Älykäs nainen jää tyhmää herkemmin sinkuksi

Tämä keskustelu on jatko-osa "Taidan olla narsisti" -keskustelulle, jonka otsake voisi olla "Taidan olla misogynisti".

Vierailija kirjoitti:

Hahaha, oli provo feikki kirjoitus alunperin. Älykkäät ihmiset eivät pidä keskivertoja kehitysvammaisina   :)

Noin kymmenennen kerran: Tätä ei missään tapauksessa näin ilmaistu. Puhuttiin vain samasta aste-erosta kommunikoinnin välillä.

Vertauskuva, ymmärrätkö? Ilmeisesti et, turha yrittää selittää.

En haluaisi olla kyyninen, mutta kuinka moni omaa älyään täällä luukuttava oikeasti käsi sydämellä pohjimmiltaan haluaa muiden yhtä fiksujen seuraan? Olen nähnyt tapauksia, joissa tyyppi on hajonnut siihen, että yhtäkkiä ei olekaan muiden yläpuolella vaan samalla tasolla. Älykkyyden tuoma ylemmyydentunto on tosi koukuttavaa. Kuinka moni osaa päästää siitä irti silloin, kun vihdoin olosuhteet ohjaisivat siihen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

Sinulla on huomattavan paha asenneongelma. Monet naiset Suomessa ja monessa muussakin maassa kykenee tuohon mihin sinäkin. Olkoonkin, että äiti tai isä opetti, mutta sitä tapettia laittaessa tai tietokonetta räplätessä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuka opetti.

Sinulla on lupa tavoitella ihan millaista tahdot, mutta monen ihmisen kokemukset kertovat, mitkä heistä on onnistumisesi todennäköisyydet. Jo pelkästään tuo kuinka koet lähes loukkaantuvasi, jos sinua vertaa naiseen on todella huono asenne. Koska tälläkin palstalla on satoja naisia, jotka voisit kertoa omista äideistäkin, mummostaan, siskostaan ja serkuistaan kuinka taitavia, rohkeita ja aikaansaavia tai älykkäitä nämä ovat. Joita kaikella syyllä ja kunnioituksella voi pitää mitä parhaimpina esikuvina eikä he ole koskaan jääneet yhdenkään miehen jälkeen,

”Ansaitset” sen kunnollisen kotimiehen, joka pitäisi sinusta huolta. Ihan vaan kehittyäksesi ihmisenä. Vaikka itsetuntosi perustuukin vahvana olemiseen ja aina yksin pärjäämiseen, niin juuri sinunlaisille tekisi hyvää kerrankin olla hoivattavana ja hyvänä pidettävänä, vaikka sinusta se tekisi sinusta jotenkin heikon tai huonon. Olet mitä olet, eikä puolisosi sinusta saa heikkoa ja osaamatonta vaikka lämmin ruoka sinua kotona työpäivän jälkeen odottaisikin. Mutta rakkaus on juuri tuota, toinen tekee sinulle jotain, vaikka hän vallan mainiosti tietää, että kykenisi siihen ihan itsekin, mutta silti hänestä sinä olet sen arvoinen, että hän haluaa puolestasi ”ottaa sen luodin” vastaan. Eli tässä tapauksessa nähdä vaivaa ja kokata sinulle ruokaa, jotta sinun ei tarvitse. Totta, se on valitettavaa ettet osaa arvostaa tuota. Koska rakkaus on juuri tekoja, ei sanoja, eikä varsinkaan väittelyä politiikasta tai kvanttifysiikasta. Mutta ehkei parisuhteella ole sinulle edes tarkoitus olla rakkausliitto, jossa kyseessä on pari, vaan lähinnä kaksi ihmistä, jotka esittelee sille toiselle kuinka vahva ja taitava itse on.

