Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Äidin työkaverin lapselta pieneksi jäänyt täysin keinokuituinen, hiostava mekko, jossa oli kauluksesta roikkuva ruma solmio ja takasaumassa kutittava vetoketju. Mekko oli tosi outo ja olisin halunnut leikata edes sen solmion pois, koska inhosin sitä. Äidin mielestä se piti säästää, en saanut leikata.
Sillä mekolla sitten häihin. Olisin halunnut ennemmin maan nielemäksi.
Vedin sen solmion mekon sisäpuolelle. Oli sekin varmaan ”hieno” näky kauluksessa törröttämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuravaatteiden päällelaitto tarhassa. Olin kai joku 4-5v. Ei omistettu omia kuravaatteita joten tarhassa tuli niihin ekaa kertaa sullouduttua. Millään en olisi halunnut mutta tarhatädit pakotti tai ulos ei ollut asiaa. Ne tuntui päällä epämukavilta.
Tulee elävästi mieleen pikkuveljen tokaisu tarhaan lähtiessä:"Hei, mä en sitten laita mitään kuriksia!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilasasuni. Äitini toteutti oman keski-ikäisen ihmisen unelmansa. Äiti on vielä aina ollut hyvin tyylitön. Hän vain käytännössä pakotti hyväksymään sen mekon, jonka hän valitsi. Olin tosi vanhanaikaisesti puettu. Sinänsä mekko oli kallis, mutta tyyli oli niin "out of date".
Ehkä hieman ohi aiheen, mutta kuinka moni ylioppilas pitää itseään lapsena? Ketjussa kuitenkin haettiin niitä lapsuusmuistoja.
Mielestäni tuon kirjoittajan äiti kohteli tytärtään kuin lasta jyrätessään tämän toiveet mieleisestä juhla-asusta.
1970-luvun lopulla meidän yläasteella oli tyttö, joka oli puettu tai joka halusi itse pukeutua äitinsä kopioksi banaaninutturoineen ja kävelypukuineen. Tyyli oli jotain 1960-lukua. Tyttöä luultiin opettajaksi, koska hän oli hyvin aikuismainen ja näytti jotenkin vanhalta ollessaan niin tälläytynyt. Ei ole kuin ehkä vuosi siitä, kun näin hänet linja-autossa ja hän näytti miltei samalta kuin silloin ennen: nuttura ja siro olemus jonkinlaisessa jakkupuvussa. Kaunis hän oli edelleen.
Ala-asteella paksu mekkomainen pinkki talvitakki joka päällä oli hankala liikkua. Asuun kuului myös paksut pinkit toppahousut jotka kiinnitettiin henkseleillä kiinni takin alle. Pukeminen oli hankalaa. Lisäksi sellainen tupsullinen paksu kypärämyssy joka oli liian iso ja se tippui aina silmille.
Meillä oli köyhää ja muistan ikuisesti kun jouduin pitämään vanhanaikaista, puolipitkää popliinia muistuttavaa takkia, siinä oli oudot kaulukset. Se oli suurinpiirtein hiirenvärinen eikä kellään muulla ollut sellaista. Olin alle 10-vuotias 1960-luvun lopussa, ja takki oli jostain 1950-luvun alkupuolelta. Varmaan vähän käytetty, serkut kun muuttivat vanhempineen 1950-luvun puolivälissä Ruotsiin ja saivat varmaan siellä hieman parempia ja hauskempia vaatteita.
Muistan vieläkin elävästi, miten inhosin ulosmenoa kun tiesin, että pitää laittaa semmoinen serkun vanha ja vanhenunut takki päälle. Vaihtoehtoja ei ollut. Tuntui että meni ikuisuus, ennen kuin sain oman uuden takin. Sen kangas oli vähän värikkäämpää sentään, mutta kun siihen päätettiin tehdä "käytännöllinen" huppu ja äitini tuttu ei ollut kovin hyvä ompelija, niin siitäkin tuli vähän omituinen kokonaisuus. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Mullakin oli lapsena dirndl pikkuessuinern ja röyhelöpaitoineen. Se löytyi jostain kirpputorilta ja olisin halunnut pitää sitä aina. Koska tirolilaismekko oli vieras konsepti Keski-Suomessa 80-luvulla, luulin sitä kansallispuvuksi ja sillä nimellä sitä kutsuinkin. Vasta aikuisena tajusin, mikä se oikeasti oli. Harmi, ettei sinun dirndl-muistosi ole yhtä lämpimiä.
