Lue keskustelun säännöt.
Mikä sai sinut tajuamaan, että lapsuudenkotisi kasvuympäristö ei ollut ihan terve?
Lapsihan pitää herkästi omaa kasvuympäristöään normaalina, vaikka se ei sitä olisi, sillä hänellä ei ole muusta kokemusta eikä tietoa. Jos sinulla oli näin, niin mikä sai sinut tajuamaan, että ei tämä taidakaan olla ihan normaalia? Ja etenkin, jos tajusit vasta aikuisena, että lapsuudessa olikin jokin vialla, niin mikä herätti sinut siihen ajatukseen?
Kommentit (2084)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi myöhään eli vasta nuorena aikuisena tajusin, että kavereiden vanhemmat auttavat heitä tosi paljon, jopa taloudellisesti. Kuskasivat, lainasivat autoa, toivat ruokaa, kutsuivat syömään, hoitivat lapsenlapsia, auttoivat rempassa ym. Heistä oli valtavasti apua ja tukea nuorille perheille!
Itselläni asia oli täysin päinvastoin ja on edelleen.
Tämä. Itselläni on ollut enemmänkin kehitysmaatyyliin, eli minä olen täysi-ikäisenä hankkinut paremman elintason itselleni ja auttanut vanhempiani rahallisesti ja muutenkin. Vanhemmat on aina eläneet kädestä suuhun enkä lapsena saanut monia asioita mitä suurin osa kavereista ja koulutovereista sai.
Minunkin äitini vippaa minulta rahaa säännöllisesti. Maksaa kyllä aina takaisin, joskus viikossa ja joskus 2 kuukauden päästä, mutta maksaa kuitenkin. Minulla on aina ollut näihin rahan lainaamisiin sellainen ikävä velvollisuudentunne, mutta samaan aikaan ärsyttää kun äiti pitkälti ylläpitää itse huonoa tilannettaan.
Mieheni ihmettelee aivan hirveästi tätä ja on monesti sanonut, että lapsen ei todellakaan kuuluisi tukea taloudellisesti vanhempaansa.
Virossa on lailla määrätty lapset huolehtimaan (myös taloudellisesti) vanhemmistaan.
Tämä on sitä oikeistomeininkiä, mitä meillekin oikeistomme haluaa hyvinvointivaltion sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin eron, kun muutin muualle. Näin hyväsydämisiä ihmisiä mm. Karjalassa, jossa liikuin. Sitä lämpöä en koskaan saanut kokea Pohjanmaalla, joka on maailman kylmin ja epämiellyttävin kasvuympäristö lapselle, jos käy huono tuuri.
Etelässä huomasin, että vanhemmat ja isovanhemmat eivät moittineet lapsiaan, vaan auttoivat minkä ehtivät. Jos sitä ei ole itse kokenut sukulaisten taholta, se pistää silmään. Mietin, miksi minä ja muut sisarukset emme saaneet muuta kuin moitetta, piikitettelyä, kiusaa ja muuta. Se jatkui perinnönjakoon asti: jätettiin kylmästi lapsia perinnöttömiksi, osa sai jotain. Tiedättekö, minkälaiset välit siitä seurasivat myöhemmin?
Lähtekää äkkiä pois myrkyttyneestä kodista ja suvusta. Pyytäkää päästä adoptioon hyville vanhemille, jos se vain on mahdollista. Tai lähtekää heti kun se on mahdollista. Huono koti ja tausta painaa ikävästi aina taustalla ja tuo huonon itsetunnon sekä ainaisen köyhyyden tunteen monessa mielessä.
