Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies raitistui ja katkeroitui
07.03.2019 |
Pitkä tarina lyhyesti:
Ollaan oltu yhdessä kutakuinkin 10 vuotta. Tavatessamme mies joi normaalisti eikä käytössä ollut ikinä mitään ongelmaa. Lapsia ei ollut kuvioissa ja mies on aina käynyt töissä normaalisti, kaikki meni siis hyvin ja oltiin hyvinkin rakastuneita. Muutettiin yhteen, lapsi syntyi, jossain välissä miehen juominen lisääntyi, sanominen ei auttanut ja lopulta esikoisen ollessa 5 vuotias ilmoitin miehelle että valitsee juomisen tai perheen. Tiedän hyvin että juomisen lopettaminen pitäisi aina lähteä omasta tahdosta, mutta mä en olisi siihen tilanteeseen enää jaksanut jäädä. Juominen oli aikoja sitten mennyt perheen edelle ja mies oli todella itsekeskeinen alkoholisti. Rahat oli myös aina lopussa koska miehen perus "käyn parilla bissellä"-ilta tarkoitti minimissään sadan euron menoerää. Mies inhosi jo tuolloin juomistaan ja teki päätöksen välittömästi lopettamisesta. Alkoi käymään AA-kerhossa ja oli aluksi todella täynnä elämää ja älyttömän onnellinen. Tuntui siltä että tilanne on liian hyvä ollakseen totta koska kaikki meni oikeasti hyvin.
Juomisen lopettamisesta on nyt lähemmäs 3 vuotta ja viimeisen kahden vuoden aikana miehen persoona on muuttunut täysin. Hän halveksii juomista, myös vanhoja kavereitaan jotka juo. Minnekään hän ei tahdo mennä vaikka ystävät pyytäisi. Samaa aikaa voivottelee sitä kun kukaan ei pyydä minnekään. Olen yrittänyt miljoonat kerrat saada miestä lähtemään edes jonnekin neljän seinän sisältä kavereidensa kanssa mutta ei, hän kuulemma viihtyy parhaiten kotona eikä halua mennä minnekään. Ollaan kyllä yhdessä oltu monesti ulkona ja miestä ei aidosti häiritse mun alkoholin juominen, kunhan se pysyy "hallinnassa", toisin sanoen ei pidä siitä jos menen normaaliin hiprakkaan.
Jos käydään istumassa vanhojen kavereiden kanssa iltaa niin mies ei tahdo oikein kenellekään puhua. Mieluummin lukee sanomalehteä yksinään kuin osallistuu mihinkään. Ennen mies oli mahtava seuramies josta kaikki pitivät, niin humalassa kuin selvinpäin, nykyään nipottava ja äksy valittaja.
Mies ilmeisesti ei osaa purkaa stressiä enää mitään kautta, joten kaikki purkautuu muhun. Mulla on jatkuvasti sellainen olo että pitää miettiä mitä sanon ja mitä teen, miehestä on tullut myös todella mustasukkainen (en käy juurikaan koskaan missään ilman häntä, jos käyn niin saan selitellä illankulkua seuraavat kaksi kuukautta). En mielelläni ota enää viikonloppuisin esimerkiksi saunaolutta koska miehen käytös muuttuu heti. Jos lapsista lähtee liikaa ääntä niin mies valittaa, jos tiskiä on altaassa niin mies valittaa, jos sukalle ei löydy paria niin mies valittaa, hän valittaa kaikesta, aina. Muksu totes just pari viikkoa sitten isälleen että "iskä mä en oo nähnyt että sä naurat koskaan". Ja ei se naurakaan, spontaanisti ehkä kerran viikossa saattaa hymyillä.
Olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt puhua aiheesta. Kaikki menee ohi, tuntuu kuin seinälle puhuisi. Hän kiistää täysin oman käytöksensä ja alkaa ruotimaan syytä minun viakseni, hänessä ei ole mitään vikaa. Meidän kotoa puuttuu kaikki ilo ja elämä, joka päivä on vaan jatkuvaa suorittamista ja töissä saan hengittää vapaasti. Mies on aidosti todella hyvä isä ja tekee kyllä parhaansa, siitä ei ole kyse enkä tahdo nyt vaan haukkua häntä. Tuntuu vaan että jokin meidän väliltä on lopullisesti kuollut enkä tiedä mitä minä voin tehdä. Viimeiset kaksi vuotta olen käytännössä rukoillut että hän kävisi terapeutilla puhumassa tai menisi vaan kavereiden kanssa välillä "tuulettumaan", että jos saataisiin sillä meidän suhdetta parannettua. Nykyään en enää edes oikein jaksa välittää, pysyn tässä lasten takia ja mietin että miten näin edes kävi. En tietenkään kaipaa alkoholistiakaan ja olen ylpeä hänestä, ei mun mielestä tämäkään silti elämää ole.
Kommentit (209)
Ehkä hänellä on syynsä kireyteen, mustasukkaisuuteen yms. Vai oletko itse sitten puhdas pulmunen, niin kuin annat ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hänellä on syynsä kireyteen, mustasukkaisuuteen yms. Vai oletko itse sitten puhdas pulmunen, niin kuin annat ymmärtää.
On joo, vuosikausia jatkuneet riidat. Mä en ole tehnyt yhtään mitään väärää miestäni kohtaan. Jos ei tämä suhde olisi kiinnostanut niin olisin vaihtanut miehen toiseen vuosikausia sitten, kuitenkin päädyin rämpimään järjettömissä vuosissa sen kanssa ja korjaamaan sitä suhdetta yhdessä ja tukemaan miestäni kaiken läpi.
Olen saanut puolustella myös miestäni jopa omille sukulaisilleni raitistumisen jälkeen joista osaan katkaisin lopulta välit koska sukulaiset odottivat kiiluvin silmin sitä että mieheni ratkeaa ja he pääsevät sanomaan että "mitäs me sanottiin". Samanlaiset "ihanat" ihmiset myös jaksavat joka kerran nähdessä kysyä ohimennen että jokos mun mieheni taas vetää viinaa ja on normaali öhö öhö.
Pointtina nyt se että joku anonyymi täällä on viimeinen ihminen kenelle koen tarvetta puolustella itseäni tai meidän suhdetta. Tilanne on mikä on, se ei ole todellakaan hyvä tai toivottava mutta me ollaan nähty sen verran vaivaa että mun ei tarvitse sen enempää perustella.
-ap
Todella ikävää, että mielestäni asiallinen ketju (harvinaista täällä) menee turhaan piikittelyyn.
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Ei se oikeastaan ole painostamista, jos miehelle sanoo, että vaihtoehdot on ero tai pullo. Saahan siitä valita, kumman ottaa. Saa myös jatkaa sitä juomista jos se kerran on koko elämä ja se elämän onni.
Jos liitossa on lapsia, on pakko valita. Joka lapset kasvaa alkoholisti perheessä tai erotaan. lasten kannalta parempi vaihtoehto on erota.
Ei vaimoa vois siitä syyllistää, että hän ajattelee lasten parasta, koska tässä tapauksessa mies ei sitä varmasti olisi tehnyt, vaan olisi jatkanut juomistaan ja pilannut koko perheen elämän.
Meilläkin mies joi ja mikään sanominen ei auttanut.
Viimein päätin, että minun lapset ei kasva alkoholistiperheessä ja laitoin eron vireille. Siitä mies suuttui ja uhkaili, että erossa en saisi mitään.
Sanoin, että haluankin vain lapset, kaiken muun saa mies pitää.
Aikansa raivottuaan meni AA-kerhoon ja raitistui. En tiedä olisiko hänelle käynyt samoin, kuin sinun miehellesi, jos hänellä ei olisi ollut nuoruuden harrastus, jota nyt raitistuttuaan alkoi taas harrastamaan.
Mutta ei mies kyllä selvästikään tykkää enää kännäävistä ihmisistä.
Itse saatan juoda saunaoluen ja se ei miestä haittaa. Hän on ollut raittiina jo parikymmentä vuotta.
