Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joilla pää ei kestä pienintäkään stressiä? Koko ajan kehitän uusia stressin ja murheen aiheita..
17.02.2019 |
Olen aina ollut kunnon stressipallo. Isot asiat (esim. muutto) aiheuttavat mulla ihan järkyttävän pitkäkestoisen stressin ja jos ei ole isoa stressattavaa niin murehdin arjen pikkuasioita. Meillä oli uuden vuoden tienoilla muutto ja tiesimme tämän muuton n. puoli vuotta etukäteen. Koko syksyn murehdin ja stressasin, mietin koko ajan kaikkia maksuja ja tavaroiden siirtämistä ja loppusiivousta ja uutta ympäristöä ja ja ja.. Kävin päässäni läpi kaikki mahdolliset skenaariot. Nyt kun muutto on ohi niin keksin taas uutta murehdittavaa, kuten vaikkapa pitäisikö tuparit järjestää.
Arjessa mietin koko ajan kaikkia pikkujuttuja, esim. saatan stressata koko päivän jos olen menossa töiden jälkeen autolla lääkäriin, koska pelkään kauheasti myöhästymistä. Yllättävät tilanteet saavat minulle ison stressipiikin aikaan, esimerkiksi jos olen menossa jonnekin matkalle ja saankin flunssan vähän ennen matkaa niin alan heti panikoida pääsenkö lähtemään ja pää käy kaikki mahdolliset skenaariot läpi.
Alan olla siinä pisteessä, että kroppa tuntuu pettävän alta. Päänsärky on ihan jatkuvaa johtuen varmasti kehon lihaksiston jännitystiloista. Olen koittanut joogata lähes päivittäin, mutta silti en saa tätä ajatusketjua pysähtymään ja joogatessakin ajatus saattaa eksyä töihin. Olen joutunut olemaan migreenin/pääkivun takia pois jonkin verran töistä ja uskon, että tämä migreenin jatkuvuus johtuu juuri siitä kun käyn ihan järkyttävästi ylikierroksilla. En todellakaan haluaisi, että tämä stressailu vaikuttaisi mun työkykyyn. Nyt mulla meni viime viikolla selkä ja jouduin (alustavasti) neljäksi päiväksi sairaslomalle. Pelkään ja stressaan täältä sängyn pohjalta parhaillaan, että mitähän esimies tuumii kun vien saikkutodistuksen, olenkohan ollut liikaa saikulla, hävettää, nolottaa, mitä jos kohta tulee taas pää tosi kipeäksi ja tulee taas saikkupäivä pian tämän jakson jälkeen, saanko potkut yms.. Siis aivan mieletön ajatuskehä koko ajan päässä ja nythän mulla olis oiva tilaisuus tässä oikeen rentoutua ja parannella tätä selkää, mutta rentoutumisesta ei tietoakaan..
Meditointia olen koittanut, että antaisin olla kehon ihan rento ja kuunnella vaan niitä ohjeita.. Silti tuntuu jotenkin hankalalle ja sama filmi alkaa pyöriä päässä viimeistään harjoituksen jälkeen. Voi kunpa olisin niitä ihmisiä, jotka eivät murehdi mitään tai stressaa mistään! Hakeuduin joku aika sitten ihan psykoterapiaan tämän vuoksi, koska on pakko tehdä tälle jotain ja alkaa jo työkykykin kärsiä fyysisten oireiden vuoksi. En ole vielä saanut terapiasta apua, tai no ehkä sen verran että kai tämän jatkuvan stressin taustalla on joku pelko kontrollin menetyksestä..
Onko muita murhetijoita ja stressaajia? Mikä teillä on auttanut? On todella ikävää kun keksin murhetia ihan kaikkea etukäteen. Esim. mulla ei ole lapsia ja olen jo etukäteen käynyt kaikki kauhuskenaariot päässä läpi, että entäpä jos saisin lapsen ja sit sillä ois vaikka syöpä. Kaverillani kolme lasta ja hänellä ei kuulemma ole mielessä kertaakaan käynyt äitiytensä aikana, että lapselle voisi vaikka syöpä tulla. Tuntuu, että ei muut edes mieti asioita etukäteen ja miksipä pitäisikään..