Erikoinen asukokonaisuus teillä molemmilla! Itse jouduin tyytymään 1970-luvun tiukkoihin suoriin housuihin, tummanruskeisiin paksuihin sukkahousuihin ja keltaruskeaan tai sinipunaraidalliseen väri-iloitteluun tekokuituisissa neuleissa. Erityisesti muistan Evakkoreki-Liikasesta mieleen tulevan karvalakin, jossa nahkaista "päälakiosaa" kiersi muhkea karvavanne.
Onneksi voitte vieläkin ostaa Suomesta "perinneasujanne", koska Lidl myy toisinaan dirndl-mekkoja ja nahkahousuja täälläkin. Vielä en ole nähnyt niitä kenenkään ostavan.
Zanandollakin on.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joku kummallinen pakkomielle siitä, että palellu me sisareni kanssa. Asuimme kyllä Lapissa kuntakeskuksen ulkopuolella, mutta kuljimme kouluun taksilla, koska tuonne suuntaan ei ollut bussiyhteyttä.
Aina talvella piti pukeutua toppahousuihin ja tämähän tarkoitti sitä, että ne toppahousut olivat päällä sisälläkin, kun ei ollut mitään erillisiä sisävatteita. Kun meni pakkasen puolelle, aina piti laittaa kalsarit jalkaan ja jos pakkasta oli yli 20, niin kalsareita piti laittaa toppahoisujen alle kahdet. 80-luvulla ei teknisiä kalsareita edes tunnettu, vaan materiaali oli paksua puuvillaa.
Olin ihan koko ajan kuumissani! Lisäksi istuessa tuntui siltä, kun olisi ollut vaipat jalassa, koko vartalo oli hikinen ja janotti.
Äitini on kyllä ihan järki-ihminen, mutta kaikki tämä oli kyllä liiottelua, kun koulutaksi haku pihalta ja toi myös takaisin, joten käytännössä olimme ulkona vain 15 Min välitunneilla
Minulla oli läpi talven tiukat tummanvihreät ns. hiihtohousut joissa meni leveä kuminauha jalan alta. Niitten kanssa oli tikattu musta toppatakki ja tummansininen kudottu omituinen päähine jossa oli lippa ja valkoinen tupsu. Kovimmilla pakkasilla oli kenkinä monot, muutoin mentiin koko talvi kumisaappailla jotka olivat isoveljen vanhat ja minulle hieman isot. Alla oli tietenkin pitkät kalsarit ja villahousut sekä iso kirjava villapaita. Ja kädessä kunnon lapaset. Taisi olla ihan perussettiä siihen aikaan eli 60/70 vaihteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärän kokoiset ja rumat vaatteet. Olin tyttömäinen tyttö, mutta äiti ei koskaan ostanut eikä tehnyt mekkoja edes juhliin. Housut ja t-paita oli hänen mielestään ok. Joskus sain serkuilta nättejä mekkoja, joita sitten pidin, vaikka ne olivat liian pieniä jo saadessa, ja kamalaa 70-luvun hiostavaa kangasta. Yksi näistä oli ihana drindrill, jota rakastin😄😄😄 Pidin jopa kutittavia sukkahousuja, kunhan ne vaan oli kauniit pitsiset. Äidin hankkimissa vaatteissa oli aina valtava kasvunvara. Minulla on nyt käytössä yksi paita, joka tehtiin, kun olin 5 cm lyhyempi ja 30 kg laihempi😁
Äitini ei pitänyt siitä, että olisin halunnut mustia yksinkertaisia ja ihan perusmallisia vaatteita. Vaatteiden piti olla värikkäitä ja kirjavia. Äitini myös valitti vaatteitani liian tiukoiksi ja paljastavissa, vaikka eivät todellakaan olleet, vaan ihan tavallisia olivat. Kesällä en saanut kulkea lyhythihaisissa. Rintaliivejäkään en saanut, toisaalta en uskaltanut ottaa asiaa puheeksikaan. Sitten lopulta lukion loppupuolella uskalsin vihdoin hankkia mustia vaatteita. Sittenkin äitini suuttui kun ostin mustia ihan perusmallisia alusvaatteita. En myöskään saanut rahaa uusiin vaatteisiin ja yhdessä vaiheessa vaatteeni olivatkin todella vähissä.
