Mikä siinä naisen koulutuksessa on miehille niin epäkiinnostavaa? Miksei sillä ole merkitystä?

Vierailija kirjoitti:

Mies. kirjoitti:

Vaikka naiset ovat nykyisin keskimäärin koulutetumpia kuin miehet, 4/5 parisuhteessa mies on paremmin ansaitseva. Naisen korkeampi koulutus ei siis paranna elintasoa. Lisäksi naiset usein opiskelevat jotain sellaista, mikä ei kiinnosta sen enempää työnantajia kuin miehiäkään.

Eikä sillä, että naisen korkeasta koulutuksesta haittaa olisi. Se vain on aika yhdentekevää verrattuna muihin asioihin.

Miehet silti täyttävät palstaa vinkumalla kuinka nainen aina elää miehen siivellä ja käyttää vain miehen rahoja. Jos naisen koulutuksella ei ole väliä eikä työpaikallakaan niin miksi ihmeessä valitatte?

Naisen kun pitäisi teidän mielestä myös maksaa äitiysvapaansa ja lastenhoidon omasta pussistaan ja samalla osallistua kodin kaikkiin menoihin. 

Kuten kirjoitin, palkalla on jonkin verran väliä, mutta valitettavasti naisen koulutuksella ja palkalla ei aina ole yhteyttä. Moni kouluttamaton suorittavaa työtä tekevä ansaitsee enemmän kuin akateemista pätkää tekevä. Vanhemmuuden kulut sitten erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kyllä nainen mutta ajattelen itse, että ei parisuhteessa koulutuksella ole juuri merkitystä. Muut ihmisen ominaisuudet kuin se mitä kouluja on käynyt ja mitä työkseen tekee vaikuttavat enemmän arjessa. Luonteenpiirteet, elämänarvot, samantapaiset tulevaisuudenhaaveet ja elämäntapa jne. Itse olen akateemisesti koulutettu ja mieheni amis, ja minua aina hämmästyttää kun jotkut tätä ihmettelee. Mietin, että mitä ihmettä minä tekisin sillä että se mieskin olisi akateeminen?

Huomaisit sen ehkä paremmin jos olisit vaikealla alalla korkeassa asemassa ja välillä kaipaisi vähän tukea ja höyryjen päästelyä turvallisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää.

Olen DI it-alalla, hommassa jota tuskin voi stressittömäksi sanoa. En ole kyllä sen luontoinen että keneltäkään tukea tarvisin omiin stresseihini, itse ne kestän ja hoidan. Mutta en silti ymmärrä, miksi toisella täytyisi olla samanlainen koulutus jotta hän voisi tarvittaessa tukea? 

Elämä ottaa kirjoitti:

Minä olen tohtori ja tienaan 1,5 kertaa enemmän kuin puolison. Puolisoni on amis. Minulla on koulutus juridiikasta ja taloudesta. Puolisoni rakennusalalta. Perhetuttavillemme ei koskaan puhuta minun työstä tai osaamisesta, mutta juttu kulkeutuu koko ajan puolisoni työhön ja osaamiseen. Vanhemmat ihmiset ihailevat puolisoni osaamista ja ahkeruutta ruuanlaitosta pullanleivontaan. Minusta ei ole löytynyt mitään ihailtavaa, vaikka olen ruoat tehnyt useammin. Lapsemme ylioppilasjuhlissa ylistettiin puolisoni osallistumista lasten harrastuksiin, vaikka minä olen se, joka heidät kummatkin kolme kertaa viikossa vei harrastuksiin, kävi ostamassa niihin liittyvät tavarat ja selvitteli ja järjesteli menot. Mitä tulee luonteenpiirteisiin, minä olen avoin, aktiivisesti kaikenlaiseen keskusteluun osaa ottava, aikaansaava ja monista asioista kiinnostunut. Puolisoni on sulkeutunut, osallistuu vain omaa alaansa tai kiinnostustaan koskevaan keskusteluun, aikaansaava oman alan työtehtävissä, kiinnostunut vain omasta alastaan. Arvaattekin: minä olen nainen, puolisoni mies.

