Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin oli vakioselityksenä lasinen lapsuus, sitten narsistiset exät, jonka jälkeen tuli eritysherkkyys ja muut vastaavat itsediagnoosit ja nyt viimeisimpänä tämä kiusaaminen.

Miksei vain voi myöntää, että on liian vätys kantamaan itse vastuun omasta elämästään?

Tämä!

Minä olen ollut koko yläasteaikani koulukiusattu ja siihen aikaan ei kuulkaa ollut sellaista asiaa olemassakaan kuin koulukiusaaminen. Rehtorikin käski mun vaan naisistua ja "kestää pientä jäynää, ei sitä kuule ennenkään ole tämän takia luokkaa vaihdettu".

Lisäksi mulla on ollut väkivaltainen aviomies.

Mutta mutta.

Peruskoulun loppumisen jälkeen luin paljon itsetunnosta ja sen kehittämisestä kertovia kirjoja ja oppaita (silloin ei ollut vielä internetiä) ja avioeroni jälkeen kävin terapiassa. 

On paljon asioita joita olen joutunut kestämään, omasta käytöksestäni johtuen ja siitä johtumatta. Mutta semmosta elämä on. Jos mä jotain teen niin en todellakaan syytä siitä koulukiusaamista tai exää, minä teen aikuisena itse omat päätökseni eikä mikään menneisyyden trauma. Jos jotain teen, vastuu on minun.

Toki lain edessä vastuu päätöksistäsi on sinulla. Mutta mutta, jos traumasi ovat käsittelemättä, niin ne ohjaavat toimintaasi vaikket sitä ymmärräkään.

Miksi ihmiset eivät tajua sitä, että ihmiset jotka ovat käyneet terapiassa ovat traumojen suhteen aivan eri asemassa kuin ne, jotka eivät mitään apua ole saaneet? En tajua. Itse olen todella kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus työstää kipupisteitäni yhdessä ammattilaisten kanssa. Ilman sitä olisin aivan eri ihminen.

Tai no, tajuanhan minä. On kiva laittaa omaksi ansioksi sellaistakin, mikä ei pelkästään sitä ole. Aika onneton pohja katteet tilalle ylemmyyden tunteelle se kyllä on. Mutta jollain tavallahan sitä jokainen yrittää oikeuttaa olemassa oloaan, vaikka arvottomalla itsensä ylemmäs kuin jonkun sellaisen, jolla menee vieläkin heikommin kuin itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin oli vakioselityksenä lasinen lapsuus, sitten narsistiset exät, jonka jälkeen tuli eritysherkkyys ja muut vastaavat itsediagnoosit ja nyt viimeisimpänä tämä kiusaaminen.

Miksei vain voi myöntää, että on liian vätys kantamaan itse vastuun omasta elämästään?

Tämä!

Minä olen ollut koko yläasteaikani koulukiusattu ja siihen aikaan ei kuulkaa ollut sellaista asiaa olemassakaan kuin koulukiusaaminen. Rehtorikin käski mun vaan naisistua ja "kestää pientä jäynää, ei sitä kuule ennenkään ole tämän takia luokkaa vaihdettu".

Lisäksi mulla on ollut väkivaltainen aviomies.

Mutta mutta.

Peruskoulun loppumisen jälkeen luin paljon itsetunnosta ja sen kehittämisestä kertovia kirjoja ja oppaita (silloin ei ollut vielä internetiä) ja avioeroni jälkeen kävin terapiassa. 

On paljon asioita joita olen joutunut kestämään, omasta käytöksestäni johtuen ja siitä johtumatta. Mutta semmosta elämä on. Jos mä jotain teen niin en todellakaan syytä siitä koulukiusaamista tai exää, minä teen aikuisena itse omat päätökseni eikä mikään menneisyyden trauma. Jos jotain teen, vastuu on minun.

Toki lain edessä vastuu päätöksistäsi on sinulla. Mutta mutta, jos traumasi ovat käsittelemättä, niin ne ohjaavat toimintaasi vaikket sitä ymmärräkään.

Miksi ihmiset eivät tajua sitä, että ihmiset jotka ovat käyneet terapiassa ovat traumojen suhteen aivan eri asemassa kuin ne, jotka eivät mitään apua ole saaneet? En tajua. Itse olen todella kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus työstää kipupisteitäni yhdessä ammattilaisten kanssa. Ilman sitä olisin aivan eri ihminen.

Tai no, tajuanhan minä. On kiva laittaa omaksi ansioksi sellaistakin, mikä ei pelkästään sitä ole. Aika onneton pohja katteet tilalle ylemmyyden tunteelle se kyllä on. Mutta jollain tavallahan sitä jokainen yrittää oikeuttaa olemassa oloaan, vaikka arvottomalla itsensä ylemmäs kuin jonkun sellaisen, jolla menee vieläkin heikommin kuin itsellä.

- katteettomalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Mikä on tehnyt sinusta rajattoman ihmisen? Oletko terapiassa työstänyt ongelmasi?

Millä tavalla minä olen "rajaton"? Mitä se edes tarkoittaa tässä yhteydessä? Huvittavaa, että sinä, joka et edes tunne minua, heittelet sieltä kaikenmaailman diagnooseja lonkalta ja ehdottelet terapioita. Ettet vaan olisi kiusaaja?

Olet vuosikausia vastentahtoisesti kuunnellut toista ihmistä. Nyt kärsimyksesi on sinusta tämän toisen ihmisen vika.

Miksi et poistunut paikalta tai pyytänyt toista puhumaan jostain muusta? Miksi tilanne toistui noin vuosikausia?

En ole puhunut mistään "kärsimyksistäni". Sanoin, että se on ihan helvetin rasittavaa kuunnella toisten ihmisten ongelmista aina ja jatkuvasti. Olen sen lopettanut ja minähän tässä nyt olenkin kauhea kiusaaja ja itsekäs ihminen. No, ei voi mitään, itse voin hyvin enkä anna kenenkään vetää minua pohjamutiin omien ongelmiensa vuoksi. Sitä varten on ammattilaiset.

Sinulla on yksi rasittava kaveri ja leimaat kaikkk kiusatut sen perusteella? En minä ainakaan ystävilleni jauha kiusaamisestani, vaikka se edelleenkin vaikuttaa identiteettiini. Kyllä meillä on ihan muut keskustelunaiheet suurimman osan ajasta ystäväpiirissäni.

Minä leimasin "kiusatut". Uniikit lumihiutaleet, joiden ainoa missio maailmassa on kertoa kaikille kuinka rankkaa heillä on, ja kuinka kenelläkään muulla ei voi olla yhtä rankkaa. Terapiat ei auta, ystävät ei auta, mikään ei auta. Huomiohuoria ja erittäin negatiivisia sellaisia. Ja heitähän riittää. Vakavasti traumatisoitujakin on, mutta murto-osa näistä valittajista.

Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?

Ihan normipäiseltä tuo minusta vaikuttaa.

Psyykkisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee käsittelemään vaikeitakin tunteita. Hän erottaa omat tunteensa toisten tunteista, mikä tuolta kommentoijalta ei onnistu.

Älä puhu potaskaa. Hän kertoi, että on kuunnellut toisten vuodatuksia ja kokenut ne rasittaviksi. Minä ymmärrän asian niin, että hän kyllä kykenee erottamaan omat tunteensa, mutta ei jaksa eikä viitsi tuhlata aikaansa olemalla toisten laskitynnyri. Kuka ihme sellaista viitsii ollakaan? Ei kukaan. 