Moni on miehen raitistumista ihmetellyt ja jotkut jaksaa ihmetellä vieläkin, mutta mies itse sanoo, että valinta oli helppo. Hän halusi pitää perheensä.
Minä en koe painostaneeni miestä. Hän sai itse valita, mitä haluaa.
Kiitos viestistäsi. Oliko teillä juomisen loputtua alussa isompia ongelmia asian käsittelyssä tai kestikö miehellä ennen kuin pääsi kiinni ns. normaaliin elämään ilman alkoholia?
Mieheni lopettaessa juomisen oli monia ihmisiä (eli näitä hyvänpäivän tuttuja) mitkä nauroivat suoraan päin naamaa ja tekivät jopa vetoja siitä että koska mieheni ratkeaa. Miehestä se tuntui järjettömän pahalta mutta samalla sanoi tajuavansa sen että se juominen on ollut isompi osa hänen elämäänsä mitä aiemmin tajusi, jos puolitututkin nauraa vedet silmissä lopetuspäätökselle.
Mies on sanonut myös aina että päätös oli helppo. Aikanaan kun ilmoitin että se on parisuhde tai raitistuminen, tein myös miehelle todella selväksi että jos tahtoo erota ja kokee sen parhaimmaksi niin en ikinä tule hänelle asiasta kaunaa kantamaan enkä todellakaan erota lapsia isästään. Ongelmana silloin oli nimenomaan se etten tahtonut lasten kasvavan alkoholistin kanssa samassa taloudessa enkä tahtonut mahdollistaa sitä juomista.
Meillä mies ratkesi muistaakseni muutaman kerran, mutta muuten meni aika hyvin. Harrastus auttoi luultavasti paljon, sillä mies kävi siellä 3xviikossa ja oli aina muutaman tunnin kerrallaan.
Minulla oli ehkä vaikeampaa, koska en pystynyt luottamaan mieheen yhtään. Mies oli ollut tyypillinen alkoholisti, joka saattoi lähteä kauppaan ja tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja kerran muistan kun mies jäi perjantai-iltana keittiöön lukemaan lehteä(selvin päin) kun menin nukkumaan ja seuraavana aamuna häntä ei ollut missään. Oli siitä yöllä lähtenyt juomaan. Lapsen yksivuotispäivänä kaveri tuli kylään jo aamupäivällä ja houkutteli miehen mukaansa juomaan. Siinä minä yritin sitten juhlia lasten kanssa pienimmän syntymäpäiviä itku kurkussa. Ja joka kerta kun mies lähti ihan mihin tahansa, ei koskaan tiennyt meneekö samalla juomaan ja milloin ehkä taas tulee takaisin kontaten.
Ja jatkuva pelko takaraivossa niinäkin päivinä, kun mies oli selvinpäin.
Minulla meni varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ennen kuin opin luottamaan siihen, että mies ei juo.
Miehellä oli luultavasti kuitenkin helpompaa.
Itse juon myös miehenä, mutta tuollaiset kaverit ovat aina mielestäni olleet rasittavia. Tuppaavat kutsumatta kylään kännissä ja yrittävät houkutella jonnekin vaikkapa aikaisin aamulla.
Ei sellaista jaksa edes alkoholisti.
Tuollaisen takana on jotain sekakäyttöä tai adhd:ta.
Piri tuli itsellä mieleen.
Ei kukaan normaali häviä noin vain minnekään ja tule muutamien päivien jälkeen kotiin.
Tuli vaan mieleen alkoholistina. Tai sitten lähdetään pakoon, kun kotona huudetaan retkahduksesta, niin mennään sitten pois suosiolla ja tullaan joskus takaisin.
Piti vaan mainita, kun mielestäni tuo ei ole normaalin ihmisen meininkiä, että aamupäivällä lähdetään synttäreiltä ryyppäämään, vaikka olisikin alkoholisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu että kukaan ei ole ketjussa maininnut stressinhallintakeinojen ja tunteidenhallinnan opettelua. Riippumatta luonteesta ja siitä onko luonnostaan lungi vai ahdistukseen taipuvainen ja kova huolehtimaan, KAIKKIEN on mahdollista oppia uusia stressinhallintakeinoja ja ajattelutapoja. Ei ole pakko pyöriä niissä ahdistavissa keloissa, ruokkien niitä vain lisää.
