Lue keskustelun säännöt.
Miten helpottaa arkea, kun mies haraa kaikessa vastaan?
27.02.2019 |
Se tavallinen tarina eli ruuhkavuodet: lapsia, töitä, ikääntyvät vanhemmat, lemmikkejä, harrastuksia, ystäviä, yhdistyksiin liittyviä vastuita, pihanhoitoa, kesämökkiä jne jne. Eli aivan liian täysi, kiireinen ja väsyttävä arki. Olemme (siis mies ja minä) molemmat täystyöllistettyjä tästä arjesta ja uupuneita. Lepoaikaa on ne seitsemän yötuntia, jotka on pakko käyttää nukkumiseen (jos edes ylikuormittuneena mikään uni tulee), eli rentoutumishetkiä hereillä ollessa ei ole. Koko ajan joku asia on rästissä. Ja ainakin minä olen aivan loppu. Mieskin on, mutta hän ei myönnä sitä, sanoo että on melkein loppu mutta jaksaa vielä kun on pakko jaksaa. No minä en jaksa.
Olen sanonut, että arkeamme on pakko helpottaa ja vähentää jostain päästä hommia ja vastuita. Luopua osasta asioista täysin. Elää matalammalla elintasolla, jotta voi tehdä lyhyempää työpäivää jne. Olen ehdottanut kesämökin myymistä, mutta ei missään nimessä kuulemma käy, koska on hänen sukunsa perintömökki. Olen ehdottanut lemmikeistä luopumista, mutta ei ainakaan käy, kun ei niistä vaan voi luopua. Olen ehdottanut muuttamista kerrostaloon, jossa ei olisi sitten tuota pihaa hoidettavana, mutta se ei myöskään missään nimessä käy, koska mies ei suostu asumaan kerrostalossa. Ja näin jatkuu loputtomiin. Mistään ei voi luopua eikä mitään karsia. Vaikka vaadin asiaa kuinka. Kuitenkaan rahaa ei ole niin paljon, että voisi palkata jonkun siivooojan tms, koska talo ja mökki nielee rahaa. Miten helpottaa arkea, kun mies ei suostu luopumaan yhtään mistään? Se varmaan eroaisi minusta mieluummin kuin luopuisi noista saavutuksistaan (talo, perintömökki, erään yhdistyksen puheenjohtajuus). Mutta ei se ero niin paljon minun arkea kuitenkaan helpottaisi, enkä halua muutenkaan erota hänestä.
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Siis minkä takia päiväkoti-ikäisillä on harrastuksia? Eihän tuon ikäiset oikeastaan niitä tarvitse. Ne ensiksi pois.
Mitkä ihmeen ikääntyvät vanhemmat? Kuinka helvatan vanhoina tekin olette lapsenne tehneet, että isovanhemmat ovat jo ns. toinen jalka haudassa?
Silloin, kun oma lapseni oli päiväkoti-ikäinen, niin oma äitini oli töissä ja virkeä 50+v. Nyt hän on jo lähemmäs 70v. ja lastenlapset aikuisia tai melkein aikuisia, mutta edelleen jaksaa tehdä ja mennä ja olla kiinnostunut lapsista ja lastenlapsista.
Vanhemmat voi ikääntyä vaikka itse olisi nuori. Mulla on 6- ja 8-vuotiaat lapset, 75-vuotias dementoituva isä, 72-v huonosti liikkuva äiti ja olen vasta 32.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia kaikista vastauksista. Hyviä vinkkejä on tullut mutta kyllä vähän outojakin kommentteja. En minä pakota miestä luopumaan hänen perintömökistä vaan jostain arkeamme kuormittavasta, mutta hän ei suostu luopumaan mistään. Itse en ole ehtinyt harrastaa mitään vuosiin enkä siten voi luopua harrastuksistani kun niitä ei muutenkaan ole eikä minulla ole mitään mökkejä joista minä voisin luopua. Mies on itsekin uupunut tähän liian kiireiseen arkeen. Lasten päiväkotikuljetukset, sairastelut, vanhempiemme avuntarpeet ja sairastelut vie oikeasti aikaa ja kuormittaa. Ja siihen päälle talon hoito ja mökin kunnostaminen jne jne.. Mies ei itse osaa ehdottaa mitään mikä helpottaisi vaan sanoo, että meidän on vain pakko jaksaa tätä kaikkea kun tähän on ryhdytty. Ap
Oikeassahan hän onkin. Asumismuoto ja lapsiluku ovat omia valintojanne. Perintömökistä ja vanhempien ikääntymisestä lienette olleet tietoisia aiemminkin ja osanneet niihin varautua? Ystäviä ei ole pakko tavata jatkuvasti (itse olen tästä luopunut, pidän sitten yhteyksiä loma-aikoina enemmän) eivätkä esim. lasten harrastukset ole mikään välttämättömyys. Tsemppiä!
