Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies raitistui ja katkeroitui

Vierailija
07.03.2019 |

Pitkä tarina lyhyesti:

Ollaan oltu yhdessä kutakuinkin 10 vuotta. Tavatessamme mies joi normaalisti eikä käytössä ollut ikinä mitään ongelmaa. Lapsia ei ollut kuvioissa ja mies on aina käynyt töissä normaalisti, kaikki meni siis hyvin ja oltiin hyvinkin rakastuneita. Muutettiin yhteen, lapsi syntyi, jossain välissä miehen juominen lisääntyi, sanominen ei auttanut ja lopulta esikoisen ollessa 5 vuotias ilmoitin miehelle että valitsee juomisen tai perheen. Tiedän hyvin että juomisen lopettaminen pitäisi aina lähteä omasta tahdosta, mutta mä en olisi siihen tilanteeseen enää jaksanut jäädä. Juominen oli aikoja sitten mennyt perheen edelle ja mies oli todella itsekeskeinen alkoholisti. Rahat oli myös aina lopussa koska miehen perus "käyn parilla bissellä"-ilta tarkoitti minimissään sadan euron menoerää. Mies inhosi jo tuolloin juomistaan ja teki päätöksen välittömästi lopettamisesta. Alkoi käymään AA-kerhossa ja oli aluksi todella täynnä elämää ja älyttömän onnellinen. Tuntui siltä että tilanne on liian hyvä ollakseen totta koska kaikki meni oikeasti hyvin.

Juomisen lopettamisesta on nyt lähemmäs 3 vuotta ja viimeisen kahden vuoden aikana miehen persoona on muuttunut täysin. Hän halveksii juomista, myös vanhoja kavereitaan jotka juo. Minnekään hän ei tahdo mennä vaikka ystävät pyytäisi. Samaa aikaa voivottelee sitä kun kukaan ei pyydä minnekään. Olen yrittänyt miljoonat kerrat saada miestä lähtemään edes jonnekin neljän seinän sisältä kavereidensa kanssa mutta ei, hän kuulemma viihtyy parhaiten kotona eikä halua mennä minnekään. Ollaan kyllä yhdessä oltu monesti ulkona ja miestä ei aidosti häiritse mun alkoholin juominen, kunhan se pysyy "hallinnassa", toisin sanoen ei pidä siitä jos menen normaaliin hiprakkaan.

Jos käydään istumassa vanhojen kavereiden kanssa iltaa niin mies ei tahdo oikein kenellekään puhua. Mieluummin lukee sanomalehteä yksinään kuin osallistuu mihinkään. Ennen mies oli mahtava seuramies josta kaikki pitivät, niin humalassa kuin selvinpäin, nykyään nipottava ja äksy valittaja.

Mies ilmeisesti ei osaa purkaa stressiä enää mitään kautta, joten kaikki purkautuu muhun. Mulla on jatkuvasti sellainen olo että pitää miettiä mitä sanon ja mitä teen, miehestä on tullut myös todella mustasukkainen (en käy juurikaan koskaan missään ilman häntä, jos käyn niin saan selitellä illankulkua seuraavat kaksi kuukautta). En mielelläni ota enää viikonloppuisin esimerkiksi saunaolutta koska miehen käytös muuttuu heti. Jos lapsista lähtee liikaa ääntä niin mies valittaa, jos tiskiä on altaassa niin mies valittaa, jos sukalle ei löydy paria niin mies valittaa, hän valittaa kaikesta, aina. Muksu totes just pari viikkoa sitten isälleen että "iskä mä en oo nähnyt että sä naurat koskaan". Ja ei se naurakaan, spontaanisti ehkä kerran viikossa saattaa hymyillä.

Olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt puhua aiheesta. Kaikki menee ohi, tuntuu kuin seinälle puhuisi. Hän kiistää täysin oman käytöksensä ja alkaa ruotimaan syytä minun viakseni, hänessä ei ole mitään vikaa. Meidän kotoa puuttuu kaikki ilo ja elämä, joka päivä on vaan jatkuvaa suorittamista ja töissä saan hengittää vapaasti. Mies on aidosti todella hyvä isä ja tekee kyllä parhaansa, siitä ei ole kyse enkä tahdo nyt vaan haukkua häntä. Tuntuu vaan että jokin meidän väliltä on lopullisesti kuollut enkä tiedä mitä minä voin tehdä. Viimeiset kaksi vuotta olen käytännössä rukoillut että hän kävisi terapeutilla puhumassa tai menisi vaan kavereiden kanssa välillä "tuulettumaan", että jos saataisiin sillä meidän suhdetta parannettua. Nykyään en enää edes oikein jaksa välittää, pysyn tässä lasten takia ja mietin että miten näin edes kävi. En tietenkään kaipaa alkoholistiakaan ja olen ylpeä hänestä, ei mun mielestä tämäkään silti elämää ole.

Kommentit (209)

Vierailija
161/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverin miehestä tuli ihan hirveä pirttihirmu jätettyään alkoholin. Nyt he ovat eronneet. 

Vierailija
162/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholihan on hyvä tapa purkaa stressiä ja pitää hauskaa.

Olen mies ja osannut aina pitää hauskaa ja purkaa stressiä ilman alkoholia.

Tuo on mielestäni vain tekosyy juomiselle.

Eihän se ole tekosyy, jos stressiä ei pysty purkamaan muuten. Esim. jos stressinpurkukeinot on

a) ryyppääminen

b) naisten iskeminen ja köyriminen,

niin ne eivät sovi perhe-elämään mitenkään, etenkin kun stressi johtuu

a) töistä

b) lapsista.

Noita stressitekijöitä jos lähtee poistamaan, niin onkin jo sama sen jälkeen ryypätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.

Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.

Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.

Ei se oikeastaan ole painostamista, jos miehelle sanoo, että vaihtoehdot on ero tai pullo. Saahan siitä valita, kumman ottaa. Saa myös jatkaa sitä juomista jos se kerran on koko elämä ja se elämän onni. 

Jos liitossa on lapsia, on pakko valita. Joka lapset kasvaa alkoholisti perheessä tai erotaan. lasten kannalta parempi vaihtoehto on erota. 

Ei vaimoa vois siitä syyllistää, että hän ajattelee lasten parasta, koska tässä tapauksessa mies ei sitä varmasti olisi tehnyt, vaan olisi jatkanut juomistaan ja pilannut koko perheen elämän.

Meilläkin mies joi ja mikään sanominen ei auttanut. 

Viimein päätin, että minun lapset ei kasva alkoholistiperheessä ja laitoin eron vireille. Siitä mies suuttui ja uhkaili, että erossa en saisi mitään.

Sanoin, että haluankin vain lapset, kaiken muun saa mies pitää.

Aikansa raivottuaan meni AA-kerhoon ja raitistui.  En tiedä olisiko hänelle käynyt samoin, kuin sinun miehellesi, jos hänellä ei olisi ollut nuoruuden harrastus, jota nyt raitistuttuaan alkoi taas harrastamaan. 

Mutta ei mies kyllä selvästikään tykkää enää kännäävistä ihmisistä. 

Itse saatan juoda saunaoluen ja se ei miestä haittaa. Hän on ollut raittiina jo parikymmentä vuotta.

Moni on miehen raitistumista ihmetellyt ja jotkut jaksaa ihmetellä vieläkin, mutta mies itse sanoo, että valinta oli helppo.  Hän halusi pitää perheensä.

