Lue keskustelun säännöt.
Kamalin vaatemuisto lapsuudesta
Pakottiko vanhempasi pukemaan jotain, jota et olisi halunnut päälle laittaa? Oletko aikuisena esim. valokuvista huomannut, että päällesi oli lapsena laitettu jotain järkyttävää? Oma 1-vuotisvalokuvani köllöttelee vanhempieni seinällä. Ylläni kuvassa on järkyttävä röyhelöprinsessahirvitys, jossa on rusettia, paljettia, puhvia ja ties mitä härpäkettä.
Kommentit (494)
Lähes kaikki vaatteet. Olin vielä kovin kiltti lapsi enkä protestoinut koskaan. Paitsi yhden kerran...mummuni vei minut kenkäkauppaan tarkoituksena ostaa uudet kävelykengät. Kaikki hankinnat tehtiin järkevyys edellä, ulkonäöstä viis. Välillä tuntui jopa, että rumuudesta sai vaan lisäpisteitä.
Kenkäkaupasta löytyi sitten todella järkevät kengät. En ole ikinä nähnyt sellaista mallia. Se oli niin leveä ja leveni varpaita kohti, että voisi kuvitella sen olevan suunniteltu Aku Ankalle. Muuten kengät olivat ruskeaa nahkaa tai jotain vastaavaa. Vaikka olin ylikiltti lapsi, siinä tuli raja. En voinut sanoa, että ne ovat rumat ja inhoan niitä. Aloin vaan kävellä niin kierossa, että sain ne väkisinkin sattumaan jalkoihin. Siten saatoin rehellisesti sanoa, että ne sattuvat, eikä niitä sitten ostettu.
Alusvaatteista alkaen mikään vaatteista ei ollut minun mieleeni. Äidillä -saati mummulla- ei ollut silmää vaatteille. Kadehdin muita lapsia, joiden äidit osasivat valita kivoja vaatteita. Itseäni lähinnä hävetti. Vielä aikuisuuden kynnyksellä elin tässä, jossa rumat koreilee vaatteilla ja tyylikäs pukeutuminen luetaan hienosteluksi. Vielä aikuisena vaatekaapissani oli toki jo niitä kivojakin vaatteita, mutta myös tylsiä ja 'järkeviä', jotka ei koskaan tuntuneet miellyttäviltä päällä. Kunnes muutama vuosi sitten eräänä päivänä riitti. Tyhjensin koko vaatekaapin. Jätin muutaman vaatteen, muut laitoin kiertoon tai pahimmat heitin pois. Päätin samalla, että vaatekaappiini tulee jatkossa vain sellaisia vaatteita, joista oikeasti tykkään.
Lapsen kohdalla toimin jo alusta alkaen toisin. Hassua sinänsä, että itselle se oikeutus kauniisiin asioihin tuli niin paljon jälkijunassa.
N56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päällimmäisenä muistan, että vaatteita oli hirveän vähän. Erityisesti takeissa ja housuissa säästettiin. Äidin mielestä tytär ei tarvinnut muuta, kuin talvitakin, joten syksyllä ja keväällä sai sitten itse keksiä mitä laittaisi päälle. Muistan yhden syksyn, kun ei ollut muuta, kuin räileän oranssi verkkatakki, jota vihasin muutenkin. Yhdet päällyshousut ja kenkiin niin paljon kasvunvaraa, että ne lonksuivat jaloissa. Nykyisin sitten on ainakin takkeja riittävästi jemmassa,
Vierailija kirjoitti:
Sammakonvihreät plyysihousut. Veljellä oli shortsina. Lähes itkettiin näiden takia. Muppetit oli muotia ja Kermit kaikkien huulilla.
Sorry, mutta 🤣🐸😂
Meillä lapsilla oli aika pitkään Marimekon trikoopaitoja, en sitten tiedä, oliko vanhemmat varakkaita. Haalarit olivat enstex-kangasta, jota ilmeisesti 70-luvulla kaikilla oli.
Kasarilla sain ensimmäisiksi rintaliivikseni isän työkaverin perheen tyttäreltä nailonisia rintaliivejä, joiden kuppi oli aivan liian suuri. Vielä myrkyn vihreät ja toiset p****n ruskeat.
Olin katkera, kun kasarilla en saanut niitä neonvärisiä ulkoiluvaatteita.
Isä osti viidennellä luokallani uudet monot kasvunvaralla. Koko 39. Käytän nykyään aikuisena kokoa 37.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvun lapsena muistan ennen kaikkea helvetin epämukavat, alaspäin valuvat villasukkahousut.
Ja lapset piti pukea johonkin vanhempien mielestä söpöihin asuihin, tyyliin karvahattu ja pieksut. Onneksi nykyään tehdään mukavia ja käytännöllisiä lastenvaatteita.
