Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Serkuilta perityt kakanruskeat kumisaappaat alle kouluikäisenä. Muistan ikuisesti sen tunteen kun seisoin pihalla kumisaappaat upotettuna vartta myöten loskaan, jotta väri ei näkyisi. Nykyisin laitan helposti ~200 e kenkäpariin, kunhan ovat kauniit. Rumia kenkiä en ole suostunut aikuistuttuani pitämään.
Toinen oli ikuiset college-housut. 90-luvun puolessa välissä kaikilla muilla yläastelaisilla oli tietenkin Levikset, mutta äitini osti aina pinkkejä college-housuja + muita lastenvaatteita. Muutenkin hän vain naureskeli ulkonäölleni ja pakotti leikkaamaan tukan aina lyhyeksi, koska pitkänä se oli niin ruma. Nykyään peppuun saakka yltävä punainen tukkani kerää kaikkein eniten kehuja, mitä ulkonäkööni tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahaa ei ollut liikaa, joten serkkujen vanhoissa rytkyissä mentiin jos niitä oli saatavilla. Oli ne kivoja tai ei.
Jos vahingossa ostettiin jotain uutta, niin aina ostettiin sinistä, jotta pikkuveli voi sitten pitää sitä samaa.
Olin pikkuisen pullea lapsi. Joten äidin mielestä minulle ei tule ikinä missään tilanteessa ostaa hametta tai mekkoa, koska ne korostaa mun mahaa. Sitä mahaa jota ei lapsuuden uikkarikuvasta edes huomaa.
Pahin oli ehkä juhlavaatetus. Kaikki ostettiin ajatuksella, että sitä voi käyttää myöhemmin koulussa. Muilla oli joku kiva mekko, mulla farkut ja college-paita. Ensimmäinen juhlavaate on mulle ostettu yo-juhliin. Toki siinä vaiheessa äiti ei määrännyt pukeutumistani vaan antoi rahaa vaatteiden ostoon ja maksoin jotain itsekin.
Niitä rumia ja epämukavia vaatteita oli niin miljoona, että vaikea valita "suosikkia" niistä kaikista.
Vierailija kirjoitti:
Typerä sudenhäntälakin jäljitelmä 70-luvulla.
Minullakin oli tällainen, itse tykkäsin siitä. Eikö kyseessä ollut supikoiran karvasta tehty hattu? Tulikohan noita Suomeen Neuvostoliitosta YYA-kauppojen yhteydessä, kun aika monella tuntui olevan tällainen.
Itse muistan, että minulla oli joku pakkomielle tunkea aina paidan helmat housunvyötärön alle. Mahdoin olla näky, kun kuhmuraisten toppahousujen kauluksesta oli survottu villaslipoverin helma pullistelevaksi makkararenkaaksi vyötärölle. Hädin tuskin sain housujen vetskarin kiinni. Hämärästi oli tunne, että tämä ei ehkä ihan toimi.
Housujen alla olevat villasukkikset pistelivät ja valuivat alaspäin, joten tätä yhdistelmää piti korjailla koko ajan avaamalla housujen vetskari, kiskomalla sukkiksia ylöspäin ja survomalla aluspaidan ja villaslipoverin helma takaisin housunkauluksen alle. Ei ollut pienen koululaisen elämä helppoa.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Äiti oli onnistunut ostamaan kirkkaan orannssin, kypärän muotoisen, lyhytkarvaisen talvilakin jota minun oli pakko sitten käyttää. Tämä siinä jossain 5-dennellä luokalla. Luojan kiitos sen talven jälkeen saatoin sanoa että se oli liian pieni,, Äidin mielestä se oli hieno mutta kyllä minua ehdittiin kiusata koulussa sen takia sinä talvena..
En muista mitään kamalaa. Äitini ompeli itse minulle ja siskolleni aivan muodin mukaisia vaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Minullakin oli dirndl! Olen syntynyt 1985, ja minulla oli parikin tirolilaismekkoa jotka olivat alkujaan olleet ystäväperheen viisi vuotta vanhemmalla tyttärellä. Mistä lienee tullut kasarivanhempien viehtymys Oktoberfest-tyyliin?
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerä sudenhäntälakin jäljitelmä 70-luvulla.