Liian monimutkaisia. Vaatii täysin stressittömän tilan.
Ei normaalilla työssäkäyvällä ole varaa tuollaiseen. Vaatisi muutaman vuoden ylläpidon stressittömässä ympäristössä että tuo onnistuisi.
Teoriassa jos jäisi työttömäksi ja eläisi tukien varassa, niin saattaisi onnistua.
Perustulo käytännössä mahdollistaisi monille alkoholisteille mahdollisuuden kuntoutua stressittömässä ympäristössä, kun ei ole stressiä siitä mistä rahat.
Moni ratkeaa jo siinä vaiheessa kun pitäisi täyttää uusi sossuntukilappu. Se on ihan valtava kynnys sairaalle ihmiselle.
Painoin itse yläpeukkua, koska juurikin työttömäksi joudutta totesin että nyt olisi hyvä aika raitistua ansiosidonnaisen aikana.
Ja sen tein.
Muutaman kerran retkahdin ja psyykkisesti teki kipeää. Tärkeimpänä oli just tuo stressittömyys.
Tein itselleni päiväohjelman, johon kuului kirjan lukemista. Hassua miten kirjan lukemisestakin voi tehdä itselleen stressiä, että ei onnistu tietyssä sivumäärässä jne. Sitten tulee aina mieleen ryyppäys.
Aina ajatus että ei ole kiire ja nauti kirjasta. Sen jälkeen kävelylenkki raittiissa ulkoilmassa tarkoituksena tuulettaa ajatuksia ja olla kiinnittymättä mihinkään ajatukseen.
Helposti liikenteessäkin alkaa kiukuttelemaan muille ja tekee mieli poiketa baariin (ei rahaa mukaan).
Opettelin pianon soittamista ensikertaa vanhoilla päivillä elämässäni ja sain onnistumisen kokemuksia. Taisin jäädä vähän koukkuunkin ;)
Tein paljon muutakin päivän aikana, mutta ideana että ilman stressiä. Huomasin olleeni kuin stressin suuntautuva ohjus. Sain aina syyn kiukutella ja lepuuttaa hermoja alkoholilla.
Ihan pakko todeta etten olisi onnistunut raitistumaan ilman tuntuvaa ansiosidonnaista. Jätin tupakankin pois leikiten. Työelämässä en olisi onnistunut, koska työelämä on viritetty äärimmilleen stressiä. Sen ei tarvitsisi olla niin, mutta säästösyistä työstä on tehty ihan kamalaa. Jokainen tietää varmasti tämän tänäpäivänä?
Työelämä voisi olla myös mukavaa ja ain laulain työtäs teetä, mutta nyt se on sitä rutistusta ja lopuksi työtehon laskua. Johtajat eivät ymmärrä että rutistuksen jälkeen tulee työtehon laskua. Näin se menee kunnon kohottamisessakin. Ei joka päivä pysty vetämään täysiä.
Onhan se selvää, että elämä ilman päihteitä on helkkarin tylsää. Toisaalta kohtuus kaikessa ja viina on viisasten juoma, eli pitäisi osata lääkitä itseään sopivilla annoksilla, joilla ei joudu konkurssiin eikä mene terveys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan jotain konkreettista: lapsille hoitaja(jos vielä tarvitsevat hoitajaa) ja menkää itse joka vkl tanssimaan! Suomessa on runsaasti ns. perinteisiä tanssipaikkoja. Saatte olla kahdestaan, saatte nauttia yhdessäolosta, useimmissa tanssipaikoissa ihmiset ovat selvinpäin autolla liikkeellä, niin ei tarvitse uhrata ajatustakaan alkoholille.
Jos ei ole tanssitaitoa, niin menkää tanssikursseille aluksi. Ja suhteenne on pelastettu.
Millä tavalla kuvittelet miehen rankaisemisen auttavan tässä asiassa?
