Älykäs nainen jää tyhmää herkemmin sinkuksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina puhutaan älykkäiden muka huonommista sosiaalisista taidoista? Tutkimusten mukaan älykäs on useammin myös sosiaalisesti taitava. Jos sitten mennään ihan ääripäähän, neroihin, heissä saattaa olla enemmän ”erikoisesti” käyttäytyviä. Itse ajattelen mielummin, että heillä on erilaiset sosiaaliset taidot, ei huonommat. Ehkä heidän tapansa onkin parempi, mutta tyhmä (ja massa) tietysti pitää aina omaa tapaansa ja itseänsä parempana.

Hieman keskimääräistä älykkäämpi on keskimäärin myös sosiaalisesti taitava. Kun täällä puhutaan kuitenkin niin suuresta erosta, että tavis vaikuttaa rinnalla kehitysvammaiselta, niin kyllä minä näkisin että silloin puhutaan jo huippuälykkäistä. Jos taas puhutaan jostain 130 tason ÄO:sta ja henkilöstä tuntuu siltä, että suurin osa väestöstä on häneen verrattuna häiritsevän tyhmiä, niin ei se todellinen ongelma ole älykkyysero vaan joku ihan muu.

Mä oon siellä kategoriassa "muut" eli yli Mensan testin ylärajan, joka tapauksessa siis laitimmaisessa persentiilissä. Kyllä musta tuntuu että suurin osa väestöstä on häiritsevän tyhmiä. Se ei estä toimimasta heidän kanssaan. Olen sosiaalisesti ja muutenkin ihan kelvollisesti pärjäävä ihminen eikä ole ongelmia tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kassa hyvinkin laajassa kirjossa. Mutta ei se poista sitä tunnetta, että suuri osa on oikeasti häiritsevän tyhmiä. Monet korkeissa asemissa yrityksissä tai politiikassa olevista päättäjistäkin ovat umpimielisiä tolloja, jotka puhuvat ristiriitaisesti, fakkiutuvat, eivät käsitä loogisia perusteluita, tukeutuvat kankeisiin periaatteisiin enemmän kuin ratkaisuihin jotka johtaisivat paremmin tavoitteisiinsa, jne. Simppeliäkin asiaa pitää vatvoa kohtuuttoman paljon. Kaikki on hidasta ja kömpelöä, siksi mulle rasittavaa ja turhauttavaa. Olin aiemmin asiantuntijatyössä isossa organisaatiossa ja siinä piti omia juttuja ja kollegoidenkin juttuja myydä loputtoman moneen kertaan monelle eri taholle; pomoille, rahoittajille, asiakkaille ja erilaisille intressiosapuolille. Se hitaus ja typeryys ajoi minut äärimmäisen turhautumisen partaalle ja aloin kyynistyä koko maailmaan kunnes älysin ottaa hatkat ja hakeutua hommiin jossa en ole riippuvainen tyhmempien ihmisten rajoitteista ja mielivallasta juurikaan, ainakaan samalla tavalla.

Arvaappa mitä? Suurin osa, jopa ne keskivertoälykkäät pitävät muita tyhminä. Pitävät tyhminä jopa heitä, joilla on testien mukaan korkeampi älykkyys kuin heillä. Monia turhauttaa ”tyhmät” asiakkaat, jopa sitä Prisman 100 äo:n kassaa. Tyhmät pomot ja vielä tyhmempi työkaveri.

Kyllä, simppeleitä asioita väännetään ihan turhaan. Arvaa kuinka monta kertaa olen vuosien aika vääntänyt jostain hampaiden pesusta tuon testien mukaan huomattavasti älykkään teinini kanssa? Mutta ehkä kyseessä onkin, että minä olen häntä vielä huomattavasti älykkäämpi ja siksi tuo turha hidastelu tai saamattomuus ja hampaiden pesun tärkeyden ymmärtämättömyys ärsyttää huomattavan paljon.

Enkä ala edes puhumaan kuinka suuri prosentti ajattelee mitäkin politiikoista, puhumatta mitä vanhemmat ajattelevat kaikkeen mikä liittyy kouluun. Ja väittäisin, että jopa mitä tyhmemmät vanhemmat sitä enemmän heitä ärsyttää ”tyhmät” opettajat.