Sinun mielestäsi tarvitsisin ihmisen, joka osaa pitää minusta huolta. Voinko siis surutta dumpata ihmisen, jonka kanssa oleminen lähinnä vaatii minulta lisää työtä? Esimerkkinä autoton mies, joka ei autottomuutensa puolesta voi tulla luokseni. Minä näen erillistä vaivaa ajaessani aina hänen luokseen ja viedessäni mukanani hänelle ruokaa. Mies on kertonutkin voivansa ainoastaan rakastaa minua. Olet sitä mieltä, että tällaisella rakkaudella ei ole mitään arvoa? Rehellisesti sanottuna en koe saavani huolenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

Sinulla on huomattavan paha asenneongelma. Monet naiset Suomessa ja monessa muussakin maassa kykenee tuohon mihin sinäkin. Olkoonkin, että äiti tai isä opetti, mutta sitä tapettia laittaessa tai tietokonetta räplätessä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuka opetti.

Sinulla on lupa tavoitella ihan millaista tahdot, mutta monen ihmisen kokemukset kertovat, mitkä heistä on onnistumisesi todennäköisyydet. Jo pelkästään tuo kuinka koet lähes loukkaantuvasi, jos sinua vertaa naiseen on todella huono asenne. Koska tälläkin palstalla on satoja naisia, jotka voisit kertoa omista äideistäkin, mummostaan, siskostaan ja serkuistaan kuinka taitavia, rohkeita ja aikaansaavia tai älykkäitä nämä ovat. Joita kaikella syyllä ja kunnioituksella voi pitää mitä parhaimpina esikuvina eikä he ole koskaan jääneet yhdenkään miehen jälkeen,

”Ansaitset” sen kunnollisen kotimiehen, joka pitäisi sinusta huolta. Ihan vaan kehittyäksesi ihmisenä. Vaikka itsetuntosi perustuukin vahvana olemiseen ja aina yksin pärjäämiseen, niin juuri sinunlaisille tekisi hyvää kerrankin olla hoivattavana ja hyvänä pidettävänä, vaikka sinusta se tekisi sinusta jotenkin heikon tai huonon. Olet mitä olet, eikä puolisosi sinusta saa heikkoa ja osaamatonta vaikka lämmin ruoka sinua kotona työpäivän jälkeen odottaisikin. Mutta rakkaus on juuri tuota, toinen tekee sinulle jotain, vaikka hän vallan mainiosti tietää, että kykenisi siihen ihan itsekin, mutta silti hänestä sinä olet sen arvoinen, että hän haluaa puolestasi ”ottaa sen luodin” vastaan. Eli tässä tapauksessa nähdä vaivaa ja kokata sinulle ruokaa, jotta sinun ei tarvitse. Totta, se on valitettavaa ettet osaa arvostaa tuota. Koska rakkaus on juuri tekoja, ei sanoja, eikä varsinkaan väittelyä politiikasta tai kvanttifysiikasta. Mutta ehkei parisuhteella ole sinulle edes tarkoitus olla rakkausliitto, jossa kyseessä on pari, vaan lähinnä kaksi ihmistä, jotka esittelee sille toiselle kuinka vahva ja taitava itse on.

Sinun mielestäsi tarvitsisin ihmisen, joka osaa pitää minusta huolta. Voinko siis surutta dumpata ihmisen, jonka kanssa oleminen lähinnä vaatii minulta lisää työtä? Esimerkkinä autoton mies, joka ei autottomuutensa puolesta voi tulla luokseni. Minä näen erillistä vaivaa ajaessani aina hänen luokseen ja viedessäni mukanani hänelle ruokaa. Mies on kertonutkin voivansa ainoastaan rakastaa minua. Olet sitä mieltä, että tällaisella rakkaudella ei ole mitään arvoa? Rehellisesti sanottuna en koe saavani huolenpitoa.

