Lue keskustelun säännöt.
Supernanny Suomi - OFFICIAL
05.03.2019 |
Aijotko katsoa? Tänäänhän se alkaa Avalla klo 21:00.
Kommentit (2250)
Vierailija kirjoitti:
Sarja on vähän masentava. Aivan selvää on, että maassamme alkaa olla isot erot eri sosiaaliluokkien kesken.
Pia on asiantuntija, seuraan sarjaa hänen takiaan. Ihailen kyllä jotenkin myös kaikkia näitä äitejä ja isejä, jotka tuovat perheensä tällä tavalla julkisuuteen apua saadakseen. He ovat rohkeita. Silti mietityttää, mitä tällainen pahimmillaan aiheuttaa kouluikäisille lapsille.
Älä nyt sotke sosiaalipolitiikkaa tähän. Lapsen hankinta on valinta ja pitäisi osata suunnitella ja analysoida omaa elämäänsä sen verran tietää olla hankkimatta lasta jos on esimerkiksi taloudellisia ongelmia jo valmiiksi. Ensimmäinen asia jonka tekisin on budjetointi Excel-taulukon avulla (esimerkkinä nyt vaikka 12-kuukauden vaippaostokset jne.) jotta tietäisin onko minulla edes varaa perusjuttuihin. Tämä on ihan loogista.
Tämä sarja osoittaa sen että Suomessa (kuten kaikissa muissakin maissa) on prosentuaalinen joukko lapsia joitten ei olisi pitänyt syntyä ollenkaan johtuen vanhempiensa ajattelemattomuudesta / naiivisuudesta. Harmi että tästä ei voi puhua julkisesti, vaikka ymmärrän tietty että se menee helposti tunteisiin. En siis propagoi mitään jalostus-menetelmiä - säälin vain näitä lapsia jotka ovat viattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loistavaa, maailma olisi paljon parempi paikka jos kaikki osaisivat/uskaltaisivat puhua totta eikä vaan tyttäresi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karua että kolmasluokkainen syö tuollaisesta muovikiposta.
Isä vielä syötti. En ymmärrä miksi, osaahan tuon ikäinen jo itse ja kyllä se näytti myöhemmin syövän itse.
No ehkä juuri siinä tilanteessa se oli isän ratkaisu laukaista tilanne leikillä/huumorilla. On meilläkin 3-vuotiaan parit kiukkuraivarit ruokaillessa laantuneet juurikin tuolla tavalla. Siis että leikitään hetki että lapsi onkin vauva jota syötetään. Sitten parin lusikallisen jälkeen nauraen syönyt itse. Uskon että toimii isommillakin lapsilla.
Eihän se isä kuitenkaan syöttänyt lasta joka aterialla, joten eiköhän kyseessä ollut juurikin sen tytön ja äidin raivoamisen jälkeinen tilanne, jonka isä laukaisi leikillä.
Vierailija kirjoitti:
vanha äiti kirjoitti:
Huvittaa nuo muovikippojen kannattajat lasten ruokailussa. Heti vedetään esiin Arabian astiat, joita ei raskita ostaa tai käyttää särkymisen pelossa.
Ei astioiden tarvitse olla Arabiaa, Iittalaa tai muutakaan kallista kamaa. Paikallisessa kierrätyksessä myydään lautasia, laseja aterimia yms. hintaan 0,20- 0,50 euroa kappale. Eivät tosin ole mitään merkkituotteita.
Yritin viedä laatikollisen ehjiä astioita anopin jäämistöstä (oli Arabiaakin joukossa) kierrätykseen, mutta eivät kelvanneet. Astioita on kuulema varasto täynnä.
Lapsena kotona syötiin aluumiinilusikoilla syvistä lautasista kaikki ruuat. Hävetti kun menin kouluun tai kylään, kun en osannut syödä veitsellä ja haarukalla. Sekin taito olisi hyvä jo kotona oppia.
Ihan oikeasti. Kyse ei aina ole rahasta. Mun puolestani adhd lapseni saisi rikkoa vaikka kaikki arabiat ja iittalat, kun eivät ole meille kalliita ja uusia on varaa ostaa. Mutta kun useamman kerran on saanut 5 vuotiaaksi asti saanut siivoilla lasinsiruja ruokapöydässä, niin on helpompaa antaa se muovilautanen ja särkymätön lasi lapselle joka jatkuvalla pyörimisellään ja rallillaan ne lähes jokaisella ruokailulla tiputtaa tms. Osa adhd lapsista osaa kuitenkin olla ruokapöydässä, mutta yleensä ne ovat niitä jotka tykkäävät ruoasta. Toisilla se on haasteellisempaa.