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa?
En ole tuo alkuperäinen, mutta olen nainen joka olen jossain vaiheessa suurkuluttanut tissuttelutyyliin, ja täytyy sanoa ettei 12 kaljaa illan aikana mulla mitään kovaa humalaa tee. Sellaisen kivan humalan, jossa vaikka tietokonepelaaminen tuntuu aivan upealta immersiokokemukselta, mutta en sössötä, horju, sekoile tms. 5-6 kaljaa on mulle niin pieni määrä että jätän mieluummin väliin kokonaan, kun ei siitä tule mulle minkäänlaista oloa, turhia kaloreita vaan.
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
Hiukan tarkennan alkuun, ymmärrän siis täysin että tilanne ei voi mennä siihen että mä en uskalla juoda tai käydä missään. Käyn edelleen ja olen aina käynytkin ystävien kanssa ihan normaalisti ulkona juomassa silloin kun käyn, mä en ole yksinkertaisesti koskaan vaan juonut usein enkä "kaipaa" sitä. Saunaoluesta ilmoitinkin aiemmin että en viitsi sitä enää ottaa, otin tosiaan sillointällöin yhden oluen lauantai-illalla, en ole koskaan "harrastanut" kotona juomista. Yhtä hyvin voisin sen oluen ottaa vaikka joka viikonloppu perjantai ja lauantai ja sanoa miehelle että turha mököttää, mutta se tuntuisi suoraansanoen vähän kummalliselta koska en ole toiminut niin kymmenen vuoden aikanakaan.
Mies ei ole siis mikään raivoisan kyttäävä mustasukkaisuus-tapaus. Mustasukkaisuus on noussut pintaan kyllä, mutta se ei ole ongelma ja keskustelut menee ohi sillä että ilmoitan miehelle että mä en ole tehnyt mitään väärää ja mua ei kuulustella. Mies ymmärtää aina, mutta yleensä se mustasukkaisuus nostaa päätään kuitenkin kovan riidan jälkeen. Mies on aidosti myöntänyt että pelkää menettävänsä mut koska meidän suhde on toisinaan jatkuvaa riitelyä, näinä hetkinä hän näkee myös oman käytöksensä. Kun riita on ohi ja on rauhallinen tilanne, hän tuudittautuu uudestaan siihen että kaikki paha vaan menee ohi ja pois, unohtaen kokonaan mistä ollaan keskusteltu parhaimmillaan monta tuntia. Ja nimenomaan keskusteltu, se tässä turhauttaa eniten koska keskustelu sujuu välillä todella hyvin täysin ilman riitaa ja silti palataan lähtöpisteeseen ja mies sanoo että kaikki on hyvin.
Ja sen takia lainasin ylempää kommenttia, että mun mieheni teki aikanaan myös noita juomattomuusjaksoja. Se luultavasti jaksoi niiden läpi juuri sen takia että tiesi että lopussa on palkinto se että saa vetää pään täyteen "hyvällä omatunnolla" (mikä on ihan järjetön näkemys kyseisessä juomattomuushaasteessa). Mun mieheni on äärimmäisen kilpailu- ja voitontahtoinen ja usein järjestää itselleen jotain henkilökohtaisia oman elämän haasteita. Noi juomattomuuspäivät oli juuri niitä ja joka kerran jälkeen se juominen riistäytyi entistä pahemmin käsistä. Parhaimillaan mies vetosi tosissaan kahden viikon ryyppyputken jälkeen siihen että "olin just 60 päivää juomatta". Lopussa ne haasteet eteni korkeintaan kymmenen päivän juomattomuuteen, lopulta niitä ei enää tullut kun mies tiesi ettei selviä viikonloppua selvinpäin. En tarkoita että teillä olisi tälläistä tilannetta tulossa, mutta mun henkilökohtainen mielipiteeni on että juomattomuusjaksot pikemminkin vaan edistää ja "oikeuttaa" ihmisen juomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa?
