Kun äitiys kaduttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, että jos lapsenteko kaduttaa niin eikö sen huomaa jo sen ensimmäisen kohdalla, että on tehnyt virheen eikä hommaa enempää? Itsellä on yksi lapsi ja kaduttaa. Lasken melkein sekunteja, että täyttäisi 18, vaikka nyt on vasta kohta 3v. Harmittaa, että samalla tulen laskeneeksi sekunteja omaan vanhenemiseeni :(

Suosittelen lämpimästi, että kävisit jonkun kanssa keskustelemassa näistä ajatuksistasi. Se voisi helpottaa oloasi ja ehkä löytäisit jotain tapoja, jolla voisit hiukan helpottaa tilannettasi. Kokeile, itsesi ja lapsesi takia!

Olen puhunut, mutta ei siinä puhe auta, kun tarvitsisi konkreettisesti jonkun, joka ottaisi lapsen joskus hoitoon. Vaikka kokonaiseksi viikonlopuksi. Se auttaisi. Sitten elämä olisi parempaa enkä katuisi vanhemmuutta. Ehkä kadun enemmän sitä, että tein lapsen yksin eli yksinhuoltajuus on ongelmani.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Yhdenkään vanhemman "olemus" ei ole aina iloinen ja rakastava, vaan lapsiperhe-elämään kuuluu yleensä paljon huutoa, itkua, hermojen kiristystä, riitatilanteita ja muita tuon kaltaisia asioita, että sinänsä sinun on mahdotonta tietää kenestä katuvasta vanhemmasta lapsi voi aistia katumuksen ja kenestä ei. Lapset eivät kuitenkaan ole mitään selvännäkijöitä.

Taidat nyt peilata omaa traumaasi näihin katuviin vanhempiin, joiden elämästä ja olemuksesta et lopulta kuitenkaan tiedä mitään. Monet näistä vanhemmista ovat kertoneet olevansa aktiivisia ja hyviä vanhempia, ja ihmiset osaavat teeskennellä tunteita ja jaksamista hyvin. Juuri senkin takia nämä vanhemmat kokevat vanhemmuuden raskaana, koska se vaatii teeskentelyä.

Suurin osa näistä ei ole sellaisia, jotka millään tavalla verbaalisesti tai nonverbaalisesti ilmaisevat lapselle katuvansa tätä, niin kuin sinä olet selvästi joutunut kokemaan, kun pystyt olemaan noin varma siitä, että vanhempasi katuivat.

Huh, onneksi ei ole tuota ongelmaa... ja lapsia siis on ja lisää toivon. Mutta ymmärrän sinänsä, että noinkin voi käydäjollekin. Eivät omatkaan odotukseni olleet täysin realistiset vaan yllätyin kaikessa positiivisesti. Jollekin voi käydä juuri päinvastoin. Hyvä jos silti pystyy rakastamaan lastaan vaikka masentuukin elämänsä suhteen. Kunhan tekee parhaansa, ettei lapsi ajattelisi olevansa syy vanhemman ahdistukseen ja pahaan oloon.

Kuten sanoin, toivon itse vielä lisää lapsia, mutta etukäteen olen ajatellut, että jos seuraava olisi vaikeasti vammainen, niin hänen lisäkseen tuskin haluaisin sitten enempää. Tietenkin vammaistakin lasta uskon voivani rakastaa (koska se karmea ajatus, että nyt terveille lapsillemme kävisi jotain ei koettele rakkauttani, toki elämänlaatua), mutta se menisi sitten niin.

Terapia, terapia, terapia, terapia, blaablaablaa.

Eli ap:lla on. siis kyse siitä, että kaduttaa, että hankki lapsen yh:na ilman tukiverkkoa. Se onkin sitten aika lailla eri juttu ... Huoh, niin paljon kuin tästä puhutaan ... Ja silti joku sitten vain .... Kun ei usko... Lapsellasi on vain sinut ja sinä kadut hänen hankkimistaan. Loistoalku elämälle, ei voi muuta sanoa. Otapa vastuu teoistasi ja palkkaa MLL:n hoitaja ihan omilla rahoillasi ja käy harrastamassa. Ja lopeta ulina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, että jos lapsenteko kaduttaa niin eikö sen huomaa jo sen ensimmäisen kohdalla, että on tehnyt virheen eikä hommaa enempää? Itsellä on yksi lapsi ja kaduttaa. Lasken melkein sekunteja, että täyttäisi 18, vaikka nyt on vasta kohta 3v. Harmittaa, että samalla tulen laskeneeksi sekunteja omaan vanhenemiseeni :(

Suosittelen lämpimästi, että kävisit jonkun kanssa keskustelemassa näistä ajatuksistasi. Se voisi helpottaa oloasi ja ehkä löytäisit jotain tapoja, jolla voisit hiukan helpottaa tilannettasi. Kokeile, itsesi ja lapsesi takia!

