Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä ujoudessa ärsyttää?
06.03.2019 |
Ujona naisena olen saanut todella törkeää kohtelua sekä miehiltä että naisilta. Sellaista, että kyllä tuota nyt pitää näpäyttää, mikähän se luulee olevansa. Moni väittää ylpeäksi, kun ujona ei vaan saa suutaan auki ja puhuttua muille. Viimeisin tapaus oli, kun kaksi aikuista naista, minua vanhempia tulivat vastaan, he alkoivat matkia kävelytyyliäni, eli sitä, että pääni on eteenpäin ka katselen maahan, hartiat lysyssä.
Ujouden korostaminen ei auta, olen siitä kyllä äärimmäisen tietoinen. Joten kysyn, mikä siinä muita ärsyttää. Ja kyllä, olen hakenut asiaan apua, mutta eipä auta ei.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hankala aihe. Olin itse teininä ja vielä hieman päälle parikymppisenä ujo mutta olen niin sanotusti kasvanut siitä ulos. Muistan siis edelleen, miten piinallista tuo aika oli mutta ikäväkseni olen huomannut, ettei kärsivällisyyteni tahdo enää riittää ujojen ihmisten kanssa kommunikointiin. Käyttäydyn toki asiallisesti heitä kohtaan mutta en enää jaksa sitä, että keskustellessani heidän kanssaan vetovastuu lankeaa melkein aina minulle. Koen sen raskaana, että toinen ei koskaan kommentoi mitenkään sanomisiini, ei itse oma-aloitteisesti kerro mitään tai sano mielipidettään mihinkään ja on muutenkin ikään kuin saamapuolella koko ajan.
Toisaalta olen miettinyt, että johtuuko ärsytykseni siitä, että en oikein pidä tästä empatiakyvyn rapistumisesta itsessäni. Varsinkin, kun itse ex-ujona tiedän, kuinka lannistavaa ihmisten suhtautuminen ujoihin voi olla. Täytyy silti myöntää, että parhaimmat ystäväni ovat nykyään kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sanavalmiita, joiden kanssa keskustelu on vastavuoroista ja jotka laittavat myös itsensä likoon.
Olet päässyt irti ujoudesta, joten ujot muistuttavat menneisyydestä, mikä ärsyttää. Olet kieltänyt mielessäsi oman ujoutesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Missäkohdin?
No, esimerkiksi äitisi tai muidenkaan mielipiteellä ei ole sinulle väliä vaan he tekivät mielestäsi turhaan numeron asiasta, joka sinusta on OK ja jopa toivottavaa. Ehkä äitisi tarkoitti kuitenkin vain hyvää koettaessaan opastaa ja kasvattaa omaa lastaan? Ehkä käytöksesi joissakin tilanteissa aiheutti kiusallisia hetkiä ja äiti yritti parhaansa mukaan opettaa ettei niin kävisi toiste?
Tulee myös tunne, että luonteestasi poikkeavat ovat mielestäsi ”tyhjänpuhujia” mikä ei ole kovin mairitteleva kuva kanssaihmisistä. Moni ujoudesta ärsyyntyvä itse asiassa päättelee epämukavuuden tunteen ujon seurassa johtuvan juuri tuosta, että ujo jotenkin ylenkatsoo seuralaisiaan, jotka pyrkivät pitämään luontevaa vuorovaikutusta yllä. Tulee tunne että ujo on tyytyväinen vasta sitten kun kaikki muutkin istuvat hipihiljaa.
En sanonut, että ujous olisi toivottavaa. Mutta on toivottavaa, että lasta ei nolata kyseisen asian tiimoilta tekemällä asiasta numeroa esim. muiden ihmisten keskellä.
