Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä ujoudessa ärsyttää?
06.03.2019 |
Ujona naisena olen saanut todella törkeää kohtelua sekä miehiltä että naisilta. Sellaista, että kyllä tuota nyt pitää näpäyttää, mikähän se luulee olevansa. Moni väittää ylpeäksi, kun ujona ei vaan saa suutaan auki ja puhuttua muille. Viimeisin tapaus oli, kun kaksi aikuista naista, minua vanhempia tulivat vastaan, he alkoivat matkia kävelytyyliäni, eli sitä, että pääni on eteenpäin ka katselen maahan, hartiat lysyssä.
Ujouden korostaminen ei auta, olen siitä kyllä äärimmäisen tietoinen. Joten kysyn, mikä siinä muita ärsyttää. Ja kyllä, olen hakenut asiaan apua, mutta eipä auta ei.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Ei se ole kurjasti sanottu lainkaan, mutta onko se jotenkin shokeeraavaa sitten todeta, että tosiasiassa suurin osa ihmisistä (ja se jargon mitä päivittäin suolletaan) ei oikeasti ole NIIN mielenkiintoisia. Itse en ainakaan viitsi hirveästi teeskennellä olevani kiinnostunut, jos en sitä ole. Peruskohteliaat käytöstavat toki kuuluu olla vuorovaikutuksessa kenen tahansa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko tuota, että ujoa pidetään koppavana ja siksi ilkeillään. Sosiaalisempia ihmisiä vaan ärsyttää, kun toisesta ei saa mitään irti.
Ja ujo manipuloi ja ottaa vallan kieltäytymällä vastaamasta. Kun vaikka tarvitsee tietää kuka lähtee lounaalle mukaan, niin kyllä se vastaus tarvitaan kaikilta, myös siltä ujolta, jotta tiedetään mennäänkö yhdellä vai kahdella autolla.
Ja kukaan muu kuin ujo ei koskaan, ikinä kieltäydy vastaamasta? Just.
Tunnen aikuisen, joka sanoo itseään ujoksi. Ei kyllä ole. Jotain mt-ongelmia sillä kyllä on ja siksi onkin ongelmissa vähän kaikkien ihmisten kanssa (melkein kaikkien paitsi vanhempiensa). Ja sitten vain selittelee, että hän ei voi sitä ja tätä, kun hän on niin ujo. Hän ei osaa, kun on niin ujo. Ihan höpöä. Hyvin osaa ja kykenee, kun vain haluaa. On vain oppinut luistelemaan vastuistaan tuohon ujouteen vedoten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin sinussa varmaan tekee muiden olon tukalaksi niin että kanssakäyminen tuntuu oudolta ja ehkä siksi muita alkaa ärsyttää. Tai poikkeava käytös tosiaan tulkitaan tahalliseksi moukkamaisuudeksi tai ylpeydeksi tms. Tuntuu esim. pahalta jos toinen ei mitenkään noteeraa, kun tulet samaan tilaan. Ihan kuin tämä ihminen haluaisi korostaa että sinä et ole Ok etkä siis edes huomioimisen arvoinen. Tämä nyt on silkkaa arvailua, kun en tiedä sinusta muuta kuin tuon kertomasi ujouden. Koetatko edes nyökätä tervehdykseksi tms.
Itse ärsyynnyin lievästi aina kohdatessani lapsen hoitokaverin isän, kun tämä ei vastannut tervehdyksiin ja katseli muualle vaikka istuttiin samassa tilassa. Lopulta tajusin että mies on piinallisen ujo eikä mikään törppö, ja aloin lopulta tuntea myötätuntoa häntä kohtaan.
