Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaikki tuntemani 80- ja 90-luvulla syntyneet, ovat traumatisoituneet lapsuudessaan.
18.02.2019 |
Juteltiin muutama päivä sitten ystävien kanssa. Jokainen on enenmän tai vähemmän traumatisoitunut lapsuudestaan.
Yksi kertoi traumoistaan sairaalloisen pihin perheen lapsena. Uusia vaatteita ei saanut, ennen kuin kului puhki. Siis käytännössä tarvi olla reiät hihoissa, että uusi ostettiin. Rahasta ei ollut kyse( opettajavanhemmat).
Toisella taas perinteinen ruma ja riitaisa eroperhe. Sun, mun, exän, nyxän lapset. Parempaa vanhemmuutta ilman lapsia jne.
Kolmannella juoppovanhemmat. Pe klo 16.00 - ma aamu klo 6.00 molemmat vanhemmat tillintallin joka ikinen vkl (vieläkin).
Neljännellä (minulla) sairaalloisen uskovaiset vanhemmat. Käytännössä kaikki asiat oli luokiteltu synniksi tai sallituksi. Syntiä oli mm. musta väri ja maallinen musiikki.
Onko muilla näin messed up lapsuus?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sellaistaelämäon kirjoitti:
Miten olisi LAMA!
Se iski korkealta ja kovaa. Tiedän paljon ikäisiäni juuri 80 ja 90 syntyneitä, joilla oli kova lapsuus paljolti laman takia. Meni kodit, meni vanhempien mielenterveys, eroja ja työttömyyttä, velkaa velkaa ja lisää velkaa.Eikä ne 80 ja 90 luvun lapsien vanhemmatkaan ihan helpolla ole omassa lapsuudessaan päässeet sodan runtelemien vanhempien kasvattamina kun kaikesta oli puutetta.
Silti jos historiaa katsotaan niin se taitaa olla kyllä sääntö eikä poikkeus että on kurja lapsuus. Ennen ollut perhe, suku ja pienet vaatimuksen yhteiskunnalla. Aina ollut kaikille töitä siellä omalla peltotilkulla tai isomman talon pellolla tehdä taksvärkkiä. Nykyään oon vaan teknologiaa lohtuna ja toimettomuutta.
Mistä sodasta te täällä puhutte?
Mulla on kaksi 90-luvulla syntynyttä lasta. Kyllä mä toivon, ettei ne nyt ainakaan omaa lapsuuttaan traumaattiseksi analysoi sen takia, että heidän isovanhemmat on aikanaan kasvaneet sodanjälkeisessä yhteiskunnassa ? (Itse olen syntynyt -67, enkä kyllä ainakaan heti muista mitään sotaa mihin voisitte viitata? Israelin kolmen päivän sota?)
Sodan kieppeillä tai vuosia jälkeenkin syntyneillä on monella ollut kotona sodassa päästään seonnut isä. Etäinen tai arvaamaton vanhempi vaikuttaa tietenkin siihen, millaisen kuvan lapsi saa maailmasta ja omasta itsestään. Eiväthän ne pommitukset ja vihollisen tuijottava silmä sinällään periydy kenellekään, mutta lapseen vaikuttaa koko elämänsä se, jos vanhempi käyttäytyy epäjohdonmukaisesti.
Joo joo. Mutta miten ihmeen monta sukupolvea se traumatisoitunut pappa siellä asuu?
Omat isovanhempani ovat eläneet sota-ajan ja traumatisoituneen siitä, epäilemättä syystä.
Oma äitini syntyi 1939 , isäni 1940 - he ovat näitä ’sodasta palanneiden traumatisoimia’.
Me lapset olemme syntyneet 60-luvulla - loki muu asia saattoi traumatisoida, mutta sodassa traumatisoituneita isovanhempia ei juurikaan enää sinne lasten perheisiin otettu asumaan jne.
Omat lapset syntyivät 90-luvulla. Heistä vanhin oli 1v kun viimeinen minun isovanhemmistani kuoli. Miehen isovanhemmat olivat jo kaikki kuolleet sitä ennen. En kyllä oikein keksi mistä traumoista minun lasteni kohdalla enää kannattaa tai voi SOTAA syyttää. Eiköhän me tuon ajan vanhemmat ja yhteiskunta löytäneet ihan omat keinomme traumatisoida lapsemme...Ja oikeasti, jos joku nyt vaikkapa väittää, että se että minä juon ja hakkaan lapsiani johtuu Meidän Suvun talvisodan traumoista niin keksikää uusi tekosyy käytöksellenne!
