Miten helpottaa arkea, kun mies haraa kaikessa vastaan?
Se tavallinen tarina eli ruuhkavuodet: lapsia, töitä, ikääntyvät vanhemmat, lemmikkejä, harrastuksia, ystäviä, yhdistyksiin liittyviä vastuita, pihanhoitoa, kesämökkiä jne jne. Eli aivan liian täysi, kiireinen ja väsyttävä arki. Olemme (siis mies ja minä) molemmat täystyöllistettyjä tästä arjesta ja uupuneita. Lepoaikaa on ne seitsemän yötuntia, jotka on pakko käyttää nukkumiseen (jos edes ylikuormittuneena mikään uni tulee), eli rentoutumishetkiä hereillä ollessa ei ole. Koko ajan joku asia on rästissä. Ja ainakin minä olen aivan loppu. Mieskin on, mutta hän ei myönnä sitä, sanoo että on melkein loppu mutta jaksaa vielä kun on pakko jaksaa. No minä en jaksa.
Olen sanonut, että arkeamme on pakko helpottaa ja vähentää jostain päästä hommia ja vastuita. Luopua osasta asioista täysin. Elää matalammalla elintasolla, jotta voi tehdä lyhyempää työpäivää jne. Olen ehdottanut kesämökin myymistä, mutta ei missään nimessä kuulemma käy, koska on hänen sukunsa perintömökki. Olen ehdottanut lemmikeistä luopumista, mutta ei ainakaan käy, kun ei niistä vaan voi luopua. Olen ehdottanut muuttamista kerrostaloon, jossa ei olisi sitten tuota pihaa hoidettavana, mutta se ei myöskään missään nimessä käy, koska mies ei suostu asumaan kerrostalossa. Ja näin jatkuu loputtomiin. Mistään ei voi luopua eikä mitään karsia. Vaikka vaadin asiaa kuinka. Kuitenkaan rahaa ei ole niin paljon, että voisi palkata jonkun siivooojan tms, koska talo ja mökki nielee rahaa. Miten helpottaa arkea, kun mies ei suostu luopumaan yhtään mistään? Se varmaan eroaisi minusta mieluummin kuin luopuisi noista saavutuksistaan (talo, perintömökki, erään yhdistyksen puheenjohtajuus). Mutta ei se ero niin paljon minun arkea kuitenkaan helpottaisi, enkä halua muutenkaan erota hänestä.
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ilkeitä kommentteja :(
Suostuisiko mies laittamaan mökin muutamaksi vuodeksi vuokralle? Tai voitteko vuokrata edes vuodeksi talonne ja kokeilla kerros- tai rivitaloasumista?
Ristiriitaa voi yrittää ratkoa siitä käsin, mitä kumpikin todella tarvitsee ja haluaa. Listata tarpeet ja miettiä millä kaikilla tasoilla ne voi saavuttaa. Joskus ulkopuolinen henkilö voi auttaa löytämään uusia näkökulmia. Itse ongelmatilanteissa pyörittää helposti sitä samaa huttua.
Asiat mitä ihminen (tai lapsiperhe) todella tarvitsee, on oikeasti aika vähäisiä asioita. Se mitä sitten haluaa onkin jo toinen asia.
Ja jos mies haluaa pitää kaiken ennallaan ja tekee töitä tämän kaiken eteen, niin ap:lla ei todellakaan ole mitään nokan koputtamista tähän.

Entä, jos miehellä on kuitenkin tarve pitää parisuhde ja perhe kasassa? Ehkä häntä kauhistuttaa ajatus mökistä tai talosta luopumisesta, koska hänellä on tarve tehdä asioita käsillään? Ehkä hän haluaa pitää omaisuudesta kiinni, koska pohjimmainen tarve on antaa lapsille turvallinen kasvuympäristö? Kun tunnistaa omat todelliset tarpeensa, valintojen tekeminen helpottuu ja pystyy myös luopumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ilkeitä kommentteja :(
Suostuisiko mies laittamaan mökin muutamaksi vuodeksi vuokralle? Tai voitteko vuokrata edes vuodeksi talonne ja kokeilla kerros- tai rivitaloasumista?
Ristiriitaa voi yrittää ratkoa siitä käsin, mitä kumpikin todella tarvitsee ja haluaa. Listata tarpeet ja miettiä millä kaikilla tasoilla ne voi saavuttaa. Joskus ulkopuolinen henkilö voi auttaa löytämään uusia näkökulmia. Itse ongelmatilanteissa pyörittää helposti sitä samaa huttua.