Aikaisemmalta ajalta muistan kun yläasteikäisenä en saanut talvitakkia kun oli kuulemma liian kallis ja jouduin kulkemaan varmaan parikin vuotta rikkinäisessä anorakissa. Sitten äitini kuitenkin valitti palelemisestani. Olen muuten käyttänyt koko aikuisikäni oikeastaan lähes pelkästään mustia vaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paksut, kutittavat sukkahousut. Laamapaidat. Villahousut. Kutittavat villavaatteet. Pitsikaulukset. Röyhelöt. Epämuodikkaat, äidin ompelemat vaatteet. Turkishatut. Lapikkaat. Villaliivit.
Löytyyhän noita :)
Toppahousut 80-luvulla. Isona lapsena se tuntui että toppauksen tuomat paksut reidet ovat kuin omat eli norsutyyliä, pelkäsi mitä joku samalla luokalla ajattelee. Oikeastihan se ei liity omaan kroppaan millään tavalla, ainoastaan lämmittää, mutta siihen aikaa toppaus saattoi olla paksumpi kuin nykyhousuissa. Liian lyhyet hihat ja paitojen reunat olivat myös riesa, koska pesussa se kutistui lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurahousut eskarissa.
Päiväkodissa oli sellainen periaate, että ihan jokaisen lapsen tulee iästä ja henkilökohtaisista mieltymyksistä riippumatta käyttää kurahousuja.
Menin tarhaan suhteellisen myöhään ja ehdin olla siellä alle vuoden ennen kuin koulu alkoi, sillä äitini oli hoitanut meitä kotona siihen asti kunnes kolmisen vuotta nuorempi veljeni täytti kolme.
Olin siis noin 6 v. enkä ollut harrastanut mitään kuralätäkköleikkejä enää pariin vuoteen. En muutenkaan ollut sitä tyyppiä, joka viihtyy hiekkalaatikolla ja jolla on aina polvet ruohotahroilla. Olin vähän pikkuvanha lukutoukkalapsi ja tarkka siisteydestä.
Pidin äärimmäisen nöyryyttävänä sitä, että minun oletettiin yhtäkkiä aloittaman mudassa möyrimisen. Yritin neuvotella tarhantätien kanssa vapautuksen kurahousujen käytöstä, mutta se ei onnistunut. Tämän tuloksena seisoin kurahousuissa keskellä pihaa p*skajäykkänä ja kykenemättä järkytykseltäni tekemään mitään.
Äidilläni oli periaatteessa silmää kauniille vaatteille, mutta hän ei osannut yhdistellä niitä. Eräänä kesäpäivänä hän pakotti minut pukemaan laatikkomaisen, löysän valkoisen t-paidan, ihanan ruudullisen hameen, tennissukat ja sandaalit.
Kerran hän soitti töistä kotiin ja käski laittamaan jotain kaunista päälle, sillä olimme menossa syömään. Laitoin päälle turkoosin puuvillapuseron, jossa oli pientä rypytystä hihoissa. Se oli hänen mielestään liian hieno, joten minun piti vaihtaa mustaan, valtavankokoiseen college-paitaan, joka olisi voinut olla isoveljeni vaate.
