Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Epäsopivat ja liian isot vihreät nahkanilkkurit. Koko piti olla iso, jotta olisi kasvunvaraa (ymmärrän että järkevää tavallaan, mutta ihan liian isot) ja ne ostettiin halvimmasta kaupasta ja halvimmat, se oli ainoa kriteeri. Huono laatu aiheutti sen, että sateella ja vähänkään hikoillessa värjäsivät sukat sekä jalat vihreiksi. Liian iso koko aiheutti myös sen, että lonksuivat jaloissa niin paljon että jalat olivat täynnä rakkoja ja hiertymiä. Kunnon sukat menivät tietty niissä kengissä värjäymän takia pilalle, joten sain käyttää vain niitä sukkahousukankaasta tehtyjä ohuita sukkia, koska ne olivat isoissa paketeissa ja halvempia. Se ei hiertymiä ainakaan vähentänyt ja kylmällä säällä jalkoja paleli. Vihasin niitä kenkiä sydämeni pohjasta ja olivat vielä rumat mohlakkeet. Olin tuolloin n. 8-vuotias ja ysäriä elettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain syystä piti poikienkin pitää sukkahousuja 90-luvun alkupuolella. Joka kauppareissulla vitutti kun ei päässyt pallomereen kun piti olla siellä ilman sukkia, eli äidin mielestä ei sukkahousuissa. Ja sitten se jalkojen rasvaaminen. Puoli purkkia Erioilia koiville ja sukkahousut päälle. Ei ollut edes kuiva iho, mutta piti silti rasvata.
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Oi luojan kiitos, joku toinenkin on saanut kärsiä näistä. Ja mulle puettiin noita vielä ysärin lopulla.
Ekaluokan luokkakuvassa -99 olen punaisessa jakkupuvussa ja röyhelöpaidassa. Tukka krepattuna. Ja siis jouduin kulkemaan tuollaisissa ihan normikoulupäivänäkin.
Vihaan nykyisin
-röyhelöä
-paljetteja
-rimpsuja
-rusetteja
-pitsiä
-skottiruutua
-olkatoppauksia
Ja edelleen äitini on tyrmistynyt, kun en töissä käytä jakkupukuja tai edes vain jakkuja.
Omat lapset saa tasan itse päättää, millaisia vaatteita päällensä pistävät.
Täytin tuolloin muistaakseni 5 vuotta. Isovanhemmiltani oli tullut syntymäpäiväpaketti postissa. Kävelimme äitini kanssa kilometrin päähän postiin. Tietysti olisin halunnut avata paketin heti. Kuitenkin piti ensin kävellä takaisin kotiin, ennen kun sai avata sen. Kyllä pientä poikaa jännitti. Kun vihdoin viimein pääsi aukaisemaan paketin, ja sieltä löytyi vakoiset sukkahousut, niin oli aika pettymys. Ei ihan sitä, mitä 5 vuotias poika olisi toivonut lahjaksi.
Luultavasti olin juuri noita aikoja päässyt inhoamistani sukkahousuista eroon. Tosin vain huomatakseni, että tilalle tuli pitkät kalsarit, mitkä taisi olla vielä pahemmat kuin ne sukkahousut. Äitini mielipide siitä, kuinka paljon poika tarvitsi vaatetta päälleen, erosi jonkin verran omasta näkemyksestäni. Elettiin 70-luvun alkua, jolloin nuo lasten vaatteet oli melko kamalia materiaaleiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mintunvihreät kurahousut. Inhosin niitä syvästi.
Ja minulla keltaiset, paksut ja tönköt. Niitä piti käyttää melkein aina alkusyksystä pitkälle kevääseen kun oli vähänkin kosteaa. Olivat isot, ylettyvät aivan leuan alle ja keväällä kun aurinko jo paistoi niin olivat hiostavat ja haisivat pahalle.
Mulla oli ylisuojeleva äiti ja aina piti pukeutua pahimman varalle. Pahinta oli just kurahousujen kanssa, tuntuu että koko lapsuus ja osa nuoruuttakin meni haisevissa kuravaatteissa. Vähänkin pilviä taivaalla niin heti komennettiin laittamaan kurikset ja kumisaappaat, useimmiten turhaan. Ja tätä jatkui vuosikausia.