Pidin koulukaverin perhe-elämää esimerkillisenä, nuoret menevät vanhemmat, omiani häpesin kun olivat vanhoja ja sairaita jo silloin. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt miten hyvä perheeni olikin meidän omien turvallisten tapojen ja tottumuksien kanssa, olimme ihana perhe ja tiimi . Kun nyt olen ymmärtänyt miten ahdistava ja teennäinen kaverin kotielämä oli, nyt kun kaverini sisaruksista on yksi kuollut ja loput eronneet arvaan että jotain siellä oli pielessä. Kiiitos hyville vanhemmilleni omasta hyvästä lapsuudestani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaikki oli lapsuudessa hyvin. olin onnellinen lapsi, mitään ei puuttunut. jos tehtiin tyhmyyksiä, tuli tukkapöllyä tai selkäsauna. ei jäänyt traumoja, ja silloin opittiin, että teoilla on seurauksensa. saman oppi omat mukulat, ja nyt heidän jälkikasvu. kaikki ovat menestyneet elämässä, kun oli lapsena käytöksellä rajat. nykyäänhän näin ei ole, päätellen lehtijutuista, joissa kakarajengit suorittaa aseellisia ryöstöjä ja hakkaa muita kakaroita. oli meilläkin linkkarit jo hyvin nuorena, mutta niillä perattiin kaloja. minä ainoana tyttönä sain oppia velipojilta veitsen teroituksen sylkikivellä, ja vanhempana kirveen käsittelytaidon. siitä olin kovin ylpeä.
Kaikki kunnia kasvatuksellesi, mutta omasta mielestäni on muitakin tapoja opettaa lapselle se, että teoilla on seurauksia kuin antaa hänelle selkäsauna.
Kiitos.
Selkäsauna kuuului oman aikansa normaaliin kasvatukseen. Minulla oli aidosti rakastavat vanhemmat, jotka sekä huolehtivat lapsistaan hyvin että viettivät lastensa kanssa aikaa. Sain kuitenkin selkääni muutamia kertoja, kun olin ollut tottelematon, kyse siis hieman vakavimmista asioista, ei suinkaan arkipäiväisistä.
Eikä selkäsauna ollut varsinaista väkivaltaa, vain kepeästi annettu rangaistus.
Minullekaan ei jäänyt traumoja. Omia lapsiani en ole koskaan lyönyt, enkä edes huutanut heille. Kasvatin heidät keskustellen. Tolkun ihmisiä heistäkin tuli. En voisi lyödä lasta, vaikka en tosiaan saanut traumoja omista selkäsaunoistani. Maailma muuttuu ja vanhemmatkin tiedon myötä, ainakin osa.
Hyvä kuullta että olet selvinnyt hyvin. Kaikki eivät kestä selkasaunaa samalla tavalla lapsena. Ymmärtänet sitäkin puolta asiasta.
Jos vielä jatketaan tästä aiheesta , niin kysyisin Sinulta, jos lapsuutesi selkäsauna oli niin harmiton tapahtuma, mikset jatkanut sitä "kasvatusperinnettä" omien lastesi kohdalla?
Niinpä niin.
Jäikö sinulta havaitsematta lause " Maailma muuttuu ja vanhemmatkin tiedon myötä"? Se mielestäni antoi jo tyhjentävän vastauksen siihen, miksi en jatkanut ruumiillisen kurittamisen perinnettä.
Ymmärrän toki, että jotkut, varmaan monikin, ovat saaneet trauman fyysisen koskemattomuutensa loukkaamisesta selkäsaunan myötä, etenkin ,jos lapsi ei omasta mielestään ole tehnyt mitään väärin, eli selkäsauna on ollut aiheeton ja suhteeton ja kummunut vain vanhemman pahasta olosta tai sairaasta mielestä.
Omalla kohdallani kyse ei ollut koskaan sellaisesta. Kyse oli ko. ajan rakastavasta ja huolehtivasta kasvatuksesta - kun ei ollut tietoa ja ymmärrystä paremmasta. Lapsen oikeuksista ja oikeista/vääristä kasvatustavoista alettiin suuremmassa määrin puhua Suomessa vasta 70-luvulla.
Selvä ruumiillisen kurituksen kielto tuli säädettäessä laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983). Laki tuli voimaan 1.1.1984.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta huolimatta ei minusta ihan helpolla ole lasuntekijäksi jos lapsi pieni. Kun näkee että kännäilyn yhteydessä huonosta kohtelusta huolimatta lapsi rakastaa vanhempiaan.
Lapsilla on harvemmin todellista vertailukohtaa, joten lapset ovat useimmiten hyvin lojaaleja vanhemmilleen. Kyse on siitä, että eivät käytännössä tiedä muusta.