Muihin tympääntyminen ja heidän kokeminen tyhmäksi ei siis minusta ole kyllä vielä todiste omasta älykkyydestä tai edes siitä, että ärsyyntymisen johtuu älykkyydestä. Se, että muut tuntuvat tyhmiltä on universaali ilmiö, eikä liity älyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen älykäs, nainen ja sinkku, joten olen ap:n kanssa yhtä mieltä ainakin otsikosta.

Kasvoin ympäristössä, jossa älykkyyteni jäi kokonaan huippuälykkyyden varjoon, ja minä pidin itseäni vain ihan tavallisen terävänä tyyppinä. Kaveripiirini on aina ollut hyvin pieni ja matemaattisesti suuntautunut, ja opiskelupaikassakin oli melko heterogeenistä väkeä. Kiinnostuin vastakkaisesta sukupuolesta "sillä tavalla" vasta yli parikymppisenä ja hämmästyin sitä, kuinka karsaasti kuplani ulkopuoliset nuoret miehet suhtautuivat ajatuksiini ja keskustelutapaani. Sain palautetta siitä, että puhuin vääristä aiheista ja liian perusteellisesti ja olin (olevinani) liian nokkela; pari vähän tutummaksi käynyttä yritti taivutella minua lopettamaan opintoni, mutta eivät tietenkään onnistuneet siinä. Olen aina viihtynyt omissa oloissani, joten ajatukseni kulkevat pitkään omia teitään ja seurassa pulpahtelevat esille ilmeisen ärsyttävissä muodoissa.

Koska kiinnostuin miehistä aika myöhään, terävät tytöt ja pojat ehtivät jo löytää toisensa, ja minä jäin ihmettelemään vierestä. Seuraavalla kierroksella pyörivät eronneet, mutta heillekin löytyi ottaja ennen kuin minä ehdin edes reagoida; sopivia miehiä on paljonkin, mutta ei tällainen jahkailija niitä ehdi napata. Vaikka kumppanuus ja seksi houkutteleekin, en ole miestä koskaan varsinaisesti etsinyt. Yllätys: en ole löytänytkään. Ikää on yli viisikymmentä, joten heikolta näyttää. Varmasti olen ollut ja olen edelleenkin nirso, mutta jos ajatukset eivät kohtaa, en jaksa pitää yllä ihmissuhdetta. Onko se sitten nirsoutta vai ei? Semantiikkaa.

Hyvin älykäs saattaa antaa joskus hitaalla käyvän vaikutelman- en tarkoita sinua- mutta kyse on vaan siitä itseasiassa että he prosessoivat perusteellisesti ja siihen kuluu aikaa ihan pikkasen enemmän kuin muilta. Se älykkäin saattaa olla todella hitain reagoimaan ja osallistumaan, johtuen tempperamenttierosta mutta myös juuri prosessointiin käytetyn ajan takia.

Mensa ja muut ainakin aikarajoitteiset testit saattavat jopa karsia hyvin älykkäitä tai ainakin antavat ihan väärän kuvan älykkyys ja kykyrakenteista. Suurin huoli juuri jonkin Mensan korostamisessa on ihmiskuvan yksinkertaistaminen mikä on mielestäni aivan ilmeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen älykäs, nainen ja sinkku, joten olen ap:n kanssa yhtä mieltä ainakin otsikosta.

Kasvoin ympäristössä, jossa älykkyyteni jäi kokonaan huippuälykkyyden varjoon, ja minä pidin itseäni vain ihan tavallisen terävänä tyyppinä. Kaveripiirini on aina ollut hyvin pieni ja matemaattisesti suuntautunut, ja opiskelupaikassakin oli melko heterogeenistä väkeä. Kiinnostuin vastakkaisesta sukupuolesta "sillä tavalla" vasta yli parikymppisenä ja hämmästyin sitä, kuinka karsaasti kuplani ulkopuoliset nuoret miehet suhtautuivat ajatuksiini ja keskustelutapaani. Sain palautetta siitä, että puhuin vääristä aiheista ja liian perusteellisesti ja olin (olevinani) liian nokkela; pari vähän tutummaksi käynyttä yritti taivutella minua lopettamaan opintoni, mutta eivät tietenkään onnistuneet siinä. Olen aina viihtynyt omissa oloissani, joten ajatukseni kulkevat pitkään omia teitään ja seurassa pulpahtelevat esille ilmeisen ärsyttävissä muodoissa.