Se on vain hyvä asia, että kaikki eivät ole ujoja, eikä tietenkään ole itsetarkoitus istua joukossa hiljaa. En minäkään niiden kanssa istu hiljaa, jotka tunnen. Mutta silloin saatan istua, jos kyse on vaikka ei niin läheisistä työkavereista tai puheenaihe on jotain epäkiinnostavaa. Luultavasti olen silloin "joutunut" tilanteeseen, koska en minäkään mielelläni lähde istumaan hiljaa jonnekin lounaalle. Mutta aina ei tosiaan voi valita, istuuko juuri sen kanssa, jonka seurassa viihtyy ja on puheenaiheita luonnostaan. Teeskentely on harvinaisen tympeää.
”Teeskentely on harvinaisen tympeää.” Hmmm...
Mieti esimerkiksi presidenttiä. Uskotko oikeasti, että hän on kiinnostunut ihan jokaisen kohtaamansa ihmisen ajatuksista, työstä tai mistä hänen kanssaan nyt sitten satutaankaan keskustelemaan. Ei taatusti ole. Mutta ihminen, jolla on itsesäätelyn kyky ja ennen kaikkea halu käyttäytyä miellyttävästi sosiaalisissa tilanteissa, ei yksinkertaisesti arvota asioita sen perusteella, kiinnostavatko ne vai eivät. Hänelle tärkeää on se, että vuorovaikutustilanne sujuu mutkattomasti ja miellyttävästi. Koko tapakasvatuksen idea on juuri siinä. Voit kutsua sitä teeskentelyksi, mutta kyky osallistua myös niihin ei-niin-mieluisiin keskusteluihin edes minimitasolla osoittamatta ylenkatsettaan on aikuiselle tärkeä taito.
No mä ilmeisesti näytän ujommalta kuin olen. Siitä välillä mainitaan. Nuorempana ja vieläkin olen välillä saanut ärsyyntyneen kommentin säikähtäneestä ilmeestäni.
Pitäisiköhän itsekin alkaa antaa palautetta epämiellyttävistä ilmeistä ihmisten kasvoilla, kuten ylimielinen tai läpitunkeva tuijottaminen, ikuinen kaikkitietävä vino hymy, haastava tai arvioiva silmäily jne.
Mitä te ns. ei-ujot teette palstalla, jos olette elämäänne tyytyväisiä ja elämänne on seesteistä, olette suosittuja ja hyvinvoivia? Kunhan ihmettelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hankala aihe. Olin itse teininä ja vielä hieman päälle parikymppisenä ujo mutta olen niin sanotusti kasvanut siitä ulos. Muistan siis edelleen, miten piinallista tuo aika oli mutta ikäväkseni olen huomannut, ettei kärsivällisyyteni tahdo enää riittää ujojen ihmisten kanssa kommunikointiin. Käyttäydyn toki asiallisesti heitä kohtaan mutta en enää jaksa sitä, että keskustellessani heidän kanssaan vetovastuu lankeaa melkein aina minulle. Koen sen raskaana, että toinen ei koskaan kommentoi mitenkään sanomisiini, ei itse oma-aloitteisesti kerro mitään tai sano mielipidettään mihinkään ja on muutenkin ikään kuin saamapuolella koko ajan.
Toisaalta olen miettinyt, että johtuuko ärsytykseni siitä, että en oikein pidä tästä empatiakyvyn rapistumisesta itsessäni. Varsinkin, kun itse ex-ujona tiedän, kuinka lannistavaa ihmisten suhtautuminen ujoihin voi olla. Täytyy silti myöntää, että parhaimmat ystäväni ovat nykyään kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sanavalmiita, joiden kanssa keskustelu on vastavuoroista ja jotka laittavat myös itsensä likoon.
Mun mielestä on kyllä outo ajatus, että ujo ihminen olisi ujo myös ystäviensä keskuudessa eli ei kertoisi tai sanoisi mitään? Tuttavien kanssa toki kyllä, mutta että ystävien? Ehkä silloin on kyse jostain muusta kuin ujoudesta.