Kommentit (73)
Siis olen just samanlainen ja pahimmassa tapauksessa ahdistun. Pari vuotta sitten olin kireä kuin viulun kieli ja uuvuin. Muistan, kun olin menossa lääkäriin ja myöhästyin ruuhkan takia 10 minuuttia ja sain totaalisen hermoromahduksen paikan päällä lääkärin edessä, joka neuvoi mua hiljentämään tahtia. Menin terapiaan opettelemaan, että 70% riittää. Että kaikkea ei voi kontrolloida. Menin mindfulness kurssille, josta on ollut eniten apua. Jos iskee kiire, niin istun alas ja hengitän 10 kertaa syvään. Yllättävää miten siinä jo pääsee pahimman paniikin yli. Suosittelen rentoutusharjoituksia, hengitysharjoituksia, mindfulnessia, sopivaa määrää liikuntaa. Pitää nukkua ja levätä riittävästi. Mulla lukee kaleterissa kahtena päivänä viikossa, että nyt sohvalle löhöömään, mitään ei saa tehdä, katselet seinää vaikka, otat päiväunet. Sun on päästävä tuommosesta ajatuskierteestä eroon, opeteltava ajattelemaan eri tavalla. Opettele rentoutumaan ja nauttimaan asioista, pienistäkin. Olen itse 42, korkeakoulutettu ja asiantuntijatehtävissä ulkomailla. Aina kun on stressiä, saatan lamaantua, fyysiset oireet on kamalat. Mutta sitten teen harjoituksia (joita kannattaa tehdä säännöllisesti) ja huomaan asioden ja olon helpottavan. Kyllä elämä kantaa! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aivan samanlainen. Stressaan ja murehdin aivan kaikkea. Lähes joka yö valvon 1-2 h ja murehdin, joskus itken. En tiedä mikä tähän auttaisi.
Mäkin aina murehdin kaikesta. Mietin kaikki kauhuskenaariot läpi, mitä voi tapahtua... Olen myös jämähtänyt työhön, johon olen liian koulutettu. En vain uskalla hakea mitään muuta. Voin meinaan kuvitella, mikä ahdistus siitä aiheutuisi itselleni! Lapsia ei ole. Välillä mietin, että onneksi ei. Huolehtisin varmaan itseni kipeäksi. Tuntuu, että on jotenkin hälytystilassa koko ajan. Saatan esim. säpsähtää jotain ääntä helposti. Liika kahvi pahentaa oloa.
Mieheni on täysin päinvastainen. Välillä ihailen sitä rentoa asennetta. Tosin silläkin on huonot puolensa. Asiat ei tule aina tehtyä ajoissa ja olemme meinanneet pari kertaa myöhästyä lennolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa mielestäni ahdistuneisuudelta ja vähän neuroottisuudelta.
En tiedä olenko lääkkeiden kannalla mutta, jos niillä voi helpottaa oloa niin ehkä niitä kannattaisi kokeilla?
Ehkä jonkinlainen lääke, jolla saisit mieltä vähän rauhotettua. Sitä kautta saisit ehkä opittua uusia ajatusmalleja, jotta pärjäisit ilman lääkkeitäkin. Kannattaa myös yritä löytää keino, johon purkaa näitä ahdistavia ajatuksia. Auttaisiko esim. jos kirjoitat paperille listaa aina tulevista tehtävistä, esim. muuton kohdalla mitä kaikkea vielä pitää tehdä. Tällöin voisit aina yliviivata tehdyt asiat. Seuraavan kerrran, kun mielessä alkaa pyöriä taas se sama filmi, niin otat listan esille ja huomaat ettei ole syytä stressiin, kun olet tietyn asian jo hoitanut ja etenet listalla järjestyksessä.
Oletko myös liikaa yksin tai ns. tekemättä mitään? Ehkä uusi harrastus tai joku mihin saat keskitettyä ajatukset voisi auttaa.
Luulen, että ongelma on juuri siinä että oon aika paljon itsekseni ja jokseenkin taidan olla riippuvainen somesta. Pitäisi pitää puhelinta enemmän offline ja lähteä just vaikka jumppaan tai vaan olla paikallaan.. Mulla on koko ajan "niin kauhee kiire" joka paikkaan, vaikka jos obektiivisesti katsoo niin ei mulla oo kiirettä mihinkään. Aloitin vähän aikaa sitten uuden liikuntaharrastuksen ja olen innoissani asiasta, mutta pää on ollut viime aikoina niin kipeä että olen joutunut olemaan paljon sieltä pois.
Ap
Terapiasta ja lääkkeistä voi varmasti olla apua. Mutta sun pitäisi jotenkin osata miettiä, että mistä ne ahdistavat ajatukset oikeasti kumpuavat ja sen jälkeen järjestellä elämää uuteen suuntaan. Jos olet aina ollut "panikoja" niin varmasti se on hankalaa mutta siinä mielessä lääkkeistä voisi varmasti olla apua.
