Lue keskustelun säännöt.
Sairaslomalla omaisen kuoleman takia, edelliseen keskusteluun..Kauanko ?
16.03.2013 |
Minä en päivääkään.
Jos kaikki olisivat vaikka tuollaiset 6-kuukautta sairaslomalla jokaisen läheisen kuoleman takia sen puoli vuotta sairaslomalla, niin kun ihmisiä kuolee Suomessa vuosittain n .50600,
Silloin olettamalla, että surijoita 4 per vainaja, niin tekisi 202400 surijaa poissa työelämästä suremassa niin silloin joka vuosi menetettäisiin n 112000 työvuotta suremiseen, Äly hoi.
Jos suremisen vielä maksaa veronmaksajat, jotka eivät ole poissa töistä kun sen lauantain, kun on hautajaiset, niin kyllä on asiat niin, että haen tästä lähtien joka helvetin vainajan takia sen puoli vuotta olen päivän työssä ja taas suremaan puoleksi vuodeksi täydellä palkalla.
Näin kunnes pääsen ansaitulle eläkkeelle.
Entä jos talvisodassa yhtä vainajaa tai kadonnutta (lue kuollutta) 25904 kohden olisi jäisi laakista 4 sairaslomalle olisi sota ollut nopeasti ohi kun 25904 kaatunutta tai kadonnutta ja jokaista kohen 4 surijaa sairaslomalla 103616 sotilasta pois pelistä sairaslomalla.
Tietysti vielä viimeiset n. 100000 puoli vuotta sen jälkeen kun tämän suremistavan mukaan sota olisi ollut aika nopeasti ohi
Jos jokainen sotilas vielä surettaa puolen ajan sairaslomalle kotirintamalla vaikka toiset neljä, niin lopputulema olisi ollut sellaiset 26 000, sodassa + 40 000 normaalisti kuollutta niin sairaslomalla silloin
reilusti yli puoli miljoonaa poissa poissa pelistä 528000, voi vittu. Puolet koko työikäisestä väestöstä.
Olisi loppuneet kuolevat ennen kuin surijat, jo aikaasitten.
Kommentit (212)
Minulla olisi mielestäni oikeus saada myös palkallista lomaa, koska olen orpo. Minulla ei siis ole sisällä odottamassa mitään puolen vuoden palkallisia lomia vanhempieni kuoleman takia.
Nyt kun ikäluokat vanhenevat, on odotettavissa melkoinen kato työpaikoille, kun työntekijät vuorotellen saikuttelevat, kun suuret ikäluokat kuolevat.
Meitä, joilla vanhemmat ovat kuolleet ollessamme lapsia, kohdellaan nyt minusta epäoikeudenmukaisesti. Minusta ihan samalla tavalla on muut velvollisia elättämään minua 2x1/2 vuotta,
Jotenkin tämä on minusta epäoikeudenmukaista meitä kohtaan, jotka emme ole kokeneet keskenmenoja ja joilla ei ole vanhempia.
Mutta toisaalta, nämä avioeroista saikuttelijat ja kuolemista saikuttelijat lentää onneksi ensimäisinä ylös YT-neuvotteluissa. On sitten aikaa kieriä siellä navan ympärillä työttömänä.
Ei ihme, että työpaikat viedään ulkomaille, kun suomalainen nainen ajattelee, että työnantajan velvollisuus on maksaa hänelle kuukausi jokaisesta keskenmenosta, puoli vuotta vanhemmista, 4 vuotta sisaruksista palkallista lomaa. Niin ja kissoista ja koirista pari viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 23:09"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 22:07"]
Onneksi ymmärrät lopettaa, katsotaan mitä kirjoitat, jos sinun läheisesi kuolee. Olet kuvottava, liekö edes ihminen. Tulevasta et tiedä.
[/quote]
Kuoli Äitimme juuri 3 kuukautta sitten, ei se tosiasioita mihinkään muuta.
AP
[/quote]
Äidin kuolema on todellakin eri asia kuin oman lapsen kuolema. Mutta ei voi vaatia senkään ymmärtämistä tuollaiselta... kuvotukselta.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 13:33"]
Mun kilpikonna kuoli. Olin siitä saikulla kaksi viikkoa. En vain kyennyt töihin. Ihminen voi kokea suurta surua myös eläimiä kohtaan.