Tässä ketjussa monet antavat ymmärtää että omat traumat johtuvat kotioloista: juopottelusta, väkivallasta, uskonnollisuudesta, köyhyydestä, tunnekylmyydestä. Sittenhän voisi mennä sukupolvi toisensa jälkeen taaksepäin etsimään traumojen ketjua. Ottakaa vastuu omasta elämästänne, muutoin teidän lapsenne tulevat syyttämään, miten katkerina ja masentuneina pilasitte heidän elämänsä!
Se juuri on vastuun ottamista, että tiedostaa miksi elämä on mennyt miten on mennyt. Silloin voi katkaista sen kierteen. Ei se ole mitään tekosyiden etsimistä että kelaa suvun historiaa. Miksi minä esimerkiksi etsisin tekosyitä vanhempieni käytökseen. Heidän virheitäänhän ne on mitä ovat tehneet ja heillä on vastuu niistä, mutta jos olisivat myös kelanneet joskus että miksi minusta nyt tuntuu että minun pitää vetää pullo viinaa ja sen jälkeen riidellä, niin ehkä ei olisi alunperinkään tapahtunut kaikkea sitä ikävää. Sen sijaan menivät vain tunteidensa vietävänä.
Epätäydellisyyden ja virheiden kierrettä ei voi katkaista. Myös sinä teet virheitä, joista lapsesi voivat keksiä trauman aikuisena, puida niitä terapiassa ja tulla saattamaan sinut vastuuseen. Eräs viisas psykiatri sanoi: "Elämä on epätäydellistä ja maailma epäreilu ja epätäydelliset vanhemmat kasvattavat lapset siihen maailmaan, terapiaa tarvitaan mahdollisesti silloin kun lasta on käytetty hyväksi tai muutoin kohdeltu julmasti, silloinkin tarpeen määrittelee ihminen itse, kaikki eivät sitä tarvitse".
Sinä olet tässä keskustelussa ainoa, jolla on pakkomielle virheettömyydestä. Lisäksi sinä yrität määritellä toisten terapiat turhiksi ilman mitään kunnollisia pohjatietoja. Todella noloa, sanoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.terve.fi/artikkelit/terapiasta-voi-olla-myos-haittaa
"Professori kuitenkin myöntää, että joissain tapauksissa terapiasta voi olla haittaa.
– Tietyt terapiamuodot voivat lisätä potilaan ongelmia.
Ongelmia aiheuttaneita terapiamuotoja ovat stressinhallintaohjelmat ja -jälkipuinnit (critical incident stress management, CISM ja critical incident stress debriefing, CISD), joita hyödynnetään esimerkiksi traumaattisten tapahtumien käsittelyyn sekä muut muistia käsittelevät menetelmät.
Ongelmat syntyvät, kun kipeät muistot nostetaan esiin. Professori Lilienfeldin mukaan tällainen hoitomuoto ei sovi kaikille."
Ihan oikeasti. Onko teillä tapana repiä vuosia sitten arpeutuneet haavatkin auki? Ihmisen mieli kykenee hoitamaan elämän aikana saatuja kolhuja, kun sille annetaan mahdollisuus.
Eiköhän moni ole jo kotonaan nähnyt riittävän hyvin mihin se, johtaa jos ongelmia ei käsitellä. Ei hyviin lopputuloksiin. Toki terapeutti on valittava huolellisesti, jos haluaa edistyä itsensä kanssa.
Elämä ja ihmiset eivät ole täydellisiä. Kaikki tekevät virheitä ja niitä tulee aina, sukupolvesta toiseen, vaikka kuinka juoksisit terapiassa ja vatvoisit vanhempiesi epätäydellisyyttä ja virheitä. Myös sinä tulet tekemään niitä. Sitten sukupolvesta toiseen juostaan terapiassa, kaivetaan hautautuneita muistoja esiin muiden ihmisten virheistä ja epätäydellisyydestä, rikotaan ja tulehdutetaan ihmissuhteita ja parhaimmillaankin mennään itse "helpottuneena" eteenpäin, kun on jätetty jälkeen rikki revityt läheiset. Todellisuudessa olet vain tekosyyllä itsekkäästi purkanut pahan olosi lähimmäisiisi, kun et voinut myöntää että oma vajavaisuutesi, liialliset tavoitteesi tai joku muu nykyelämässä ajoi sinut loppuun. Todella julmaa. Jättäkää edes läheiset rauhaan vatvomisellanne.
