Lue keskustelun säännöt.
Haudon eroa työnarkomaani-miehestä
10.02.2019 |
Takana 10v avioliittoa ja 2 lasta. Minä kotiäiti. Tuntuu, etten jaksa enää. Mies ei ajattele mitään muuta kuin töitä ja kaikenmaan töihin liittyviä projekteja. On 10h päivässä ihan päivätöissä ja sen lisäksi n. 3 iltaa viikossa tekee omia työprojektejaan sekä tietysti myös viikonloppuisin ainakin toisen vknl päivistä. Ja kun ei ole fyysisesti töissä, puhuu koko ajan työprojekteistaan ja googlettelee ja selailee sivustoja, jotka liittyy työhönsä. Olen kestänyt näinkin kauan sillä ajatuksella että ainakin saadaan pitää lapset kotihoidossa kun mies tienaa niin hyvin. Olen myös kerran viikossa "saanut" käydä kuntosalilla, sekin on auttanut jaksamaan.
Nyt tuntuu, että raja alkaa tulla vastaan. Ollaan riidelty aiheesta ja olen sanonut, että alan olla niin loppu, elämässä on muutakin kuin vain työ. Haluaisin erota, mutta pelottaa miten käy lasten kotihoidon. Pelkään myös hajottaa lapsilta ydinperheen. Niin ja pelkään myös, etten koskaan löydä enää miestä näin kahden lapsen äitinä ja mihinkään uusperhekuvioon en halua ryhtyä.
Voih, mitä teen :/
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole mitään elämää kenenkään teidän osalta.
Isä painaa töitä, ei luo suhdetta lapsiinsa eikä vaimoonsa.
Äiti huolehtii yhna kodista ja lapsista, ei omaa elämää lainkaan.
No kuka helvetti ne laskut maksaa? Ja kuka jaksaa kuunnella naista, joka mitätöi miehen panostuksen asioihin?
Jos miehen yletön työmäärä riittää vain nipin napin perheen pakollisiin menoihin, niin myös miehen pitää miettiä, onko työnteossa mitään järkeä. Jos rahat riittävät hyvin, niin mies voi aivan hyvin vähentää työntekoa ja viettää aikaa perheen kanssa. Ei ne lapset tunne isäänsä, jos tämä ei koskaan ole heidän kanssaan.
Käytännössä voi olla paljon syitä, miksi miehe kynnys osallistua kodin puolella oleviin asioihin on korkea. Nainen saattaa hyvinkin käyttäytyä niin kuin hän olisi 100% auktoriteetti esim. siinä, miten lasten kanssa pitää olla. Kukaan mies ei pane lusikkaansa jonkun täysmääräävän naisen soppaan. Vastaväitteet ovat käytännössä tekopyhiä. Jos nainen joutuisi samaan tilanteeseen, hän valittaisi siitä, miten häntä ei kannusteta ja kaikki yritykset osallistua arvostellaan pystyyn.
Aloituksessa ei tuosta tilanteesta ole kyse. Nainen nimenomaan haluaisi päästä harrastuksiin kodin ulkopuolelle, mutta se ei sovi miehelle. Yksikään nainen ei valita miehelle, jos tämä pelaa lautapeliä tai tekee yhdessä lumitöitä lastensa kanssa, mutta on ihan aiheesta sanomista, jos miehen mielestä laatuaikaa on istuttaa lapset telkkarin eteen ja itse keskittyä puhelimeen.
Tunnetko aloittajan elämän yksityiskohtaisesti?
Aloittaja kirjoitti "Olen myös pyytänyt, voisinko saada lisää salikertoja viikkoon, sen yhden kerran sijaan kolme kertaa tms, mutta ei se kuulemma käy, koska se haittaa hänen työprojektejaan". Miten sinä ymmärrät tuon lauseen vai väitätkö, että ap valehtelee?