Olen puhunut, mutta ei siinä puhe auta, kun tarvitsisi konkreettisesti jonkun, joka ottaisi lapsen joskus hoitoon. Vaikka kokonaiseksi viikonlopuksi. Se auttaisi. Sitten elämä olisi parempaa enkä katuisi vanhemmuutta. Ehkä kadun enemmän sitä, että tein lapsen yksin eli yksinhuoltajuus on ongelmani.

Eli ongelmasi on yleinen kuormittuneisuutesi haastavan tilanteen takia, ei niinkään vanhemmuus itsessään? Toivottavasti olosi helpottaa, kun lapsesi on vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pitää muistaa että vaikka vanhemmuutta katuisi, se ei todellakaan automaattisesti tarkoita sitä että olisi huono vanhempi.

Noin on helppo sanoa, jollei ole itse ollut tuollaisen vanhemman kasvatettavana. Kasvat silloin siihen tunteeseen, että sinussa on jotain vikaa, kun vanhempi ei vaikuta viihtyvän seurassasi.

Sulla oli huono vanhempi. Se ei tarkoita, että kaikki vanhemmuuttaan katuvat olisivat huonoja vanhempia. Vetäkää nyt päät pois sieltä omakohtaisten kokemusten puskasta pliis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Yhdenkään vanhemman "olemus" ei ole aina iloinen ja rakastava, vaan lapsiperhe-elämään kuuluu yleensä paljon huutoa, itkua, hermojen kiristystä, riitatilanteita ja muita tuon kaltaisia asioita, että sinänsä sinun on mahdotonta tietää kenestä katuvasta vanhemmasta lapsi voi aistia katumuksen ja kenestä ei. Lapset eivät kuitenkaan ole mitään selvännäkijöitä.

Taidat nyt peilata omaa traumaasi näihin katuviin vanhempiin, joiden elämästä ja olemuksesta et lopulta kuitenkaan tiedä mitään. Monet näistä vanhemmista ovat kertoneet olevansa aktiivisia ja hyviä vanhempia, ja ihmiset osaavat teeskennellä tunteita ja jaksamista hyvin. Juuri senkin takia nämä vanhemmat kokevat vanhemmuuden raskaana, koska se vaatii teeskentelyä.

Suurin osa näistä ei ole sellaisia, jotka millään tavalla verbaalisesti tai nonverbaalisesti ilmaisevat lapselle katuvansa tätä, niin kuin sinä olet selvästi joutunut kokemaan, kun pystyt olemaan noin varma siitä, että vanhempasi katuivat.

Voihan sitä vakuutella itselleen mitä vain, jos se omaa oloa helpottaa. Kyllä esityksen vetäminen silti jossain määrin aina näkyy muille läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pitää muistaa että vaikka vanhemmuutta katuisi, se ei todellakaan automaattisesti tarkoita sitä että olisi huono vanhempi.

Noin on helppo sanoa, jollei ole itse ollut tuollaisen vanhemman kasvatettavana. Kasvat silloin siihen tunteeseen, että sinussa on jotain vikaa, kun vanhempi ei vaikuta viihtyvän seurassasi.

Sulla oli huono vanhempi. Se ei tarkoita, että kaikki vanhemmuuttaan katuvat olisivat huonoja vanhempia. Vetäkää nyt päät pois sieltä omakohtaisten kokemusten puskasta pliis.

Eivät kaikki heistä ole hyviäkään vanhempia. Lapset huomaavat ja ymmärtävät usein paljon enemmän kuin mitä aikuiset kuvittelevat.

Lapset ovat kotona loppujen lopuksi aika lyhyen aikaa. Ja koko aika vanhempaa tarvitsevina vielä lyhyemmän aikaa. Sen jälkeen saa taas nauttia omasta ajasta ja rauhasta. Silloin sitä osaa taas toivottavasti arvostaa eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Varmaan siksi, kun av- palstalla haukutaan velat itsekkäiksi...

