Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ihmetyttää, mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka perheessä on 1-2 lasta. Ja on pitkät äitiys- ja perhevapaat, oikeus kunnalliseen päivähoitoon, jopa vuorokauden ympäri, työelämässä lyhyet työpäivät ja pitkät lomat, mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitoon, lyhennettyyn työaikaan jos lapsi alle 10v. Ja tämä kaikki on tullut vasta 80-90-luvulla.

Lisäksi kaupan hyllyt notkuvat valmisruuista, vaipoista, vauvojen soseruuista, valmis vaatteista jne.

Olen synt. 70-luvulla ja päiväkotiin pääsin joskus 80-luvulla n. 5v ja sitä ennen muistan kun minua pyöreteltiin milloin missäkin ja ennen päiväkotia olin kesän yksin kotona ja äiti soitti työpäivänsä aikana muutaman kerran. Ja äidin ompelimassa vaatteissa kuljettiin.

Ja muistan kun äiti keitti liedellä pikkuveljen vaippoharsoja ja teki hänelle sosetta ämpärissä pakastimeen, kun Piltti-ruokia ei ollut. Ja asuttiin pienessä kaksiossa 4henk, vaikka isä oli opettaja ja äiti pankissa töissä.

Isovanhempien luona käytiin kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja kesällä, eikä meitä koskaan isovanhemmat hoitaneet.

Missä mahdoit asua, jos kokemukset ovat tuota luokkaa.

Lapseni syntyivöt 73 ja 77 ja kyllä heillä oli kertakäyttövaipat ja pilttipurkkeja oli jaupassa, jos oli varaa ostaa.

Helsingissä vanhempi lapsi oli kunnallisessa päivähoidossa ja nuorempikin pääsi, kun itse hoidin kolme vuotta kotona ja töistä piti kyllä irtisanoutua, ei ollut kuin puolen vuoden äitiyslomat.

Isovanhemat asuivat kaukana, joten harvoin tavattiin.

Keskituloiset saivat lapset kunnalliseen hoitoon, mutta olitte ehkä niin hyvätuloisia, että ei päässyt, mutta yksityisiä perhepäivähoitajia oli pilvin pimein.

Lapseni syntyi v. -71 ja oli varmaan niitä viimeisiä joilla vielä käytettiin sideharsovaippoja.  Ja niitäkin käytin vain ihan alussa, vielä hänen ollessaan vaippaiässä tuli jo ensimmäiset kertakäyttövaipat.  Eihän ne kummosia olleet, kastuivat läpikotaisin ja joskus hankasi lapsen nivusia, mutta oli ne kätevämmät kuin ne sideharsot kumminkin.  Jotain valmissoseitakin tuli kauppoihin niihin aikoihin, mutta itse tein soseet, eikä ollut pakastinta minulla.  Vain hedelmä- ja marjasoseita ostin joskus.  

Hoidin lapseni kokonaan itse ja lähdin opiskelemaan ammattiin vasta sitten, kun lapsi oli jo koulussa.   Sain nimittäin sen lapsoseni 17-vuotiaana.  

Äiti auttoi lapsenhoidossa sen verran, että neuvoi asioissa, mutta juurikaan hän ei hoitamiseen puuttunut.  Hänellä oli työ ja oma perhe hoidettavana siinä muutenkin, nuorin sisarukseni oli vielä alle kouluiän.

Eli näinkin ne asiat voi olla.  Ei tullut mieleenkään vaatia äitiä valvomaan vauvan kanssa, kun hänellä oli aikainen työhönmeno ja aika usein teki töitä viikonloppunakin.

 

Eli mitä? Yksi lapsi ja pitkään kotona. Mikä tän tarinan tarkoitus oli? Miksi ihmeessä se äiti olisi valvonut?

Niin mitä tässä oli sulle epäselvää?

