Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies raitistui ja katkeroitui
07.03.2019 |
Pitkä tarina lyhyesti:
Ollaan oltu yhdessä kutakuinkin 10 vuotta. Tavatessamme mies joi normaalisti eikä käytössä ollut ikinä mitään ongelmaa. Lapsia ei ollut kuvioissa ja mies on aina käynyt töissä normaalisti, kaikki meni siis hyvin ja oltiin hyvinkin rakastuneita. Muutettiin yhteen, lapsi syntyi, jossain välissä miehen juominen lisääntyi, sanominen ei auttanut ja lopulta esikoisen ollessa 5 vuotias ilmoitin miehelle että valitsee juomisen tai perheen. Tiedän hyvin että juomisen lopettaminen pitäisi aina lähteä omasta tahdosta, mutta mä en olisi siihen tilanteeseen enää jaksanut jäädä. Juominen oli aikoja sitten mennyt perheen edelle ja mies oli todella itsekeskeinen alkoholisti. Rahat oli myös aina lopussa koska miehen perus "käyn parilla bissellä"-ilta tarkoitti minimissään sadan euron menoerää. Mies inhosi jo tuolloin juomistaan ja teki päätöksen välittömästi lopettamisesta. Alkoi käymään AA-kerhossa ja oli aluksi todella täynnä elämää ja älyttömän onnellinen. Tuntui siltä että tilanne on liian hyvä ollakseen totta koska kaikki meni oikeasti hyvin.
Juomisen lopettamisesta on nyt lähemmäs 3 vuotta ja viimeisen kahden vuoden aikana miehen persoona on muuttunut täysin. Hän halveksii juomista, myös vanhoja kavereitaan jotka juo. Minnekään hän ei tahdo mennä vaikka ystävät pyytäisi. Samaa aikaa voivottelee sitä kun kukaan ei pyydä minnekään. Olen yrittänyt miljoonat kerrat saada miestä lähtemään edes jonnekin neljän seinän sisältä kavereidensa kanssa mutta ei, hän kuulemma viihtyy parhaiten kotona eikä halua mennä minnekään. Ollaan kyllä yhdessä oltu monesti ulkona ja miestä ei aidosti häiritse mun alkoholin juominen, kunhan se pysyy "hallinnassa", toisin sanoen ei pidä siitä jos menen normaaliin hiprakkaan.
Jos käydään istumassa vanhojen kavereiden kanssa iltaa niin mies ei tahdo oikein kenellekään puhua. Mieluummin lukee sanomalehteä yksinään kuin osallistuu mihinkään. Ennen mies oli mahtava seuramies josta kaikki pitivät, niin humalassa kuin selvinpäin, nykyään nipottava ja äksy valittaja.
Mies ilmeisesti ei osaa purkaa stressiä enää mitään kautta, joten kaikki purkautuu muhun. Mulla on jatkuvasti sellainen olo että pitää miettiä mitä sanon ja mitä teen, miehestä on tullut myös todella mustasukkainen (en käy juurikaan koskaan missään ilman häntä, jos käyn niin saan selitellä illankulkua seuraavat kaksi kuukautta). En mielelläni ota enää viikonloppuisin esimerkiksi saunaolutta koska miehen käytös muuttuu heti. Jos lapsista lähtee liikaa ääntä niin mies valittaa, jos tiskiä on altaassa niin mies valittaa, jos sukalle ei löydy paria niin mies valittaa, hän valittaa kaikesta, aina. Muksu totes just pari viikkoa sitten isälleen että "iskä mä en oo nähnyt että sä naurat koskaan". Ja ei se naurakaan, spontaanisti ehkä kerran viikossa saattaa hymyillä.
Olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt puhua aiheesta. Kaikki menee ohi, tuntuu kuin seinälle puhuisi. Hän kiistää täysin oman käytöksensä ja alkaa ruotimaan syytä minun viakseni, hänessä ei ole mitään vikaa. Meidän kotoa puuttuu kaikki ilo ja elämä, joka päivä on vaan jatkuvaa suorittamista ja töissä saan hengittää vapaasti. Mies on aidosti todella hyvä isä ja tekee kyllä parhaansa, siitä ei ole kyse enkä tahdo nyt vaan haukkua häntä. Tuntuu vaan että jokin meidän väliltä on lopullisesti kuollut enkä tiedä mitä minä voin tehdä. Viimeiset kaksi vuotta olen käytännössä rukoillut että hän kävisi terapeutilla puhumassa tai menisi vaan kavereiden kanssa välillä "tuulettumaan", että jos saataisiin sillä meidän suhdetta parannettua. Nykyään en enää edes oikein jaksa välittää, pysyn tässä lasten takia ja mietin että miten näin edes kävi. En tietenkään kaipaa alkoholistiakaan ja olen ylpeä hänestä, ei mun mielestä tämäkään silti elämää ole.
Kommentit (209)
Kiitos tästä ketjusta! Olen itse juurikin nelikymppinen perheellinen mies ja lopetin alkoholinkäytön epämääräiseksi ajaksi viime syksynä pitkällisen suurkulutuksen jälkeen. Sinänsä päätös on ollut hyvä, paino on tippunut, nukun paremmin, kalu seisoo kuin rautakanki ym. ja aion jatkaa raittiina. Samaan aikaan olo on ollut hiukan masentunut, äreä ja tylsistynyt. Tsemppiä miehellesi ja kuulostaa mahtavalta että hänellä on häntä tukemaan pyrkivä puoliso. Olen itsekin alkanut perehtymään tuohon kuivahumala-termiin ja etenkin englanniksi löytyy sangen hyviä artikkeleita. Tunnistan itseni ainakin noista piirteistä, toki kyse voi olla osittain myös ikäkriisistäni. Laitan tästä pari linkkiä, jos niistä olisi jotain apua.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/heartache-hope/201105/is-there-…
https://www.addictioncampuses.com/blog/are-you-a-dry-drunk/
m40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on todella tärkeää että tuodaan alkoholismista esiin tätäkin puolta. Stereotypiahan on se että kännissä raivotaan ja ajetaan vaimo ja lapset lumihankeen ja jos onnistutaan lopettamaan niin sitten taivas aukeaa. Mutta ei se ole näin yksinkertaista. Osa onkin humalassa vain mukavia ja raittiina vihaisia ja onnettomia, jotkut jopa elämänsä loppuun saakka. Onkohan miehellesikin uskoteltu jotain vastaavaa raittiudesta ja on nyt sitten pettynyt ja häpeissään kun ei osaa olla onnellinen vaikka osaa olla juomatta?
Luulen, että alkoholin osuus tuossa koko kuviossa korostuu nyt ihan liikaa. Tuo ei ole hänen persoonansa jota alkoholi on vain peitellyt, vaan hän on masentunut, todennäköisesti pahasti. En yllättyisi vaikka hautoisi itsemurhaa. Juuri sellaiset kireät suorittajaluonteet ovat eteviä peittämään itseltäänkin todella pitkään sen miten vaikea tilanne todellisuudessa on. Se on nyt ihan se ja sama oliko masennus syy alkoholismiin vai alkoholismi masennukseen ja kaipaako hän alkoa vai ei, koska ikänsä juomatta ollut ihminenkin (etenkin mies) käyttäytyy usein joka tapauksessa juuri tuolla tavalla. En sulkisi pois myöskään sosiaalisen ahdistuksen mahdollisuutta, siihen suuntaan viittaisi mielestäni juuri tuollainen soutaminen ja huopaaminen sen suhteen näkisikö kavereita vai eikö. Ja ilmeisesti hänellä on siis jotain käsittelemättömiä traumojakin. Älä usko kommentoijia jotka väittävät että alkoholismin takia miehesi ei voi koskaan enää saada iloa mistään muusta. Mutta hyvää hoitoa ja työtä se kyllä vaatii.
