Lue keskustelun säännöt.
Sairaslomalla omaisen kuoleman takia, edelliseen keskusteluun..Kauanko ?
16.03.2013 |
Minä en päivääkään.
Jos kaikki olisivat vaikka tuollaiset 6-kuukautta sairaslomalla jokaisen läheisen kuoleman takia sen puoli vuotta sairaslomalla, niin kun ihmisiä kuolee Suomessa vuosittain n .50600,
Silloin olettamalla, että surijoita 4 per vainaja, niin tekisi 202400 surijaa poissa työelämästä suremassa niin silloin joka vuosi menetettäisiin n 112000 työvuotta suremiseen, Äly hoi.
Jos suremisen vielä maksaa veronmaksajat, jotka eivät ole poissa töistä kun sen lauantain, kun on hautajaiset, niin kyllä on asiat niin, että haen tästä lähtien joka helvetin vainajan takia sen puoli vuotta olen päivän työssä ja taas suremaan puoleksi vuodeksi täydellä palkalla.
Näin kunnes pääsen ansaitulle eläkkeelle.
Entä jos talvisodassa yhtä vainajaa tai kadonnutta (lue kuollutta) 25904 kohden olisi jäisi laakista 4 sairaslomalle olisi sota ollut nopeasti ohi kun 25904 kaatunutta tai kadonnutta ja jokaista kohen 4 surijaa sairaslomalla 103616 sotilasta pois pelistä sairaslomalla.
Tietysti vielä viimeiset n. 100000 puoli vuotta sen jälkeen kun tämän suremistavan mukaan sota olisi ollut aika nopeasti ohi
Jos jokainen sotilas vielä surettaa puolen ajan sairaslomalle kotirintamalla vaikka toiset neljä, niin lopputulema olisi ollut sellaiset 26 000, sodassa + 40 000 normaalisti kuollutta niin sairaslomalla silloin
reilusti yli puoli miljoonaa poissa poissa pelistä 528000, voi vittu. Puolet koko työikäisestä väestöstä.
Olisi loppuneet kuolevat ennen kuin surijat, jo aikaasitten.
Kommentit (212)
Olin poissa kaksi viikkoa, kun isäni kuoli yllättäen (olen parikymppinen). Traumaperäinen stressireaktio taisi olla diagnoosi, jolla sain sairaslomaa. Äitini oli saman verran, ja kyllä se silti tuntui aika vaikealta lähteä töihin sen kahden viikon jälkeen, kun jouduin jättämään äitini yksin isoon taloon toiseen kaupunkiin. Mikä hyöty on mennä töihin, jos siellä ei järkytykseltään pysty tekemään mitään, varsinkin palveluammatissa? Kyllä se vaan on niin tapauskohtaista, miten mihinkin kuolemantapaukseen suhtautuu, tuskin muiden ihmisten kuollessa saikkua ottaisinkaan. Jos vanhemmat ovat jo iäkkäitä niin kuolemaan on varmasti eri tavalla varautunut. En usko, että kukaan teistä menisi seuraavana päivänä töihin, jos lapsenne kuolisivat... Paitsi ehkä ne, joille toimii se surun hukuttaminen työntekoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mikä hyöty on mennä töihin, jos siellä ei järkytykseltään pysty tekemään mitään, varsinkin palveluammatissa?"
Lainaan, hyvää kysymystä
-kertokaa te työnarkomaanit
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:00"]
Kertoisitko - paljon parempi ihminen kun olet - mikä sitten on ainoa oikea ratkaisu??
- ne 3-6kk automaattiset palkalliset sairaslomat kaikkien kuolleiden sukulaisten suremiseksi? Ensin omat sukulaiset, sitten miehen ja lopuksi naapurinkin??
- suru pitää näyttää AINA itkemällä, huutamalla, seiniä kiipeämällä ja omaan suruun käpertymällä - perhe ja työnantaja selvitköön itse. MINUN suruni on se tärkein
- tuon sairasloman jälkeen pehmeä lasku töihin - mielellään 1/2 päivää täydellä palkalla
jne jne. Kyllä teidät ruikuttajat tiedetään. Empaattisuuteni ei todellakaan ylety lusmuilijoihin.
Sanottakoon nyt vielä kerran että sinäkin ymmärrät: lapsen tai puolison kuollessa tilanne on varmasti rankka ja selviäminen yksilöllistä. Tuskin kukaan selviää sellaisesta parissa päivässä. Mutta ei pidä yleistää sitä mikä on oikea selviytymistapa, toiselle se on peiton alla ulvominen toiselle työ, koti ja elävät ihmiset. Kukin tavallaan.