Edellisessä viestissä puhuttiin siitä, mikä on saanut aikaan sen, että mies ei osallistu kodin asioihin. Se, ettei ap pääse harrastuksiin on sen seurausta. Jotta asiat saa ratkaistua, niin on katsottava kokonaisuutta ei vain jotain yksittäistä asiaa.
Toivottavasti ap on saanut hyviä vinkkejä, miten lähteä parantamaan tilannettta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole mitään elämää kenenkään teidän osalta.
Isä painaa töitä, ei luo suhdetta lapsiinsa eikä vaimoonsa.
Äiti huolehtii yhna kodista ja lapsista, ei omaa elämää lainkaan.
No kuka helvetti ne laskut maksaa? Ja kuka jaksaa kuunnella naista, joka mitätöi miehen panostuksen asioihin?
Jos miehen yletön työmäärä riittää vain nipin napin perheen pakollisiin menoihin, niin myös miehen pitää miettiä, onko työnteossa mitään järkeä. Jos rahat riittävät hyvin, niin mies voi aivan hyvin vähentää työntekoa ja viettää aikaa perheen kanssa. Ei ne lapset tunne isäänsä, jos tämä ei koskaan ole heidän kanssaan.
Käytännössä voi olla paljon syitä, miksi miehe kynnys osallistua kodin puolella oleviin asioihin on korkea. Nainen saattaa hyvinkin käyttäytyä niin kuin hän olisi 100% auktoriteetti esim. siinä, miten lasten kanssa pitää olla. Kukaan mies ei pane lusikkaansa jonkun täysmääräävän naisen soppaan. Vastaväitteet ovat käytännössä tekopyhiä. Jos nainen joutuisi samaan tilanteeseen, hän valittaisi siitä, miten häntä ei kannusteta ja kaikki yritykset osallistua arvostellaan pystyyn.
Aloituksessa ei tuosta tilanteesta ole kyse. Nainen nimenomaan haluaisi päästä harrastuksiin kodin ulkopuolelle, mutta se ei sovi miehelle. Yksikään nainen ei valita miehelle, jos tämä pelaa lautapeliä tai tekee yhdessä lumitöitä lastensa kanssa, mutta on ihan aiheesta sanomista, jos miehen mielestä laatuaikaa on istuttaa lapset telkkarin eteen ja itse keskittyä puhelimeen.
Tunnetko aloittajan elämän yksityiskohtaisesti?
Aloittaja kirjoitti "Olen myös pyytänyt, voisinko saada lisää salikertoja viikkoon, sen yhden kerran sijaan kolme kertaa tms, mutta ei se kuulemma käy, koska se haittaa hänen työprojektejaan". Miten sinä ymmärrät tuon lauseen vai väitätkö, että ap valehtelee?
Edellisessä viestissä puhuttiin siitä, mikä on saanut aikaan sen, että mies ei osallistu kodin asioihin. Se, ettei ap pääse harrastuksiin on sen seurausta. Jotta asiat saa ratkaistua, niin on katsottava kokonaisuutta ei vain jotain yksittäistä asiaa.
Toivottavasti ap on saanut hyviä vinkkejä, miten lähteä parantamaan tilannettta.
Ap ei ihan hirveästi mieti sitä, että mies voi tosiaan tarkoittaa sitä, mitä sanoo: jotta voidaan tästä elintasosta nauttia, minun pitää sitoutua työhöni todella näin paljon. Että jos se lastenvahtikuvio ei onnistu, ehkä paikallaan olisi keskustelu siitä, kuinka paljon ap olisi valmis laskemaan perheen elintasoa (eli mitä vähemmän sitoutumista vaativaa hommaa mies voisi tehdä), jotta mies voisi antaa enemmän aikaa perheelle? Jos ap ei hyväksy tätä, onnea matkaan. Ei voi saada kaikkia. Monesti täytyy valita kahden hyvän tai huonon välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
No siis hienoa, jos näin on, että ei se raha nyt niin tärkeää ole. Mutta kuinka moni sitten käsi sydämellä pystyy hyväksymään sen rahan vähenemisen? Ei Lapin-lomaa tai uutta keittiötä tai uusia vaatteita joka kuussa. Ei raflaan joka sunnuntai perheen kanssa. Näiden asioiden kanssa täytyy olla rehellinen eikä vain leyhytellä sitä kuvaa, jonka haluaisi antaa itsestään, vaikka todellisuus olisi sitten käytännössä jotain ihan muuta. Harva asia varmaan on miehelle tuskallisempaa kuulla kuin nainen, joka valittaa elintasosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Ymmärtäisin tämän kirjoituksen, jos kyse olisi siitä, että lapset on hankittu vastoin ap:n tahtoa. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole. Naisesti monet haluavat sitä ja tätä, ja kun lopulta sillä on jotain itseäkin kuormittavia seurauksia, alkaa uhrius ja valittaminen.