Mua taas ärsyttää, kun ihmiset kertoo arkiesimerkkejään neurotyypillisistä lapsista. Se vaan korostaa sitä, miten ei ole minkäänlaista käsitystä mitä on kasvattaa nepsylasta, joista heissäkin oireistossa on eroja.
No, järkytät lisää: 6-vuotias adhd lapseni syö vielä mieluiten sormin. Haarukassa ruoka ei pysy, koska huitoo sen kanssa ennen kuin laittaa suuhun, lusikka ei kelpaa kuin puuroon ja veistä ei osaa käyttää. Lisäksi ruoka eikä ruokailu voisi vähempää kiinnostaa, koska ei tunne koskaan nälkää. Se on vain pakollinen paha, jotta pysyy hengissä. Tällaista ollut 6kk saakka. Terapiassa käy ja syönti on edistynyt kyllä, mutta edelleenkään ei tykkää ruoasta. Eikä karkista tai sipseistä tai muista ns.herkuista, mistä nepsylapsia myös syyllistetään. Purukorua puree kyllä.
Samaa olen miettinyt näitä lukiessa, että ei suurin osa kyllä ymmärrä nepsyongelmista paljoa, eikä sitäkään kuinka paljon sellainen vie voimia vanhemmilta. Tosin en nyt tiedä oliko tässä viimeisimmässä jaksossa nepsyjutuista kyse vain enemmänkin vuorovaikutusongelmista. Mutta siis juurikin nämä viestit, että kyllä lapset syö hyvin kun vain kattaa kauniisti..
Oma lapseni on autisti ja tykkää ruuasta. Syö hyvin koska sattuu tykkäämään syömisestä eikä ole ns. yliherkkä tuntoaistin suhteen vaan enemmänkin päinvastoin sen suhteen. Syödessä usein haarukka unohtuu pöydälle ja alkaa syömään sormin. On ihan omassa maailmassaan tuolloin, ei hän sitä tahallaan tee tai huonojen tapojen vuoksi. Ei vain kerta kaikkiaan koe tätä maailmaa samalla tavalla kuin muut, ja siinä se haarukka on hänelle jotenkin ihan sivuseikka. Lähes aina puutun ja laitan sen haarukan käteen, sitten haarukka taas tippuu ja aterian aikana tehdään tämä kymmeniä kertoja pahimpina päivinä. Kyllä ihmisten katseet tuntuu pahalta esim. ravintolassa..
Yksi raskaimpia asioita meille vanhemmille on hänen aistihakuisuus tuntoaistin suhteen. Törmäilee seiniin, mätkähtelee lattialle, tönii toisia lapsia jne. Hakee jatkuvasti sitä tuntoaistin aktivointia. Usein kun luen iltaisin näistä hirveitä lapsista päiväkodissa yms. itken itsekseni. Kun tiedän, että monen silmään oma lapsenikin on sellainen, ja harva ymmärtää millaista työmäärää me vanhemmat ja myös lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset teemme lapsen kanssa, jotta noista haitallisista toimintatavoista pääsisi eroon. Meidän kaksi muuta lasta ovat normaaleja, ja heidän kanssaan kaikki haasteet on voitettu tavallaan aina helposti. Jos on tullut ikävää käytöstä, niin kuukauden-parin aktiivinen puuttuminen on jo tuottanut ison tuloksen. Lasten kanssa on myös pystynyt puhumaan ongelmista ja miettimään yhdessä ratkaisuja. No eihän tämän meidän erityisen kanssa voi. Ei hän edes itse usein ymmärrä miksi tekee mitä tekee. On todella raskasta puuttua n. 15x päivässä tuohon tönimiseen vaikkapa, aina johdonmukaisesti ja ammattilaisten neuvoin, ja silti odottaa kuukausia että edes aivan pieni muutos tapahtuisi asiassa. Ja kun se normaali kasvatus ei esimerkiksi tähän ongelmaan toimi ollenkaan. En jaksa edes selittää, mutta autisteilla aistit eivät toimi normaalisti, ja siihen kun yhdistyy vaikeus ymmärtää toisten kokemusta niin tässä sitä ollaan. Meillä on myös yliherkkyyksiä mm. kuulon kanssa, mutta se on ihan siedettävää ja hallittavissa tuohon jatkuvaan mätkähtelyyn ja tönimiseen verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vanha äiti kirjoitti:
Huvittaa nuo muovikippojen kannattajat lasten ruokailussa. Heti vedetään esiin Arabian astiat, joita ei raskita ostaa tai käyttää särkymisen pelossa.