En ole tuo alkuperäinen, mutta olen nainen joka olen jossain vaiheessa suurkuluttanut tissuttelutyyliin, ja täytyy sanoa ettei 12 kaljaa illan aikana mulla mitään kovaa humalaa tee. Sellaisen kivan humalan, jossa vaikka tietokonepelaaminen tuntuu aivan upealta immersiokokemukselta, mutta en sössötä, horju, sekoile tms. 5-6 kaljaa on mulle niin pieni määrä että jätän mieluummin väliin kokonaan, kun ei siitä tule mulle minkäänlaista oloa, turhia kaloreita vaan.
Joo toi kai tosiaan riippuu toleranssista. Mulla meni kanssa ennen helposti pullo - puolitoista arki-iltana ilman että tosiaan olin kännissä eikä aamulla ollut krapulaa, ja perjantaisin sitten 2-3 pulloa... o_0 Mutta nyt kun olen vähentänyt niin oikeastaan tuon yhden pullon jälkeen on jo selkeä hiprakka - ei toki mitään horjumista tai sössöttelyä, vaan semmoinen hyvä pössis jossa pystyy vielä keskustelemaan (oikeasti) henkeviä ym.
Mies on vähemmän tottunut alkoholiin (tulee alkoholivastaisesta kulttuurista), eli hänelle tuo viitisen olutta antaa samanlaisen olon kuin mitä itselle siitä viinipullosta. Seitsemän jälkeen on jo selkeitä humalan merkkejä - puhevolyymi koventuu, motoriikka heikkenee ym :D
Itseäkin vituttaa ja stressaa ilman päihteitä. Ei sitä juomista yleensä ilman syytä aloiteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa?
En ole tuo alkuperäinen, mutta olen nainen joka olen jossain vaiheessa suurkuluttanut tissuttelutyyliin, ja täytyy sanoa ettei 12 kaljaa illan aikana mulla mitään kovaa humalaa tee. Sellaisen kivan humalan, jossa vaikka tietokonepelaaminen tuntuu aivan upealta immersiokokemukselta, mutta en sössötä, horju, sekoile tms. 5-6 kaljaa on mulle niin pieni määrä että jätän mieluummin väliin kokonaan, kun ei siitä tule mulle minkäänlaista oloa, turhia kaloreita vaan.
Sama homma että 12 kaljaa illan mittaan on vielä vähän. Pelaan myös usein samalla kun otan. Silloin kun ottaa sitä pitää ottaa kuitenkin sen verran että tuntuu. Muuten se on aivan turhaa. Päihteiden käyttö ilman päihtymistä on päihteen väärinkäyttöä. Ei mitään tajutonta kaatamista vaan sellainen hyvä humala.
Nyt sun on helppoa laittaa se sun toinen mies sen nykyisen viaksi. Vai väitätkö tosiaan, ettet ole hakenut mitään ”juttuseuraa”? Tilanne on ihan rivien välistä luettavissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
Hiukan tarkennan alkuun, ymmärrän siis täysin että tilanne ei voi mennä siihen että mä en uskalla juoda tai käydä missään. Käyn edelleen ja olen aina käynytkin ystävien kanssa ihan normaalisti ulkona juomassa silloin kun käyn, mä en ole yksinkertaisesti koskaan vaan juonut usein enkä "kaipaa" sitä. Saunaoluesta ilmoitinkin aiemmin että en viitsi sitä enää ottaa, otin tosiaan sillointällöin yhden oluen lauantai-illalla, en ole koskaan "harrastanut" kotona juomista. Yhtä hyvin voisin sen oluen ottaa vaikka joka viikonloppu perjantai ja lauantai ja sanoa miehelle että turha mököttää, mutta se tuntuisi suoraansanoen vähän kummalliselta koska en ole toiminut niin kymmenen vuoden aikanakaan.