Siedän stressiä huonosti, mutta en etsi ja kehitä itse stressattavia asioita kuten ap. En hakeudu stressaaviin tilanteisiin, vaan pyrin suojelemaan itseäni niiltä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan kuin olisin itse kirjoittanut. Samanlainen tilanne itsellä..
N31
Ikävä kyllä mediakin pakottaa meitä stressaamaan kaikella bsjutuillaan "Pitää olla huolissaan " kun suuret ikäluokat pääs eläkkeelle piti olla huolissaan nyt pitää olla huolissaan kun ei synny lapsia pitää olla huolissaan säilyykä USAn aborttioikeus . Näitähän rittää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla cbd öljyä, sitä saa esim. ruohonjuuresta.
Googleta anxiety + cbd oil.
Olen testannut tätä. Ei ollut yhtään mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Minä syön migreenin estoon kipukynnystä nostavaa lääkettä ja samalla se on mielialaan vaikuttava, mutta eipä oo stressi helpottanut. Näitä migreeneitä on alkanut tulemaan lähes jatkuvalla syötyöllä ja todella uskon, että se johtuu suureksi osaksi tällaisesta jatkuvasta kuormituksesta ja ihan turhaanhan mä kannan itselläni koko maailman menneitä, nykyisiä ja ehkä tulevia murheita. En yksin kertaisesti OSAA rentoutua. Esimerkiksi keskiviikkoisin menen aamulla autolla töihin, olen töissä ja tulen kotiin. Tässä mulla ois pari tuntia, ennen kun pitää lähtee taas jumppaan autolla. Olen tämän kaksi tuntia hälytystilassa ja valmiina, en kykene vaan kattomaan rennosti telkkaria jne, koska stressaan sitä että kohta pitää taas lähteä kotoa.
Ap
Ärsykeherkkyyskin voi stressata, jos sellaista piirrettä https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/oletko-luullut-olevasi-erity…
Ja minä vielä "asiantuntijatehtävissä ulkomailla" lisään, että mulla on kaksi lasta, joista ennen olin jatkuvasti huolissani ja vahdin heitä kuin haukka. Jos poika tuli 10min myöhässä koulusta, odotin jo sydän pamppaillen ikkunalla (etätöissä). Samoin ajatus, jos lapset tai mies sairastuu vakavasti, mulla menee jo ajatuksestakin jalat alta. Mutta, on aika helpottavaa tietää, että on muitakin samassa jamassa ja että olotila voi helpottaa esim. terapiassa. Ja mulla menee nykyään ihan kivasti. Sä olet pahassa ylivireystilassa, jos vaan mahdollista, otat tauon, ehkä vähän pidemmänkin. Esim. Itse otin vuoden perhevapaata ja kesti kyllä 6kk, ennekuin rupesi helpottamaan. Voitko ottaa sapattivapaata tai vaikka edes 3vko lomaa, jotta pääset rauhottumaan. Onko mentävä jumppaan usein? Itse aiheutin treenaamalla vielä ylikunnon kaiken muun päälle. Magnesiumista voi olla hyötyä, samoin b-vitamiineista. Mutta tähän ei löydy mitään poppakostia, vaan ratkaisu löytyy ajatuksia muuttamalla ja sen voi kyllä oppia. Saattaa olla, että jostain lääkityksestä voi olla alussa pahimpaan hätään apua, mutta se auttaa vain oireisiin ei syyhyn. Nyt on aika tehdä vähän remonttia elämässäsi, aika opetella päästämään irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aivan samoja tuntemuksia. Luulen, että tämä alkoi silloin kun sain lapsen. En osaa sanoa missä vaiheessa paheni niin, että tämä on oikeasti vaikea kestää. Minua stressaa jo lapsen vaipanvaihdot, ruokailuhetket. Stressaa miten ne sujuvat vaikka lähes aina ne sujuvat ihan hyvin. Tapahtui aika paljon stressaavia asioita muutaman vuoden sisään. Ehkä lapsen saaminen oli viimeinen tikki. Joudun olemaan paljon lapsen kanssa kahdestaan. En nyt enempää ehdi kirjoittamaan, mutta tuntuu kun kantaisin enemmän murheita hartioillani kuin olisi todellisuudessa edes kannettavana. Minua stressaa jo ulos lähteminen, joten ongelma on melko pahana. Mistä saan avun?
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen juuri tuollainen. Nyt kun kilpparilääke vaihdettiin luonnonmukaiseen ja annostus kohdallaan, niin poistui ahdistuskin melkein kokonaan.
Joskus voi ahdistaa mut ajattelen ”Mitä hyvää tämä ajatus/nämä ajatukset minulle tuo?” Yleensä vastaus on ”ei mitään”, ”no miksi ajattelet sitä/niitä?”