Minä en koe painostaneeni miestä. Hän sai itse valita, mitä haluaa.

Kiitos viestistäsi. Oliko teillä juomisen loputtua alussa isompia ongelmia asian käsittelyssä tai kestikö miehellä ennen kuin pääsi kiinni ns. normaaliin elämään ilman alkoholia?

Mieheni lopettaessa juomisen oli monia ihmisiä (eli näitä hyvänpäivän tuttuja) mitkä nauroivat suoraan päin naamaa ja tekivät jopa vetoja siitä että koska mieheni ratkeaa. Miehestä se tuntui järjettömän pahalta mutta samalla sanoi tajuavansa sen että se juominen on ollut isompi osa hänen elämäänsä mitä aiemmin tajusi, jos puolitututkin nauraa vedet silmissä lopetuspäätökselle.

Mies on sanonut myös aina että päätös oli helppo. Aikanaan kun ilmoitin että se on parisuhde tai raitistuminen, tein myös miehelle todella selväksi että jos tahtoo erota ja kokee sen parhaimmaksi niin en ikinä tule hänelle asiasta kaunaa kantamaan enkä todellakaan erota lapsia isästään. Ongelmana silloin oli nimenomaan se etten tahtonut lasten kasvavan alkoholistin kanssa samassa taloudessa enkä tahtonut mahdollistaa sitä juomista.

Meillä mies ratkesi muistaakseni muutaman kerran, mutta muuten meni aika hyvin.  Harrastus auttoi luultavasti paljon, sillä mies kävi siellä 3xviikossa ja oli aina muutaman tunnin kerrallaan. 

Minulla oli ehkä vaikeampaa, koska en pystynyt luottamaan mieheen yhtään. Mies oli ollut tyypillinen alkoholisti, joka saattoi lähteä kauppaan ja tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja kerran muistan kun mies jäi perjantai-iltana keittiöön lukemaan lehteä(selvin päin) kun menin nukkumaan ja seuraavana aamuna häntä ei ollut missään. Oli siitä  yöllä lähtenyt juomaan.  Lapsen yksivuotispäivänä kaveri tuli kylään jo aamupäivällä ja houkutteli miehen mukaansa juomaan. Siinä minä yritin sitten juhlia lasten kanssa pienimmän syntymäpäiviä itku kurkussa.  Ja joka kerta kun mies lähti ihan mihin tahansa, ei koskaan tiennyt meneekö samalla juomaan ja milloin ehkä taas tulee takaisin kontaten.

Ja jatkuva pelko takaraivossa niinäkin päivinä, kun mies oli selvinpäin.

Minulla meni varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ennen kuin opin luottamaan siihen, että mies ei juo.

Miehellä oli luultavasti kuitenkin helpompaa. 

Itse juon myös miehenä, mutta tuollaiset kaverit ovat aina mielestäni olleet rasittavia. Tuppaavat kutsumatta kylään kännissä ja yrittävät houkutella jonnekin vaikkapa aikaisin aamulla.

Ei sellaista jaksa edes alkoholisti.

Tuollaisen takana on jotain sekakäyttöä tai adhd:ta.

Piri tuli itsellä mieleen.

Ei kukaan normaali häviä noin vain minnekään ja tule muutamien päivien jälkeen kotiin.

Tuli vaan mieleen alkoholistina. Tai sitten lähdetään pakoon, kun kotona huudetaan retkahduksesta, niin mennään sitten pois suosiolla ja tullaan joskus takaisin.

Piti vaan mainita, kun mielestäni tuo ei ole normaalin ihmisen meininkiä, että aamupäivällä lähdetään synttäreiltä ryyppäämään, vaikka olisikin alkoholisti.

No olihan se mukavaa, että taas pääsit syyllistämään  minua naista ei sitä juovaa miestä. Ei miehelle huudettu retkahtamisesta ja nuo tapaukset oli enne juomisen lopettamista, eli ihan normaali arkea meillä sillon kun mies joi. Ja kyllä sitä vaan voi toinen kadota noin vain. Eikä miehellä ollut kyse piristä eikä muusta, ihan vaan oli alkoholisti.

Mies saattoi lähteä, vaikka olisi ollut kylässä sukulaisia. Lähti muka jollekin asialle, ja vieraat siinä sitten ihmetteli ja lähtivät aikanaan pois, pahoitellen, ettei mies ehtinyt tulla takaisia. No mieshän saattoi tulla vasta seuraavana päivänä. 

Samoin jäi monet juhlat meillä juhlimatta, kun mies oli niin krapuloissaan, ettei päästy lähtemään esim hänen veljen lasten rippijuhliin yms.

Mies ei koskaan lähtenyt pakoon riitoja vaan  ihan muuten vain. 

Houkutteli naapurin vanhanpapan kuskikseen ja tämän papan sukulaiset sitten kävivät minulle valittamasa. Tai vieraat ihmiset soitteli kyliltä, että sano sille miehelle sitä ja tätä ja että jätää sen ja tämän rauhaan. Mies kun oli humalapäissään isotellut ympäriinsä.  Miehellä oli ilmeisesti tapana haastaa riitaa kännäillessään. Voi sitä häpeän määrää, ei kyllä paljoa kehdannut ihmisten ilmoilla liikkua.

Kyllä tuo kielii huumeiden sekakäytöstä tai sitten miehellä on joku vakavampi mt-ongelma.

Ei normaali alkoholisti käyttäydy noin.

Sori jos syyllistin. Olen vaan itse alkoholistina nähnyt aika monia juoppojen puolisoja ja ne tavallaan ajaa miehen pois ryyppyreissuille, vaikka se voisi olla sen yhden illan känni ja sohvalle sammuminen, niin pelätään sitä huutavaa piikittelevän syyllistävää puolisoa ja mökötystä niin paljon että jäädään viikoksi juopotteluun.

Heillä on selvästi mt-ongelmia tai sekakäyttöä eli piriä otetaan että jaksaa juoda viikon putkeen.

Ei normaali alkoholisti jaksa. Viina nimittäin väsyttää tosi raskaasti.

Sulla on moniongelmainen mies täytyy todeta. Ihan kahjo tapaus. En ikinä olisi tuollaisen sekopään ystävä. Ei alkoholisti ole tuollainen. Miehessäsi on paljon enemmän ongelmia kuin tiedätkään.

Vierailija
164/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies on tajunnut selvänä ollessaan, ettei halua olla ap:n kanssa enää yhdessä. On kärttyisä ja masentuneen oloinen kun miettii miten päästä ap..sta eroon ja järjestää elämä uudelleen. Olen mies ja olin just tuolainen lasteni äidille, joka olikin ihan henkilö kuin silloin kun molemmat juotiin yhdessä ja pidettiin "hauskaa".

Jätin naisen pitkän harkinnan jälkeen ja nykyään elän yksin. Lapsia tapaan säännöllisesti ja sovitusti, mutta muuten olen keskittynyt erä-elämään, luontoon, kalastukseen ja jopa sienestykseen. Viihdyn yksinäni.

