Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Lapsena vihasin vaatteiden ja kenkien shoppailua. Vanhemmat aina vänkäsivät vastaan miksi en tykkää siitä tai tuosta tai eikö ne ja nuo nyt ole ihan hyvät ja paremmat. Sanoin mistä pidin ja mitkä halusin, no enhän niitä saanut kun vanhempi tiesi mua paremmin mitkä kengät ei hierrä mun jalkoja, mikä paita on kivempi, mikä takki parempi, mitkä farkut istuu paremmin ja mikä on sopiva sitten puolen vuoden päästä, vaikka tarve asialle X oli nyt. Eikä mun vanhemmat edes välittäneet mitä mulla oli päällä, näytin kamalalta osittain kapinointina tuohon kontrolloimiseen. Aina oli tappelun takana saada sellainen etsimämme ja tarvitsemani tuote minkä halusin vaikka hinta olisi ollut sama. Ja aina oli muka kiire pois kaupoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin lapsi 70-luvulla, joten kaikki vaatteet olivat silloin karmeita. Kun kasvoin teiniksi, kävin läpi äitini vanhat 50 ja 60 luvun vaatteet ja löysin ihanuuksia joita aloin käyttämään. Koulussa jotkut nauroivat minulle, mutta en välittänyt. Pukeudun edelleen naisellisesti ja näyttävästi.
Minäkin muistan ne täällä jo mainitut pitsikaulukset 90-luvun alusta. Katselin jokin aika sitten vanhoja valokuvia eskarista ja ekaluokalta. Minua huvitti, kuinka kuvissa oli tyttöjä, joille pitsikaulus oli puettu Turtles- tai Smurffi-collegen kaveriksi. :D
Sukkahousut on aina ollut painajainen. Lapsena niitä joutui hampaat irvissä kiskomaan jalkoihin. Aikuisena en ole käyttänyt koskaan.
Äiti pakotti pukemaan kouluun päälle tummanvihreän paidan, jossa oli piirroskuva leijonasta moottoripyörän päällä. Siis poikien paita, minä olin tyttö. En olisi millään halunnut pukea sitä enkä edes tiedä, mistä se oli meille tullut. Tiesin, että muut lapset pilkkaisivat paitaa ja niin kävikin. Ei minun sitä enää toista kertaa tarvinnut pukea, mutta en ymmärrä, miksi minut piti pakottaa käyttämään sitä edes sen yhden kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähävaraisten perheiden koululaisille jaettiin 50-luvulla Helsingissä kaupunginpuolesta päällysvaatteita, joita oli vain yhtä määrättyä mallia ja kuosia, jotka kaikki tunnisti. Kyllä todella hävetti käyttää näitä ja olla pilkan kohteena.
Ehkä ikävimpänä on jäänyt mieleen vaatteiden aiheuttamat epämiellyttävät tuntemukset kuten kaulalla kutiseva villa, hihan ja tumpun väliin tunkeva lumi, kinnaavat sukkahousut, leukaa hiertävä takin vetoketju tai linttaan menevät kengät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruskea verkkaripuku esiteininä. En käytä sitä väriä ikinä enää.
Minulle villavaatteet olivat kauhistus, kun ne kutittivat aivan hirveästi. Edelleenkään en voi pitää mitään kutittavia vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Mintunvihreät kurahousut. Inhosin niitä syvästi.
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70 luvulla leveälahkeiset housut.inhosin niitä kun jäivät aina pyörän ketjujen väliin.
Vierailija kirjoitti:
Poolopaidat. Tuntui kun olisi kuristunut.
Yksi talvitakki oli niin painava että tuntui ettei jaksa liikkua.
No nyt kun sanoit poolopaidat niin minäkin muistin yhden vaatteen joka ei ollut mieluinen. Se oli sellainen viininpunainen poolopaita, jossa oli ohuita viivamaisia harmaita raitoja. Kuosi ja myös kankaan laatu oli kalsarimainen. Poolokaulus oli ahdistava eikä oikein sopinut mulle kun sai kaulan näyttämään lyhyeltä. En kuitenkaan kieltäytynyt käyttämästä. Muuten muistan enemmän tai vähemmän tykänneeni kaikista vaatteistani. Iso osa vaatteistani, myös e.m. poolopaita, oli äitini siskon minua muutaman vuoden vanhemmalle tyttäreelleen tekemiä. Hän oli tehnyt jopa toppatakin ja samasta revontulimaisen värikkäästä kankaasta baskerin. Takissa oli hupun kiristysnyörien päässä tekoturkistupsut ja baskerissa koristeena samanlainen tupsu. Joku olisi ehkä voinut inhotakin tuollaisia, kun eihän muilla lapsilla ollut mitään samantapaista, mutta minä tykkäsin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti rakastaa pinkkiä ja puki mut aina pinkkiin.
MInut puettiin vaaleansiniseen, vaikka olisin halunnut kirkkaanpunaisia tai vihreitä vaatteita. En voi aikuisenakaan sietää vaaleansinistä. Tiedän, että se väri sopii minulle hyvin, mutta vanhat pikkua traumat palaavat mieleen.
En muista mitään tuommoista. Ainoa oli se, että äiti yritti nähdä kaiken taloudellisesti. Jos tuolle nyt ostetaan tuommoinen vaate, niin seuraavallekin se käy ja ehkä seuraavalle.
Joten mä en koskaan saanut hametta/mekkoa, kun olin vanhin ja seuraavat olivat poikia.