No mutta ne lapset ovat yhteisiä. Aivan yhtä paljon naisen kuin miehenkin. Siitä tässä on perimmiltään kyse: mitä molemmat vanhemmat haluavat yhteisille lapsilleen ja mikä vanhempien mielestä on lasten parhaaksi. Edelleen jos yhdessä päätetään ja ollaan samaa mieltä siitä, että kotihoito on lapsille paras hoitomuoto, mikä tekee lapsia kotona hoitavasta vanhemmasta elätin? En ymmärrä. Kysehän on lasten parhaan takaamisesta omalla panoksella. Se, joka käy töissä ihan yhtä lailla kuin se, joka on kotonakin, mahdollistaa sen, että lapset voivat saada sitä hyvää hoitoa.
Kyllähän molemmat vanhemmat voisivat käydä töissä ja palkata kotiin lastenhoitajan, jolloin lapset voisivat olla rauhallisessa kotiympäristössä ja aina tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Tämä olisi törkeän kallista - veisi todennäköisesti lähes yhden ihmisen palkan verran/kk ja siltikään tämä palkattu lastenhoitaja ei varmasti hoitaisi lapsia myös ilta-aikoina ja viikonloppuisin.
Minusta molempien vanhempien pitäisi pystyä hoitamaan lapsiaan. Lapset eivät tarvitse vain rahaa vaan rakkautta ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Jos perheessä ei ole rahan vuoksi mahdollista jakaa iltojen ja viikonloppujen hoitovastuuta niin, että _molemmat_ vanhemmat näinä aikoina ovat lastensa kanssa, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu kuin se, että toinen hoitaa lapsia päivät kotona ja toinen hulluna paiskii hommia kellon ympäri joka päivä. Yleensä se muu ratkaisu on, että molemmat käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodissa.
Vanhempia ei yleensä kaduta jälkikäteen se, että pahus kun vietin aikaa lasteni kanssa vaan se, että lasten lapsuus hurahti töitä paiskien eikä ehtinyt omaan jälkikasvuun edes läheisesti tutustua. On ihan arsesta sekä lapsille että töissä aina olevalle vanhemmalle, ettei tämä ehdi olla lastensa kanssa ollenkaan.
Sitähän minäkin ajan takaa, että jos on yhdessä sovittu, että näin on paras hoitomuoto - ei ongelmaa. Mutta ap valittaa tästä ratkaisusta ja haluaa vähemmän vastuuta kuin oman osansa.
Lapset ovat yleensä päivähoidossa noin 8-9 tuntia vuorokaudessa viitenä päivänä viikossa. Ap hoitaa lapsia tuon ajan ja lähes kaiken muunkin ajan viikot läpeensä. Parin tunnin harrastusvapaa kaksi, kolme kertaa viikossa ei ole liikaa vaadittu.
Edelleen, mikä on ongelma sen lastenvahdin hankkimisesta?
Miehen piheys?
Tuskin.