Minullakin oli tällainen, itse tykkäsin siitä. Eikö kyseessä ollut supikoiran karvasta tehty hattu? Tulikohan noita Suomeen Neuvostoliitosta YYA-kauppojen yhteydessä, kun aika monella tuntui olevan tällainen.
Itse muistan, että minulla oli joku pakkomielle tunkea aina paidan helmat housunvyötärön alle. Mahdoin olla näky, kun kuhmuraisten toppahousujen kauluksesta oli survottu villaslipoverin helma pullistelevaksi makkararenkaaksi vyötärölle. Hädin tuskin sain housujen vetskarin kiinni. Hämärästi oli tunne, että tämä ei ehkä ihan toimi.
Housujen alla olevat villasukkikset pistelivät ja valuivat alaspäin, joten tätä yhdistelmää piti korjailla koko ajan avaamalla housujen vetskari, kiskomalla sukkiksia ylöspäin ja survomalla aluspaidan ja villaslipoverin helma takaisin housunkauluksen alle. Ei ollut pienen koululaisen elämä helppoa.
Meillä ei ollut ysärin alussa enää näitä karvalakkeja, mutta alakoulussa monet kiinnittivät pipoon turkiksesta tehdyn hännän. Monessa tapauksessa häntä oli leikattu tuollaisesta vanhasta sudenpentulakista. Irtohäntiä oli monessa värissä, muistan ainakin sinisiä, tummanpunaisia ja vihreitä. Mistä ihmeestä sekin villitys tuli? Oli todella epämukavaa kun niskassa roikkui raskas turkispötkylä joka venytti pipoa ja veti sitä pois ohimoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 3 v. nuorempi pikkusisarus, eli olin jo esikouluikäinen kun menin päiväkotiin äitini hoitovapaan päätyttyä. Olin melko pikkuvanha lapsi, ja aina hyvin tarkka vaatteistani ja niiden puhtaudesta. En ollut juurikaan käyttänyt kurahousuja siihen mennessä. Pienempänä olin kyllä tykännyt telmiä lumessa ja kesäisin tehdä uimarannalla hiekkalinnoja, mutta ei tullut kuuloonkaan että olisin esim. leikkinyt mudassa. En yksinkertaisesti suostunut siihen. Päiväkodissa piti kuitenkin olla kurahousut, ja jouduin elämäni ensimmäistä kertaa käyttämään niitä. Koin oloni syvästi nöyryytetyksi, ja yritin selittää tädeille, että moisen vaatekappaleen pukeminen oli aiheetonta, sillä minä en tulisi möyrimään mudassa. Tätä tarhantädit eivät kuitenkaan uskoneet, ja housut oli pakko pukea. Seisoin pihalla lamaantuneena kuin ulkoavaruudesta pudonnut. En tämän jälkeenkään alkanut leikkiä kuraleikkejä.
Minulla oli viisivuotiaana maailman hienoin t-paita, vaaleanturkoosi ja etumuksessa pingviinejä. Rakastin sitä paitaa ja olisin halunnut säilyttää sen ikuisesti, mutta se piti antaa pikkusiskolle kun jäi liian pieneksi omaan käyttöön. Itkusta ja huudosta huolimatta jouduin siitä luopumaan ja typerä pikkusisko tuhosi paidan muutaman käyttökerran jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli semmoinen paita, jossa sitten sukkanauhat. Alaluokillakin oli vielä semmoiset ruskeat sukat , jotka kiinnittettiin sukkanauhoihin.. Sukkahousujen tuleminen oli ihan vau.
Milloin on ollut paitoja, joista löytyy sukkanauhat? En ole ikinä ennen kuullut.
Olen 70-luvun lapsi. Äiti päätti säästää ja osti minulle 3 nroa liian isot talvikengät. Niillä oli todella hankala kävellä, kun lonksuivat ja saappaan varret olivat liian pitkät jalkoihini nähden.
Toisen muistan, kun minulla on 10-vuotiaana järkyttävän rumat ja kuluneet ruskeat samettihousut ja kiiltävä sininen nailontakki. Häpesin näitä vaatteitani ja näytin varmasti todella köyhältä rytkyissäni.