Miksi näin? Elämme yhteiskunnassa, jossa edelleen on sukupuoliroolit. Päiväkodissa poikien omaehtoiseen käyttäytymiseen suhtaudutaan useimmin "pojat on poikia" asenteella, kun sen sijaan tyttöjä tällöin jo ojennetaan. Tiedämme peruskoulun ja lukion, jossa pojan unohtaessaan jälleen koulukirjansa, saadessaan kokeesta 5 tai unohtaessaan välituntivalvojan tehtävät, suhtaudutaan ymmärtäen ja toruen, kun sen sijaan tyttöön kohdistetaan syyllistämistä, paheksuntaa ja ilmaisuja "koko loppuelämän vaikutuksista".  Tiedämme useampia lihavia miehiä kuin naisia, jotka ovat tv-julkkiksia. Tiedämme useampia työelämän kollegoita, jotka ovat miehiä ja onnettomia työssään ja silti heitä hyssytellään ja paapotaan joko esimiesten tai alaisten toimesta. Tiedämme useampia rekrytointitilanteita, joissa tehtävään on valittu kokemattomampi ja kouluttamattomampi mies, eikä naista. Meille ei ole vielä tasa-arvoa vaan on maailma, jossa se, että olet mies, on on itseisarvo ja se, että on nainen, tulee todistaa.

Paskapuhetta

Koska tissit ja p*rse ja kivat kasvot ja terveennäköinen keho riittää. Jos miestä kiihottaa nainen, niin riittää, että ei ole ihan ameeba aivoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiinnostaa. Vaikea olisi pariutua mimmin kanssa, joka ei ole edes maisteri. Onko hän laiska vai tyhmä? Olen tohtori.

Tätä mieltä myös. Miksi kukaan jäisi kouluttautumatta ilmaisen koulutuksen maassa.

No, olisiko mielenterveyongelmat, yksinäisyys ym. vastaavat ongelmat. Asutko tynnyrissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kyllä nainen mutta ajattelen itse, että ei parisuhteessa koulutuksella ole juuri merkitystä. Muut ihmisen ominaisuudet kuin se mitä kouluja on käynyt ja mitä työkseen tekee vaikuttavat enemmän arjessa. Luonteenpiirteet, elämänarvot, samantapaiset tulevaisuudenhaaveet ja elämäntapa jne. Itse olen akateemisesti koulutettu ja mieheni amis, ja minua aina hämmästyttää kun jotkut tätä ihmettelee. Mietin, että mitä ihmettä minä tekisin sillä että se mieskin olisi akateeminen?

Mutta juuri nuo arvostamasi asiat liittyvät usein myös koulutukseen. Opiskelu vaatii teoreettista otetta, kiinnostusta lukemiseen, haavetta tietynlaisesta työstä ja elämäntapaa, jossa arvostetaan tiedonhakua eli yksin puurretaan teorettisen materiaalin parissa useita vuosia. Usein työnlaatu on myös sellainen, että työt seuraavat kotiin. (juristi, ekonomi, lääkäri, opettaja, pappi, fyysikko..)

Amiskoulutus on nimenomaan käytännöllisesti suuntautuneille, lyhyttä ja nopeaa koulutusta haluaville tyypeille, jotka haluavat työn, jota ei tarvitse kotona enää pohtia. (kampaaja, sähköasentaja, putkiasentaja, kokki, maalari, puutarhuri...)

Kaikkia tarvitaan, mutta onhan noissa ammateissa eroja.

Meillä mies on siis kokki ja minä olen it-arkkitehti (DI). Toki, minun koulutukseni on ollut teoreettisempi ja miehen käytännönläheisempi, mutta ei se mitenkään meidän elämäämme nyt, kun koulut on molemmilta jo kaukana takana, vaikuta. Työn miettiminen kotona - itsekin pyrin välttämään sitä aina kuin mahdollista, ja pitämään työn ja vapaa-ajan erillään. Joskus projektien loppuvaiheissa voi tulla vähän ylitöitä mutta ei se, että toinen on ihan erilaisessa työssä ole mitenkään estänyt häntä ymmärtämästä tätä minun työni luonnetta, että joskus on välillä julmettu kiire ja tehdään hetki yötäpäivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kyllä nainen mutta ajattelen itse, että ei parisuhteessa koulutuksella ole juuri merkitystä. Muut ihmisen ominaisuudet kuin se mitä kouluja on käynyt ja mitä työkseen tekee vaikuttavat enemmän arjessa. Luonteenpiirteet, elämänarvot, samantapaiset tulevaisuudenhaaveet ja elämäntapa jne. Itse olen akateemisesti koulutettu ja mieheni amis, ja minua aina hämmästyttää kun jotkut tätä ihmettelee. Mietin, että mitä ihmettä minä tekisin sillä että se mieskin olisi akateeminen?