Onko lastenvahdin hankkiminen sitten oikea ratkaisu tilanteessa, jossa mies ei ole lasten kanssa ollenkaan? Miksei mies halua olla lasten kanssa muutamaa tuntia viikossa? En usko, että perhe joutuu vararikkoon, jos mies on töissä muutaman tunnin vähemmän. Lapset tuossa vieraantuvat isästään, se pitäisi palstamiestenkin ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
No siis hienoa, jos näin on, että ei se raha nyt niin tärkeää ole. Mutta kuinka moni sitten käsi sydämellä pystyy hyväksymään sen rahan vähenemisen? Ei Lapin-lomaa tai uutta keittiötä tai uusia vaatteita joka kuussa. Ei raflaan joka sunnuntai perheen kanssa. Näiden asioiden kanssa täytyy olla rehellinen eikä vain leyhytellä sitä kuvaa, jonka haluaisi antaa itsestään, vaikka todellisuus olisi sitten käytännössä jotain ihan muuta. Harva asia varmaan on miehelle tuskallisempaa kuulla kuin nainen, joka valittaa elintasosta.
Sitten on seurusteluaika ollut liian lyhyt, jos naisen vaativaisuus tulee vasta tuossa vaiheessa selville. Se yleensä näkyy jo sinkkuaikoina, jos on rahan käytön suhteen höveli ja tarvitsee aina jotain uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Ymmärtäisin tämän kirjoituksen, jos kyse olisi siitä, että lapset on hankittu vastoin ap:n tahtoa. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole. Naisesti monet haluavat sitä ja tätä, ja kun lopulta sillä on jotain itseäkin kuormittavia seurauksia, alkaa uhrius ja valittaminen.
No mutta ne lapset ovat yhteisiä. Aivan yhtä paljon naisen kuin miehenkin. Siitä tässä on perimmiltään kyse: mitä molemmat vanhemmat haluavat yhteisille lapsilleen ja mikä vanhempien mielestä on lasten parhaaksi. Edelleen jos yhdessä päätetään ja ollaan samaa mieltä siitä, että kotihoito on lapsille paras hoitomuoto, mikä tekee lapsia kotona hoitavasta vanhemmasta elätin? En ymmärrä. Kysehän on lasten parhaan takaamisesta omalla panoksella. Se, joka käy töissä ihan yhtä lailla kuin se, joka on kotonakin, mahdollistaa sen, että lapset voivat saada sitä hyvää hoitoa.
Kyllähän molemmat vanhemmat voisivat käydä töissä ja palkata kotiin lastenhoitajan, jolloin lapset voisivat olla rauhallisessa kotiympäristössä ja aina tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Tämä olisi törkeän kallista - veisi todennäköisesti lähes yhden ihmisen palkan verran/kk ja siltikään tämä palkattu lastenhoitaja ei varmasti hoitaisi lapsia myös ilta-aikoina ja viikonloppuisin.
Minusta molempien vanhempien pitäisi pystyä hoitamaan lapsiaan. Lapset eivät tarvitse vain rahaa vaan rakkautta ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Jos perheessä ei ole rahan vuoksi mahdollista jakaa iltojen ja viikonloppujen hoitovastuuta niin, että _molemmat_ vanhemmat näinä aikoina ovat lastensa kanssa, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu kuin se, että toinen hoitaa lapsia päivät kotona ja toinen hulluna paiskii hommia kellon ympäri joka päivä. Yleensä se muu ratkaisu on, että molemmat käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodissa.
Vanhempia ei yleensä kaduta jälkikäteen se, että pahus kun vietin aikaa lasteni kanssa vaan se, että lasten lapsuus hurahti töitä paiskien eikä ehtinyt omaan jälkikasvuun edes läheisesti tutustua. On ihan arsesta sekä lapsille että töissä aina olevalle vanhemmalle, ettei tämä ehdi olla lastensa kanssa ollenkaan.
Sitähän minäkin ajan takaa, että jos on yhdessä sovittu, että näin on paras hoitomuoto - ei ongelmaa. Mutta ap valittaa tästä ratkaisusta ja haluaa vähemmän vastuuta kuin oman osansa.