Minusta sinä et tarvitse miestä vaan jonkin ihan helvetin kuluttavan asiantuntijapaikan, joka vie sinun kaiken aikasi elämän loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

Sinulla on huomattavan paha asenneongelma. Monet naiset Suomessa ja monessa muussakin maassa kykenee tuohon mihin sinäkin. Olkoonkin, että äiti tai isä opetti, mutta sitä tapettia laittaessa tai tietokonetta räplätessä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuka opetti.

Sinulla on lupa tavoitella ihan millaista tahdot, mutta monen ihmisen kokemukset kertovat, mitkä heistä on onnistumisesi todennäköisyydet. Jo pelkästään tuo kuinka koet lähes loukkaantuvasi, jos sinua vertaa naiseen on todella huono asenne. Koska tälläkin palstalla on satoja naisia, jotka voisit kertoa omista äideistäkin, mummostaan, siskostaan ja serkuistaan kuinka taitavia, rohkeita ja aikaansaavia tai älykkäitä nämä ovat. Joita kaikella syyllä ja kunnioituksella voi pitää mitä parhaimpina esikuvina eikä he ole koskaan jääneet yhdenkään miehen jälkeen,

”Ansaitset” sen kunnollisen kotimiehen, joka pitäisi sinusta huolta. Ihan vaan kehittyäksesi ihmisenä. Vaikka itsetuntosi perustuukin vahvana olemiseen ja aina yksin pärjäämiseen, niin juuri sinunlaisille tekisi hyvää kerrankin olla hoivattavana ja hyvänä pidettävänä, vaikka sinusta se tekisi sinusta jotenkin heikon tai huonon. Olet mitä olet, eikä puolisosi sinusta saa heikkoa ja osaamatonta vaikka lämmin ruoka sinua kotona työpäivän jälkeen odottaisikin. Mutta rakkaus on juuri tuota, toinen tekee sinulle jotain, vaikka hän vallan mainiosti tietää, että kykenisi siihen ihan itsekin, mutta silti hänestä sinä olet sen arvoinen, että hän haluaa puolestasi ”ottaa sen luodin” vastaan. Eli tässä tapauksessa nähdä vaivaa ja kokata sinulle ruokaa, jotta sinun ei tarvitse. Totta, se on valitettavaa ettet osaa arvostaa tuota. Koska rakkaus on juuri tekoja, ei sanoja, eikä varsinkaan väittelyä politiikasta tai kvanttifysiikasta. Mutta ehkei parisuhteella ole sinulle edes tarkoitus olla rakkausliitto, jossa kyseessä on pari, vaan lähinnä kaksi ihmistä, jotka esittelee sille toiselle kuinka vahva ja taitava itse on.

Tarkoitin, että toivoisin miehen osaavan muutakin, kuin valmistaa ruokaa kotona. Toivoisin, että mies osaisi jotakin, jota minä en itse osaa ja siten täydentäisimme toisiamme. Olen itsekin taitava ruoanlaittaja ja rehellisesti sanottuna harvan miehen tekemä kotiruoka on tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, että sitä vesi kielellä odottelisin.

Mutta kun suurin osa miehistä osaa vaikka mitä. Varsinkin sellaiset, jotka eivät ole laiskoja luonteeltaan. Ehkä meillä on vaan niin erilainen käsitys hyvästä parisuhteesta. Minusta on aivan ihanaa, jos vaikka mieheni ojentaa minulle pyyhkeen kun tulen ulos suihkusta. Luuletko etten minä osaa itse tehdä sitä? Kyllä osaan ja vaikken nyt tiedä kumpi meistä sen pyyhkeen ottaa paremmin, niin sillä ei ole väliä. Hänen ajatuksensa on se, jolla on merkitystä. Kun olen kipeä, niin sillä ei ole mitään merkitystä, jos mieheni keittäisi vettä ja laittaisi siihen ihan vaan vaikka Lidlin teepussin. Kyse ei ole jostain huipputuotoksesta, vaan osoitus siitä, että olen tärkeä ja hän haluaa minulle hyvää. Eikä tarkoitus ole täydentää minun puutteitani, koska en osaa muka itse keittää vettä.