Ei vuosiin uskaltanut sanoa ettei jaksa kuunnella? Kiväärilläkö kaveri uhkaili?

Kilttinä ihmisenä yrittänyt olla kärsivällinen ja tukea, mutta kun kaivo on pohjaton. 

Ei kovin kiltiltä kuulosta. Kiltti ja empaattinen ihminen olisi ihan ystävällisesti kaverilleen ehdottanut avun hakemista eikä raivoaisi täällä syyllistäen kaikkia kiusattuja.

Kuulepas nyt, kun sinä et yhtään tiedä mikä tilanne oli ja miten se päättyi, niin ole hyvä ja keskity nyt vaan vellomaan siinä omassa elämässäsi ja jätä minun analysoimiseni sikseen. Minä en ole raivonnut, minä olen kertonut oman kokemukseni "kiusatuista". Menepä nyt eteenpäin tästä minun kokemuksestani, jos osaat, äläkä jää jumittamaan tähän.

Minkä sinä miellät raivoamiseksi, jos haukkuryöppysi eivät mielestäsi ole sitä? Kertoisitko myös miten sinulla ihmisten kanssa kommunikointi tosielämässä sujuu?

Jäit sitten kuitenkin jankkaamaan. Oletko kenties Äitihullu itse? No, kiitos  nyt kysymästä, kommunikointini muiden ihmisten kanssa sujuu vallan mainiosti. Olen erittäin sosiaalinen työelämässä, ja vastapainoksi sille viihdyn kotona ihan perheen kesken. Mitä sinä tällä tiedolla teet?

Eli et pidä tosielämässä tuollaisia puheita, joissa haukut "kiusattuja" ja saat nykyään suusi auki, jos joudut ikävään tilanteeseen? Onko siis niin, että epäsosiaaliset ominaispiirteesi tulevat esiin ainoastaan silloin, kun trollaat netissä, muuten olet oppinut ne kätkemään?

Taidat tosiaan olla itse Äitihullu. En minä joudu ikäviin tilanteisiin, koska en enää suostu olemaan kenenkään laskiämpärinä. En myöskään trollaa, kerroin kokemuksestani "kiusatusta", johan minä sen kerroin. Mikä tarve sinulla on analysoida minua, itsellesi tuntematonta ihmistä? Tämä menee nyt ihan ohi aiheen.

Kiusattujen ihmisten kokemusten vähättely on nimenomaan trollin toimintaa. Äitihullukortin heiluttelu toistuvasti on kovin väsynyttä. Loppuivatko järkevät argumentit sinulta kesken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Mikä on tehnyt sinusta rajattoman ihmisen? Oletko terapiassa työstänyt ongelmasi?

Millä tavalla minä olen "rajaton"? Mitä se edes tarkoittaa tässä yhteydessä? Huvittavaa, että sinä, joka et edes tunne minua, heittelet sieltä kaikenmaailman diagnooseja lonkalta ja ehdottelet terapioita. Ettet vaan olisi kiusaaja?

Olet vuosikausia vastentahtoisesti kuunnellut toista ihmistä. Nyt kärsimyksesi on sinusta tämän toisen ihmisen vika.

Miksi et poistunut paikalta tai pyytänyt toista puhumaan jostain muusta? Miksi tilanne toistui noin vuosikausia?

En ole puhunut mistään "kärsimyksistäni". Sanoin, että se on ihan helvetin rasittavaa kuunnella toisten ihmisten ongelmista aina ja jatkuvasti. Olen sen lopettanut ja minähän tässä nyt olenkin kauhea kiusaaja ja itsekäs ihminen. No, ei voi mitään, itse voin hyvin enkä anna kenenkään vetää minua pohjamutiin omien ongelmiensa vuoksi. Sitä varten on ammattilaiset.

Sinulla on yksi rasittava kaveri ja leimaat kaikkk kiusatut sen perusteella? En minä ainakaan ystävilleni jauha kiusaamisestani, vaikka se edelleenkin vaikuttaa identiteettiini. Kyllä meillä on ihan muut keskustelunaiheet suurimman osan ajasta ystäväpiirissäni.

Minä leimasin "kiusatut". Uniikit lumihiutaleet, joiden ainoa missio maailmassa on kertoa kaikille kuinka rankkaa heillä on, ja kuinka kenelläkään muulla ei voi olla yhtä rankkaa. Terapiat ei auta, ystävät ei auta, mikään ei auta. Huomiohuoria ja erittäin negatiivisia sellaisia. Ja heitähän riittää. Vakavasti traumatisoitujakin on, mutta murto-osa näistä valittajista.

Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?

Ihan normipäiseltä tuo minusta vaikuttaa.

Psyykkisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee käsittelemään vaikeitakin tunteita. Hän erottaa omat tunteensa toisten tunteista, mikä tuolta kommentoijalta ei onnistu.

Älä puhu potaskaa. Hän kertoi, että on kuunnellut toisten vuodatuksia ja kokenut ne rasittaviksi. Minä ymmärrän asian niin, että hän kyllä kykenee erottamaan omat tunteensa, mutta ei jaksa eikä viitsi tuhlata aikaansa olemalla toisten laskitynnyri. Kuka ihme sellaista viitsii ollakaan? Ei kukaan. 

Ei vuosiin uskaltanut sanoa ettei jaksa kuunnella? Kiväärilläkö kaveri uhkaili?

Kilttinä ihmisenä yrittänyt olla kärsivällinen ja tukea, mutta kun kaivo on pohjaton. 

Ei kovin kiltiltä kuulosta. Kiltti ja empaattinen ihminen olisi ihan ystävällisesti kaverilleen ehdottanut avun hakemista eikä raivoaisi täällä syyllistäen kaikkia kiusattuja.

Kuulepas nyt, kun sinä et yhtään tiedä mikä tilanne oli ja miten se päättyi, niin ole hyvä ja keskity nyt vaan vellomaan siinä omassa elämässäsi ja jätä minun analysoimiseni sikseen. Minä en ole raivonnut, minä olen kertonut oman kokemukseni "kiusatuista". Menepä nyt eteenpäin tästä minun kokemuksestani, jos osaat, äläkä jää jumittamaan tähän.

Minkä sinä miellät raivoamiseksi, jos haukkuryöppysi eivät mielestäsi ole sitä? Kertoisitko myös miten sinulla ihmisten kanssa kommunikointi tosielämässä sujuu?

Jäit sitten kuitenkin jankkaamaan. Oletko kenties Äitihullu itse? No, kiitos  nyt kysymästä, kommunikointini muiden ihmisten kanssa sujuu vallan mainiosti. Olen erittäin sosiaalinen työelämässä, ja vastapainoksi sille viihdyn kotona ihan perheen kesken. Mitä sinä tällä tiedolla teet?

Eli et pidä tosielämässä tuollaisia puheita, joissa haukut "kiusattuja" ja saat nykyään suusi auki, jos joudut ikävään tilanteeseen? Onko siis niin, että epäsosiaaliset ominaispiirteesi tulevat esiin ainoastaan silloin, kun trollaat netissä, muuten olet oppinut ne kätkemään?

Taidat tosiaan olla itse Äitihullu. En minä joudu ikäviin tilanteisiin, koska en enää suostu olemaan kenenkään laskiämpärinä. En myöskään trollaa, kerroin kokemuksestani "kiusatusta", johan minä sen kerroin. Mikä tarve sinulla on analysoida minua, itsellesi tuntematonta ihmistä? Tämä menee nyt ihan ohi aiheen.