Lapset pitää hoitaa kun niitä on tehnyt. Lapsiluku ei tosin ole aina oma valinta, terveisin meille tuli kolmoset. Ja eikö elämää saisi ikinä muuttaa, jos kerran on mennyt hankkimaan omakotitalon tai perimään mökin ja huomaakin, että ei ehdi tai jaksa taloa ja mökkiä hoitaa? Ja kuka osaa oikeasti varautuu vanhempiensa ikääntymiseen? Joku vanhemmista saattaa sairastua muistisairauteen tai aivoinfarktiin 69-vuotiaana kun joku toinen taas on täysin omatoiminen 80-vuotias. Elämässä täytyy tehdä muutoksia, jos nykytilanne ei tunnu hyvältä.
Ymmärrän aptä hyvin. Kun mies keskittyy harrastuksiinsa ja mökkiinsä niin tottakai se kodin arjen pyörittäminen jää yksin APN niskoille. Varmaan lapdistanne n olisi kiva joskus ihan vaan olla isänsä kanssa. Tähän on yksi ratkaisu eli ero. Silloin AP pääsee eroon niin talosta, mökistä kuin miehestä kun ja bonuksena saa vielä joka toisen viikon vapaata lapsista. Tee elämästäsi sellainen kun haluat AP.
No eikö tuo ole lähinnä sen miehen ongelma jos hän tekee liikaa? Itse antaisin olla, mies tehköön ite alotuksen av:lle.
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan että tää oli keksitty juttu koko tarina.
Vähän luulen kanssa. Aika pitkiä viestejä se kirjoittelee lounaalla puhelimella, ylipäätään koko aihe on aika tyypillinen provo. Joku tässä hommassa ei täsmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi tykkää tehdä jatkuvasti jotain, niin älä ota sitä rasitteena hänen kannaltaan. Mielestäni kaikki mitä ihminen mielellään tekee on hyväksi henkisesti ja ruumiillisestikkin.
Meilläkin siivotaan erittäin harvoin. Taloa ei tarvitse jatkuvasti kunnostaa vaikka on 70 vuotias. Mökkiä ei tarvitse kunnostaa, kuluu sen aika siellä vaikka ei kävisi koko vuotena. Jos mielle tulee joku käymään, niin minua ei pikku pölyt vaivaa. Meillä on mitä on ja sillä hyvä.
En ehtinyt lukea koko ketjua, joten en tiedä onko tästä jo keskusteltu.
Aloituksestasi heräsi vain se ajatus, että pyydät (vaadit) mieheltäsi todella isoja asioita! Otsikon perusteella odotin, että mies haraa vastaan esim. kotitöihin tai ylitöihin tms. liittyvissä asioissa, joissa hyvin voisi joustaa. Mutta perintömökin myyminen, omakotitalosta kerrostaloon muuttaminen, lemmikeistä luopuminen - ne ovat valtavia ja pitkäkestoisesti elämään vaikuttavia asioita. En minäkään suostuisi moisiin jos puolisoni alkaisi sellaisia vaatia!
Ymmärrän teitä molempia, myös sinun uupumustasi erittäin hyvin. Mutta ehdotan, että miettisit jotain pienempiä askelia arjen helpottamiseen.
Ja mieti myös tulevaisuutta. 10 vuoden päästä ruuhkavuotenne ovat ohi tai ainakin jo helpottamassa: onko silloin kivempaa, että teillä on (velattomuutta lähestyvä) omakotitalo ja kesämökki, vaiko kerrostalokämppä? Kannattaa koittaa ajatella, että ruuhkavuodet ovat kuitenkin vain väliaikainen vaihe, ja pohtia sitä, mistä asioista kannattaa luopua ja mistä ei kokonaiskuvan kannalta. Voi olla, että miehesikin ajattelee näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin aloittaja niin ensiksi aloittaisin niistä vanhemmista. Selvittäisin jostain, (joku täällä tietää varmaan mistä) saisivat vanhemmat lisäapua kotiinsa. Ainakin minun naapurissani asuu iäkäs nainen ja hänen tyttärensä ovat järjestäneet niin, että hänellä käy joku hoitaja kahdesti päivässä. Joillain käy öisinkin.