Tuossa voi olla hyvinkin perää. Lopetin itsekin alkoholinkäytön kokonaan reilun viisi vuotta sitten ihan omasta tahdostani ja oikeasti tuli melkoisena yllätyksenä kuinka paljon oma ajatusmaailma voikaan muuttua raittiuden myötä. Ja en siis ollut mikään rapajuoppo enkä edes alkoholisti vaan alkoholinkäyttö oli suomalaisittain ihan normaalia viikonloppunollausta, mutta jotenkin pää tosiaan "selvisi" vasta noin vuoden juomattomuuden jälkeen ja se oli melkein pelottavaa. En tosiaan epäile hetkeäkään, etteikö siinä samassa olisi vanha parisuhdekin alkanut tuntua todella huonolta idealta, koska jotenkin sitä on muuttunut kuin toiseksi ihmiseksi. Itsekin olen huomannut olevani enemmän introvertti kuin aiemmin olettamani ekstrovertti ja viihdynkin ihan loistavasti myös yksin. Enää ei kiinnosta monikaan niistä asioista ja harrastuksista kuin aiemmin ja vastaavasti taas kiinnostusta onkin sellaisiin jotka aiemmin oli täysin evvk. Veikkaan, että näin kokonaisvaltaista muutosta olisi myöskään toisen ollut vaikeaa hyväksyä/ymmärtää.

Tuntuu, että vasta nyt viimeisten vuosien aikana olen oppinut tuntemaan ja olemaan oikeasti oma itseni. Ja se tuntuu ihan p*run hyvältä vaikka hukkaan heitetyt pari vuosikymmentä kyllä harmittaa.

N40

Vierailija
165/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies on tajunnut selvänä ollessaan, ettei halua olla ap:n kanssa enää yhdessä. On kärttyisä ja masentuneen oloinen kun miettii miten päästä ap..sta eroon ja järjestää elämä uudelleen. Olen mies ja olin just tuolainen lasteni äidille, joka olikin ihan henkilö kuin silloin kun molemmat juotiin yhdessä ja pidettiin "hauskaa".

Jätin naisen pitkän harkinnan jälkeen ja nykyään elän yksin. Lapsia tapaan säännöllisesti ja sovitusti, mutta muuten olen keskittynyt erä-elämään, luontoon, kalastukseen ja jopa sienestykseen. Viihdyn yksinäni.

Hieno ulostulo eräukko.

Minä juurikin päätin jatkaa juomista pitääkseni perheen kasassa kunnes lapset on aikuisia.

Sen verran aloin miettimään että lapset ei ihan täysin saa täysipainoisen isän huomiota, jos eroan ja muutetaan erilleen.

Toivotaan vaan että maksa kestää vielä muutaman vuoden. Tänäänkin on se hetki kun painiskelen että alko on vielä auki ja kohta lähden ostamaan lapsille "herkkuja" samalla, kun otan pullon mietoa viiniä.

Jos tänään olen kuivin suin niin huomenna viimeistään otan ja tiistainahan retkahdin. Meni viinipullo. Sitä tavallaan miehenä elää miehen elämää ja nuorena voi hairahtua suhteeseen ja lisääntyä.

Eräänä päivänä yrittää paeta tilannetta, mutta miehen velvollisuus ajaa hitaaseen itsemurhaan. On pakko ottaa vastuu lapsista.

Täytyy itsekin todeta että alunperin ennen kuin vaimo löysi minut, olin hiljainen luontomies minäkin. Tykkäsin yksinäisyydestä ja tämä lasten huuto käy koville korville.

Vielä hetken kestän tätä helvettiä ja sitten isä muuttaa takaisin Lappiin.

Sä muistutit mua tästä suunnitelmasta. Lapista ilman viinaa.

Vierailija
166/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.

Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...

12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa? 

Ei se paljoa tee, jos ensimmäisen juo päivällä saunaa lämmitellessä, siitä sitten pikkuhiljaa, ja viimeisen joskus kahden aikaan yöllä, ja menee sitten nukkumaan. Mä olen nainen, ja juon 10-kassin lonkeroa(jossa on enemmän prosentteja kuin normioluessa) helposti vuorokauden hereilläolon aikana. Normaalisti otan pari-kolme kerralla, mutta en ole missään vaiheessa kunnolla känässä kymmenestäkään, mikäli aikaa kuluu tarpeeksi niitä nauttiessa. Huomaathan että alkoholia palaa koko ajan, ei pelkästään niin että juo tunissa 12 annosta, ja sitten poltellaan kaikki kerralla. Esim kolme olutta kolmeen tuntiin, nii ajokunto pysyy koko ajan lain sallimissa rajoissa. 

sä selittelet sun juomisia ja säännöstelet sitä. Kuvittelet että tilanne on hallussa ja onhan se kun mitään pahaa ei satu.

Tiedätkö mitä sun sisällä elimistössä tapahtuu ja aivoissa varsinkin. Aivot mukautuu ja mielihyvähermosto menee alkon mukana.

Haluaisin vaan toivoa sulle parasta elämässä ja että selviät eikä mitään pahaa tapahdu.

Nuo määrät ei enää ole kohtuudessa.

Toivottavasti luet tämän.

Olen huolissani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset ilman viinaa kirjoitti:

Eihän ne lapset enää pois muutettuaan aiheuta meteliä.

Ihme juopon selittelyjä taas.

Eikö sulla ole yhtään selkärankaa miehenä?

Miten ihmeessä "jouduit" parisuhteeseen ja sait perheen?

Nyt vähän mietintämyssyä päähän ja häpeäisit.

Vierailija
168/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.

Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...

12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa? 

Ei se paljoa tee, jos ensimmäisen juo päivällä saunaa lämmitellessä, siitä sitten pikkuhiljaa, ja viimeisen joskus kahden aikaan yöllä, ja menee sitten nukkumaan. Mä olen nainen, ja juon 10-kassin lonkeroa(jossa on enemmän prosentteja kuin normioluessa) helposti vuorokauden hereilläolon aikana. Normaalisti otan pari-kolme kerralla, mutta en ole missään vaiheessa kunnolla känässä kymmenestäkään, mikäli aikaa kuluu tarpeeksi niitä nauttiessa. Huomaathan että alkoholia palaa koko ajan, ei pelkästään niin että juo tunissa 12 annosta, ja sitten poltellaan kaikki kerralla. Esim kolme olutta kolmeen tuntiin, nii ajokunto pysyy koko ajan lain sallimissa rajoissa. 

Parempi lopettaa autoilu, jos ei pysty luopumaan alkoholista.

Hyvä että ymmärrät ettei kannata ottaa ja ajaa. Kaikki eivät sitä tajua kun kännissä ajelevat. Hyvä että sinä olet ymmärtänyt.Minähän en tosin missään vaiheessa sanonut ajavani autolla alkoa otettuani, vaan havainnollistin. Ikävää jos tämä jäi ymmärtämättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.

Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...

12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa? 

Ei se paljoa tee, jos ensimmäisen juo päivällä saunaa lämmitellessä, siitä sitten pikkuhiljaa, ja viimeisen joskus kahden aikaan yöllä, ja menee sitten nukkumaan. Mä olen nainen, ja juon 10-kassin lonkeroa(jossa on enemmän prosentteja kuin normioluessa) helposti vuorokauden hereilläolon aikana. Normaalisti otan pari-kolme kerralla, mutta en ole missään vaiheessa kunnolla känässä kymmenestäkään, mikäli aikaa kuluu tarpeeksi niitä nauttiessa. Huomaathan että alkoholia palaa koko ajan, ei pelkästään niin että juo tunissa 12 annosta, ja sitten poltellaan kaikki kerralla. Esim kolme olutta kolmeen tuntiin, nii ajokunto pysyy koko ajan lain sallimissa rajoissa. 

sä selittelet sun juomisia ja säännöstelet sitä. Kuvittelet että tilanne on hallussa ja onhan se kun mitään pahaa ei satu.