Nyt aikuisena olen todella tarkka vaatteistani sekä ulkoasustani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerä sudenhäntälakin jäljitelmä 70-luvulla.
Minullakin oli tällainen, itse tykkäsin siitä. Eikö kyseessä ollut supikoiran karvasta tehty hattu? Tulikohan noita Suomeen Neuvostoliitosta YYA-kauppojen yhteydessä, kun aika monella tuntui olevan tällainen.
Itse muistan, että minulla oli joku pakkomielle tunkea aina paidan helmat housunvyötärön alle. Mahdoin olla näky, kun kuhmuraisten toppahousujen kauluksesta oli survottu villaslipoverin helma pullistelevaksi makkararenkaaksi vyötärölle. Hädin tuskin sain housujen vetskarin kiinni. Hämärästi oli tunne, että tämä ei ehkä ihan toimi.
Housujen alla olevat villasukkikset pistelivät ja valuivat alaspäin, joten tätä yhdistelmää piti korjailla koko ajan avaamalla housujen vetskari, kiskomalla sukkiksia ylöspäin ja survomalla aluspaidan ja villaslipoverin helma takaisin housunkauluksen alle. Ei ollut pienen koululaisen elämä helppoa.
Minullakin oli häntähattu ja se oli minusta ihana.
Olin 9v ja kävin pikkuista neljäluokkaista kyläkoulua. Joulujuhla oli tulossa ja pääsin esittämään joulunäytelmään Pupu Pitkäkorvaa. Koulussa ei ollut minkäänlaista puvustoa, joten minun rooliasuni Pupu Pitkäkorvana oli sitten se karvahattu josta roikkui supikoiran häntä.
Minun kamala vaatemuisto on se kun jotenkin löysin isoisoäitini vihreän villakangastakin. Se oli lastenkokoa, ja joskus ollut todella hieno pyhätakki. En tiedä miksi siihen tykästyin, halusin käyttää sitä ollessani joku 10-11v. Kai se oli hieno, kun on pitkä takki, vähän kuin aikuisilla.
Se oli siis järkyttävän vanhanaikainen, kutitti, painoi ja oli rumakin.
Sinnikkäästi pistin sen kouluun vaikka muut pilkkasivat. Outo juttu..
Ja minulla oli muuten aina vimpanpäälle vaatteet, kiitos muotitietoisen äitini. Olen 70 luvun lapsi.
Rakastin mekkoja, rusetteja, röyhelöitä ja koruja. Nautin kun minut puunattiin sieväksi vaikka juhliin. Mutta tuo takki on kyllä jäänyt mieleen..ja oma valintani vielä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsena paljon vaatteita 9 vuotta vanhemmalta serkultani.
Ymmärrettävästi ne eivät olleet ihan viimeisintä muotia enää siinä vaiheessa, kun olivat minulle sopivia.
Ihan erityisesti inhosin kauhtunutta ruman violettia, tönkköä puuvillaa olevaa lappuhametta. Kerran taas äiti käski pukea se päälle kouluun. Vastustelin ankarasti, ja lopulta äiti lupasi että kun vielä tämän kerran käytän, niin sitten se laitetaan matonkuteisiin.
Pitkin hampain suostuin.
Kuinka ollakaan, oli sitten juuri sinä päivänä koulukuvaus. Siihen aikaan 70-luvulla niistä ei ilmoitettu etukäteen.
Niinpä sitten tönötän koulukuvassa katkerana inhokkihame ylläni.
No ei ihan lapsuudesta, mutta rippimekkoni oli ihan hirveä. Halusin tietynlaisen mekon ja jostain syystä päädyttiin teettämään se ompelijalla sen sijaan että olisi tilattu Zalandosta tms. Mekko tuli kalliiksi ja en uskaltanut sanoa missään vaiheessa että se oli mielestäni ruma. Leikkaus oli outo ja kangas ei ollut lähelläkään sitä mitä olisin halunnut.
Sen jälkeen olen ihan itse tilannut ja ostanut kaikki vaatteeni, äiti ei enää päässyt vaikuttamaan vaatevalintoihini.