Asiat mitä ihminen (tai lapsiperhe) todella tarvitsee, on oikeasti aika vähäisiä asioita. Se mitä sitten haluaa onkin jo toinen asia.
Ja jos mies haluaa pitää kaiken ennallaan ja tekee töitä tämän kaiken eteen, niin ap:lla ei todellakaan ole mitään nokan koputtamista tähän.
Ap kirjoitti, että mies on todella uupunut.
Vierailija kirjoitti:
Arkea helpottaa valtavasti eroaminen. Jos et jostain syystä halua niin kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat :D
Miten eroaminen helpottuu?
Jos miehessä ei ole mitään ”vikaa”, siis väkivaltaa tms, niin en ymmärrä miten arki helpottuu. Vielä kun mukaan tulee uusperhekuvion kautta ilkeä äitipuoli tms, niin ei todellakaan helpotu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei paljoa ymmärrystä ole saanut, vaikka suurin osa noita ruuhkavuosia elävistä on tosi väsyneitä ja kuormittuneita.
Ei ole ja tiedätkö miksi. No siksi, koska tuo elämäntapa on valinta. Jokaisella, ihan jokaisella on mahdollisuus elää ihan toisella tavalla. Ihan turha itkeä valintojen seurauksista.
Ööö.... ap potee sitä, millä tavalla mies elää... ei se ole ap:n valintaa.
Ap:n valinta on ollut valita mies, jolla on talo ja mökki, yhditysharrastus yms. Ap:n valinta on ollut myös tehdä lapsia ja juuri tämän miehen kanssa. Näillä valinnoilla on seurauksensa. Nyt ap:n kuuluu miettiä miten hän ITSE ratkaisee jaksamisongelman.
Sinäkö olet ollut niiiiin täydellinen, että olet osannut valita miehen, joka harrastaa juuri sinulle sopivia asioita?
Luopua lemmikeistä?! Jos kyseessä ei ole joku ravihevonen niin miten voit ajatella luopuvasi perheenjäsenistä!? Luovu ennemmin täällä palstalla lorvimisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei paljoa ymmärrystä ole saanut, vaikka suurin osa noita ruuhkavuosia elävistä on tosi väsyneitä ja kuormittuneita.
Ei ole ja tiedätkö miksi. No siksi, koska tuo elämäntapa on valinta. Jokaisella, ihan jokaisella on mahdollisuus elää ihan toisella tavalla. Ihan turha itkeä valintojen seurauksista.
Ööö.... ap potee sitä, millä tavalla mies elää... ei se ole ap:n valintaa.
Ap:n valinta on ollut valita mies, jolla on talo ja mökki, yhditysharrastus yms. Ap:n valinta on ollut myös tehdä lapsia ja juuri tämän miehen kanssa. Näillä valinnoilla on seurauksensa. Nyt ap:n kuuluu miettiä miten hän ITSE ratkaisee jaksamisongelman.
Sinäkö olet ollut niiiiin täydellinen, että olet osannut valita miehen, joka harrastaa juuri sinulle sopivia asioita?
Ja harrastukset ja remppaurakat ja muut on voineet olla ihan ok ennen kuin tuli lapsia, siis että mies täyttää elämänsä niillä urakoilla ja harrastuksilla. Mutta sitten kun on lapsia, niin pitäisi olla aikaa perheelle ja lapsille ja ne samat harrastukset voikin olla aika huono asia, jos ne edelleen vie paljon aikaa (pois perheeltä).

No kuule, en ole täydellinen. Silloin kun arki tuntui vaikealta, niin erosin. Löysin uuden ja nyt on hyvä. Jos on itse onneton, niin silloin pitää itse toimia omaksi parhaaksi. Ei omia ongelmia voi laittaa toisen syyksi ja odottaa, että toinen korjaa kaiken.

Ei minuakaan häirinneet miehen menot ennen kuin lapsia oli. Enkä arvannut iltaisin olevani niin väsynyt, etyäolisin halunnut miehestä tukea lasten hoitoon. Enkä arvannut, että lasten ollessa pieniä uni ei ole enää yhtä syvää, kun sitä nukkuu itsekin toinen korva avoinna.
On jälkiviisasta tuomita, että olisi pitänyt ennakolta tietää.