Tiedätkö mitä sun sisällä elimistössä tapahtuu ja aivoissa varsinkin. Aivot mukautuu ja mielihyvähermosto menee alkon mukana.

Haluaisin vaan toivoa sulle parasta elämässä ja että selviät eikä mitään pahaa tapahdu.

Nuo määrät ei enää ole kohtuudessa.

Toivottavasti luet tämän.

Olen huolissani.

Tiedätkö, että sinulla on taipumus lukea rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole. Kannattaa opetella luetun sisäistämistä, niin huomaat mitä keksit tekstiin itse, ja kuinka paljon päättelet väärin. Voit harjoitella näinkin helposti, annan neuvon, Lue teksti, lue se uudestaan. Tämän jälkeen kirjoita vastauksesi. Tämän jälkeen lue vielä kerran teksti johon haluat vastata, ja sitten vertaa sitä omaan tekstiisi. Mieti, ja pohdiskele tarkkaan, onko alkuperäisessä tekstissä oikeasti kirjoitettu ne asiat joita kommentoit. Jos ei ole, niin voit silti tuoda esiin omat näkemyksesi. Tämä tapahtuu kuitenkin erillään lainatusta tekstistä. Noin kirjoituksesi näyttää lapselliselta, ja tulee sellainen kuva että et ymmärrä ehkä suomea kovin hyvin, olet tosi nuori, tai että sinulla on joku kehitysvamma joka estää ymmärtämisen.

Toivottavasti luet tämän.

Vierailija
170/209 |

Vähän ot ja en ole se kenelle lähetit viestin, mutta vaikuttaisi että sulla on oikeasti aika paha alkoholiongelma. Suosittelisin jo varhaisessa vaiheessa hakemaan apua tuohon.

Äläkä ainakaan nyt juo yhtään enempää. Vaikutat todella holtittomalta. Alkoholismiin kuuluu juuri tuollainen "defenssi" ja raivostuminen, jos joku yrittää auttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap: llä taitaa myös olla ongelmia alkon kanssa

Vierailija
172/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällähän on mielenkiintoinen meininki.

En kirjoittanut aloitusta siksi että pääsisin valehtelemaan ja kiillottamaan omaa minäkuvaani. Jokainen ketä kiinnostaa piikittely ja tilanteen sekä mun mollaaminen voi lukea ketjun kokonaisuudessaan läpi, aika selvällä suomenkielellä on moneen kertaan jo asiat kerrottu.

En jaksa ottaa itseeni sen suuremmin, ihmehän se olisi jos ei joku tähänkin ketjuun olisi tullut purkamaan omaa pahaa mieltään.

Mainittakoon kuitenkin että jos tarkoitus on loukata mua tai saada mulle pahaa mieltä niin se ei onnistu. Säälin tunteita kyllä herää aika paljonkin, suhteellisen surullista jos elämästä ei löydy muuta sisältöä kun vetää omia harhaisia johtopäätöksiä ja v*ttuilla tuntemattomille anonyyminä.

Kiitos vielä kerran kaikille, taitaa tämän keskustelun järkevin anti olla tullut jo esille. Voin jossain välissä kaivaa tän ylös ja kertoa kuulumiset kun saadaan joku seuraava järkevä askel miehen kanssa asiassa otettua. (En oleta että se kiinnostaisi mutta jos joku joskus tulee painimaan vastaavassa tilanteessa niin ainakin löytää yhden vaihtoehtoisen esimerkin mahdollisesta lopputuloksesta)

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.

Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.

Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.

Ei se oikeastaan ole painostamista, jos miehelle sanoo, että vaihtoehdot on ero tai pullo. Saahan siitä valita, kumman ottaa. Saa myös jatkaa sitä juomista jos se kerran on koko elämä ja se elämän onni. 

Jos liitossa on lapsia, on pakko valita. Joka lapset kasvaa alkoholisti perheessä tai erotaan. lasten kannalta parempi vaihtoehto on erota. 

Ei vaimoa vois siitä syyllistää, että hän ajattelee lasten parasta, koska tässä tapauksessa mies ei sitä varmasti olisi tehnyt, vaan olisi jatkanut juomistaan ja pilannut koko perheen elämän.

Meilläkin mies joi ja mikään sanominen ei auttanut. 

Viimein päätin, että minun lapset ei kasva alkoholistiperheessä ja laitoin eron vireille. Siitä mies suuttui ja uhkaili, että erossa en saisi mitään.

Sanoin, että haluankin vain lapset, kaiken muun saa mies pitää.

Aikansa raivottuaan meni AA-kerhoon ja raitistui.  En tiedä olisiko hänelle käynyt samoin, kuin sinun miehellesi, jos hänellä ei olisi ollut nuoruuden harrastus, jota nyt raitistuttuaan alkoi taas harrastamaan. 

Mutta ei mies kyllä selvästikään tykkää enää kännäävistä ihmisistä. 

Itse saatan juoda saunaoluen ja se ei miestä haittaa. Hän on ollut raittiina jo parikymmentä vuotta.

Moni on miehen raitistumista ihmetellyt ja jotkut jaksaa ihmetellä vieläkin, mutta mies itse sanoo, että valinta oli helppo.  Hän halusi pitää perheensä.

Minä en koe painostaneeni miestä. Hän sai itse valita, mitä haluaa.

Kiitos viestistäsi. Oliko teillä juomisen loputtua alussa isompia ongelmia asian käsittelyssä tai kestikö miehellä ennen kuin pääsi kiinni ns. normaaliin elämään ilman alkoholia?

Mieheni lopettaessa juomisen oli monia ihmisiä (eli näitä hyvänpäivän tuttuja) mitkä nauroivat suoraan päin naamaa ja tekivät jopa vetoja siitä että koska mieheni ratkeaa. Miehestä se tuntui järjettömän pahalta mutta samalla sanoi tajuavansa sen että se juominen on ollut isompi osa hänen elämäänsä mitä aiemmin tajusi, jos puolitututkin nauraa vedet silmissä lopetuspäätökselle.

Mies on sanonut myös aina että päätös oli helppo. Aikanaan kun ilmoitin että se on parisuhde tai raitistuminen, tein myös miehelle todella selväksi että jos tahtoo erota ja kokee sen parhaimmaksi niin en ikinä tule hänelle asiasta kaunaa kantamaan enkä todellakaan erota lapsia isästään. Ongelmana silloin oli nimenomaan se etten tahtonut lasten kasvavan alkoholistin kanssa samassa taloudessa enkä tahtonut mahdollistaa sitä juomista.

Meillä mies ratkesi muistaakseni muutaman kerran, mutta muuten meni aika hyvin.  Harrastus auttoi luultavasti paljon, sillä mies kävi siellä 3xviikossa ja oli aina muutaman tunnin kerrallaan. 