Ainoastaan täysin sinut itsensä kanssa oleva ihminen kykenee olemaan myös ujojen kanssa tekemisissä. Elämäni aikana olen kohdannut vain muutaman tälläisen. Maanpäälle pudonneita enkeleitä? Olivat minulle tietämättään mittaamattoman arvokkaita. Muistelen lämmöllä. Vanhemmiten ujouteni on onneksi hieman hellittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä te ns. ei-ujot teette palstalla, jos olette elämäänne tyytyväisiä ja elämänne on seesteistä, olette suosittuja ja hyvinvoivia? Kunhan ihmettelen.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Ei se ole kurjasti sanottu lainkaan, mutta onko se jotenkin shokeeraavaa sitten todeta, että tosiasiassa suurin osa ihmisistä (ja se jargon mitä päivittäin suolletaan) ei oikeasti ole NIIN mielenkiintoisia. Itse en ainakaan viitsi hirveästi teeskennellä olevani kiinnostunut, jos en sitä ole. Peruskohteliaat käytöstavat toki kuuluu olla vuorovaikutuksessa kenen tahansa kanssa.
Tämä ”en viitsi...” on hyvin suomalainen piirre ja jos nyt oikein tarkkaan miettii, onhan siinä tietynlaisesta itsekkyydestä kyse. ”En voi/en osaa/en pysty...” on eri asia. Viitsiminen on aina valinta.
Mutta mitä vikaa siinä on, ettei viitsi kuluttaa energiaansa itselle yhdentekevään asiaan? Totta kai olen tietyssä määrin itsekäs, toimin omien voimavarojen mukaan pääsääntöisesti. Sen ei pitäisi loukata ketään, koska osaan olla kohtelias. Jos se joskus ehkä vaivaannuttaa jotakuta, kun en osallistu johonkin keskusteluun, niin sen takia vielä en kyllä näe syytä kiinnostuneena olemisen "feikkaamiselle".
Ensimmäinen lauseesi paljastaa juuri sen, mitä tässä keskustelussa on tuotu ilmi ”ujoudesta”. Sinä olet ainakin ylimielinen, koska muiden aiheet eivät kiinnosta sinua, että viitsisit ”alentua” antamaan sinun aikaasi muille.
No se on kyllä onnekas ihminen, joka kykenee olemaan kiinnostunut jokaisen töissäkin tapaamansa käytävällä jaarittelijan asioista! Tai sitten ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään, rakastan ujoutta luonteenpiirteenä. Varsinkin sellainen syötävän komea(joka ei itse teidä sitä) mies, joka katsoo ujosti kulmien alta... Uuuh, muuta ei tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Missäkohdin?
No, esimerkiksi äitisi tai muidenkaan mielipiteellä ei ole sinulle väliä vaan he tekivät mielestäsi turhaan numeron asiasta, joka sinusta on OK ja jopa toivottavaa. Ehkä äitisi tarkoitti kuitenkin vain hyvää koettaessaan opastaa ja kasvattaa omaa lastaan? Ehkä käytöksesi joissakin tilanteissa aiheutti kiusallisia hetkiä ja äiti yritti parhaansa mukaan opettaa ettei niin kävisi toiste?
Tulee myös tunne, että luonteestasi poikkeavat ovat mielestäsi ”tyhjänpuhujia” mikä ei ole kovin mairitteleva kuva kanssaihmisistä. Moni ujoudesta ärsyyntyvä itse asiassa päättelee epämukavuuden tunteen ujon seurassa johtuvan juuri tuosta, että ujo jotenkin ylenkatsoo seuralaisiaan, jotka pyrkivät pitämään luontevaa vuorovaikutusta yllä. Tulee tunne että ujo on tyytyväinen vasta sitten kun kaikki muutkin istuvat hipihiljaa.
En sanonut, että ujous olisi toivottavaa. Mutta on toivottavaa, että lasta ei nolata kyseisen asian tiimoilta tekemällä asiasta numeroa esim. muiden ihmisten keskellä.
Se on vain hyvä asia, että kaikki eivät ole ujoja, eikä tietenkään ole itsetarkoitus istua joukossa hiljaa. En minäkään niiden kanssa istu hiljaa, jotka tunnen. Mutta silloin saatan istua, jos kyse on vaikka ei niin läheisistä työkavereista tai puheenaihe on jotain epäkiinnostavaa. Luultavasti olen silloin "joutunut" tilanteeseen, koska en minäkään mielelläni lähde istumaan hiljaa jonnekin lounaalle. Mutta aina ei tosiaan voi valita, istuuko juuri sen kanssa, jonka seurassa viihtyy ja on puheenaiheita luonnostaan. Teeskentely on harvinaisen tympeää.