Kiusattujen ihmisten kokemusten vähättely on nimenomaan trollin toimintaa. Äitihullukortin heiluttelu toistuvasti on kovin väsynyttä. Loppuivatko järkevät argumentit sinulta kesken?

Edelleen, on kiusattuja ja on "kiusattuja". Tämä on vankka mielipiteeni, olit sitten Äitihullu tai et. Jankkaamisestasi päätellen olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Mikä on tehnyt sinusta rajattoman ihmisen? Oletko terapiassa työstänyt ongelmasi?

Millä tavalla minä olen "rajaton"? Mitä se edes tarkoittaa tässä yhteydessä? Huvittavaa, että sinä, joka et edes tunne minua, heittelet sieltä kaikenmaailman diagnooseja lonkalta ja ehdottelet terapioita. Ettet vaan olisi kiusaaja?

Olet vuosikausia vastentahtoisesti kuunnellut toista ihmistä. Nyt kärsimyksesi on sinusta tämän toisen ihmisen vika.

Miksi et poistunut paikalta tai pyytänyt toista puhumaan jostain muusta? Miksi tilanne toistui noin vuosikausia?

En ole puhunut mistään "kärsimyksistäni". Sanoin, että se on ihan helvetin rasittavaa kuunnella toisten ihmisten ongelmista aina ja jatkuvasti. Olen sen lopettanut ja minähän tässä nyt olenkin kauhea kiusaaja ja itsekäs ihminen. No, ei voi mitään, itse voin hyvin enkä anna kenenkään vetää minua pohjamutiin omien ongelmiensa vuoksi. Sitä varten on ammattilaiset.

Sinulla on yksi rasittava kaveri ja leimaat kaikkk kiusatut sen perusteella? En minä ainakaan ystävilleni jauha kiusaamisestani, vaikka se edelleenkin vaikuttaa identiteettiini. Kyllä meillä on ihan muut keskustelunaiheet suurimman osan ajasta ystäväpiirissäni.

Minä leimasin "kiusatut". Uniikit lumihiutaleet, joiden ainoa missio maailmassa on kertoa kaikille kuinka rankkaa heillä on, ja kuinka kenelläkään muulla ei voi olla yhtä rankkaa. Terapiat ei auta, ystävät ei auta, mikään ei auta. Huomiohuoria ja erittäin negatiivisia sellaisia. Ja heitähän riittää. Vakavasti traumatisoitujakin on, mutta murto-osa näistä valittajista.

Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?

Ihan normipäiseltä tuo minusta vaikuttaa.

Psyykkisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee käsittelemään vaikeitakin tunteita. Hän erottaa omat tunteensa toisten tunteista, mikä tuolta kommentoijalta ei onnistu.

Älä puhu potaskaa. Hän kertoi, että on kuunnellut toisten vuodatuksia ja kokenut ne rasittaviksi. Minä ymmärrän asian niin, että hän kyllä kykenee erottamaan omat tunteensa, mutta ei jaksa eikä viitsi tuhlata aikaansa olemalla toisten laskitynnyri. Kuka ihme sellaista viitsii ollakaan? Ei kukaan. 

Ei vuosiin uskaltanut sanoa ettei jaksa kuunnella? Kiväärilläkö kaveri uhkaili?

Kilttinä ihmisenä yrittänyt olla kärsivällinen ja tukea, mutta kun kaivo on pohjaton. 

Ei kovin kiltiltä kuulosta. Kiltti ja empaattinen ihminen olisi ihan ystävällisesti kaverilleen ehdottanut avun hakemista eikä raivoaisi täällä syyllistäen kaikkia kiusattuja.

Kuulepas nyt, kun sinä et yhtään tiedä mikä tilanne oli ja miten se päättyi, niin ole hyvä ja keskity nyt vaan vellomaan siinä omassa elämässäsi ja jätä minun analysoimiseni sikseen. Minä en ole raivonnut, minä olen kertonut oman kokemukseni "kiusatuista". Menepä nyt eteenpäin tästä minun kokemuksestani, jos osaat, äläkä jää jumittamaan tähän.

Minkä sinä miellät raivoamiseksi, jos haukkuryöppysi eivät mielestäsi ole sitä? Kertoisitko myös miten sinulla ihmisten kanssa kommunikointi tosielämässä sujuu?

Jäit sitten kuitenkin jankkaamaan. Oletko kenties Äitihullu itse? No, kiitos  nyt kysymästä, kommunikointini muiden ihmisten kanssa sujuu vallan mainiosti. Olen erittäin sosiaalinen työelämässä, ja vastapainoksi sille viihdyn kotona ihan perheen kesken. Mitä sinä tällä tiedolla teet?

Eli et pidä tosielämässä tuollaisia puheita, joissa haukut "kiusattuja" ja saat nykyään suusi auki, jos joudut ikävään tilanteeseen? Onko siis niin, että epäsosiaaliset ominaispiirteesi tulevat esiin ainoastaan silloin, kun trollaat netissä, muuten olet oppinut ne kätkemään?

Taidat tosiaan olla itse Äitihullu. En minä joudu ikäviin tilanteisiin, koska en enää suostu olemaan kenenkään laskiämpärinä. En myöskään trollaa, kerroin kokemuksestani "kiusatusta", johan minä sen kerroin. Mikä tarve sinulla on analysoida minua, itsellesi tuntematonta ihmistä? Tämä menee nyt ihan ohi aiheen.

Kiusattujen ihmisten kokemusten vähättely on nimenomaan trollin toimintaa. Äitihullukortin heiluttelu toistuvasti on kovin väsynyttä. Loppuivatko järkevät argumentit sinulta kesken?

Edelleen, on kiusattuja ja on "kiusattuja". Tämä on vankka mielipiteeni, olit sitten Äitihullu tai et. Jankkaamisestasi päätellen olet.

Se ei ole sinun tehtäväsi määritellä toisten kokemuksia. Keskity omiin asioihisi ja hoitamaan pääsi kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Mikä on tehnyt sinusta rajattoman ihmisen? Oletko terapiassa työstänyt ongelmasi?

Millä tavalla minä olen "rajaton"? Mitä se edes tarkoittaa tässä yhteydessä? Huvittavaa, että sinä, joka et edes tunne minua, heittelet sieltä kaikenmaailman diagnooseja lonkalta ja ehdottelet terapioita. Ettet vaan olisi kiusaaja?

Olet vuosikausia vastentahtoisesti kuunnellut toista ihmistä. Nyt kärsimyksesi on sinusta tämän toisen ihmisen vika.

Miksi et poistunut paikalta tai pyytänyt toista puhumaan jostain muusta? Miksi tilanne toistui noin vuosikausia?

En ole puhunut mistään "kärsimyksistäni". Sanoin, että se on ihan helvetin rasittavaa kuunnella toisten ihmisten ongelmista aina ja jatkuvasti. Olen sen lopettanut ja minähän tässä nyt olenkin kauhea kiusaaja ja itsekäs ihminen. No, ei voi mitään, itse voin hyvin enkä anna kenenkään vetää minua pohjamutiin omien ongelmiensa vuoksi. Sitä varten on ammattilaiset.

