G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 18:15"]Olin myyjänä alusvaateliikkeessä kun eräänä arki-iltana kun oli hiljaisempaa paikalle saapui keski-ikäinen asiallisen ja siistin oloinen nainen. Kysyin voisinko olla avuksi ja nainen sanoi hetken katselevansa ja palaavansa sitten asiaan.

Annoin naisen rauhassa katsella ja reilun vartin kuluttua hän tulikin tiskille ystävällinen hymy kasvoillaan ja kaivaen samalla alushousut laukustaan pöydälle.

Keskustelumme meni suurinpiirtein näin:

A:Ostin tämän setin teiltä muutama vuosi sitten ja rintaliiveistä tuli nyt ihan muutaman käyttökerran jälkeen kaarituki ulos.. katselin että teillä ei enää samaa väriä ole mutta voin ottaa tilalle myös toisen väriset liivit.

M: Ööö, olisikohan teillä liivejä mukana tai kuittia, yleensä takuumme ei kata muutaman vuoden vanhoja liivejä, mutta katsotaan mitä voimme tehdä.

A: Niin mutta ne ovat olleet minulla vain juhlakäytössä eli en ole käyttänyt niitä edes montaa kertaa.

M:Selvä, olisiko teillä liivejä mukana jotta voisin katsoa niitä?

--Tässä vaiheessa naisen koko äänensävy muuttuu ja nousee muutaman oktaavin korkeammalle--

A:Mitä? Minullahan on nämä housut tässä! Tottakai minulla myös liivit on eli koko setti!

M: Tarvitsisin silti liivit, kuten sanoin noin vanhojen liivien reklamointi on jo poikkeus, mutta tarvitsisin liivit, jotta voin katsoa niiden kunnon ja.... *lause jää kesken*

A:MITÄ?? VÄITÄTKÖ SINÄ MINUA VALEHTELIJAKSI?? Siis nainen tuli ihan muutaman sentin päähän naamasta ja huusi... aloin miettimään siinä vaiheessa että pitääkö kutsua vartijat paikalle vai mitä keksin. Yritin sitten rauhoitella naista...

M: En väitä että valehtelette, mutta tarvitsen reklamointia varten liivit ja minun pitää soittaa myymäläpäällikölle ja kysyä kuinka toimin reklamaation kanssa koska kyseessä ovat vanhat liivit.. *ja taas lause jää kesken*

A: SIIS MITÄ?? ETKÄ SINÄ TIEDÄ KUKA MINÄ OLEN?? JA VÄITÄT VIELÄ VALEHTELIJAKSI!!! Tässä vaiheessa nainen sähisi ja tärisi ja aloin oikeasti miettimään pitäisikö mun pelätä...

Nainen sitten nappasi kalsarit kouraansa ja marssi liikkeestä ulos ja pysähtyi siihen käytävälle ja karjui niin että koko käytävä kaikui kuinka ammattitaidoton myyjä olen, miten kehtaan väittää häntä valehtelijaksi ja kuinka mulla ei huomenna ole enää työpaikkaa.... Ihmiset kulki ohi ja naama punaisena siellä seisoin järkyttyneenä ja mietin että mitä helvettiä täällä tapahtuu..

Sitten se nainen vain häipyi puhisten ja aloin miettimään tuleeko ne piilokameran väki kohta vai mitä... Seuraavana aamuna otin asian puheeksi pomon kanssa ja kysyin että onkohan tullut puheluita ammattitaidottomasta myyjästä mutta ei ainakaan hänen korviinsa ollut kantautunut :D

Välillä mietin vieläkin tuota naista ja sitä kuinka ulkonäkö oikeasti voi pettää, kun oli alkuun tosiaan selalisen ns.paremman väen oloinen henkilö... Ja nykyään koko juttu jo naurattaa vaikka silloin oikeasti kyllä pelottikin :D
[/quote]
Jos tämä on tapahtunut Oulussa niin tiedän kuka kyseinen nainen on.

Olin matkustanut eräästä Pohjois-Karjalan kaupungista Tampereelle kyläilemään. Olin kaverini kanssa täynnä olevassa baarissa. Pyysimme päästä samaan pöytään missä istui mies ja nainen. Aloimme jutella toisillemme ja he halusivat tietää mistä olen kotoisin, kun puhuin eri murretta. Tämä nainen kertoi, että tätinsä asuu samassa kaupungissa kanssani. Lopulta selvisi, että tämä täti opetti samassa alakoulussa mitä olin käynyt. En sentään hänen luokallaan ollut, mutta muistin hänet erittäin hyvin. Tätä kohtaamista olen jaksanut ihmetellä usein. 