Lasu tulee tehdä,jos on epäily, että lapsesta ei huolehdita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidin koulukaverin perhe-elämää esimerkillisenä, nuoret menevät vanhemmat, omiani häpesin kun olivat vanhoja ja sairaita jo silloin. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt miten hyvä perheeni olikin meidän omien turvallisten tapojen ja tottumuksien kanssa, olimme ihana perhe ja tiimi . Kun nyt olen ymmärtänyt miten ahdistava ja teennäinen kaverin kotielämä oli, nyt kun kaverini sisaruksista on yksi kuollut ja loput eronneet arvaan että jotain siellä oli pielessä. Kiiitos hyville vanhemmilleni omasta hyvästä lapsuudestani.
Ei tuo meneminen sitä onnea olekaan, elämää sillä paetaan.
kyllä iso osa ihmisistä on hanurista ja osa niistä vanhempia. tärkein on kasvaa aikuiseks itte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukaverin äiti oli jotenkin cool ja ihailin sitä kunnes kuulin että se oli pettänyt miestään monien miesten kanssa. Aloin inhota koko perhettä ja voida pahoin kun näin ne.
Vierailija kirjoitti:
Pidin koulukaverin perhe-elämää esimerkillisenä, nuoret menevät vanhemmat, omiani häpesin kun olivat vanhoja ja sairaita jo silloin. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt miten hyvä perheeni olikin meidän omien turvallisten tapojen ja tottumuksien kanssa, olimme ihana perhe ja tiimi . Kun nyt olen ymmärtänyt miten ahdistava ja teennäinen kaverin kotielämä oli, nyt kun kaverini sisaruksista on yksi kuollut ja loput eronneet arvaan että jotain siellä oli pielessä. Kiiitos hyville vanhemmilleni omasta hyvästä lapsuudestani.
Hyvä kun tämän huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nuorena kavereilla käydessäni heidän vanhemmat ei ollutkaan viinapullo kädessä juoksemassa baarista toiseen ja sitten kotiin päästyään sammuivat keskelle olohuonetta. Ei ollut isää, joka löisi äitiä ja huorittelisi. Nyt olen vähän yli parikymppinen koulut kesken jättänyt työtön, jolla on paniikkikohtauksia ja jatkuvaa ahdistusta. Silti kuulen vanhemmiltani kuinka "pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni". En pysty, en jaksa, tiedän että olen yhteiskunnalle ja kaikille muillekkin pelkkä rahareikä. Kun olin töissä, niin sain paniikkikohtauksia aina ennen työpäivää ja välillä töissäkin, varsinkin jos joku asiakas vähänkin korotti ääntänsä. Nyt työttömänä kotona ja ajattelen että välillä olisi parempi jos en olisi täällä enää ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun nuorena kavereilla käydessäni heidän vanhemmat ei ollutkaan viinapullo kädessä juoksemassa baarista toiseen ja sitten kotiin päästyään sammuivat keskelle olohuonetta. Ei ollut isää, joka löisi äitiä ja huorittelisi. Nyt olen vähän yli parikymppinen koulut kesken jättänyt työtön, jolla on paniikkikohtauksia ja jatkuvaa ahdistusta. Silti kuulen vanhemmiltani kuinka "pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni". En pysty, en jaksa, tiedän että olen yhteiskunnalle ja kaikille muillekkin pelkkä rahareikä. Kun olin töissä, niin sain paniikkikohtauksia aina ennen työpäivää ja välillä töissäkin, varsinkin jos joku asiakas vähänkin korotti ääntänsä. Nyt työttömänä kotona ja ajattelen että välillä olisi parempi jos en olisi täällä enää ollenkaan.
Muista että aina on toivoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä kun vielä lähes 60- vuotiaana on vaikeaa.
Siis ei ole koskaan ollut kriisitöntä aikaa.
Vallanhaluinen, raivoisa isä halusi kontrolloida. Hyväksikäyttäjämiehet kyllä haistaa kenellä ei ole oma tahto kehittynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siitä kun toivon että saisin edes hyväksikäyttäjämiehen.