Viimeisen kommenttisi jätän empaattisena omaan arvoonsa - muuten voisin kutsua tuota jopa herjaukseksi!
[/quote]
Yksilöllinen yksilön kohtaaminen mesoamatta. Toisen kunnioitus. Sen oivaltaminen että vaikka sinä et normaaliin tunneskaalaan pystykään, moni pystyy ja todellakin lapsen tai puolison äkillisen kuoleman jälkeen voi olla pitkään työkyvytön.
Nuo isoenojuttusi jätän omaan arvoonsa. Kertoo vain suhteellisuduentajusi olemattomuudesta.
Veikkaus: Et ollut läsnä äitisi kuollessa etkä itse pukenut häntä arkkuun?
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:32"]
Lukematta muita vastauksia. Mun ystäväni isä tappoi itsensä ystäväni ollessa nuori. Hän kaatoi etupihalla bensaa päällensä ja sytytti itsensä palamaan. Ystäväni äiti näki tilanteen ja joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan. Oli niin sokissa. Sen jälkeen kykeni hoitamaan rauhoittavien ja isovanhempien avulla käytännönasiat. Palasi töihin puolen vuoden kuluttua, kun pystyi jo nukkumaan ilman että palavan miehen näky tuli uniin.
Ai niin, mutta av-logiikan mukaanhan hänen olisi pitänyt mennä töihin jo heti seuraavana aamuna, sillä kuolema on luonnollinen osa elämää.
[/quote]
Väärin. IKÄÄNTYNEEN ihmisen kuolema on osa elämää. Lue viestit niin pysyt kärryillä. Mitään muuta täällä ei ole koskaan väitetty
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:32"]
Lukematta muita vastauksia. Mun ystäväni isä tappoi itsensä ystäväni ollessa nuori. Hän kaatoi etupihalla bensaa päällensä ja sytytti itsensä palamaan. Ystäväni äiti näki tilanteen ja joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan. Oli niin sokissa. Sen jälkeen kykeni hoitamaan rauhoittavien ja isovanhempien avulla käytännönasiat. Palasi töihin puolen vuoden kuluttua, kun pystyi jo nukkumaan ilman että palavan miehen näky tuli uniin.
Ai niin, mutta av-logiikan mukaanhan hänen olisi pitänyt mennä töihin jo heti seuraavana aamuna, sillä kuolema on luonnollinen osa elämää.
[/quote]
Väärin. IKÄÄNTYNEEN ihmisen kuolema on osa elämää. Lue viestit niin pysyt kärryillä. Mitään muuta täällä ei ole koskaan väitetty
[/quote]
Kyllä on sanottu, että kuolema ylipäätänsä on osa elämää, miksi siis surra. Lue itse viestit alusta asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ansaitsee noston, työ tekee vapaaksi, vai miten se oli?
[/quote]
Nyt ei enää tyhmä ymmärrä?? Ensin syytetään tunteettomuudesta kun ei sure kuolleita sairaslomalla, sitten tunteettomuudesta kun asettaa elävät itsensä edelle. Koittakaa nyt prkl päättää!!
Eipä, AV mamma ei ole koskaan tyytyväinen.... Antakaa nyt lista ohjeista miten tuo mun elämä olisi pitänyt elää?? Ilmeisesti ihana fyysisesti (harvinaisuus av:llä) ja psyykkisesti intohimoinen parisuhde, upeat lapset ja kaunis koti ei olekaan osoitus siitä että olen elämässäni jossain onnistunut.....
Ja vastauksena kysymykseesi - lapsistani on kasvanut upeita, korkeamoraalisia, empaattisia, kansainvälisiä, koulutettuja ja tunteensaosoittavia aikuisia. Ihan hyvän "arvosanan" olen heiltä saanut, olemme todella läheisiä ja tapaamme viikottain, soittelemme useita kertoja viikolla. Moniko teistä on yhtä läheinen vanhemipiensa kanssa???
[/quote]
LOL.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:00"]
Kertoisitko - paljon parempi ihminen kun olet - mikä sitten on ainoa oikea ratkaisu??
- ne 3-6kk automaattiset palkalliset sairaslomat kaikkien kuolleiden sukulaisten suremiseksi? Ensin omat sukulaiset, sitten miehen ja lopuksi naapurinkin??