Ymmärrän hyvin miksei miehet halua älykkyydellä kilpailevaa ja pätevää naista. Elämä on jo muutenkin ihan liian kilpailuhenkistä.

Ja jos sinulle tosiaan miehen pitää ylittää sinut jopa niissä huippukokkaustaidoissasi, kaiken muun lisäksi, niin vaikeaa tulee sen puolison löytyminen olemaan.

Kukaan oikeasti älykäs ei puhu älykkyysosamäärästä ilmoittamatta käytettyä keskihajontaa samassa yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon melko vahvasti teoriaan maskuliinisesta vs feminiinisestä polariteetista.

Hyvin maskuliiniset ja hyvin feminiiniset löytävät toisensa. Ovat usein pariskuntia jotka eivät välttämättä tee kaikkea yhdessä. Ehkä mies tekee bisnestä ja harrastaa jenkkiautoja, nainen on hoiva-alalla/kodinhengettärenä ja harrastaa meikkikutsuja, tms. Mies vie ja saa kiksinsä siitä, nainen on supporttina ja hoitaa empatiapuolen.

Sitten on prismapariskuntia joissa ominaisuudet menee enemän limittäin. Jonkinlaiset roolit on mutta kumpikaan ei ole ääripäissä.

Mutta sitten on naiset jotka menee sinne maskuliinisuuden puolelle. On loogisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa...mutta ei välttämättä kovasti empaattisuutta ja pehmeyttä. Ja tässä kohtaa ajetaan totaalisesti karille. Nämä kun haluaisivatkin vielä maskuliinisemman kumppanin. Ja se ei toimi. Pehmeä puoli jäisi puuttumaan, eivätkä maskuliiniset miehet halua kilpailla "haastavan naisen" kanssa.

Pari tällaista naista tunnen jotka tajusivat ja ottivat pehmomiehen. Ovat onnellisia. Alfaparista haaveilevat naiset ovat jääneet ilman.

Olen itse ilman isää (ja osin äitiäkin) kasvaneena oppinut omatoimiseksi. Pesen suurimman osan naisista kodinhoitoon ja sisustamiseen liittyvissä asioissa MUTTA pesen myös monen miehen perinteisten ja miehisten juttujen kanssa (remontointi, auton ylläpito, it). En todellakaan kaipaa naisellista, pehmeää miestä koska lähinnä pakon sanelemana ja yksin olen opetellut ne asiat, jotka yleensä hyvä perhe lapselleen opettaa.

Jos tilastoja katsotaan, minusta olisi pitänyt tulla syrjäytynyt nuori ja myöhemmin aikuinen. Vaan eipä tullut, kiitos tuntemani raivon kohtaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme. Millaista miestä minulla on lupa tavoitella? Olen ns. selviytyjä mutta olosuhteiden pakosta. En valitettavasti osaa arvostaa empaattista kotimiestä, jonka tekemä ruoka odottaa valmiina kotona pitkän työpäivän jälkeen.

En tiedä, mihin lokeroida itseni. En jää miehistä jälkeen mutta lähes loukkaannun, jos minua verrataan naisiin. Siksi, että en odota keneltäkään mieheltä apua roudatessani vanhan pesukoneen yksinäni Sortti-asemalle enkä hyydy tienvarteen renkaan puhjetessa. Toisaalta pukeutumiseni perusteella minut on helppo luokitella nirppanokkaiseksi prinsessasyndroomaiseksi. Yhteiskunta olettaa, että naisellinen nainen ei voi osata perinteisiä ”miesten juttuja”.

Sinulla on huomattavan paha asenneongelma. Monet naiset Suomessa ja monessa muussakin maassa kykenee tuohon mihin sinäkin. Olkoonkin, että äiti tai isä opetti, mutta sitä tapettia laittaessa tai tietokonetta räplätessä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuka opetti.