En ole varma, olenko kirjoittanut tämän jo tähän ketjuun. Pahoitteluni, jos näin. Johonkin olen saattanut tämän kirjoittaa, mutta en muista minne.

Olin yhdellä improkurssilla ja jännittyneenä ja kokemattomana katselin toisten esityksiä. Eläydyin niihin tosi paljon ja mietin aina, että mitä sanoisin itse missäkin vaiheessa, jos olisin mukana ko. improkohtauksessa. Yhdessä kohtauksessa oli lääkäri ja potilas, joka oli tulossa vastaanotolle. Istuin yleisössä ja mieleeni pälkähti jostain nimi Asko Virtanen. Hetkeä myöhemmin lääkäriä esittänyt nainen kutsui potilaan vastaanotolleen: "Virtanen... Asko." Oli aika hämmentynyt olo ja hetken jo ajattelin sanoneeni miettimäni nimen ääneen.

Jouko Turkka? Tämä "teatteriguru", "nero" ja "näkijä" huijasi koko Suomen teatteri- ym. kulttuuriväen polvilleen laulamaan mantraa hänen kuninkaalliselle ainutlaatuisuudelleen. Nyt on jo onneksi pöly laskeutunut.

Tämä nyt ei ole lähestulkoonkaan oudoin, mutta tuli tuosta pöllöretkitarinasta mieleen.

Olimme äidin kanssa sienimetsässä 80-luvun lopulla. Oli kaunis, aurinkoinen päivä ja olimme hilpeällä tuulella. Jopa minä, jonka mielestä lapsen "pakottaminen" sieni- ja marjastusreissuille oli huutava vääryys. 

Tv:stä oli edellisenä iltana tullut Uuno Turhapuro muuttaa maalle, ihan höpöleffa, joka kuitenkin oli katsottu. Siellä sienimetsässä sitten muistelin ääneen elokuvaa, jossa Helge Heralalla on kansakoulunopettajan roolissaan tapana puhua koko ajan vanhoista silmistään. Äiti nauroi ja imitoi kimeällä, kuuluvalla äänellä: "Mitä minun vanhat kansakoulunopettajan silmäni näkevätkään!", vain tajutakseen, että tuijotti suoraan retkituolissa istuvan, parroittuneen metsien miehen silmiin. Ukolla oli edessään nuotio, jonka päällä höyrysi nokallinen kahvipannu. Metrin päässä kuusen  juurella oli jonkinlainen nukkumapaikka.

Olimme menneet katse maassa, sienien perässä suojaisten kuusenoksien ohi luonnon havumajaan ja seisoimme keskellä miehen olohuonetta.

Ukko hämmästyi epäkohteliaita yllätysvieraita niin paljon, että nousi ylös ja alkoi sopertaa sekavasti jonkinlaista selitystä. Me pyysimme anteeksi ja liukenimme mahdollisimman nopeasti paikalta. Jonkin verran kyllä nauratti, kun pääsimme kuulomatkan päähän.

Ai saakeli nää metsäläiset vei kyllä voiton!

Olin joskus töissä numeropalvelussa, ja siellä kuuli kaikenlaisia asiakkaita. 99 % oli normaalin tai suht normaalin kirjoissa, mutta se viimeinen prosentti veti kyllä hiljaiseksi... kunnes puhelu päättyi ja purskahdin nauruun. (A = asiakas, M = minä)

Yleensä oudot puhelut tulivat iltaisin tai öisin, mutta tämä nuoren kuuloinen nainen soitti keskellä päivää:
A: Hei, tiedätkö suuntanumeron ulkoavaruuteen?
M: Anteeksi mitä?
A: Eli et tiedä. Kiitti hei.

Tämä nainen soitti iltasella. Ensin hän etsi ihan järkevän kuuloisesti muistaakseni jonkin nuorisokodin työntekijöitä, mutta sitten meni jännäksi:
A: No entä löytyykö sieltä Ulla Stirkkinen-Korkkinen-Pörkkinen-Pullasorsa?

Seuraava vanhempi nainen soitti yön tunteina:
A: Saisinko Neiti Ajan numeron?
M: Neiti Aika -palvelua ei enää ole, mutta kello on nyt 01:43 eli pian varttia vaille kaksi yöllä.
A: Selvä, kiitos, soitan hänelle. *klik*
M: ???