Ei astioiden tarvitse olla Arabiaa, Iittalaa tai muutakaan kallista kamaa. Paikallisessa kierrätyksessä myydään lautasia, laseja aterimia yms. hintaan 0,20- 0,50 euroa kappale. Eivät tosin ole mitään merkkituotteita.
Yritin viedä laatikollisen ehjiä astioita anopin jäämistöstä (oli Arabiaakin joukossa) kierrätykseen, mutta eivät kelvanneet. Astioita on kuulema varasto täynnä.
Lapsena kotona syötiin aluumiinilusikoilla syvistä lautasista kaikki ruuat. Hävetti kun menin kouluun tai kylään, kun en osannut syödä veitsellä ja haarukalla. Sekin taito olisi hyvä jo kotona oppia.
Ihan oikeasti. Kyse ei aina ole rahasta. Mun puolestani adhd lapseni saisi rikkoa vaikka kaikki arabiat ja iittalat, kun eivät ole meille kalliita ja uusia on varaa ostaa. Mutta kun useamman kerran on saanut 5 vuotiaaksi asti saanut siivoilla lasinsiruja ruokapöydässä, niin on helpompaa antaa se muovilautanen ja särkymätön lasi lapselle joka jatkuvalla pyörimisellään ja rallillaan ne lähes jokaisella ruokailulla tiputtaa tms. Osa adhd lapsista osaa kuitenkin olla ruokapöydässä, mutta yleensä ne ovat niitä jotka tykkäävät ruoasta. Toisilla se on haasteellisempaa.
Mua taas ärsyttää, kun ihmiset kertoo arkiesimerkkejään neurotyypillisistä lapsista. Se vaan korostaa sitä, miten ei ole minkäänlaista käsitystä mitä on kasvattaa nepsylasta, joista heissäkin oireistossa on eroja.
No, järkytät lisää: 6-vuotias adhd lapseni syö vielä mieluiten sormin. Haarukassa ruoka ei pysy, koska huitoo sen kanssa ennen kuin laittaa suuhun, lusikka ei kelpaa kuin puuroon ja veistä ei osaa käyttää. Lisäksi ruoka eikä ruokailu voisi vähempää kiinnostaa, koska ei tunne koskaan nälkää. Se on vain pakollinen paha, jotta pysyy hengissä. Tällaista ollut 6kk saakka. Terapiassa käy ja syönti on edistynyt kyllä, mutta edelleenkään ei tykkää ruoasta. Eikä karkista tai sipseistä tai muista ns.herkuista, mistä nepsylapsia myös syyllistetään. Purukorua puree kyllä.
Samaa olen miettinyt näitä lukiessa, että ei suurin osa kyllä ymmärrä nepsyongelmista paljoa, eikä sitäkään kuinka paljon sellainen vie voimia vanhemmilta. Tosin en nyt tiedä oliko tässä viimeisimmässä jaksossa nepsyjutuista kyse vain enemmänkin vuorovaikutusongelmista. Mutta siis juurikin nämä viestit, että kyllä lapset syö hyvin kun vain kattaa kauniisti..
Oma lapseni on autisti ja tykkää ruuasta. Syö hyvin koska sattuu tykkäämään syömisestä eikä ole ns. yliherkkä tuntoaistin suhteen vaan enemmänkin päinvastoin sen suhteen. Syödessä usein haarukka unohtuu pöydälle ja alkaa syömään sormin. On ihan omassa maailmassaan tuolloin, ei hän sitä tahallaan tee tai huonojen tapojen vuoksi. Ei vain kerta kaikkiaan koe tätä maailmaa samalla tavalla kuin muut, ja siinä se haarukka on hänelle jotenkin ihan sivuseikka. Lähes aina puutun ja laitan sen haarukan käteen, sitten haarukka taas tippuu ja aterian aikana tehdään tämä kymmeniä kertoja pahimpina päivinä. Kyllä ihmisten katseet tuntuu pahalta esim. ravintolassa..