Kuvittelet asian tekevän sinusta paremman vanhemman, mutta lapsesi joutuu katsomaan sivusta ja vaistoamaan, kun revit itsesi rikki, käyt syvällä kuilussa menneiden haamujen vuoksi ja parhaimmillaan pääset siitä jotenkin jaloilleen, haavoitettuasi hänen isovanhempiaan. Sitten kun lapsesi on aikuinen, hän tulee syyttämään sinua ongelmistaan tapahtuneen vuoksi. Kierre jatkuu. Sinnittelisit ennemmin edes siihen asti, että lapsesi ovat aikuisia ja ryhtyisit sitten vasta hajottamaan ja repimään muiden elämää oman, itsekkään "traumasi" vuoksi.
Itse olen käsitellyt nämä asiat jo ennen lasten saamista. Lasten saaminen tosin toi joitakin muistoja omasta lapsuudesta pintaan. Siinä vaiheessa oli hyvä kun oli jo aika sinut niiden menneiden tapahtumien kanssa. Jos olisi yrittänyt olla siihen asti vain muistelematta, se olisi ollut tosi paha paikka ja tunnemylläkkä. Sellaisia tunteita on vaikea lakaista vain maton alle kun ne tulee voimalla päälle.
Olet toiminut todella kypsästi ja vastuullisesti 💕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä asioista puhuminen on monelle tuollainen triggeri? Kyllä valitettavasti vaan vaikuttaa että sitä pöyhittävää olisi itselläkin, jos tuntee uhaksi sen että toiset kelaa lapsuuden kokemuksiaan.
Täällähän yritetään yleistää että kaikki ihmiset olisivat traumatisoituneita vaikka näin ei ole. Se varmaan ihmisiä ärsyttää eikä se että jonkun elämä ole ollut ruusuilla tanssimista.
Pakko muuten sanoa tähän terapia-keskusteluun että siskollani terapia on vaikuttanut ainoastaan negatiivisesti. Terapiassa siskolle on muodostunut valemuistoja ja terapeutin/psykologin/psykiatrin käsittelyssä kaikki siskoni ongelmat on saatu vanhempiemme viaksi. Tosiasiassa siskollani on ollut lapsuudesta asti mielenterveyden kanssa ongelmaa eikä niistä voi äitiä ja isää syyttää. Meitä on kuitenkin 4 lasta eikä kukaan muu sisarus tunnista näitä asioita mistä yksi puhuu. Siskoa on kyllä aina autettu kaikkein eniten. Omista ongelmistaan kannattaa puhua, mutta aina traumoja ”pöyhimällä” ja suurennuslasilla katselemalla ei pääse totuudenmukaiseen lopputulokseen.
T. Traumatisoitumaton vm87
Kun tuon tekstin lukasin ja ajattelunjuoksun niin et sinäkään kyllä terveestä päästä ole.
Vaikutat ihan kamalalta sekopäältä siskoosi nähden :D Täytyi ihan miehenä tulla sanomaan tämä tänne ääneen.
T: Mies vm80
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
90-luvulla lahti, riksu jarvenpää, kerava olivat kovimpia tappelujen keskuksia. Tappeluja käytiin päivittäin ja kaduilla oli sota.
Siihen aikaan nuorimies oppi tappelemaan ja pelkästään kävelemällä kävelykadulla oppi jonkun kungfun tai karaten tyylisuuntauksen kolmessa viikossa.
Sitä sitten olikin aika kova jannu kolmen vuoden päästä.
Nykyäänhän meno on kesyä ja nyrkkitappelijoiden nyrkitkin on vaniljaa.
Tosi moni kaatui ja tosi moni traumatisoitui, mutta ne jotka säilyi on timantinkovia kundeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
Tulkitset tilannetta väärin. Nykyään ongelmiin puututaan aiempaa herkemmin, mikä on hyvä asia.
Miten nämä traumat teissä ilmenevät ?
Oireet ? Tuntemukset ?
En veetuile, mutta kun en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen havainnut saman. 80-luvun lopussa ja 90-luvulla syntyi uskomattoman heikko sukupolvi, joka on saanut ihan kaiken, mutta joka ei kestä mitään. Käyvät terapiassa, ovat vegaaniuskovaisia ja syyttävät edellisiä sukupolvia ilmastonmuutoksesta, mutta samaan hengenvetoon itkevät sitä, kun isä ei enää maksa viikonloppureissuja Eurooppaan,lentäen tietty.