Koska kiinnostuin miehistä aika myöhään, terävät tytöt ja pojat ehtivät jo löytää toisensa, ja minä jäin ihmettelemään vierestä. Seuraavalla kierroksella pyörivät eronneet, mutta heillekin löytyi ottaja ennen kuin minä ehdin edes reagoida; sopivia miehiä on paljonkin, mutta ei tällainen jahkailija niitä ehdi napata. Vaikka kumppanuus ja seksi houkutteleekin, en ole miestä koskaan varsinaisesti etsinyt. Yllätys: en ole löytänytkään. Ikää on yli viisikymmentä, joten heikolta näyttää. Varmasti olen ollut ja olen edelleenkin nirso, mutta jos ajatukset eivät kohtaa, en jaksa pitää yllä ihmissuhdetta. Onko se sitten nirsoutta vai ei? Semantiikkaa.

Hyvin älykäs saattaa antaa joskus hitaalla käyvän vaikutelman- en tarkoita sinua- mutta kyse on vaan siitä itseasiassa että he prosessoivat perusteellisesti ja siihen kuluu aikaa ihan pikkasen enemmän kuin muilta. Se älykkäin saattaa olla todella hitain reagoimaan ja osallistumaan, johtuen tempperamenttierosta mutta myös juuri prosessointiin käytetyn ajan takia.

Mensa ja muut ainakin aikarajoitteiset testit saattavat jopa karsia hyvin älykkäitä tai ainakin antavat ihan väärän kuvan älykkyys ja kykyrakenteista. Suurin huoli juuri jonkin Mensan korostamisessa on ihmiskuvan yksinkertaistaminen mikä on mielestäni aivan ilmeistä.

On aivan ilmeistä että ihmiset jotka eivät älyä kyseenalaistaa älykkyystesteistä ainakin Mensaa eivät todellakaan ole siinä kaikkein älykkäimpien joukossa. Jatkona edelliseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina puhutaan älykkäiden muka huonommista sosiaalisista taidoista? Tutkimusten mukaan älykäs on useammin myös sosiaalisesti taitava. Jos sitten mennään ihan ääripäähän, neroihin, heissä saattaa olla enemmän ”erikoisesti” käyttäytyviä. Itse ajattelen mielummin, että heillä on erilaiset sosiaaliset taidot, ei huonommat. Ehkä heidän tapansa onkin parempi, mutta tyhmä (ja massa) tietysti pitää aina omaa tapaansa ja itseänsä parempana.

Hieman keskimääräistä älykkäämpi on keskimäärin myös sosiaalisesti taitava. Kun täällä puhutaan kuitenkin niin suuresta erosta, että tavis vaikuttaa rinnalla kehitysvammaiselta, niin kyllä minä näkisin että silloin puhutaan jo huippuälykkäistä. Jos taas puhutaan jostain 130 tason ÄO:sta ja henkilöstä tuntuu siltä, että suurin osa väestöstä on häneen verrattuna häiritsevän tyhmiä, niin ei se todellinen ongelma ole älykkyysero vaan joku ihan muu.

Omien kokemusten pohjalta tuo on puolitotuus.

On totta että oma asennoituminen vaikuttaa. Samoin kuin vastapuolen, ja konteksti tietysti. Luottamus ja tehtävien jakaminen erilaisten vahvuuksien perusteella muuttavat tilannetta. Yksilötasolla pätee melko huonosti. Esim. älykäs ja sosiaalisesti yksipuolinen introvertti vs ÄÖ:n perusteella tavallinen mutta sosiaalisesti taitava ekstrovertti saattavat hyvinkin sopia yhteen.

Töissä olen huomannut että vanha tuttu Pareton luku toimii hyvin. Jos kuulun älykkäimpään viidennekseen mutta en ole sitä älykkäämpi, olen riittävän hyvissä asemissa mutta ei vielä turhaudu kollegoihin tai siihen ettei työssä ole mitään haasteita.

Yhtä älykkäiden seurassa on tunne että joutuu aina olemaan varpaisillaan. Sopii paremmin kunnianhimoisille ja todella energisille.

Mutta nyt puhutaan tiimityöstä jossa kaikkien toimenkuva on aika lailla sama.

Aihe on relevantti pariutumisessa. Jos töissä riittää haastetta, ja luultavasti on ystäviä joiden kanssa usein käydään haastavia keskusteluita, harva (mies) haluaa lisää samaa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin herätellä keskustelua aiheesta ”nirsot naiset”. Olen itse tällainen ja varmasti moni sinkkuystäväni. Olemme kaikki koulutettuja, laaja-alaisesti asioista kiinnostuneita ja voimme keskustella keskenämme hyvin monipuolisesti mistä vain. Lisäksi olemme fyysisesti ja henkisesti terveitä, hoikkia ja liikunnallisia.