Vanhempi mies kysyi kaverinsa Oivan numeroa. Oivalle löytyi vain lankanumero, joten kysyin tiesikö mies, onko Oivalla myös kännykää. Mies vastasi topakasti: "Ei ole, hän on rehellinen ihminen!"

Viimeinen esimerkki on sikäli hauska, että mulla sattui olemaan päällä firman T-paita, jossa luki isolla "Kyllä minä tiedän!" Asiakas oli vanha huonokuuloinen nainen, joka tivasi lukuisia kertoja, jäivätkö hänen rahansa pankin tiskille vai missä ne ovat, ja minä ensin huusin ja lopulta karjuin luureihin, että EN TIEDÄ!

Tuli tuosta elokuvajutusta mieleeni. Olin aikanaan katsomassa Titanicia elokuvissa ja siellä oli vastaavanlainen itkumyrsky. Ihan mieletön ulina ja poru, varsinkin siinä vaiheessa kun Leonardo di Caprio vajosi mereen kädet ojossa. En ole vastaavanlaista ennen tai jälkeen kokenut.

Töissäni joudun todella usein sellaisen tilanteen eteen että olen aivan varma kyseessä olevan piilokamera. Tämä kuitenkin on nyt viime aikoina jäänyt mieleen:

Meitä on 3 asiakaspalvelijaa. Me otamme asiakkaat vastaan ja tämän jälkeen asiakas odottaa vuoroaan. Täksi ajaksi meillä on kasa lehtiä, kahvia, teetä, vettä ja keksejä. Kaksi meistä on koko ajan tiskillä, kolmas tulee tarvittaessa mutta muuten päivä on hänellä ns. varastopäivä.

Joku päivä me kolme olimme tiskillä tutkimassa yhtä ongelmaa kun asiakas pamahtaa sisään. Huuto alkaa heti ovella, että miten asiat x, y ja z hoidetaan. Siinä neuvotaan ja joka kerta kun pääsee lauseen alkuun alkaa asiakkaalta kauhea "EIEIEIEIEIIIIEIEIEIEIIIIIIIII!" huuto. Mitenkään ei perustele että miksi ei. Ja tämä toistuu n. 15min aikana KOKO AJAN. Meistä kaksi yritti päästä takaisin omiin töihin, minä ottamaan muut asiakkaat vastaan ja varastoheppu varastoon. Mutta ei! Tämä asiakas esim. huusi minulle "NYT KUUNTELET, NYT KUUNTELET ET MENE" vaikka siis työkaverini yritti häntä koko ajan neuvoa. Itse en koko tänä aikana saanut suunvuoroa (hyvä että edes joku meistä sai) kun tämä EIEIEIEIIIII-huuto raikasi. Siinä vartin jälkeen asiakas vain tokaisi, "Okei" ja meni odottamaan omaa vuoroaan. Hänen vuoronsa olikin melkein heti ja kieltämättä huokasin kun hän poistui odotushuoneesta. Myöhemmin hän kuitenkin palasi, kahville. Asiakas otti kahvia, marssi luokseni tiskille (jonon ohi) ja pyysi kermaa kahviinsa, kun "hän käyttää AINA kermaa, ei mitään muuta!" Pahoittelin toki ettei meillä ollut kahvia, vain maitoa. EIEIEIEIIIIIII-huuto alkoi taas ja marina kermasta. Lopulta maito kävi mutta sitten ne keksit! Asiakas ehti kääntyä jo pois päin minusta, kun kääntyi todella nopeasti takaisin, kiilasi tiskillä olevan asiakkaan ohi. Hän tuijotti minua _todella_ tuimasti ja pyysi suolakeksejä! "Suolakeksejä. Haluan suolakeksejä. Hae" Tässä vaiheessa löin todella lukkoon ja rupesin jo mielessäni miettimään missä ihmeessä se piilokamera on. Pahoittelin kuitenkin (jälleen) asiakkaalle ettei meillä ole suolakeksejä, on vain makeita. "MUTTA KUN MINÄ EN TYKKÄÄ!". Luulin oikeasti että asiakas alkaa itkemään ja löin aivan paniikkiin. Lopulta asiakas kuitenkin vain kohauttaa olkiaan, ottaa jättikasan keksejä ja syö niitä tyytyväisenä. 