Samaa meillä. Ja tyhmintä oli se, että oma mielipide tavallaan sivuutettiin, ei haluttu yhtään edes ymmärtää, että miksi ei haluaisi pukea niitä kankeita (ja isompana lapsena noloja) kurahousuja. Se oli sitten vaan muka huonoa käytöstä jos kiukutteli. Edes jonkinlainen sanoittaminen olisi helpottanut, siis jos olisi vaikka sanottu, että ymmärrän, että ne ei tunnu kivalta, mutta nyt on niin kurainen keli, ne nyt vaan pitää pukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poolot olivat inhottavan tiukkoja. Kuljin liian pienissä kengissä. 70-luku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku äidin käsittämätön aivopieru oli pistää mulle vielä ekaluokalla päähän sellanen pienten taaperoiden toppahattu. Siis sellanen lippiksen näköinen topattu lätsä, jossa nappi päälaella ja korvaläpät rusetilla kiinni leaun alle. Onneks mulla oli (pöhkö😁) kaveri, jonka sain ylipuhuttua vaihtamaan välkällä hatut päikseen kun tarpeeksi markkinoin hattuni hyviä puolia hänelle. Sain häneltä vaihtokaupassa jonkun neonvärisen tupsullisen pipon ja olin niin huojentunut!
Tällainen?
https://live.staticflickr.com/65535/51009966317_9428a1e1cb_b.jpg
Näitä oli useallakin lapsella kun olin ekalla ja tokalla. Kasarin alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisätossut koulun jumppatunnilla. Vihasin niitä karjalanpiirakoita yli kaiken!
M 48
Kun lähdettiin esim farkkuostoksille kun olin 10-vuotias, niin kierrettiin tuntitolkulla kauppoja ja jos löyty vihdoin mielestäni sopivat, niin hetken väittelyn jälkeen jompikumpi vanhemmista totesi, että otetaan ne, mutta käydään ensin siellä täällä ja tuolla. Lopputulos oli, että viisaampi taipui ja tyytyi karmean näköisiin tsekkiläisiin farkkuihin.
Luulen, että tämä on syy miksi en käy nykyäänkään vaatekaupassa kuin pakon edessä (sukkien ja kalsareiden ostoa ei lasketa).
M56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Niitä kutsuttiin tuolloin paimenpuvuiksi ja olivat tosi suosittuja. Minullakin oli.
Villahousut. Mun piti aina laittaa, vuotta vanhemman veljen ei. Äidillä oli vissiin joku päähänpinttymä että tytöt saa helposti virtsatieinfektion. Mulla ei ole vieläkään ollut yhtäkään vaikka kiusallanikin istun halutessani kylmillä kivillä.
N48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä piti poikienkin pitää sukkahousuja 90-luvun alkupuolella. Joka kauppareissulla vitutti kun ei päässyt pallomereen kun piti olla siellä ilman sukkia, eli äidin mielestä ei sukkahousuissa. Ja sitten se jalkojen rasvaaminen. Puoli purkkia Erioilia koiville ja sukkahousut päälle. Ei ollut edes kuiva iho, mutta piti silti rasvata.
Kuin omalta kohdalta, ja tähän vielä lisäyksenä kuinka happamasti vanhemmat suhtautuu siihen kun alkaa olla omia mielipiteitä pukeutumisesta
Vierailija kirjoitti:
Kun lähdettiin esim farkkuostoksille kun olin 10-vuotias, niin kierrettiin tuntitolkulla kauppoja ja jos löyty vihdoin mielestäni sopivat, niin hetken väittelyn jälkeen jompikumpi vanhemmista totesi, että otetaan ne, mutta käydään ensin siellä täällä ja tuolla. Lopputulos oli, että viisaampi taipui ja tyytyi karmean näköisiin tsekkiläisiin farkkuihin.
Luulen, että tämä on syy miksi en käy nykyäänkään vaatekaupassa kuin pakon edessä (sukkien ja kalsareiden ostoa ei lasketa).
M56
Samankaltaisia muistoja vaateostoksilta ja huonekaluliikkeiden viikonloppunäyttelyissä. Autonäyttelyissä oli sen sijaan mielenkiintoista käydä, mutta huonekalunäyttelyt ja vaateostokset tylsiä, kaupassa tuli kuuma ja aikaa tuntui palavan tuntikausia, vanhemmat eteni kuin hidastetussa filmissä niissä kaupoissa.