🇺🇦🇮🇱
Olin aika pieni kun päälleni puettiin tavallinen pitkähihainen paita, jotain trikoota se oli ja beesinvärinen. En tykännyt siitä kun olin sen tunkenut johonkin kukkamaljakkoon, josta äiti sen myöhemmin löysi. En ollut tainnut vain osata oikein sanoa että tuo paita on niin kaamea etten halua sitä. Se paita näkyy edelleen yhdessä vanhassa valokuvassa. :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen -68 syntynyt naispuolinen. Nuoruudessa vaatteeni olivat todella karseita, mutta pahinta oli, ettei minulla ollut ollenkaan vöitä, vaan jouduin käyttämään henkseleitä...! Ja vihasin niitä. Mulla on kuva mummon synttäreiltä vuodelta -75, siinä istuu kuusi tyttölasta sohvalla. Kahdella serkulla ja kolmella pikkuserkulla siistit housut ja nätit, tyttömäiset paidat, minulla unisex-mallia raidallinen neulepaita, ruskeat housut ja ne sa...nan henkselit, vieläkin risoo nähdä sitä kuvaa.
Kalsarit, korvaläpät, kypärämyssyt ja korvaläpät.. Asuttiin Pohjois-Suomessa ja pakkasta riitti. Kuljin kuitenkin koulumatkani bussilla, joka kulki talomme edestä. En siis joutunut odottamaan bussia kuin vajaan minuutin koska näin ikkunasta koska se oli tulossa. Sama vajaa minuutti koulusta palatessa ja sisälle kävellessä.
Talvisin piti pitkien housujen (yleensä farkut) alle pukea parhaimmillaan kahdet välihousut. Ja nämähän 80-luvulla olivat sellaisia paksuja ja jäykkiä puuvillakalsareita, joten hyvä että housut sai edes kiinni noiden päälle. Sillä ei olla mitään merkitystä, että sisällä oli jatkuvasti kuuma.
Tämä pukeutumispakkomielle koski myös pipoa, jota piti alkaa käyttää vähintään syyskuun lopussa ja käytöstä voi luopua ehkä toukokuun puolivälissä. Pakkasella päälle laitettiin korvaläpät ja alle kypärämyssy (vielä yläasteellakin). Hansikkaita ja kintaita myös oli parhaimmillaan useat päällekkäin.
Ehkä olisin selvinnyt ne 15 minuutin välitunnit vähemmälläkin vaatteilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isä osti viidennellä luokallani uudet monot kasvunvaralla. Koko 39. Käytän nykyään aikuisena kokoa 37.
Mun vuonna 1986 ostetut hiihtomonot kokoa 40 on mulle vieläkin liian isot.
N52 v, kenkä 38
Vierailija kirjoitti:
70 luvun kaikki vermeet. Polyesteriä.tai nailonia kaikki vaatteet. Tiukan mallisia, kainalohiki alkoi heti haista. Paksut sukkahousut jotka valuivat haaroista alas polvia kohti ja kova sauma alkoi hangata reisien sisäpintaa.
Voi sitä onnea kun lukioikäisenä sain ensimmäisen collegepuseron! Tummansininen, tavallinen raglanhihainen. Vieläkin muistan miten ihanalta ja muodikkaalta tuntui olo se päällä.
Nyt tuli muistoja mieleen!
Äiti teetti kylän ompelijalla minulle mekon. Kankaassa oli villaa, jota ihoni ei siedä yhtään. Kainalosaumat ja kaula-aukko liian ahtaat ja kuristavat. Ai että voikin vihata jotakin vaatekappaletta niin paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä ikäluokkaa, kun oli aluspaidasta sukkanauhat sukkiin. Nauhat välillä irtoilivat napeista ja sukat menivät kurttuun.
Minusta on 3v 60-luvulta kuva, jossa päälläni on lyhyt vekkihame, alushousun puntit näkyy, sukat kiinni paidan sukkanauhoilla ja kumisaappaat väärissä jaloissa.
Nauru pääsi, kun kuvittelin tämän näyn. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasarin lopussa/ysärin alussa oli pakko käyttää kaupan kerrastoja joihin kuului pitkät kalsarit ja pitkähihainen aluspaita. Siihen päälle äitin ompelema gollegeasu, joka oli hyvin väljästi mitoitettu. T-paitoja sai pitää vain kesällä, joten koulun sisäliikunnassa oli pakko olla siinä aluskerraston paidassa tai gollegessa. Sitten kun sai kaupan vaatteita, äiti pesi pilalle ne kaikki hienot painatukset.
Meillä käytettiin myös paljon kierrätysvaatteita, ja minua luultiin vatteiden ja kenkien perusteella pojaksi vielä yläasteella, mitään tyttömäistä ja vartalonmyötäistä ei saanut käyttää vaan kaikissa vaatteissa piti olla kunnon kasvunvara.
Että vihasin tuota termiä "kasvunvara". Tuota juttua voisi vielä täydentää sillä, että jos jotain kivaa
Minulla taas oli kolme pitkätukkaista isosiskoa ja äiti oli kyllästynyt niiden hiusten hoitoon joten minulla pidettiin pottatukkaa koko lapsuuden ajan. Uskotteli, että se sopii minulle niin hyvin ja on muotiakin. No olihan sellaisia 70-luvulla muillakin, se on totta. Omalle tyttärelleni kasvatin sitten pitkät hiukset ja hän on niistä tykännytkin (olisi tietenkin saanut vaihtaa pituutta halutessaan).