[/quote]
työkaveri oli saikulla viikon kun kissa kuoli. Ihan tosi. Ja vielä kahden lapsen äiti eli katti oli niin tärkeä hänelle.
[/quote]
Voi hyvä luoja - toivottavasti noi eläinjutut oli vitsi!!
Mun molemmat vanhemmat on kuolleet, isoäiti myös ja 4 keskenmenoa takana enkä ole koskaan saanut päivääkään sairaslomaa.....
Vaikka olisikin ollut saikkua olisin joutunut huolehtimaan esim äidin kuoleman jälkeen isästä ja 3 lapsestani.... Elävät ensin! Olisinko voinut jättää heidät heitteille vain oman suruni takia??
[/quote]
Eivät eläinrakkaat selviä surematta, kyllä lemmikin kuolema on kova isku. Eikö keskenmenonvuoksi tarvitse edes sairauslomaa, kyllä moni toipuu keskenmenosta sairauslomalla, se ei tarkoita että jättäisi muut huomiotta! Minua kehotettiin hakeutumaan päivystykseen, kun äitini kuoli, ilmeisesti näkivät kuinka voin huonosti.
[/quote]
Nyt en ymmärrä kirjiotustasi?? "Eikä keskenmenon vuoksi tarvitse edes sairaslomaa, moni keskenmenon saanut toipuu sairaslomalla" ???
Kyllä näillä sivustoilla on niitäkin jotka ovat km vuoksi viikkoja sairiksella, itse en saanut siis päivääkään. 2x kaavintaa tehtiin perjantaina ja ma töihin, 2x viikolla ja seuraavana aamuna vuotavana töihin.
[/quote]
Miksi ihmeessä menet verta vuotavana töihin? Olisit mennyt lääkärin vastaanotolle, etkö osaa hoitaa edes itseäsi.
[/quote]
Keskenmenossa tulee aina jälkivuotoa muutaman päivä. Ei estä normaalia elämää kuten ei kuukautisetkaan - vai oletko niidenkin takia "saikulla"
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 17:30"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 15:56"]
Jokunen vuosi sitten eräs tuttu menetti kolme neljästä lapsestaan kerralla auto-onnettomuudessa. Olisiko tämän äidin pitänyt mennä vaan ihan normaalisti töihin heti seuraavana päivänä???
[/quote]
HIeman eritason järkytys kuin kilpikonnan, kissan tai vanhan äidin kuolema.... Tässä tapauskessa ymmärrän hyvin ettei ole pitkään aikaan toimintakuntoinen. Tosin normaaliin elämään palaaminen antaa muuta ajateltavaa ja toivoa elämän jatkumisesta ainakin joiltain osin. Isä varmaan joutui surustaan huolimatta käymään töissä??
[/quote]
Isä taisi jäärä eläkkeelle eli ei toipunut koskaan.
Huomaa, että sinulla hyvin pinnallinen sielunelämä.
[/quote]
Päinvastoin. Olen realisti jolla ei ole varaa olla palkattomilla lomilla aina kun siltä tuntuu. Olen aina ihmetellyt kuinka jotkut saa sairaslomia jokaiseen pikkuvaivaan....? Puolison tai lapsen kuolema taatusi olisi niin iso juttu että veisi pohjalle pitkäksi aikaa, mutta en usko että paranisin siitäkään sängyssä itkien. Ja tosiaan kun on sitä muutakin perhettä huollettavana kuin vain minä, minä, minä ja minun suruni.
Vanhemman ihmisen kuoleman kohdalla ajattelen että hän on saanut elää upean ja pitkän elämän, iloitsen siitä enkä sure menetettyä. Suruhan on oikeastaan itsesääliä - ei se kuollut enää mitään tunne. Ehkä juuri tuosta syystä esim hautajaiset meillä on olleet positiivisia "juhlia", ollaan muisteltu kuollutta, naurettu ja iloittu yhteisistä muistoista.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:28"
Ja vastauksena kysymykseesi - lapsistani on kasvanut upeita, korkeamoraalisia, empaattisia, kansainvälisiä, koulutettuja ja tunteensaosoittavia aikuisia. Ihan hyvän "arvosanan" olen heiltä saanut, olemme todella läheisiä ja tapaamme viikottain, soittelemme useita kertoja viikolla. Moniko teistä on yhtä läheinen vanhemipiensa kanssa???
