Onko muita, joilla pää ei kestä pienintäkään stressiä? Koko ajan kehitän uusia stressin ja murheen aiheita..

Mulla ei pää kestä stressiä yhtään. Ja olen vielä yksineläjä jolla ei ole periaatteessa mitään painavia velvoitteita, ehkäpä siinä se syy sitten osittain onkin kun en ole tottunut että pitäisi kantaa jatkuvaa vastuuta jostain puolisosta, lapsesta yms. Töissä kuitenkin huomannut, että kiirusaikoina se pää todellakin alkaa levetä ja alan haaveilla irtisanoutumisesta. Sitten toisaalta taas leppoisempina kausina tuntuu että eihän tässä mitään, hyvin menee ja mukavaa on.

Vierailija kirjoitti:

Minkä verran yrität suitsia itse ajatuksiasi ja ohjata niitä eri urille? Jos siitä ei ole mitään iloa, onko sinulla lääkitys yleistyneeseen ahdistyshäiriöön? 

Kun ei ole sairas, mieltään voi ohjailla ja se tietyssä määrin tottelee. Ihan sama kuin mieli tekee ostaa yli varojensa tai syödä toinenkin munkki niin sitä voi kieltää itseään tekemästä niin eikä heittäydy mukaan. 

Meditaatio/aivoaaltoäänitteistä voisi olla apua. Youtubesta esim. 

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Laittakaa te muutkin tuo youtuben musiikki taustalle pyörimään

528Hz Release Inner Conflict & Struggle | Anti Anxiety Cleanse - Stop Overthinking, Worry & Stress

528Hz Release Inner Conflict & Struggle | Anti Anxiety Cleanse - Stop Overthinking, Worry & Stress

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi tutulta. Mulla myös tosi vaikea rentoutua. Nyt oon tietoisesti sitä yrittänyt opetella. Oon myös aloittanut erilaisia liikuntajuttuja, jotta pääsis purkamaan stressiä niihin.

Oon myös huomannut et jos on joku isompi stressattava menee huomio siinä ja perusjutut rutiinilla mut sit jos sitä ei oo niin alkaa perusjututki stressata. Eli aina joku

Hakeuduin myös keskustelemaan, koska pakko oppia rentoutumaan. En halua kuolla 50 kymppisenä koska oon stressannu koko elämäni

N27

Mitä liikuntaa harrastat? Mulla keho on niin ylivirittynyt, että päänsärky tekee kunnon hikijumpasta mahdotonta. Joskus pääsee liikkumaan. Stressaan myös harrastuksiin menemistä, koska pelkään kauheasti myöhästymistä. Olen joka paikassa aina paljon etuajassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi tutulta. Mulla myös tosi vaikea rentoutua. Nyt oon tietoisesti sitä yrittänyt opetella. Oon myös aloittanut erilaisia liikuntajuttuja, jotta pääsis purkamaan stressiä niihin.

Oon myös huomannut et jos on joku isompi stressattava menee huomio siinä ja perusjutut rutiinilla mut sit jos sitä ei oo niin alkaa perusjututki stressata. Eli aina joku

Hakeuduin myös keskustelemaan, koska pakko oppia rentoutumaan. En halua kuolla 50 kymppisenä koska oon stressannu koko elämäni

N27

Mitä liikuntaa harrastat? Mulla keho on niin ylivirittynyt, että päänsärky tekee kunnon hikijumpasta mahdotonta. Joskus pääsee liikkumaan. Stressaan myös harrastuksiin menemistä, koska pelkään kauheasti myöhästymistä. Olen joka paikassa aina paljon etuajassa.

Ap

Ymmärrän täysin! Sen takia sanoin heipat kaikelle ohjatulle liikunnalle (koska stressaan juurikin siitä myös, olenko ajoissa jne.). Aloitin kävelylenkit luonnossa ja lisäsin arkiliikuntaa. Lisäksi käyn kiipeilemässä - saan mennä hallin aukiolojen puitteissa koska vain. Se ei tunnu varsinaisesti liikunnalta, mutta rasittaa koko kroppaa. Eli tuntuu toimivan hyvin mulle. Oon miettinyt myös uintia

Usein on sellainen olo lähtiessä, että nyt ei pysty/jaksa/kykene. Mut sit mietin, tekeekö tää mulle hyvää vai onko kohtuuton vaatimus? Useimmiten se tekee hyvää ja auttaa laskemaan stressiä, mutta stressi puhuu sitä vastaan.