Lapset ovat yleensä päivähoidossa noin 8-9 tuntia vuorokaudessa viitenä päivänä viikossa. Ap hoitaa lapsia tuon ajan ja lähes kaiken muunkin ajan viikot läpeensä. Parin tunnin harrastusvapaa kaksi, kolme kertaa viikossa ei ole liikaa vaadittu.
Edelleen, mikä on ongelma sen lastenvahdin hankkimisesta?
Miehen piheys?
Tuskin.
Onko lastenvahdin hankkiminen sitten oikea ratkaisu tilanteessa, jossa mies ei ole lasten kanssa ollenkaan? Miksei mies halua olla lasten kanssa muutamaa tuntia viikossa? En usko, että perhe joutuu vararikkoon, jos mies on töissä muutaman tunnin vähemmän. Lapset tuossa vieraantuvat isästään, se pitäisi palstamiestenkin ymmärtää.
Naisten on tosi vaikeaa ymmärtää tätä, mutta hyvää duunia tekevän miehen täytyy sitoutua työhön tosi paljon, mikäli haluaa pitää paikkansa. Eli keskustelu pystyyn sitten siitä, että kuinka paljon vähemmän nainen on valmis saamaan kulutusvaroja, jotta mies voi olla perheen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Ymmärtäisin tämän kirjoituksen, jos kyse olisi siitä, että lapset on hankittu vastoin ap:n tahtoa. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole. Naisesti monet haluavat sitä ja tätä, ja kun lopulta sillä on jotain itseäkin kuormittavia seurauksia, alkaa uhrius ja valittaminen.
No mutta ne lapset ovat yhteisiä. Aivan yhtä paljon naisen kuin miehenkin. Siitä tässä on perimmiltään kyse: mitä molemmat vanhemmat haluavat yhteisille lapsilleen ja mikä vanhempien mielestä on lasten parhaaksi. Edelleen jos yhdessä päätetään ja ollaan samaa mieltä siitä, että kotihoito on lapsille paras hoitomuoto, mikä tekee lapsia kotona hoitavasta vanhemmasta elätin? En ymmärrä. Kysehän on lasten parhaan takaamisesta omalla panoksella. Se, joka käy töissä ihan yhtä lailla kuin se, joka on kotonakin, mahdollistaa sen, että lapset voivat saada sitä hyvää hoitoa.
Kyllähän molemmat vanhemmat voisivat käydä töissä ja palkata kotiin lastenhoitajan, jolloin lapset voisivat olla rauhallisessa kotiympäristössä ja aina tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Tämä olisi törkeän kallista - veisi todennäköisesti lähes yhden ihmisen palkan verran/kk ja siltikään tämä palkattu lastenhoitaja ei varmasti hoitaisi lapsia myös ilta-aikoina ja viikonloppuisin.
Minusta molempien vanhempien pitäisi pystyä hoitamaan lapsiaan. Lapset eivät tarvitse vain rahaa vaan rakkautta ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Jos perheessä ei ole rahan vuoksi mahdollista jakaa iltojen ja viikonloppujen hoitovastuuta niin, että _molemmat_ vanhemmat näinä aikoina ovat lastensa kanssa, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu kuin se, että toinen hoitaa lapsia päivät kotona ja toinen hulluna paiskii hommia kellon ympäri joka päivä. Yleensä se muu ratkaisu on, että molemmat käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodissa.
Vanhempia ei yleensä kaduta jälkikäteen se, että pahus kun vietin aikaa lasteni kanssa vaan se, että lasten lapsuus hurahti töitä paiskien eikä ehtinyt omaan jälkikasvuun edes läheisesti tutustua. On ihan arsesta sekä lapsille että töissä aina olevalle vanhemmalle, ettei tämä ehdi olla lastensa kanssa ollenkaan.
Sitähän minäkin ajan takaa, että jos on yhdessä sovittu, että näin on paras hoitomuoto - ei ongelmaa. Mutta ap valittaa tästä ratkaisusta ja haluaa vähemmän vastuuta kuin oman osansa.