Sinulla on yksi rasittava kaveri ja leimaat kaikkk kiusatut sen perusteella? En minä ainakaan ystävilleni jauha kiusaamisestani, vaikka se edelleenkin vaikuttaa identiteettiini. Kyllä meillä on ihan muut keskustelunaiheet suurimman osan ajasta ystäväpiirissäni.

Minä leimasin "kiusatut". Uniikit lumihiutaleet, joiden ainoa missio maailmassa on kertoa kaikille kuinka rankkaa heillä on, ja kuinka kenelläkään muulla ei voi olla yhtä rankkaa. Terapiat ei auta, ystävät ei auta, mikään ei auta. Huomiohuoria ja erittäin negatiivisia sellaisia. Ja heitähän riittää. Vakavasti traumatisoitujakin on, mutta murto-osa näistä valittajista.

Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?

Ihan normipäiseltä tuo minusta vaikuttaa.

Psyykkisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee käsittelemään vaikeitakin tunteita. Hän erottaa omat tunteensa toisten tunteista, mikä tuolta kommentoijalta ei onnistu.

Älä puhu potaskaa. Hän kertoi, että on kuunnellut toisten vuodatuksia ja kokenut ne rasittaviksi. Minä ymmärrän asian niin, että hän kyllä kykenee erottamaan omat tunteensa, mutta ei jaksa eikä viitsi tuhlata aikaansa olemalla toisten laskitynnyri. Kuka ihme sellaista viitsii ollakaan? Ei kukaan. 

Ei vuosiin uskaltanut sanoa ettei jaksa kuunnella? Kiväärilläkö kaveri uhkaili?

Kilttinä ihmisenä yrittänyt olla kärsivällinen ja tukea, mutta kun kaivo on pohjaton. 

Ei kovin kiltiltä kuulosta. Kiltti ja empaattinen ihminen olisi ihan ystävällisesti kaverilleen ehdottanut avun hakemista eikä raivoaisi täällä syyllistäen kaikkia kiusattuja.

Kuulepas nyt, kun sinä et yhtään tiedä mikä tilanne oli ja miten se päättyi, niin ole hyvä ja keskity nyt vaan vellomaan siinä omassa elämässäsi ja jätä minun analysoimiseni sikseen. Minä en ole raivonnut, minä olen kertonut oman kokemukseni "kiusatuista". Menepä nyt eteenpäin tästä minun kokemuksestani, jos osaat, äläkä jää jumittamaan tähän.

Minkä sinä miellät raivoamiseksi, jos haukkuryöppysi eivät mielestäsi ole sitä? Kertoisitko myös miten sinulla ihmisten kanssa kommunikointi tosielämässä sujuu?

Jäit sitten kuitenkin jankkaamaan. Oletko kenties Äitihullu itse? No, kiitos  nyt kysymästä, kommunikointini muiden ihmisten kanssa sujuu vallan mainiosti. Olen erittäin sosiaalinen työelämässä, ja vastapainoksi sille viihdyn kotona ihan perheen kesken. Mitä sinä tällä tiedolla teet?

Eli et pidä tosielämässä tuollaisia puheita, joissa haukut "kiusattuja" ja saat nykyään suusi auki, jos joudut ikävään tilanteeseen? Onko siis niin, että epäsosiaaliset ominaispiirteesi tulevat esiin ainoastaan silloin, kun trollaat netissä, muuten olet oppinut ne kätkemään?

Taidat tosiaan olla itse Äitihullu. En minä joudu ikäviin tilanteisiin, koska en enää suostu olemaan kenenkään laskiämpärinä. En myöskään trollaa, kerroin kokemuksestani "kiusatusta", johan minä sen kerroin. Mikä tarve sinulla on analysoida minua, itsellesi tuntematonta ihmistä? Tämä menee nyt ihan ohi aiheen.

Kiusattujen ihmisten kokemusten vähättely on nimenomaan trollin toimintaa. Äitihullukortin heiluttelu toistuvasti on kovin väsynyttä. Loppuivatko järkevät argumentit sinulta kesken?

Edelleen, on kiusattuja ja on "kiusattuja". Tämä on vankka mielipiteeni, olit sitten Äitihullu tai et. Jankkaamisestasi päätellen olet.

Se ei ole sinun tehtäväsi määritellä toisten kokemuksia. Keskity omiin asioihisi ja hoitamaan pääsi kuntoon.

Eikä ole sinun tehtäväsi määritellä minun pääni terveydentilaa. Kuten sanoin, on kiusattuja ja "kiusattuja". Nämä jälkimmäiset ovat itsekkäitä, toisten niskaan sappinestettään oksentavia uhriutujia... :)

Poistun nyt. Jää sinä jankkaamaan kuten tavallista.

Kuinkahan tämä nyt meni jankkaukseksi sellaisten ihmisten kesken, jotka eivät osaa keskustella rakentavasti, liekö kummallakaan edes kiusattuna olemisen kokemusta, niin omituisilla raiteilla on tuo diskurssi. 

Sain omaan kertomukseeni rutkasti alapeukkuja, kun kerroin ketjussa omasta taustastani kiusattuna alkaen päivähoidosta päättyen lukioon ja kuinka pääsin takaisin elämään siletä hitaasta kuolemasta. Tuskin kukaan näistä alapeukuttajista lukee tätä, mutta olisi kiva tietää mitä muuta olisin meielstänne voinut tehdä, kuin  vihdoin joskus vajaa 30-vuotiaana voimavarat löydettyäni, satsata kaikkeni henkisesti ja taloudellisesti terapiaan ja poistaa, niiltä osin kuin se on mahdollista, pahaa aiheuttavat ihmiset elämästäni pois.

En enää halua aktiivisesti tappaa itseäni, enkä aktiivisesti ajattele olevani kelvoton, eivätkä ajatukseni pyöri enää koko valveillaoloaikaa ruoan, itseinhon, syömisen ja oksentamisen ympärillä, eli terapia onnistui ja palautti työkykyni. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olen parantunut, vaan kykenen toisina pävinä huonommin, toisina paremmin elämään menneisyyden kanssa. En luule että minulla on maailman kamalin kohtalo, mutta se ei vaikuta mitenkään siihen miten voin. On epärationaalista whataboutismia sanoa, että kiusattu ei voi aikuisena kärsiä, kun on olemassa joku, jolta on kuollut lapsi.

Onneksi minulla on puolisona ihminen, joka jaksaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ymmärtää minun tapaani olla rikki, muuten en olisi tässä enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.

Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.

Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.

Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.

En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.

Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset. 

Heidän läim*ytettyään sinulta hampaat kurkkuun iloisesti vilkuttelisit ojasta?

ohis

Hyvin todennäköisesti ala-asteella kiusanneet lapset lyövät keski-ikäisenä vieraan ihmisen hampaat kurkkuun... Lopettakaa nyt se liioittelu ja kasvakaa aikuisiksi, uhriutujat. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi edes yrittää unohtaa, koska te uhriutujat ja menneisyydessä vellovat siitä kärsitte itse. Ei kukaan muu. Ja ihan turha tulla sanomaan, että "sinä olet varmaan ollut se kiusaaja". En ole. Minuakin on kiusattu, mutta mitä minä siitä saisin, että kieriskelen vuosikymmeniä vanhoissa asioissa? Ennenaikaisen aivoinfarktin korkeintaan. Mutta niin kai se on, meitä on vahvoja ja heikkoja. Minä olen vahva.

Move on.