Eli samalla opettelen uusia ajatusmalleja.. Ja täälläkin mainittua 70% riittää (en vielä tosin tiedosta koska riittävä riittää).

up

Aion itsekin aloittaa taas liikunnan. Se todellakin auttaa, mutta ei saa liian rankkaa olla. Eikä tavoitteellista, siitäkin tulee vaan stressiä. Minäkin olen selvästi koko ajan ns. hälytystilassa. Jotenkin jäi päälle se tila ja nyt kuopus jo 1v8 kk. Ja hän on todellakin "helppo" taapero. Mutta en vaan osaa olla rentona. Esikoisen kanssa ei ollut tälläistä ongelmaa. En stressannut silloin yhtään mistään. Mutta luulen että silloin kun alkoi tapahtumaan kaikkea ikävää, niin pää ei tosiaan sitä enää vaan kestänyt. Nyt ihan sama minne pitää lähteä, niin kauhea stressi siitä vaikka olisi mukavaakin tiedossa. Nykyään saatan stressata jo ruuan tekemistä. Ajattelen, että tuleekohan siitä hyvää vai tuleeko vaan sotkua. Ja aina olen hyvää ruokaa saanut aikaiseksi, vaikka mitä siitä jos aina ei mene ihan nappiin. Kyllä sitä on vähän nuppi mennyt sekaisin, se täytyy myöntää. Loukkaannun ihan pienistä asioista ja saatan välillä olla todella kiukkuinen ja vaikea. Ihme, että mies vielä minua jaksaa. Lapsille en sentään kiukuttele, vaikka kyllä on tehnyt mieli. Ei tunnu olo ihan normaalilta.

Tuon takia syön mielialalääkkeitä...Auttaa minua ainakin tosi paljon.

Selkeästi sinulla on ahdistuneisuushäiriö. Siihen on ihan lääkkeitä ja apua saatavilla. Mene lääkäriin!

Enemmänkin kuulostaa siltä, että "pääsi leviäisi" ilman stressiä, että "tarvitset" sitä. Että hankit sitä, vaikkei olisi syytä. Täytät sillä jotain tyhjiötä. 

Lääkäriin ja terapiaan. Sulla menee elämä pilalle noin pienten asioiden stressaamisesta. Kroppasi käy koko ajan ylikierroksilla. 

tän päivän lehdessä http://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/c97fb7b4-575a-4d09-bd40-776406671bea

Mene terapiaan. Et ole korvaamaton eikä maailma pyöri sinun napasi ja stressisi takia

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut kunnon stressipallo. Isot asiat (esim. muutto) aiheuttavat mulla ihan järkyttävän pitkäkestoisen stressin ja jos ei ole isoa stressattavaa niin murehdin arjen pikkuasioita. Meillä oli uuden vuoden tienoilla muutto ja tiesimme tämän muuton n. puoli vuotta etukäteen. Koko syksyn murehdin ja stressasin, mietin koko ajan kaikkia maksuja ja tavaroiden siirtämistä ja loppusiivousta ja uutta ympäristöä ja ja ja.. Kävin päässäni läpi kaikki mahdolliset skenaariot. Nyt kun muutto on ohi niin keksin taas uutta murehdittavaa, kuten vaikkapa pitäisikö tuparit järjestää.

Arjessa mietin koko ajan kaikkia pikkujuttuja, esim. saatan stressata koko päivän jos olen menossa töiden jälkeen autolla lääkäriin, koska pelkään kauheasti myöhästymistä. Yllättävät tilanteet saavat minulle ison stressipiikin aikaan, esimerkiksi jos olen menossa jonnekin matkalle ja saankin flunssan vähän ennen matkaa niin alan heti panikoida pääsenkö lähtemään ja pää käy kaikki mahdolliset skenaariot läpi.

Alan olla siinä pisteessä, että kroppa tuntuu pettävän alta. Päänsärky on ihan jatkuvaa johtuen varmasti kehon lihaksiston jännitystiloista. Olen koittanut joogata lähes päivittäin, mutta silti en saa tätä ajatusketjua pysähtymään ja joogatessakin ajatus saattaa eksyä töihin. Olen joutunut olemaan migreenin/pääkivun takia pois jonkin verran töistä ja uskon, että tämä migreenin jatkuvuus johtuu juuri siitä kun käyn ihan järkyttävästi ylikierroksilla. En todellakaan haluaisi, että tämä stressailu vaikuttaisi mun työkykyyn. Nyt mulla meni viime viikolla selkä ja jouduin (alustavasti) neljäksi päiväksi sairaslomalle. Pelkään ja stressaan täältä sängyn pohjalta parhaillaan, että mitähän esimies tuumii kun vien saikkutodistuksen, olenkohan ollut liikaa saikulla, hävettää, nolottaa, mitä jos kohta tulee taas pää tosi kipeäksi ja tulee taas saikkupäivä pian tämän jakson jälkeen, saanko potkut yms.. Siis aivan mieletön ajatuskehä koko ajan päässä ja nythän mulla olis oiva tilaisuus tässä oikeen rentoutua ja parannella tätä selkää, mutta rentoutumisesta ei tietoakaan..