- suru pitää näyttää AINA itkemällä, huutamalla, seiniä kiipeämällä ja omaan suruun käpertymällä - perhe ja työnantaja selvitköön itse. MINUN suruni on se tärkein
- tuon sairasloman jälkeen pehmeä lasku töihin - mielellään 1/2 päivää täydellä palkalla
jne jne. Kyllä teidät ruikuttajat tiedetään. Empaattisuuteni ei todellakaan ylety lusmuilijoihin.
Sanottakoon nyt vielä kerran että sinäkin ymmärrät: lapsen tai puolison kuollessa tilanne on varmasti rankka ja selviäminen yksilöllistä. Tuskin kukaan selviää sellaisesta parissa päivässä. Mutta ei pidä yleistää sitä mikä on oikea selviytymistapa, toiselle se on peiton alla ulvominen toiselle työ, koti ja elävät ihmiset. Kukin tavallaan.
Viimeisen kommenttisi jätän empaattisena omaan arvoonsa - muuten voisin kutsua tuota jopa herjaukseksi!
[/quote]
Yksilöllinen yksilön kohtaaminen mesoamatta. Toisen kunnioitus. Sen oivaltaminen että vaikka sinä et normaaliin tunneskaalaan pystykään, moni pystyy ja todellakin lapsen tai puolison äkillisen kuoleman jälkeen voi olla pitkään työkyvytön.
Nuo isoenojuttusi jätän omaan arvoonsa. Kertoo vain suhteellisuduentajusi olemattomuudesta.
Veikkaus: Et ollut läsnä äitisi kuollessa etkä itse pukenut häntä arkkuun?
[/quote]
Isoenoista en ole puhunut sanaakaan. Samoin - jo ainakin 5-6 viestissäni olen maininnut puolison ja lapsen kuoleman olevan eri asia kuin muut sukulaiset. Hieman sisälukutaitoa kiitos.
Äitini kuoli yön aikana, en asunut hänen kanssaan. Isäni kuoli yön aikana, en asunut hänenkään kanssaan joten en ollut läsnä kuoleman hetkellä. Eikä todellakaan tulisi mieleenkään pukea ruumista, ammattilaiset tehköön sen. Lapsen kohdalla ehkä tekisin poikkeuksen. Ehkä, sillä hyvästellä voi muutenkin kuin pukemalla. Mielestäni tuo pukeminen ei tee sinusta yhtään parempaa surijaa tai surustasi aidompaa.
Kysypä lapsiltani, puolisoltani tai ystäviltäni pystynkö tuntemaan tai rakastamaan - jopa liikaa??!! Kyllä, mutta kuten sanottu kohdistan tunteeni eläviin. Kuolleita olen rakastanut heidän elossaollessaan. Surut on surtu ja elämä voittaa
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:32"]
Lukematta muita vastauksia. Mun ystäväni isä tappoi itsensä ystäväni ollessa nuori. Hän kaatoi etupihalla bensaa päällensä ja sytytti itsensä palamaan. Ystäväni äiti näki tilanteen ja joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan. Oli niin sokissa. Sen jälkeen kykeni hoitamaan rauhoittavien ja isovanhempien avulla käytännönasiat. Palasi töihin puolen vuoden kuluttua, kun pystyi jo nukkumaan ilman että palavan miehen näky tuli uniin.
Ai niin, mutta av-logiikan mukaanhan hänen olisi pitänyt mennä töihin jo heti seuraavana aamuna, sillä kuolema on luonnollinen osa elämää.
[/quote]
Väärin. IKÄÄNTYNEEN ihmisen kuolema on osa elämää. Lue viestit niin pysyt kärryillä. Mitään muuta täällä ei ole koskaan väitetty
[/quote]
Kyllä on sanottu, että kuolema ylipäätänsä on osa elämää, miksi siis surra. Lue itse viestit alusta asti.
[/quote]
Omissa viesteissäni olen aina painottanut sitä että lapsen tai puolison kuolema on eri asia kuin vanhempien tai vaikka kumminkaiman. Mutta totta tuokin, kuolema on osa elämää kaikenikäisillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli työantajan pitäisi maksaa palkkaa siitä, että sinusta oli vaikea jättää äitiäsi yksin isoon taloon?