[/quote]
Valehtelet
[/quote]
Aha.
No, AV tietää muutenkin paremmin miten mun olisi pitänyt elämäni elää "oikein" joten varmasti tietää sitten tämänkin. Täytyykin laittaa lapsille, vävyehdokkaalle ja miniälle viestiä etteivät turhaan tule lauantaina syömään kuten yleensä - nuorimmainen kyllä pettyy. Kun läheiset suhteet meidän perheessä ei ole mahdollisia, huono surija kun olen....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tämä maailma mennyt kovaksi, kun ihminen ei enää surrakaan saisi, vaan pitäisi olla työkykyinen 24/7. Teistä ei varmaan sitten monikaan ole kokenut kunnon shokkia, kun pystytte olemaan noin epäempaattisia ja kiljumaan omaa paremmuuttanne.
Multa kuoli yllättäen isä maanantai-iltana mökillään ja tiistaina piti lähteä faijan autoa ja äitiä hakemaan toiselta puolen Suomea. Pomo antoi luvan palkalliseen. Siinä ei voinut käsitellä edes omia tunteitaan, kun piti olla tehokas ja hoitaa shokissa oleva äiti kotiin. Aloin tajuta asian vasta keskiviikkona isän ruumiin nähtyäni. En ollut nukkunut kolmeen yöhön. Torstai-aamuna mies ajoi mut tk-lääkärille, omalääkäri pisti sairaslomaa peräti kaksi päivää, saatesanoilla "työ auttaa". Olin tyrmistynyt lääkärin kohtelusta. Edes verenpainetta se äijä ei mitannut. Verenpaine oli lukemissa 210, kun mieheni sen multa väkisellä mittasi. Valvoin yöt, kävelin ympyrää ja heittelin tavaroita seinään, huusin ja ulvoin, mies sai rauhoittavaa mulle soittamalla tutulle lääkärille. Kiltisti menin sitten töihin. Sitten istuin työhuoneessani, tärisin, itkin ja tuijotin seinää kuin zombi. Olinpa tehokas työntekijä! Auttoi työ todella joo.
Onneksi lapset sairastui noro-virukseen, ja niitä hoitaessa meni viikko ja ehdin käsitellä päässäni asiaa. Mutta sen tyrmäävää lääkärin asennetta en unohda ikinä. Kerroin asiasta myöhemmin työterveyslääkärille, hän oli järkyttynyt ja sanoi että olisit tullut tänne, mutta kun minulla ei siinä tilanteessa ollut enää voimia mennä itse minnekään. Ne voimat oli menneet äidin hakureissuun.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 08:23"]
Huomaa, että sinulla hyvin pinnallinen sielunelämä.
[/quote]
Päinvastoin. Olen realisti jolla ei ole varaa olla palkattomilla lomilla aina kun siltä tuntuu. Olen aina ihmetellyt kuinka jotkut saa sairaslomia jokaiseen pikkuvaivaan....? Puolison tai lapsen kuolema taatusi olisi niin iso juttu että veisi pohjalle pitkäksi aikaa, mutta en usko että paranisin siitäkään sängyssä itkien. Ja tosiaan kun on sitä muutakin perhettä huollettavana kuin vain minä, minä, minä ja minun suruni..
[/quote]
Pinnallinen sielunelämä, merkittävän vähän todellista elämänkokemusta ja vahvoja puutteita tunne-elämän alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:28"
Ja vastauksena kysymykseesi - lapsistani on kasvanut upeita, korkeamoraalisia, empaattisia, kansainvälisiä, koulutettuja ja tunteensaosoittavia aikuisia. Ihan hyvän "arvosanan" olen heiltä saanut, olemme todella läheisiä ja tapaamme viikottain, soittelemme useita kertoja viikolla. Moniko teistä on yhtä läheinen vanhemipiensa kanssa???
[/quote]
Valehtelet
[/quote]
Aha.
No, AV tietää muutenkin paremmin miten mun olisi pitänyt elämäni elää "oikein" joten varmasti tietää sitten tämänkin. Täytyykin laittaa lapsille, vävyehdokkaalle ja miniälle viestiä etteivät turhaan tule lauantaina syömään kuten yleensä - nuorimmainen kyllä pettyy. Kun läheiset suhteet meidän perheessä ei ole mahdollisia, huono surija kun olen....