Tervehdin kyllä aina takaisin ja joskus jopa itse ensin. MInulle ei välttämättä vastata, en tiedä onko sitten kyse toisen jostain ongelmasta, tuskin ujouteni on toisen vastaamattomuuteeni syynä. Jokin minussa tosiaan ärsyttää ja tekee muiden olon tukalaksi, muuta juuri sitä mietin että mikä. Yritän olla aina muille kiva (tätä tietenkin käytetään hyväksi) ja ystävällinen. Ap
Onko olemuksesi hymytön ja vakava? Kuulostat eräältä ystävältäni ja hänen tapauksessaan sanoisin ongelman olevan juurikin se, että hänen naamansa on aina peruslukemilla. En tiedä mikä siinä on, mutta jos nainen ei ole iloisen ja helposti lähestyttävän oloinen, niin häneen helposti suhtaudutaan nurjasti. Oikeasti ystäväni on todella mahtava tyyppi, mutta ihmiset jotka eivät häntä tunne näkevät edessään vain tosikon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Ei se ole kurjasti sanottu lainkaan, mutta onko se jotenkin shokeeraavaa sitten todeta, että tosiasiassa suurin osa ihmisistä (ja se jargon mitä päivittäin suolletaan) ei oikeasti ole NIIN mielenkiintoisia. Itse en ainakaan viitsi hirveästi teeskennellä olevani kiinnostunut, jos en sitä ole. Peruskohteliaat käytöstavat toki kuuluu olla vuorovaikutuksessa kenen tahansa kanssa.
Tämä ”en viitsi...” on hyvin suomalainen piirre ja jos nyt oikein tarkkaan miettii, onhan siinä tietynlaisesta itsekkyydestä kyse. ”En voi/en osaa/en pysty...” on eri asia. Viitsiminen on aina valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ujoudessa ole mitään vikaa, mutta se on jo too much, jos se alkaa rajoittaa elämää, eli ei esim. Uskalla hoitaa omia asioita, asioida ravintolassa tai vaikka matkustaa julkisilla kulkuvälineillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko tuota, että ujoa pidetään koppavana ja siksi ilkeillään. Sosiaalisempia ihmisiä vaan ärsyttää, kun toisesta ei saa mitään irti.
Ja ujo manipuloi ja ottaa vallan kieltäytymällä vastaamasta. Kun vaikka tarvitsee tietää kuka lähtee lounaalle mukaan, niin kyllä se vastaus tarvitaan kaikilta, myös siltä ujolta, jotta tiedetään mennäänkö yhdellä vai kahdella autolla.
Ja kukaan muu kuin ujo ei koskaan, ikinä kieltäydy vastaamasta? Just.
Onko sun vaikutuspiirissäsi sitten tavallistakin? Ei. Kukaan muu ei koskaan kieltäydy vastaamasta. Vain se ujo. Kaikki muut ymmärtävät, että vastaaminen on normaalia ja että ei kukaan turhaan kysele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristiina xx kirjoitti:
Ei ujoudessa ole mitään vikaa, mutta se on jo too much, jos se alkaa rajoittaa elämää, eli ei esim. Uskalla hoitaa omia asioita, asioida ravintolassa tai vaikka matkustaa julkisilla kulkuvälineillä
Sehän ei sitten enää olekaan ujoutta vaan sosiaalista fobiaa, jota voidaan hoitaa terapialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin sinussa varmaan tekee muiden olon tukalaksi niin että kanssakäyminen tuntuu oudolta ja ehkä siksi muita alkaa ärsyttää. Tai poikkeava käytös tosiaan tulkitaan tahalliseksi moukkamaisuudeksi tai ylpeydeksi tms. Tuntuu esim. pahalta jos toinen ei mitenkään noteeraa, kun tulet samaan tilaan. Ihan kuin tämä ihminen haluaisi korostaa että sinä et ole Ok etkä siis edes huomioimisen arvoinen. Tämä nyt on silkkaa arvailua, kun en tiedä sinusta muuta kuin tuon kertomasi ujouden. Koetatko edes nyökätä tervehdykseksi tms.
Itse ärsyynnyin lievästi aina kohdatessani lapsen hoitokaverin isän, kun tämä ei vastannut tervehdyksiin ja katseli muualle vaikka istuttiin samassa tilassa. Lopulta tajusin että mies on piinallisen ujo eikä mikään törppö, ja aloin lopulta tuntea myötätuntoa häntä kohtaan.