Sä oot korkeintaan näennäisvahva. Jos olisit julkkis niin kohta saatas seiskasta lukee kuinka ainoirmeli sairastui vahvuuteen, nyyhkis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Mikä on tehnyt sinusta rajattoman ihmisen? Oletko terapiassa työstänyt ongelmasi?

Millä tavalla minä olen "rajaton"? Mitä se edes tarkoittaa tässä yhteydessä? Huvittavaa, että sinä, joka et edes tunne minua, heittelet sieltä kaikenmaailman diagnooseja lonkalta ja ehdottelet terapioita. Ettet vaan olisi kiusaaja?

Olet vuosikausia vastentahtoisesti kuunnellut toista ihmistä. Nyt kärsimyksesi on sinusta tämän toisen ihmisen vika.

Miksi et poistunut paikalta tai pyytänyt toista puhumaan jostain muusta? Miksi tilanne toistui noin vuosikausia?

En ole puhunut mistään "kärsimyksistäni". Sanoin, että se on ihan helvetin rasittavaa kuunnella toisten ihmisten ongelmista aina ja jatkuvasti. Olen sen lopettanut ja minähän tässä nyt olenkin kauhea kiusaaja ja itsekäs ihminen. No, ei voi mitään, itse voin hyvin enkä anna kenenkään vetää minua pohjamutiin omien ongelmiensa vuoksi. Sitä varten on ammattilaiset.

Sinulla on yksi rasittava kaveri ja leimaat kaikkk kiusatut sen perusteella? En minä ainakaan ystävilleni jauha kiusaamisestani, vaikka se edelleenkin vaikuttaa identiteettiini. Kyllä meillä on ihan muut keskustelunaiheet suurimman osan ajasta ystäväpiirissäni.

Minä leimasin "kiusatut". Uniikit lumihiutaleet, joiden ainoa missio maailmassa on kertoa kaikille kuinka rankkaa heillä on, ja kuinka kenelläkään muulla ei voi olla yhtä rankkaa. Terapiat ei auta, ystävät ei auta, mikään ei auta. Huomiohuoria ja erittäin negatiivisia sellaisia. Ja heitähän riittää. Vakavasti traumatisoitujakin on, mutta murto-osa näistä valittajista.

Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?

Ihan normipäiseltä tuo minusta vaikuttaa.

Psyykkisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee käsittelemään vaikeitakin tunteita. Hän erottaa omat tunteensa toisten tunteista, mikä tuolta kommentoijalta ei onnistu.

Älä puhu potaskaa. Hän kertoi, että on kuunnellut toisten vuodatuksia ja kokenut ne rasittaviksi. Minä ymmärrän asian niin, että hän kyllä kykenee erottamaan omat tunteensa, mutta ei jaksa eikä viitsi tuhlata aikaansa olemalla toisten laskitynnyri. Kuka ihme sellaista viitsii ollakaan? Ei kukaan. 

Ei vuosiin uskaltanut sanoa ettei jaksa kuunnella? Kiväärilläkö kaveri uhkaili?

Kilttinä ihmisenä yrittänyt olla kärsivällinen ja tukea, mutta kun kaivo on pohjaton. 

Ei kovin kiltiltä kuulosta. Kiltti ja empaattinen ihminen olisi ihan ystävällisesti kaverilleen ehdottanut avun hakemista eikä raivoaisi täällä syyllistäen kaikkia kiusattuja.

Kuulepas nyt, kun sinä et yhtään tiedä mikä tilanne oli ja miten se päättyi, niin ole hyvä ja keskity nyt vaan vellomaan siinä omassa elämässäsi ja jätä minun analysoimiseni sikseen. Minä en ole raivonnut, minä olen kertonut oman kokemukseni "kiusatuista". Menepä nyt eteenpäin tästä minun kokemuksestani, jos osaat, äläkä jää jumittamaan tähän.

Minkä sinä miellät raivoamiseksi, jos haukkuryöppysi eivät mielestäsi ole sitä? Kertoisitko myös miten sinulla ihmisten kanssa kommunikointi tosielämässä sujuu?

Jäit sitten kuitenkin jankkaamaan. Oletko kenties Äitihullu itse? No, kiitos  nyt kysymästä, kommunikointini muiden ihmisten kanssa sujuu vallan mainiosti. Olen erittäin sosiaalinen työelämässä, ja vastapainoksi sille viihdyn kotona ihan perheen kesken. Mitä sinä tällä tiedolla teet?

Eli et pidä tosielämässä tuollaisia puheita, joissa haukut "kiusattuja" ja saat nykyään suusi auki, jos joudut ikävään tilanteeseen? Onko siis niin, että epäsosiaaliset ominaispiirteesi tulevat esiin ainoastaan silloin, kun trollaat netissä, muuten olet oppinut ne kätkemään?

Taidat tosiaan olla itse Äitihullu. En minä joudu ikäviin tilanteisiin, koska en enää suostu olemaan kenenkään laskiämpärinä. En myöskään trollaa, kerroin kokemuksestani "kiusatusta", johan minä sen kerroin. Mikä tarve sinulla on analysoida minua, itsellesi tuntematonta ihmistä? Tämä menee nyt ihan ohi aiheen.

Kiusattujen ihmisten kokemusten vähättely on nimenomaan trollin toimintaa. Äitihullukortin heiluttelu toistuvasti on kovin väsynyttä. Loppuivatko järkevät argumentit sinulta kesken?

Edelleen, on kiusattuja ja on "kiusattuja". Tämä on vankka mielipiteeni, olit sitten Äitihullu tai et. Jankkaamisestasi päätellen olet.

Se ei ole sinun tehtäväsi määritellä toisten kokemuksia. Keskity omiin asioihisi ja hoitamaan pääsi kuntoon.

Eikä ole sinun tehtäväsi määritellä minun pääni terveydentilaa. Kuten sanoin, on kiusattuja ja "kiusattuja". Nämä jälkimmäiset ovat itsekkäitä, toisten niskaan sappinestettään oksentavia uhriutujia... :)

Poistun nyt. Jää sinä jankkaamaan kuten tavallista.

Uhriutumispuhetta viljelevää trollia ei tule ikävä!

Olen 36-vuotias ja entinen koulukiusattu.  Aikuisenakaan en ole koskaan luottanut ihmisiin, minulla ei ole kavereita. Ahdistun sosiaalisissa tilanteissa. Mieli etsii aina pakoreittiä. Ryhmissä olo tekee minut hulluksi.

Miehiin en koskaan kyennyt tutustumaan. Yläasteella pojat esim. pissasivat päälleni ryhmässä. Olin ahdistettuna nurkkaan ja vieläkin ahdistaa se tilanne. Kaikilla oli housut auki ja mun oli pakko nähdä niiden vehkeet ja tuntea kuinka lämmin virtsa tulee mun iholle ja vaatteille. 

Joskus parikymppisenä harrastin seksiä lähinnä humalassa, mutta selvinpäin en kyennyt, koska aina mieleen tuli  ne yläasteen pojat. Sain paniikkireaktioita, ja kuka mies semmosta olisi jaksanut.

Silloin ne pojat vain nauroivat. Koulussa kaikki tiesi, mitä oli tapahtunut. Sain haisevan lempinimen.

En ole pystynyt perustamaan perhettä, koska ei niitä lapsia saa ilman miestä ja seksiä. Lapsista toki pidän.

