Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Ruskea toppatakki jossa valkoinen vetoketju. Se oli selvästi ns. vanhaa vuosimallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin lapsena onnekas, kun minua puettiin ihan hyvän maun mukaisesti, paremmin kuin sinä aikakautena yleensä. Minulla on vanhoissa kuvissa mm. punainen tyylikäs haalariasu ja korkeahkot sandaalit tai vaaleanpunainen t-paita, jossa oli ylhäällä verkkokangasta. Lievä kenkäfetissi minulle tosin jäi, kun sain lapsena valita kouluun mennessä ihanat talvisaappaat, vaikka ne jäivät nopeasti pieniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mintunvihreät kurahousut. Inhosin niitä syvästi.
Ja minulla keltaiset, paksut ja tönköt. Niitä piti käyttää melkein aina alkusyksystä pitkälle kevääseen kun oli vähänkin kosteaa. Olivat isot, ylettyvät aivan leuan alle ja keväällä kun aurinko jo paistoi niin olivat hiostavat ja haisivat pahalle.
Mulla oli ylisuojeleva äiti ja aina piti pukeutua pahimman varalle. Pahinta oli just kurahousujen kanssa, tuntuu että koko lapsuus ja osa nuoruuttakin meni haisevissa kuravaatteissa. Vähänkin pilviä taivaalla niin heti komennettiin laittamaan kurikset ja kumisaappaat, useimmiten turhaan. Ja tätä jatkui vuosikausia.
Samaa meillä. Ja tyhmintä oli se, että oma mielipide tavallaan sivuutettiin, ei haluttu yhtään edes ymmärtää, että miksi ei haluaisi pukea niitä kankeita (ja isompana lapsena noloja) kurahousuja. Se oli sitten vaan muka huonoa käytöstä jos kiukutteli. Edes jonkinlainen sanoittaminen olisi helpottanut, siis jos olisi vaikka sanottu, että ymmärrän, että ne ei tunnu kivalta, mutta nyt on niin kurainen keli, ne nyt vaan pitää pukea.
Silloin ei ollut nykyisiä halpavaatteita eikä halpakauppoja. Vaatteet olivat kalliita. Kurahousut yksinkertaisesti suojasivat sisävaatteita kastumiselta, märältä hiekalta ja kulumiselta. Samasta syystä lapsilla oli ennen nk suojapuku (kokohaalari) ulkona leikkiessä. Oletko koskaan aikuisena kastunut kaatosateessa niin, että vaatteista voi vääntää vettä? Minä olen.
Vierailija kirjoitti:
Kutisevat villasukat 50-luvulla.
Sama muisto 70 - 80 -lukujen vaihteesta. Sietämätön villan kutina joka ei hellittänyt. Mieluummin käytin toppahousuja heti kun niitä alkoi olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli ihan pelkästään rumia vaatteita, paitsi että farkut oli aina jalassa mutta eihän kaupoissa edes ollut mitään kivaa 70-luvulla. Mietin myös, miksei useammin käytetty hameita. Kai se oli jotain vanhempien angstia, kun tytöiltä oli kielletty housut heidän aikanaan.
Minulla oli samettihousuja 70-luvulla. Aina kun muistelen 70-lukua, niin tulee mieleen ekana puristavat, kiristävät, kutittavat rumat vaatteet ja huonot kengät.
Tuolloin kyllä kaikkien lasten vaatteet olivat rumia, että siinä mielessä ei erottunut muista.
Kyllä 70-luvulla on kivojakin vaatteita. Ainakin minun lapsillani oli. Lisäksi myytiin yksivärisiä puseroita ja collegeja- Ei ollut pakko mainostaa jotain brändiä vaatteen isolla logolla kuten nykyään. Vierastan sitä, kun pienten poikien vaatteissa on hirviöitä ja "väkivaltaisia" mieshahmoja. En tarkoita dinosauruksia vaan hieman epämiellyttäviä kuvia. Tytöille sitten tosi imeliä kuvia eikä mitään reipasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne sukkahousut olivat kyllä inhottavat ja jos tuli varpaan kohdalle reikä, niin aina oli varvas ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilasasuni. Äitini toteutti oman keski-ikäisen ihmisen unelmansa. Äiti on vielä aina ollut hyvin tyylitön. Hän vain käytännössä pakotti hyväksymään sen mekon, jonka hän valitsi. Olin tosi vanhanaikaisesti puettu. Sinänsä mekko oli kallis, mutta tyyli oli niin "out of date".
Ehkä hieman ohi aiheen, mutta kuinka moni ylioppilas pitää itseään lapsena? Ketjussa kuitenkin haettiin niitä lapsuusmuistoja.