Tervehdin kyllä aina takaisin ja joskus jopa itse ensin. MInulle ei välttämättä vastata, en tiedä onko sitten kyse toisen jostain ongelmasta, tuskin ujouteni on toisen vastaamattomuuteeni syynä. Jokin minussa tosiaan ärsyttää ja tekee muiden olon tukalaksi, muuta juuri sitä mietin että mikä. Yritän olla aina muille kiva (tätä tietenkin käytetään hyväksi) ja ystävällinen. Ap
Onko olemuksesi hymytön ja vakava? Kuulostat eräältä ystävältäni ja hänen tapauksessaan sanoisin ongelman olevan juurikin se, että hänen naamansa on aina peruslukemilla. En tiedä mikä siinä on, mutta jos nainen ei ole iloisen ja helposti lähestyttävän oloinen, niin häneen helposti suhtaudutaan nurjasti. Oikeasti ystäväni on todella mahtava tyyppi, mutta ihmiset jotka eivät häntä tunne näkevät edessään vain tosikon.
Hymyilen kyllä paljonkin, mutta siinä sitten tuleekin ongelma, että kun olen hymyilevä, minun oletetaan olevan yltiösosiaalinen ja kun olenkin ujo, niin ihmiset reagoivat kuten reagoivat. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Missäkohdin?
No, esimerkiksi äitisi tai muidenkaan mielipiteellä ei ole sinulle väliä vaan he tekivät mielestäsi turhaan numeron asiasta, joka sinusta on OK ja jopa toivottavaa. Ehkä äitisi tarkoitti kuitenkin vain hyvää koettaessaan opastaa ja kasvattaa omaa lastaan? Ehkä käytöksesi joissakin tilanteissa aiheutti kiusallisia hetkiä ja äiti yritti parhaansa mukaan opettaa ettei niin kävisi toiste?
Tulee myös tunne, että luonteestasi poikkeavat ovat mielestäsi ”tyhjänpuhujia” mikä ei ole kovin mairitteleva kuva kanssaihmisistä. Moni ujoudesta ärsyyntyvä itse asiassa päättelee epämukavuuden tunteen ujon seurassa johtuvan juuri tuosta, että ujo jotenkin ylenkatsoo seuralaisiaan, jotka pyrkivät pitämään luontevaa vuorovaikutusta yllä. Tulee tunne että ujo on tyytyväinen vasta sitten kun kaikki muutkin istuvat hipihiljaa.
En sanonut, että ujous olisi toivottavaa. Mutta on toivottavaa, että lasta ei nolata kyseisen asian tiimoilta tekemällä asiasta numeroa esim. muiden ihmisten keskellä.
Se on vain hyvä asia, että kaikki eivät ole ujoja, eikä tietenkään ole itsetarkoitus istua joukossa hiljaa. En minäkään niiden kanssa istu hiljaa, jotka tunnen. Mutta silloin saatan istua, jos kyse on vaikka ei niin läheisistä työkavereista tai puheenaihe on jotain epäkiinnostavaa. Luultavasti olen silloin "joutunut" tilanteeseen, koska en minäkään mielelläni lähde istumaan hiljaa jonnekin lounaalle. Mutta aina ei tosiaan voi valita, istuuko juuri sen kanssa, jonka seurassa viihtyy ja on puheenaiheita luonnostaan. Teeskentely on harvinaisen tympeää.
On hassua ku just itsevarmuus vaikuttaa,en sanoisi ujous.oon ollu elämästä tosi itsevarma ja sut epävarma.saan enemmän huomiota kohteluun epävarmana.,:-Dvaikka oon sama ihminen,en vaan aina jaxa vetää mitää rooliin tai muutenkaan olla elinvoimainen 109pros eikä se asia oo kenenkään muun asia,ku mun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuorovaikutuksessa toteutuvat tietyt lainalaisuudet. Niiden voimalla vuorovaikutus toimii. Niitä pidetään itsestäänselvyyksinä, sillä ne opitaan mallioppimisen kautta jo vauvana ja lapsuudessa. Ujo on piittaamaton näistä lainalaisuuksista. Ehkä ujolla on jotkin omat sääntönsä vuorovaikutukseen. Mutta koska ne eivät ole ne yleisesti tunnetut ja käytetyt, niin muut eivät voi tietää millä säännöillä ujon kanssa pitäisi edetä. Siitä syntyy jonkinlainen umpikuja, jos ujo ei avaa toiselle näitä omia sääntöjään.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on ruma ujo, en ihmettele eikä ärsytä, ymmärrän heitä. Jos on kaunis ja ujo eikä saa suutaan auki, vtuttaa kyllä kunnolla! En ymmärrä kaunista joka on ujo samoin kun en ymmärrä kaunista joka on masentunut.