Joten kyllä se kiusaaminen vaikuttaa hautaan saakka. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan tämä nyt meni jankkaukseksi sellaisten ihmisten kesken, jotka eivät osaa keskustella rakentavasti, liekö kummallakaan edes kiusattuna olemisen kokemusta, niin omituisilla raiteilla on tuo diskurssi. 

Sain omaan kertomukseeni rutkasti alapeukkuja, kun kerroin ketjussa omasta taustastani kiusattuna alkaen päivähoidosta päättyen lukioon ja kuinka pääsin takaisin elämään siletä hitaasta kuolemasta. Tuskin kukaan näistä alapeukuttajista lukee tätä, mutta olisi kiva tietää mitä muuta olisin meielstänne voinut tehdä, kuin  vihdoin joskus vajaa 30-vuotiaana voimavarat löydettyäni, satsata kaikkeni henkisesti ja taloudellisesti terapiaan ja poistaa, niiltä osin kuin se on mahdollista, pahaa aiheuttavat ihmiset elämästäni pois.

En enää halua aktiivisesti tappaa itseäni, enkä aktiivisesti ajattele olevani kelvoton, eivätkä ajatukseni pyöri enää koko valveillaoloaikaa ruoan, itseinhon, syömisen ja oksentamisen ympärillä, eli terapia onnistui ja palautti työkykyni. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olen parantunut, vaan kykenen toisina pävinä huonommin, toisina paremmin elämään menneisyyden kanssa. En luule että minulla on maailman kamalin kohtalo, mutta se ei vaikuta mitenkään siihen miten voin. On epärationaalista whataboutismia sanoa, että kiusattu ei voi aikuisena kärsiä, kun on olemassa joku, jolta on kuollut lapsi.

Onneksi minulla on puolisona ihminen, joka jaksaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ymmärtää minun tapaani olla rikki, muuten en olisi tässä enää.

Mikähän olisi motiivini jankata trollin kanssa, jollen olisi itse tullut kiusatuksi?

Olen 40+ ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, 9v. Kiusaaminen oli henkistä, huutelua, nauramista, pilkkaamista, syrjimistä, ulkopuoliseksi jättämistä. Käsiksi ei koskaan käyty. Kiusaajat oli yleensä sellaisia joiden kanssa en ollut missään tekemisissä, tunsin ehkä korkeintaan pintapuolisesti. En tiedä miksi ne minua kiusasivat, todennäköisesti heillä oli omia ongelmia. Ehkä. Ei oikeastaan edes kiinnosta enää.

Olen mielestäni käsitellyt kiusaamistani, en ole mitään terapiaa hakenut enkä saanut. Enkä mielestäni edes tarvi. En vihaa kiusaajiani, enkä toivo heille mitään pahaa. Tekemisissä en halua olla, enkä sen vuoksi juurikaan käy kotiseudullani. Jos ottaisivat yhteyttä, niin tuskin vastaisin. Ei vaan kiinnosta.

Arvet minussa näkyvät monella tavalla. Kyllä se 9v. henkinen väkivalta näkyy. En oksenna pahaa oloani muihin, edes oma mieheni ei tiedä kiusaamisestani mitään. Sama koskee ystäviäni. En puhu kouluajoistani oikeastaan koskaan ja jos on pakko niin ihan ympäripyöreitä juttuja. Yhä vieläkin häpeän tunnetasolla sitä, että tulin kiusatuksi, se oli omaa vikaani, vaikka järjellä tajuankin, että ei ollut. Minä olin kiltti kympin tyttö, joka ei tehnyt kenellekkään mitään sellaista, että olisi aiheuttanut tai ansainnut kiusaamisen. En esim. edes tuntenut sitä yläasteen pahinta kiusaajaa. Joka oli minua vuoden vanhempi ja kokonaan toiselta puolelta kuntaa. Käynyt ala-asteen toisessa koulussa, vasta yläasteella päädyimme samaan kouluun. Silti tämä poika kiusasi minua sen kaksi vuotta. Tuntematonta tyttöä. Heti ekasta koulupäivästä.

Ei se kiusaaminen minun elämääni ole estänyt, kävin lukion ja jatkoin yliopistoon. Suoritin tutkinnon ja nyt olen pätkätöissä. Ehkä olisin toisenlainen jos minua ei olisi kiusattu, mutta turha kai sitä on jossitella. En syytä kiusaajia siitä, että elämäni on tällaista. Mitä se auttaisi. Mutta silti, kyllä se kiusaaminen minun mukanani kulkee elämäni loppuun asti. Tavalla tai toisella. Eikä se ole mikään voimavara, kyllä se on negatiivinen asia. Negatiivisia muistoja. Olen niistä huolimatta selvinnyt, mutta olisin pärjännyt hyvin ilman niitäkin. Väitän, että suurin osa meistä kiusatuiksi tulleita on tällaisia kuin minä. Ette te edes tiedä mitä me olemme kokeneet. Koska me emme niitä teille oksenna. Olemme hiljaa. Ihan kuten moni tässä ketjussa toivookin meidän olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Älä viitsi. Kiusatut eivät ole syyllisiä sinun mt-ongelmiisi.

ohis

Ei mutta "kiusatut" osaavat näköjään haukkua mt-ongelmaisiksi. Kaksinaamaista ja niin tyypillistä.

Miten niin haukkua? Haukutaanko jotain katkenneesta jalasta, syövästä ym. terveysongelmista? 🤔

Tai kai se em. asioistakin haukkuminen on yleistä koulukiusaajien keskuudessa, normaalit eivät hauku esim. adhd-lapsia, migreenipotilaita, masentuneita tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Sinä kiusaat täällä ihmisiä. Olet siis kiusaaja.

No jos arvon uniikki lumihiutale piti tuota edellistä kommenttiani kiusaamisena, niin en yhtään ihmettele, että et pääse "kiusaamisesta" yli. Teidän uhriutujien nokkaan ei tarvitse näköjään kuin pieraista, niin johan on tarvetta vuosikymmenien terapialle, kuntoutukselle ja työkyvyttömyyseläkkeelle. Kasvattakaa paksumpi nahka ja lakatkaa ulisemasta turhasta.

Jos mä tulisin vetäseen sua lättyyn niin varmasti olisit heti uhriutumassa ja ulisemassa poliisille että toi kiusaa! Kasvata paksumpi nahka, niin kiusatutkin ovat joutuneet tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40+ ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, 9v. Kiusaaminen oli henkistä, huutelua, nauramista, pilkkaamista, syrjimistä, ulkopuoliseksi jättämistä. Käsiksi ei koskaan käyty. Kiusaajat oli yleensä sellaisia joiden kanssa en ollut missään tekemisissä, tunsin ehkä korkeintaan pintapuolisesti. En tiedä miksi ne minua kiusasivat, todennäköisesti heillä oli omia ongelmia. Ehkä. Ei oikeastaan edes kiinnosta enää.

Olen mielestäni käsitellyt kiusaamistani, en ole mitään terapiaa hakenut enkä saanut. Enkä mielestäni edes tarvi. En vihaa kiusaajiani, enkä toivo heille mitään pahaa. Tekemisissä en halua olla, enkä sen vuoksi juurikaan käy kotiseudullani. Jos ottaisivat yhteyttä, niin tuskin vastaisin. Ei vaan kiinnosta.