Minulla oli ehkä vaikeampaa, koska en pystynyt luottamaan mieheen yhtään. Mies oli ollut tyypillinen alkoholisti, joka saattoi lähteä kauppaan ja tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja kerran muistan kun mies jäi perjantai-iltana keittiöön lukemaan lehteä(selvin päin) kun menin nukkumaan ja seuraavana aamuna häntä ei ollut missään. Oli siitä  yöllä lähtenyt juomaan.  Lapsen yksivuotispäivänä kaveri tuli kylään jo aamupäivällä ja houkutteli miehen mukaansa juomaan. Siinä minä yritin sitten juhlia lasten kanssa pienimmän syntymäpäiviä itku kurkussa.  Ja joka kerta kun mies lähti ihan mihin tahansa, ei koskaan tiennyt meneekö samalla juomaan ja milloin ehkä taas tulee takaisin kontaten.

Ja jatkuva pelko takaraivossa niinäkin päivinä, kun mies oli selvinpäin.

Minulla meni varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ennen kuin opin luottamaan siihen, että mies ei juo.

Miehellä oli luultavasti kuitenkin helpompaa. 

Itse juon myös miehenä, mutta tuollaiset kaverit ovat aina mielestäni olleet rasittavia. Tuppaavat kutsumatta kylään kännissä ja yrittävät houkutella jonnekin vaikkapa aikaisin aamulla.

Ei sellaista jaksa edes alkoholisti.

Tuollaisen takana on jotain sekakäyttöä tai adhd:ta.

Piri tuli itsellä mieleen.

Ei kukaan normaali häviä noin vain minnekään ja tule muutamien päivien jälkeen kotiin.

Tuli vaan mieleen alkoholistina. Tai sitten lähdetään pakoon, kun kotona huudetaan retkahduksesta, niin mennään sitten pois suosiolla ja tullaan joskus takaisin.

Piti vaan mainita, kun mielestäni tuo ei ole normaalin ihmisen meininkiä, että aamupäivällä lähdetään synttäreiltä ryyppäämään, vaikka olisikin alkoholisti.

No olihan se mukavaa, että taas pääsit syyllistämään  minua naista ei sitä juovaa miestä. Ei miehelle huudettu retkahtamisesta ja nuo tapaukset oli enne juomisen lopettamista, eli ihan normaali arkea meillä sillon kun mies joi. Ja kyllä sitä vaan voi toinen kadota noin vain. Eikä miehellä ollut kyse piristä eikä muusta, ihan vaan oli alkoholisti.

Mies saattoi lähteä, vaikka olisi ollut kylässä sukulaisia. Lähti muka jollekin asialle, ja vieraat siinä sitten ihmetteli ja lähtivät aikanaan pois, pahoitellen, ettei mies ehtinyt tulla takaisia. No mieshän saattoi tulla vasta seuraavana päivänä. 

Samoin jäi monet juhlat meillä juhlimatta, kun mies oli niin krapuloissaan, ettei päästy lähtemään esim hänen veljen lasten rippijuhliin yms.

Mies ei koskaan lähtenyt pakoon riitoja vaan  ihan muuten vain. 

Houkutteli naapurin vanhanpapan kuskikseen ja tämän papan sukulaiset sitten kävivät minulle valittamasa. Tai vieraat ihmiset soitteli kyliltä, että sano sille miehelle sitä ja tätä ja että jätää sen ja tämän rauhaan. Mies kun oli humalapäissään isotellut ympäriinsä.  Miehellä oli ilmeisesti tapana haastaa riitaa kännäillessään. Voi sitä häpeän määrää, ei kyllä paljoa kehdannut ihmisten ilmoilla liikkua.

Kyllä tuo kielii huumeiden sekakäytöstä tai sitten miehellä on joku vakavampi mt-ongelma.

Ei normaali alkoholisti käyttäydy noin.

Sori jos syyllistin. Olen vaan itse alkoholistina nähnyt aika monia juoppojen puolisoja ja ne tavallaan ajaa miehen pois ryyppyreissuille, vaikka se voisi olla sen yhden illan känni ja sohvalle sammuminen, niin pelätään sitä huutavaa piikittelevän syyllistävää puolisoa ja mökötystä niin paljon että jäädään viikoksi juopotteluun.

Heillä on selvästi mt-ongelmia tai sekakäyttöä eli piriä otetaan että jaksaa juoda viikon putkeen.

Ei normaali alkoholisti jaksa. Viina nimittäin väsyttää tosi raskaasti.

Sulla on moniongelmainen mies täytyy todeta. Ihan kahjo tapaus. En ikinä olisi tuollaisen sekopään ystävä. Ei alkoholisti ole tuollainen. Miehessäsi on paljon enemmän ongelmia kuin tiedätkään.

Sori olet väärässä.Mies ei olisi voinut juoda kotona, koska ei halunnut juoda yksin ja sammua sohvalle, vaan hänen piti päästä kylille ja kavereille. Ei kaikki hakua juoda yksin. 

Ja meillä oli silloin pienet lapset, joten isän juominen ja kännääminen , oksentelu , konttaaminen  ja sammuminen sohvalle olisi ollut lapsille aika pahaa katsottavaa. Onneksi miehen menojalka vipatti ja meni aina juomaan muualle. 

Ja mies käytti ihan vain viinaa, eikä juonut siis viikkokaupalla putkeen, koska kävi normaalisti töissä.

Mutta turhaan olet meistä huolissasi, mies on raitistunut jo yli 20v sitten . Lapsetkin jo isoja ja pois kotoa, eivätkä edes (onneksi) muista/tiedä isänsä juomisongelmista.

meillä kaikki kääntyi hyväksi, kun viinan kanssa lutraaminen loppui ja toivottavasti niin käy ap:llekin.

Ps. naurattaa oikein tuo, että pelätään piikittelevää ja huutavaa puolisoa, mutta siltikin täytyy sitä viinaa vetää kaksin käsin. Voisko vaan olla juomatta, niin ei tarvitsisi pelätä?

Tai eikö se olisi miehellekin parasta vain erota ja saisi juoda rauhassa niin ei tarvitsisi vaimoaan pelätä. Miksi olla suhteessa, jossa elämänkumppani on niin kalmala ja pelottava, että täytyy lähtä kylille juomaan päiväkausiksi? 

Ja kaiken lisäkis sen toisen juominen on siitä puolisosta niin pelottavan tehnyt. Ei sitä varmaankaan tarvinnut pelätä ennenkin lähti juominen lapsasesta.  Joka tapauksessa, juominen on aina oma valinta. Ei siitä voi pelottavaa puolisoa syyttää. 

Vierailija
174/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Al-anon eli alkoholistin läheiset ryhmässä on kilttejä ihmisiä. Karkeasti huomaa että ne juopot on narsisteja, joita ei voi muuttaa, vaikka eivät enää joisikaan. Muut sitten kärsii, elleivät itse tee jotain. Mieti haluatko elää omaa elämää vai olla jonkun kiukuttelijan kanssa. Vapaa maa, vapaa valinta.

Kommentoin tähän lyhyesti. Jokaisella on tottakai eri tilanne ja lähtökohdat. Mä en ole, enkä ole koskaan ollut kynnysmatto mikä elää pelossa narsistimiehen kanssa.

Juuri näitä vastaavia kommentteja sain kuulla kun läheisille ja tuttaville selvisi että miehellä on ongelma ja aikoo lopettaa juomisen.

En edes muista kuinka moni henkilö tuli mulle kertomaan mun mieheni olevan narsisti juoppo joka ei koskaan muutu, parasta oli että nämä ihmiset mitkä eniten asiasta paasasi ei edes tunteneet mun miestä.