Itse olin yläasteella koulukiusattu poikien taholta, minulle tehtiin kyllä hyvin selväksi miten vastenmielinen oikein olinkaan tyttönä. Sitten lukion aikana minusta kuoriutui ihan hyvännäköinen nainen, mutta vahinko oli tavallaan kerennyt jo tapahtua. Olin ujo ja pelkäsin miehiä, koska olin kasvanut siihen käsitykseen että olin kaikkien mielestä automaattisesti vastenmielinen. Kesti vuosia päästä tuosta oletuksesta yli ja omaksua normaalit käyttäytymistavat, että pystyin puhumaan small talkia ihmisille ilman mitään pelkoa ivasta ja pilkasta. Et sinä tiedä minkälainen tausta ihmisillä on, ei ole mitenkään selvää että "kaunis" ihminen olisi päässyt helpolla menneisyydessä tai että muut ihmiset olisivat hyväksyneet hänet. Nykyään olen jo sen verran vanha, että ulkonäköä ei tarvitse enää miettiä ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stereotyyppinen kuvaus: ujo ihminen on tosi kiltti, herkkä ja kiva. Hän ajattelee kaikista vain hyvää. Harmikseen hän on kuitenkin niin arka ettei kukaan näe näitä hänen hienoja piirteitään ja hän jää yksin syrjään.
Ujouden kaapuun voidaan kuitenkin verhota vaikka millaisia asioita: joku ei vain omaa vuorovaikutustaitoja syystä tai toisesta, joku vetäytyy vastuusta koska on laiska tai muuten vain koska se on helpompaa, joku on jäänyt lapsen tasolle siinä mielessä, että odottaa muiden aina tekevän aloitteen. Joku oikeasti ylenkatsoo muita ja kuvittelee nousevansa arkisen höpinän yläpuolelle.
Kaikki sympatiani ujoille, herkille ja kivoille tyypeille. Etsikää lähellenne empaattisia ihmisiä jotka näkevät ujon kuoren läpi. Itsekkäät ja muita syyttelevät katkerat perässävedettävät ”ujot” sen sijaan eivät niin myötätuntoa jaksa herättää. Ikävä ihminen on ikävä huolimatta temperamenttipiirteistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Ei se ole kurjasti sanottu lainkaan, mutta onko se jotenkin shokeeraavaa sitten todeta, että tosiasiassa suurin osa ihmisistä (ja se jargon mitä päivittäin suolletaan) ei oikeasti ole NIIN mielenkiintoisia. Itse en ainakaan viitsi hirveästi teeskennellä olevani kiinnostunut, jos en sitä ole. Peruskohteliaat käytöstavat toki kuuluu olla vuorovaikutuksessa kenen tahansa kanssa.
Tämä ”en viitsi...” on hyvin suomalainen piirre ja jos nyt oikein tarkkaan miettii, onhan siinä tietynlaisesta itsekkyydestä kyse. ”En voi/en osaa/en pysty...” on eri asia. Viitsiminen on aina valinta.
Mutta mitä vikaa siinä on, ettei viitsi kuluttaa energiaansa itselle yhdentekevään asiaan? Totta kai olen tietyssä määrin itsekäs, toimin omien voimavarojen mukaan pääsääntöisesti. Sen ei pitäisi loukata ketään, koska osaan olla kohtelias. Jos se joskus ehkä vaivaannuttaa jotakuta, kun en osallistu johonkin keskusteluun, niin sen takia vielä en kyllä näe syytä kiinnostuneena olemisen "feikkaamiselle".
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko tuota, että ujoa pidetään koppavana ja siksi ilkeillään. Sosiaalisempia ihmisiä vaan ärsyttää, kun toisesta ei saa mitään irti.
Kyllä pidetään. Nuoruudessa baarissa ollessani joku radom tyyppi saattoi ohimennen sanoa, että mikä v*ttu oikein luulet olevasi. Pelkkä olemukseni saattoi vain ärsyttää joitakin. Olin tuolloin ujo ja muuten tosi kaunis nyt kun olen vanhoja kuvia katsonut. Omasta mielestä en ollut kaunis tuolloin.