Kaikkialla muuallakin, ei ole vaan av-ilmiö. JA vakuutellaan suu vaahdossa, että kaikki aina rakastaa omia lapsiaan ja kyllä sunkin mieli muuttuu, että tee nyt vaan niitä muksuja vaikka epäröitkin,

Meillä on alusta asti ollut se ajatus, että lapsi tulee mukaan niihin juttuihin, mitä olemme ennenkin tehneet ja hyvin on mennyt. Matkustellaan, retkeillään ja syödään ravintoloissa melkein entiseen malliin. Siksi en koe, että olisin erityisesti menettänyt mitään. Toki elämään on lapsen myötä tullut uusiakin kivoja juttuja. Itsellä on auttanut se, että en ole suostunut muovaamaan itseäni väkisin toisenlaiseksi esim. aikataulutuksen suhteen. Meillä on siinä mielessä vähän hippiasenne, koska ei olla kellontarkkoja mistään muusta kuin pakollisista asioista, esim. päiväkotiin ja harrastuksiin mennään tietenkin ajallaan ja nukkua pitää ehtiä tarpeeksi. Mutta meidän ei ole pakko aina syödä minuutilleen ja aikoinaan päikkärit lapsi nukkui tarvittaessa vähän tilanteen mukaan. En ikinä pystyisi siihen, että kotona on pakko olla klo 13 koska päikkärit ja rannalta pitää lähteä nyt koska ruoka klo 16. Hyvin on lapsi kasvanut näin vähän rennomminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Varmaan siksi, kun av- palstalla haukutaan velat itsekkäiksi...

Kaikkialla muuallakin, ei ole vaan av-ilmiö. JA vakuutellaan suu vaahdossa, että kaikki aina rakastaa omia lapsiaan ja kyllä sunkin mieli muuttuu, että tee nyt vaan niitä muksuja vaikka epäröitkin,

Ja mitä se kertoo ihmisestä, jos tekee elämänsä suuret päätökset sen mukaan mitä joku muu jossain sanoo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Yhdenkään vanhemman "olemus" ei ole aina iloinen ja rakastava, vaan lapsiperhe-elämään kuuluu yleensä paljon huutoa, itkua, hermojen kiristystä, riitatilanteita ja muita tuon kaltaisia asioita, että sinänsä sinun on mahdotonta tietää kenestä katuvasta vanhemmasta lapsi voi aistia katumuksen ja kenestä ei. Lapset eivät kuitenkaan ole mitään selvännäkijöitä.

Taidat nyt peilata omaa traumaasi näihin katuviin vanhempiin, joiden elämästä ja olemuksesta et lopulta kuitenkaan tiedä mitään. Monet näistä vanhemmista ovat kertoneet olevansa aktiivisia ja hyviä vanhempia, ja ihmiset osaavat teeskennellä tunteita ja jaksamista hyvin. Juuri senkin takia nämä vanhemmat kokevat vanhemmuuden raskaana, koska se vaatii teeskentelyä.

Suurin osa näistä ei ole sellaisia, jotka millään tavalla verbaalisesti tai nonverbaalisesti ilmaisevat lapselle katuvansa tätä, niin kuin sinä olet selvästi joutunut kokemaan, kun pystyt olemaan noin varma siitä, että vanhempasi katuivat.

Voihan sitä vakuutella itselleen mitä vain, jos se omaa oloa helpottaa. Kyllä esityksen vetäminen silti jossain määrin aina näkyy muille läpi.

Hah ja pah. Et selvästi tiedä kuinka hyviä ihmiset ovat teeskentelemään. T. vuosia iloisimmaksi ja onnellisimmaksi henkilöksi kaveriporukassa luonnehdittu ja samalla itsemurhaa vakavasti harkinnut ja vaikeasti masentunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Yhdenkään vanhemman "olemus" ei ole aina iloinen ja rakastava, vaan lapsiperhe-elämään kuuluu yleensä paljon huutoa, itkua, hermojen kiristystä, riitatilanteita ja muita tuon kaltaisia asioita, että sinänsä sinun on mahdotonta tietää kenestä katuvasta vanhemmasta lapsi voi aistia katumuksen ja kenestä ei. Lapset eivät kuitenkaan ole mitään selvännäkijöitä.

Taidat nyt peilata omaa traumaasi näihin katuviin vanhempiin, joiden elämästä ja olemuksesta et lopulta kuitenkaan tiedä mitään. Monet näistä vanhemmista ovat kertoneet olevansa aktiivisia ja hyviä vanhempia, ja ihmiset osaavat teeskennellä tunteita ja jaksamista hyvin. Juuri senkin takia nämä vanhemmat kokevat vanhemmuuden raskaana, koska se vaatii teeskentelyä.