Mun mieheni on juomaton alkoholisti, toivottavasti tulevaisuudessa mieleltään täysin riippumaton alkoholin ajatuksesta. Sen lisäksi mun mieheni on todella hyvä isä ja puoliso. En olisi tähän muussa tapauksessa jäänyt. Se että alkoholismi tuhosi monta asiaa ja tuhoaa edelleen on täysi fakta, mutta se ei tarkoita sitä että heivaan mieheni siinä kohtaa kun on vielä avaimia ja tahtoa pysyä yhdessä.

-ap

Puolisosi ei ole ehkä narsisti, mutta millainen itse olet? Näen sinut sellaisena Justiinana, joka määrää kaikesta ja mies saa kyllä tarpeekseen jossakin vaiheessa ja löytää uuden. Ei olisi eka kerta näissä tilanteissa. Haluaa muuttaa koko elämän, jotta pystyy olemaan oma itsensä aidosti, eikä tee mitään sinun mieliksesi. Lastenne isyys kuuluu silti hänelle. Tai sitten mies on melkoinen tossukka, jos antaa sun sanella kaikki säännöt yksipuolisesti.

Luin ketjua vielä läpi ja tämä viesti oli aiemmin jäänyt multa huomaamatta.

Hyvin mielenkiintoinen näkemys musta ihmisenä, varsinkin kun siitä kuultaa täysin läpi se ettet vaivautunut lukemaan käytännössä mitään mitä olen ketjun aikana kirjoittanut.

Vastaavasti voin antaa susta oman näkemykseni samalla logiikalla: olet todella mustavalkoinen ihminen, jonka ainoa totuus on se mitä sun omassa päässäsi pyörii.

En tiedä heijastatko tätä ketjua tavalla tai toisella omaan elämääsi tai siihen mitä olet kokenut. Jos näin on, niin hanki apua noihin ongelmiin jostain muualta.

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

”niin ainakin löytää yhden vaihtoehtoisen esimerkin mahdollisesta lopputuloksesta”

Mahdollinen lopputulos? Nyt täällä kaivataan tohon vähän tulkkausta. Ymmärränkö oikeen, että olet lähtemässä vai mitä tolla tarkoitat?

Vierailija
176/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällähän on mielenkiintoinen meininki.

En kirjoittanut aloitusta siksi että pääsisin valehtelemaan ja kiillottamaan omaa minäkuvaani. Jokainen ketä kiinnostaa piikittely ja tilanteen sekä mun mollaaminen voi lukea ketjun kokonaisuudessaan läpi, aika selvällä suomenkielellä on moneen kertaan jo asiat kerrottu.

En jaksa ottaa itseeni sen suuremmin, ihmehän se olisi jos ei joku tähänkin ketjuun olisi tullut purkamaan omaa pahaa mieltään.

Mainittakoon kuitenkin että jos tarkoitus on loukata mua tai saada mulle pahaa mieltä niin se ei onnistu. Säälin tunteita kyllä herää aika paljonkin, suhteellisen surullista jos elämästä ei löydy muuta sisältöä kun vetää omia harhaisia johtopäätöksiä ja v*ttuilla tuntemattomille anonyyminä.

Kiitos vielä kerran kaikille, taitaa tämän keskustelun järkevin anti olla tullut jo esille. Voin jossain välissä kaivaa tän ylös ja kertoa kuulumiset kun saadaan joku seuraava järkevä askel miehen kanssa asiassa otettua. (En oleta että se kiinnostaisi mutta jos joku joskus tulee painimaan vastaavassa tilanteessa niin ainakin löytää yhden vaihtoehtoisen esimerkin mahdollisesta lopputuloksesta)

-ap

No tämä oli kuitenkin aika fiksu ketju moneen muuhun ketjuun verraten. Enimmäkseen pysyttiin asiassa. 

Onnea teille ja ihan mielenkiintoista olisi tosiaan kuulla myöhemmin ja vaikka jo kesällä, että miten teillä menee. 

Toivottavasti saamme kuulla hyviä uutisia silloin.

Ps. Hyvää naistenpäivää sinulle ap.

Vierailija
177/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en mä ainakaan ole juomatta sen takia että mieheni on. Jos hän ei voi olla kanssani parin saunasiiderin takia, niin sitten pitää varmaankin erota.

Meill siis tilanne on se,että mies oli ensin 100 päivää selvinpäin viime vuoden alusta. Nyt hän on venyttänyt saman tavoitteen 200:n päivään. Tämä on hänelle joku kisailu itsensä kanssa, kerkää vähän hoikistua, ja valkaista nenän kunnolla. Hän ei edes ole alkoholisti siinä mielessä että normaali elämä kärsisi hänen juomisestaan. Kun lähden kaverin luokse iltaa istumaan, niin hän on silleen että voivoi, kyllä nyt maistuisi itsellekin. Minä olen sitä mieltä että joko juo normaalisti, kuten ennenkin, tai sitten raitistuu, mutta tällainen alkoholilla pelleily ei ole mukavaa. Monesti näkee että mieli tekisi rankan työviikon päätteeksi pari ottaa, ja saa selkeästi siitä jotain mielihyvää kun ei kuitenkaan ota, mutta nyt hänen elämänsä vasta pyöriikin alkoholin ympärillä kun hän ei juo. Juodessaan ei alkoholia ajattele ollenkaan, ja juomisellaan tarkoitan sitä että kerran kahteen viikkoon ottaa sen 12 kaljaa kotona. Ei ole mikään baareilija hän. Pelkona tietysti myös on, että kun 200 pv on täynnä, niin sitten varmaankin palkitaan itseä sillä alkoholilla senkin edestä...

12 kaljaa kerta-annoksena kuulostaa aika paljolta o_0 Ainakin jos vertaa meidän juomatapoja - meillä menee pullo punaviiniä (minä) ja 5-6 kaljaa (mies) per vkl (klo 18 - 00 välillä eli n. annos tunnissa). Eikö mies ole tuosta määrästä jo ihan selkeästi humalassa? 

Ei se paljoa tee, jos ensimmäisen juo päivällä saunaa lämmitellessä, siitä sitten pikkuhiljaa, ja viimeisen joskus kahden aikaan yöllä, ja menee sitten nukkumaan. Mä olen nainen, ja juon 10-kassin lonkeroa(jossa on enemmän prosentteja kuin normioluessa) helposti vuorokauden hereilläolon aikana. Normaalisti otan pari-kolme kerralla, mutta en ole missään vaiheessa kunnolla känässä kymmenestäkään, mikäli aikaa kuluu tarpeeksi niitä nauttiessa. Huomaathan että alkoholia palaa koko ajan, ei pelkästään niin että juo tunissa 12 annosta, ja sitten poltellaan kaikki kerralla. Esim kolme olutta kolmeen tuntiin, nii ajokunto pysyy koko ajan lain sallimissa rajoissa. 

Parempi lopettaa autoilu, jos ei pysty luopumaan alkoholista.

Hyvä että ymmärrät ettei kannata ottaa ja ajaa. Kaikki eivät sitä tajua kun kännissä ajelevat. Hyvä että sinä olet ymmärtänyt.Minähän en tosin missään vaiheessa sanonut ajavani autolla alkoa otettuani, vaan havainnollistin. Ikävää jos tämä jäi ymmärtämättä.