”Teeskentely on harvinaisen tympeää.” Hmmm...
Mieti esimerkiksi presidenttiä. Uskotko oikeasti, että hän on kiinnostunut ihan jokaisen kohtaamansa ihmisen ajatuksista, työstä tai mistä hänen kanssaan nyt sitten satutaankaan keskustelemaan. Ei taatusti ole. Mutta ihminen, jolla on itsesäätelyn kyky ja ennen kaikkea halu käyttäytyä miellyttävästi sosiaalisissa tilanteissa, ei yksinkertaisesti arvota asioita sen perusteella, kiinnostavatko ne vai eivät. Hänelle tärkeää on se, että vuorovaikutustilanne sujuu mutkattomasti ja miellyttävästi. Koko tapakasvatuksen idea on juuri siinä. Voit kutsua sitä teeskentelyksi, mutta kyky osallistua myös niihin ei-niin-mieluisiin keskusteluihin edes minimitasolla osoittamatta ylenkatsettaan on aikuiselle tärkeä taito.
Osallistun nimenomaan minimitasolla, jos kyse on todella epäkiinnostavasta seurasta/puheenaiheesta, enkä tarkoituksellisesti koskaan osoita mitään ylenkatsetta. Vähän huono tuo vertailu presidenttiin, tai no työn puolesta varmasti suurin osa ujoista ihmisistä toimii juurikin mainitsemallasi tavalla. Minulta puuttuu ainakin sellainen ylenpalttinen halu miellyttää ja olla pidetty, joka usein tuntuu olevan ekstroverteille tyypeille tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallanvaara kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kivoissa ja ystävällisissä ihmisissä on jotain hirvittävän tekopyhää.
Järkyttävää! Minkälaisia ihmisten sitten pitäisi olla?
Aitoja.
Ja kiva ja ystävällinenkö ei voi tätä olla? Onpa sulla pelottava kuva kanssaihmisistä...
eri vastaaja, mutta olen huomannut, että joillakin "aina ystävällisillä ja aina kivoilla" ihmisillä tosiaan on usein huonona puolena se, että toisinaan se ystävällisyys onkin petollista, jopa valheellista, joskus vähän kuin esitystä. Ikävät asiat halutaan lakaista maton alle ja kuvitella pois ja kieltää tai kääntää väkisin positiivisiksi. Tällainen aiheuttaa ongelmia ja mahdollistaa myös joidenkin ihmisten ikävän toiminnan jatkumisen.
Tuollainen "aina ystävällisyys" voi aiheuttaa myös väärinkäsityksiä. Esim. minulle on käynyt niin, että tällainen " aina ystävällinen ja kiva" on suoraan kysyttäessä antanut ymmärtää asian x olevan ok, muttei todellisuudessa asia olekaan ollut ok, mikä aiheutti sitten minulle ongelman seuraavana päivänä kun asia todellinen laita selvisi ja jouduin hetkellisesti pulaan.. Miksei voi edes suoraan kysyttäessä vastata rehellisesti, vaikka joutuisikin sanomaan vähän epämieluisan asian toiselle? Liika kaunistelu menee valheen puolelle ja valheellisuus aiheuttaa ongelmia. Ei kaikki voi aina olla kivakiva, niin että ikävätkin asiat käännetään päälaelleen.
Vierailija kirjoitti:
Hallanvaara kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kivoissa ja ystävällisissä ihmisissä on jotain hirvittävän tekopyhää.
Järkyttävää! Minkälaisia ihmisten sitten pitäisi olla?
Aitoja.