Yksi raskaimpia asioita meille vanhemmille on hänen aistihakuisuus tuntoaistin suhteen. Törmäilee seiniin, mätkähtelee lattialle, tönii toisia lapsia jne. Hakee jatkuvasti sitä tuntoaistin aktivointia. Usein kun luen iltaisin näistä hirveitä lapsista päiväkodissa yms. itken itsekseni. Kun tiedän, että monen silmään oma lapsenikin on sellainen, ja harva ymmärtää millaista työmäärää me vanhemmat ja myös lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset teemme lapsen kanssa, jotta noista haitallisista toimintatavoista pääsisi eroon. Meidän kaksi muuta lasta ovat normaaleja, ja heidän kanssaan kaikki haasteet on voitettu tavallaan aina helposti. Jos on tullut ikävää käytöstä, niin kuukauden-parin aktiivinen puuttuminen on jo tuottanut ison tuloksen. Lasten kanssa on myös pystynyt puhumaan ongelmista ja miettimään yhdessä ratkaisuja. No eihän tämän meidän erityisen kanssa voi. Ei hän edes itse usein ymmärrä miksi tekee mitä tekee. On todella raskasta puuttua n. 15x päivässä tuohon tönimiseen vaikkapa, aina johdonmukaisesti ja ammattilaisten neuvoin, ja silti odottaa kuukausia että edes aivan pieni muutos tapahtuisi asiassa. Ja kun se normaali kasvatus ei esimerkiksi tähän ongelmaan toimi ollenkaan. En jaksa edes selittää, mutta autisteilla aistit eivät toimi normaalisti, ja siihen kun yhdistyy vaikeus ymmärtää toisten kokemusta niin tässä sitä ollaan. Meillä on myös yliherkkyyksiä mm. kuulon kanssa, mutta se on ihan siedettävää ja hallittavissa tuohon jatkuvaan mätkähtelyyn ja tönimiseen verrattuna.
Terve 10-vuotias ei tarvitse muoviastioita. Taaperot ja erityiset ovat erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vanha äiti kirjoitti:
Huvittaa nuo muovikippojen kannattajat lasten ruokailussa. Heti vedetään esiin Arabian astiat, joita ei raskita ostaa tai käyttää särkymisen pelossa.
Ei astioiden tarvitse olla Arabiaa, Iittalaa tai muutakaan kallista kamaa. Paikallisessa kierrätyksessä myydään lautasia, laseja aterimia yms. hintaan 0,20- 0,50 euroa kappale. Eivät tosin ole mitään merkkituotteita.
Yritin viedä laatikollisen ehjiä astioita anopin jäämistöstä (oli Arabiaakin joukossa) kierrätykseen, mutta eivät kelvanneet. Astioita on kuulema varasto täynnä.
Lapsena kotona syötiin aluumiinilusikoilla syvistä lautasista kaikki ruuat. Hävetti kun menin kouluun tai kylään, kun en osannut syödä veitsellä ja haarukalla. Sekin taito olisi hyvä jo kotona oppia.
Ihan oikeasti. Kyse ei aina ole rahasta. Mun puolestani adhd lapseni saisi rikkoa vaikka kaikki arabiat ja iittalat, kun eivät ole meille kalliita ja uusia on varaa ostaa. Mutta kun useamman kerran on saanut 5 vuotiaaksi asti saanut siivoilla lasinsiruja ruokapöydässä, niin on helpompaa antaa se muovilautanen ja särkymätön lasi lapselle joka jatkuvalla pyörimisellään ja rallillaan ne lähes jokaisella ruokailulla tiputtaa tms. Osa adhd lapsista osaa kuitenkin olla ruokapöydässä, mutta yleensä ne ovat niitä jotka tykkäävät ruoasta. Toisilla se on haasteellisempaa.
Mua taas ärsyttää, kun ihmiset kertoo arkiesimerkkejään neurotyypillisistä lapsista. Se vaan korostaa sitä, miten ei ole minkäänlaista käsitystä mitä on kasvattaa nepsylasta, joista heissäkin oireistossa on eroja.