Otin kantaa tuohon,  missä kerrottiin ettei 70-luvulla ollut vielä kertakäyttövaippoja.  Kyllä oli.  Ne tuli juuri silloin.

Ja koska täällä väitetään, että minun ikäiseni on hoidattaneet lapsensa vanhemmillaan, niin kerroin, että en ole hoidattanut.  

Niin, miksi ihmeessä se minun äitini olisikaan valvonut minun lapseni takia öitään.  Pienet vauvat nimittäin valvottavat, ketkä enemmän, ketkä vähemmän.   Äidilleni en lastani tuupannut milloinkaan yöhoitoon, vaan hoidin ihan itse.

Juu, olin pitkään kotona lapsen kanssa.  Mies kävi töissä ja hänen tuloillaan elettiin.  Sitten opiskelin ammatin ja menin töihin.  

Eli emme todellakaan me kaikki 40- ja 50 -luvulla syntyneet ole hoidattaneet lapsiamme omilla vanhemmillamme.  Veikkaan, että ylivoimaisesti suurin osa on hoitanut pääsääntöisesti aivan itse, monet vailla minkäänlaista apua.  

Niin. Sinä olet löhönnyt kotona yhden kanssa todella pitkään. Miksi ihmeessä jonkun olisi pitänyt vielä hoitaa jotain?

Ja hoitaminen ja valvominen ei ole synonyymit. Ei täällä kukaan ole missään kuvitellut että isovanhemman pitäisi vauvan kanssa valvoa. Pähkähullu päätelmä.

En nyt tajua, mitä äksyilet.  Vai on lapsen kanssa kotona oleminen löhöilyä.  No sano se sitten kaikille näille palstalla oleville äiti-ihmisille, jotka aivan varmasti ovat olleet pitkällä vanhempainvapaalla ja olleet kotona kotihoidontuella ja silti kaipaisivat sitä, että saisivat edes joskus vaikkapa kokonaisen yön olla pelkästään miehen kanssa kahdestaan, käydä jossain jne.  

Ja joskus kuule se hoitaminen edellyttää myös valvomista.  Piste.

Minulla on kyllä ollut vauvoja yöhoidossa, ja olen joutunut valvomaankin heidän kanssaan, ei ne aina nuku täysiä öitä.  Se siitä sinun pähkähulluudestasi.

Minä olin silloin aikanaan kotona viemättä lasta minnekään päivähoitoon melkein seitsemän vuotta, koska voin.  

Asuimme miehen entisessä kotitalossa keskellä korpea eikä meille tullut vettä sisälle.  Talossa oli puulämmitys.  Autoakaan meillä ei ollut, joten kaikki asioinnit tehtiin polkupyörällä.  Siinäpä sitä olikin löhöilemistä.  

Äläkä vastaa.

Sinulla oli yksi lapsi.

??????????????????

Itsellä lähistöllä on joko tai..on isovanhempia jotka auttaa liikaakin tai ei ollenkaan..omat vanhempani käy meillä kerran vuoteen ja ihan kiva, mutta kyllä mä mietin että mitä järkeä..en saa siitä vierailusta mitään..odottavat täyttä palvelua ja istuvat telkun ääressä. Etukäteen kyllä kovasti puhuvat, että niin on kiva päästä lapsia tapaamaan..kuitenkaan eivät tee mitään heidän kanssaa..esim.tossa on muistipeli mitätyttö toivoi että mummo pelaa..ei kun tulee Lemmenviemää, ja sit Kaunarit, Emmerdale, Salkkarit ja Poliisien jaksoja uusintana😂😂Minua tuo lähinnä huvittaa..ovat siis pirteitä 60-vee ihmisiä..varmaan velvollisuudesta tekevät tuon vuosittaisen kyläilyn..itse käydään muutama kerta vuodessa siellä, yövymme hotellissa, koska heille ei mahdu😊