Kannattaa selvittää kaikki apu mitä kotonaan asuvat iäkkäät ihmiset nykyään voivat saada. Jos he ovat pienituloisia, niin selvittää miten Kela näitä asioita korvaa. En usko, että jäävät ilman apua rahanpuutteen vuoksi.
Sen lisäksi voitte sitten itse käydä myös, silloin kun ehditte ja jaksatte, mutta hoito on jaettu useammalle taholle. Ei yksin teille.
Eikö lasten hoitoonkuljetus sovi samaan aikaan töihin mennessä ja tullessa? Onko siinä organisoimisen tarvetta? Jos sekin nyt rasittaa ylimääräisesti.
Kuitenkin kun ovat päivät hoidossa, niin onko niitä harrastuksia lapsilla sitten liikaa?
Mökillä ei tarvitse vissiin talvella käydä? Kuin katsomassa onko kaikki ok. Kun mökin laittaa syksyllä talviteloille, niin vasta keväällä sitten alkaa mökkiaika.
Antakaa mökin pihan olla liki luonnontilassa. Silloin ei jää kuin remppahommat, ja niihinkin voi pyytää apua. Pitäkää kerran kesässä kunnon talkoot saunoineen ja muine tykötarpeineen. Luulisi monen sellaisen tulevan mielelläni jolla ei ole omaa mökkiä.
Tai pyydätte jotain tuttavaa mökille silloin kun ette ole siellä ja saavat ilmaiseksi olla siellä rauhassa kunhan tekevät jotain hommaa. Sitä mitä mies heille osoittaa. Puiden pilkkominen ja pinoaminen esimerkiksi on monelle rentouttavaa puuhaa jos ei ole itsellä mahdollista. Ei tietysti mitään yletöntä työurakkaa.
Älä vaadi miestä myymään mökkiä, se saattaa kääntyä sinua vastaan jossain vaiheessa. Jos mies suostuu, mutta ei olisi siihen valmis itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero ja yksiö keskustassa. Mies saa talon, mökin ja huoltajuuden.
Miestä et voi muuttaa. Teet kotona pelkät minimit. Kauppaan kerran viikossa tai tilaa ruuat kotiin. Syökää puolivalmiita tai tee kerralla isompi satsi ruokaa. Pyykille kannattaa kehittää lajittelusysteemi eli jokainen lajittelee likapyykkinsä samalla, kun vie ne koriin, jolloin voi vaan nakata sisällön koneeseen. Hanki kuivausrumpu, jos sellaista ei ole.
Luovu siitä, mitä ilman voit elää. Muita ihmisiä et voi pakottaa luopumaan jostain, jos he eivät sitä halua. Sitten keksit itsellesi jotain rentouttavaa tekemistä kuten ulkoilua tai lukemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ero ja yksiö keskustassa. Mies saa talon, mökin ja huoltajuuden.
Höpö höpö. Jos ei ole avioehtoa tai testamentti ei sulje mökistä pois niin kaikki menee puoliksi. Myös lasten huoltajuus. Revi siitä.
Mitä jos luottaisit siihen, että aikuinen mies tietää itse omat rajansa ja jaksamisensa? Ei se mikään pikkulapsi ole.
Teet sen verran mitä jaksat. Jos mies haluaa tehdä sitten sinunkin osuutesi pihatöistä, siinähän tekee.
Miesten kanssa yleensä menee parhaiten kun keskittyy itse omiin asioihinsa ja luottaa siihen että fiksu aikuinen mies tajuaa itsekin koska on uupumassa.
Voi olla, että kun itse relaat, mieskin tajuaa että se voisi olla kivaa ja hellittää. Tai sitten ei. PUHUMALLA ei yksikään mies koko maailmanhistoriassa ole mieltään muuttanut. Toimintaansa voi muuttaa jos eukko tarpeeksi nalkuttaa, mutta pitkin hampain. Mieli ei tosiasiassa muutu.