Sinuna en kyselisi kovin suorasukaisesti, onko mies masentunut. Hänellä voi olla vääriä, ehkä hyvinkin alitajuisia käsityksiä siitä millainen sairaus masennus on ja millaisia ihmisiä masentuneet ovat ja kiistää sen takia, kun kokisi masennuksen häpeällisenä (tai taas kerran yhtenä leimana, joka häneen lyödään, kuten alkoholisti). Sen sijaan en voi liikaa korostaa normaalin, läheisen keskusteluyhteyden merkitystä. Sitä, että kysellään vähintään viikottain puolin ja toisin hyvässä ja avoimessa hengessä (ei riitatilanteessa!) miten sinä voit, millaisena koet arkemme tällä hetkellä, mikä on sinulle nykyisin tärkeää lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä, mitä haluaisit tehdä, mistä unelmoit, mitä pelkäät, voinko olla jotenkin avuksi.... jne. En tiedä teistä ap, mutta usein liitoissa joissa mies on alusta asti ollut "jääräpää", tuo keskusteluyhteys ei ole toiminut kunnolla koskaan. Ja se tilanne puolestaan saattaa toimia niin kauan kun elämässä ei tule vaikeita ongelmia.
Et siis ehkä voi enää muuta kuin joko erota tai koittaa lähentyä puolisoasi ja houkutella häntä sillä tavoin yhteistyöhön ja "samalle puolelle". Riitely ei enää kannata. Pidä kiinni oikeuksistasi, mutta älä laske sen varaan että se saa miestä muuttumaan tai näkemään yhtään mitään.
Terv. vaikeasti masentunut ja ahdistunut nainen, alkonkäyttö tarkkailussa.
Kiitos. Tässä oli paljon asioita jotka varmasti kuuluvat meidän elämään ja joita itseni pitää myös lähteä soveltamaan ihan käytännön tasolla.
Meillä oli monta vuotta todella keskusteluyhteys ja puhuttiin kaikesta. Juomisen aikana se kärsi pahasti. Olen yrittänyt puhua miehelleni ja saada yhteyttä korjattua. Kadotettiin jotenkin se syvä ja vahva yhteys, juomisen aikana myös luotto kärsi todella pahasti valheiden takia. En siis enää syytä miestäni mistään enkä nosta noita menneitä esille, kun jatkettiin yhdessä niin myös minä tein päätöksen siitä että aloitetaan täysin puhtaalta pöydältä.
Läheisyyttä me varmasti kumpikin kaivataan, jatkuvan äreyden ja kireyden keskellä sitä on vain uskomattoman vaikea koittaa toteuttaa. Pitää itse myös yrittää kovemmin.
-ap
Täällä on muutama kommentti tullut ikäkriisistä ja varmasti sekin on osasyy asiaan. Mies lähestyy 40 ikävuotta ja uskon että se ahdistaa takaraivossa vaikkei sitä myönnäkään.
Osittain olen miettinyt että mies kokee muutoksen tulleen "liian myöhään", eli on miettinyt sitä avoimesti että miksi ei lopettanut ennen ongelmaa ja pohtinut menetettyjä vuosia.
-ap
Kiitos todella paljon kaikille vielä. Olen saanut aidosti apua omiin ajatuksiin tässä tilanteessa. Varsinkin omista kokemuksista kertoneille iso ja lämmin kiitos, tämä alkoholismin jälkipyykki on usein hieman vaietumpi aihe ja tuntuu hyvältä huomata että tätä on muuallakin eikä vain meidän perheessä.
-ap
Tunnistan samoja piirteitä puolisossani: rankemman juomisen jälkeen hänellä seuraa aina ns kuiva kausi, jolloin ei ota pisaraakaan. Näiden jaksojen aikana hän on äreä, nipottaa minulle ihan kaikesta ja siitä, miten sotkuinen olen. Olen ajatellut, että hän siirtää minuun ja minulle kaikkia niitä itseinhon tunteita, jotka kovasta juomisesta hänelle itselleen tulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on muutama kommentti tullut ikäkriisistä ja varmasti sekin on osasyy asiaan. Mies lähestyy 40 ikävuotta ja uskon että se ahdistaa takaraivossa vaikkei sitä myönnäkään.
Osittain olen miettinyt että mies kokee muutoksen tulleen "liian myöhään", eli on miettinyt sitä avoimesti että miksi ei lopettanut ennen ongelmaa ja pohtinut menetettyjä vuosia.