Nyt olen jo vanhempi ja ujous on jo karissut pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Ei se ole kurjasti sanottu lainkaan, mutta onko se jotenkin shokeeraavaa sitten todeta, että tosiasiassa suurin osa ihmisistä (ja se jargon mitä päivittäin suolletaan) ei oikeasti ole NIIN mielenkiintoisia. Itse en ainakaan viitsi hirveästi teeskennellä olevani kiinnostunut, jos en sitä ole. Peruskohteliaat käytöstavat toki kuuluu olla vuorovaikutuksessa kenen tahansa kanssa.
Tämä ”en viitsi...” on hyvin suomalainen piirre ja jos nyt oikein tarkkaan miettii, onhan siinä tietynlaisesta itsekkyydestä kyse. ”En voi/en osaa/en pysty...” on eri asia. Viitsiminen on aina valinta.
Mutta mitä vikaa siinä on, ettei viitsi kuluttaa energiaansa itselle yhdentekevään asiaan? Totta kai olen tietyssä määrin itsekäs, toimin omien voimavarojen mukaan pääsääntöisesti. Sen ei pitäisi loukata ketään, koska osaan olla kohtelias. Jos se joskus ehkä vaivaannuttaa jotakuta, kun en osallistu johonkin keskusteluun, niin sen takia vielä en kyllä näe syytä kiinnostuneena olemisen "feikkaamiselle".
Ensimmäinen lauseesi paljastaa juuri sen, mitä tässä keskustelussa on tuotu ilmi ”ujoudesta”. Sinä olet ainakin ylimielinen, koska muiden aiheet eivät kiinnosta sinua, että viitsisit ”alentua” antamaan sinun aikaasi muille.
Tämä on hankala aihe. Olin itse teininä ja vielä hieman päälle parikymppisenä ujo mutta olen niin sanotusti kasvanut siitä ulos. Muistan siis edelleen, miten piinallista tuo aika oli mutta ikäväkseni olen huomannut, ettei kärsivällisyyteni tahdo enää riittää ujojen ihmisten kanssa kommunikointiin. Käyttäydyn toki asiallisesti heitä kohtaan mutta en enää jaksa sitä, että keskustellessani heidän kanssaan vetovastuu lankeaa melkein aina minulle. Koen sen raskaana, että toinen ei koskaan kommentoi mitenkään sanomisiini, ei itse oma-aloitteisesti kerro mitään tai sano mielipidettään mihinkään ja on muutenkin ikään kuin saamapuolella koko ajan.
Toisaalta olen miettinyt, että johtuuko ärsytykseni siitä, että en oikein pidä tästä empatiakyvyn rapistumisesta itsessäni. Varsinkin, kun itse ex-ujona tiedän, kuinka lannistavaa ihmisten suhtautuminen ujoihin voi olla. Täytyy silti myöntää, että parhaimmat ystäväni ovat nykyään kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sanavalmiita, joiden kanssa keskustelu on vastavuoroista ja jotka laittavat myös itsensä likoon.
Alue: Aihe vapaa
No, esimerkiksi äitisi tai muidenkaan mielipiteellä ei ole sinulle väliä vaan he tekivät mielestäsi turhaan numeron asiasta, joka sinusta on OK ja jopa toivottavaa. Ehkä äitisi tarkoitti kuitenkin vain hyvää koettaessaan opastaa ja kasvattaa omaa lastaan? Ehkä käytöksesi joissakin tilanteissa aiheutti kiusallisia hetkiä ja äiti yritti parhaansa mukaan opettaa ettei niin kävisi toiste?
Tulee myös tunne, että luonteestasi poikkeavat ovat mielestäsi ”tyhjänpuhujia” mikä ei ole kovin mairitteleva kuva kanssaihmisistä. Moni ujoudesta ärsyyntyvä itse asiassa päättelee epämukavuuden tunteen ujon seurassa johtuvan juuri tuosta, että ujo jotenkin ylenkatsoo seuralaisiaan, jotka pyrkivät pitämään luontevaa vuorovaikutusta yllä. Tulee tunne että ujo on tyytyväinen vasta sitten kun kaikki muutkin istuvat hipihiljaa.