Suurin osa näistä ei ole sellaisia, jotka millään tavalla verbaalisesti tai nonverbaalisesti ilmaisevat lapselle katuvansa tätä, niin kuin sinä olet selvästi joutunut kokemaan, kun pystyt olemaan noin varma siitä, että vanhempasi katuivat.

Voihan sitä vakuutella itselleen mitä vain, jos se omaa oloa helpottaa. Kyllä esityksen vetäminen silti jossain määrin aina näkyy muille läpi.

Hah ja pah. Et selvästi tiedä kuinka hyviä ihmiset ovat teeskentelemään. T. vuosia iloisimmaksi ja onnellisimmaksi henkilöksi kaveriporukassa luonnehdittu ja samalla itsemurhaa vakavasti harkinnut ja vaikeasti masentunut

Olen ollut yhdessä ihmisen kanssa, joka teki itsemurhan. Muualla voi vetää roolia, mutta kotona ihmiset käyttäytyvät toisin.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Lukekaapa tämä tarkkaan, ja pohtikaa, voisiko niitä omia ajatuksia ja asennetta viedä uusille urille ettei lapsien tarvitsisi näin kärsiä. Ja tekopyhät av-mammat alapeukuttaa ap:n kritisoija, mutta sitten yläpeukuttavat tätä???

Jos lapset on tehty, on vastuu myös heidän henkisestä hyvinvoinnistaan.

Vierailija kirjoitti:

Elämää voi tietysti vähän suunnata, mutta mä olen vähän sillä fiiliksellä, että monet vanhemmat tekee helvettinsä ihan itse. Kun lapselta ei koskaan vaadita yhtään mitään, annetaan kiukutella, annetaan sikailla ruokapöydässä, annetaan käyttäytyä ihan miten sattuu, annetaan pelata tuntitolkulla, annetaan riehua ja sotkea, kotihelvetti on valmis.

Meillä lapset on alusta saakka syöneet samaa ruokaa kuin me vanhemmatkin, odotan heiltä kaunista käytöstä ruokapöydässä ja matkoilla, peliaika on rajoitettu jne. Sellaista menoa, jota näin nuorena, kun tein lastenhoitokeikkoja perheissä, en ole omassa kodissa suvainnut.

Pitää jaksaa ottaa vastaan se kiukku ja protestointi ja kasvattaa. Niin ne menneetkin sukupolvet teki ja jaksoi hyvin. 

Voi blaah! Perustuuko sinun lapsiperheonnesi siis kuvitelmaan omasta ylivertaisuudestasi muihin äiteihin nähden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Yhdenkään vanhemman "olemus" ei ole aina iloinen ja rakastava, vaan lapsiperhe-elämään kuuluu yleensä paljon huutoa, itkua, hermojen kiristystä, riitatilanteita ja muita tuon kaltaisia asioita, että sinänsä sinun on mahdotonta tietää kenestä katuvasta vanhemmasta lapsi voi aistia katumuksen ja kenestä ei. Lapset eivät kuitenkaan ole mitään selvännäkijöitä.

Taidat nyt peilata omaa traumaasi näihin katuviin vanhempiin, joiden elämästä ja olemuksesta et lopulta kuitenkaan tiedä mitään. Monet näistä vanhemmista ovat kertoneet olevansa aktiivisia ja hyviä vanhempia, ja ihmiset osaavat teeskennellä tunteita ja jaksamista hyvin. Juuri senkin takia nämä vanhemmat kokevat vanhemmuuden raskaana, koska se vaatii teeskentelyä.

Suurin osa näistä ei ole sellaisia, jotka millään tavalla verbaalisesti tai nonverbaalisesti ilmaisevat lapselle katuvansa tätä, niin kuin sinä olet selvästi joutunut kokemaan, kun pystyt olemaan noin varma siitä, että vanhempasi katuivat.

Voihan sitä vakuutella itselleen mitä vain, jos se omaa oloa helpottaa. Kyllä esityksen vetäminen silti jossain määrin aina näkyy muille läpi.