Sinulla on lupa tavoitella ihan millaista tahdot, mutta monen ihmisen kokemukset kertovat, mitkä heistä on onnistumisesi todennäköisyydet. Jo pelkästään tuo kuinka koet lähes loukkaantuvasi, jos sinua vertaa naiseen on todella huono asenne. Koska tälläkin palstalla on satoja naisia, jotka voisit kertoa omista äideistäkin, mummostaan, siskostaan ja serkuistaan kuinka taitavia, rohkeita ja aikaansaavia tai älykkäitä nämä ovat. Joita kaikella syyllä ja kunnioituksella voi pitää mitä parhaimpina esikuvina eikä he ole koskaan jääneet yhdenkään miehen jälkeen,

”Ansaitset” sen kunnollisen kotimiehen, joka pitäisi sinusta huolta. Ihan vaan kehittyäksesi ihmisenä. Vaikka itsetuntosi perustuukin vahvana olemiseen ja aina yksin pärjäämiseen, niin juuri sinunlaisille tekisi hyvää kerrankin olla hoivattavana ja hyvänä pidettävänä, vaikka sinusta se tekisi sinusta jotenkin heikon tai huonon. Olet mitä olet, eikä puolisosi sinusta saa heikkoa ja osaamatonta vaikka lämmin ruoka sinua kotona työpäivän jälkeen odottaisikin. Mutta rakkaus on juuri tuota, toinen tekee sinulle jotain, vaikka hän vallan mainiosti tietää, että kykenisi siihen ihan itsekin, mutta silti hänestä sinä olet sen arvoinen, että hän haluaa puolestasi ”ottaa sen luodin” vastaan. Eli tässä tapauksessa nähdä vaivaa ja kokata sinulle ruokaa, jotta sinun ei tarvitse. Totta, se on valitettavaa ettet osaa arvostaa tuota. Koska rakkaus on juuri tekoja, ei sanoja, eikä varsinkaan väittelyä politiikasta tai kvanttifysiikasta. Mutta ehkei parisuhteella ole sinulle edes tarkoitus olla rakkausliitto, jossa kyseessä on pari, vaan lähinnä kaksi ihmistä, jotka esittelee sille toiselle kuinka vahva ja taitava itse on.

Sinun mielestäsi tarvitsisin ihmisen, joka osaa pitää minusta huolta. Voinko siis surutta dumpata ihmisen, jonka kanssa oleminen lähinnä vaatii minulta lisää työtä? Esimerkkinä autoton mies, joka ei autottomuutensa puolesta voi tulla luokseni. Minä näen erillistä vaivaa ajaessani aina hänen luokseen ja viedessäni mukanani hänelle ruokaa. Mies on kertonutkin voivansa ainoastaan rakastaa minua. Olet sitä mieltä, että tällaisella rakkaudella ei ole mitään arvoa? Rehellisesti sanottuna en koe saavani huolenpitoa.

En ymmärrä miksi ylipäätään olet alkanut parisuhteeseen, joka tuntuu työltä? Surutta dumppaaminen? Voiko suhteesta erota ilman ongelmia? Ja minusta nyt olisi jo korkea aika erota, jos suhteesi tuntuu työltäsi, ellei tietenkin työsi ole elämäsi rakkaus.

Kaikella rakkaudella on arvonsa, mutta onko se meille silti hyväksi? Kyllä, uskon vieläkin, että sinulle tekisi hyvää oppia olemaan se hyvää vastaanottava osapuoli.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina puhutaan älykkäiden muka huonommista sosiaalisista taidoista? Tutkimusten mukaan älykäs on useammin myös sosiaalisesti taitava. Jos sitten mennään ihan ääripäähän, neroihin, heissä saattaa olla enemmän ”erikoisesti” käyttäytyviä. Itse ajattelen mielummin, että heillä on erilaiset sosiaaliset taidot, ei huonommat. Ehkä heidän tapansa onkin parempi, mutta tyhmä (ja massa) tietysti pitää aina omaa tapaansa ja itseänsä parempana.