Arvet minussa näkyvät monella tavalla. Kyllä se 9v. henkinen väkivalta näkyy. En oksenna pahaa oloani muihin, edes oma mieheni ei tiedä kiusaamisestani mitään. Sama koskee ystäviäni. En puhu kouluajoistani oikeastaan koskaan ja jos on pakko niin ihan ympäripyöreitä juttuja. Yhä vieläkin häpeän tunnetasolla sitä, että tulin kiusatuksi, se oli omaa vikaani, vaikka järjellä tajuankin, että ei ollut. Minä olin kiltti kympin tyttö, joka ei tehnyt kenellekkään mitään sellaista, että olisi aiheuttanut tai ansainnut kiusaamisen. En esim. edes tuntenut sitä yläasteen pahinta kiusaajaa. Joka oli minua vuoden vanhempi ja kokonaan toiselta puolelta kuntaa. Käynyt ala-asteen toisessa koulussa, vasta yläasteella päädyimme samaan kouluun. Silti tämä poika kiusasi minua sen kaksi vuotta. Tuntematonta tyttöä. Heti ekasta koulupäivästä.

Ei se kiusaaminen minun elämääni ole estänyt, kävin lukion ja jatkoin yliopistoon. Suoritin tutkinnon ja nyt olen pätkätöissä. Ehkä olisin toisenlainen jos minua ei olisi kiusattu, mutta turha kai sitä on jossitella. En syytä kiusaajia siitä, että elämäni on tällaista. Mitä se auttaisi. Mutta silti, kyllä se kiusaaminen minun mukanani kulkee elämäni loppuun asti. Tavalla tai toisella. Eikä se ole mikään voimavara, kyllä se on negatiivinen asia. Negatiivisia muistoja. Olen niistä huolimatta selvinnyt, mutta olisin pärjännyt hyvin ilman niitäkin. Väitän, että suurin osa meistä kiusatuiksi tulleita on tällaisia kuin minä. Ette te edes tiedä mitä me olemme kokeneet. Koska me emme niitä teille oksenna. Olemme hiljaa. Ihan kuten moni tässä ketjussa toivookin meidän olevan. 

Tämä on melkein kuin olisin itse kirjoittanut. Kiusaamiseni oli juuri tuollaista kuin sinunkin, enkä ole halunnut tai edes pystynyt puhumaan siitä kenellekään. Terapiaa olen toisinaan harkinnut, mutta en tiedä muuttaisiko se enää sitä, minkälaiseksi ihmiseksi tulin. Esimerkiksi paniikkikohtaukset tietyissä tilanteissa, kuten yliopiston luennoilla, kun alkaa nousta äkkiä paniikki ja tuntuu siltä, että kaikki varmaan edelleenkin katsovat ja kohtelevat vain inhoten. Eihän se noin varmaan ole, mutta niin ne aiemmat kiusaamiskokemukset vain vaikuttavat kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuille hyvä ratkaisu: vaihtakaa kavereita. Ei kannata puhua niille, jotka mitätöivät teidän kokemuksianne, vaan niille, jotka ymmärtävät. Heitäkin onneksi on. :)

Kiusaajille tai herjaajille on turha selittää kiusattujen kokemia kärsimyksiä.

Ei löydy uusia kavereita, etsitty on.

Niin, voisikohan johtua siitä, että ette etsi kavereita, vaan laskiämpäreitä ja olkapäitä mihin nojata. Olette siis helvetin raskasta seuraa.

Sinä olet kiusaaja.

En ole eläissäni kiusannut yhtään ketään. Sen sijaan olen joutunut toimimaan vastentahtoisesti vuosikausia juuri tällaisena laskiämpärinä. Se kuule vie energiaa, eikä anna mitään muuta kuin huonon olon. Varsinkin kun se valittaja valittaa valittamasta päästyään. Aina ja iänkaikkisesti, amen.

Sinä kiusaat täällä ihmisiä. Olet siis kiusaaja.

No jos arvon uniikki lumihiutale piti tuota edellistä kommenttiani kiusaamisena, niin en yhtään ihmettele, että et pääse "kiusaamisesta" yli. Teidän uhriutujien nokkaan ei tarvitse näköjään kuin pieraista, niin johan on tarvetta vuosikymmenien terapialle, kuntoutukselle ja työkyvyttömyyseläkkeelle. Kasvattakaa paksumpi nahka ja lakatkaa ulisemasta turhasta.

Jos mä tulisin vetäseen sua lättyyn niin varmasti olisit heti uhriutumassa ja ulisemassa poliisille että toi kiusaa! Kasvata paksumpi nahka, niin kiusatutkin ovat joutuneet tekemään.

Ei, vetäisin sua lättyyn takaisin. Koska olen kasvattanut paksun nahan, enkä ulise turhasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40+ ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, 9v. Kiusaaminen oli henkistä, huutelua, nauramista, pilkkaamista, syrjimistä, ulkopuoliseksi jättämistä. Käsiksi ei koskaan käyty. Kiusaajat oli yleensä sellaisia joiden kanssa en ollut missään tekemisissä, tunsin ehkä korkeintaan pintapuolisesti. En tiedä miksi ne minua kiusasivat, todennäköisesti heillä oli omia ongelmia. Ehkä. Ei oikeastaan edes kiinnosta enää.

Olen mielestäni käsitellyt kiusaamistani, en ole mitään terapiaa hakenut enkä saanut. Enkä mielestäni edes tarvi. En vihaa kiusaajiani, enkä toivo heille mitään pahaa. Tekemisissä en halua olla, enkä sen vuoksi juurikaan käy kotiseudullani. Jos ottaisivat yhteyttä, niin tuskin vastaisin. Ei vaan kiinnosta.

Arvet minussa näkyvät monella tavalla. Kyllä se 9v. henkinen väkivalta näkyy. En oksenna pahaa oloani muihin, edes oma mieheni ei tiedä kiusaamisestani mitään. Sama koskee ystäviäni. En puhu kouluajoistani oikeastaan koskaan ja jos on pakko niin ihan ympäripyöreitä juttuja. Yhä vieläkin häpeän tunnetasolla sitä, että tulin kiusatuksi, se oli omaa vikaani, vaikka järjellä tajuankin, että ei ollut. Minä olin kiltti kympin tyttö, joka ei tehnyt kenellekkään mitään sellaista, että olisi aiheuttanut tai ansainnut kiusaamisen. En esim. edes tuntenut sitä yläasteen pahinta kiusaajaa. Joka oli minua vuoden vanhempi ja kokonaan toiselta puolelta kuntaa. Käynyt ala-asteen toisessa koulussa, vasta yläasteella päädyimme samaan kouluun. Silti tämä poika kiusasi minua sen kaksi vuotta. Tuntematonta tyttöä. Heti ekasta koulupäivästä.

Ei se kiusaaminen minun elämääni ole estänyt, kävin lukion ja jatkoin yliopistoon. Suoritin tutkinnon ja nyt olen pätkätöissä. Ehkä olisin toisenlainen jos minua ei olisi kiusattu, mutta turha kai sitä on jossitella. En syytä kiusaajia siitä, että elämäni on tällaista. Mitä se auttaisi. Mutta silti, kyllä se kiusaaminen minun mukanani kulkee elämäni loppuun asti. Tavalla tai toisella. Eikä se ole mikään voimavara, kyllä se on negatiivinen asia. Negatiivisia muistoja. Olen niistä huolimatta selvinnyt, mutta olisin pärjännyt hyvin ilman niitäkin. Väitän, että suurin osa meistä kiusatuiksi tulleita on tällaisia kuin minä. Ette te edes tiedä mitä me olemme kokeneet. Koska me emme niitä teille oksenna. Olemme hiljaa. Ihan kuten moni tässä ketjussa toivookin meidän olevan. 