Olisin kiitollinen jos kertoisit mikä on tämä luonnonmukainen lääke? Mulla kilpparilääkitys ja kova ahdistus päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen siis kolmekymppinen eli jos terveenä pysytään niin työelämää olisi monta kymmentä vuotta jäljellä. Itse työ on aika leppoisaa toimistoduunia, tosin aika tylsää ja puuduttavaa.. Oon ihan järkyttynyt kun ei meinaa pää pysyä kasassa edes tämän kanssa, en voi mitenkään ymmärtää miten joku voi olla esim. sairaanhoitaja tai lääkäri. Mun pää ei ikinä kestäis sitä. Korkeakoulutus löytyy, mutta asiantuntija tehtävissä en varmaan pärjäisi. Haluaisin johonki toiseen työhön juuri sen vuoksi että tämä nykyinen työ on mm. työyhteisöltään vähän ikävä, mutta mistäpä löytää työ, jota mun pää kestäisi..
Niin ja tätähän minä murehdin koko ajan kun työ on tylsää ja työyhteisö ei ole mieluinen, että mistä uusi työ, mutta en saa edes haetuksi mitään kun jo työpaikkailmoituksia lukiessa totean että ei kestä pää. Jos normaali olisin niin osaisin siis tyytyä tähän ja olla kiitollinen vakipaikasta ja suht ok (pärjään tällä rahalla) palkasta, mutta silti pää jankkaa koko ajan että pitäsi hakee jotai muuta ja pitäis sitä ja tätä.. Joku rennompi ihminen olisi vaan että ihan sama kattellaan mitä tulevaisuus tuo, mutta mulla tää on koko ajan tuolla takaraivossa.
Ap
Olet ap ihan samanlainen kuin minä! Minäkin olen toimistotöissä kun ei pää kestä asiantuntija työtä omalla alalla josta korkeakoulutus.
Mä olen käynyt ratkaisukeskeisessä terapiassa ja saanut paljon apua sieltä.
Ennen ajattelin myös noin, että olisi saatava parempi työ. Mutta nykyään oon onnellinen kun saan ottaa rennosti, silloin siis kun ei oo tää stressi kohtaus päällä.
Mulla on yleinen ahdistuneisuushäiriö mutta ei lääkitystä kun mielen hallinnalla pyrin pitämään asiat kasassa. Enkä voi juoda alkoholin
En ole ap. Mullakin terapeutti. Sen mielestä alisuoritan, ja koko ajan rohkaisee tekemään enemmän, vaikka epäilen jaksamistani...En ole koulutustani vastaavassa työssä.
Lapsuudessani kotiolot aiheuttivat jatkuvaa stressiä, eli onko isäni humalassa vai ei. Tottakai se humalatila tiesi valtavaa kärsimystä perheelle. En tiedä onko tuo jatkuva lapsena stressaaminen tuosta aiheuttanut että olen myös stressannut koko elämäni ihan kaikesta. Niin päivät kuin yöt. Olen suorittaja ja ylitunnollinen esim. työelämässä. Lopulta akut tyhjenivät täysin raskaiden menetysten, muiden vaikeuksien ja jatkuvan stressaamisen myötä ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Nyt stressaan sitä että pitäisi mennä mammografiaan n. 5 vuoden päästä ja kuinka sitä ja sitä on edessä silloin ja tuolloin. Ikäänkuin yritän henkisesti jo valmistautua kaikkeen mahdolliseen. Stressaan päivällä ja stressaan yöllä. Epäilen että kortisolitasoni ovat olleet 30 vuotta tai oikeastaan jo lapsuudesta asti tapissa. Päivässä löydän pienen rentouden hetken kun lenkkeilen mutta sitten stressaus jatkuu ja verenpaine nousee joskus vaarallisestikin. Jollen stressaa niin eivät asiat mene sen paremmin. Itseasiassa kaikki menee kokoajan huonosti joten miksi pitäisi olla iloinen ja rento kun siihen ei ole mitään syytä? Stressaamalla olen kuitenkin jo eritellyt ne pettymykset jotka kuitenkin ovat vastassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka todellisuudessa mulla ois ollut vielä tunti aikaa istua perseelläni siinä niin silti ois aamuliukuma jäljellä ja en varsinaisesti ois myöhästynyt. Olin niin ylivirittynyt ja kuormittunut siitä, että miehellä meni 10 min pidempää mitä olin ajatellut..