-ap
En tietenkään voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta kuulostaa omaan korvaani tutulta.
Minulla on ainakin juuri tuo ajatus takaraivossa. Asiat ovat sinänsä hyvin, on ihan ok työ, mahtavat lapset, vaimo jonka kanssa menee toivottavasti paremmin ilman alkoholia ym. mutta samalla on takaraivossa ajatus siitä että jotain vielä pitäisi saada aikaiseksi ja toisaalta itsesyytöksiä menetetystä ajasta - vaikka en ole juonut perhettä mieron tielle tms. yksinkertaisesti hävettää monet asiat. Pitäisi kyetä antamaan itsellekin anteeksi ja samalla pyytää läheisiltä anteeksi. Aiemmin olen pitänyt erilaisia terapioita ym. "akkain puuhasteluna" mutta olen itse kallistunut yhä enemmän siihen suuntaan että voisin harkita ulkopuolista apua. Miehenä minulle tällaisen asian pohtiminen on tarkoittanut monen sisäisen kiven kääntämistä.
m40
"Alkoi käymään AA-kerhossa ja oli aluksi todella täynnä elämää ja älyttömän onnellinen. Tuntui siltä että tilanne on liian hyvä ollakseen totta koska kaikki meni oikeasti hyvin.
Juomisen lopettamisesta on nyt lähemmäs 3 vuotta ja viimeisen kahden vuoden aikana miehen persoona on muuttunut täysin."
Ei tuo miehen negatiivisuus ainakaan raittiudesta sinänsä johdu, kun ensimmäinen vuosi oli onnellinen. Sitä en ihmettele, että häntä ei kiinnosta humalaisten kavereidensa tapaaminen ja että kosteat illanvietot tuttavapariskuntien kanssakaan eivät oikein innosta: humalaisten seura on selvinpäin olevalle valitettavasti vähän rasittavaa.
Mitä teitte yhdessä tai mitä hän puuhaili yksikseen ensimmäisen raittiin vuoden aikana?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on muutama kommentti tullut ikäkriisistä ja varmasti sekin on osasyy asiaan. Mies lähestyy 40 ikävuotta ja uskon että se ahdistaa takaraivossa vaikkei sitä myönnäkään.
Osittain olen miettinyt että mies kokee muutoksen tulleen "liian myöhään", eli on miettinyt sitä avoimesti että miksi ei lopettanut ennen ongelmaa ja pohtinut menetettyjä vuosia.
-ap
En tietenkään voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta kuulostaa omaan korvaani tutulta.
Minulla on ainakin juuri tuo ajatus takaraivossa. Asiat ovat sinänsä hyvin, on ihan ok työ, mahtavat lapset, vaimo jonka kanssa menee toivottavasti paremmin ilman alkoholia ym. mutta samalla on takaraivossa ajatus siitä että jotain vielä pitäisi saada aikaiseksi ja toisaalta itsesyytöksiä menetetystä ajasta - vaikka en ole juonut perhettä mieron tielle tms. yksinkertaisesti hävettää monet asiat. Pitäisi kyetä antamaan itsellekin anteeksi ja samalla pyytää läheisiltä anteeksi. Aiemmin olen pitänyt erilaisia terapioita ym. "akkain puuhasteluna" mutta olen itse kallistunut yhä enemmän siihen suuntaan että voisin harkita ulkopuolista apua. Miehenä minulle tällaisen asian pohtiminen on tarkoittanut monen sisäisen kiven kääntämistä.
m40
Noita samaisia kiviä pitäisi miehen kääntää lukemattomia terapian myötä ja jo ennen sitä. Luulen ja toivon että mies kokee ajatuksen terapiasta hetki hetkeltä ainakin mahdollisemmaksi. Luonnehan sillä on sellainen että kaikki on hyvin vaikka v*tuttaa rankasti ja sairaalaan mennään vasta pää kainalossa.
Eniten toivon että mies tajuaisi ettei ole häpeän paikka hakea apua ja myöntää kaikkea tapahtunutta ja nimenomaan antaa itselleen anteeksi.
