne pystytään tarkistamaan. Mutta ahdistus ja masennus on varma nakki
[/quote]
Sanotaan että miehesi sairastuisi yhtäkkisesti sunnuntaina ja kuolisi maanantaina. Menisitkö maanantaina iltapäivällä vai tiistaiaamuna töihin? Entä lapsenne. Normaalisti vain kouluun heti seuraavana päivänä, vaikka hätä ja kauhu olisi silminnähtävää?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 15:01"]
En tietenkään. Ottaisin siitä kaikki irti, mitä saisin. Sillä sais olla poissa varmaan jo pari vuotta, jos vanhempien kuolemalla saa olla 6 kuukautta ja sisaruksen 4 kuukautta.
Yksityinen kirjoittaa puolison kuolemasta ainakin sen kaks vuotta saikkua. Se saikkuhan se tuntuu olevan aaveemammalle tärkeintä omaisen kuolemassa.
JEEEE, MUN MIES KUOLI, NYT MÄÄ SAAN SAIKKUA AINAKIN PARI VUOTTA
[/quote]
Minä reagoin kovin erilailla kuin sinä, kun tuo osui omalle kohdalle. "Jee" ei käynyt mielessäkään, paljon muuta sen sijaan kävi.
Minua pelottaa mieheni kuolema, tuskin selviäsin ihan helposti, todella ala-arvoista pilkata muita, jotka ovat joutuneet pitkälle sairauslomalle. Mieheni ei ole enää nuori, enkä ole nuori itsekään.
Sairausloma tosiaan tuntuu olevan palstamammalle tärkeintä ja vielä mahdollisimman pitkä kun kuolemantapaus tulee kohdalla.
Omalla kohdalla ei kyllä saikku ollut ensimäisenä mielessä. Ihan muut asiat oli tärkeitä siinä vaiheessa.
Eivät tiedä mistä puhuvat, en tiedä kovempaa iskua, kuin lapsen/lasten tai puolison kuolema.
Mulla onkin pirskatti vie aika paljon vapaata säästössä. En ole huomannut masentua jokaisesta kuolemantapauksesta, mitä olen kohdannut.
Pitää tilata maanantaiksi aika lekuriin ja lähteä juttelemaan, että jos pari vuotta näin ylimääräistä lomaa aluksi. On nimittäin noita kuolemantapauksia ollut aika monta ja monta pitämätöntä saikkua sisällä
Ai kun yhtäkkiä alkoi niin masentamaan
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 10:44"]
ap ja muutamat muut ovat hienoja ihmisiä. Oletteko sitä mieltä, että kaikki muutkin mielen sairaudet ovat vain luulotautia ja että masentuneen pitää vain piristyä ja lähteä töihin?
[/quote]