Ap
Sen lisäksi että tuo neuroottisuus on raskasta sulle itsellesi, niin se on varmasti erittäin raskasta myös sun läheisille. Kukaan ei jaksa eikä kenenkään tarvitse jaksaa katsella tuollaista pidemmän päälle. Tämän kun ymmärrät niin se ehkä lisää motivaatiota tehdä asioille jotain vaikka se olisikin tuskallista. Ammattiapua varmaan suosittelisin ensimmäisenä, paljon vähemmästäkin jo mennään kallonkutistajalle.
En tiedä olisiko näistä sinulle apua, mutta jos olet valmis kokeilemaan, kuuntele Youtubesta Anita Moorjania. Häneltä löytyy myös kirjoja 2 kappaletta suomeksi. Videot ovat englanniksi.
Mindfulnessin kannalla olen minäkin. Uudet ajatusmallit pitää oppia, ei elää pelon kautta. Kaikkea ei voi kontrolloida.
Pysähtyminen on meditaationkin tarkoitus ja sitä pitää harjoittaa pitkään ja säännöllisesti tuollaisen stressin takia. Et sinä saa 200km/h menevää junaakaan käännettyä parissa sekunnissa toiseen suuntaan ja kiihdytettyä sitä taas 200km/h. Nyt sun mieli menee 200km/h väärään suuntaan ja kestää aikansa ennen kuin se kääntyy. Ensin pitää hiljentää, sitten pysähdytä, sen jälkeen kääntää juna, kiihdyttää uudestaan hitaasta vauhdista eteenpäin ja sitten ollaan menossa toiseen suuntaan 200km/h. Mielen ollessa kyseessä se mielellään jatkaa samaa totuttua kaavaa, eli olet hiljentämässä mielijunaasi käännöstä varten, mutta mieli painaakin kaasua, että "Ei, kun nyt mennään!" Voit joutua hiljentämään PIIIIIITKÄÄÄÄÄN ennen kuin saat mielesi niin rauhalliseksi, että voit lähteä kääntämään sitä.
Onko sinussa miellyttäjän vikaa? Että pitää olla täydellinen, suorittaa, sopia muottiin, mitähän ne muutkin nyt ajattelee? Jos, niin Anitan videoihin mars! Anita oli samanlainen stressaaja-miellyttäjä-ovimatto.
Villinä korttina "Keskusteluja Jumalan Kanssa"-kirja kouraan, jos sinulla ei ole enää mitään menetettävää.
Minä ahdistun, jos mulla on tylsää. Just tommonen tylsä työ, ei haasteita.
Jos nämä eivät tunnu omille jutuille, ei haittaa.
Tuttua on. Lapsen syntymän jälkeen puhkesi myös masennus ja kärsin myös pakkoajatuksista.
Terapia meneillään ja lääkitys ja toivon että jonain päivänä voin paremmin. Töissä käyn ja minusta ei ikinä uskoisi kuinka ahdistunut olen.
Toisen lapsen hankinta on unelmana mutta tuskinpa enää uskallan.
Kyllä mä tiedän sen, että tää rasittaa mun lähipiiriäkin. Keho on koko ajan hälytystilassa.. Joku nosti esiin median ja tästä tuli some mieleen, kirjoitin jo aiemmin. Mietin johtuuko tuo kiireen tuntu puhelinriippuvuudesta. Aivan liikaa selaan instastoryja, iltalehteä, fb, tätä palstaa.. Ovatkohan aivot ja keho siksi ylikuormittuneita myös? Tyhjä olo jos en selaa puhelinta vaan esim.makaisin vaan sängyllä hiljaisuudessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi ahdistaa mut ajattelen ”Mitä hyvää tämä ajatus/nämä ajatukset minulle tuo?”
Yleensä vastaus on ”ei mitään”,
”no miksi ajattelet sitä/niitä?”
Kiitos tästä! Otan tämän avuksi.
Kuulostaa tosi tutulta. Mulla myös tosi vaikea rentoutua. Nyt oon tietoisesti sitä yrittänyt opetella. Oon myös aloittanut erilaisia liikuntajuttuja, jotta pääsis purkamaan stressiä niihin.
Oon myös huomannut et jos on joku isompi stressattava menee huomio siinä ja perusjutut rutiinilla mut sit jos sitä ei oo niin alkaa perusjututki stressata. Eli aina joku
Hakeuduin myös keskustelemaan, koska pakko oppia rentoutumaan. En halua kuolla 50 kymppisenä koska oon stressannu koko elämäni
N27
Tuosta magnesiumin puutoksesta en ole kuullutkaan. Millaista magnesiumia kannattaisi ostaa? Joku ehdotti myös osteopaattia, ehkä sitä voisi testata.
Ap