Aikanaan AA kerhoon meneminen oli sille niin paha paikka ettei tosikaan mutta tuli takaisin helpottuneena ka kertoi miten hyvältä oli tuntunut vaan myöntää kaikki ilman pelkoa toisten tuomitsemisesta.
-ap
Faith kirjoitti:
"Alkoi käymään AA-kerhossa ja oli aluksi todella täynnä elämää ja älyttömän onnellinen. Tuntui siltä että tilanne on liian hyvä ollakseen totta koska kaikki meni oikeasti hyvin.
Juomisen lopettamisesta on nyt lähemmäs 3 vuotta ja viimeisen kahden vuoden aikana miehen persoona on muuttunut täysin."
Ei tuo miehen negatiivisuus ainakaan raittiudesta sinänsä johdu, kun ensimmäinen vuosi oli onnellinen. Sitä en ihmettele, että häntä ei kiinnosta humalaisten kavereidensa tapaaminen ja että kosteat illanvietot tuttavapariskuntien kanssakaan eivät oikein innosta: humalaisten seura on selvinpäin olevalle valitettavasti vähän rasittavaa.
Mitä teitte yhdessä tai mitä hän puuhaili yksikseen ensimmäisen raittiin vuoden aikana?
En jaksa itseäni toistaa mutta aiemmissa viesteissä selviää noi väärät olettamukset sun viestin alussa. Ensimmäisen vuoden mies oli onnellinen juomattomuudesta ja hyvistä yöunista, vuoden jälkeen se oli jo rutiinia ja arkea eikä tarjonnut elämään enää uutta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Ei se oikeastaan ole painostamista, jos miehelle sanoo, että vaihtoehdot on ero tai pullo. Saahan siitä valita, kumman ottaa. Saa myös jatkaa sitä juomista jos se kerran on koko elämä ja se elämän onni.
Jos liitossa on lapsia, on pakko valita. Joka lapset kasvaa alkoholisti perheessä tai erotaan. lasten kannalta parempi vaihtoehto on erota.
Ei vaimoa vois siitä syyllistää, että hän ajattelee lasten parasta, koska tässä tapauksessa mies ei sitä varmasti olisi tehnyt, vaan olisi jatkanut juomistaan ja pilannut koko perheen elämän.
Meilläkin mies joi ja mikään sanominen ei auttanut.
Viimein päätin, että minun lapset ei kasva alkoholistiperheessä ja laitoin eron vireille. Siitä mies suuttui ja uhkaili, että erossa en saisi mitään.
Sanoin, että haluankin vain lapset, kaiken muun saa mies pitää.
Aikansa raivottuaan meni AA-kerhoon ja raitistui. En tiedä olisiko hänelle käynyt samoin, kuin sinun miehellesi, jos hänellä ei olisi ollut nuoruuden harrastus, jota nyt raitistuttuaan alkoi taas harrastamaan.
Mutta ei mies kyllä selvästikään tykkää enää kännäävistä ihmisistä.
Itse saatan juoda saunaoluen ja se ei miestä haittaa. Hän on ollut raittiina jo parikymmentä vuotta.
Moni on miehen raitistumista ihmetellyt ja jotkut jaksaa ihmetellä vieläkin, mutta mies itse sanoo, että valinta oli helppo. Hän halusi pitää perheensä.
Minä en koe painostaneeni miestä. Hän sai itse valita, mitä haluaa.
Kiitos viestistäsi. Oliko teillä juomisen loputtua alussa isompia ongelmia asian käsittelyssä tai kestikö miehellä ennen kuin pääsi kiinni ns. normaaliin elämään ilman alkoholia?
Mieheni lopettaessa juomisen oli monia ihmisiä (eli näitä hyvänpäivän tuttuja) mitkä nauroivat suoraan päin naamaa ja tekivät jopa vetoja siitä että koska mieheni ratkeaa. Miehestä se tuntui järjettömän pahalta mutta samalla sanoi tajuavansa sen että se juominen on ollut isompi osa hänen elämäänsä mitä aiemmin tajusi, jos puolitututkin nauraa vedet silmissä lopetuspäätökselle.