Tämän jälkeenkin asiakas on meillä käynyt, usein todella omituisten ongelmien kanssa jotka eivät liity meihin yhtään mitenkään mutta olemme aina toki yrittäneet häntä auttaa. Tuo ensimmäinen vierailu kerta oli kyllä sen verran omituinen etten varmaan koskaan unohda sitä :D

Siis ettei meillä ollut kahviin kermaa :D Tulipas ajatuskatkos

Tosi kummallinen tilanne oli aikoinaan kun olin hakemassa ajokorttiani poliisilaitokselta. Olin vastikään 18v täyttänyt ja intoa täynnä ja illalla jo kuskiki luvannu lähteä. Olin jättänyt aiemmin hakemuksen ja kortti piti vain noutaa tiskiltä. Virkailija pyysi vielä tarkistamaan tiedot että kaikki täsmää mitä kortissa lukee.

No huomasin että syntymäpaikkakunta on Tampere vaikka piti olla ulkomaat. Olen syntynyt Ruotsissa. Pelkäsin heti että korttia en saa tällä reissulla mukaan kun kerta väärää tietoa ja ehdin jo miettiä että en tunnusta. Mutta, enhän uskaltanu semmoista tehä vaan sanoin miten asia on. Väärä syntymäpaikka. Virkalija tyynen rauhallisesti avas mappinsa ja tarkisti papereista että "kyllä sää oot Tampereella syntynyt". "No en oo vaan siskoni on". Uudestaan paperit läpi ja silmälasit nenänpäällä kurkkas altakulmien " kuule täällä lukee Tampere ja silloin se on Tampere" . Olin ihmeissäni enkä uskaltanut enään väittää vastaan ja aloin oikeasti epäilemään että olen ymmärtänyt kaikki vuodet väärin?!

Sain kortin. Sen vaalenapunaisen paperipalasen ja se oli mulla vuosina 1988 - 2009 kunnes menin naimisiin. Uudessa kortissa tilanne on oikein. Koskaan tästä ei kyllä tullut ongelmaa, mutta joka kerta kun katsoin korttia tuli tapaus mieleen.

up

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 14:35"]

AP: Oliko se kiinteistö-kaisa :D

[/quote]

Ei ollut, vaalea kylläkin :D muistan vieläkin ne maskararaidat, jotka valui pitkin poskia.

Tästä on jo aika monta vuotta :)

Menin yksin leffateatteriin katsomaan hittileffaa, jota todella moni oli hehkuttanut. Yksin siitä syystä että mukaan lupautuneelle kaverille iski viime hetkellä vatsatauti ja liput oli kuitenkin jo maksettu. Okei, myös siitä syystä, että paloin halusta nähdä sen leffan :D

No kuitenkin. Menin saliin hyvissä ajoin ensimmäisten joukossa. Toiselle puolelle tuli pariskunta (yksi paikka jäi väliin, se paikka mihin mun kaverin olis pitänyt tulla) ja toiselle puolelle tuli jätkäporukka. Sinkkuna tietysti mielenkiinnolla vilkaisin, että oliko joukossa kivannäköisiä. No oli, parikin :) Yksi näistä kivannäköisistä istui mun viereen ja sanoi mulle moi. Mä ujona tyttönä punastellen moikkasin takaisin, ja se jäi siltä osaa siihen.

Kuitenkin leffan aikana tää jätkä otti mua kädestä kiinni! :D Mä häkellyin siitä niin, etten edes tajunnut irrottaa otetta, ja sitten kun meinasin irrottaa, mietin, että no mikä ettei. Kivannäköinen kundi kuitenkin. Rohkaisin hurjan luontoni ja jopa hymyilin tälle kundille pari kertaa. Mikä oli siis multa valtavasti, koska oon todella ujo.

No leffa loppui ja lopputekstit alkoi, ja tää kundi ei päästänyt mun kättä. Kysyi vaan, että minne mun matka vie tästä? Kotiin olis pitänyt mennä, mutta kun kysyin heiltä että mihin he olivat menossa (mäkkärin kautta diskoon) ja kun mukaan pyydettiin, niin mä menin. Siinä sitten hoidettiin esittäytymiset sun muut tutustumiset ja illan päätteeksi annoin suukon.

Siitä alkoi mun ensimmäinen seurustelusuhde joka kesti melkein kaksi vuotta :) Jotenkin haikea fiilis, olis ollut ihanaa jos tuo olisi ollut sellanen vuosisadan rakkaustarina, lapset ja lapsenlapset ja kaikki, mutta ei :) Oltiin liian nuoria ja hölmöjä :) Lämmöllä muistelen vieläkin...