Lapsia ei haluta hankkia, mutta kerrostalossa on vankina 2-3 koiraa pienessä kaksiossa. Kun ne on ihania!Tuohon muuhun en jaksa edes kommentoida - mutta kuulepas, me kaikki tarvitsemme terapiaa enemmän tai vähemmän. Se on ihan totuus. Ja se, että sinne menee, ei ole heikkoutta vaan päin vastoin.
En koe olevani terapian tarpeessa, ja osaan käsitellä itse traumani niinkuin suurin osa ennen 80-lukua syntyneistä käsitykseni mukaan tekee.
Kuvittelet osaavasi käsitellä ja kylvät pahoinvointia ympäriinsä. Niinhän sinä kommentoidessakin toimit, kun yrität vähätellä muiden kokemuksia. Se on selvä merkki siitä, että et ole itsesi kanssa tasapainossa. Hyötyisit varmasti ammattiavusta (myös läheisesi hyötyisivät siitä, että voisit paremmin).
Nimenomaan. Muistakaa myös, että tuo "terapiaan meneminen on noloa, vain heikot tarvitsevat sitä" on niin vanhusten ajattelua. -vm. 92
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
Tulkitset tilannetta väärin. Nykyään ongelmiin puututaan aiempaa herkemmin, mikä on hyvä asia.
Ei ole. Jokainen juoksee terapiassa nyt ja ikuisesti. Täydellistä ihmistä ei ole eikä tule ja jokaisen vanhemmuuteen liittyvät virheet ja ongelmat pitää käydä läpi uudestaan ja uudestaan sukupolvesta toiseen. Se on sairasta. Jos on hakattu tai käytetty seksuaalisesti hyväksi, pidetty nälässä tai muutoin vakavasti kaltoin kohdeltu, se on eri asia. Niitä vanhempia on kuitenkin vain muutama prosentti, niin nyt kuin aiempienkin sukupolvien aikana. Nämä jutut, että isä ei kehunut tarpeeksi usein kauniiksi alkavat olla jo hyvin sairaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
Tulkitset tilannetta väärin. Nykyään ongelmiin puututaan aiempaa herkemmin, mikä on hyvä asia.
Ei ole. Jokainen juoksee terapiassa nyt ja ikuisesti. Täydellistä ihmistä ei ole eikä tule ja jokaisen vanhemmuuteen liittyvät virheet ja ongelmat pitää käydä läpi uudestaan ja uudestaan sukupolvesta toiseen. Se on sairasta. Jos on hakattu tai käytetty seksuaalisesti hyväksi, pidetty nälässä tai muutoin vakavasti kaltoin kohdeltu, se on eri asia. Niitä vanhempia on kuitenkin vain muutama prosentti, niin nyt kuin aiempienkin sukupolvien aikana. Nämä jutut, että isä ei kehunut tarpeeksi usein kauniiksi alkavat olla jo hyvin sairaita.
Miten se on sinulta pois, että monet muut ymmärtävät hoitaa mielenterveyttään vaikka sinä et?
Se on jännä miten tässäkin ketjussa nousee nimenomaan tuon vanhempien sukupolven narsistisuus. Sitä käsiteltiin paljon myös siinä 70-luvulla syntyneiden vanhempien ketjussa joka oli minulle silmät avaava, siis se miten samanlaisia omat vanhempani ovat loppupeleissä olleet muiden vanhempiin verrattuna. Minulla on tuollaiset narsistiset vanhemmat: aina oikeassa oleva äiti joka on kuitenkin lopulta lasista tehty, ei kestä elämässä mitään eikä varsinkaan mitään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, ja itsekeskeinen, dominoiva, omalla tavallaan masentuvaisuuteen taipuva isä joka ei myöskään ole pärjännyt elämässä erityisen hyvin.
Kumman paljon vastustusta tämä ketju on herättänyt, kai täällä nykyään päivystää enemmän trolleja kuin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
Tulkitset tilannetta väärin. Nykyään ongelmiin puututaan aiempaa herkemmin, mikä on hyvä asia.