Meditointia olen koittanut, että antaisin olla kehon ihan rento ja kuunnella vaan niitä ohjeita.. Silti tuntuu jotenkin hankalalle ja sama filmi alkaa pyöriä päässä viimeistään harjoituksen jälkeen. Voi kunpa olisin niitä ihmisiä, jotka eivät murehdi mitään tai stressaa mistään! Hakeuduin joku aika sitten ihan psykoterapiaan tämän vuoksi, koska on pakko tehdä tälle jotain ja alkaa jo työkykykin kärsiä fyysisten oireiden vuoksi. En ole vielä saanut terapiasta apua, tai no ehkä sen verran että kai tämän jatkuvan stressin taustalla on joku pelko kontrollin menetyksestä..

Onko muita murhetijoita ja stressaajia? Mikä teillä on auttanut? On todella ikävää kun keksin murhetia ihan kaikkea etukäteen. Esim. mulla ei ole lapsia ja olen jo etukäteen käynyt kaikki kauhuskenaariot päässä läpi, että entäpä jos saisin lapsen ja sit sillä ois vaikka syöpä. Kaverillani kolme lasta ja hänellä ei kuulemma ole mielessä kertaakaan käynyt äitiytensä aikana, että lapselle voisi vaikka syöpä tulla. Tuntuu, että ei muut edes mieti asioita etukäteen ja miksipä pitäisikään..

Minulla on ollut tuo juttu. Olet sairastunut vahvuuteen. Itse ymmärsin vuosien kuluttua ettei minun tarvitse stressata etukäteen joka asiaa. Käytännössä minua on auttanut tarkka suunnittelu. Mitkä asiat hoidetaan milloinkin. Laitan paperille asiat ja päivämäärät. Raha- ajoissa pidän budjetointia ja kirjanpitoa . Keskityn käteisen rahan riittävyyteen. Elämää ei tarvitse hallita, mutta pitää hallinnoida, ettei itse tee hölmöyksiä. Kun laittaa suunnitelmat paperille, niitä ei tarvitse pyörittää päässä koko aikaa. Jos alkaa pyörittää , kaivan paperin esiin ja katson suunnitelmaa.

Eilen illalla huomasin, että minulle tuli eräältä taholta sähköpostia, johon pitäisi reagoida. Kyseessä siis sähköpostiketju muutaman ihmisen kanssa, johon toivottiin myös minulta vastausta. Päätin, että annan muiden vastailla ensin ja palaan asiaan vaikka tänään. Koko illan pyöri päässä, että miten muotoilen, mitä vastaan, miksi mietin tätä edes kun en ollut nyt (siis eilen) vastaamassa.. Yritin rentoutua ja katsoa telkkaria, mutta jotenkin tuo kun en nyt heti vastannut niin sai olon ahdistuneeksi.

Ehkä mulla tosiaan on myös ahdistuneisuushäiriö tai jotain kun olen niin kireänä koko ajan. On jotenkin vaikea vaan olla, koska heti mulle tulee laiska olo. Siis koko ajan pitäis olla tekemässä jotain, vaikka sit selaamassa sitä somea ja tiedän että siellä ei oikeesti oo mitään tärkeetä. Miten hyväksyä se, että 70 % riittää? Ongelmana on myös varmaan se että suunnittelen päivää liikaa etukäteen. Esimerkiksi juuri tuo keskiviikko, josta puhuin. Päässäni olen kehitellyt siitä työmatkan, työt, työmatka, kotiin, automatka jumppaan, jumpassa yms.. Mutta jos päivä meneekin eri tavalla, esimerkiksi saan pään tosi kipeäksi ja en pääse jumppaan niin mulla on heti ahdistunut olo kun asia ei mennyt miten ajattelin. En osaa katsoa asioita hetki kerrallaan.

Taidan varata terapeutille uusia aikoja.. Nyt kun kirjoittelee näitä tänne niin tajuaa miten oudolle tää kuulostaa.

Ap

Mä olen myös suunnittelija ja varautija luonteeltani. Mua auttoi kun työnohjaaja (työn puolesta käyn pari kertaa vuodessa) sanoi aivoille olevan vaikeaa tai mahdotonta erottaa kuviteltua toimintaa ja hätätilannetta oikeasta toiminnasta. Eli kun suunnittelen ja mietin eri vaihtoehtoja aivoni luulevat että on tositilanne. Ne siis rasittuvat siitä kovasti.