Kyllä minustakin on aina vaikea jättää vanhaa äitiäni yksin kotiin, kun ei meinaa oikein pärjätä siellä. Väsynytkin olen, kun käyn häntä töiden ja lasten harrastusten välissä hoitamassa. Suruakin tunnen, kun äiti on vanha. Mutta en ole vielä huomannut ajatella, että voisin hakea sairauslomaa siihen tunteeseen, että tuntuu vaikealta jättää äitiä yksin isoon kotiin.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:20"]
Olin poissa kaksi viikkoa, kun isäni kuoli yllättäen (olen parikymppinen). Traumaperäinen stressireaktio taisi olla diagnoosi, jolla sain sairaslomaa. Äitini oli saman verran, ja kyllä se silti tuntui aika vaikealta lähteä töihin sen kahden viikon jälkeen, kun jouduin jättämään äitini yksin isoon taloon toiseen kaupunkiin. Mikä hyöty on mennä töihin, jos siellä ei järkytykseltään pysty tekemään mitään, varsinkin palveluammatissa? Kyllä se vaan on niin tapauskohtaista, miten mihinkin kuolemantapaukseen suhtautuu, tuskin muiden ihmisten kuollessa saikkua ottaisinkaan. Jos vanhemmat ovat jo iäkkäitä niin kuolemaan on varmasti eri tavalla varautunut. En usko, että kukaan teistä menisi seuraavana päivänä töihin, jos lapsenne kuolisivat... Paitsi ehkä ne, joille toimii se surun hukuttaminen työntekoon.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:55"]
Äitini kuoli yön aikana, en asunut hänen kanssaan. Isäni kuoli yön aikana, en asunut hänenkään kanssaan joten en ollut läsnä kuoleman hetkellä. Eikä todellakaan tulisi mieleenkään pukea ruumista, ammattilaiset tehköön sen. Lapsen kohdalla ehkä tekisin poikkeuksen. Ehkä, sillä hyvästellä voi muutenkin kuin pukemalla. Mielestäni tuo pukeminen ei tee sinusta yhtään parempaa surijaa tai surustasi aidompaa.
[/quote]
Arvasin, ettet ollut läsnä läheisillesi näiden vimeisinkään hetkinä ja arvasin senkin että ulkoistit viimeiset rakkaudenteot "ammattilaisille": Muu ei sopisikaan tuohon "fiktiiviseen empaattisuuteesi" tai siihen, että olet onnistunut pääsemään 50 vuoden ikään ilman että olisit henkisesti kasvanut ohi preteinivaiheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan muissa maissa (ulkomammat hoi) vallalla tällainen ajatustyyli, että vanhempien tai naapurin tai enon kuollessa on heti automaatio 4-6 kuukautta saikkua?
Kertokaa, kuuluuko tämä saikuttelu pelkästään suomalaisten työmoraaliin, vai onko muuallakin maailmassa tyypillistä jokaisen tutun kuoleman jälkeen tempaista heti puoli vuotta stressireaktiota?
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 12:03"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 11:32"]
Lukematta muita vastauksia. Mun ystäväni isä tappoi itsensä ystäväni ollessa nuori. Hän kaatoi etupihalla bensaa päällensä ja sytytti itsensä palamaan. Ystäväni äiti näki tilanteen ja joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan. Oli niin sokissa. Sen jälkeen kykeni hoitamaan rauhoittavien ja isovanhempien avulla käytännönasiat. Palasi töihin puolen vuoden kuluttua, kun pystyi jo nukkumaan ilman että palavan miehen näky tuli uniin.
Ai niin, mutta av-logiikan mukaanhan hänen olisi pitänyt mennä töihin jo heti seuraavana aamuna, sillä kuolema on luonnollinen osa elämää.
[/quote]
Väärin. IKÄÄNTYNEEN ihmisen kuolema on osa elämää. Lue viestit niin pysyt kärryillä. Mitään muuta täällä ei ole koskaan väitetty
[/quote]
Kyllä on sanottu, että kuolema ylipäätänsä on osa elämää, miksi siis surra. Lue itse viestit alusta asti.
[/quote]
Omissa viesteissäni olen aina painottanut sitä että lapsen tai puolison kuolema on eri asia kuin vanhempien tai vaikka kumminkaiman. Mutta totta tuokin, kuolema on osa elämää kaikenikäisillä.