Mies ei ole siis mikään raivoisan kyttäävä mustasukkaisuus-tapaus. Mustasukkaisuus on noussut pintaan kyllä, mutta se ei ole ongelma ja keskustelut menee ohi sillä että ilmoitan miehelle että mä en ole tehnyt mitään väärää ja mua ei kuulustella. Mies ymmärtää aina, mutta yleensä se mustasukkaisuus nostaa päätään kuitenkin kovan riidan jälkeen. Mies on aidosti myöntänyt että pelkää menettävänsä mut koska meidän suhde on toisinaan jatkuvaa riitelyä, näinä hetkinä hän näkee myös oman käytöksensä. Kun riita on ohi ja on rauhallinen tilanne, hän tuudittautuu uudestaan siihen että kaikki paha vaan menee ohi ja pois, unohtaen kokonaan mistä ollaan keskusteltu parhaimmillaan monta tuntia. Ja nimenomaan keskusteltu, se tässä turhauttaa eniten koska keskustelu sujuu välillä todella hyvin täysin ilman riitaa ja silti palataan lähtöpisteeseen ja mies sanoo että kaikki on hyvin.
Ja sen takia lainasin ylempää kommenttia, että mun mieheni teki aikanaan myös noita juomattomuusjaksoja. Se luultavasti jaksoi niiden läpi juuri sen takia että tiesi että lopussa on palkinto se että saa vetää pään täyteen "hyvällä omatunnolla" (mikä on ihan järjetön näkemys kyseisessä juomattomuushaasteessa). Mun mieheni on äärimmäisen kilpailu- ja voitontahtoinen ja usein järjestää itselleen jotain henkilökohtaisia oman elämän haasteita. Noi juomattomuuspäivät oli juuri niitä ja joka kerran jälkeen se juominen riistäytyi entistä pahemmin käsistä. Parhaimillaan mies vetosi tosissaan kahden viikon ryyppyputken jälkeen siihen että "olin just 60 päivää juomatta". Lopussa ne haasteet eteni korkeintaan kymmenen päivän juomattomuuteen, lopulta niitä ei enää tullut kun mies tiesi ettei selviä viikonloppua selvinpäin. En tarkoita että teillä olisi tälläistä tilannetta tulossa, mutta mun henkilökohtainen mielipiteeni on että juomattomuusjaksot pikemminkin vaan edistää ja "oikeuttaa" ihmisen juomista.
Alkoholismissahan se paras koukutus tulee siitä että yrittää todistella itselleen sitä että tilanne on hallinnassa. Usein alkoholistit tekee tavotteita työelämässä ja onnistuu. Ovat hyväkuntoisia ja palkitsevat itseään. Heillä tilanne on hallussa ja uskottelevat sitä. Joskus valehtelevat itselleen päin näköä. Kunhan kulissit on kunnossa.
Addiktiona ei olekkaan se känni enää vaan äärimmäinen halu kontrolloida koko elämäänsä ja yrittää samalla vetää sitä viinaa. Se vaatii kamalaa aikataulutusta ja kalenterisointia.
Jotkut siten myös ihailee näitä ihmisiä, kun saavat aikaan paljon asioita ja osaavat itsekurin. He ovat vain alkkareita ja pitävät kulisseja.
Vierailija kirjoitti:
Nyt sun on helppoa laittaa se sun toinen mies sen nykyisen viaksi. Vai väitätkö tosiaan, ettet ole hakenut mitään ”juttuseuraa”? Tilanne on ihan rivien välistä luettavissa
Hohhoijaa.
-ap
Pipo kireällä ku akka on kiristäny lopettamaan juomisen.
Tekis mieli dokata armottomasti, mutta on vässymies, joka pelkää muijaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.
Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...
Hiukan tarkennan alkuun, ymmärrän siis täysin että tilanne ei voi mennä siihen että mä en uskalla juoda tai käydä missään. Käyn edelleen ja olen aina käynytkin ystävien kanssa ihan normaalisti ulkona juomassa silloin kun käyn, mä en ole yksinkertaisesti koskaan vaan juonut usein enkä "kaipaa" sitä. Saunaoluesta ilmoitinkin aiemmin että en viitsi sitä enää ottaa, otin tosiaan sillointällöin yhden oluen lauantai-illalla, en ole koskaan "harrastanut" kotona juomista. Yhtä hyvin voisin sen oluen ottaa vaikka joka viikonloppu perjantai ja lauantai ja sanoa miehelle että turha mököttää, mutta se tuntuisi suoraansanoen vähän kummalliselta koska en ole toiminut niin kymmenen vuoden aikanakaan.