No tottakai älykäs osaa useammin myös käyttäytyä kuin typerä. Mutta kun kyse ap:n tapauksessa on juuri siitä että hän on mielestään niin paljon älykkäämpi kuin muut (ainakin naiset) ettei hän löydä miestä! Eli ilmeisesti kuuluu sitten siihen nerojen porukkaan. Muutenhan älykkyys olisi vain etu, kyllä miehet tykkää skarpeista naisista.

Siellä tasolla on huomattavan paljon näitä sosiaalisesti kömpelöitä tai outoja, joiden kiinnostuksenkohteet ovat varsin rajalliset mutta sitäkin intensiivisemmät. Jos itseä kiinnostaa pääasiassa asiat joista tavallinen fiksu ihminen ei ymmärrä mitään niin ihmekös tuo jos ei seuraa löydy.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan oikeasti älykäs ei puhu älykkyysosamäärästä ilmoittamatta käytettyä keskihajontaa samassa yhteydessä.

Lue täältä lisää: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Älykkyysosamäärä

Eiköhän asia ole itsestäänselvyys kaikille muille älykkäille luettaessa pois pedantit autismikirjoon luokiteltavat ja siten sosiaalisesta normistosta poikkeavat.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttä tuokin on löytää sopiva puoliso itselleen.

Tuurilla ei ole asian kanssa osaa eikä arpaa, moni on suhteessa koska niin vain kuuluu tehdä. Vieläkin on vallalla sellainen ajatus, että yksin oleminen on vähän jopa säälittävää. Moni mieluummin tyytyy edes jonkinlaiseen kumppaniin kuin on yksin. Paine seurusteluun on aika kova vieläkin, vaikka sinkkuudesta käydään keskustelua jo ihan yhteiskunnallisella tasolla ja kyseessä on suhteellisen yleinen ilmiö nykyään.

Älykäs nainen ei halua miestä. Kukaan älyllinen henkilö ei alennu panoksia ja vaimon rooliin joka on nöyryyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen  heittämällä äo >140-nainen ja en nyt allekirjoita ap:n väitettä täysin. Olen löytänyt juuri sellaisen parisuhteen, jota haluan ja tarvitsen.

Osa näistä "olen älykäs nainen enkä siksi löydä miestä!"-valittajista eivät vain ole niin fiksuja mitä luulevat olevansa. Ette varmasti löydä, koska vaatimustasonne ei ole realistinen.

On totta, että älykkäälle miehelle kelpaa monesti tyhmempi nainen. Mutta kuinka paljon tyhmempi? Omien kokemuksieni mukaan huippuälykkäälle miehelle aika harvoin kelpa tyhmä nainen, ja siksi näissäkin on paljon ikisinkkuja. Huippuälykkäissä on joidenkin lähteiden mukaan noin kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia. Tällöin älykkäällä naisella on ainakin parempi mahdollisuus löytää yhtä älykäs kumppani. 

Sitten nämä, jotka valittavat kun joku kehtaa mainita älykkyydestään ja siitä, miten se kaventaa parinvalintamahdollisuuksia. Ei kai teiltä voi odottaakkaan ymmärrystä. Vaikkei käytännön elämässä missään nimessä ole niin, että ÄO:iden 60 ja 100 välillä on samanlainen harppaus  kuin ÄO:iden 100 ja 140, on vaikeaa kokea esimerkiksi yhteenkuuluvuuden, ihailun ja tasa-arvon tunteita jos toisesta tulee sellainen olo, ettei se kulje samalla aallonpituudella.

Tyhmempi kumppani näkyy arjessa. Hän ei viehätä sinua, saattaa nauraa erikoisille kiinnostuksenkohteillesi ja alat kaivata älykästä juttuseuraa muualta. Minkä itse koin joskus haittaavimmaksi, oli se miten en kokenut parisuhteen mies-naisdynamiikkaa kun pystyin pyörittelemään toista miten huvittaa. Kyllä, huippuälykäskin nainen voi haluta olla naisen roolissa parisuhteessaan, vaikka olisi kuinka vahva ja itsenäinen monessa asiassa. Tyhmempi kumppani ei viehättänyt minua myöskään seksuaalisesti.