No tässä tulee sitten kateellisen matkamummon vuodatus. Tyttäreni ja ainoa pieni lapsenlapseni asuvat  Euroopassa ja näen heitä 2-4 kertaa vuodessa, lomillamme. Haluaisin tavata rakkaitani paljon paljon enemmän ja olla apuna arjessa enemmän, mutta olen itsekin vielä työelämässä, eikä se ole mahdollista. Lapset kasvavat nopeasti ja tunnen suurta kateutta ja suurta surua etten voi olla enempää rakkaitteni elämässä mukana. Ne mummot ja papat jotka saatte lapsenlapsianne tavata ja hoitaa käyttäkää se pieni aika hyväksenne jonka lapset ovat pieniä, tukekaa vanhempia tärkeässä kasvatustyössä ja rakastakaa lapsenlapsianne.

Hoitavat tarvittaessa oman aikataulun salliessa. Pari yön yli reissua vuodessa, kesällä 4 päivää niin kuopuksen ei tarvinnut mennä enää juhannuksen jälkeen hoitoon eikä pikkukoululaisen olla yksin. Mutta reissaavat ja harrastavat todella paljon joten ei ole mitenkään sanottua että meidän tarve ja heidän saatavuutensa käyvät yksiin. Olen tosi iloinen että sanovat sen suoraan ja siksi ei tarvitse pelätä kysyä, hoitavat vain jos haluavat ja se heidän kuvioihinsa sopii!

Kyselevät ennen synttäreitä isompia lahjatoiveita (ovat varsin hyvätuloisia) ja ostavat mielellään esim. pyörän tai muun isomman hankinnan jos sellainen on ajankohtainen. Muutaman kerran tätä on hyödynnetty, mutta osaavat tulla kympin pehmolelunkin kanssa ongelmitta :)

Suoraan lapsiin liittyvää rahaa eivät muuten anna, mutta välillä kyllä keksivät mitä käsittämättömämpiä tekosyitä antaa aikuisille lapsilleen rahaa, esim. soittaa että "siirsin teille kaikille sisaruksille 500 e joululahjarajaa, etkä muuten palauta sitä tai maksan uudelleen".

Puolison isä on siirtynyt ajasta iäisyyteen ja äitiä tavataan vain jouluna (meillä) ja äitienpäivänä (heillä) ja joskus lasten synttäreillä.

Olen tosi kiitollinen siitä että esim. hääpäivänä päästään ulos syömään ilman kelloon tuijottelua kun lapset on menossa mummon ehdotuksesta mummolaan <3 Ja arvostan noita taloudellisiakin apuja, vaikka niitä ei _tarvita_, minkä olen sanonutkin, mutta toisaalta jos itse olisi kovin varoissani ilman elätettäviä niin voin hyvin kuvitella että _haluaisin_ antaa rahaa juuri lasteni ja heidän perheidensä iloksi.

Mun vanhemmat hoitavat lapsia kesällä ja syyslomalla, joulun aikoihin lapset yleensä ovat vähän pidemmän pätkän mummulassa. Rahallisesti ei saada avustuksia, mitä nyt mummu ostaa lapsille joskus vaatteita, t-paitoja tai sukkia, tai jos kirppikseltä löytyy jotain sopivaa. Retkeilevät paljon, ja selkeästi heillä on hyvin lämpimät välit keskenään.

Anoppi on mt-ongelmainen, hänelle ei voi lapsia jättää hoidettavaksi. Joskus tämän virheen tehnyt, mutta en enää toista kertaa. Kyllähän se on lapsen hoitoa, kun lapsi jätetään yksin pinnikseen huutamaan, ovi vaan perässä kiinni ja itkuhälyttimestä ääni pois.....

Kyllä jonkin verran apua saamme.

-Eniten äidiltäni, hän ostaa lapsille mm. vaatteita ja kenkiä usein lahjaksi.

-Isältäni saamme mökinavaimet lainaan lomille, sekin on auttamista.