Sä oot sairas ja sua pitää ymmärtää eikä tuomita.

Vierailija
178/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Al-anon eli alkoholistin läheiset ryhmässä on kilttejä ihmisiä. Karkeasti huomaa että ne juopot on narsisteja, joita ei voi muuttaa, vaikka eivät enää joisikaan. Muut sitten kärsii, elleivät itse tee jotain. Mieti haluatko elää omaa elämää vai olla jonkun kiukuttelijan kanssa. Vapaa maa, vapaa valinta.

Kommentoin tähän lyhyesti. Jokaisella on tottakai eri tilanne ja lähtökohdat. Mä en ole, enkä ole koskaan ollut kynnysmatto mikä elää pelossa narsistimiehen kanssa.

Juuri näitä vastaavia kommentteja sain kuulla kun läheisille ja tuttaville selvisi että miehellä on ongelma ja aikoo lopettaa juomisen.

En edes muista kuinka moni henkilö tuli mulle kertomaan mun mieheni olevan narsisti juoppo joka ei koskaan muutu, parasta oli että nämä ihmiset mitkä eniten asiasta paasasi ei edes tunteneet mun miestä.

Mun mieheni on juomaton alkoholisti, toivottavasti tulevaisuudessa mieleltään täysin riippumaton alkoholin ajatuksesta. Sen lisäksi mun mieheni on todella hyvä isä ja puoliso. En olisi tähän muussa tapauksessa jäänyt. Se että alkoholismi tuhosi monta asiaa ja tuhoaa edelleen on täysi fakta, mutta se ei tarkoita sitä että heivaan mieheni siinä kohtaa kun on vielä avaimia ja tahtoa pysyä yhdessä.

-ap

Puolisosi ei ole ehkä narsisti, mutta millainen itse olet? Näen sinut sellaisena Justiinana, joka määrää kaikesta ja mies saa kyllä tarpeekseen jossakin vaiheessa ja löytää uuden. Ei olisi eka kerta näissä tilanteissa. Haluaa muuttaa koko elämän, jotta pystyy olemaan oma itsensä aidosti, eikä tee mitään sinun mieliksesi. Lastenne isyys kuuluu silti hänelle. Tai sitten mies on melkoinen tossukka, jos antaa sun sanella kaikki säännöt yksipuolisesti.

Luin ketjua vielä läpi ja tämä viesti oli aiemmin jäänyt multa huomaamatta.

Hyvin mielenkiintoinen näkemys musta ihmisenä, varsinkin kun siitä kuultaa täysin läpi se ettet vaivautunut lukemaan käytännössä mitään mitä olen ketjun aikana kirjoittanut.

Vastaavasti voin antaa susta oman näkemykseni samalla logiikalla: olet todella mustavalkoinen ihminen, jonka ainoa totuus on se mitä sun omassa päässäsi pyörii.

En tiedä heijastatko tätä ketjua tavalla tai toisella omaan elämääsi tai siihen mitä olet kokenut. Jos näin on, niin hanki apua noihin ongelmiin jostain muualta.

-ap

Ap on tosi herttainen ihana nainen. Kaikki tuomitsee hänet paitsi me työttömät yksinäiset miehet. Meillä löytyy ymmärrystä ja kärsitään hänen lapsienkin kanssa tästä tätä ketjua lukiessa.

Ap saisi meistä työttömistä miehistä ihan loistavan miehen ja isäpuolen lapsilleen ihan koska vain. Suomessa on paljon miehiä jotka on kärsineet alkoholistiperheissä ja alkoholisti-isien takia.

Niin paljon kärsimystä. Ap varmasti saisi ihan koska vaan ja ihan missä vaan ja ihan milloin vaan paremman miehen itselleen kuin nykyinen hänellä koskan onkaan.

179/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä mies on masentunut/uupunut. Miksi sun pitää saada ottaa kun mieskään ei ota.

Marjatta

Vierailija
180/209 |
08.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.

Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.

Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.

Ei se oikeastaan ole painostamista, jos miehelle sanoo, että vaihtoehdot on ero tai pullo. Saahan siitä valita, kumman ottaa. Saa myös jatkaa sitä juomista jos se kerran on koko elämä ja se elämän onni. 

Jos liitossa on lapsia, on pakko valita. Joka lapset kasvaa alkoholisti perheessä tai erotaan. lasten kannalta parempi vaihtoehto on erota. 

Ei vaimoa vois siitä syyllistää, että hän ajattelee lasten parasta, koska tässä tapauksessa mies ei sitä varmasti olisi tehnyt, vaan olisi jatkanut juomistaan ja pilannut koko perheen elämän.

Meilläkin mies joi ja mikään sanominen ei auttanut. 

Viimein päätin, että minun lapset ei kasva alkoholistiperheessä ja laitoin eron vireille. Siitä mies suuttui ja uhkaili, että erossa en saisi mitään.

Sanoin, että haluankin vain lapset, kaiken muun saa mies pitää.

Aikansa raivottuaan meni AA-kerhoon ja raitistui.  En tiedä olisiko hänelle käynyt samoin, kuin sinun miehellesi, jos hänellä ei olisi ollut nuoruuden harrastus, jota nyt raitistuttuaan alkoi taas harrastamaan. 

Mutta ei mies kyllä selvästikään tykkää enää kännäävistä ihmisistä. 

Itse saatan juoda saunaoluen ja se ei miestä haittaa. Hän on ollut raittiina jo parikymmentä vuotta.

Moni on miehen raitistumista ihmetellyt ja jotkut jaksaa ihmetellä vieläkin, mutta mies itse sanoo, että valinta oli helppo.  Hän halusi pitää perheensä.

Minä en koe painostaneeni miestä. Hän sai itse valita, mitä haluaa.

Kiitos viestistäsi. Oliko teillä juomisen loputtua alussa isompia ongelmia asian käsittelyssä tai kestikö miehellä ennen kuin pääsi kiinni ns. normaaliin elämään ilman alkoholia?

Mieheni lopettaessa juomisen oli monia ihmisiä (eli näitä hyvänpäivän tuttuja) mitkä nauroivat suoraan päin naamaa ja tekivät jopa vetoja siitä että koska mieheni ratkeaa. Miehestä se tuntui järjettömän pahalta mutta samalla sanoi tajuavansa sen että se juominen on ollut isompi osa hänen elämäänsä mitä aiemmin tajusi, jos puolitututkin nauraa vedet silmissä lopetuspäätökselle.

Mies on sanonut myös aina että päätös oli helppo. Aikanaan kun ilmoitin että se on parisuhde tai raitistuminen, tein myös miehelle todella selväksi että jos tahtoo erota ja kokee sen parhaimmaksi niin en ikinä tule hänelle asiasta kaunaa kantamaan enkä todellakaan erota lapsia isästään. Ongelmana silloin oli nimenomaan se etten tahtonut lasten kasvavan alkoholistin kanssa samassa taloudessa enkä tahtonut mahdollistaa sitä juomista.

Meillä mies ratkesi muistaakseni muutaman kerran, mutta muuten meni aika hyvin.  Harrastus auttoi luultavasti paljon, sillä mies kävi siellä 3xviikossa ja oli aina muutaman tunnin kerrallaan. 