Lapset ovat yleensä päivähoidossa noin 8-9 tuntia vuorokaudessa viitenä päivänä viikossa. Ap hoitaa lapsia tuon ajan ja lähes kaiken muunkin ajan viikot läpeensä. Parin tunnin harrastusvapaa kaksi, kolme kertaa viikossa ei ole liikaa vaadittu.
Edelleen, mikä on ongelma sen lastenvahdin hankkimisesta?
Miehen piheys?
Tuskin.
Onko lastenvahdin hankkiminen sitten oikea ratkaisu tilanteessa, jossa mies ei ole lasten kanssa ollenkaan? Miksei mies halua olla lasten kanssa muutamaa tuntia viikossa? En usko, että perhe joutuu vararikkoon, jos mies on töissä muutaman tunnin vähemmän. Lapset tuossa vieraantuvat isästään, se pitäisi palstamiestenkin ymmärtää.
Naisten on tosi vaikeaa ymmärtää tätä, mutta hyvää duunia tekevän miehen täytyy sitoutua työhön tosi paljon, mikäli haluaa pitää paikkansa. Eli keskustelu pystyyn sitten siitä, että kuinka paljon vähemmän nainen on valmis saamaan kulutusvaroja, jotta mies voi olla perheen kanssa.
Kyllä minä ymmärrän, olen itsekin vaativassa työssä ja välillä on ollut pitkiä jaksoja ympäripyöreitä työpäiviä kuusi päivää viikossa. Se ei kuitenkaan ole oikeuttanut laiminlyömään lapsia. Kun lapsia on hankkinut, sitä aikaa lapsille vaan pitää järjestää. Ap:n mies ei tee sitä ja sinäkin perustelet sen rahalla. Aloittaja kertoi, että he tulevat hyvin toimeen, joten raha ei heillä ole syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Ymmärtäisin tämän kirjoituksen, jos kyse olisi siitä, että lapset on hankittu vastoin ap:n tahtoa. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole. Naisesti monet haluavat sitä ja tätä, ja kun lopulta sillä on jotain itseäkin kuormittavia seurauksia, alkaa uhrius ja valittaminen.
No mutta ne lapset ovat yhteisiä. Aivan yhtä paljon naisen kuin miehenkin. Siitä tässä on perimmiltään kyse: mitä molemmat vanhemmat haluavat yhteisille lapsilleen ja mikä vanhempien mielestä on lasten parhaaksi. Edelleen jos yhdessä päätetään ja ollaan samaa mieltä siitä, että kotihoito on lapsille paras hoitomuoto, mikä tekee lapsia kotona hoitavasta vanhemmasta elätin? En ymmärrä. Kysehän on lasten parhaan takaamisesta omalla panoksella. Se, joka käy töissä ihan yhtä lailla kuin se, joka on kotonakin, mahdollistaa sen, että lapset voivat saada sitä hyvää hoitoa.
Kyllähän molemmat vanhemmat voisivat käydä töissä ja palkata kotiin lastenhoitajan, jolloin lapset voisivat olla rauhallisessa kotiympäristössä ja aina tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Tämä olisi törkeän kallista - veisi todennäköisesti lähes yhden ihmisen palkan verran/kk ja siltikään tämä palkattu lastenhoitaja ei varmasti hoitaisi lapsia myös ilta-aikoina ja viikonloppuisin.
Minusta molempien vanhempien pitäisi pystyä hoitamaan lapsiaan. Lapset eivät tarvitse vain rahaa vaan rakkautta ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Jos perheessä ei ole rahan vuoksi mahdollista jakaa iltojen ja viikonloppujen hoitovastuuta niin, että _molemmat_ vanhemmat näinä aikoina ovat lastensa kanssa, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu kuin se, että toinen hoitaa lapsia päivät kotona ja toinen hulluna paiskii hommia kellon ympäri joka päivä. Yleensä se muu ratkaisu on, että molemmat käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodissa.