Vierailija kirjoitti:
Kun nuorena kavereilla käydessäni heidän vanhemmat ei ollutkaan viinapullo kädessä juoksemassa baarista toiseen ja sitten kotiin päästyään sammuivat keskelle olohuonetta. Ei ollut isää, joka löisi äitiä ja huorittelisi. Nyt olen vähän yli parikymppinen koulut kesken jättänyt työtön, jolla on paniikkikohtauksia ja jatkuvaa ahdistusta. Silti kuulen vanhemmiltani kuinka "pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni". En pysty, en jaksa, tiedän että olen yhteiskunnalle ja kaikille muillekkin pelkkä rahareikä. Kun olin töissä, niin sain paniikkikohtauksia aina ennen työpäivää ja välillä töissäkin, varsinkin jos joku asiakas vähänkin korotti ääntänsä. Nyt työttömänä kotona ja ajattelen että välillä olisi parempi jos en olisi täällä enää ollenkaan.
Käytännön asiat ei ole tunneasioita. Voit saada omaan vuokrakämppään asumistukea. Tutustu al-anonin tai AAL ohjelmaan, käy ryhmissä. On myös masennusryhmiä ja mielenterveysyhdistyksiä. Jos vanhemmat on pilanneet tähän asti, ei tarvi pilata enään.
Päätät itse elämästäsi. Se on paitsi oikeus myös velvollisuus. Säännöllinen viikkorytmi on hyvä.
Käyt jossain ainakin 2-3 kertaa viikossa. Arvosta ainoaa elämääsi.
Jos vanhemmat tunkee kotiisi, vedät selvät rajat alusta asti.
Kyllä mullakin oli kotona monenlaista kiusaamista, ja lähinnä henkistä nujertamista, mutta en koskaan ole ollut katkera. Jotenkin se oli sen ajan henki ja siihen tottui. On se varmaan vaikuttanut mun elämääni hyvinkin paljonkin, mutta minkäs sille enää voi, kun asioita ei voi enää jälkeenpäin muuttaa.
Kun aikuisiässä on asiat kohdallaan, mitä sitä menneitä katkeruuksia muistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mullakin oli kotona monenlaista kiusaamista, ja lähinnä henkistä nujertamista, mutta en koskaan ole ollut katkera. Jotenkin se oli sen ajan henki ja siihen tottui. On se varmaan vaikuttanut mun elämääni hyvinkin paljonkin, mutta minkäs sille enää voi, kun asioita ei voi enää jälkeenpäin muuttaa.
Kun aikuisiässä on asiat kohdallaan, mitä sitä menneitä katkeruuksia muistelemaan.
No monellapa ei aikuisiällä ole asiat kohdallaan vanhempien aiheuttamien mt ongelmien ja muiden oireiden takia.
Vierailija kirjoitti:
En ollut vanha, kun unelmoin, että olisin löytölapsi ja oikea perheeni tulisi hakemaan minut pois. Kuvittelin, että se oikea perhe rakastaisi minua oikeasti. Oli hirveä pettymys, kun kerran löysin sattumalta syntymätodistukseni ja tajusin olevani ns. perheelleni ihan oikeasti sukua. Se tilanne avasi silmäni ja näin, että tämä yhdessä asuva, mutta todellisuudessa toisiaan vihaava, joukko on perhe. Kun vertasin sitä silloisen parhaan kaverin rakastavaan perheeseen, aloin ymmärtää sen sairaan tilanteen todellisuuden.
Sama täällä. Tai haaveilin että "katoan" ja sitten kun minut löydetään niin saan niitä halauksia ja kuulla että onneksi minut löydettiin, olin nähnyt tällaista jostain lastenohjelmasta. Tosin tiesin että huudot ja pilkkaa olisi todellisuudessa tullut.
Tarkkaan en muista miten oikein kaiken oudon menon kotona tajusin, mutta muistan kerran kun sanoin teininä äidille että menen huomisiltana kavereiden kanssa jonnekin. Hän oli itse vähän ennen jäkättänyt että miksen minä "koskaan käy missään".
Nyt sainkin kovat haukkumiset että miksi minä haluan mennä jonnekin, "tuo ne kaveris tänne"!
Aika ristiriitainen reaktio vai mitä.
-
jatkuu
Kaikesta huolimatta ei minusta ihan helpolla ole lasuntekijäksi jos lapsi pieni. Kun näkee että kännäilyn yhteydessä huonosta kohtelusta huolimatta lapsi rakastaa vanhempiaan.