Hah ja pah. Et selvästi tiedä kuinka hyviä ihmiset ovat teeskentelemään. T. vuosia iloisimmaksi ja onnellisimmaksi henkilöksi kaveriporukassa luonnehdittu ja samalla itsemurhaa vakavasti harkinnut ja vaikeasti masentunut

Olen ollut yhdessä ihmisen kanssa, joka teki itsemurhan. Muualla voi vetää roolia, mutta kotona ihmiset käyttäytyvät toisin.

Jos ei halua asettaa taakkaa myös kumppanin harteille, niin ei käyttäydy muuten kuin varmasti yksin ollessaan. Toki se esittäminen syventää sisäistä masennusta ja väsymystä, mutta siitä ei totuttua oikein pääse irti ellei jotain kunnon kriisiä tule kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollaisen vanhemman lapsi. Kyllä sen vanhemman olemuksesta ja käytöksestä lapsikin huomaa, että vanhempaa ottaa koko ajan rooli vanhempana hattuun. Lapsuuttani käsittelen sitten psykoterapiassa. Ei se mitään mukavaa aikaa ollut.

Yhdenkään vanhemman "olemus" ei ole aina iloinen ja rakastava, vaan lapsiperhe-elämään kuuluu yleensä paljon huutoa, itkua, hermojen kiristystä, riitatilanteita ja muita tuon kaltaisia asioita, että sinänsä sinun on mahdotonta tietää kenestä katuvasta vanhemmasta lapsi voi aistia katumuksen ja kenestä ei. Lapset eivät kuitenkaan ole mitään selvännäkijöitä.

Taidat nyt peilata omaa traumaasi näihin katuviin vanhempiin, joiden elämästä ja olemuksesta et lopulta kuitenkaan tiedä mitään. Monet näistä vanhemmista ovat kertoneet olevansa aktiivisia ja hyviä vanhempia, ja ihmiset osaavat teeskennellä tunteita ja jaksamista hyvin. Juuri senkin takia nämä vanhemmat kokevat vanhemmuuden raskaana, koska se vaatii teeskentelyä.

Suurin osa näistä ei ole sellaisia, jotka millään tavalla verbaalisesti tai nonverbaalisesti ilmaisevat lapselle katuvansa tätä, niin kuin sinä olet selvästi joutunut kokemaan, kun pystyt olemaan noin varma siitä, että vanhempasi katuivat.

Voihan sitä vakuutella itselleen mitä vain, jos se omaa oloa helpottaa. Kyllä esityksen vetäminen silti jossain määrin aina näkyy muille läpi.

Hah ja pah. Et selvästi tiedä kuinka hyviä ihmiset ovat teeskentelemään. T. vuosia iloisimmaksi ja onnellisimmaksi henkilöksi kaveriporukassa luonnehdittu ja samalla itsemurhaa vakavasti harkinnut ja vaikeasti masentunut

Olen ollut yhdessä ihmisen kanssa, joka teki itsemurhan. Muualla voi vetää roolia, mutta kotona ihmiset käyttäytyvät toisin.

Jos ei halua asettaa taakkaa myös kumppanin harteille, niin ei käyttäydy muuten kuin varmasti yksin ollessaan. Toki se esittäminen syventää sisäistä masennusta ja väsymystä, mutta siitä ei totuttua oikein pääse irti ellei jotain kunnon kriisiä tule kohdalle.

Voit kuvitella mitä haluat, mutta kyllä tosissaan katkeran ja / tai masentuneen kiukkuisen käytöksen, univaikeudet yms. huomaavat muutkin samassa taloudessa asuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Varmaan siksi, kun av- palstalla haukutaan velat itsekkäiksi...

Kaikkialla muuallakin, ei ole vaan av-ilmiö. JA vakuutellaan suu vaahdossa, että kaikki aina rakastaa omia lapsiaan ja kyllä sunkin mieli muuttuu, että tee nyt vaan niitä muksuja vaikka epäröitkin,

Ja mitä se kertoo ihmisestä, jos tekee elämänsä suuret päätökset sen mukaan mitä joku muu jossain sanoo?

Kaikilla ei ole tarpeeksi päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta kulkea vastavirtaan. Jos koko elämän on kuunnellut tuota mantraa siitä miten lapset vaan kuuluu naisen elämään, ja lapsettomat naiset ei ole oikeita naisia, niin jotkut taipuu painostuksen alla.  Varsinkin tuo "kyllä sä omia lapsia rakastat, vaikka muuten lapsia vihaatkin" on ihan käsittämätön ajatus. Oikeastaan on todella vastuutonta sanoa ääneen tuollaisia aivopieruja.