Itsellä tuo stressaaminen alkoi jo yläkoulusta, kun olin kiusattu. Sen jälkeen olen varsinkin toisten seurassa todella levoton ja mietin aina etten vaan mokaa mitään. Lukio aika oli jo hyvin rasittavaa ja en silloinkaan voinut hyvin, kun tuo kiusaaminen jatkui ja en päässyt porukkaan. Muutenkin minulla on aina ollut tietyt aineet vaikeita ja sitten piti lukiossa vielä taistella, että olisin pysynyt niissä mukana. Muut aineet kärsivät tästä ja vanhemmat eivät vaan osanneet edes auttaa. Itse sain kaiken tehdä ja toisaalta ihmettelin , että selvisin lopulta niinkin hyvin. Ajattelin jo, että koko lukio jää käymättä. Minulla on ollut pahoja kausia jolloin en pysty nukkumaan ja saatan valvoa monta yötä. Lisäksi kaikenlaisia särkyjä ja hampaat ihan kuluneet. Hommasin nyt kiskon ja hammaslääkäri oikein ihmetteli kuinka kuluneet ne ovat ikään nähden. Jotenkin sellainen väsymys on myös jäänyt elämään ja koin varmaan jonkinlaisen loppuunpalamisen jo lukiossa. Varsinkin syksy on aina ollut vaikeaa aikaa, kun koulu on alkanut jo näinä vuosina kun en ole nyt koulussa ollut niin saan niitä samoja oireita silti kuin aiemmin. En pärjää missään isoissa joukoissa ja jännitän kaikkea. Samalla tunnen toisaalta niin  että olen epäonnistunut kun en pärjännyt lukiossa paremmin ja tunnen itseni liian heikoksi. Vaikka joskus yritän sanoa itselleni, että olen aika vahvakin kun olen jaksanut näinkin paljon.

  Nyt kun tuo aikaisempi lamaannus jotenkin hellittää niin tunnen vielä enemmän ahdistusta kaikesta. Keväällä on taas kauhea hakuprosessi kaikkiin kouluihin ja sekin ahdistaa hirevästi kun viimeksi en päässyt ja pelottaa miten käy. Työelämä tuntuu myös pelottavalta, kun en tiedä miten jaksan kiirettä ja vastuuta. En ole mikään ikävä ihminen, mutta jotenkin kiire saa ne huonot puolet esiin. Annan ihmisten kohdella minua huonosti ja en aina uskalla pitää puoliani. Uskon että tämä kaikki on sieltä yläkoulusta lähtöisin. Vanhempani eivät ole auttaneet missään ( vaikka meillä ihan tavallinen perhe) ja itse olen saanut selvitä kiusaamisesta,  opinnoista ja kestää yksinäisyyden. Ei minun elämäni ole kiinnostanut heitä. Tämäkin on jättänyt hirveän epäoikeudenmukaisuuden tunteen. He kun eivät itse tajua mitään ja ymmärrä kuinka huonosti olen voinut. Nykyisinkään ei mitenkään hyvin mene, mutta he eivät edes tajua mitään tai evivät halua tajuta. Välillä kyllä ajattelen etteivät hekään mene täysillä. Se on tietysti ikävää kun tietää etteivät he ainakaan auta ja vika on sitten vaan minussa jos taas mokaan jotain. Sori valitus.

Mun vinkki olis että ainakin joksikin aikaa unohtaisit kodin ulkopuolella jumpissa käymisen ja tekisit kotona kevyttä, palauttavaa liikuntaa. YouTubesta löytyy paljon videoita tähänkin. Jäis pois se stressaaminen jonnekin matkustamisesta ja ehtimisestä, lisäksi aikaakin säästyy. Hengitysharjoituksia suosittelen myös. Nämä ovat toimineet itselläni.

up

Stressi ja ahdistuneisuus on eri asioita. Tässä ketjussa puhutaan enemmän ahdistuneisuudesta. Mutta koska moni puhuu stressistä niin annan oman vinkkinä.

Stressiä on kolmea tyyppiä pakoreaktiostressi, sosiaaliemotionaalinen stressi ja kognitiivinen stressi.

Pakoreaktiostressi on sitä kun kropassa on paljon adrenaliinia esim liikunnan jälkeen. Sosioemotinaalinen stressi on huolehtimista itsestä ja muista, tunnepohjaista. Kognitiivinen stressi on aivojen väsymistä liiasta kuormituksesta, esim opiskelusta.

Yhden stressi tyypin helpottamiseen auttaa kehon altistuminen kahdelle muulle.

Itselläni on ongelmia huonon työilmapiirin kanssa (sosioemotinaalinen stressi) ja siihen helpottaa liikunta ja itsensä haastaminen älyllisesti (älypelit ja ristikot).