Joo mutta ap kirjoitti että he molemmat ovat uupuneita, ja ap haluaisi, että yhdessä perheenä mietitään ratkaisuja miten keventää yhteistä arkea. Ja kirjoitti, että mies ei sellaiseen suostu vaan vaatii, että mikään ei muutu. Kyllä ennen eroa pitää yhdessä jotain muutoksia edes yrittää ja katsoa sujuisiko arki jotenkin muulla tavalla helpommin kuin erota heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei paljoa ymmärrystä ole saanut, vaikka suurin osa noita ruuhkavuosia elävistä on tosi väsyneitä ja kuormittuneita.
Ei ole ja tiedätkö miksi. No siksi, koska tuo elämäntapa on valinta. Jokaisella, ihan jokaisella on mahdollisuus elää ihan toisella tavalla. Ihan turha itkeä valintojen seurauksista.
Ööö.... ap potee sitä, millä tavalla mies elää... ei se ole ap:n valintaa.
Ap:n valinta on ollut valita mies, jolla on talo ja mökki, yhditysharrastus yms. Ap:n valinta on ollut myös tehdä lapsia ja juuri tämän miehen kanssa. Näillä valinnoilla on seurauksensa. Nyt ap:n kuuluu miettiä miten hän ITSE ratkaisee jaksamisongelman.
Sinäkö olet ollut niiiiin täydellinen, että olet osannut valita miehen, joka harrastaa juuri sinulle sopivia asioita?
No kuule, en ole täydellinen. Silloin kun arki tuntui vaikealta, niin erosin. Löysin uuden ja nyt on hyvä. Jos on itse onneton, niin silloin pitää itse toimia omaksi parhaaksi. Ei omia ongelmia voi laittaa toisen syyksi ja odottaa, että toinen korjaa kaiken.
Vastuutonta rikkoa lasten koti pikkuasian vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei paljoa ymmärrystä ole saanut, vaikka suurin osa noita ruuhkavuosia elävistä on tosi väsyneitä ja kuormittuneita.
Ei ole ja tiedätkö miksi. No siksi, koska tuo elämäntapa on valinta. Jokaisella, ihan jokaisella on mahdollisuus elää ihan toisella tavalla. Ihan turha itkeä valintojen seurauksista.
Ööö.... ap potee sitä, millä tavalla mies elää... ei se ole ap:n valintaa.
Ap:n valinta on ollut valita mies, jolla on talo ja mökki, yhditysharrastus yms. Ap:n valinta on ollut myös tehdä lapsia ja juuri tämän miehen kanssa. Näillä valinnoilla on seurauksensa. Nyt ap:n kuuluu miettiä miten hän ITSE ratkaisee jaksamisongelman.
Sinäkö olet ollut niiiiin täydellinen, että olet osannut valita miehen, joka harrastaa juuri sinulle sopivia asioita?
Ja harrastukset ja remppaurakat ja muut on voineet olla ihan ok ennen kuin tuli lapsia, siis että mies täyttää elämänsä niillä urakoilla ja harrastuksilla. Mutta sitten kun on lapsia, niin pitäisi olla aikaa perheelle ja lapsille ja ne samat harrastukset voikin olla aika huono asia, jos ne edelleen vie paljon aikaa (pois perheeltä).
Ei minuakaan häirinneet miehen menot ennen kuin lapsia oli. Enkä arvannut iltaisin olevani niin väsynyt, etyäolisin halunnut miehestä tukea lasten hoitoon. Enkä arvannut, että lasten ollessa pieniä uni ei ole enää yhtä syvää, kun sitä nukkuu itsekin toinen korva avoinna.
On jälkiviisasta tuomita, että olisi pitänyt ennakolta tietää.
Av:n klassikkokommentti on, että "oma syysi, mitäs lisäännyit sen sian kanssa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei paljoa ymmärrystä ole saanut, vaikka suurin osa noita ruuhkavuosia elävistä on tosi väsyneitä ja kuormittuneita.
Ei ole ja tiedätkö miksi. No siksi, koska tuo elämäntapa on valinta. Jokaisella, ihan jokaisella on mahdollisuus elää ihan toisella tavalla. Ihan turha itkeä valintojen seurauksista.
Ööö.... ap potee sitä, millä tavalla mies elää... ei se ole ap:n valintaa.
Ap:n valinta on ollut valita mies, jolla on talo ja mökki, yhditysharrastus yms. Ap:n valinta on ollut myös tehdä lapsia ja juuri tämän miehen kanssa. Näillä valinnoilla on seurauksensa. Nyt ap:n kuuluu miettiä miten hän ITSE ratkaisee jaksamisongelman.