- Harvoin saamme varsinaista lapsenvahtiapua, mutta lasten hoidossa auttavat kun kyläilemme heillä/he kyläilevät meillä.

- Mieheni vanhemmat ovat vahtineet lapsia varmaankin 10+ kertaa kun olemme käyneet miehen kanssa treffeillä. Lapset ovat olleet heillä yökylässä 4 yötä.

- Taloudellinen apu menee niin päin, että me tuemme mieheni vanhempia.

Emme asu hirveän kaukana isovanhemmista. Saimme esikoisen nuorina (parikymppisinä kuitenkin) ja alkuun päätöstämme pitää lapsi kauhisteltiin. Osittain sen vuoksi emme ole tukeutuneet isovanhempiin enempää kuin ovat itse oma-aloitteisesti osallistuneet, sillä en tahtonut jäädä kiitollisuuden velkaan ja tahdoin todistaa, että me pärjäämme ja ansaitsemme lapsemme. Nyt myöhemmin huomaan, että etenkin äitini haluaisi läheisemmät välit lastenlapsiinsa ja se on minusta hyvä asia. Todennäköisesti tulevaisuudessa lapset voi viedä mummolaan ilman meitäkin. Tosiaan tuntuu, että myös henkistä tukea tulee nykyisin ihan erilailla.

Me olemme molemmat vanhojen vanhempien lapsia eli vanhempamme eivät enää jaksaneet lapsia hoitaa, kun saimme perheen alulle. Lahjoja tuli jotain.

Nyt meillä on eka lapsenlapsi juoksemassa. Asiallinen tapaus. Ostan joskus jotain vaatetta ja vanhat lastenvaatteet olen tietenkin antanut hänen käyttöönsä. Enemmänkin olisi säästänyt vaatetta ja tavaraa, jos olisin tiennyt pääseväni mummoksi näinkin nuorena. Jotain harrastevälineitä saa jatkossakin kaiveltua esiin.

Hoitoapua olen antanut päiväsaikaan ja olen yrittänyt noudattaa nuoren perheen tapoja. Yökylään hän ei ole tullut vielä.

Joskus tulee parikymppiä rahaa tai itseneulotut villasukat. Ei mitään hoitoapua koskaan. Toinen mummo asuu lähellä, mutta on sairas. Toinen satojen kilometrien päässä ja on lisäksi iäkäs. Papat ovat kuolleet.

Miehen äiti sanoi ollessaan vielä työelämässä että hänestä ei saa mitään orjaa, kun jää eläkkeelle. En sitten ole paljon pyydellyt. Anoppi halusi tällä myös näpäyttää miestään ( joka oli jo eläkkeellä) , joka jonkin verran auttoi meitä kun tein vuorotyötä jne. No anoppi ja miehen isäpuoli erosivat ja isäpuoli käy meillä jos olemme yön yli reissussa vaikka asuu kauempana. Anoppi harmittelee kun lapsemme ( toinen yläkoulussa ja toinen ala-asteella) ei soittele, mutta kun ei se suhde ole samanlainen kun papan ( miehen isäpuolen ) kanssa.

Anoppi on kova arvostelemaan ja sitten kieltää sanoneensa mitään. Oma poikansa oli kuukausitolkulla mummoloissa ja muutenkin hoidatti muualla todella paljon lapsena.

Oma äitini muistaa aina sanoa ettei isäni vanhemmat koskaan hoitaneet meitä jos olivat reissussa vaikka samassa pihapiirissä asuivat, mutta eipä nuo ole hoitaneet meidän lapsia senkään edestä. Omat isovanhemmat kuitenkin ottivat meitä mukaan tapahtumiin päiväseltään ja pieniin reissuihin.

Omalle äidille on tärkeintä saada viinilasi illalla eteen ja sitten kun ei osata yhtään höllätä vaikka on eläkkeellä. Koko ajan pitää selittää kun on kiire ja pitää sitä ja tätä, vaikka oikeasti voisi ottaa ihan iisisti.