[/quote]
Tuo on aivan totta, et kykene tuntemaan surua. Työ tekee sinutkin vapaaksi.
Minun mielestäni myös ei kuulu työnantajan maksettavaksi aika, mikä menee hautajaisjärjestelyihin. Palkatonta voi ottaa.
Toisaalta tämän ketjun luettuani ymmärrän, mistä nykyinen nuorten työmoraali johtuu. Jos heidän vanhempansakin ovat jokaiseen 4+2 keskenmenoon kuukauden saikulla ja tädin kuolemaan puoli vuotta, ei ihme, että nuoret kokee, että heillä on oikeus festariväsymykseen hakea viikko saikkua.
Toki työ ei ole mitään tärkeintä maailmassa. Mutta työantajalle ei todellakaan kuulu maksettavaksi se, kun kanarian rannalla maataan suremassa kuollutta isoenoa.
Jos olisin työnantaja, heivaisin äkkiä pois sellaisen masentelijan, joka olisi jokaisista myöhästyneistä kuukautisista dramaattisesti saikulla, kun se on varmaan keskenmeno ja mulla on jo yhdesäs enkelilapsi nyt sitten pilven päällä.
Ennen mummot ja papat kuoli pirtin nurkassa ja elämä jatkui.. Nyt kuolee mummo, niin aaveemamma on vuoden lamaantuneena sängyn pohjalla ja odottaa kriisiapua ja täyttä palkkaa ja kodinhoitajaa hoitamaan lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näiden saikuttelijoiden takia mennään suomessakin siihen, että eka päivä on palkaton ja ensimäinen kuukausi 2/3 osaa palkasta.
näiden pinnaajien takia kärsii sitten kaikki oikeastikin sairaat
Jokainen tapaus on tietysti erikseen. Mun mielestä on silti järkyttävää, miten epäempaattisia jotkut ihmiset on. Työkaverin rakas koira kuoli ja pomo piti väkisin tätä työkaveria töissä vaikka ilmiselvästi oli työkyvytön (itki koko ajan, kävi takahuoneessa jne). Ymmärrän, ettei lemmikin kuolemasta anneta viikon saikkuja mutta pikkusen inhimillisyyttä kuitenkin..! Olisi päästänyt hänet loppupäiväksi kotiin, vaikka sitten palkattomana. Asiakaspalvelussa vielä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 08:30"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 08:23"]
Huomaa, että sinulla hyvin pinnallinen sielunelämä.
[/quote]
Päinvastoin. Olen realisti jolla ei ole varaa olla palkattomilla lomilla aina kun siltä tuntuu. Olen aina ihmetellyt kuinka jotkut saa sairaslomia jokaiseen pikkuvaivaan....? Puolison tai lapsen kuolema taatusi olisi niin iso juttu että veisi pohjalle pitkäksi aikaa, mutta en usko että paranisin siitäkään sängyssä itkien. Ja tosiaan kun on sitä muutakin perhettä huollettavana kuin vain minä, minä, minä ja minun suruni..
[/quote]
Pinnallinen sielunelämä, merkittävän vähän todellista elämänkokemusta ja vahvoja puutteita tunne-elämän alueella.
[/quote]
Eiköhän tuota elämänkokemusta ala jo olemaan näin 50+ 4 lapsen äidillä ihan tarpeeksi:) Tunne-elämäni on kunnossa, kiitos vaan. Olen empaattinen ja sympaattinen myös muiden kuin itseni mielestä. Kärsin vakavasta sairaudesta (enkä saa siihenkään sairauslomaa), huolehdin appivanhemmistani miehen apuna jne.
Mutta heikkoutta en hyväksy vallan välineenä. Kuten sanottu, lapsen tai puolison menetyksen suremisen ymmärrän mutta vanhempien kuolema on osa elämän kiertokulkua. Itse olen katkaissut napanuoran vanhempiini jo kun muutin kotoa pois ja perustin oman perheeni, rakastin heitä silti syvästi ja tapasimme vähintään kerran viikossa joten mistään "hylkäämisestä" ei ole kyse.
Enkä myöskään aio jäädä sairaslomalle kun tuo kissa (14v) tuosta heittää henkensä, vaikka perheen 5. lapsi onkin
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 08:56"]
Minun mielestäni myös ei kuulu työnantajan maksettavaksi aika, mikä menee hautajaisjärjestelyihin. Palkatonta voi ottaa.