Sinäkö olet ollut niiiiin täydellinen, että olet osannut valita miehen, joka harrastaa juuri sinulle sopivia asioita?
No kuule, en ole täydellinen. Silloin kun arki tuntui vaikealta, niin erosin. Löysin uuden ja nyt on hyvä. Jos on itse onneton, niin silloin pitää itse toimia omaksi parhaaksi. Ei omia ongelmia voi laittaa toisen syyksi ja odottaa, että toinen korjaa kaiken.
Vastuutonta rikkoa lasten koti pikkuasian vuoksi.
Onpas sulla kapea katsantokanta. Mistä sinä tiedät mitä ”pikkuasioita” minulle ja muille eronneille pareille on tapahtunut? Eikä tämä nyt mikään pikkuasia näytä ap:lle ja miehelleenkään olevan.
AP, lopeta KAIKKI kotityöt ja lasten hoito. Kyllä se mies lopulta uupuu ja haluaa luopua kaikesta ja tappaa itsensä.
No en minäkään haluaisi luopua noista. Nuohan ovat juuri niitä asioita, jonka vuoksi töitä tehdään ja joissa siten nähdään arvoa. Kesämökki symboloi kesäajan mahdollisuutta painua omaan rauhaan, omakotitalossa on todellakin puolensa lapsiperheessä ja tottakai pitkäaikainen haave puheenjohtajuudesta on henkisesti tärkeä asia.
Tottakai arkea on hyvä helpottaa. Mutta jospa aloittaisit miettimällä kunkin omat vastuualueet:
-Minkä ikäisiä lapset ovat -tekeekö jokainen ikätason mukaan kotitöitä?
-Entäpä 1xkk siivouspalvelu, esim. lattioiden ja vessan pesu - löytyykö varaa?
-Lasten harrastukset? Kulkevatko ainakin osittain itse? Entäpä huolehtivatko itse että läksyt tehty ja treenikamppeet mukana? +10v voi jo itse odottaa tuollaisten asioiden huolehtimista
-Lemmikit - osallistuvatko kaikki hoitoon?
-Iäkkäät vanhemmat? Ovatko hankkineet itse mahdollisia apuja? Entäpä siivous- ja kuljetuspalveluiden osto, onko heillä varaa? Ottavatko itse vastuuta asioistaan, mikäli muisti pelaa ym. vai voiko avun pyynti siihen ja tähän olla oireilua yksinäisyydestä tai uuden elämänvaiheen (vanhuus) kriiseilyistä? Mitä konkreettisesti teette heille avuksi?
Hei, kaikki mitä teillä on miehesi kanssa ovat saavutuksia ja arvokkaita sellaisia. Pitäisin kyllä kovaa kiinni ja tekisin pieniä henkireikiä mihin tuulettaa, eihän tuon kasan ylläpito helppoa tietenkään voi olla. Teillä on toisennekin vielä, mikä on juuri se tärkein palanen tuohon koko kokonaisuuteen. Lapset kasvavat ja arki käy helpommaksi! Taloa ja mökkiä kun pitää hyvänä ne pitävät arvonsa ja vaivansa, sama pätee lapsiin ja lemmikeihin. Ehdottoman tärkeää on pitää toisianne puolisoina hyvänä. Ruoho on tietenki vihreämpää aidan toisella puolella. Terveisin kateellinen kerrostalosta, kuka ei valintojensa vuoksi saa ikinä omaa taloa missä lapset sais meuhkata ja niitä sais kasvattaa rauhassa ilman naapurikuumotuksia. Omalle mökille on ihana päästä rauhaan ja lomalle.
Voi kun mie en osaa auttaa kun ei ole omistusmökkiä eikä omistusasuntoa riesana. Vuokra-asunto pienellä pläntillä. Ei käy raskaaksi. Lapset ja koti menee siinä sivussa. Välillä helppoo välillä kiirettä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan että tää oli keksitty juttu koko tarina.
Eks tää ole niitä mies sitä ja vaimo tätä, joissa kertojana ei ole mies tai vaimo vaan joku wanna-be parisuhde terapeutti, joka ei oikein pääse kunnolla toteuttamaan fantasia ammattiaan ihka oikeilla ihmisillä kasvotusten vaan täällä av:lla on tällainen ilmainen puoskarointi käynnissä.