No, järkytät lisää: 6-vuotias adhd lapseni syö vielä mieluiten sormin. Haarukassa ruoka ei pysy, koska huitoo sen kanssa ennen kuin laittaa suuhun, lusikka ei kelpaa kuin puuroon ja veistä ei osaa käyttää. Lisäksi ruoka eikä ruokailu voisi vähempää kiinnostaa, koska ei tunne koskaan nälkää. Se on vain pakollinen paha, jotta pysyy hengissä. Tällaista ollut 6kk saakka. Terapiassa käy ja syönti on edistynyt kyllä, mutta edelleenkään ei tykkää ruoasta. Eikä karkista tai sipseistä tai muista ns.herkuista, mistä nepsylapsia myös syyllistetään. Purukorua puree kyllä.
Samaa olen miettinyt näitä lukiessa, että ei suurin osa kyllä ymmärrä nepsyongelmista paljoa, eikä sitäkään kuinka paljon sellainen vie voimia vanhemmilta. Tosin en nyt tiedä oliko tässä viimeisimmässä jaksossa nepsyjutuista kyse vain enemmänkin vuorovaikutusongelmista. Mutta siis juurikin nämä viestit, että kyllä lapset syö hyvin kun vain kattaa kauniisti..
Oma lapseni on autisti ja tykkää ruuasta. Syö hyvin koska sattuu tykkäämään syömisestä eikä ole ns. yliherkkä tuntoaistin suhteen vaan enemmänkin päinvastoin sen suhteen. Syödessä usein haarukka unohtuu pöydälle ja alkaa syömään sormin. On ihan omassa maailmassaan tuolloin, ei hän sitä tahallaan tee tai huonojen tapojen vuoksi. Ei vain kerta kaikkiaan koe tätä maailmaa samalla tavalla kuin muut, ja siinä se haarukka on hänelle jotenkin ihan sivuseikka. Lähes aina puutun ja laitan sen haarukan käteen, sitten haarukka taas tippuu ja aterian aikana tehdään tämä kymmeniä kertoja pahimpina päivinä. Kyllä ihmisten katseet tuntuu pahalta esim. ravintolassa..
Yksi raskaimpia asioita meille vanhemmille on hänen aistihakuisuus tuntoaistin suhteen. Törmäilee seiniin, mätkähtelee lattialle, tönii toisia lapsia jne. Hakee jatkuvasti sitä tuntoaistin aktivointia. Usein kun luen iltaisin näistä hirveitä lapsista päiväkodissa yms. itken itsekseni. Kun tiedän, että monen silmään oma lapsenikin on sellainen, ja harva ymmärtää millaista työmäärää me vanhemmat ja myös lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset teemme lapsen kanssa, jotta noista haitallisista toimintatavoista pääsisi eroon. Meidän kaksi muuta lasta ovat normaaleja, ja heidän kanssaan kaikki haasteet on voitettu tavallaan aina helposti. Jos on tullut ikävää käytöstä, niin kuukauden-parin aktiivinen puuttuminen on jo tuottanut ison tuloksen. Lasten kanssa on myös pystynyt puhumaan ongelmista ja miettimään yhdessä ratkaisuja. No eihän tämän meidän erityisen kanssa voi. Ei hän edes itse usein ymmärrä miksi tekee mitä tekee. On todella raskasta puuttua n. 15x päivässä tuohon tönimiseen vaikkapa, aina johdonmukaisesti ja ammattilaisten neuvoin, ja silti odottaa kuukausia että edes aivan pieni muutos tapahtuisi asiassa. Ja kun se normaali kasvatus ei esimerkiksi tähän ongelmaan toimi ollenkaan. En jaksa edes selittää, mutta autisteilla aistit eivät toimi normaalisti, ja siihen kun yhdistyy vaikeus ymmärtää toisten kokemusta niin tässä sitä ollaan. Meillä on myös yliherkkyyksiä mm. kuulon kanssa, mutta se on ihan siedettävää ja hallittavissa tuohon jatkuvaan mätkähtelyyn ja tönimiseen verrattuna.
Terve 10-vuotias ei tarvitse muoviastioita. Taaperot ja erityiset ovat erikseen.
Minäkin tykkään suödä noista pikkukulhoista😂
Professori X kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarja on vähän masentava. Aivan selvää on, että maassamme alkaa olla isot erot eri sosiaaliluokkien kesken.