Vanhempia ei yleensä kaduta jälkikäteen se, että pahus kun vietin aikaa lasteni kanssa vaan se, että lasten lapsuus hurahti töitä paiskien eikä ehtinyt omaan jälkikasvuun edes läheisesti tutustua. On ihan arsesta sekä lapsille että töissä aina olevalle vanhemmalle, ettei tämä ehdi olla lastensa kanssa ollenkaan.
Sitähän minäkin ajan takaa, että jos on yhdessä sovittu, että näin on paras hoitomuoto - ei ongelmaa. Mutta ap valittaa tästä ratkaisusta ja haluaa vähemmän vastuuta kuin oman osansa.
Lapset ovat yleensä päivähoidossa noin 8-9 tuntia vuorokaudessa viitenä päivänä viikossa. Ap hoitaa lapsia tuon ajan ja lähes kaiken muunkin ajan viikot läpeensä. Parin tunnin harrastusvapaa kaksi, kolme kertaa viikossa ei ole liikaa vaadittu.
Edelleen, mikä on ongelma sen lastenvahdin hankkimisesta?
Miehen piheys?
Tuskin.
Onko lastenvahdin hankkiminen sitten oikea ratkaisu tilanteessa, jossa mies ei ole lasten kanssa ollenkaan? Miksei mies halua olla lasten kanssa muutamaa tuntia viikossa? En usko, että perhe joutuu vararikkoon, jos mies on töissä muutaman tunnin vähemmän. Lapset tuossa vieraantuvat isästään, se pitäisi palstamiestenkin ymmärtää.
Naisten on tosi vaikeaa ymmärtää tätä, mutta hyvää duunia tekevän miehen täytyy sitoutua työhön tosi paljon, mikäli haluaa pitää paikkansa. Eli keskustelu pystyyn sitten siitä, että kuinka paljon vähemmän nainen on valmis saamaan kulutusvaroja, jotta mies voi olla perheen kanssa.
Lisätäkseni vielä tähän omaan kommenttiini: se, mitä naiset eivät tiedä tai halua tietää on se, että on 50 muuta miestä, jotka ovat valmiita tekemään sen heidän miehensä homman, jos vain tilaisuus tulee, ihan tuosta vain. Olen itse nainen tosi matalapalkkaisella alalla, ja ylläri ylläri meillä on vaikeuksia löytää hyviä tekijöitä. En kuitenkaan ole niin purkissa kasvanut, etten olisi oppinut näkemään, mitä miesten täytyy käydä läpi. Ennemmin komppaan ahkeria miehiä kuin naisia, koska eivät nosta kaikista tekemisistään yhtä isoa haloota kuin naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
No siis hienoa, jos näin on, että ei se raha nyt niin tärkeää ole. Mutta kuinka moni sitten käsi sydämellä pystyy hyväksymään sen rahan vähenemisen? Ei Lapin-lomaa tai uutta keittiötä tai uusia vaatteita joka kuussa. Ei raflaan joka sunnuntai perheen kanssa. Näiden asioiden kanssa täytyy olla rehellinen eikä vain leyhytellä sitä kuvaa, jonka haluaisi antaa itsestään, vaikka todellisuus olisi sitten käytännössä jotain ihan muuta. Harva asia varmaan on miehelle tuskallisempaa kuulla kuin nainen, joka valittaa elintasosta.
Voi luoja. Todellakin esimerkiksi meidän perheessämme on varauduttu perhevapaiden aiheuttamaan elintasomuutokseen. Ensinnäkin olemme _yhdessä_ säästäneet kompensoidaksemme menetystä ja toiseksi hyväksymme sen, että juurikin lomamatkojen kaltaisia juttuihin ei ole niin usein varaa. Yhdessä ollaan laskettu ja keskusteltu nämä asiat. Yhdessä mietitty, miten pitkään on järkevää hoitaa kotona. Yhdessä myös suunniteltu, miten jaamme perhevapaat niin, että molemmat saavat olla rakastamansa lapsen kanssa ja hoitaa tätä.