Kerran vuodessa käydään lapissa viikko sisarusteni perheiden ja vanhempieni kanssa, sekin on niin uuvuttavaa se pakkaaminen , kun pitää kahden aikuisen tavarat pakata ja me pakataan siskon kanssa molemmat viisihenkisen perheen tavarat.

En oikein jaksa äitiäni ja hänkin puheissaan auttaa ja tekee koko ajan. 

Lapseni on ollut kerran mummolassa yötä ja kerran kun meillä oli tärkeä meno ja lasetnhoitaja sairastui niin siltikään ei puhetta että olisi auttanut, siskoni sitten otti molemmat yöksi vaikka itsellään oli pieni vauva juuri hoidettavana.

Isovanhemmat vielä asuvat lähellä..

Eniten ärsyttää ne puheet ja muiden arvostelu, kun itse ei auta senkään edestä. Ei edes ns. pakkotilanteessa. Eikä enää tule edes kysyttyä.

Kannattaa edelleenkin harkita ennen kuin niitä muksuja laittaa. Noin niinkuin resurssi näkökulmasta.

Meillä kummatkaan isovanhemmat ei auta eikä edes pidä yhteyttä. Mun oman vanhemmat on nähnyt vain yhden neljästä lapsestani josku 10v sitten. Eli 10v mennyt ilman mitään yhteydenpitoa.

Anoppilan väki sanoi jo raskausaikana että eivät halua olla isovanhempia ollenkaan eivätkä aio tavata lapsenlasta, he haluavat keskittyä omaan elämään.

Hyvin on pärjätty ilman isovanhempia, ainoa suru on se että lapset kyselee ja huomaa miten muilla isovanhemmat osallistuu - mutta olen aina selittänyt sen että ihmisiä on erilaisia ja kaikki ei vaan osaa rakastaa/välittää toisista.

En voi tästä olla oikein katkera sillä tämähän tuli ilmi jo esikoista odottaessa. Itse päätimme tehdä silti ison perheen että meidän lapsillamme olisi sitten turvaverkkoa ja sukuyhteisöä aikuisena. Itse olen elänyt täysin yksin ilman vanhempiani ja sukuani koko aikuisuuden ja on se kieltämättä rankkaa ja yksinäistä.

Ne kenellä isovanhemmat ei osallistu, älkää ainakaan syyttäkö itseänne. Rakkautta ei voi pakottaa, ja suuret ikäluokat on sakki jossa on todell paljon täysin rakkaudentonta itsekästä porukkaa. Pitää ajatella että menetys on isovanhempien.

Tänävuonna isompi ollut "hoidossa" n. 4-6 päivää mummolassa, nuorempi on käynyt muutamasti.

Meidän lapsia anoppilassa ei ehditä hoitaa, serkut työllistää tarpeeks. Itsellä vanhemmat ei enään hengissä.

Kyllä tämä itsekkyyden aikakausi näkyy näissäkin asetelmissa. Kokemani mukaan ne, jotka ovat olleet kahdenkymmenen molemmin puolin 60 -luvulla, ovat itsekkäimpiä.

Olin joskus töissä kaupan kassalla. Paljon näki sellaista, että isoäiti (arviolta kertomani ikäinen) osti itselleen mitä mieli teki. Siis ihan tarpeetontakin. Nuori äiti saattoi jättää osan vauvan tarvikkeista kassalle kun rahat loppuivat kesken. Näin siis kun olivat yhdessä kaupassa. Oli niitäkin, jotka auttoivat. Ja vielä tästäkin kääntöpuolta. Tulivat kauppaan ilmeisesti syystä että rahaa ei oikein voinut suoraan nuorille antaa. Olis saattanut talvihaalari jäädä ostamatta ja rahat mennä kaljaan ja tupakkaan.