Mutta juuri nuo arvostamasi asiat liittyvät usein myös koulutukseen. Opiskelu vaatii teoreettista otetta, kiinnostusta lukemiseen, haavetta tietynlaisesta työstä ja elämäntapaa, jossa arvostetaan tiedonhakua eli yksin puurretaan teorettisen materiaalin parissa useita vuosia. Usein työnlaatu on myös sellainen, että työt seuraavat kotiin. (juristi, ekonomi, lääkäri, opettaja, pappi, fyysikko..)

Amiskoulutus on nimenomaan käytännöllisesti suuntautuneille, lyhyttä ja nopeaa koulutusta haluaville tyypeille, jotka haluavat työn, jota ei tarvitse kotona enää pohtia. (kampaaja, sähköasentaja, putkiasentaja, kokki, maalari, puutarhuri...)

Kaikkia tarvitaan, mutta onhan noissa ammateissa eroja.

Juuri tämänkaltainen käsienheliluttelijanaisen ylimielisyys on miehille se suurin turn-off.

Avaisitko vähän väittämääsi? Mitä ylimielistä siinä on, että toteaa sen, minkä kaikki tietävät? Amikseen mennään, koska halutaan nopeasti töihin, eikä haluta pitkiä teoreettisia, paljon lukemista vaativia opintoja.

Vierailija kirjoitti:

Koska tissit ja p*rse ja kivat kasvot ja terveennäköinen keho riittää. Jos miestä kiihottaa nainen, niin riittää, että ei ole ihan ameeba aivoistaan.

Riittää vaikka olisi <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kyllä nainen mutta ajattelen itse, että ei parisuhteessa koulutuksella ole juuri merkitystä. Muut ihmisen ominaisuudet kuin se mitä kouluja on käynyt ja mitä työkseen tekee vaikuttavat enemmän arjessa. Luonteenpiirteet, elämänarvot, samantapaiset tulevaisuudenhaaveet ja elämäntapa jne. Itse olen akateemisesti koulutettu ja mieheni amis, ja minua aina hämmästyttää kun jotkut tätä ihmettelee. Mietin, että mitä ihmettä minä tekisin sillä että se mieskin olisi akateeminen?

Mutta juuri nuo arvostamasi asiat liittyvät usein myös koulutukseen. Opiskelu vaatii teoreettista otetta, kiinnostusta lukemiseen, haavetta tietynlaisesta työstä ja elämäntapaa, jossa arvostetaan tiedonhakua eli yksin puurretaan teorettisen materiaalin parissa useita vuosia. Usein työnlaatu on myös sellainen, että työt seuraavat kotiin. (juristi, ekonomi, lääkäri, opettaja, pappi, fyysikko..)

Amiskoulutus on nimenomaan käytännöllisesti suuntautuneille, lyhyttä ja nopeaa koulutusta haluaville tyypeille, jotka haluavat työn, jota ei tarvitse kotona enää pohtia. (kampaaja, sähköasentaja, putkiasentaja, kokki, maalari, puutarhuri...)

Kaikkia tarvitaan, mutta onhan noissa ammateissa eroja.

Meillä mies on siis kokki ja minä olen it-arkkitehti (DI). Toki, minun koulutukseni on ollut teoreettisempi ja miehen käytännönläheisempi, mutta ei se mitenkään meidän elämäämme nyt, kun koulut on molemmilta jo kaukana takana, vaikuta. Työn miettiminen kotona - itsekin pyrin välttämään sitä aina kuin mahdollista, ja pitämään työn ja vapaa-ajan erillään. Joskus projektien loppuvaiheissa voi tulla vähän ylitöitä mutta ei se, että toinen on ihan erilaisessa työssä ole mitenkään estänyt häntä ymmärtämästä tätä minun työni luonnetta, että joskus on välillä julmettu kiire ja tehdään hetki yötäpäivää.

