Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Vierailija kirjoitti:
Kasarin lopussa/ysärin alussa oli pakko käyttää kaupan kerrastoja joihin kuului pitkät kalsarit ja pitkähihainen aluspaita. Siihen päälle äitin ompelema gollegeasu, joka oli hyvin väljästi mitoitettu. T-paitoja sai pitää vain kesällä, joten koulun sisäliikunnassa oli pakko olla siinä aluskerraston paidassa tai gollegessa. Sitten kun sai kaupan vaatteita, äiti pesi pilalle ne kaikki hienot painatukset.
Meillä käytettiin myös paljon kierrätysvaatteita, ja minua luultiin vatteiden ja kenkien perusteella pojaksi vielä yläasteella, mitään tyttömäistä ja vartalonmyötäistä ei saanut käyttää vaan kaikissa vaatteissa piti olla kunnon kasvunvara.
Että vihasin tuota termiä "kasvunvara". Tuota juttua voisi vielä täydentää sillä, että jos jotain kivaa t-paitaa oli kesällä niin se takuuvarmasti haalistettiin joko pesemällä valkaisevalla tendillä liian kuumassa tai sitten viimeistään kuivaamalla se keskellä pihaa häkkyräpyykkitelineessä, jolloin auringonvalo varmasti haalisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasarilapsi täällä.
Kun oli pieni, haalarit ommeltiin itse lehtien välissä tulevilla kaavoilla. Enstex-kankaasta, jos muistan oikein. Haalarit olivat tykäistuvia makkarankuoria, joissa kädet eivät voineet osoittaa kuin alaspäin, koska niin hihat oli istutettu.
Onneksi nykyhaalarit ovat väljiä ja hyvänmuotoisia.
Luulin jo, että meillä olisi tehty kaikki hölmöilyt, mutta sentään ei haalareita ommeltu kaavoista
Hirvein vaatemuisto taitaa olla se, ettei niitä vaatteita ollut riittävästi.
Tuli mentyä toisinaan kouluun talvellakin paljain jaloin (kengät siis sentään, muttei sukkia), kun ei ollut sukkia mitä pukea. Koulussa sain tästä sitten jatkuvasti sanomista.
Muut vaatteet sitten oli, mitä sattui halpakaupoista edullisimmin löytymään. Yläasteella tämän tiedostin parhaiten, kun näki miten kivasti muut pukeutuivat.
Tämä näkyy aikuisuudessa siten, että edelleen vaikea ostaa mitään itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on hyvä ketju. Vanhempien virheistä on opittu ja omat lapset ei ole vaatteista valitelleet
minun äiti osasi ommella. hänelle oli tärkeää, etten saanut tankokamaa marketeista, vaan hänen uniikkeja luomuksiaan, joita ennenkaikkea täti-ihmiset ihastelivat. kun niistä vapauduin, ostin monta vuotta vain huomaamattomia ja tavallisia vaatekappaleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille sisareni kanssa äitimme ompeli meille vaatteet ulkotakkeja ja hattuja myöten. Kevätjuhlamekkoon sai aina itse valita kankaan. Aina oli mieluisat kledjut.
Siitä on jäänyt tavaksi, ettei voi ostaa mitään sellaista, mitä näkee kaikkien päällä ja esimerkiksi Cittarissa tai tarjoustalossa myynnissä. Pitää ostaa jostain muualta pikkuputiikista.
Perin tyttönä veljien vanhoja vaatteita. Tosin muilla oli sama juttu. Aika harva koulussa pukeutui hienosti. Joskus mulla oli outoja vaatteita kun saatiin niitä sukulaisilta. Mutta eipä tuosta kauheasti välitetty, vaate kuin vaate.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti
Meillä äiti oli enemmän kuin tarkka, että vaatteita ei pilata pesemällä. Ja vaate oli pilalla, jos painatus oli kuorittu pesukoneessa. Sellasessa jos meille ilmestyi, sai mukaansa terveiset, että vaatteita ei keitetä, vaan pestään pesuaineella. Ja toisinaan seuraavalla kerralla, että ei niitä silti uiteta siinä aineessa. Aika monta hämmentynyttä lapsiparkaa joutui sellaista kuuntelemaan, eikä toki yhtään nolottanut kutsua kavereita käymään.
Näitä kuvallisia vaatteita kun tuli niin alkuun eivät todellakaan kestäneet kovia pesuja, mutta moni taisi tuolloin oletuksena pestä pyykit vähintään 60 asteessa. Tuohon aikaan hengasin jatkuvasti yhden kaverini luona ja olin miltei kateellinen kun hän ja hänen sisarensa sai paitoja haluamillaan kuvilla. Kyseessä oli vauraampi perhe, jossa molemmat vanhemmat teki pitkää työpäivää ja heillä oli lastenhoitaja, jonka vastuulla pyykit ja ruoanlaitot oli. Tämä lastenhoitaja ei tiennyt tai välittänyt yhtään siitä, miten kuvalliset vaatteet kuuluisi pestä, vaan hän yksinkertaisesti pesi ne pois kaverini ja hänen siskon ja veljen vaatteista. Järkykyin siitä niin paljon, että kun omia kuvallisia vaatteita joskus sain, niin vahdin silmä tarkkana, että miten ne pestään. Vaan eipä auttanut sekään loputtomiin, vahingossa tai "vahingossa" joskus munkin kuvallisia vaatteita päätyi liian kuumaan pesuun.
Vierailija kirjoitti:
Perin tyttönä veljien vanhoja vaatteita. Tosin muilla oli sama juttu. Aika harva koulussa pukeutui hienosti. Joskus mulla oli outoja vaatteita kun saatiin niitä sukulaisilta. Mutta eipä tuosta kauheasti välitetty, vaate kuin vaate.