Toisaalta tämän ketjun luettuani ymmärrän, mistä nykyinen nuorten työmoraali johtuu. Jos heidän vanhempansakin ovat jokaiseen 4+2 keskenmenoon kuukauden saikulla ja tädin kuolemaan puoli vuotta, ei ihme, että nuoret kokee, että heillä on oikeus festariväsymykseen hakea viikko saikkua.
Toki työ ei ole mitään tärkeintä maailmassa. Mutta työantajalle ei todellakaan kuulu maksettavaksi se, kun kanarian rannalla maataan suremassa kuollutta isoenoa.
Jos olisin työnantaja, heivaisin äkkiä pois sellaisen masentelijan, joka olisi jokaisista myöhästyneistä kuukautisista dramaattisesti saikulla, kun se on varmaan keskenmeno ja mulla on jo yhdesäs enkelilapsi nyt sitten pilven päällä.
Ennen mummot ja papat kuoli pirtin nurkassa ja elämä jatkui.. Nyt kuolee mummo, niin aaveemamma on vuoden lamaantuneena sängyn pohjalla ja odottaa kriisiapua ja täyttä palkkaa ja kodinhoitajaa hoitamaan lapset.
[/quote]
KOmppi tälle!! Kotoa se malli lähtee!! Lusmuillaan kaikin tavoin ja työnantaja maksaa, tai sitten me muut välillisesti verorahoilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 09:44"]
Eiköhän tuota elämänkokemusta ala jo olemaan näin 50+ 4 lapsen äidillä ihan tarpeeksi:) Tunne-elämäni on kunnossa, kiitos vaan. Olen empaattinen ja sympaattinen myös muiden kuin itseni mielestä. Kärsin vakavasta sairaudesta (enkä saa siihenkään sairauslomaa), huolehdin appivanhemmistani miehen apuna jne.
[/quote]
Aina välillä törmää kaltaisiisi, jotka onnistuvat elämään monia vuosoia oppimatta niiden aikana yhtään mitään.
Empattisuus taas ... sairasta yrittää ympätä sellaista sana asinun yhteyteesi.
Vakavan sairauden sen sijaan uskon kyllä. Psyko- vai sosiopatia?
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 10:22"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:28"
Ja vastauksena kysymykseesi - lapsistani on kasvanut upeita, korkeamoraalisia, empaattisia, kansainvälisiä, koulutettuja ja tunteensaosoittavia aikuisia. Ihan hyvän "arvosanan" olen heiltä saanut, olemme todella läheisiä ja tapaamme viikottain, soittelemme useita kertoja viikolla. Moniko teistä on yhtä läheinen vanhemipiensa kanssa???
[/quote]
Valehtelet
[/quote]
Aha.
No, AV tietää muutenkin paremmin miten mun olisi pitänyt elämäni elää "oikein" joten varmasti tietää sitten tämänkin. Täytyykin laittaa lapsille, vävyehdokkaalle ja miniälle viestiä etteivät turhaan tule lauantaina syömään kuten yleensä - nuorimmainen kyllä pettyy. Kun läheiset suhteet meidän perheessä ei ole mahdollisia, huono surija kun olen....
[/quote]
Tuo on aivan totta, et kykene tuntemaan surua. Työ tekee sinutkin vapaaksi.
[/quote]
Hienoa että tunnet minut paremmin kuin minä itse!! Oletko näkijä??
Hienoa porukkaa täällä. Tässä ketjussa tiivistyy kaikki, mikä maailmassa on vialla. Ilmeisesti teille työ on elämässä ykkönen? Elämän tarkoitus on tehdä töitä? Olla tuottava ja kustannustehokas? Voitte olla varmoja, että jos mieheni tuosta yhtäkkiä kuolee, en mieti sekuntiakaan minkälainen kustannus elämäni romahtaminen on työnantajalle. Minulle elämässäni tärkeintä on mieheni ja perheeni, ei työni. Suru kuuluu elämään, harmi ettei inhimillisyys työpaikalle.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 19:24"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 16:25"]
Nyt ei ole kyse siitä, vaan siitä', että mammat pitää ihan normaalina olla saikulla 6 kuukautta, kun joku sukulaistäti kuolee.