Eli ihmisiä ei ole kuin yhdenlaisia ja olet aito ainoastaan jos omaat lyhyen sulakkeen ja annat sen näkyä. Aito ihminen on myös itsekäs ja lapsen tasolle tunteiden käsittelyssä jäänyt, kyvytön asettumaan muiden asemaan. Capiche!
Hassu ketju. Ap kysyy mikä ujoudessa ärsyttää. Vastausten sijaan ketju täyttyy ujojen vakuuttelusta, että heidän on ihan ok käyttäytyä tylysti ja tympeästi. Että ei tarvitse vastailla kysymyksiin, jos ei halua eikä tarvitse osallistua keskusteluun, jos ei kiinnosta. Ja se on sitten muka ihan jees, vaikka aiheuttaisi muille kuinka kiusallisen tilanteen.
Ujoilla on ilmeisesti vähän eri käsitys kohteliaasta käytöksestä kuin mihin tässä kulttuurissa yleensä opetetaan. Ehkä ujous ei olekaan aina ujoutta. Vaan vanhemmilta on jäänyt opettamatta käytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut aina ujo, ja nykyään näen tietynlaisen introverttiuden itsessäni pelkästään positiivisena asiana. Ärsyttää oikeastaan ajatella, miten lapsena itseenikin lyötiin se ujon leima, niin kuin siinä olisi jotain väärää tai jotain, mistä pitäisi pyrkiä eroon. Ihan vaikka omalta äidiltä kommenttia, että "pitäisi olla reippaampi" jossain tilanteessa tms., vaikka itse en muista kyllä hirveästi siitä itse ujoudesta kärsineeni, siitä kyllä sen sijaan, että siitä muiden taholta tehtiin numero.
Näin aikuisena sitä osaa kyllä keskustella ja toimia työelämässäkin tietysti ihan normaalisti, mutta missään nimessä minusta ei ole, enkä edes haluaisi olla se, joka tekee tikusta asiaa kenen tahansa kanssa. Jos joku siitä vetää herneen nenään, että en ole ihastuksissani hyökkäämässä keskusteluun mukaan jostain täysin yhdentekevästä aiheesta, niin ei voi mitään. Hieman vierastan näitä "puhuu paljon mutta ei juuri asiaa" -tyyppejä, sen tunnistan kyllä itsessäni. Ehkä joku voi tulkita sen ylimielisyydeksi?
Anteeksi jos tämä on kurjasti sanottu, mutta viestistäsi kyllä tulee vähän ylimielinen sävy.
Ei se ole kurjasti sanottu lainkaan, mutta onko se jotenkin shokeeraavaa sitten todeta, että tosiasiassa suurin osa ihmisistä (ja se jargon mitä päivittäin suolletaan) ei oikeasti ole NIIN mielenkiintoisia. Itse en ainakaan viitsi hirveästi teeskennellä olevani kiinnostunut, jos en sitä ole. Peruskohteliaat käytöstavat toki kuuluu olla vuorovaikutuksessa kenen tahansa kanssa.
Tämä ”en viitsi...” on hyvin suomalainen piirre ja jos nyt oikein tarkkaan miettii, onhan siinä tietynlaisesta itsekkyydestä kyse. ”En voi/en osaa/en pysty...” on eri asia. Viitsiminen on aina valinta.
Mutta mitä vikaa siinä on, ettei viitsi kuluttaa energiaansa itselle yhdentekevään asiaan? Totta kai olen tietyssä määrin itsekäs, toimin omien voimavarojen mukaan pääsääntöisesti. Sen ei pitäisi loukata ketään, koska osaan olla kohtelias. Jos se joskus ehkä vaivaannuttaa jotakuta, kun en osallistu johonkin keskusteluun, niin sen takia vielä en kyllä näe syytä kiinnostuneena olemisen "feikkaamiselle".
Nyt kyllä jo puhut jostain ihan muusta asiasta kuin ujoudesta. Ei tuossa kuvaamassasi ole enää ujoudesta kyse, jos "ei viitsi kuluttaa energiaansa itselle yhdentekevään asiaan".
Alue: Aihe vapaa
Ujous kuluttaa energiaa ja kuormittaa paljon.