Pia on asiantuntija, seuraan sarjaa hänen takiaan. Ihailen kyllä jotenkin myös kaikkia näitä äitejä ja isejä, jotka tuovat perheensä tällä tavalla julkisuuteen apua saadakseen. He ovat rohkeita. Silti mietityttää, mitä tällainen pahimmillaan aiheuttaa kouluikäisille lapsille.Älä nyt sotke sosiaalipolitiikkaa tähän. Lapsen hankinta on valinta ja pitäisi osata suunnitella ja analysoida omaa elämäänsä sen verran tietää olla hankkimatta lasta jos on esimerkiksi taloudellisia ongelmia jo valmiiksi. Ensimmäinen asia jonka tekisin on budjetointi Excel-taulukon avulla (esimerkkinä nyt vaikka 12-kuukauden vaippaostokset jne.) jotta tietäisin onko minulla edes varaa perusjuttuihin. Tämä on ihan loogista.
Tämä sarja osoittaa sen että Suomessa (kuten kaikissa muissakin maissa) on prosentuaalinen joukko lapsia joitten ei olisi pitänyt syntyä ollenkaan johtuen vanhempiensa ajattelemattomuudesta / naiivisuudesta. Harmi että tästä ei voi puhua julkisesti, vaikka ymmärrän tietty että se menee helposti tunteisiin. En siis propagoi mitään jalostus-menetelmiä - säälin vain näitä lapsia jotka ovat viattomia.
Turha tuosta on puhua. Jos on ajattelematon (yksinkertainen?) ihminen, ei varmaankaan ajattele että tätä pitäisi ajatella. Sitä paitsi omaa ajattelukyvyn rajallisuutta kai on aika vaikea tunnistaa. Sitä kuvittelee että kaikki pystyy ajattelemaan suunnilleen sen verran kuin itsekkin, paitsi itse tietenkin vähän enemmän. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vanha äiti kirjoitti:
Huvittaa nuo muovikippojen kannattajat lasten ruokailussa. Heti vedetään esiin Arabian astiat, joita ei raskita ostaa tai käyttää särkymisen pelossa.
Ei astioiden tarvitse olla Arabiaa, Iittalaa tai muutakaan kallista kamaa. Paikallisessa kierrätyksessä myydään lautasia, laseja aterimia yms. hintaan 0,20- 0,50 euroa kappale. Eivät tosin ole mitään merkkituotteita.
Yritin viedä laatikollisen ehjiä astioita anopin jäämistöstä (oli Arabiaakin joukossa) kierrätykseen, mutta eivät kelvanneet. Astioita on kuulema varasto täynnä.
Lapsena kotona syötiin aluumiinilusikoilla syvistä lautasista kaikki ruuat. Hävetti kun menin kouluun tai kylään, kun en osannut syödä veitsellä ja haarukalla. Sekin taito olisi hyvä jo kotona oppia.
Ihan oikeasti. Kyse ei aina ole rahasta. Mun puolestani adhd lapseni saisi rikkoa vaikka kaikki arabiat ja iittalat, kun eivät ole meille kalliita ja uusia on varaa ostaa. Mutta kun useamman kerran on saanut 5 vuotiaaksi asti saanut siivoilla lasinsiruja ruokapöydässä, niin on helpompaa antaa se muovilautanen ja särkymätön lasi lapselle joka jatkuvalla pyörimisellään ja rallillaan ne lähes jokaisella ruokailulla tiputtaa tms. Osa adhd lapsista osaa kuitenkin olla ruokapöydässä, mutta yleensä ne ovat niitä jotka tykkäävät ruoasta. Toisilla se on haasteellisempaa.
Mua taas ärsyttää, kun ihmiset kertoo arkiesimerkkejään neurotyypillisistä lapsista. Se vaan korostaa sitä, miten ei ole minkäänlaista käsitystä mitä on kasvattaa nepsylasta, joista heissäkin oireistossa on eroja.
No, järkytät lisää: 6-vuotias adhd lapseni syö vielä mieluiten sormin. Haarukassa ruoka ei pysy, koska huitoo sen kanssa ennen kuin laittaa suuhun, lusikka ei kelpaa kuin puuroon ja veistä ei osaa käyttää. Lisäksi ruoka eikä ruokailu voisi vähempää kiinnostaa, koska ei tunne koskaan nälkää. Se on vain pakollinen paha, jotta pysyy hengissä. Tällaista ollut 6kk saakka. Terapiassa käy ja syönti on edistynyt kyllä, mutta edelleenkään ei tykkää ruoasta. Eikä karkista tai sipseistä tai muista ns.herkuista, mistä nepsylapsia myös syyllistetään. Purukorua puree kyllä.