Ja viimeisenä: huippuälykäskin mies voi kaivata  naiselta ennenkaikkea ulkonäköä ja naisellisuutta. Kyllä ulkonäkö merkitsee monellle paljon. Siinä 135 älykkyysosamäärällä varustettu mies valitsee miettimättä äö 120-missin kuin äö 145 harakan.

Saat huippuälykkään naisen kuullostamaan täydelliseltä sosiopaatilta. Sinun mukaasi älykäs ihminen voi toimia normaalia fysiologiaa vastaan ja esim ihastumisen tapahtuessa äly vastustaa esim rakastumisen ja kiintymyksen pohjana olevien hormonien toimintaa eli äly voi syrjäyttää ne "eläimelliset" vietit ja impulssit. Millainen ihminen edes haluaa manipuloida toista. Olen mieheni kanssa suunnilleen yhtä älykäs, vaikka parhaat osa-alueemme ovatkin erilaiset. Tiedän saavani mieheni tekemään lähes mitä tahansa niin halutessani, mutten silti ajattele että olisin hänen yläpuolellaan tai edes haluaisin niin tehdä. Kyllä osalta porukkaa tuntuu puuttuvan nöyryyttä, sosiaalisia taitoja ja empatiaa toisia ihmisiä kohtaan.

Minä taas ihmettelen ylipäätään suhteita, joissa toinen saisi halutessaan toisen tekemään mitä tahansa. Missä on selkäranka, omanarvontunto, maalaisjärki..? Minä olen perinteisillä mittareilla huomattavasti puolisoani älykkäämpi, mutta en minä silti saisi häntä edes halutessani pyöriteltyä miten huvittaa. Niin säkenöivää argumenttia ei ole keksittykään, että saisin hänet vaikka tekemään yksin kaikki kotityöt maailman tappiin.

Vierailija kirjoitti:

Älykäs nainen ei halua miestä. Kukaan älyllinen henkilö ei alennu panoksia ja vaimon rooliin joka on nöyryyttävä.

Älykkäänä naisena en allekirjoita. Hyvällä miehelle on paljon tarjottavaa, mutta itsensä erikoiseksi tuudittaneen naisen on tosi vaikea ylipäänsä hyväksyä toisten ihmisten kontribuutioita. Se ei ole miehen eikä kenenkään muunkaan vika.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kestä sitä jos nainen on älykkäämpi ja osaavampi.

Tämähän se villakoiran ydin on, tiivistettynä ja yksinkertaistettuna.

Exäni tunnusti aikoinaan suhteemme päättymisen jälkeen suoraan, että olin hänelle "liian älykäs ja aikuinen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kestä sitä jos nainen on älykkäämpi ja osaavampi.

Tämähän se villakoiran ydin on, tiivistettynä ja yksinkertaistettuna.

Exäni tunnusti aikoinaan suhteemme päättymisen jälkeen suoraan, että olin hänelle "liian älykäs ja aikuinen".

Eivät kaikki miehet ole tuollaisia. Sinun pitäisi tietää. Älä ole henkisesti laiska.

Maanjäristys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen kumppanin täytyy olla erityisen älykäs? Itselläni on myös korkea ÄO, mutta en ole ikinä kokenut mitenkään tarpeelliseksi että esim. kaverini tai puolisoni olisivat älykkäitä. Sellainen ihan tavallinen riittää. Mieheni on ammatiltaan kokki, eikä varmasti matemaattis-loogisessa mielessä lähellekään yhtä älykäs kuin minä, mutta mitä merkitystä sillä arjessa on? 