T. Se ahtaasta villamekosta kärsinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut pakotettiin käyttämään suoria kangashousuja ja paidan kanssa pitsikaulusta, kunnes olin tokalla luokalla. Silloinkin sain vakuutella ihan urakalla että tyttöjenkin on nykyään normaalia käyttää farkkuja, eikä kukaan pitäisi mua huligaanina vaikka en käyttäisikään enää pitsikaulusta. Tämä 90-luvun puolivälissä.
Kuinka vanhat sun vanhemmat oli? Mun esikoinen syntyi 1994 ja itse olen syntynyt 1974 eikä munkaan lapsuudessa ollut kellään mitään suoria housuja ja pitsikauluksia. Mullakin oli lapsena farkut vaikka inhosin niitä.
Eri, mutta mä syntynyt myös 1974 ja mun vanhemmat, s. 1945 ja 1947, kyllä laittoivaat pukeutumaan suoriin housuihin, pitsikauluksiin, tai kauluspaitoihin ja rusettiin. Olin vieläpä koulussa, jossa oli ns. alemman sosiaaliluokan jälkeläisiä kaupungin vuokrataloista, niin kyllä prinsessaa rusetteineen ja letteineen naurettiin.
Ooh, ne tiukat letit! Tunsin kirjaimellisesti, että silmäni olivat lettien takia ihan viiruina, eikä niitä saanut kunnolla auki.
Ja se, kun lettejä tehtiin aamulla ja kammattiin kauheita takkuja pois hiuksista kovakouraisesti.
Kaffebulla kirjoitti:
70-luvun lapsena muistan ennen kaikkea helvetin epämukavat, alaspäin valuvat villasukkahousut.
Ja lapset piti pukea johonkin vanhempien mielestä söpöihin asuihin, tyyliin karvahattu ja pieksut. Onneksi nykyään tehdään mukavia ja käytännöllisiä lastenvaatteita.
Mä olen 80-luvun lapsi ja yhtälailla kärsin villasukkahousuista, karvahatuista ja pieksuista.
Luokkakavereillani oli jo kivoja vaatteita, oli karkkivärejä ja neonvärejä, oli kivoja neuleita ja collegepaitoja, farkkuja ja urheiluvaatteita.
Mun maalta kotoisin olevat vanhempani ostivat vaatteet jostain säästötexien alelaareista ja äiti vielä ompeli ja neuloi jotain hirvityksiä itsekin.
Lisäksi vaatetta piti pukea aina aivan liikaa. Paksuja villapaitoja, niitä suoraan saatanasta olevia villasukkahousuja ja toinen saatanallinen vaatekappale nimeltään laamapaita. Talvella oli aina liian kuuma, hiki ja toisinaan ihan huono olla paahtuessani niissä tamineissa.
Usein nämä vanhempieni vaateratkaisut olivat kai jokin alistamisen alamuoto; kyllä ne sulle välttää.
Nykyisin olen todella tarkka vaatteistani ja mitään kyllä ne välttää-vaatteita ei kaapistani löydy. Ikinä ei myöskään ole liian kuuma, vaan aina on vuodenajasta tai säästä riippumatta sopivat vaatteet.
En muista yksittäistä vaatetta, muistan vain sen, että joka kerta vaateostoksilla riideltiin äidin kanssa. Meidän maut ei kohdanneet yhtään ja en ymmärrä vieläkään, miksi en saanut valita mieleisiäni vaatteita, vaan äidin maun mukaisia. Kyse oli kuitenkin markettivaatteista, ei esimerkiksi siitä, että mulla olisi ollut liian kallis maku.
Inhoan edelleenkin yli nelikymppisenä vaatteiden ostamista ja en ole löytänyt omaa tyyliäni. En sitä kyllä enää etsikään. Kunhan on jotain päällä, mikä tuntuu mukavalta. Juhlapukeutumisesta yritän selvitä hengissä ja välttelen kameroita, etten tule ryysyineni ikuistettua.
Siskon vanhat vaatteet oli ehkä kamalinta, koska ikäero teki sen, etteivät ne muistuttaneet enää mitään oman l apsuuteni muoteja.
Äiti teki myös itse suurpiirteisesti vaatteita mulle mikä siis tarkoittaa, että aniharvoin lopputulos oli mitään muotia.
Yhden kauniin neulotun puseron muistan
Aina ne isovejelle pieniksi jääneet. Yhden kerran kansakoulussa köyhänapuna saadut kengät. Vähintään viisi numeroa liian isot ja eripari nauhat. Aina vittuiltiin. Varsinkin isojen talojen kersat.
AI kamala. Luulin että olin ainoa joka kärsi tästä. Äidilläni ei itsellään ollut koskaan pitkiä hiuksia, eikä hän osannut niitä hoitaa. Yritti kammalla selvittää mun takkuja, hoitoainetta ei ostettu koskaan. Niinpä ratkaisuna oli pottatukka.