Kaikilla tuntuu olevan samakaltainen ongelma eli vastaavaa, keskimääräistä selvästi älykkäämpää miestä ei tahdo löytyä.

Ihminenhän tunnistaa itseään selvästi vähemmän älykkään muttei päin vastoin. Suurin osa ihmisistä sijoittuu välillä 90-120 mitä älykkyysosamäärään tulee mutta kun ÄO on >140, keskimääräinen ihminen tuntuu vähän kuin kehitysvammaiselta. Ja ääripäitähän on jo lähtökohtaisesti paljon vähemmän.

Tunnistaako täällä monikin ns. nirsoksi haukuttu samaa? Työelämässä ne fiksut ja kivat miehet ovat vakaissa parisuhteissa ja vapaat ovat alkoholiongelmaisia yms. jotenkin nyrjähtäneitä. Treffipalstalla taas vakavaa seuraa etsivät ne vähän hitaat ja kenties fiksut mutta sosiaalisesti rajoittuneet miehet.

Ehkä mä tunnistan ilmiön, näin naisena. Tiedän sellaisia hoikkia ja mielestään hyvin fiksuja sinkkunaisia, jotka vaan on omassa elämässä niin takakireitä ja sisäisesti jäykkiä, että rakkaussuhteet vaan on tosi monimutkaisia. Näillä naisilla on tietty toisensa ystävinä, mutta itse kierrän vähän kauempaa nämä ”täydelliset naiset”.

Yleensä miehet etsii ihan ”tavallista” naista. Jokaisella oma mielipiteensä tavallisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Pakko todeta sekin, etten myöskään jaksa hengailla selkeästi itseäni ”hitaampien” naistenkaan kanssa syvällisesti keskustellen. Tylsistyn helposti ja valitsen mieluummin yksinolon.

-ap

Ehkä sä olet itse asiassa sen verran nopeita johtopäätöksiä tekevä, että et kestä jos joku aidosti pohtii asiaa. Yleensähän tyhmempi kuvittelee heti tietävänsä.

Jos et saa myytyä ideaasi pomoille, rahoittajille, poliitikoille yms., kyse ei välttämättä ole sinun ylivertaisesta älykkyydestäsi ja muiden tyhmyydestä vaan siitä, ettet osaa myydä. Sinulla on huonot neuvottelutaidot etkä osaa esittää asiaasi niin, että "tyhmempikin" sen ymmärtää. Neuvottelutaito on ihan oma taiteenlajinsa joka vaatii kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja kykyä lukea toista ihmistä.

Ihminenhän ei osta mitään pelkkiin faktoihin nojautuen, sen tietää jokainen tyhmempikin myyjä. Mihin mainokset perustuvat, tunteeseen vai faktoihin - niinpä.

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Vierailija kirjoitti:

Jos et saa myytyä ideaasi pomoille, rahoittajille, poliitikoille yms., kyse ei välttämättä ole sinun ylivertaisesta älykkyydestäsi ja muiden tyhmyydestä vaan siitä, ettet osaa myydä. Sinulla on huonot neuvottelutaidot etkä osaa esittää asiaasi niin, että "tyhmempikin" sen ymmärtää. Neuvottelutaito on ihan oma taiteenlajinsa joka vaatii kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja kykyä lukea toista ihmistä.

Ihminenhän ei osta mitään pelkkiin faktoihin nojautuen, sen tietää jokainen tyhmempikin myyjä. Mihin mainokset perustuvat, tunteeseen vai faktoihin - niinpä.

Et tainnut ymmärtää mitä toinen yritti sinulle selittää, mutta varmaan vika on just siinä kun hän ei vaan osaa selittää.

Minulla on eräs erittäin korkean ÄO:n omaava naispuolinen ystävä, jolla ei ole mitään vaikeuksia nauttia typeryyksistä tai ihan perustason jutuista. Eikä hänen seuransa ole tylsää. Hän on tuntemistani naisista ainoa, jolla on hersyvä huumorintaju. Jotakin naisesta kertoo sekin, että hän katsoo Rick & Mortya.

Jostain syystä AP tuntuu vain ylimieliseltä. Onko pissi noussut ÄO:n kaveriksi?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen  heittämällä äo >140-nainen ja en nyt allekirjoita ap:n väitettä täysin. Olen löytänyt juuri sellaisen parisuhteen, jota haluan ja tarvitsen.