Mies on sanonut myös aina että päätös oli helppo. Aikanaan kun ilmoitin että se on parisuhde tai raitistuminen, tein myös miehelle todella selväksi että jos tahtoo erota ja kokee sen parhaimmaksi niin en ikinä tule hänelle asiasta kaunaa kantamaan enkä todellakaan erota lapsia isästään. Ongelmana silloin oli nimenomaan se etten tahtonut lasten kasvavan alkoholistin kanssa samassa taloudessa enkä tahtonut mahdollistaa sitä juomista.
Meillä mies ratkesi muistaakseni muutaman kerran, mutta muuten meni aika hyvin. Harrastus auttoi luultavasti paljon, sillä mies kävi siellä 3xviikossa ja oli aina muutaman tunnin kerrallaan.
Minulla oli ehkä vaikeampaa, koska en pystynyt luottamaan mieheen yhtään. Mies oli ollut tyypillinen alkoholisti, joka saattoi lähteä kauppaan ja tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja kerran muistan kun mies jäi perjantai-iltana keittiöön lukemaan lehteä(selvin päin) kun menin nukkumaan ja seuraavana aamuna häntä ei ollut missään. Oli siitä yöllä lähtenyt juomaan. Lapsen yksivuotispäivänä kaveri tuli kylään jo aamupäivällä ja houkutteli miehen mukaansa juomaan. Siinä minä yritin sitten juhlia lasten kanssa pienimmän syntymäpäiviä itku kurkussa. Ja joka kerta kun mies lähti ihan mihin tahansa, ei koskaan tiennyt meneekö samalla juomaan ja milloin ehkä taas tulee takaisin kontaten.
Ja jatkuva pelko takaraivossa niinäkin päivinä, kun mies oli selvinpäin.
Minulla meni varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ennen kuin opin luottamaan siihen, että mies ei juo.
Miehellä oli luultavasti kuitenkin helpompaa.
Uusia kavereita, joiden kanssa ei ole muistoja juomisesta.
Eihän narkomaanikaan näe niitä kavereitaan, jotka käyttää, vaikka käyttäisivät vain satunnaisesti. Sekin on liikaa muistutusta riippuvuudesta.
Vihaisuus on luultavasti myös ohimenevä vaihe ja tasottuu muutamassa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholihan on hyvä tapa purkaa stressiä ja pitää hauskaa.
Olen mies ja osannut aina pitää hauskaa ja purkaa stressiä ilman alkoholia.
Tuo on mielestäni vain tekosyy juomiselle.
Alkoholi on tapa paeta todellisuutta, määrästä riippumatta. Kysymys kuuluu mitä miehesi pakenee? Ja helvatin monet suomalaiset...
Vierailija kirjoitti:
Uusia kavereita, joiden kanssa ei ole muistoja juomisesta.
Eihän narkomaanikaan näe niitä kavereitaan, jotka käyttää, vaikka käyttäisivät vain satunnaisesti. Sekin on liikaa muistutusta riippuvuudesta.
Vihaisuus on luultavasti myös ohimenevä vaihe ja tasottuu muutamassa vuodessa.
Täsmälleen samaa mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma että ongelmat ovat johtuneet juomisen lopetettua. Jospa hän on vaan masentunut ja oli sitä myös juodessaankin, lääkitsi itseään alkoholilla. Ja nyt ei tavallaan lääkitse itseään millään ja se masennus on jäänyt piileväksi/huomioimatta koska on keskityttiin pelkästään siihen alkoholinkäytön negatiivisiin puoliin suhteessa yms.
Olen miettinyt tätä vaihtoehtoa. Tai oikeastaan olen miettinyt että jos juomiskierre ja siitä aiheutunut jatkuva paha olo olisi aikanaan laukaissut masennuksen jota sitten lääkitsi juomalla lisää. Äkillinen lopettaminen aiheutti miehellä liikunnan lisäämisen ja huomattavasti terveellisemmät elämäntavat, ne tunnetusti (lievää) masennusta hoitaa hyvin. Plus oli alussa tosi innoissaan vaan siitä että onnistui lopettamaan juomisen ja me elettiin selaisessa vaaleanpunaisessa hattarassa missä kaikki oli hyvin. Itse näen miehessä kyllä masennuksen merkkejä, enimmäkseen juuri siinä että mikään ei varsinaisesti kiinnosta lopulta ja hermot on aivan loppu jatkuvasti. Olen miehelle puhunut ajatuksistani ja toisinaan mies on myöntänyt että epäilee itsellään olevan mahdollisesti masennusta, valitettavasti se vaan kumoutuu yleensä seuraavana päivänä kun keskustelu on mennyttä ja mies ilmoittaa että ei todellakaan ole masentunut eikä mene minnekään asiasta puhumaan.
