Kamalin vaatemuisto lapsuudesta

Kaikki vaatteet kirppareilta tai saatuja. Ei mitään muotivaatteira. Rikkinäisiä. Pestiin harvoin eli olivat likaisia. Lisäksi haisivat tupakalle koska äiti poltti sisällä. En saanut deodoranttia yläasteella, niin haisin hielle. Näin 80-90luvulla. Ja voi että miten kiusattiin niin koulussa ja kotona ja naapurit.Suihkussakin sai käydä vain kerran viikossa. Vanhemmilla riitti kyllä viinaan rahaa.

Äiti teetti tutulla ompelijalla minulle takin. Muuten ihan kaunis ajatus, mutta tuon ompelijan mallisto oli vuodelta 1970. Tuloksena alhaalta voimakkaasti levenevä, yläosasta tiukka takki, jossa liian leveät kaulukset ja hihankäänteet, sekä prameat napit. Täysin epämuodikas vaate vuonna -79. Tunsin itseni joksikin pelle-olioksi se päällä. 

Kaikki vaatteet veljeltä pieneksi jääneitä rytkyjä. Jos ilmaisin haluavani jotain tyttömäisempiä juttuja, tuhahdettiin vain millainen hienostelija olen. Eipä paljon "hienosteltu" niissä harmaissa poikien collegepaidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Joko urheiluseurojen tuulipuvut ja toppatakit on mainittu? Niitä pidettiin päivästä toiseen joskus ysärin puolivälin jälkeen ja oli varmaan joku epävirallinen kisakin siitä, että millä seuralla on isoimmat ja räikeimmät painatukset niissä

Meillä oli seurasta oikeen kahiseva tuulipuku, jossa oli säästeliäästi yhtedellä värillä painetut seuran logo ja jotain mainoksia. Harrastus ja joukkueen jutut oli mulle supertärkeitä. Pidin takkia jatkuvasti, äidin vaatiessa että pitäisi jotain siistimpää käyttää koulussa! Printit ei kestäneet hyvin tuulipukukankaalla ja osalla mun kavereiden samanlaisista takeista ne alkoi hilseillä omia aikojaan pois ja viimeistään eka pesu hävitti ne miltei näkymättömiin. Mulla ne kesti käytössä, mutta pelkäsin ihan hirveästi että takki likaantuu ja äiti vaatii inhoamansa takin pyykkiin! Pidin takkia päivittäin, varoin kaikin keinoin likaamasta sitä, mutten halunnut puhua koko takista tai printtien pesunkestosta äidille mitään, koska hän oli muutenkin halukas kieltämään takin käytön harrastuksen ulkopuolella! 

Meillä oli säilynyt jonkin verran 30-luvun ruskehtavaa karkeata kangasta. 50-luvun alussa isäni sai toimeksi teettää siitä meille pojille polvihousut. Myös malli oli 30-luvulta, tai jopa 20-luvulta, suorastaan karmea, mutta ei hän siinä mitään outoa havainnut.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli säilynyt jonkin verran 30-luvun ruskehtavaa karkeata kangasta. 50-luvun alussa isäni sai toimeksi teettää siitä meille pojille polvihousut. Myös malli oli 30-luvulta, tai jopa 20-luvulta, suorastaan karmea, mutta ei hän siinä mitään outoa havainnut.

Tää nyt tästä ketjusta puuttui vielä. Vanhemmat pakotti suojeluskunnan tai punakaartin vaatteisiin. Kevyttä oli pukeutumisen murheet ysärillä.

Ainakin yhden nolon tapauksen muistan, elettiin -50 lukua, menin kylän ainoaan kauppaan, isosiskoni tekemässä uimapuvussa, joka oli kuin lakanakankaasta Uimapuku oli hyvin alkeellinen 12 vuotiaan tekele, mutta olin mielissäni  kun minulla oli nyt uimapuku.Kauppias, mies, katsoi mua vähän pitkään, oudosti ja muistan vieläkin sen katseen. Kerroin siskolleni, mutta hän vaan nauroin. En kehdannut toista kertaa käyttää sitä uimapukua missään.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vaatteet veljeltä pieneksi jääneitä rytkyjä. Jos ilmaisin haluavani jotain tyttömäisempiä juttuja, tuhahdettiin vain millainen hienostelija olen. Eipä paljon "hienosteltu" niissä harmaissa poikien collegepaidoissa.