Muistan, että olin n. 6vuotiaana itse väsännyt hamosen joulunviettoon kotona. Siis se oli semmoisen valtavan nallen hame, johan mä "mahduin". Semmoinen tirolislaismekko tapanen. Puhvihihat ja kirjailuja. Vähän olin sitä jatkanut mummilta saaduilla valoverhon palasilla (yhden jätin hunnuksi, toisen "mekon" kaveriksi), harsonut ne yhteen ja punaisella lahjanauhalla koristellut. Tonttulakki päähän ja mä olin maailman ylpein ja kaunein mekon käyttäjä.
Äkkiä se siitä sitten itkuksi vääntyi, kun äiti ei sulattanut tilannetta ollenkaan. Oli pakko vaihtaa pois ja pitää niitä kamalia tummanruskeita sammareita. Sen joulun joulukuvat ei ole olleet kovin mairittelevia. Mä murjotan kunnolla, jos en itke.
Äiti usein vieläkin kertoo lapsille, että kun pitää olla niin itepäinen, mitään tuo ei uskonut. Meni koko joulu pilalle, kun yksi olisi ryysyläisenä halunut olla.
Yhden kuvan isä oli napannut se luomus päällä. En hymyillyt, mutta tyytyväisyys näkyy silmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli viisivuotiaana maailman hienoin t-paita, vaaleanturkoosi ja etumuksessa pingviinejä. Rakastin sitä paitaa ja olisin halunnut säilyttää sen ikuisesti, mutta se piti antaa pikkusiskolle kun jäi liian pieneksi omaan käyttöön. Itkusta ja huudosta huolimatta jouduin siitä luopumaan ja typerä pikkusisko tuhosi paidan muutaman käyttökerran jälkeen.
Meillä tuhoa ja itkua ei aiheuttanut pikkusisko vaan entisajan pyykinpesu, jossa käytettiin kovia lämpöjä, koska vanhan ajan vaatteet kesti sen. Yksi kesä saimme shortseja ja t-paitoja, joissa oli kumista tehtyjä painatuksia. Ne olisivat vaatineen hellän pesun kestääkseen, mutta eipä niitä kukaan muistanut tai viitsinyt erikseen pestä. Valkoisia vaatteita pestiin enimmillään jopa 95 asteen pesussa, ja sinne taisi vaaleat t
Lapsillani oli useita kuviollisia puseroita vuosien varrella. En muista, että kuvat olisivat hankautuneet pois pesussa. Ehkä sitä tapahtui, jos vaate oli ollut käytössä monta kuukautta ja pesty usein. Käänsin puserot aina nurinpäin ennen pesua. Muistelen, että pesuohjeissa käskettiin tehdä niin.
Ysärin villahousut, kutittavaa lampaanvillaa, liian kapeat lahkeet ja liian iso housuosa. Valuvat liian pienet sukkahousut. Röyhelömekot, joista kyllä itse tykkäsin silloin. 😄
Vierailija kirjoitti:
Froteiset bikinit. Kun menin uimaan niin niistä tuli järkyn painavat ja housut tippuivat kinttuihin. Taisi olla vielä ostettu kasvunvaraa😀
Minulla oli myös froteebikinit. Housut pysyivät kuminauhan ansiosta päällä kun puristelin niitä kuiviksi, mutta yläosa roikahti napaan asti. Lisäksi niistä näkyi märkänä läpi, koska olivat valkoiset 😭. Olin 6-vuotias, isoveljen ja tämän kavereiden kanssa uimassa rannalla missä oli muitakin lapsia. Häpesin silmät päästäni, joten menin äkkiä takaisin veteen piilottamaan bikinikatastrofini, minkä seurauksena astuin äkkisyvään ja meinasin hukkua.
Vierailija kirjoitti:
Olin ala-asteiässä niin lihava ettei minulle löytynyt sopivia housuja kaupasta. Äiti ompeli minulle paljon vaatteita. Ensimmäiset farkut sain joskus yläasteikäisenä kun olin laihduttanut kuudennella luokalla niin paljon että edes jotkut mahtuivat päälle. Ensimmäiset rintaliivit oli äidin työkaverin tyttären vanhat.
Näitä lukiessa tulee väkisin ajatus, että olikohan monessa perheessä rahapula. Se voi olla yksi selitys miksi vanhemmat valitsivat lapsilleen vaatteet. Oli pakko olla tarkkana, jotta rahat riittivät. Silloin oli saatavilla hyvin vähän yhteiskunnan apua. Ihmisten piti tulla toimeen sillä rahalla, joka perheellä oli käytössä. Näitä nykyisiä kirpputoreja ei ollut (kenelläkään ei ollut ylimääräistä ja turhaa tavaraa kotona) eikä tietenkään ollut mitään käytettyjen tavaroiden nettimyyyntiä
Mulla oli joskus ala-asteen kevätjuhlassa äitini (minulle ihan liian iso) puku olkatoppauksilla 🤦🏼
Vierailija kirjoitti:
Enstex-haalarit, että kiitti vaan vtsti, mutsi.
Ne suojasivat lapsen sisävaatteita lialta ja kulumiselta. Paljon pahempaa oli joskus 50-luvulla, kun haalareiden eli suojapuvun popliinikangas ei pitänyt kosteutta yhtään ja vaatteet kastuivat sadesäällä ja sateen jälkeen nopeasti.
Ne oli sukkanauhaliivit joihin sukat laitetaan kiinni.