Enimmäkseen itseäni pelottaa tässä tilanteessa se että mies ymmärtää tilanteen sitten kun on "liian myöhäistä", en todellakaan ala millään erolla uhkailemaan mutta totuus tilanteessa on että jos elämä jatkuu tälläisenä vuosikausia niin ennemmin tai myöhemmin se tulee vastaan. Sen ei vaan pitäisi olla normaalielämää lapsiperheessä että loppuperhe hiippailee hiljaa nurkissa ja pyrkii tekemään asiat niin että iskä olisi onnellinen koska muuten iskä raivoaa. Painotetaan nyt vielä että mies ei todellakaan ole väkivaltainen mutta henkistä väkivaltaa kohdistaa minuun oikein tehokkaasti ja lapset kasvavat jatkuvassa kireässä ilmapiirissä missä mikään ei ole ikinä vaan hyvin. Jaksan itse kyllä taistella vaikka loputtomiin että saadaan homma toimimaan mutta se ei ikinä ole mahdollista jos mies ei tule yhtään vastaan.
-ap
Mä kasvoin perheessä, jossa piti kävellä munankuorilla helposti räjähtävän isän takia. Isä oli absolutisti ja ei koskaan väkivaltainen, mutta henkisesti sitäkin väkivaltaisempi ja arvaamattomampi.
Tälleen keski-ikäisenä on edelleen vaikeaa luottaa muihin, pitää puoliaan, uskaltaa sanoa yhtään mitään ääneen. En sentään enää yritä liimautua osaksi tapettia joka paikassa niin, ettei minua huomata ja olemassaoloni ei ärsytä ketään. Muistinko sanoa, että minulla on järkyttävän vaikeaa luottaa siihen, että kukaan miespuolinen oikeasti välittäisi, haluaisi tukea minua tai olisi minulle avuksi. En osaa pyytää apua, pyrin pärjäämään kaikessa yksin liiankin kanssa.
Jos minulta kysytään, äidin olisi pitänyt suojella meitä lapsia ja ottaa ero jo ajat sitten. Mutta äiti oli sovitteleva ovimatto.
Älä hyvä ihminen suostu siihen ettet käy missään, kun sitten mies sitä ja tätä. Ota vastuu omasta ja lastesi elämästä äläkä myötäile miehen fiilisten mukaan. Älä selittele menojasi kahta kuukautta, älä selittele YHTÄÄN! Aikuisena ihmisenä voit tehdä mitä haluat (normaalia elämää siis) ilman miehen valitusta. Lapsesi ei myöskään ansaitse perhettä, naisen mallia, jossa äiti ei käy ”missään” ja jos käy niin selittelee viikko kaupalla.
Sinun kannattaisi hakea keskusteluapua, jotta pääsisit tuosta omasta vääristyneestä käytöksestäsi eroon.
Ensin haluat että mies lopettaa juomisen, sitten ihmettelet kun hän niin tekee... Miksi et itse lopettanut samalla? Oliko omakin vapaa-aikasi alkoholilla maustettu? Ei olisi vaikeaa lopettaa, paitsi jos itselläsikin on ongelma.
Tietenkään raitis mies ei voi viettää aikaa vanhojen ryyppykaverien kanssa. Alkoholisti on aina vaarassa ratketa, ja jos hän ratkeaa, viet häneltä perheen.
Juot itse hänen lähellä jotta hänellä olisi vielä vaikeampaa, ostat alkoholia teille kotiin. Ikään kuin oikein asettaisit hänelle ansoja että voit potkaista pihalle.
Miksi et tue häntä?!?
Olet kyllä tosi kohtuuton, ja olisin minäkin sinun lähellä tosi kireä.