Osa näistä "olen älykäs nainen enkä siksi löydä miestä!"-valittajista eivät vain ole niin fiksuja mitä luulevat olevansa. Ette varmasti löydä, koska vaatimustasonne ei ole realistinen.

On totta, että älykkäälle miehelle kelpaa monesti tyhmempi nainen. Mutta kuinka paljon tyhmempi? Omien kokemuksieni mukaan huippuälykkäälle miehelle aika harvoin kelpa tyhmä nainen, ja siksi näissäkin on paljon ikisinkkuja. Huippuälykkäissä on joidenkin lähteiden mukaan noin kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia. Tällöin älykkäällä naisella on ainakin parempi mahdollisuus löytää yhtä älykäs kumppani. 

Sitten nämä, jotka valittavat kun joku kehtaa mainita älykkyydestään ja siitä, miten se kaventaa parinvalintamahdollisuuksia. Ei kai teiltä voi odottaakkaan ymmärrystä. Vaikkei käytännön elämässä missään nimessä ole niin, että ÄO:iden 60 ja 100 välillä on samanlainen harppaus  kuin ÄO:iden 100 ja 140, on vaikeaa kokea esimerkiksi yhteenkuuluvuuden, ihailun ja tasa-arvon tunteita jos toisesta tulee sellainen olo, ettei se kulje samalla aallonpituudella.

Tyhmempi kumppani näkyy arjessa. Hän ei viehätä sinua, saattaa nauraa erikoisille kiinnostuksenkohteillesi ja alat kaivata älykästä juttuseuraa muualta. Minkä itse koin joskus haittaavimmaksi, oli se miten en kokenut parisuhteen mies-naisdynamiikkaa kun pystyin pyörittelemään toista miten huvittaa. Kyllä, huippuälykäskin nainen voi haluta olla naisen roolissa parisuhteessaan, vaikka olisi kuinka vahva ja itsenäinen monessa asiassa. Tyhmempi kumppani ei viehättänyt minua myöskään seksuaalisesti.

Ja viimeisenä: huippuälykäskin mies voi kaivata  naiselta ennenkaikkea ulkonäköä ja naisellisuutta. Kyllä ulkonäkö merkitsee monellle paljon. Siinä 135 älykkyysosamäärällä varustettu mies valitsee miettimättä äö 120-missin kuin äö 145 harakan.

Saat huippuälykkään naisen kuullostamaan täydelliseltä sosiopaatilta. Sinun mukaasi älykäs ihminen voi toimia normaalia fysiologiaa vastaan ja esim ihastumisen tapahtuessa äly vastustaa esim rakastumisen ja kiintymyksen pohjana olevien hormonien toimintaa eli äly voi syrjäyttää ne "eläimelliset" vietit ja impulssit. Millainen ihminen edes haluaa manipuloida toista. Olen mieheni kanssa suunnilleen yhtä älykäs, vaikka parhaat osa-alueemme ovatkin erilaiset. Tiedän saavani mieheni tekemään lähes mitä tahansa niin halutessani, mutten silti ajattele että olisin hänen yläpuolellaan tai edes haluaisin niin tehdä. Kyllä osalta porukkaa tuntuu puuttuvan nöyryyttä, sosiaalisia taitoja ja empatiaa toisia ihmisiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen älykäs, nainen ja sinkku, joten olen ap:n kanssa yhtä mieltä ainakin otsikosta.

Kasvoin ympäristössä, jossa älykkyyteni jäi kokonaan huippuälykkyyden varjoon, ja minä pidin itseäni vain ihan tavallisen terävänä tyyppinä. Kaveripiirini on aina ollut hyvin pieni ja matemaattisesti suuntautunut, ja opiskelupaikassakin oli melko heterogeenistä väkeä. Kiinnostuin vastakkaisesta sukupuolesta "sillä tavalla" vasta yli parikymppisenä ja hämmästyin sitä, kuinka karsaasti kuplani ulkopuoliset nuoret miehet suhtautuivat ajatuksiini ja keskustelutapaani. Sain palautetta siitä, että puhuin vääristä aiheista ja liian perusteellisesti ja olin (olevinani) liian nokkela; pari vähän tutummaksi käynyttä yritti taivutella minua lopettamaan opintoni, mutta eivät tietenkään onnistuneet siinä. Olen aina viihtynyt omissa oloissani, joten ajatukseni kulkevat pitkään omia teitään ja seurassa pulpahtelevat esille ilmeisen ärsyttävissä muodoissa.