Mä luulen, että tuo kirjoittaja on ehkä ylipäätään työelämäorientoituneempi kuin kumpikaan meistä (myös minulle tärkeintä on aina ollut pitää työt töissä ja vapaa-aika omana)? - Molemmat puolet nähneenä itseä ihmetyttää ehkä eniten ne sumeilemattoman suppeat stereotypiat, joita kummistakin, amiksista ja akateemisista iloisesti viljellään, ikään kuin maailma olisi vain joko-tai. Tai ehkä koulutus ei vaan muokkaa identiteettiä enää aikuisella iällä, en minä ainakaan ole muuttunut miksikään ihmisenä kummankaan myötä. Työtä se vaan on. 

19

Elämä ottaa kirjoitti:

Minä olen tohtori ja tienaan 1,5 kertaa enemmän kuin puolison. Puolisoni on amis. Minulla on koulutus juridiikasta ja taloudesta. Puolisoni rakennusalalta. Perhetuttavillemme ei koskaan puhuta minun työstä tai osaamisesta, mutta juttu kulkeutuu koko ajan puolisoni työhön ja osaamiseen. Vanhemmat ihmiset ihailevat puolisoni osaamista ja ahkeruutta ruuanlaitosta pullanleivontaan. Minusta ei ole löytynyt mitään ihailtavaa, vaikka olen ruoat tehnyt useammin. Lapsemme ylioppilasjuhlissa ylistettiin puolisoni osallistumista lasten harrastuksiin, vaikka minä olen se, joka heidät kummatkin kolme kertaa viikossa vei harrastuksiin, kävi ostamassa niihin liittyvät tavarat ja selvitteli ja järjesteli menot. Mitä tulee luonteenpiirteisiin, minä olen avoin, aktiivisesti kaikenlaiseen keskusteluun osaa ottava, aikaansaava ja monista asioista kiinnostunut. Puolisoni on sulkeutunut, osallistuu vain omaa alaansa tai kiinnostustaan koskevaan keskusteluun, aikaansaava oman alan työtehtävissä, kiinnostunut vain omasta alastaan. Arvaattekin: minä olen nainen, puolisoni mies.

Miksi näin? Elämme yhteiskunnassa, jossa edelleen on sukupuoliroolit. Päiväkodissa poikien omaehtoiseen käyttäytymiseen suhtaudutaan useimmin "pojat on poikia" asenteella, kun sen sijaan tyttöjä tällöin jo ojennetaan. Tiedämme peruskoulun ja lukion, jossa pojan unohtaessaan jälleen koulukirjansa, saadessaan kokeesta 5 tai unohtaessaan välituntivalvojan tehtävät, suhtaudutaan ymmärtäen ja toruen, kun sen sijaan tyttöön kohdistetaan syyllistämistä, paheksuntaa ja ilmaisuja "koko loppuelämän vaikutuksista".  Tiedämme useampia lihavia miehiä kuin naisia, jotka ovat tv-julkkiksia. Tiedämme useampia työelämän kollegoita, jotka ovat miehiä ja onnettomia työssään ja silti heitä hyssytellään ja paapotaan joko esimiesten tai alaisten toimesta. Tiedämme useampia rekrytointitilanteita, joissa tehtävään on valittu kokemattomampi ja kouluttamattomampi mies, eikä naista. Meille ei ole vielä tasa-arvoa vaan on maailma, jossa se, että olet mies, on on itseisarvo ja se, että on nainen, tulee todistaa.

No jopas tuli paksua tuubaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kyllä nainen mutta ajattelen itse, että ei parisuhteessa koulutuksella ole juuri merkitystä. Muut ihmisen ominaisuudet kuin se mitä kouluja on käynyt ja mitä työkseen tekee vaikuttavat enemmän arjessa. Luonteenpiirteet, elämänarvot, samantapaiset tulevaisuudenhaaveet ja elämäntapa jne. Itse olen akateemisesti koulutettu ja mieheni amis, ja minua aina hämmästyttää kun jotkut tätä ihmettelee. Mietin, että mitä ihmettä minä tekisin sillä että se mieskin olisi akateeminen?