Ei, aikaisemmin ihmisillä ei ollut, arkisten velvoitteiden ja todellisten ongelmien, vuoksi aikaa eikä jaksamista velloa omissa tuntemuksissaan ja syyllisten etsintään. Todellisilla ongelmilla tarkoitan esim. ruoan hankkimista ja vastaavaa. Nyt ihmiset turhautuvat penkoessaan sisintään, kun ei sieltä mitään kuitenkaan löydy . Pahinta nykyihmiselle on kohdata se totuus, ettei olekaan se uniikki lumihiutale, joksi on itseään kuvitellut. Todelliset traumatisoivat tilanteet ovat juuri esim. sota, läheisten kuolema, vakavat sairaudet ymv.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.terve.fi/artikkelit/terapiasta-voi-olla-myos-haittaa
"Professori kuitenkin myöntää, että joissain tapauksissa terapiasta voi olla haittaa.
– Tietyt terapiamuodot voivat lisätä potilaan ongelmia.
Ongelmia aiheuttaneita terapiamuotoja ovat stressinhallintaohjelmat ja -jälkipuinnit (critical incident stress management, CISM ja critical incident stress debriefing, CISD), joita hyödynnetään esimerkiksi traumaattisten tapahtumien käsittelyyn sekä muut muistia käsittelevät menetelmät.
Ongelmat syntyvät, kun kipeät muistot nostetaan esiin. Professori Lilienfeldin mukaan tällainen hoitomuoto ei sovi kaikille."
Ihan oikeasti. Onko teillä tapana repiä vuosia sitten arpeutuneet haavatkin auki? Ihmisen mieli kykenee hoitamaan elämän aikana saatuja kolhuja, kun sille annetaan mahdollisuus.
Eiköhän moni ole jo kotonaan nähnyt riittävän hyvin mihin se, johtaa jos ongelmia ei käsitellä. Ei hyviin lopputuloksiin. Toki terapeutti on valittava huolellisesti, jos haluaa edistyä itsensä kanssa.
Elämä ja ihmiset eivät ole täydellisiä. Kaikki tekevät virheitä ja niitä tulee aina, sukupolvesta toiseen, vaikka kuinka juoksisit terapiassa ja vatvoisit vanhempiesi epätäydellisyyttä ja virheitä. Myös sinä tulet tekemään niitä. Sitten sukupolvesta toiseen juostaan terapiassa, kaivetaan hautautuneita muistoja esiin muiden ihmisten virheistä ja epätäydellisyydestä, rikotaan ja tulehdutetaan ihmissuhteita ja parhaimmillaankin mennään itse "helpottuneena" eteenpäin, kun on jätetty jälkeen rikki revityt läheiset. Todellisuudessa olet vain tekosyyllä itsekkäästi purkanut pahan olosi lähimmäisiisi, kun et voinut myöntää että oma vajavaisuutesi, liialliset tavoitteesi tai joku muu nykyelämässä ajoi sinut loppuun. Todella julmaa. Jättäkää edes läheiset rauhaan vatvomisellanne.
Kuvittelet asian tekevän sinusta paremman vanhemman, mutta lapsesi joutuu katsomaan sivusta ja vaistoamaan, kun revit itsesi rikki, käyt syvällä kuilussa menneiden haamujen vuoksi ja parhaimmillaan pääset siitä jotenkin jaloilleen, haavoitettuasi hänen isovanhempiaan. Sitten kun lapsesi on aikuinen, hän tulee syyttämään sinua ongelmistaan tapahtuneen vuoksi. Kierre jatkuu. Sinnittelisit ennemmin edes siihen asti, että lapsesi ovat aikuisia ja ryhtyisit sitten vasta hajottamaan ja repimään muiden elämää oman, itsekkään "traumasi" vuoksi.
Voi apua mikä kommentti. Totta, ihminen palaa monesti loppuun esimerkiksi liiallisten tavoitteiden vuoksi? Miksi itseään kohtaan on kriittinen? Siihen on varmasti syynsä. Kun ihminen sinnittelee aikansa, menee usein henkinen ja fyysinen terveys. Samaan aikaan omat traumat siirretään muille, pahimmillaan omille lapsille. Ainoastaan tiedostamalla ja tunnistamalla voi katkaista sukupolvelta toiselle jatkuvia käyttäytymismalleja. Jos vanhemmalle tulee paha mieli, kun terapian myötä lapsessa nousee katkeruus ja kapina, niin sen asian käsittely on vanhemman vastuulla. On kannettava vastuu omista tunteistaan. Ihan niin kuin sillä lapsella. Ja joskus on parempi katkoa välejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
Tulkitset tilannetta väärin. Nykyään ongelmiin puututaan aiempaa herkemmin, mikä on hyvä asia.