Tuntuu, että joistakin apua saaneista ihmisistä tulee omahyväisiä ja itsekkäitä. Joillakin taas pysyy muistissa millaista joku kausi elämässä voi olla pahimmillaan ja säilyttävät myötätuntonsa Siis auttavat muita.. Toinen isoäitini aina vertasi minua toisiin ja lyhyesti selitettynä en oppinut muutakuin häpeämään itseäni hänen takiaan. Avusta tuossakin on kyse vaikkakaan ei taloudellisesta. Vaan kylläpä on nihkeää nyt minun mennä hoivaamaan. Ne paljon kehutut muut lapsenlapset eivät välitä senkään vertaa.

Minua ja vaimoani on isovanhemmat ja sukulaiset hoitaneet paljon pieninä.

Vanhempani hoitavat lapsia muutaman kerran vuodessa pakotettuna. Asuvat kaukana.

Vaimoni vanhemmat kilsan päässä.

Eivät hoida.

Välillä piipahtavat katsomaan lapsia.

Ei apua, asuvat satojen kilometrien päässä.

Omat vanhemmat ovat lisäksi aika vanhoja, eivät voisi hoitaa lapsia hätätilanteessakaan.

Kerran antoivat esikoisellemme vähän rahaa tilille laitettavaksi.

Anoppi on vielä töissä, asuu myös kaukana, ei voi ottaa lapsia hoidettavaksi. On vielä pienituloinen, joten emme edes odota rahallista apua.

Tuntuisi täysin käsittämättömältä ajatukselta esimerkiksi maksattaa jotkut haalarit isovanhemmalla tai hoidattaa lapsia useita päiviä mummolassa. En edes tajua, miksi jotkut tekee noin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä itsekkyyden aikakausi näkyy näissäkin asetelmissa. Kokemani mukaan ne, jotka ovat olleet kahdenkymmenen molemmin puolin 60 -luvulla, ovat itsekkäimpiä.

Olin joskus töissä kaupan kassalla. Paljon näki sellaista, että isoäiti (arviolta kertomani ikäinen) osti itselleen mitä mieli teki. Siis ihan tarpeetontakin. Nuori äiti saattoi jättää osan vauvan tarvikkeista kassalle kun rahat loppuivat kesken. Näin siis kun olivat yhdessä kaupassa. Oli niitäkin, jotka auttoivat. Ja vielä tästäkin kääntöpuolta. Tulivat kauppaan ilmeisesti syystä että rahaa ei oikein voinut suoraan nuorille antaa. Olis saattanut talvihaalari jäädä ostamatta ja rahat mennä kaljaan ja tupakkaan.

Tuntuu, että joistakin apua saaneista ihmisistä tulee omahyväisiä ja itsekkäitä. Joillakin taas pysyy muistissa millaista joku kausi elämässä voi olla pahimmillaan ja säilyttävät myötätuntonsa Siis auttavat muita.. Toinen isoäitini aina vertasi minua toisiin ja lyhyesti selitettynä en oppinut muutakuin häpeämään itseäni hänen takiaan. Avusta tuossakin on kyse vaikkakaan ei taloudellisesta. Vaan kylläpä on nihkeää nyt minun mennä hoivaamaan. Ne paljon kehutut muut lapsenlapset eivät välitä senkään vertaa.

Tää on varmaan totta sillä mun vanhemmat (suuria ikäluokkia) sai aivan valtavasti apua, lastenhoitoa monta kertaa viikossa ja koulujen kesälomat, saivat käsirahan asuntoon lahjaksi, saivat nollakorko lainaa vanhemmiltaan, vanhemmat ostivat auton, kodinkoneita ja vaikka imitä. Olin todella paljon mummoilla.

Mun vanhemmat kun kuuli että olen raskaana, ilmoittivat HETI että heillä on sitten se periaatepäätös että eivät hoida kenenkn lapsia kertakaan ja heille on turha soittaa avuntarpeessa, katsos kun JOKAINEN HOITAA OMAT LAPSENSA.