Äitini osti mulle pääasiassa poikien vaatteita, ja sitten ihmetteli, kun en koskaan pukenut päälle mitään nättiä... huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt ei ole sinänsä ikävä muisto, vaan lähinnä huvittava.
Eräs sukulaisemme oli taitava neuloja, ja saimme häneltä usein sukkia ja villapaitoja. Hän asui muutaman tunnin ajomatkan päässä meistä, joten emme nähneet kovin usein. Olin varmaan jotain 5 v. kun sain häneltä joululahjaksi neuleen, joka oli muuten osaavasti tehty, mutta kaula-aukko oli niin pieni, ettei pääni mennyt siitä läpi.
Ehkä se, kun 14-vuotiaana löysin vihdoinkin oman tyylini, ja kotona haukuttiin se. Olin aina ollut ylikiltti suorittajatyttö, joten kaipa se oli vanhemmilleni liikaa, että minullakin voi olla mielipide itseeni liittyvistä asioista. :) En kuitenkaan antanut periksi tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Mun nukkepukuni. Puku oli vihreä, jotain tosi kutittavaa ja sähköistyvää neulemateriaalia. Siihen kuului hame, pitkähihainen neule ja liivi. Kammottavinta oli se nuken pää. Se oli ihan kuin joltain mollamaijalta olisi leikattu kasvot irti ja liimattu siihen paitaan. Paidassa oli myös sen nuken hiukset. Keskellä paitaa oli siis järkyttävän iso muovinen nuken naama jonka ympärillä kasa takkuuntuneita hiuksia. Sukuni tuntien oli löytynyt halvalla Virosta tai Venäjältä. En löytänyt kuvahaulla mitään lähellekkään samanlaista enkä kehtaa laittaa nettiin kuvaa itsestäni se kammotus päällä. :D Pikkusiskoni muistaa että pelkäsi minua aina kun mut pakotettiin laittamaan se asu päälle kun se nukke oli niin pelottava.
Toinen mitä inhosin syvästi oli äitini tekemät vaatteet. Kaikkia vaatteita tehtiin aina kahdet täysin samanlaiset, minulle ja isosiskolleni. Kun pikkusiskoni syntyi niin samat vaatteet pääsi uusintakierrokselle; nyt mä käytin isosiskon vanhoja ja pikkusisko minun. Pikkusiskoni ei joutunut käyttämään niitä samoja vaatteita kahta kertaa kun seuraava lapsi oli poika.
Tästä nukkepuvusta tuli joku erittäin heikko muistikuva. Olivatko tämäntyyppiset jotain muotia lapsilla joskus 80-90-lukujen taitteen paikkeilla?
tekokuituinen valkea merimiesmekko ja keltaiset polvisukat, mun mekot oli aina sellaisia minimittaisia kuten kai muillakin. Hienoja mekkoja ei saanut käyttää kuin harvoin ja ne jäivät pieneksi.
Tweedhousut 10-vuotiaana ei olleet kovin trendikkäät, tummanvihreät sammarit ja niiden kanssa keltainen isosolkinen vyö, lyhythiainen akryylineulepusero ja alla tekokuituinen pitsipaitapusero, karvalakki mallia nikita ja kurahanskat.
Ei ole yhtäkään.
Miksi pitäisi olla?
Mekot, hameet, pikkusievät rätit.
Yhtä tuskaa FtoM-ihmiselle...
Erikoinen asukokonaisuus teillä molemmilla! Itse jouduin tyytymään 1970-luvun tiukkoihin suoriin housuihin, tummanruskeisiin paksuihin sukkahousuihin ja keltaruskeaan tai sinipunaraidalliseen väri-iloitteluun tekokuituisissa neuleissa. Erityisesti muistan Evakkoreki-Liikasesta mieleen tulevan karvalakin, jossa nahkaista "päälakiosaa" kiersi muhkea karvavanne.
Onneksi voitte vieläkin ostaa Suomesta "perinneasujanne", koska Lidl myy toisinaan dirndl-mekkoja ja nahkahousuja täälläkin. Vielä en ole nähnyt niitä kenenkään ostavan.