Ei, aikaisemmin ihmisillä ei ollut, arkisten velvoitteiden ja todellisten ongelmien, vuoksi aikaa eikä jaksamista velloa omissa tuntemuksissaan ja syyllisten etsintään. Todellisilla ongelmilla tarkoitan esim. ruoan hankkimista ja vastaavaa. Nyt ihmiset turhautuvat penkoessaan sisintään, kun ei sieltä mitään kuitenkaan löydy . Pahinta nykyihmiselle on kohdata se totuus, ettei olekaan se uniikki lumihiutale, joksi on itseään kuvitellut. Todelliset traumatisoivat tilanteet ovat juuri esim. sota, läheisten kuolema, vakavat sairaudet ymv.
Juu, perinteisesti mielen ongelmia on muun muassa hoidettu vetämällä kaksin käsin viinaa, puu kottamalla naapuria, hakkaamalla puoliso ja lapset ja lopuksi vielä am muttu aivot pihalle. Oi niitä aikoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se outoa. Näistä kirjoituksista voi päätellä, että jokainen sukupolvi on tehnyt parhaansa ollakseen toistamatta omien vanhempiensa virheitä. Sitä tätdellistä Onnelaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Päinvastoin, nykyihmiset ovat onnettomampia kuin koskaan. Masennuslääkkeitä ja terapiaa tarvitsee lähes jokainen.
Tulkitset tilannetta väärin. Nykyään ongelmiin puututaan aiempaa herkemmin, mikä on hyvä asia.
Ei, aikaisemmin ihmisillä ei ollut, arkisten velvoitteiden ja todellisten ongelmien, vuoksi aikaa eikä jaksamista velloa omissa tuntemuksissaan ja syyllisten etsintään. Todellisilla ongelmilla tarkoitan esim. ruoan hankkimista ja vastaavaa. Nyt ihmiset turhautuvat penkoessaan sisintään, kun ei sieltä mitään kuitenkaan löydy . Pahinta nykyihmiselle on kohdata se totuus, ettei olekaan se uniikki lumihiutale, joksi on itseään kuvitellut. Todelliset traumatisoivat tilanteet ovat juuri esim. sota, läheisten kuolema, vakavat sairaudet ymv.
Aikaisemmin ongelmia hoidettiin alkoholilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.terve.fi/artikkelit/terapiasta-voi-olla-myos-haittaa
"Professori kuitenkin myöntää, että joissain tapauksissa terapiasta voi olla haittaa.
– Tietyt terapiamuodot voivat lisätä potilaan ongelmia.
Ongelmia aiheuttaneita terapiamuotoja ovat stressinhallintaohjelmat ja -jälkipuinnit (critical incident stress management, CISM ja critical incident stress debriefing, CISD), joita hyödynnetään esimerkiksi traumaattisten tapahtumien käsittelyyn sekä muut muistia käsittelevät menetelmät.
Ongelmat syntyvät, kun kipeät muistot nostetaan esiin. Professori Lilienfeldin mukaan tällainen hoitomuoto ei sovi kaikille."
Ihan oikeasti. Onko teillä tapana repiä vuosia sitten arpeutuneet haavatkin auki? Ihmisen mieli kykenee hoitamaan elämän aikana saatuja kolhuja, kun sille annetaan mahdollisuus.
Eiköhän moni ole jo kotonaan nähnyt riittävän hyvin mihin se, johtaa jos ongelmia ei käsitellä. Ei hyviin lopputuloksiin. Toki terapeutti on valittava huolellisesti, jos haluaa edistyä itsensä kanssa.
Elämä ja ihmiset eivät ole täydellisiä. Kaikki tekevät virheitä ja niitä tulee aina, sukupolvesta toiseen, vaikka kuinka juoksisit terapiassa ja vatvoisit vanhempiesi epätäydellisyyttä ja virheitä. Myös sinä tulet tekemään niitä. Sitten sukupolvesta toiseen juostaan terapiassa, kaivetaan hautautuneita muistoja esiin muiden ihmisten virheistä ja epätäydellisyydestä, rikotaan ja tulehdutetaan ihmissuhteita ja parhaimmillaankin mennään itse "helpottuneena" eteenpäin, kun on jätetty jälkeen rikki revityt läheiset. Todellisuudessa olet vain tekosyyllä itsekkäästi purkanut pahan olosi lähimmäisiisi, kun et voinut myöntää että oma vajavaisuutesi, liialliset tavoitteesi tai joku muu nykyelämässä ajoi sinut loppuun. Todella julmaa. Jättäkää edes läheiset rauhaan vatvomisellanne.