Älykkyysosamäärätesti testaa ns. yleistä älykkyyttä, joka korreloi vahvasti kaikkien muidenkin henkisten taitojen kanssa. Jos olet löytänyt itsellesi ihmisen, jolla on matala ÄO, mutta hän osaa silti esim riidellä viisaasti, kehua, tukea, kuunnella, purkaa tunteitaan, ottaa vastuuta ja kasvattaa jälkeläisiä viisaasti, olet löytänyt harvinaisen poikkeuksen.

Tässä lienee jotain perää, mutta on tässä myös kärjistyksen makua. Vaikka ÄO olisi korkea, voi ihminen silti olla epätasapainoinen, epävarma, kateellinen tms., mikä tietysti heijastuu käytökseen. Toki älykkyys antaa etulyöntiaseman kaikenlaisten sielullisten ongelmien ratkomisessa, mikäli ihminen kyseiseen tehtävään vihkiytyy, mutta aina ei ole näin. Sen sijaan keskivertokaveri, jolla on vaikkapa ollut tasapainoiset ja tunnetaitavat vanhemmat, voi olla sosiaalisesti vähemmän onnekasta älykkökaveriaan etevämpi ja tasapainoisempi.

Oman kokemuksen mukaan näyttäisi jopa siltä, että poikkeuksellisen älykkäät tyypit ovat usein melko ahdistuneita, masentuneita ja maallikon termein suorastaan onnettomia taviksiin verrattuna. On kohtuuttomia vaatimuksia itseä kohtaan, maailmaa kohtaan, kaikenlaista ajatuksista kumpuavaa kärsimystä.

Tuo on tyypillinen halo-efektijuttu, että ajatellaan, että mikäli ihminen on älykäs, on hän myös tasapainonen, tuntee itsensä, empaattinen, suunnitelmallinen, reilu, ymsymsyms kaikkea hyvää, ja jos on vähemmän älykäs, on kaikilla muillakin tavoilla keskiverto. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaikka jotain korrelaatiota älykkyyden ja erinäisten piirteiden välillä varmasti on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos osin hyvästäkin keskustelusta. Ap kiittää ja poistuu.

Osa keskustelijoista tekee rajuja sekä virheellisiä oletuksia ilman perusteita. Sellaisia vastaan en koe tarvetta esittää oikaisua. En toisaalta odottanut mitään muuta ja tiesin sohaisevani muurahaispesään. Onneksi osa tuntui ymmärtävän pointtini oikein ja heille siitä kiitos.

Et sinä mihinkään poistu vaan palaat tänäänkin lauantaina lukemaan joka ainoan viestin, joka on "lähtösi" jälkeen jätetty.

Summa summarum ap rakas: Minä olen huippuälykäs mies enkä huolisi sinua, koska et ole todellisuudessa tasoiseni, vain illuusioissasi. Suosittelen käymään kissakaupassa.

Huippuälykäs, mutta v*tuilee. Ei jatkoon!

Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä.Kyllä varmasti lukee nyt para aikaa viestejä ja vastailee.

Naisille pariutuminen tuntuu olevan jonkinlainen kyvykkyyskilpailu, jossa miehen on voitettava nainen jotta kiinnostus voisi herätä.

Etenkin älykkäille/menestyville/urheilullisille naisille asia tuntuu olevan näin.

Vierailija kirjoitti:

Naisille pariutuminen tuntuu olevan jonkinlainen kyvykkyyskilpailu, jossa miehen on voitettava nainen jotta kiinnostus voisi herätä.

Etenkin älykkäille/menestyville/urheilullisille naisille asia tuntuu olevan näin.

Näinhän se menee. Tässä perusteluni: evoluutiobiologia.

Eli mies voi siittää vaikka 1000 lasta. Naisen kykenee parhaimmillaankin vain kahteenkymmeneen. Siksi naisen kriteerit miehelle ovat kovemmat.

Jos olet älykäs, tajuat syyt em. käytökseen. Jos et ole, et tajua muttei se ole ongelmani.