Koska kiinnostuin miehistä aika myöhään, terävät tytöt ja pojat ehtivät jo löytää toisensa, ja minä jäin ihmettelemään vierestä. Seuraavalla kierroksella pyörivät eronneet, mutta heillekin löytyi ottaja ennen kuin minä ehdin edes reagoida; sopivia miehiä on paljonkin, mutta ei tällainen jahkailija niitä ehdi napata. Vaikka kumppanuus ja seksi houkutteleekin, en ole miestä koskaan varsinaisesti etsinyt. Yllätys: en ole löytänytkään. Ikää on yli viisikymmentä, joten heikolta näyttää. Varmasti olen ollut ja olen edelleenkin nirso, mutta jos ajatukset eivät kohtaa, en jaksa pitää yllä ihmissuhdetta. Onko se sitten nirsoutta vai ei? Semantiikkaa.

Hyvin älykäs saattaa antaa joskus hitaalla käyvän vaikutelman- en tarkoita sinua- mutta kyse on vaan siitä itseasiassa että he prosessoivat perusteellisesti ja siihen kuluu aikaa ihan pikkasen enemmän kuin muilta. Se älykkäin saattaa olla todella hitain reagoimaan ja osallistumaan, johtuen tempperamenttierosta mutta myös juuri prosessointiin käytetyn ajan takia.

Mensa ja muut ainakin aikarajoitteiset testit saattavat jopa karsia hyvin älykkäitä tai ainakin antavat ihan väärän kuvan älykkyys ja kykyrakenteista. Suurin huoli juuri jonkin Mensan korostamisessa on ihmiskuvan yksinkertaistaminen mikä on mielestäni aivan ilmeistä.

On aivan ilmeistä että ihmiset jotka eivät älyä kyseenalaistaa älykkyystesteistä ainakin Mensaa eivät todellakaan ole siinä kaikkein älykkäimpien joukossa. Jatkona edelliseen.

No minä en kauheasti kyseenalaista ja kerron myös miksi. Älykkyys on käsite. Se siis sisältää asioita. Jos nyt tieteellisesti älylle on annettu jotain ominaisuuksia kuten vaikka kuinka nopea olet oppimaan, muistamaan, yhdistelemään jne, ja näiden ominaisuuksien kokonaisuudesta sinut määritellään millä tasolla älyllisesti olet, niin miksi kyseenalaistaisin sen? Eikö oppimisnopeus, suurten kokonaisuuksien hallitseminen ole merkki mistään?

Oletetaan, että kaksi ihmistä oppii saman asian. Toinen suoriutuu siitä samasta tehtävästä puolta nopeammin. Ovatko he samanlaisia ja ansaitsevat samat pisteet suorituksistaan? He tekevät 50 eri testiä, joissa kaikissa käytetään aivoja. Nyt sitten testit on tehty ja pisteet laskettu. Miksi minun pitäisi alkaa kyseenalaistamaan tuloksia? Että oikeasti toinen olikin parempi tai ehkä he olivatkin yhtä hyviä. Jos testit on tehty samoissa olosuhteissa, niin en näe mitään syytä miksei tulos ole validi.

Mensan rakensi testin, joka oikaisee mutkat. Sen on nyt tuon näköinen ja tuon pituinen ja korreloi, mutta ehkä noiden virallisten psykologisten testien kanssa syntyvät tulokset voisivat korreloida hyvin jonkun ihan muunkinlaisen testin kanssa. Vaikka tyyliin otat susikoiran juokset korttelin ympäri ja jos selviät koiran kanssa takaisin ilman, että koira haukkui kertaakaan matkalla ja onnistuit 20 minuutin sisällä ostamaan leipää ja löydät kassistasi harjan ja onnistut harjaamaan jonkun vieraan hiukset tyyliin. Kova tulos tuossa tarkoittaisi aina kovaa tulosta myös wais IV-testissä.

Onnistuminen tuossa testissä olisi yhtä suuri, kuin onnistuminen tuossa älykkyystestissä. Toisin sanoen, teit kumman tahansa testi ja aina olet samalla tasolla lopullisessa taulukossa. Olisko sillä silloin merkitystä kumman testeistä tekisit?