Minulla oli ehkä vaikeampaa, koska en pystynyt luottamaan mieheen yhtään. Mies oli ollut tyypillinen alkoholisti, joka saattoi lähteä kauppaan ja tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja kerran muistan kun mies jäi perjantai-iltana keittiöön lukemaan lehteä(selvin päin) kun menin nukkumaan ja seuraavana aamuna häntä ei ollut missään. Oli siitä  yöllä lähtenyt juomaan.  Lapsen yksivuotispäivänä kaveri tuli kylään jo aamupäivällä ja houkutteli miehen mukaansa juomaan. Siinä minä yritin sitten juhlia lasten kanssa pienimmän syntymäpäiviä itku kurkussa.  Ja joka kerta kun mies lähti ihan mihin tahansa, ei koskaan tiennyt meneekö samalla juomaan ja milloin ehkä taas tulee takaisin kontaten.

Ja jatkuva pelko takaraivossa niinäkin päivinä, kun mies oli selvinpäin.

Minulla meni varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ennen kuin opin luottamaan siihen, että mies ei juo.

Miehellä oli luultavasti kuitenkin helpompaa. 

Itse juon myös miehenä, mutta tuollaiset kaverit ovat aina mielestäni olleet rasittavia. Tuppaavat kutsumatta kylään kännissä ja yrittävät houkutella jonnekin vaikkapa aikaisin aamulla.

Ei sellaista jaksa edes alkoholisti.

Tuollaisen takana on jotain sekakäyttöä tai adhd:ta.

Piri tuli itsellä mieleen.

Ei kukaan normaali häviä noin vain minnekään ja tule muutamien päivien jälkeen kotiin.

Tuli vaan mieleen alkoholistina. Tai sitten lähdetään pakoon, kun kotona huudetaan retkahduksesta, niin mennään sitten pois suosiolla ja tullaan joskus takaisin.

Piti vaan mainita, kun mielestäni tuo ei ole normaalin ihmisen meininkiä, että aamupäivällä lähdetään synttäreiltä ryyppäämään, vaikka olisikin alkoholisti.

No olihan se mukavaa, että taas pääsit syyllistämään  minua naista ei sitä juovaa miestä. Ei miehelle huudettu retkahtamisesta ja nuo tapaukset oli enne juomisen lopettamista, eli ihan normaali arkea meillä sillon kun mies joi. Ja kyllä sitä vaan voi toinen kadota noin vain. Eikä miehellä ollut kyse piristä eikä muusta, ihan vaan oli alkoholisti.

Mies saattoi lähteä, vaikka olisi ollut kylässä sukulaisia. Lähti muka jollekin asialle, ja vieraat siinä sitten ihmetteli ja lähtivät aikanaan pois, pahoitellen, ettei mies ehtinyt tulla takaisia. No mieshän saattoi tulla vasta seuraavana päivänä. 

Samoin jäi monet juhlat meillä juhlimatta, kun mies oli niin krapuloissaan, ettei päästy lähtemään esim hänen veljen lasten rippijuhliin yms.

Mies ei koskaan lähtenyt pakoon riitoja vaan  ihan muuten vain. 

Houkutteli naapurin vanhanpapan kuskikseen ja tämän papan sukulaiset sitten kävivät minulle valittamasa. Tai vieraat ihmiset soitteli kyliltä, että sano sille miehelle sitä ja tätä ja että jätää sen ja tämän rauhaan. Mies kun oli humalapäissään isotellut ympäriinsä.  Miehellä oli ilmeisesti tapana haastaa riitaa kännäillessään. Voi sitä häpeän määrää, ei kyllä paljoa kehdannut ihmisten ilmoilla liikkua.

Kyllä tuo kielii huumeiden sekakäytöstä tai sitten miehellä on joku vakavampi mt-ongelma.

Ei normaali alkoholisti käyttäydy noin.

Sori jos syyllistin. Olen vaan itse alkoholistina nähnyt aika monia juoppojen puolisoja ja ne tavallaan ajaa miehen pois ryyppyreissuille, vaikka se voisi olla sen yhden illan känni ja sohvalle sammuminen, niin pelätään sitä huutavaa piikittelevän syyllistävää puolisoa ja mökötystä niin paljon että jäädään viikoksi juopotteluun.

Heillä on selvästi mt-ongelmia tai sekakäyttöä eli piriä otetaan että jaksaa juoda viikon putkeen.

Ei normaali alkoholisti jaksa. Viina nimittäin väsyttää tosi raskaasti.

Sulla on moniongelmainen mies täytyy todeta. Ihan kahjo tapaus. En ikinä olisi tuollaisen sekopään ystävä. Ei alkoholisti ole tuollainen. Miehessäsi on paljon enemmän ongelmia kuin tiedätkään.

Sori olet väärässä.Mies ei olisi voinut juoda kotona, koska ei halunnut juoda yksin ja sammua sohvalle, vaan hänen piti päästä kylille ja kavereille. Ei kaikki hakua juoda yksin. 

Ja meillä oli silloin pienet lapset, joten isän juominen ja kännääminen , oksentelu , konttaaminen  ja sammuminen sohvalle olisi ollut lapsille aika pahaa katsottavaa. Onneksi miehen menojalka vipatti ja meni aina juomaan muualle. 

Ja mies käytti ihan vain viinaa, eikä juonut siis viikkokaupalla putkeen, koska kävi normaalisti töissä.

Mutta turhaan olet meistä huolissasi, mies on raitistunut jo yli 20v sitten . Lapsetkin jo isoja ja pois kotoa, eivätkä edes (onneksi) muista/tiedä isänsä juomisongelmista.

meillä kaikki kääntyi hyväksi, kun viinan kanssa lutraaminen loppui ja toivottavasti niin käy ap:llekin.

Ps. naurattaa oikein tuo, että pelätään piikittelevää ja huutavaa puolisoa, mutta siltikin täytyy sitä viinaa vetää kaksin käsin. Voisko vaan olla juomatta, niin ei tarvitsisi pelätä?

Tai eikö se olisi miehellekin parasta vain erota ja saisi juoda rauhassa niin ei tarvitsisi vaimoaan pelätä. Miksi olla suhteessa, jossa elämänkumppani on niin kalmala ja pelottava, että täytyy lähtä kylille juomaan päiväkausiksi? 

Ja kaiken lisäkis sen toisen juominen on siitä puolisosta niin pelottavan tehnyt. Ei sitä varmaankaan tarvinnut pelätä ennenkin lähti juominen lapsasesta.  Joka tapauksessa, juominen on aina oma valinta. Ei siitä voi pelottavaa puolisoa syyttää. 

Kauhea tarina ja selittely. Tuntuu sille että peittelet jotain.

Aika järkyttävä tuo miehesi on ja oli.

En oikeastaan usko edes puolia tuota tarinasta.

Paljonko itselläsi menee alkoholia. Rukoilen puolestanne tällä hetkellä.

Niin epänormaalilta tuo kuulosti. Miehesi on jotain enemmän kuin alkoholistit koskaan ovat. Oma isäni oli sekakäyttäjä ja juuri noin teki. Hävisi aina jonnekin päiväksi tai viikoksi ja syytti alkoholia. Minäkin olen alkoholisteihin tutustunut ja eivät he ole tuollaisia sekopää hirviöitä olleet. On ihme jos olette oikeasti vielä yhdessä!!! Onnea jos on totta tuo tarinasi.

Alkoholistit on tunnettuja valehtelijoita.