[/quote]
Tänne on kirjoitellut aika moni muukin kuin sinä...minä olen sitä mieltä, ettei kenelläkään ole oikeutta määritellä edes vanhempien tai isovanhempien kohdalla, miten tulee surra. Minulle oma mummoni on yhtä kuin äitini, läheisempi ja rakkaampi kuin "vanhempani". Tiedän surevani hänen kuolemaansa paljon, mutta en silti suunnittele sitä, miten paljon saikkua saan sitten kun hän kuolee. En tiedä miten reagoin sitten, mutta en todellakaan vaivaa päätäni sillä, mikä olisi sopiva määrä surua tai sopiva aika. Traumaattisen lapsuuden takia ne ihmiset, jotka muodostuvat läheisiksi myös ovat erittäin tärkeitä, riippumatta siitä miten vanhoja ovat ja vaikka kuolema miten olisi osa elämää. Tätä on ehkä vaikea sellaisten ihmisten ymmärtää, joilla lapsuus on ollut yhtä lintukotoa, mikä sinällään on hieno asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tämän kirjoittaja tuntuu olevan näitä surussa mässääjiä ja huomionkerääjiä, jotka ulvoo suruaan ja vaatii koko ympäristöään pyörimään hänen navan ympärillään.
Voi kun minä tunnen tällaiset tyypit perinpohjin. Jos tapahtuu joku katastrofi ulkomailla, nämä ovat heti viinalasi kädessä tuntemassa empatiaa ja hysterisoimassa ja kokemassa suuria tunteita. Niitä murrosikään jääneitä aikuisia naisia, jotka itkevät suureen ääneen hysterisinä jokaista pientä tapahtumaa.
Työantaja on heille vain taho, joka maksaa heidän makaamisensa ja suuret tunteet.
Lamassa on aina se hyvä puoli, että näistä lusmuista, jotka tehetyttävät omat hommansa muille, päästään eroon. Heille ei oikein työelämä sovikaan.
Kumma vain, että he ovat heti masentuneita siitäkin, jos sinne töihin ei tarvitse mennä kun ei ole työpaikkaa.
Hassua, kuinka moni tosiaan kokee, että työ on vain rasite, mutta rahaa pitäisi silti seinästä tulla.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 11:04"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:55"]
Äitini kuoli yön aikana, en asunut hänen kanssaan. Isäni kuoli yön aikana, en asunut hänenkään kanssaan joten en ollut läsnä kuoleman hetkellä. Eikä todellakaan tulisi mieleenkään pukea ruumista, ammattilaiset tehköön sen. Lapsen kohdalla ehkä tekisin poikkeuksen. Ehkä, sillä hyvästellä voi muutenkin kuin pukemalla. Mielestäni tuo pukeminen ei tee sinusta yhtään parempaa surijaa tai surustasi aidompaa.
[/quote]
Arvasin, ettet ollut läsnä läheisillesi näiden vimeisinkään hetkinä ja arvasin senkin että ulkoistit viimeiset rakkaudenteot "ammattilaisille": Muu ei sopisikaan tuohon "fiktiiviseen empaattisuuteesi" tai siihen, että olet onnistunut pääsemään 50 vuoden ikään ilman että olisit henkisesti kasvanut ohi preteinivaiheen.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 11:04"]
Onkohan muissa maissa (ulkomammat hoi) vallalla tällainen ajatustyyli, että vanhempien tai naapurin tai enon kuollessa on heti automaatio 4-6 kuukautta saikkua?
Kertokaa, kuuluuko tämä saikuttelu pelkästään suomalaisten työmoraaliin, vai onko muuallakin maailmassa tyypillistä jokaisen tutun kuoleman jälkeen tempaista heti puoli vuotta stressireaktiota?
[/quote] Kyllä on hienoa sarkasmia, todella laadukasta ja viiltävää. Naapurin tai enon kuollessa 4-6 kk, juuri siitähän tässä ketjussa onkin kyse. Ei ole kenenkään toisen määriteltävissä ketä saa surra ja miten kauan toipuminen takaisin elämään vie. Kyllä on kylmä maailma kun kustannukset ovat suurin ongelma.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 10:24"]
"Mikä hyöty on mennä töihin, jos siellä ei järkytykseltään pysty tekemään mitään, varsinkin palveluammatissa?"
Lainaan, hyvää kysymystä
-kertokaa te työnarkomaanit
[/quote]
Hyvä kysymys. Omaiseni menehtyi pitkän sairastamisen jälkeen syöpään enkä olisi voinut kuvitellakaan palaavani samantien työhöni, jossa asiakkaina on mm. syöpäpotilaita. Sen verran lujasti oma menetys kirpaisi ja kirpaisee vieläkin.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 11:04"]
Onkohan muissa maissa (ulkomammat hoi) vallalla tällainen ajatustyyli, että vanhempien tai naapurin tai enon kuollessa on heti automaatio 4-6 kuukautta saikkua?