Vierailija kirjoitti:
Ensin haluat että mies lopettaa juomisen, sitten ihmettelet kun hän niin tekee... Miksi et itse lopettanut samalla? Oliko omakin vapaa-aikasi alkoholilla maustettu? Ei olisi vaikeaa lopettaa, paitsi jos itselläsikin on ongelma.
Tietenkään raitis mies ei voi viettää aikaa vanhojen ryyppykaverien kanssa. Alkoholisti on aina vaarassa ratketa, ja jos hän ratkeaa, viet häneltä perheen.
Juot itse hänen lähellä jotta hänellä olisi vielä vaikeampaa, ostat alkoholia teille kotiin. Ikään kuin oikein asettaisit hänelle ansoja että voit potkaista pihalle.
Miksi et tue häntä?!?
Olet kyllä tosi kohtuuton, ja olisin minäkin sinun lähellä tosi kireä.
Niin ja olen siis itse jättänyt alkoholistin. Olen edes perehtynyt mitä sinä et näytä tehneen lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ensin haluat että mies lopettaa juomisen, sitten ihmettelet kun hän niin tekee... Miksi et itse lopettanut samalla? Oliko omakin vapaa-aikasi alkoholilla maustettu? Ei olisi vaikeaa lopettaa, paitsi jos itselläsikin on ongelma.
Tietenkään raitis mies ei voi viettää aikaa vanhojen ryyppykaverien kanssa. Alkoholisti on aina vaarassa ratketa, ja jos hän ratkeaa, viet häneltä perheen.
Juot itse hänen lähellä jotta hänellä olisi vielä vaikeampaa, ostat alkoholia teille kotiin. Ikään kuin oikein asettaisit hänelle ansoja että voit potkaista pihalle.
Miksi et tue häntä?!?
Olet kyllä tosi kohtuuton, ja olisin minäkin sinun lähellä tosi kireä.
En taaskaan jaksa itseäni toistaa mutta jos lukisit viestit aiheesta ennen tolkutonta syyllistämistä ja mesoamista, huomaisit että koko kommenttisi perustuu täysin vääriin olettamuksiin. Hyvää jatkoa kuitenkin sinnekin.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin haluat että mies lopettaa juomisen, sitten ihmettelet kun hän niin tekee... Miksi et itse lopettanut samalla? Oliko omakin vapaa-aikasi alkoholilla maustettu? Ei olisi vaikeaa lopettaa, paitsi jos itselläsikin on ongelma.
Tietenkään raitis mies ei voi viettää aikaa vanhojen ryyppykaverien kanssa. Alkoholisti on aina vaarassa ratketa, ja jos hän ratkeaa, viet häneltä perheen.
Juot itse hänen lähellä jotta hänellä olisi vielä vaikeampaa, ostat alkoholia teille kotiin. Ikään kuin oikein asettaisit hänelle ansoja että voit potkaista pihalle.
Miksi et tue häntä?!?
Olet kyllä tosi kohtuuton, ja olisin minäkin sinun lähellä tosi kireä.Niin ja olen siis itse jättänyt alkoholistin. Olen edes perehtynyt mitä sinä et näytä tehneen lainkaan.
Yllättävän suppea ja tuomitseva maailmankuva silti. Eikä mikään ihme että et kyennyt elämään ja tukemaan raitistuvaa alkoholistia tolla asenteella.
Alue: Aihe vapaa
Jäin miettimään, käykö miehesi yhä siellä AA-kerhossa vai onko hän viime ajat yrittänyt ainoastaan omin voimin? Sellainen tie saattaa olla kyllä aika rankka kaikille osapuolille. Mitä keskusteluun tulee, "kuivahumala" kuulostaa amatöörimäiseltä termiltä eikä oikein aukea. "Kuivanappailu" piireissä kyllä tunnetaan. Tarkoittaa humalatilojen ihannoivaa muistelua tai niiden suunnittelua. Loka Laitinen saa ja voi toki arvostella raitistuneita luonteen muuttumisesta. Ehkäpä heidän lapsensa ovat ja ovat olleet silti hyvillään. Laitisella ei ole lapsia.