Mutta juuri nuo arvostamasi asiat liittyvät usein myös koulutukseen. Opiskelu vaatii teoreettista otetta, kiinnostusta lukemiseen, haavetta tietynlaisesta työstä ja elämäntapaa, jossa arvostetaan tiedonhakua eli yksin puurretaan teorettisen materiaalin parissa useita vuosia. Usein työnlaatu on myös sellainen, että työt seuraavat kotiin. (juristi, ekonomi, lääkäri, opettaja, pappi, fyysikko..)

Amiskoulutus on nimenomaan käytännöllisesti suuntautuneille, lyhyttä ja nopeaa koulutusta haluaville tyypeille, jotka haluavat työn, jota ei tarvitse kotona enää pohtia. (kampaaja, sähköasentaja, putkiasentaja, kokki, maalari, puutarhuri...)

Kaikkia tarvitaan, mutta onhan noissa ammateissa eroja.

Juuri tämänkaltainen käsienheliluttelijanaisen ylimielisyys on miehille se suurin turn-off.

Avaisitko vähän väittämääsi? Mitä ylimielistä siinä on, että toteaa sen, minkä kaikki tietävät? Amikseen mennään, koska halutaan nopeasti töihin, eikä haluta pitkiä teoreettisia, paljon lukemista vaativia opintoja.

Tai sitten amikseen mennään, koska halutaan ammattiin johon ammattikoulukoulutus valmistaa. Ei aina ole kyse äkkiä vaan töihin pääsystä. Kirvesmiehiksi, maalareiksi, kokeiksi ja kampaajiksi ihan oikeasti haluaviakin ihmisiä on, eikä niin, että tykkäisin kyllä ennemmin olla lääkäri tai ekonomi mutta kun haluan äkkiä töihin niin menenkin sinne maalarilinjalle amikseen.

Mutta joka tapauksessa ihmetyttää, mitä aikuisten ihmisten arkiyhdessäoloon vaikuttaa, vaikka sitten toinen olisikin valinnut ammattinsa niin että pääsee äkkiä töihin? Kuuluuko tähän joku oletus, että ammattikoulun käyneet on älyllisesti jälkeenjääneitä ja niin yksinkertaisia, ettei heistä ole juttuseuraksi akateemiselle?

Puolisoni oli leiponut (leipoo kerran vuodessa) pullaa ja päätimme viedä naapuriin yhdet maistiaisiksi. Naapuri ylisti puolisoni pullanleivontataitoja ja katseli minua ja selosti moneen kertaan, kuinka tyytyväinen saan olla siitä, että minulla on tuollainen puoliso, joka pitää perheen ruuassa ja pullassa. Minä leivon meillä muut vierastarjottavat ja teen ruuat. Lapset olivat sitten mukana ja kysyivät, miten ihmeessä tuo naapuri tuolla lailla leipojaa ylisti, kyllähän meillä syödään muutakin kuin pullaa ja ruokaakin on pitänyt laittaa 365x vähintään vuodessa. Noo... siinä sitten tyttölapsellemme yritin selostaa, miksi miehen pullanleivonta pelastaa kaikki perheet ja parisuhteet toisin kuin vaimon jatkuva ruuanlaitto ja muiden vierasvarojen tarjottava.

Onko tosiaan näin? Kun vajaa 20 vuotta sitten etsin netistä deittiseuraa, niin akateemiset miehet etsivät aika usein akateemista naista.

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni oli leiponut (leipoo kerran vuodessa) pullaa ja päätimme viedä naapuriin yhdet maistiaisiksi. Naapuri ylisti puolisoni pullanleivontataitoja ja katseli minua ja selosti moneen kertaan, kuinka tyytyväinen saan olla siitä, että minulla on tuollainen puoliso, joka pitää perheen ruuassa ja pullassa. Minä leivon meillä muut vierastarjottavat ja teen ruuat. Lapset olivat sitten mukana ja kysyivät, miten ihmeessä tuo naapuri tuolla lailla leipojaa ylisti, kyllähän meillä syödään muutakin kuin pullaa ja ruokaakin on pitänyt laittaa 365x vähintään vuodessa. Noo... siinä sitten tyttölapsellemme yritin selostaa, miksi miehen pullanleivonta pelastaa kaikki perheet ja parisuhteet toisin kuin vaimon jatkuva ruuanlaitto ja muiden vierasvarojen tarjottava.