Koska noin Mensan testi oikein tehtynä toimii. Muissa älykkyystesteissä kovat pisteet saaneet saavat myös Mensan testissä kovat pisteet ja toisinpäin. Jos tietenkin lähdet arpomislinjalle ja huijauslinjalle ja ehkä jopa harjoittelulinjalle, niin voihan sitä saada vaikka minkä tuloksen. Mutta silloin syy ei ole testissä vaan tekijässä.

Vaikka siis joku testi tuntuisikin hassulta, niin jos se on tieteellisesti todettu, että siinä jos saat kovat pisteet niin silloin saat muissakin älykkyystestissä niin mitä sitä kyseenalaistamaan?

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

ÄO:n mittaus on suorituskykytesti. Ei muuta. Ihmiset ihan liikaa miettivät sitä. Se ei ole ihmisarvon, todellisuudentajun tai viisauden testaamista. Tuolla on kyllä maailmalla täysin egosentrisiä ja solipstisiakin älypäitä 😅

Mikä auttaa hirveästi tässä on hahmoituskyky. Eli työmuisti. Kyky pyöritellä ja visualisoida asioita päässään. Se on sitä suorituskykyä. Kuinka monen mielestä tämä kyky tekee ihmisestä hyvän ihmisen?

Tästä asiasta mitattavassa älyssä on kyse. Näkeehän sen jo testeistä. Kumma kun ei parivalintaa tehdä matematiikan numeroiden mukaan, koska se on käytännössä lähes sama asia.

Nopeasti ap lopetti vastaamisen ja ilmoitti "poistuvansa" keskustelusta. Eli vastaukset eivät miellyttäneet. Mitäköhän hän oikein halusi tältä keskustelulta? Löytää muita samassa tilanteessa olevia naisia ja yhdessä surkutella tilannettaan? Ap:n tekstihän oli todella ylimielisen oloinen ja kirsikkana päällä kutsui vähemmän älykkäitä kehitysvammaisiksi..Tämä aloitushan oikein kerjäsi negatiivista palautetta.

Vierailija kirjoitti:

Nopeasti ap lopetti vastaamisen ja ilmoitti "poistuvansa" keskustelusta. Eli vastaukset eivät miellyttäneet. Mitäköhän hän oikein halusi tältä keskustelulta? Löytää muita samassa tilanteessa olevia naisia ja yhdessä surkutella tilannettaan? Ap:n tekstihän oli todella ylimielisen oloinen ja kirsikkana päällä kutsui vähemmän älykkäitä kehitysvammaisiksi..Tämä aloitushan oikein kerjäsi negatiivista palautetta.

Juuri noin.

Ap kelpaa esimerkiksi kapea-alaisesti älykkäästä semi-aspergerista joka ei hallitse sosiaalisia taitoja eikä edes perustason käytöstapoja.

Ap on kuitenkin itse päättänyt olevansa laaja-alaisesti älykäs, pehmeä, empaattinen (mutta samalla looginen, kunnianhimoinen ja määrätietoinen), kaunis, urheilullinen, jne.

Eipä se 140+ ÄÖ paljon auta jos olet päättänyt että 2+2=5 koska sinä olet älykäs ja siksi oikeassa.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

Sinulla on huomattavan paha asenneongelma. Monet naiset Suomessa ja monessa muussakin maassa kykenee tuohon mihin sinäkin. Olkoonkin, että äiti tai isä opetti, mutta sitä tapettia laittaessa tai tietokonetta räplätessä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuka opetti.

Sinulla on lupa tavoitella ihan millaista tahdot, mutta monen ihmisen kokemukset kertovat, mitkä heistä on onnistumisesi todennäköisyydet. Jo pelkästään tuo kuinka koet lähes loukkaantuvasi, jos sinua vertaa naiseen on todella huono asenne. Koska tälläkin palstalla on satoja naisia, jotka voisit kertoa omista äideistäkin, mummostaan, siskostaan ja serkuistaan kuinka taitavia, rohkeita ja aikaansaavia tai älykkäitä nämä ovat. Joita kaikella syyllä ja kunnioituksella voi pitää mitä parhaimpina esikuvina eikä he ole koskaan jääneet yhdenkään miehen jälkeen,