Nykyään heillä sentään on vanhuuden vaivat syynä hitaalle liikkumiselle, tulee vaan aina mieleen ne lapsuuden tylsät kauppareissut kasarilla jos satun vanhempien kanssa olemaan joskus kaupoilla :D
M48v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kauhistus oli villahousut. Ihoni ei kestä villaa, vaan alan raapimaan, vielä nykyisinkin.
moi
Isäni on henkisesti hyvin väkivaltainen ja kontrolloiva, joten alaikäisenä kotoa poistuminen jotkut muut housut kuin farkut päällä oli ehdottomasti kiellettyä. Jos kehtasi esim. mennä kouluun verkkareissa kun heti eka tunti oli liikuntaa, tuli keuhkojen täydeltä suoraa huutoa ja melkein turpaan. Hän määräsi myös kaikki muut vaatteeni aina paidoista alusvaatteisiin ja hankki ne.
17-vuotiaana vaatekaappini sisältö (poislukien sukat ja alusvaatteet) oli 4 kauluspaitaa, 2 valkoista toppia ja yhdet farkut. Uusia en saanut vaan taas huutoa sitäkin enemmän, jos pyysin. En edes siinä kohtaa kun ainoiden farkkujeni haarojen kohdalla tuli iso silmiinpistävä reikä. Jouduin sitten joka ilta ompelemaan reiän uudelleen umpeen ja venyttämään toppia näkösuojaksi päiväsaikaan. Voin sanoa, että nolotti ihan h*lvetisti.
Villa allergisena atoopikkona kaikki munmojen kutomat villavaatteet ja niitä riitti villapaidoista mekkoihin ja kaikkea muuta. Aina sai kuulla ettei voi kutittaa, älä raavi ja ei muutkaan(sisarukset) narise.
isompana sain myös aina huudot kun leikkasin kutittavat pesulaput salaa pois.
Olin ehkä 10 tai 11, pyöreä ja puberteetti jo hyvässä vauhdissa. Isäni naisystävä sai päähänsä, että voisinkin kokeilla hänen vanhoja bikinejään! Sen lisäksi että kammosin ajatusta koska bikinit olivat rumat, olin pahan koulukiusaamisen takia vakuuttunut siitä, että olen maailman oksettavin tyttö, ja lihavin myös. Yritin sanoa vastaan, mutta naisystävä suuttui, ja jostain syystä isäni komppasi häntä.
Minusta on vieläkin olemassa kuva, jossa hymyilen Mona Lisa-tyylisesti samalla kun sisin huutaa, päälläni ne kamalat bikinit 60-luvulta. Oma tyttäreni on nyt samassa iässä enkä IKINÄ voisi pakottaa häntä bikineihin, saati ottaa valokuvaa!
Jossain vaiheessa 80-luvulla äitini halusi, että käytän kilttiä (ruudullista hametta). Muistan, että se oli epämukava päällä.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 6-vuotias, mummoni pakotti minut pukemaan talvihaalarin päälle, kun menimme kävelylle toukokuussa.
Oliko silloin kylmä? Voimakas pohjoistuuli tms? Muistan vappuja, jolloin satoi lunta tai oli jäätävä tuuli. Yhdellä etelänmatkalla toukokuun lopussa osa ihmisistä paleli, kun siellä oli poikkeuksellisen kylmää silloin.
Menin äitini kanssa ostamaan minulle kenkiä, löysin sopivat joita sovitin. Äiti sanoi, että kävele vielä tuonne ja takaisin, kun tein niin, huomasin että äiti sujautti takkinsa sisälle kengät pikkusisarukselleni.
Koin jotain todella voimakasta tuossa hetkessä, enkä oikein tiedä mikä se tunne olisi. Olin jotenkin pettynyt, tuntui ettei se ollutkaan tärkeää, että minulle löytyy sopivat kengät, äiti pilasi sekoilullaan taas kaiken. Tunsin oloni jotenkin arvottomaksi. Ostettiin minulle ne sovittamani kengät ja vihasin niitä sen jälkeen vaikka koulussa kaverit sanoi, että hienothan ne on.
Äiti oli narkomaani.