Samaa olen miettinyt näitä lukiessa, että ei suurin osa kyllä ymmärrä nepsyongelmista paljoa, eikä sitäkään kuinka paljon sellainen vie voimia vanhemmilta. Tosin en nyt tiedä oliko tässä viimeisimmässä jaksossa nepsyjutuista kyse vain enemmänkin vuorovaikutusongelmista. Mutta siis juurikin nämä viestit, että kyllä lapset syö hyvin kun vain kattaa kauniisti..
Oma lapseni on autisti ja tykkää ruuasta. Syö hyvin koska sattuu tykkäämään syömisestä eikä ole ns. yliherkkä tuntoaistin suhteen vaan enemmänkin päinvastoin sen suhteen. Syödessä usein haarukka unohtuu pöydälle ja alkaa syömään sormin. On ihan omassa maailmassaan tuolloin, ei hän sitä tahallaan tee tai huonojen tapojen vuoksi. Ei vain kerta kaikkiaan koe tätä maailmaa samalla tavalla kuin muut, ja siinä se haarukka on hänelle jotenkin ihan sivuseikka. Lähes aina puutun ja laitan sen haarukan käteen, sitten haarukka taas tippuu ja aterian aikana tehdään tämä kymmeniä kertoja pahimpina päivinä. Kyllä ihmisten katseet tuntuu pahalta esim. ravintolassa..
Yksi raskaimpia asioita meille vanhemmille on hänen aistihakuisuus tuntoaistin suhteen. Törmäilee seiniin, mätkähtelee lattialle, tönii toisia lapsia jne. Hakee jatkuvasti sitä tuntoaistin aktivointia. Usein kun luen iltaisin näistä hirveitä lapsista päiväkodissa yms. itken itsekseni. Kun tiedän, että monen silmään oma lapsenikin on sellainen, ja harva ymmärtää millaista työmäärää me vanhemmat ja myös lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset teemme lapsen kanssa, jotta noista haitallisista toimintatavoista pääsisi eroon. Meidän kaksi muuta lasta ovat normaaleja, ja heidän kanssaan kaikki haasteet on voitettu tavallaan aina helposti. Jos on tullut ikävää käytöstä, niin kuukauden-parin aktiivinen puuttuminen on jo tuottanut ison tuloksen. Lasten kanssa on myös pystynyt puhumaan ongelmista ja miettimään yhdessä ratkaisuja. No eihän tämän meidän erityisen kanssa voi. Ei hän edes itse usein ymmärrä miksi tekee mitä tekee. On todella raskasta puuttua n. 15x päivässä tuohon tönimiseen vaikkapa, aina johdonmukaisesti ja ammattilaisten neuvoin, ja silti odottaa kuukausia että edes aivan pieni muutos tapahtuisi asiassa. Ja kun se normaali kasvatus ei esimerkiksi tähän ongelmaan toimi ollenkaan. En jaksa edes selittää, mutta autisteilla aistit eivät toimi normaalisti, ja siihen kun yhdistyy vaikeus ymmärtää toisten kokemusta niin tässä sitä ollaan. Meillä on myös yliherkkyyksiä mm. kuulon kanssa, mutta se on ihan siedettävää ja hallittavissa tuohon jatkuvaan mätkähtelyyn ja tönimiseen verrattuna.
Kenen nepsyys tuossa pitäisi tunnistaa ja huomioida? Lapset vois olla ihan normaaleja, jos nepsy-äiti ei ajais niitä hulluuden partaalle omilla sekoiluilla.
Äitiä arvostelevat olette ”pikkusiuluisia ääliöitä”, sanottiin juuri Sohvaperunoissa. 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiä arvostelevat olette ”pikkusiuluisia ääliöitä”, sanottiin juuri Sohvaperunoissa. 😉
Nojaa, kyllä mun mielestä tossa on jo arvostelemisen aihetta. Perheen mies oli symppis, lapset on tosi onnekkaita että hän on heillä elämässä. Sitten sarjassa on paljon muita vanhempia jotka periaatteessa kohtelee tosi kauniisti lapsiaan noin muuten, mutta kasvatuskeinoihin tarvitsevat vaan helppiä. Mutta tän yhden äidin käytös oikeasti suututtaa. Kuinka joku voi puhua lapselleen noin rumasti ja suorastaan ärsyttää ja provosoida lasta noin?