Tuntuu tosiaan, että heti kun joku etäinen sukulainen kuolee, mammat on innoissaan, että jippii, nyt saa saikkua, jeeeeeeeeeeeee
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 16:09"]
Rehellisesti,kuka teistä menisi seuraavana päivänä töihin jos miehesi tai lapsesi kuolisi?
kauheaa saivartelua koko ketju.
[/quote]
En tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, kun luen tätä ketjua. Uskoni ihmiskuntaan ainakin menetin. Kenelle minä sen suurin kärsijä-kruunun ojennan, sille jolla oli sairauksia ja keskenmenoja ja omaisten kuolemisia ja sitä ja tätä ja tuota, muttei SILTIKKÄÄN mennyt saikulle? Hienoa työtä ihminen, olet ollut elämässäsi ainakin TEHOKAS ja TUOTTELIJAS, muista asioista ei niin väliä...niin ja koska sinä kärsit tunnevammasta etkä tunne kipua ynnä muita juttuja kuten joku toinen, niin kaikkien muidenkin täytyy olla yhtä tunnevammasia? ja pitkäaikaissaurauksia, plaah, pikkujuttuja! kyllä minä teen työtä ja se on se suurin arvo elämässä ja ettei vaan ole taakaksi elämässä kellekään. Heikot ihmiset joutaa kuolla pois, mitä nuilla tekee, kyllä ihmisen on kestettävä KAIKKI ja saikullahan ei saa olla yhtään.
Itsemurha- ja mielisairaustilastot ei enää ihmetytä ollenkaan, on tämä maa vain niin täynnä kerrassaan sydämellisiä ihmisiä! Kuka on tehokkain kärsijä, näitä asioita voi sitten lämmöllä muistaa vanhana, että empähän ollut saikulla edes lapsen ja miehen ja sisaruksen yhtäaikaisen kuoleman jälkeen, vaikka sairastin sydänpussin tulehduksen samaan aikaan sekä syövän. Onhan se sairastaminenkin osa normaalia elämää, kuten kuolema ja syntymä, miksi sitten saikutella? Synnäriltä suoraan sorvin ääreen vain, ja mitä se on se höpötys sairaslomasta jonkun ison operaation jälkeen? Ennenkin on suoraan leikkaussalista menty töihin, ennen ei edes leikattu esim. syöpää, kyllä sitä vain silti töitä tehtiin eikä kukaan saikutellut ikinä! Niin...on kait ne nämäkin jotain meriittejä elämässä...
Mihin me nykyään enää ihmisiä tarvitaan inhimillisineen heikkouksineen, eikö robotit ajaisi asiaa paljon tehokkaammin? Ne ei ainakaan liikoja tunteile tai järkyty, ei sairastele eikä muutakaan yhtä vastenmielistä.
En voi muuta todeta, kuin että luojan kiitos minulla on ihana ja empaattinen työnantaja, jolle olen ekstralojaali hänen upean luonteensa puolesta.
Miten pitkään tuo yksi urpo jaksaa jankuttaa tuota samaa virttä, että omaisen kuolema ja hyvä tekosyy hakea "lomaa", oletko sinä ihminen hyvä ihan terve? Siunausta vaan kaikille teille ihanille ihmisille...
[/quote]
Mitä sinä tiedät minun surustani?? Olen surrut sydämeni verille ihan siinä missä muutkin mutta ilman sairaslomaa. Olen asettanut muut (lapset, puolison, eloon jääneen vanhemman) itseni edelle, huolehtinut heidän hyvinvoinnistaan ja sinnitellyt. Ehkä olen tehnyt mielestäsi väärin mutta ei voi sanoa että olisin ollut itsekäs surussani. Silloinkin ajattelin ensin muita ja surin oman suruni rasittamatta muita. Olen aina ollut huono ruikuttamaan lääkärille vaivojani, jos kädet, jalat ja pää on toimineet niin mielestäni on ollut moraalisesti väärin jäädä sairaslomalle.
Ihan mammojen ja tämän ketjun innoittamana sanoin tänään tiukasti lääkärilleni ja tipahtihan sieltä viikko sairista!!! En olekaan enää marttyyri enkä tehokas vaan kaikkien av mammojen kaltainen lopultakin:D Jipii!!