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 14:16"]

Tosi kummallinen tilanne oli aikoinaan kun olin hakemassa ajokorttiani poliisilaitokselta. Olin vastikään 18v täyttänyt ja intoa täynnä ja illalla jo kuskiki luvannu lähteä. Olin jättänyt aiemmin hakemuksen ja kortti piti vain noutaa tiskiltä. Virkailija pyysi vielä tarkistamaan tiedot että kaikki täsmää mitä kortissa lukee.

No huomasin että syntymäpaikkakunta on Tampere vaikka piti olla ulkomaat. Olen syntynyt Ruotsissa. Pelkäsin heti että korttia en saa tällä reissulla mukaan kun kerta väärää tietoa ja ehdin jo miettiä että en tunnusta. Mutta, enhän uskaltanu semmoista tehä vaan sanoin miten asia on. Väärä syntymäpaikka. Virkalija tyynen rauhallisesti avas mappinsa ja tarkisti papereista että "kyllä sää oot Tampereella syntynyt". "No en oo vaan siskoni on". Uudestaan paperit läpi ja silmälasit nenänpäällä kurkkas altakulmien " kuule täällä lukee Tampere ja silloin se on Tampere" . Olin ihmeissäni enkä uskaltanut enään väittää vastaan ja aloin oikeasti epäilemään että olen ymmärtänyt kaikki vuodet väärin?!

Sain kortin. Sen vaalenapunaisen paperipalasen ja se oli mulla vuosina 1988 - 2009 kunnes menin naimisiin. Uudessa kortissa tilanne on oikein. Koskaan tästä ei kyllä tullut ongelmaa, mutta joka kerta kun katsoin korttia tuli tapaus mieleen.

[/quote]

Niin, uudessa kortissa kun syntymäpaikkaa ei edes lue..

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 11:56"]

Olen ihminen joka joutuu aina mitä kummallisimpiin tilanteiiin ja jolle sattuu ja tapahtuu kaiken näköistä, nyt vaan ei tule mitään oikein outoa mieleen.... 

[/quote]

Minullekin aina sattuu ja tapahtuu mutta eipä minullekaan mitään kovin hassua tule nyt mieleen, mutta uskokaa tai älkää niin kylläpä on hauskoja juttuja sattunut!

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 19:30"]

Kaksoisolentoja on varmasti kaikilla; multakin kysellään vähän väliä, missä olen ollut aiemmin töissä ja olenko ollut siellä tai täällä ja saan vähän väliä kuulla olevani milloin kenenkin näköinen. Hulluin tilanne on sattunut kun näin itse oman kasoisolentoni; ihan absurdi tilanne, ei voi verrata oikein peiliin katsomiseen.

[/quote]

Minullakin on useita kaksoisolentoja, mutta viimeisten vuosien aikana on tullut vastaan vain yksi.

Olin Stockan kenkäosastolla, kun vastaan tuli kaksi ikäistäni naista tuijottaen minua. Toinen oli kuin kopionoi, vaatteita ja hiuksia myöten. Minua alkoi naurattaa, mutta kaksoisolentoni oli erittäin kiukkuisen näköinen:) Hänenystävänsä taas oli hämmästyksestä suu ammollaan ja hyvin epäuskoisen näköinen.

En tiedä, mikä minun näkemisessäni sitten oli niin kamalaa. Ehkä ei ollut kivaa nähdä totuutta kuin peilikuvasta? Vai pännikö kyseistä naishenkilöä, ettei ollutkaan ainutlaatuinen? Vaikka minua nauratti, niin tilanne oli todella koominen ja hämmentävä. Olisin sanonut jotain tälle toiselle naiselle, jos hän ei olisi ollut kuin myrkyn niellyt. Terkkuja vaan!

^^

Pari päivää sitten kävimme elämämme oudoimmassa asuntoesittelyssä. Oltiin siis yksityisnäytöllä ja esittelijän mukaan talossa ei ollut asunut ketään puoleentoista vuoteen, vaikka se yhä kalustettu olikin. Eteisessä oli kuitenkin isot miesten kengät, makuuhuoneen sängyllä päältä riisutut vaatteet, ja vessassa haisi tuore paska. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, eikä asuntovälittäjän kuuluviin huhuiluihin vastattu mitään. En tiedä missä vaatteiden omistaja oli, mutta epäilen, että piilossa vaatekaapissa. 

Olin mieheni kanssa vuosia sitten reissussa ja istuimme tuntemattomien kanssa samassa pöydässä torilla. Mieheni sattui sitten vahingossa kaatamaan vieraitten juoman, johon totesi: "Ai anteeksi, ei ollut tarkoitus." :D