Mistä noi lapset saa vitamiineja kun ruoka näyttää olevan tyyliin jauhelihaa ja makaroni, sokerivanukkaita ja karkkia? En oo tainnu nähdä kasviksia kertaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiä arvostelevat olette ”pikkusiuluisia ääliöitä”, sanottiin juuri Sohvaperunoissa. 😉
Tuo äiti käytti tyttäreensä henkistä väkivaltaa. Voi vaan kuvitella mikä on meno kun kamerat ei ole paikalla, jos kameroiden edessäkin on tuollaista. Puolustan aina kaltoinkohdeltuja lapsia.
T. Pikkusielu
Kyllä minunkin mielestäni tässä jaksossa oli arvostelulle aihetta. Muissa jaksoissa vanhemmat ovat olleet ihan normaaleja, mutta vähän arkeen väsähtäneitä. On ollut ilo nähdä muutos perheissä. Mutta tästä viime jaksosta tuli oikeasti paha olo. Äidin käytös oli aivan todella kamalaa. Varmaan taustalla on joku diagnoosi useammallakin perheenjäsenellä. Mielestäni tuota ei olisi pitänyt edes näyttää tv:ssä. Toivottavasti perhe on lastensuojelun piirissä.
En arvostele ketään ihmisenä ja arvostan sitä, että uskaltaa hakea apua. Minulle jäi kuitenkin vaikutelma, että tässä tapauksessa pelkkä supernanny ei auta vaan ongelma on paljon vakavampi. Varmasti he saavat apua. Toivon sitä hartaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tuo uusperheen isä jaksaa tuota? Ymmärsin, että hän on vain nuorimman lapsen isä. Vanhimman tytönhän äiti uhkasi lähettää isälle Helsinkiin.
Vois olla parempi tytöllekin jos pääsisi isälleen. Jos olisin tuon tytön isä ja näkisin miten ex kohtelee lasta, niin itsekin alkaisin vaatimaan tyttöä luokseni.
Riippuu toki isästä.
Tuo Joukohan oli tosiaan isäpuoli. Oli todella kiltti ja varsinkin tyttö oli selkeesti häneen kovin kiintynyt. Toivottavasti pysyy lasten elämässä mukana.
Äiti oli tässä perheessä ehdottomasti kaikista pahin huutaja ! Jokainen sen tajuaa että lapsen huutoon ja raivoon ei saa missään nimessä lähteä aikuinen mukaan. Minua kyllä ihan itketti tämä pikku tyttö jolle tämä hirviö äiti huusi pää punasena. Toivottavasti lastensuojelu älähtää ja hankkii ainakin tälle tytölle tukiperheen!
Turhaa huutamista kannattaa välttää. Sohvaperunoissa katsoivat tätä.
Kippogate herätti kysymään, mahtuuko niihin muovikippoihin niin paljon ruokaa, että kasvava kouluikäinen saa vatsansa täyteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karua että kolmasluokkainen syö tuollaisesta muovikiposta.
Isä vielä syötti. En ymmärrä miksi, osaahan tuon ikäinen jo itse ja kyllä se näytti myöhemmin syövän itse.
No ehkä juuri siinä tilanteessa se oli isän ratkaisu laukaista tilanne leikillä/huumorilla. On meilläkin 3-vuotiaan parit kiukkuraivarit ruokaillessa laantuneet juurikin tuolla tavalla. Siis että leikitään hetki että lapsi onkin vauva jota syötetään. Sitten parin lusikallisen jälkeen nauraen syönyt itse. Uskon että toimii isommillakin lapsilla.
Eihän se isä kuitenkaan syöttänyt lasta joka aterialla, joten eiköhän kyseessä ollut juurikin sen tytön ja äidin raivoamisen jälkeinen tilanne, jonka isä laukaisi leikillä.
Ahaa, no se kyllä selittää ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Miksi et voi kirjoittaa Super Nanny - virallinen?
Hei sinä! Miksi et voi kirjoittaa huippu lastenhoitaja -official?
Tämä jakso oli kyllä järkky. Äiti nimitteli ,töni ym. Pia sanoi lapsen nimittely apinaksi ei ole oikein. Äidin ei ilme värähtänytkään. Jotenkin kylmä ja tunnepuoli vähän hukassa äidillä.Ihmettelen eikö perhe ole saannut ennen apua mistään ja tulevatko jatkossa saamaan ?