Kuvittelet asian tekevän sinusta paremman vanhemman, mutta lapsesi joutuu katsomaan sivusta ja vaistoamaan, kun revit itsesi rikki, käyt syvällä kuilussa menneiden haamujen vuoksi ja parhaimmillaan pääset siitä jotenkin jaloilleen, haavoitettuasi hänen isovanhempiaan. Sitten kun lapsesi on aikuinen, hän tulee syyttämään sinua ongelmistaan tapahtuneen vuoksi. Kierre jatkuu. Sinnittelisit ennemmin edes siihen asti, että lapsesi ovat aikuisia ja ryhtyisit sitten vasta hajottamaan ja repimään muiden elämää oman, itsekkään "traumasi" vuoksi.
Voi apua mikä kommentti. Totta, ihminen palaa monesti loppuun esimerkiksi liiallisten tavoitteiden vuoksi? Miksi itseään kohtaan on kriittinen? Siihen on varmasti syynsä. Kun ihminen sinnittelee aikansa, menee usein henkinen ja fyysinen terveys. Samaan aikaan omat traumat siirretään muille, pahimmillaan omille lapsille. Ainoastaan tiedostamalla ja tunnistamalla voi katkaista sukupolvelta toiselle jatkuvia käyttäytymismalleja. Jos vanhemmalle tulee paha mieli, kun terapian myötä lapsessa nousee katkeruus ja kapina, niin sen asian käsittely on vanhemman vastuulla. On kannettava vastuu omista tunteistaan. Ihan niin kuin sillä lapsella. Ja joskus on parempi katkoa välejä.
Paradoksaalista. Peräänkuulutat vastuun kantamista omista tunteista, mutta haluat kaataa oman arjessa uupumuksesi aiheuttaman ahdistuksen virheellisesti vanhempiesi syyksi, etsien heistä vikaa. Kanna vastuu omista tunteistasi ja jos on tarvetta, anna vanhempiesi olla tukenasi ja lohtunasi vaikeassa elämänvaiheessasi heitä syyllistämättä. Kerro heille, kuinka ruuhkavuosien vaatimukset ja suoriutumisen pakko ovat väsyttäneet sinut. He kyllä lohduttavat ja kenties jopa voivat auttaa sinua jotenkin arjessa pahimman yli. Jos sen sijaan lähdet etsimään syytä vanhemmistasi, jotka eivät kenties puhuneet mielestäsi tarpeeksi tunteista lapsuudessasi tai pitäneet riittävästi sylissä tai jotain muuta ei-todellista laiminlyöntiä, niin teet vahinkoa sekä itsellesi että muille. Samalla näytät lapsillesi mallia, miten ratkotaan oman elämän ongelmia, he tietävät aikaan vuorostaan pistää sinun syyksesi uupumuksensa arjen taakkojen alla.
Jokainen on saanut lapsuudessaan traumoja. Ja saa. Joka ikinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.terve.fi/artikkelit/terapiasta-voi-olla-myos-haittaa
"Professori kuitenkin myöntää, että joissain tapauksissa terapiasta voi olla haittaa.
– Tietyt terapiamuodot voivat lisätä potilaan ongelmia.
Ongelmia aiheuttaneita terapiamuotoja ovat stressinhallintaohjelmat ja -jälkipuinnit (critical incident stress management, CISM ja critical incident stress debriefing, CISD), joita hyödynnetään esimerkiksi traumaattisten tapahtumien käsittelyyn sekä muut muistia käsittelevät menetelmät.
Ongelmat syntyvät, kun kipeät muistot nostetaan esiin. Professori Lilienfeldin mukaan tällainen hoitomuoto ei sovi kaikille."
Ihan oikeasti. Onko teillä tapana repiä vuosia sitten arpeutuneet haavatkin auki? Ihmisen mieli kykenee hoitamaan elämän aikana saatuja kolhuja, kun sille annetaan mahdollisuus.
Eiköhän moni ole jo kotonaan nähnyt riittävän hyvin mihin se, johtaa jos ongelmia ei käsitellä. Ei hyviin lopputuloksiin. Toki terapeutti on valittava huolellisesti, jos haluaa edistyä itsensä kanssa.