Esim. yhdistyksessä toimiminen voi myös olla miehelle henkireikä joka tuo sille voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia kaikista vastauksista. Hyviä vinkkejä on tullut mutta kyllä vähän outojakin kommentteja. En minä pakota miestä luopumaan hänen perintömökistä vaan jostain arkeamme kuormittavasta, mutta hän ei suostu luopumaan mistään. Itse en ole ehtinyt harrastaa mitään vuosiin enkä siten voi luopua harrastuksistani kun niitä ei muutenkaan ole eikä minulla ole mitään mökkejä joista minä voisin luopua. Mies on itsekin uupunut tähän liian kiireiseen arkeen. Lasten päiväkotikuljetukset, sairastelut, vanhempiemme avuntarpeet ja sairastelut vie oikeasti aikaa ja kuormittaa. Ja siihen päälle talon hoito ja mökin kunnostaminen jne jne.. Mies ei itse osaa ehdottaa mitään mikä helpottaisi vaan sanoo, että meidän on vain pakko jaksaa tätä kaikkea kun tähän on ryhdytty. Ap
Oikeassahan hän onkin. Asumismuoto ja lapsiluku ovat omia valintojanne. Perintömökistä ja vanhempien ikääntymisestä lienette olleet tietoisia aiemminkin ja osanneet niihin varautua? Ystäviä ei ole pakko tavata jatkuvasti (itse olen tästä luopunut, pidän sitten yhteyksiä loma-aikoina enemmän) eivätkä esim. lasten harrastukset ole mikään välttämättömyys. Tsemppiä!
Lapset pitää hoitaa kun niitä on tehnyt. Lapsiluku ei tosin ole aina oma valinta, terveisin meille tuli kolmoset. Ja eikö elämää saisi ikinä muuttaa, jos kerran on mennyt hankkimaan omakotitalon tai perimään mökin ja huomaakin, että ei ehdi tai jaksa taloa ja mökkiä hoitaa? Ja kuka osaa oikeasti varautuu vanhempiensa ikääntymiseen? Joku vanhemmista saattaa sairastua muistisairauteen tai aivoinfarktiin 69-vuotiaana kun joku toinen taas on täysin omatoiminen 80-vuotias. Elämässä täytyy tehdä muutoksia, jos nykytilanne ei tunnu hyvältä.
Siis kuka EI varautuisi vanhempiensa ikääntymiseen?! Nuoret ehkä, joo, mutta kyllä noita asioita normijärjellä varustetut ihmiset pohtivat jo hyvissä ajoin, koska kuten sanoit, sairaus voi iskeä missä vaiheessa vaan. Toki saa muutoksia elämässä tehdä, olen samaa mieltä, mutta aika monia asioita voi etukäteenkin miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia kaikista vastauksista. Hyviä vinkkejä on tullut mutta kyllä vähän outojakin kommentteja. En minä pakota miestä luopumaan hänen perintömökistä vaan jostain arkeamme kuormittavasta, mutta hän ei suostu luopumaan mistään. Itse en ole ehtinyt harrastaa mitään vuosiin enkä siten voi luopua harrastuksistani kun niitä ei muutenkaan ole eikä minulla ole mitään mökkejä joista minä voisin luopua. Mies on itsekin uupunut tähän liian kiireiseen arkeen. Lasten päiväkotikuljetukset, sairastelut, vanhempiemme avuntarpeet ja sairastelut vie oikeasti aikaa ja kuormittaa. Ja siihen päälle talon hoito ja mökin kunnostaminen jne jne.. Mies ei itse osaa ehdottaa mitään mikä helpottaisi vaan sanoo, että meidän on vain pakko jaksaa tätä kaikkea kun tähän on ryhdytty. Ap
Oikeassahan hän onkin. Asumismuoto ja lapsiluku ovat omia valintojanne. Perintömökistä ja vanhempien ikääntymisestä lienette olleet tietoisia aiemminkin ja osanneet niihin varautua? Ystäviä ei ole pakko tavata jatkuvasti (itse olen tästä luopunut, pidän sitten yhteyksiä loma-aikoina enemmän) eivätkä esim. lasten harrastukset ole mikään välttämättömyys. Tsemppiä!
Lapset pitää hoitaa kun niitä on tehnyt. Lapsiluku ei tosin ole aina oma valinta, terveisin meille tuli kolmoset. Ja eikö elämää saisi ikinä muuttaa, jos kerran on mennyt hankkimaan omakotitalon tai perimään mökin ja huomaakin, että ei ehdi tai jaksa taloa ja mökkiä hoitaa? Ja kuka osaa oikeasti varautuu vanhempiensa ikääntymiseen? Joku vanhemmista saattaa sairastua muistisairauteen tai aivoinfarktiin 69-vuotiaana kun joku toinen taas on täysin omatoiminen 80-vuotias. Elämässä täytyy tehdä muutoksia, jos nykytilanne ei tunnu hyvältä.