Ennen sukkahousujen aikaa pitkät paksut villasukat talvella ja tietenkin hame. Sukkiin tarttui lumi, joka sitten suli ja kasteli sukat, jotka kutittivat kuivinakin, mutta vielä pahemmin märkinä. Sukissa oli yläreunassa vain yksi nappi, johon kiinnitettiin kankaisesta liivistä roikkuva napinlävillä varustettu kuminauha. Sukat venähtivät käytössä ja kun villahousujen lahkeet kiertyivät ylös, jäivät reidet paljaaksi. Arvatkaa kaksi kertaa, paleliko? Tai kun ulkoiluvaatteet alkoivat käydä pieniksi, jäivät hihat liian lyhyiksi. Kun siihen yhdistää lyhytvartiset lapaset, niin jopa pakotti ranteita.
Noin ylipäänsä minulla oli nättejä vaatteita, sillä äiti oli ammatiltaan ompelija, ja yksi isotäti asui pääkaupunkiseudulla ja osteli ja toi tai lähetti minulle nättejä mekkokankaita monta kertaa vuodessa. Sain kuulla kavereilta piikittelyä niistä näteistä vaatteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli ihan pelkästään rumia vaatteita, paitsi että farkut oli aina jalassa mutta eihän kaupoissa edes ollut mitään kivaa 70-luvulla. Mietin myös, miksei useammin käytetty hameita. Kai se oli jotain vanhempien angstia, kun tytöiltä oli kielletty housut heidän aikanaan.
Minulla oli samettihousuja 70-luvulla. Aina kun muistelen 70-lukua, niin tulee mieleen ekana puristavat, kiristävät, kutittavat rumat vaatteet ja huonot kengät.
Tuolloin kyllä kaikkien lasten vaatteet olivat rumia, että siinä mielessä ei erottunut muista.
Kyllä 70-luvulla on kivojakin vaatteita. Ainakin minun lapsillani oli. Lisäksi myytiin yksivärisiä puseroita ja collegeja- Ei ollut pakko mainostaa jotain brändiä vaatteen isolla logolla kuten nykyään. Vierastan sitä, kun pienten poikien vaatteissa on hirviöitä ja "väkivaltaisia" mieshahmoja. En tarkoita dinosauruksia vaan hieman epämiellyttäviä kuvia. Tytöille sitten tosi imeliä kuvia eikä mitään reipasta.
Arvaa kuinka paljon niistä kuvallisista vaatteista joskus tykättiin kun vaihtoehto tönkköä, paksua puuvillaa olleet ankeudet jotka oli kiertäneet jo sisarukset ja serkut läpi. Ennen vaan kestivät kovin huonosti pyykissä nämä kuvat.
Äidin työkaverin lahjoittama, omalle lapselleen pieneksi jäänyt punainen levenevä, lyhyt crimplene-mekko, jossa oli kaulukset ja sininen solmio. Jäykkää tekokuitua koko kolttu.
Elettiin 70-lukua, mutta tuo mekko oli 60-luvulta. Se oli kamala. Minun piti laittaa se aina päälle, kun lähdimme kylään. Onneksi kasvoin siitä ulos melko pian. Hirveämpää kolttua en tiennyt.
Kerran virittelin tuon mekon alle salaa äidin sukkaliivit, ilman sukkia. Kävellessäni liivien hakaset kilisivät.
Kaikki kyselivät, että mistä tuollainen kilinä kuuluu. Äitini selvästi tajusi mistä oli kyse, mutta hän ei ollut tietävinäänkään. Kotona sitten hän läksytti minua, kun olin ne liivit mennyt ottamaan hänen kaapistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Minullakin oli dirndl! Olen syntynyt 1985, ja minulla oli parikin tirolilaismekkoa jotka olivat alkujaan olleet ystäväperheen viisi vuotta vanhemmalla tyttärellä. Mistä lienee tullut kasarivanhempien viehtymys Oktoberfest-tyyliin?
Tätä tyyliä varmaan on kautta aikojen ihailtu, koska minäkin pidin tuollaista dirndl-mekkoa lapsena ihan 70-luvun alussa. Saimme sen tuttavilta, joiden tytölle puku oli jäänyt pieneksi.
Oli semmoinen paita, jossa sitten sukkanauhat. Alaluokillakin oli vielä semmoiset ruskeat sukat , jotka kiinnittettiin sukkanauhoihin.. Sukkahousujen tuleminen oli ihan vau.