Kertokaa, kuuluuko tämä saikuttelu pelkästään suomalaisten työmoraaliin, vai onko muuallakin maailmassa tyypillistä jokaisen tutun kuoleman jälkeen tempaista heti puoli vuotta stressireaktiota?
Eiköhän tuo ole aika vahvasti liioteltua, että kaikki olisivat automaattisesti sairauslomalla puoli vuotta jokaisen tutun/omaisen kuoleman jälkeen. Se, että sinä tunnet muutaman sellaisen ihmisen, ei ole kaikki.
On aika kapea-alaista kuvitella olevansa parempi kuin muut.
Toi on bullshittiä että kotoa opitaan työmoraali. Tai joo ehkä se opitaan. Itse työnarkomaanin lapsi. Opetti sen ettei työnantaja katso flunssia tai muita turhia poissaoloja hyvällä. Niin teinkin töitä olematta poissa. Tunsin huonoa omaatuntoa jopa äitislomalla. Enhän ollut tuottelias. Niin ja lopulta kun tarpeeksi pinnistelin töissä niin diagnoosi vakava masennus ja psykoosi. Näin voi tapahtua kelle vaan. Niin ja vanhemmilla ei edes ole mitään muotisairaus masennuksia. Hyvä jos te työnarkomaanit osaatte nähdä tulevaisuuteen. Sitten kun jotain tapahtuu niin älkää itkekö tai ole poissa töistä. Rahaa vaan tienaamaan. Niin ja ehkä motivaatio voi olla parempi jos palkka on 10 000 kk sen parin tonnin sijaan. Tosin sureeko kuninkaalliset? Meneekö töitä heti kuoleman jälkeen jatkamaan? Ainiin mutta heill siihen suruaikaan on oikeus vai onko? Sattuneet syntymään oikeaan perheeseen ja veronmaksajat maksaa lusmuilijoiden elämän. Tää koko ketju on suurimmaksi osaksi jonkun sairaan henkilön yksinpuhelua ja aivopieru. Onneksi en tuollaisia tunne!
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 11:08"]
Ja tämän kirjoittaja tuntuu olevan näitä surussa mässääjiä ja huomionkerääjiä, jotka ulvoo suruaan ja vaatii koko ympäristöään pyörimään hänen navan ympärillään.
Voi kun minä tunnen tällaiset tyypit perinpohjin. Jos tapahtuu joku katastrofi ulkomailla, nämä ovat heti viinalasi kädessä tuntemassa empatiaa ja hysterisoimassa ja kokemassa suuria tunteita. Niitä murrosikään jääneitä aikuisia naisia, jotka itkevät suureen ääneen hysterisinä jokaista pientä tapahtumaa.
Työantaja on heille vain taho, joka maksaa heidän makaamisensa ja suuret tunteet.
Lamassa on aina se hyvä puoli, että näistä lusmuista, jotka tehetyttävät omat hommansa muille, päästään eroon. Heille ei oikein työelämä sovikaan.
Kumma vain, että he ovat heti masentuneita siitäkin, jos sinne töihin ei tarvitse mennä kun ei ole työpaikkaa.
Hassua, kuinka moni tosiaan kokee, että työ on vain rasite, mutta rahaa pitäisi silti seinästä tulla.
[/quote]
Kovin pieleen meni.
Työni ei ole rasite vaan olen yrittäjä eikä tulisi mieleeni vaatia lähiomaisen menettänyttä heti hommiin. Omien lasteni kuoleman jälkeen olin kyllä työkyvytön ja vajaatehoinen pitkään, mutta senkin maksoin yrittäjä ihan itse.
Viinilasi kädessä maailman kauheuksia en ole koskaan itkenyt.
Silti isäni ja äitini eivät kuolleet yksin enkä jätä surevia läheisiäkään yksin tuskansa kanssa. Ja todellakaan ei tulisi koskaan mieleen syyllistää jotakuta tuntemastaan surusta.
Lukematta muita vastauksia. Mun ystäväni isä tappoi itsensä ystäväni ollessa nuori. Hän kaatoi etupihalla bensaa päällensä ja sytytti itsensä palamaan. Ystäväni äiti näki tilanteen ja joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan. Oli niin sokissa. Sen jälkeen kykeni hoitamaan rauhoittavien ja isovanhempien avulla käytännönasiat. Palasi töihin puolen vuoden kuluttua, kun pystyi jo nukkumaan ilman että palavan miehen näky tuli uniin.
Ai niin, mutta av-logiikan mukaanhan hänen olisi pitänyt mennä töihin jo heti seuraavana aamuna, sillä kuolema on luonnollinen osa elämää.