Otan huomenna pari buranaa ja lähden keväthangillee nauttimaan vapaastani jonka olen ansainnut oltuani liian ´kiltti ja korkeamoraalinen kaikki nämä vuodet;D
[/quote]
Hyvä että sinä olet saanut surra tavallasi, joka on sopinut SINULLE. Sopiiko sinun tapasi surra kaikille muille, onkin sitten toinen tarina ja onko sinulla oikeutta määrittää toisen puolesta tapaa surra tai surun kestoa/syvyyttä? Yksinkertaisesti ei, kuten muillakaan ei ole oikeutta arvostella sinun tapaasi surra.
Jotain karua kieltä kertoo kyllä ylipäätänsä sanavalintasi, että olet ollut huono ruikuttamaan lääkärille...onko avun hakeminen mielestäsi ruikutusta? Ovatko ihmiset, jotka hakevat saikkua henkisen romahtamisen takia sinusta ruikuttajia? Oletko mielestäsi vahvempi, kun sinä et ruikuta ainakaan lääkärille? Ihme asenteita, eikä kyllä anna sinusta kovin empaattista kuvaa.
Tiedoksesi, aika harva ihminen hakee sitä saikkua, jos pää ja kroppa pelaa. Kyllä sitä saikkua varsinkin Suomessa haetaan ihan siinä totaaliromahtamisen aikana tai sen jälkeen. Ketuttaa niin paljon tuollaiset asenteet, että joku ihan huvikseen romahtaisi. Toki, omasta valinnastahan kaikki on vain kyse! Kun päättää olla reipas, niin on reipas ja kun päättää surra, suree, eikös niin? ;)
Täällä toinen viisikymppinen, joka ei miehen kuoleman jälkeen edes ajattelisi töitä. Järkyttävää, onneksi on muita arvoja!
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 09:49"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 09:44"]
Eiköhän tuota elämänkokemusta ala jo olemaan näin 50+ 4 lapsen äidillä ihan tarpeeksi:) Tunne-elämäni on kunnossa, kiitos vaan. Olen empaattinen ja sympaattinen myös muiden kuin itseni mielestä. Kärsin vakavasta sairaudesta (enkä saa siihenkään sairauslomaa), huolehdin appivanhemmistani miehen apuna jne.
[/quote]
Aina välillä törmää kaltaisiisi, jotka onnistuvat elämään monia vuosoia oppimatta niiden aikana yhtään mitään.
Empattisuus taas ... sairasta yrittää ympätä sellaista sana asinun yhteyteesi.
Vakavan sairauden sen sijaan uskon kyllä. Psyko- vai sosiopatia?
[/quote]
Kertoisitko - paljon parempi ihminen kun olet - mikä sitten on ainoa oikea ratkaisu??
- ne 3-6kk automaattiset palkalliset sairaslomat kaikkien kuolleiden sukulaisten suremiseksi? Ensin omat sukulaiset, sitten miehen ja lopuksi naapurinkin??
- suru pitää näyttää AINA itkemällä, huutamalla, seiniä kiipeämällä ja omaan suruun käpertymällä - perhe ja työnantaja selvitköön itse. MINUN suruni on se tärkein
- tuon sairasloman jälkeen pehmeä lasku töihin - mielellään 1/2 päivää täydellä palkalla
jne jne. Kyllä teidät ruikuttajat tiedetään. Empaattisuuteni ei todellakaan ylety lusmuilijoihin.
Sanottakoon nyt vielä kerran että sinäkin ymmärrät: lapsen tai puolison kuollessa tilanne on varmasti rankka ja selviäminen yksilöllistä. Tuskin kukaan selviää sellaisesta parissa päivässä. Mutta ei pidä yleistää sitä mikä on oikea selviytymistapa, toiselle se on peiton alla ulvominen toiselle työ, koti ja elävät ihmiset. Kukin tavallaan.
Viimeisen kommenttisi jätän empaattisena omaan arvoonsa - muuten voisin kutsua tuota jopa herjaukseksi!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 09:28"
Ja vastauksena kysymykseesi - lapsistani on kasvanut upeita, korkeamoraalisia, empaattisia, kansainvälisiä, koulutettuja ja tunteensaosoittavia aikuisia. Ihan hyvän "arvosanan" olen heiltä saanut, olemme todella läheisiä ja tapaamme viikottain, soittelemme useita kertoja viikolla. Moniko teistä on yhtä läheinen vanhemipiensa kanssa???
[/quote]
Valehtelet