Muuten hyvä mutta ei ollut totta. Mun vanhin lapsi on 12 ja eivät ole yhään kertaa auttaneet mitenkään koskaan. Eivät viitsi tavata lapsia eivätkä muista edes nimiä tai ikiä.

Itsekäs on aina itsekäs eikä arvosta itse saamaansa apua.

Meillä isovanhemmat (kummankin puolelta) kuuluvat perheeseen ja lapset ovat heille tärkeitä. Lapset käy mummuloissa monta kertaa viikossa ja isovanhemmat meillä. Ostavat lapsille vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä, kalliita leluja jne. Käyvät lasten kanssa missä millonkin. Anoppi on työelämässä, mutta ottaa usein palkatonta saadakseen viettää vielä enemmän aikaa lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isovanhemmat (kummankin puolelta) kuuluvat perheeseen ja lapset ovat heille tärkeitä. Lapset käy mummuloissa monta kertaa viikossa ja isovanhemmat meillä. Ostavat lapsille vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä, kalliita leluja jne. Käyvät lasten kanssa missä millonkin. Anoppi on työelämässä, mutta ottaa usein palkatonta saadakseen viettää vielä enemmän aikaa lasten kanssa.

Asutteko lähekkäin? Tuo olisi ihanaa! Mutta vaatisi kiinnostuneet isovanhemmat ja sellaisia ei vaan ole, kahdet välinpitämättömät kyllä löytyy...

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi täysin käsittämättömältä ajatukselta esimerkiksi maksattaa jotkut haalarit isovanhemmalla tai hoidattaa lapsia useita päiviä mummolassa. En edes tajua, miksi jotkut tekee noin.

Meillä ne haalarit tulee ihan pyytämättä, enkä viitsi hyvää tavaraa käyttämättäkään jättää, vaikkei nyt ihan täydellisen omaa makua vastaavat olisikaan.

Ja kun hoitoonkin tahtovat ottaa, niin sopii mulle. Asuvat vain niin kaukana, että mitään päivävisiittejä ei voi järjestää, niin lapsi on sitten useamman yön putkeen. Ja useimmiten ollaan koko perheenä vierailulla.

Tämä siis minun vanhempani, auttaisivat varmasti vielä enemmän, jos lähempänä asuttaisiin. Lapsella onkin todella läheiset välit isovanhempien kanssa.

Puolison vanhemmat asuvat kaukana, mutta haluavat ottaa lapsia (5 kpl) vuorotellen luokseen johonkin tapahtumaan, retkelle tai yökylään. Lapset viihtyy, suhde lapsiin on hyvä ja läheinen. Tokikaan jatkuvasti eivät tapaa, mutta aiemmin olivat varsin paljon tekemisissä, kun asuivat lähempänä. Tuolla pohjalla läheisyys siis säilyy, vaikka nyt tapaavatkin lapsia harvemmin. Edelleen lapset innoissaan menossa mummolaan :)

Mun vanhemmista sen sijaan vain toinen on elossa. Hänellä uusi puoliso, joka ei halua meitä perheenä edes käymään ns. piipahduskäynnillä kuin 2-3 kertaa vuodessa. Silloinkin vain kutsuttuna. Eivät asu kaukana meistä. Emme ole mikään sotkupekkaperhe, lapset osaavat käyttäytyä ja moneen muuhun paikkaan kelvataan kyllä kyläilemään. Mutta joo, ei enää itselläkään ole minkäänlaista hinkua päästä vanhempaani tervehtimään - mitäpä tuota suotta, jos ei kerran kiinnosta. Yritetty on. Ei väkisin, onneksi elämässäni on muutakin. Lasten puolesta harmittaa, kun eivät tätä ymmärrä - no enpä kyllä ymmärrä itsekään.