Kirjoittaja asui siinä vaiheessa vielä lapsuudenkodissa ja oli siten lapsen asemassa. Ehkä äiti oli vähän liian määräilevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurahousut! Kömpelöt, kahisevat ja hiostavat. Nämä piti aina päiväkodin ulkoiluissa vetää ulkovaatteiden päälle D:
Yläasteella sitten toppahousut, äiti pakotti laittamaan ne pakkasilla. Kerran menin niillä koulussa sisälle asti, ja minut naurettiin melkein pihalle. Siitä lähtien laitoin toppahousut kyllä kotona päälle, mutta riisuin ne jo hyvän matkan päässä koulusta ja menin loppumatkan farkuilla.
En muista suurempia kriisejä mutta eräs tapaus on jäänyt mieleen. Olin ehkä 6-vuotias ja äitini osti minulle uudet musta-vihreät talvihaalarit. En edes ollut mikään super tyttömäinen tyttö mutta silti mielsin värityksen takia nuo haalarit todella vahvasti poikien vaatteeksi. Itkin enkä olisi millään halunnut käyttää niitä. Häpesin kauheasti kun jouduin menemään ne päällä päiväkotiin. En kyllä muista että muut lapset olisivat sen kummemmin kiinnittäneet huomiota asuuni :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutisevat villavaatteet, melkein itkin kun ne pakotettiin päälle talvella.
Tarrasplöijonit ku osasin jo sitoo nauhat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ole sinänsä ikävä muisto, vaan lähinnä huvittava.
Eräs sukulaisemme oli taitava neuloja, ja saimme häneltä usein sukkia ja villapaitoja. Hän asui muutaman tunnin ajomatkan päässä meistä, joten emme nähneet kovin usein. Olin varmaan jotain 5 v. kun sain häneltä joululahjaksi neuleen, joka oli muuten osaavasti tehty, mutta kaula-aukko oli niin pieni, ettei pääni mennyt siitä läpi.
Liian ahtaat kaula-aukot ovat neulojien ja myös tehtaitten suosiossa. En ymmärrä miksi. Yksi lapsistani sai 4-vuotiaana käsinkudotun puseron mieheni sukulaiselta. Sen kaula-aukko oli liian pieni. Purin vaatteesta muutaman kerroksen ja viimeistelin kaula-aukon löyhästi. Ostaessani lastenvaatteita lahjaksi kiinnitän aina huomiota kaula-aukkoon ja mahtuuko lapsen pää hyvin.
Paskanruskea 70-luku, muita värejä oli myrkynvihreä ja räikeänpunainen, kirkuvan oranssi ja syksyisen koivunlehden keltainen. Onneksi jo 80-luvulla oli hillitympi ja tyylikäs värimaailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukkahousut jotka kutittivat! Minulla on herkkä, atooppinen iho jonka tyttäreni peri enkä ole pakottanut häntä edes juhliin laittamaan sukkiksia koska tiedän mitä se kutina on.
Olen ilmeisesti vielä herkkänahkaisempi ja pahemmin atoopikko/allergikko, koska mulla ne sukkikset ihan pisteli ihoa jatkuvasti. Tytöillä "piti olla" sukkikset ja talvella ne olivat täyttä villaa! Välillä tuli kyyneleet silmiin siitä jatkuvasta raapimisesta. Olin vain hankala, vaativa ja kranttu kakara. Voi sitä onnen päivää, kun joskus alle 10-vuotiaana sain äitini puhutuksi ympäri ostamaan minullekin sellaiset poikien raappahousut, joita pikkuveljeni käytti. Ne olivat pehmeää puuvillaa sisäpinnaltaan eikä kutinoista tietoakaan! Aikansa taivuttelu otti, sillä nehän olivat poikien vermeitä...
Tuo tapahtui joskus 70-luvun ihan alussa. En vieläkään voi pitää villaa ihoa vasten ilman syyhyjä, mutta villasukkia kudon ja käytän ahkerasti. Talvisin käytän edelleen pitkiä puuvillakalsareita, jotka nykyisin eivät ole sellaisia paksuja lökäpöksyjä kuten nuo raappahousut. Sukkahousuja käytän todella harvoin eli hameen/mekon kanssa. Ne ovat myös puuvillaisia.
Onneksi veljen lasten kutinat on ymmärretty ottaa tosissaan. Olen edesauttanut siinä kertomalla omat kokemukseni.
N58
Voi ei. Tämä voisi olla minun kirjoittamani, paitsi pohjoisessa lapsuuden viettäneenä, minulla oli villaiset puserot, villakaulaliina ja jotain muutakin kutiavaa (en muista sukkahousujen kutiamista, mutta kaikki muu...). Silti piti pukea ne, kun tosiaankin, pidettiin vaan kiukuttelevana lapsena. Se oli tuskaa se kutina.