Mä jouduin kanssa pukeutumaan isoveljen vanhoihin vaatteisiin ja se oli ihan kamalaa! Kavereilla oli ihania uusia vaatteita ja mulla aina poikien vaatteet ja vielä vanhat ja kuluneet. Ensimmäisestä palkasta kesätöistä ostin itselleni vaatteita.

Mulla oli oppikoulussa kummalliset punaiset vähän kiiltäväpintaiset ja sisältä nukkaiset housut. Alkuviikosta puhtaana hyvät mutta sitten venyi kamalat polvipussit joita yritin kotona venytellä suoriksi.Ainoat housut.  Muilla oli  V- farkkuja silloin 70-luvulla

Kaikki kamalat lakit. Sellainen valkoinen kypärämallinen,näytin astronautille. Sitten tyttöjen lapin lakki. Punainen,jossa sisäpuolella valkoinen karva. Että vihasin sitä lakkia,ja kiusattiin koulussa. Seuraava lakki oli vihreänruskea tupsulakki,aika ok siihen saakka,kunnes opettajan koira nappasi sen mun päästä. Koira repi tupsun. Opettaja kauhuissaan ja teki äkkiä lakkiin uuden tupsun. Sellaisen pitkähapsuisen värikkäistä langoista. Aivan järkyttävä,mutta sitä oli pakko pitää,kun opettajan mielestä lakki oli nyt hieno.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko urheiluseurojen tuulipuvut ja toppatakit on mainittu? Niitä pidettiin päivästä toiseen joskus ysärin puolivälin jälkeen ja oli varmaan joku epävirallinen kisakin siitä, että millä seuralla on isoimmat ja räikeimmät painatukset niissä

Meillä oli seurasta oikeen kahiseva tuulipuku, jossa oli säästeliäästi yhtedellä värillä painetut seuran logo ja jotain mainoksia. Harrastus ja joukkueen jutut oli mulle supertärkeitä. Pidin takkia jatkuvasti, äidin vaatiessa että pitäisi jotain siistimpää käyttää koulussa! Printit ei kestäneet hyvin tuulipukukankaalla ja osalla mun kavereiden samanlaisista takeista ne alkoi hilseillä omia aikojaan pois ja viimeistään eka pesu hävitti ne miltei näkymättömiin. Mulla ne kesti käytössä, mutta pelkäsin ihan hirveästi että takki likaantuu ja äiti vaatii inhoamansa takin pyykkiin! Pidin takkia päivittäin, varoin kaikin keinoin lik

Mä oli lukioikäisenä monen monta vuotta töissä urheiluseurassa juniorien ohjaajana. Lapsille kun jaettiin seuran vaatetusta niin käytäntö osoitti, että varmaan viidennes vanhemmista ei noudattanut sinne päinkään niide vaatteiden pesuohjeita vaan pilasi niistä printit pesussa. En tiedä kuinka paljon tämmösiä vaatemuistoja siinä sitten syntyi

Kyllä ne ykkösenä oli puuvillasukkahousut. Eivät pysyneet siististi jalassa, pyörivät jaloissa,roikkui joko haaroista tai jäi varpaan alle :). Ellei pitkät housut olleet päällä jalassa. Tönkkö kurahousut ja rukkaset. Rukkasilla ei saanut kunnon otetta ja kurapuku oli hiostava, toki hyvin suojaava. 

Äitini osti minulle aina liian pieniä vaatteita, joita hän sitten suurieleisesti itse suurensi. Yleensä suurennuskohdat näkyivät ja vaate oli pilalla. 

En toki ollut laiha lapsi, mutten valokuvista päätellen mitenkään sairaalloisen lihavakaan. Ilmeisesti asia oli äidilleni ongelma.

Vieläkin, kun katson itseäni peilistä, näen lihavan ihmisen, jossa ei ole mitään viehättävää.

Vierailija kirjoitti:

Äiti teetti tutulla ompelijalla minulle takin. Muuten ihan kaunis ajatus, mutta tuon ompelijan mallisto oli vuodelta 1970. Tuloksena alhaalta voimakkaasti levenevä, yläosasta tiukka takki, jossa liian leveät kaulukset ja hihankäänteet, sekä prameat napit. Täysin epämuodikas vaate vuonna -79. Tunsin itseni joksikin pelle-olioksi se päällä. 