Samoin pidetään itsestäänselvyytenä sitä että mies tuo suurimman leivän pöytään.

Tällä palstalla on monessa asiassa oma käsittämisen kuplansa. Yksi selkeimmistä sellaisista on koulutustaustan merkityksen ylikorostuminen ylipäätänsä, mutta aivan erityisesti se tuntuisi ylikorostuvan käsityksissä ihmisten kiinnostavuudessa "ihmissuhdemarkkinoilla". Varmaankin kertonee jotain palstan kirjoittajien enemmistön omista taustoista.

Itse en pysty ajatusta ymmärtämään, mutta olenkin yksinelävä amiskoulutettu mies. Mulle olisi aivan se ja sama mitä kouluja kumppani olisi käynyt, koska jollei kommunikaatio toimisi molempien mielestä paremmin kuin tyydyttävästi, niin miten sellainen suhde edes muodostuisi?

En kuitenkaan usko, että käsitykseni olisi toinen vaikka oma koulutustausta olisi erilainen. Ja jos olisi, eikö silloin pitäisi pohtia, mikä siinä koulutuksessa sitten on mennyt pieleen kun ihmisen elämänkatsomus on tuolla tavoin kaventunut?

Veikkaan, että kysymys on siitä että "akateemisuus" tai "korkeakouluttautuneisuus" ovat tässäkin asiassa vain kiertoilmauksia varakkuudelle. Joka on se todellinen viiteryhmä johon nämä kirjoittajat tuntevat kaipuuta ja yhteenkuuluvuutta.

Koko yhteiskuntahan on kiihtyvässä määrin jakautunut ja jakautumassa meihin ja heihin. Yksi selkeimmistä jakolinjoista on tietysti toimeentulo, tai itse asiassa pitäisi jo puhua taloudellisesta henkiinjäämiskyvystä. Me ollaan alitajuisesti kollektiivisesti hyväksytty ajatus pudotuspelistä ja siitä ettei kaikkia meistä tarvita. Sitä vasten lienee lopulta kysymys vain parinmuodostuksesta selviytymisvietin määräämänä.

Niinhän se on aina toiminut, nämä tasa-arvot ja muut ihmisarvo-asiat kuitenkin ovat historian ja todennäköisimmän tulevaisuusskenaarion valossa vain lyhyt kokeilujakso.

miskoulutus on nimenomaan käytännöllisesti suuntautuneille, lyhyttä ja nopeaa koulutusta haluaville tyypeille, jotka haluavat työn, jota ei tarvitse kotona enää pohtia

-kyllä lähihoitajan työtä saattaa miettiä esim vapaa-ajallakin?!? :D ihan yhtä lailla ku vaikka sairaanhoitajan työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kyllä nainen mutta ajattelen itse, että ei parisuhteessa koulutuksella ole juuri merkitystä. Muut ihmisen ominaisuudet kuin se mitä kouluja on käynyt ja mitä työkseen tekee vaikuttavat enemmän arjessa. Luonteenpiirteet, elämänarvot, samantapaiset tulevaisuudenhaaveet ja elämäntapa jne. Itse olen akateemisesti koulutettu ja mieheni amis, ja minua aina hämmästyttää kun jotkut tätä ihmettelee. Mietin, että mitä ihmettä minä tekisin sillä että se mieskin olisi akateeminen?

Mutta juuri nuo arvostamasi asiat liittyvät usein myös koulutukseen. Opiskelu vaatii teoreettista otetta, kiinnostusta lukemiseen, haavetta tietynlaisesta työstä ja elämäntapaa, jossa arvostetaan tiedonhakua eli yksin puurretaan teorettisen materiaalin parissa useita vuosia. Usein työnlaatu on myös sellainen, että työt seuraavat kotiin. (juristi, ekonomi, lääkäri, opettaja, pappi, fyysikko..)