Joskus alle 10-veenä minäkin sain tahtoni läpi eikä tarvinnut niihin pukeutua. 13-vuotiaana sitten tuli asiaan selitys, kun alkoi tulemaan läiskiä ja eka diagnoosi oli nimenomaan atooppinen iho. Erittäin paha kokovartalopsori sitten seurasi minua lähes 30 vuotta. Nyt onneksi ohi.
Edelleenkään en voi pitää mitään villaista ylläni, kutisee. Kaupassakaan en luota välttämättä vaatteissa tuoteselostukseen, vaan pidän tuotetta ylläni tai kosketan sillä kaulaani noin 30 sek ja tiedän heti, onko tuotteessa villaa vähänkään vai ei....
Voi kauhistus tuota kutinaa lapsena. Ei auttanut yhtään, vaikka sanoi, että en halua tuota päälle, kun se kutisee. Se puettiin kyllä, ei saanut vaan turhaan kiukutella ja olla hankala. Se kutina kyllä helpotti pihalla ulkoleikeissä, kun sen unohti, mutta muutoin.... :(
Äiti on kyllä jälkikäteen ollut pahoillaan, kun ei ollut ottanut tosissaan valitustani.
T, 51-v, muistot kutinasta myös -70 luvulta
Kovin tuttua. Villasukkia puettiin päälle pakon edessä ja piiskan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Oi luojan kiitos, joku toinenkin on saanut kärsiä näistä. Ja mulle puettiin noita vielä ysärin lopulla.
Ekaluokan luokkakuvassa -99 olen punaisessa jakkupuvussa ja röyhelöpaidassa. Tukka krepattuna. Ja siis jouduin kulkemaan tuollaisissa ihan normikoulupäivänäkin.
Vihaan nykyisin
-röyhelöä
-paljetteja
-rimpsuja
-rusetteja
-pitsiä
-skottiruutua
-olkatoppauksiaJa edelleen äitini on tyrmistynyt, kun en töissä käytä jakkupukuja tai edes vain jakkuja.
Omat lapset saa tasan itse päättää, millaisia vaatteita päällensä pistävät.
Olisin pienenä kovasti halunnut jotakin kaunista ja tyttömäistä. Mielellään rimssuja ja pitsiä, aah. Mutta pahinta oli värimaailma. Äitini rakasti vaaleansinistä. En voi vieläkään sietää sitä väriä. Pidin jo lapsena punaisesta, kirkkaanvihreästä, kirkkaansinisestä, tummansinisestä jne.
Sininen pitkähkö pitsipaita jossa valkoiset helminapit. En siedä sinistä väriä ollenkaan.
N42
Ihmettelen, miksi piti väkisin ostaa väärän kokoisia vaatteita. Joko liian pieniä tai suuria. Vaatteet menivät huonoksi tai pahasti pois muodista ennen kuin "kasvoin mittoihin". Joku ihme harha ikuisista vaatteista? Onneksi nykyään kierrätetään myyntikelpoiset lastenvaatteita ja huonoksi menneet heitetään pois sen sijaan, että dumpataan sukulaisille.
Balettimekko päällä täydellisessä alkuasennossa sormia asentoa myöten.
Ja olen mies, ja tuo mekko siskon, en tiedä miks se mun päällä sillon, ja mistä ees olin asennon oppinut.
4-5 vuotias olin silloin.
Äitipuoli tykkäsi tehdä vaateostoksia kirpputoreilta 80-luvulla. Ja silloin, oikeasti ne kirpputorit olivat jotakin hirveää! Muistan kun kävimme pelastusarmeijan kirpputorilla ja siellä oli hirveissä rytkykasoissa vaatteita edeltäviltä vuosikymmeniltä. Silloin ei nääs heitetty mitään käyttökelpoista pois, joten kirpputorit olivat jotakin haisevia kuolinpesien jäämistöjä ja nimenomaan vain vaatteita. Joten äitipuoli oli ostanut minulle villahuopakankaiset viininpunaiset housut jotka olivat ylhäältä tiukat ja matala vyötäröiset ja lahkeista järjettömän leveät. Olin silloin 12v ja häpesin niitä housuja yli kaiken. Jouduin laittamaan kyseiset housut jollekin kyläilyreissulle ja muistan kun istua tökötin sohvalla ja yritin asetella lahkeita niin, että ne näyttäisivät kapeilta.
Toinen kauhistus oli se, että lyhyeksi jääneitä samettihousun lahkeita jatkettiin jollakin kauhealla paisley kuvioisella paksulla huonekaluverhoilukankaalla. Kyseisen innovaation takana oli jälleen äitipuoleni.
Siihen aikaan vaatteita saatiin tosi harvoin ja silloinkin vain lahjaksi, eli yleensä ei mitään sellaista mikä olisi ollut itselle mieluista. Eikä niistä kamalista vaatteista voinut/uskaltanut valittaa, kun aika oli sellainen. Omat lapseni ovat todellakin saaneetkin itse valita vaatteensa.
Kutisevat villasukat 50-luvulla.