Kahta en tajua menneisyydestä. Yksi on ompelijlla teettäminen, senhän on pakko olla ollut hirvittävän kallista. Ja näistä viesteistä voi päätellä että niukalla rahalla on menty. Toinen on vaatteiden tekeminen itse. En käsitä miten siihen on riittänyt vanhemmilla aikaa

Varhaisteininä rumat, kamalat Niken verkkarit, jotka eivät istuneet minulle mistään. Ne olivat matalavyötäröiset, ja vaikka koko ei sinänsä ollutkaan liian pieni, niin ne painoivat ja kiristivät.

Mulla oli lapsena jokin voimakas alemmuudentunne mitä tuli vaatteisiin. En voi ymmärtää, mistä tämä oikein juonsi juurensa, sillä en muista että minua olisi esimerkiksi kiusattu koulussa vaatteiden (tai minkään muunkaan) takia. Kun nyt katson vaikka päiväkerho- ja alakouluaikojen valokuvia, niin minulla on ihan samanlaiset saparot tai letit, collegepusero ja housut kuin lähes kaikilla kuvan lapsilla. Silti minulla eli lapsuudessa vahva tunne siitä, että olen jotenkin huonosti puettu, vaatteeni ovat rumat, muilla on kauniimpia vaatteita ja niitä on enemmän... Saan vieläkin tuosta alemmuudentunteesta kiinni helposti, mutta en keksi, mistä sen olin saanut päähäni.

Äiti kyllä ompeli minulle aika usein vaatteita ja monilapsisessa duunariperheessä ei uusia vaatteita osteltu huvikseen, vaan vain tarpeeseen. Oli iso juttu, kun sai uuden verkkaripuvun elokuussa koulunalkua varten. Mutta ei minulta koskaan mitään puuttunut - ihan ehjiä, siistejä ja kivannäköisiä vaatteeni olivat.

Vaatteet olivat aina liian isoja, koska "pitää olla kasvunvaraa". Minua kiusattiin siitä. Nyt voin onneksi antaa takaisin. Vanhempani ovat laitoksessa ja tuon sinne heille vain ihan liian isoja vaatteita ja keksin samanlaisia perusteluita. Sopivan kokoiset vaatteet hävitin. Sitä saa, mitä tilaa.

Sukkiin lasten sukkaliivit 60- luvulla.Niiden päälle villahousut reisiin asti..voi itkujwen itku.

No muilla tytöillä oli kyllä sama homma kun sukkahousuja ei vielä tehty lapsille .sitä kutinan ja kiristelyn määrää ei haluaisi muistaa.

Paksut sukkahousut. Oli ihan karmeaa, kun ne alkoi jäädä lyhyeksi, kun omat jalat kasvoi melkein sentin viikossa (pientä liioittelua...) ja haarukset roikkui puolivälissä reittä. Mutta poiskaan ei voinut vielä heittää, kun ei ollut reikiä varpaissa tai kantapäässä. Mutsi olis varmaan parsinut nekin ja varmaan pakottaisi vielä aikuisiälläkin ahtautumaan 10-vuotiaan sukkahousuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti teetti tutulla ompelijalla minulle takin. Muuten ihan kaunis ajatus, mutta tuon ompelijan mallisto oli vuodelta 1970. Tuloksena alhaalta voimakkaasti levenevä, yläosasta tiukka takki, jossa liian leveät kaulukset ja hihankäänteet, sekä prameat napit. Täysin epämuodikas vaate vuonna -79. Tunsin itseni joksikin pelle-olioksi se päällä. 

Kahta en tajua menneisyydestä. Yksi on ompelijlla teettäminen, senhän on pakko olla ollut hirvittävän kallista. Ja näistä viesteistä voi päätellä että niukalla rahalla on menty. Toinen on vaatteiden tekeminen itse. En käsitä miten siihen on riittänyt vanhemmilla aikaa

Aiemmin ompelijalla teettäminen ei ole ollut niin kallista kuin se on nykyään. Entisaikaan oikeastaan aika tavallista. Enempi se on uusi ilmiö, että kaikki vaatteet on kaupan halpisrättejä, jotka on tuotettu jossain hikipajalla.