”Ansaitset” sen kunnollisen kotimiehen, joka pitäisi sinusta huolta. Ihan vaan kehittyäksesi ihmisenä. Vaikka itsetuntosi perustuukin vahvana olemiseen ja aina yksin pärjäämiseen, niin juuri sinunlaisille tekisi hyvää kerrankin olla hoivattavana ja hyvänä pidettävänä, vaikka sinusta se tekisi sinusta jotenkin heikon tai huonon. Olet mitä olet, eikä puolisosi sinusta saa heikkoa ja osaamatonta vaikka lämmin ruoka sinua kotona työpäivän jälkeen odottaisikin. Mutta rakkaus on juuri tuota, toinen tekee sinulle jotain, vaikka hän vallan mainiosti tietää, että kykenisi siihen ihan itsekin, mutta silti hänestä sinä olet sen arvoinen, että hän haluaa puolestasi ”ottaa sen luodin” vastaan. Eli tässä tapauksessa nähdä vaivaa ja kokata sinulle ruokaa, jotta sinun ei tarvitse. Totta, se on valitettavaa ettet osaa arvostaa tuota. Koska rakkaus on juuri tekoja, ei sanoja, eikä varsinkaan väittelyä politiikasta tai kvanttifysiikasta. Mutta ehkei parisuhteella ole sinulle edes tarkoitus olla rakkausliitto, jossa kyseessä on pari, vaan lähinnä kaksi ihmistä, jotka esittelee sille toiselle kuinka vahva ja taitava itse on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

Sinulla on huomattavan paha asenneongelma. Monet naiset Suomessa ja monessa muussakin maassa kykenee tuohon mihin sinäkin. Olkoonkin, että äiti tai isä opetti, mutta sitä tapettia laittaessa tai tietokonetta räplätessä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuka opetti.

Sinulla on lupa tavoitella ihan millaista tahdot, mutta monen ihmisen kokemukset kertovat, mitkä heistä on onnistumisesi todennäköisyydet. Jo pelkästään tuo kuinka koet lähes loukkaantuvasi, jos sinua vertaa naiseen on todella huono asenne. Koska tälläkin palstalla on satoja naisia, jotka voisit kertoa omista äideistäkin, mummostaan, siskostaan ja serkuistaan kuinka taitavia, rohkeita ja aikaansaavia tai älykkäitä nämä ovat. Joita kaikella syyllä ja kunnioituksella voi pitää mitä parhaimpina esikuvina eikä he ole koskaan jääneet yhdenkään miehen jälkeen,

”Ansaitset” sen kunnollisen kotimiehen, joka pitäisi sinusta huolta. Ihan vaan kehittyäksesi ihmisenä. Vaikka itsetuntosi perustuukin vahvana olemiseen ja aina yksin pärjäämiseen, niin juuri sinunlaisille tekisi hyvää kerrankin olla hoivattavana ja hyvänä pidettävänä, vaikka sinusta se tekisi sinusta jotenkin heikon tai huonon. Olet mitä olet, eikä puolisosi sinusta saa heikkoa ja osaamatonta vaikka lämmin ruoka sinua kotona työpäivän jälkeen odottaisikin. Mutta rakkaus on juuri tuota, toinen tekee sinulle jotain, vaikka hän vallan mainiosti tietää, että kykenisi siihen ihan itsekin, mutta silti hänestä sinä olet sen arvoinen, että hän haluaa puolestasi ”ottaa sen luodin” vastaan. Eli tässä tapauksessa nähdä vaivaa ja kokata sinulle ruokaa, jotta sinun ei tarvitse. Totta, se on valitettavaa ettet osaa arvostaa tuota. Koska rakkaus on juuri tekoja, ei sanoja, eikä varsinkaan väittelyä politiikasta tai kvanttifysiikasta. Mutta ehkei parisuhteella ole sinulle edes tarkoitus olla rakkausliitto, jossa kyseessä on pari, vaan lähinnä kaksi ihmistä, jotka esittelee sille toiselle kuinka vahva ja taitava itse on.

Tarkoitin, että toivoisin miehen osaavan muutakin, kuin valmistaa ruokaa kotona. Toivoisin, että mies osaisi jotakin, jota minä en itse osaa ja siten täydentäisimme toisiamme. Olen itsekin taitava ruoanlaittaja ja rehellisesti sanottuna harvan miehen tekemä kotiruoka on tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, että sitä vesi kielellä odottelisin.

Mä oon vissiin hyvin älykäs kun olen ollut sinkkuna jo 47 vuotta...

Hahaha, oli provo feikki kirjoitus alunperin. Älykkäät ihmiset eivät pidä keskivertoja kehitysvammaisina   :)