Tämä on melkein kuin olisin itse kirjoittanut. Kiusaamiseni oli juuri tuollaista kuin sinunkin, enkä ole halunnut tai edes pystynyt puhumaan siitä kenellekään. Terapiaa olen toisinaan harkinnut, mutta en tiedä muuttaisiko se enää sitä, minkälaiseksi ihmiseksi tulin. Esimerkiksi paniikkikohtaukset tietyissä tilanteissa, kuten yliopiston luennoilla, kun alkaa nousta äkkiä paniikki ja tuntuu siltä, että kaikki varmaan edelleenkin katsovat ja kohtelevat vain inhoten. Eihän se noin varmaan ole, mutta niin ne aiemmat kiusaamiskokemukset vain vaikuttavat kuitenkin.

Totta kai ne vaikuttavat. Harva kestää vuosikausien henkistä rääkkäämistä murentumatta.

Mielestäni olet pärjännyt todella hyvin. :)

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälissä vellomisen tukeminen ja mahdollistaminen ei ole kovin empaattista, eikä siitä vellojallekaan ole hyötyä. Äitihullu on hyvä esimerkki.

Joku kirjoitti sinänsä oikein, että aivoissa aktivoituvat ne hermoradat, joita käytetään paljon. Eli sellaisen aivoissa joka aktiivisesti muistelee koulukiusaamista ne negatiiviset hermoradat vahvistuvat, asia tulee mieleen sitä useammin mitä useammin sitä tietoisesti ajattelee. Jos on onnistunut selittämään itselleen kaikki aikuisikänsä ongelmat lapsuudella, ei toivoa paremmasta ole, koska lapsuutta ei pääse muuttamaan. Omassa päässä oleva ennuste toteuttaa itsensä, jos arvelee että lapsuus tulee pilaamaan aikuisuuden, niin luultavasti todella myös käy.

Siksi oman parantumisen kannalta on hyödyllisempää ajatella, että olivatpa ne kiusaavat tyhmiä lapsia, ja että tilanne on aikaa sitten ohi. Paljon hyödyllisempää kuin maalata päässään heistä kuva kaikkivoipina kiiluvasilmäisinä sadisteina, jotka tarkoituksella ovat aiheuttaneet mt-ongelmia muille.

Lähempänä totuutta se on myös. Useimmat ovat itsekin tehneet lapsena tyhmiä asioita ajattelemattomuuttaan, tutkitusti monesti samalla ihmisellä on jossakin vaiheessa ollut rooli sekä kiusaajana että kiusattuna. Toki sitten on ihan käsittämättömiä yksipuolisia kiusaamistapauksia jotka minusta eivät ole koulukiusaamista vaan vakavia pahoinpitelyjä, mutta useimmat tapaukset ovat sellaista lievempää johon on törmännyt lähes jokainen jossakin elämänsä vaiheessa, ja josta pääsee kyllä yli.

Viimeistään kun tulee uusia ongelmia jotka pitää ratkaista kannattaa ihan tietoisella päätöksellä suunnata katse eteenpäin.

1. Ympäristö toistaa ja vahvistaa vahingollista tietoa, ei välttämättä henkilö itse

2. Ennen kuin voi alkaa korjaamaan ja muuttamaan niin pitää tunnistaa ongelma

3. Vaikka teoriassa kuinka yritää korjata vahinkoja, mielikuvaharjoitella jne. niin silti sen oikean ja aidon uuden aivosolun (aivosolutkin uusiutuvat) ja yhteyden synnyttää se uusi ja aito tilanne, jossa entistä koulukiusattua kohdellaan hyvin ja hän saa todellisia hyviä kokemuksia. Koulukiusatun pitäisi siis vihdoin "päästä porukkaan", mutta oudosti tälläkin palstalla aina  käsketään kiusattuja ryhtymään toistensa kavereiksi, koska he eivät edelleenkään ole tarpeeksi hyviä tai hyväksyttyjä siihen muuhun porukkaan. Oudosti kenelläkään ei koskaan ole tilaa uusille (kiusatulle) ystäville, vaan kaikki edelleen haluavat ystäviksi ne suositut ja kauniit ihmiset. Eli suurin osa täälläkin jeesustelevista edelleen toistaa kiusattua hyljeksivää kaavaansa.

Teoria leijuvasta häpeästä: "Tekijän häpeämättömyys jää leijumaan ilmaan ja uhri nappaa häpeän itseensä. Se kuuluu ihan normaaliin uhridynamiikkaan, että uhri ottaa sekä syyllisyyden että häpeän kantaakseen, kertoo psykoterapeutti Heidi Valasti." https://yle.fi/uutiset/3-6907011

Tämä on kai se syy miksi koulukiusattujenkin haluttaisiin olevan kokemuksistaan hiljaa. Jos he yrittävät ääneen puhua niistä ja käsitellä asioita, niin moni alkaa syyttää uhriutumisesta ja jumiutumisesta vanhoihin asioihin.

Hassua, sillä on terveellistä työstää puhumalla kokemuksiaan. Ilmeisesti vain monen mielestä nurinkurisesti sen uhrin pitäisi jollain lailla hävetä sitä, että juuri häntä on kohdeltu ikävästi. Ääneen puhumista asioista saatetaan pitää jopa röyhkeänä, jos uhri ei enää nöyrästi suostukaan hiljenemään kokemastaan vääryydestä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 36-vuotias ja entinen koulukiusattu.  Aikuisenakaan en ole koskaan luottanut ihmisiin, minulla ei ole kavereita. Ahdistun sosiaalisissa tilanteissa. Mieli etsii aina pakoreittiä. Ryhmissä olo tekee minut hulluksi.

Miehiin en koskaan kyennyt tutustumaan. Yläasteella pojat esim. pissasivat päälleni ryhmässä. Olin ahdistettuna nurkkaan ja vieläkin ahdistaa se tilanne. Kaikilla oli housut auki ja mun oli pakko nähdä niiden vehkeet ja tuntea kuinka lämmin virtsa tulee mun iholle ja vaatteille. 

Joskus parikymppisenä harrastin seksiä lähinnä humalassa, mutta selvinpäin en kyennyt, koska aina mieleen tuli  ne yläasteen pojat. Sain paniikkireaktioita, ja kuka mies semmosta olisi jaksanut.

Silloin ne pojat vain nauroivat. Koulussa kaikki tiesi, mitä oli tapahtunut. Sain haisevan lempinimen.

En ole pystynyt perustamaan perhettä, koska ei niitä lapsia saa ilman miestä ja seksiä. Lapsista toki pidän.

Joten kyllä se kiusaaminen vaikuttaa hautaan saakka. 

Järkyttävää käytöstä sinua kohtaan. Olen todella pahoillani.

Osa lapsista on mielisairaita, koska he kohtelevat muita noin. Kauhistuttavinta on, että heidän tilanteensa voi selvitä vasta koulun jälkeen. Kuinka moni aikuinen kestäisi noin törkeän kohtelun?

Ystäväni opetti ala-astetta ja KOLMANNEKSELLA lapsista oli psyykkisiä ongelmia. Surullista ajatella, kuinka kyseiset lapset käyttäytyivät ja miettiä, miten sikamaisesti he kohtelivat luokkakavereitaan.