Amiskoulutus on nimenomaan käytännöllisesti suuntautuneille, lyhyttä ja nopeaa koulutusta haluaville tyypeille, jotka haluavat työn, jota ei tarvitse kotona enää pohtia. (kampaaja, sähköasentaja, putkiasentaja, kokki, maalari, puutarhuri...)

Kaikkia tarvitaan, mutta onhan noissa ammateissa eroja.

Meillä mies on siis kokki ja minä olen it-arkkitehti (DI). Toki, minun koulutukseni on ollut teoreettisempi ja miehen käytännönläheisempi, mutta ei se mitenkään meidän elämäämme nyt, kun koulut on molemmilta jo kaukana takana, vaikuta. Työn miettiminen kotona - itsekin pyrin välttämään sitä aina kuin mahdollista, ja pitämään työn ja vapaa-ajan erillään. Joskus projektien loppuvaiheissa voi tulla vähän ylitöitä mutta ei se, että toinen on ihan erilaisessa työssä ole mitenkään estänyt häntä ymmärtämästä tätä minun työni luonnetta, että joskus on välillä julmettu kiire ja tehdään hetki yötäpäivää.

Mä luulen, että tuo kirjoittaja on ehkä ylipäätään työelämäorientoituneempi kuin kumpikaan meistä (myös minulle tärkeintä on aina ollut pitää työt töissä ja vapaa-aika omana)? - Molemmat puolet nähneenä itseä ihmetyttää ehkä eniten ne sumeilemattoman suppeat stereotypiat, joita kummistakin, amiksista ja akateemisista iloisesti viljellään, ikään kuin maailma olisi vain joko-tai. Tai ehkä koulutus ei vaan muokkaa identiteettiä enää aikuisella iällä, en minä ainakaan ole muuttunut miksikään ihmisenä kummankaan myötä. Työtä se vaan on. 

19

Tästä varmaankin on kyse. Itsellenikin kyse on vain työstä, jota teen että saan elämiseen rahaa. Ei minulla ole mitään suurta ammattini ympärille rakennettua identiteettiä tai halua edetä urallani tai olla joku superhuippu. Haluan tehdä työni tunnollisesti ja hyvin, mutta se ei ole koko elämäni, eikä saa vallata vapaa-aikaani.

Nuo stereotyypit on kyllä jokseenkin rasittavia joskus. Onneksi en ole usein näihin törmännyt, mutta pari kertaa olen tavannut tyypin, joka esim. olettaa että miehelleni pitäisi jotenkin yksinkertaisemmin selittää vaikka päivänpolitiikkaa koskeva keskustelu, koska oletettavasti ammattikoulun käynyt on niin tyhmä, että hän tuskin ymmärsi sivistyssanojakin sisältänyttä keskustelua. Tosiasiassa meillä mies on aina ollut se tuollaisista asioista kiinnostuneempi ja tietäväisempi: minä junttimaisesti olen keskittynyt omaan erityisalaani enkä juuri lue muuta, kun taas miestä kiinnostaa milloin kosmologia, milloin filosofia ja yhteiskunnalliset asiat aina.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiinnostaa. Vaikea olisi pariutua mimmin kanssa, joka ei ole edes maisteri. Onko hän laiska vai tyhmä? Olen tohtori.

Ehkä hän on fiksumpi kuin uskoisitkaan. Suomessa on nykyään hirveästi akateemisia työttömiä.

En naisena ymmärrä tätä. Koulutustaso yleensä kertoo ihmisen kiinnostuksenkohteista, älykkyydestä, tavasta hahmottaa elämää ja maailmaa jne. Kyllä, poikkeuksia on, mutta keskimäärin näin. Sen näkee muissakin ystävyys- ja tuttavuussuhteissa: keskimäärin samanhenkisintä seuraa löytää niistä, joilla on suht samantasoinen koulutus kuin itsellä.

En siis tajua, miksi mies ei haluaisi tässäkin suhteessa itselleen sopivaa tai oman tasoistaan naista.

Miehiä kiinnostaa enemmän kuin naisia. Mies ottaa Suomessa harvemmin itseään alemmin koulutetun puolison kuin nainen. Mitä älykkäämpi ja koulutetumpi mies on, sitä tärkeämpi on naisen koulutus, luonnollisesti.