Mies ei ole siis mikään raivoisan kyttäävä mustasukkaisuus-tapaus. Mustasukkaisuus on noussut pintaan kyllä, mutta se ei ole ongelma ja keskustelut menee ohi sillä että ilmoitan miehelle että mä en ole tehnyt mitään väärää ja mua ei kuulustella. Mies ymmärtää aina, mutta yleensä se mustasukkaisuus nostaa päätään kuitenkin kovan riidan jälkeen. Mies on aidosti myöntänyt että pelkää menettävänsä mut koska meidän suhde on toisinaan jatkuvaa riitelyä, näinä hetkinä hän näkee myös oman käytöksensä. Kun riita on ohi ja on rauhallinen tilanne, hän tuudittautuu uudestaan siihen että kaikki paha vaan menee ohi ja pois, unohtaen kokonaan mistä ollaan keskusteltu parhaimmillaan monta tuntia. Ja nimenomaan keskusteltu, se tässä turhauttaa eniten koska keskustelu sujuu välillä todella hyvin täysin ilman riitaa ja silti palataan lähtöpisteeseen ja mies sanoo että kaikki on hyvin.
Ja sen takia lainasin ylempää kommenttia, että mun mieheni teki aikanaan myös noita juomattomuusjaksoja. Se luultavasti jaksoi niiden läpi juuri sen takia että tiesi että lopussa on palkinto se että saa vetää pään täyteen "hyvällä omatunnolla" (mikä on ihan järjetön näkemys kyseisessä juomattomuushaasteessa). Mun mieheni on äärimmäisen kilpailu- ja voitontahtoinen ja usein järjestää itselleen jotain henkilökohtaisia oman elämän haasteita. Noi juomattomuuspäivät oli juuri niitä ja joka kerran jälkeen se juominen riistäytyi entistä pahemmin käsistä. Parhaimillaan mies vetosi tosissaan kahden viikon ryyppyputken jälkeen siihen että "olin just 60 päivää juomatta". Lopussa ne haasteet eteni korkeintaan kymmenen päivän juomattomuuteen, lopulta niitä ei enää tullut kun mies tiesi ettei selviä viikonloppua selvinpäin. En tarkoita että teillä olisi tälläistä tilannetta tulossa, mutta mun henkilökohtainen mielipiteeni on että juomattomuusjaksot pikemminkin vaan edistää ja "oikeuttaa" ihmisen juomista.
Alkoholismissahan se paras koukutus tulee siitä että yrittää todistella itselleen sitä että tilanne on hallinnassa. Usein alkoholistit tekee tavotteita työelämässä ja onnistuu. Ovat hyväkuntoisia ja palkitsevat itseään. Heillä tilanne on hallussa ja uskottelevat sitä. Joskus valehtelevat itselleen päin näköä. Kunhan kulissit on kunnossa.
Addiktiona ei olekkaan se känni enää vaan äärimmäinen halu kontrolloida koko elämäänsä ja yrittää samalla vetää sitä viinaa. Se vaatii kamalaa aikataulutusta ja kalenterisointia.
Jotkut siten myös ihailee näitä ihmisiä, kun saavat aikaan paljon asioita ja osaavat itsekurin. He ovat vain alkkareita ja pitävät kulisseja.
Paljon totta. Meillä oli silti ykkösprioriteetti juominen jonka ympärille mies kehitteli milloin mitäkin valheita aikanaan. Alkoholismin vaiheista ja menneistä ajoista olisi paljon muisteltavaa mutta meidän päässä ne on jo käsitelty. Tällä hetkellä käsitellään näitä jälkioireita jotka ei luonnollisestikaan lopu siihen kun juominen loppuu.
-ap
Alue: Aihe vapaa
Sä vaikutat just niin herttaiselta ja ymmärtäväiseltä ihmiseltä että ei mikään ihme jos sun exästä tuli alkkis