Hienosti ei pukeuduttu, totta. Mutta riman alta kylläkin ja kyllä se vitutti. Omat lapset puen paremmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut pakotettiin käyttämään suoria kangashousuja ja paidan kanssa pitsikaulusta, kunnes olin tokalla luokalla. Silloinkin sain vakuutella ihan urakalla että tyttöjenkin on nykyään normaalia käyttää farkkuja, eikä kukaan pitäisi mua huligaanina vaikka en käyttäisikään enää pitsikaulusta. Tämä 90-luvun puolivälissä.
Kuinka vanhat sun vanhemmat oli? Mun esikoinen syntyi 1994 ja itse olen syntynyt 1974 eikä munkaan lapsuudessa ollut kellään mitään suoria housuja ja pitsikauluksia. Mullakin oli lapsena farkut vaikka inhosin niitä.
On aika kullannut muistosi!
Vm-71
On ehkä ollut paikkakuntakohtaista. Mun kotiseudulla tyttölapset pitivät milloin farkkuja ja milloin suoria housuja koulussakin 70-luvulla. Pitsikauluspakkoa ei ollut siihen aikaan meillä päin koskaan.
Vm-62
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasarin lopussa/ysärin alussa oli pakko käyttää kaupan kerrastoja joihin kuului pitkät kalsarit ja pitkähihainen aluspaita. Siihen päälle äitin ompelema gollegeasu, joka oli hyvin väljästi mitoitettu. T-paitoja sai pitää vain kesällä, joten koulun sisäliikunnassa oli pakko olla siinä aluskerraston paidassa tai gollegessa. Sitten kun sai kaupan vaatteita, äiti pesi pilalle ne kaikki hienot painatukset.
Meillä käytettiin myös paljon kierrätysvaatteita, ja minua luultiin vatteiden ja kenkien perusteella pojaksi vielä yläasteella, mitään tyttömäistä ja vartalonmyötäistä ei saanut käyttää vaan kaikissa vaatteissa piti olla kunnon kasvunvara.
Että vihasin tuota termiä "kasvunvara". Tuota juttua voisi vielä täydentää sillä, että jos jotain kivaa t-paitaa oli kesällä niin se takuuvarmasti haalistettiin joko pesemällä valkaisevalla tendillä liian kuumassa
Kasvunvaraa vaatteissa oli kyllä mutta kun hiukset piti leikata, niin otettiin vähän enemmän kerralla, että ei tarvitse heti leikata uudestaan. Kampaajalle ei tietenkään päästy, vaan äiti leikkasi kotona. Haaveilin pitkistä hiuksista ja joka kerta kutrit nyrhittiin pottamalliseksi. Taisi olla jonkinlaista outoa vallankäyttöä äidiltä. Tällaista 70-luvun lopussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sammakonvihreät plyysihousut. Veljellä oli shortsina. Lähes itkettiin näiden takia. Muppetit oli muotia ja Kermit kaikkien huulilla.
Kaikki sellaiset vaatteet, jotka olivat karheita, pistelivät ja ärsyttivät ihoa. Niiden pitäminen oli täyttä tuskaa, mutta pakko oli, kun oli hankittu. Sovittamatta tietenkin.
Jouduin pitämään siskolta pieneksi jääneitä vaatteita. Se oli hirveää, koska hän päätti vaatteiden hankinnasta ja hänellä oli aivan erilainen ruumiinrakenne ja maku. lisäksi koulusa kaverit huomauttelivat, että mulla on siskon vanha vaate
Mun äiti rakastaa pinkkiä ja puki mut aina pinkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Juhlissa mulle laitettiin aina tirorilaistyylinen mekko, johon kuului essu ja valkoinen röyhelöhihainen paita. Vanhempieni mielestä hirmu söpö. Ostettiin aina uusi dirndl kun kasvoin edellisestä yli. En tiedä eikö 80-luvulla ollut lapsille "normaaleja" juhlamekkoja muka saatavilla vai oliko tämä vanhempieni oma tyylipakkomielle. Inhoan kaikkia perinnetyylin vaatteita tästä syystä. Omalla 5-vuotiaalla on kaunis juhlamekko eikä mikään Octoberfest-roolipuku.
Kutsuttiin paimenpuvuksi, oli tosi suosittu kasarilla (Pikku Heidi -buumia?) Minullakin sellainen oli. On tallessa vieläkin ja oma tyttöni ihastui siihen 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut pakotettiin käyttämään suoria kangashousuja ja paidan kanssa pitsikaulusta, kunnes olin tokalla luokalla. Silloinkin sain vakuutella ihan urakalla että tyttöjenkin on nykyään normaalia käyttää farkkuja, eikä kukaan pitäisi mua huligaanina vaikka en käyttäisikään enää pitsikaulusta. Tämä 90-luvun puolivälissä.
Kuinka vanhat sun vanhemmat oli? Mun esikoinen syntyi 1994 ja itse olen syntynyt 1974 eikä munkaan lapsuudessa ollut kellään mitään suoria housuja ja pitsikauluksia. Mullakin oli lapsena farkut vaikka inhosin niitä.
On aika kullannut muistosi!
Vm-71On ehkä ollut paikkakuntakohtaista. Mun kotiseudulla tyttölapset pitivät milloin farkkuja ja milloin suoria housuja koulussakin 70-luvulla. Pitsi
Sellaiset irtonaiset pitsikaulukset oli muotia kasarin lopulla. Mun yläasteen luokkakuvassa monella on sellainen.
Onhan näitä vieläkin paljon kaupanhyllyllä ja hyvin on päiväkodissa menneet lapsella. Koululaiselle en kyllä laittaisi