Minkähän ikäinen sä oot jos et ymmärrä tai osaa ajatella et vanhenemista ja sairastumista tapahtuu koko ajan 😲
Jokainen tietää itse jaksamisensa, myös se sun mies.
Vähän ohiksena, mutta en minä ainakaan ole mitenkään varautunut vanhempieni ikääntymiseen. Muuten kuin, että tiedän että koska vain ne voi sairastua tai kuolla tms. Mutta miten siihen pitäisi oikein varautua? Meillä on pieni lapsi ja elämämme nyt on tällaista pikkulapsia arkea. Mitä meidän oikein pitäisi tässä käytännössä tehdä tuon varautumisen suhteen?
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohiksena, mutta en minä ainakaan ole mitenkään varautunut vanhempieni ikääntymiseen. Muuten kuin, että tiedän että koska vain ne voi sairastua tai kuolla tms. Mutta miten siihen pitäisi oikein varautua? Meillä on pieni lapsi ja elämämme nyt on tällaista pikkulapsia arkea. Mitä meidän oikein pitäisi tässä käytännössä tehdä tuon varautumisen suhteen?
Ei kaikkeen voi varautua. Voihan sitä itse tai joku sairastuakin, ja sitten tehdään muutokset, joita tarvitsee.
Minun molemmat vanhempani ovat 80 v, eivätkä he ole yhtään tarvinneet apuani. Autan, mutta harvoin on mitään, mikä on välttämätöntä. Olisiko minun pitänyt varautua heikompikintoisiin vanhempiin jo kymmenen vuotta sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia kaikista vastauksista. Hyviä vinkkejä on tullut mutta kyllä vähän outojakin kommentteja. En minä pakota miestä luopumaan hänen perintömökistä vaan jostain arkeamme kuormittavasta, mutta hän ei suostu luopumaan mistään. Itse en ole ehtinyt harrastaa mitään vuosiin enkä siten voi luopua harrastuksistani kun niitä ei muutenkaan ole eikä minulla ole mitään mökkejä joista minä voisin luopua. Mies on itsekin uupunut tähän liian kiireiseen arkeen. Lasten päiväkotikuljetukset, sairastelut, vanhempiemme avuntarpeet ja sairastelut vie oikeasti aikaa ja kuormittaa. Ja siihen päälle talon hoito ja mökin kunnostaminen jne jne.. Mies ei itse osaa ehdottaa mitään mikä helpottaisi vaan sanoo, että meidän on vain pakko jaksaa tätä kaikkea kun tähän on ryhdytty. Ap
Oikeassahan hän onkin. Asumismuoto ja lapsiluku ovat omia valintojanne. Perintömökistä ja vanhempien ikääntymisestä lienette olleet tietoisia aiemminkin ja osanneet niihin varautua? Ystäviä ei ole pakko tavata jatkuvasti (itse olen tästä luopunut, pidän sitten yhteyksiä loma-aikoina enemmän) eivätkä esim. lasten harrastukset ole mikään välttämättömyys. Tsemppiä!
Lapset pitää hoitaa kun niitä on tehnyt. Lapsiluku ei tosin ole aina oma valinta, terveisin meille tuli kolmoset. Ja eikö elämää saisi ikinä muuttaa, jos kerran on mennyt hankkimaan omakotitalon tai perimään mökin ja huomaakin, että ei ehdi tai jaksa taloa ja mökkiä hoitaa? Ja kuka osaa oikeasti varautuu vanhempiensa ikääntymiseen? Joku vanhemmista saattaa sairastua muistisairauteen tai aivoinfarktiin 69-vuotiaana kun joku toinen taas on täysin omatoiminen 80-vuotias. Elämässä täytyy tehdä muutoksia, jos nykytilanne ei tunnu hyvältä.
Siis kuka EI varautuisi vanhempiensa ikääntymiseen?! Nuoret ehkä, joo, mutta kyllä noita asioita normijärjellä varustetut ihmiset pohtivat jo hyvissä ajoin, koska kuten sanoit, sairaus voi iskeä missä vaiheessa vaan. Toki saa muutoksia elämässä tehdä, olen samaa mieltä, mutta aika monia asioita voi etukäteenkin miettiä.
Miten siihen sitten pitää varautua??!!
So, luitko itse, on niitä helppohoitoisia muitakin kun kerrostalo. Esim. vaikka rivarinpätkä pikkuterassilla? Ja jos vielä vuokra- tai asumisoikeus asunto niin ei tarvitse pähkäillä remppojen kanssa. Siivous minimiin vaan.