Elämä ja ihmiset eivät ole täydellisiä. Kaikki tekevät virheitä ja niitä tulee aina, sukupolvesta toiseen, vaikka kuinka juoksisit terapiassa ja vatvoisit vanhempiesi epätäydellisyyttä ja virheitä. Myös sinä tulet tekemään niitä. Sitten sukupolvesta toiseen juostaan terapiassa, kaivetaan hautautuneita muistoja esiin muiden ihmisten virheistä ja epätäydellisyydestä, rikotaan ja tulehdutetaan ihmissuhteita ja parhaimmillaankin mennään itse "helpottuneena" eteenpäin, kun on jätetty jälkeen rikki revityt läheiset. Todellisuudessa olet vain tekosyyllä itsekkäästi purkanut pahan olosi lähimmäisiisi, kun et voinut myöntää että oma vajavaisuutesi, liialliset tavoitteesi tai joku muu nykyelämässä ajoi sinut loppuun. Todella julmaa. Jättäkää edes läheiset rauhaan vatvomisellanne.
Kuvittelet asian tekevän sinusta paremman vanhemman, mutta lapsesi joutuu katsomaan sivusta ja vaistoamaan, kun revit itsesi rikki, käyt syvällä kuilussa menneiden haamujen vuoksi ja parhaimmillaan pääset siitä jotenkin jaloilleen, haavoitettuasi hänen isovanhempiaan. Sitten kun lapsesi on aikuinen, hän tulee syyttämään sinua ongelmistaan tapahtuneen vuoksi. Kierre jatkuu. Sinnittelisit ennemmin edes siihen asti, että lapsesi ovat aikuisia ja ryhtyisit sitten vasta hajottamaan ja repimään muiden elämää oman, itsekkään "traumasi" vuoksi.
Voi apua mikä kommentti. Totta, ihminen palaa monesti loppuun esimerkiksi liiallisten tavoitteiden vuoksi? Miksi itseään kohtaan on kriittinen? Siihen on varmasti syynsä. Kun ihminen sinnittelee aikansa, menee usein henkinen ja fyysinen terveys. Samaan aikaan omat traumat siirretään muille, pahimmillaan omille lapsille. Ainoastaan tiedostamalla ja tunnistamalla voi katkaista sukupolvelta toiselle jatkuvia käyttäytymismalleja. Jos vanhemmalle tulee paha mieli, kun terapian myötä lapsessa nousee katkeruus ja kapina, niin sen asian käsittely on vanhemman vastuulla. On kannettava vastuu omista tunteistaan. Ihan niin kuin sillä lapsella. Ja joskus on parempi katkoa välejä.
Paradoksaalista. Peräänkuulutat vastuun kantamista omista tunteista, mutta haluat kaataa oman arjessa uupumuksesi aiheuttaman ahdistuksen virheellisesti vanhempiesi syyksi, etsien heistä vikaa. Kanna vastuu omista tunteistasi ja jos on tarvetta, anna vanhempiesi olla tukenasi ja lohtunasi vaikeassa elämänvaiheessasi heitä syyllistämättä. Kerro heille, kuinka ruuhkavuosien vaatimukset ja suoriutumisen pakko ovat väsyttäneet sinut. He kyllä lohduttavat ja kenties jopa voivat auttaa sinua jotenkin arjessa pahimman yli. Jos sen sijaan lähdet etsimään syytä vanhemmistasi, jotka eivät kenties puhuneet mielestäsi tarpeeksi tunteista lapsuudessasi tai pitäneet riittävästi sylissä tai jotain muuta ei-todellista laiminlyöntiä, niin teet vahinkoa sekä itsellesi että muille. Samalla näytät lapsillesi mallia, miten ratkotaan oman elämän ongelmia, he tietävät aikaan vuorostaan pistää sinun syyksesi uupumuksensa arjen taakkojen alla.
Älä nyt viitsi esittää tietäväsi tässä minkä vuoksi ihmiset terapiassa käyvät. Siihen on monia eri syitä.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on saanut lapsuudessaan traumoja. Ja saa. Joka ikinen lapsi.
Edelleen: traumatisoitumisessa on merkittäviä aste-eroja. Psykiatrit eivät anna terapialähetteitä huvin vuoksi, koska Kelan korvauksen kanssa terapiassa käyminen on kallista lystiä sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle.
Alue: Aihe vapaa
Aivan varmasti teen virheitä. En kuitenkaan ole alholisti enkä väkivaltainen, mitä voisin olla jos en olisi käsitellyt traumojani.