Me olemme perhe. Yksikkö. Tiimi. Rakastamme toisiamme ja lastamme ja haluamme perheellemme parasta. Aivan kestämätöntä olisi ajatella, että rahan vuoksi joutuisimme uhraamaan kaiken vapaa-aikamme ja lisäksi parisuhteemme läheisyyden: toinen sen takia, että olisi aina töissä ja toinen sen takia, että olisi aina lasten kanssa. Sen vuoksi me olemme jakaneet asiat eri tavalla. Ja tärkeintä todellakin on se, että ehdimme olla toistemme seurassa ja lapsemme seurassa, nauttia rakkaista ihmisistä.
Ap:n tilanne on ihan vinoutunut. Jos miehen on pakko tehdä niin paljon töitä, ettei ehdi nauttia perheestään lainkaan, pitää tosiaan keksiä tilanteeseen jokin muu ratkaisu kuin nykyinen. Se kova työnteko ei korvaa henkistä ja sosiaalista menetystä. Molempien kannattaa käydä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
No siis hienoa, jos näin on, että ei se raha nyt niin tärkeää ole. Mutta kuinka moni sitten käsi sydämellä pystyy hyväksymään sen rahan vähenemisen? Ei Lapin-lomaa tai uutta keittiötä tai uusia vaatteita joka kuussa. Ei raflaan joka sunnuntai perheen kanssa. Näiden asioiden kanssa täytyy olla rehellinen eikä vain leyhytellä sitä kuvaa, jonka haluaisi antaa itsestään, vaikka todellisuus olisi sitten käytännössä jotain ihan muuta. Harva asia varmaan on miehelle tuskallisempaa kuulla kuin nainen, joka valittaa elintasosta.
Voi luoja. Todellakin esimerkiksi meidän perheessämme on varauduttu perhevapaiden aiheuttamaan elintasomuutokseen. Ensinnäkin olemme _yhdessä_ säästäneet kompensoidaksemme menetystä ja toiseksi hyväksymme sen, että juurikin lomamatkojen kaltaisia juttuihin ei ole niin usein varaa. Yhdessä ollaan laskettu ja keskusteltu nämä asiat. Yhdessä mietitty, miten pitkään on järkevää hoitaa kotona. Yhdessä myös suunniteltu, miten jaamme perhevapaat niin, että molemmat saavat olla rakastamansa lapsen kanssa ja hoitaa tätä.
Me olemme perhe. Yksikkö. Tiimi. Rakastamme toisiamme ja lastamme ja haluamme perheellemme parasta. Aivan kestämätöntä olisi ajatella, että rahan vuoksi joutuisimme uhraamaan kaiken vapaa-aikamme ja lisäksi parisuhteemme läheisyyden: toinen sen takia, että olisi aina töissä ja toinen sen takia, että olisi aina lasten kanssa. Sen vuoksi me olemme jakaneet asiat eri tavalla. Ja tärkeintä todellakin on se, että ehdimme olla toistemme seurassa ja lapsemme seurassa, nauttia rakkaista ihmisistä.
Ap:n tilanne on ihan vinoutunut. Jos miehen on pakko tehdä niin paljon töitä, ettei ehdi nauttia perheestään lainkaan, pitää tosiaan keksiä tilanteeseen jokin muu ratkaisu kuin nykyinen. Se kova työnteko ei korvaa henkistä ja sosiaalista menetystä. Molempien kannattaa käydä töissä.
Heh, aika heikko kortti tuo perhevapaa. Se on aika pieni tippa siinä meressä, josta puhun. Puhun ihan perustavanlaatuisesta, pysyvästä tulojen alenemisesta. Ja sinähän et ole ap. Jos sinulla on vahva perheyksikkö, jonka prioriteetti on se perheen yhteinen aika, fine. Silloin asia on ratkaistu ja kaikki ovat samalla taajuudella. Sinun "hyvä luoja" tarkoittanee sitä, että kaikilla ei ole tilanne näin eikä prioriteetit yhtä yksiselitteisiä. Maailmassa on kuitenkin paljon puolisoita, jotka eivät nikottelematta pystyisi hyväksymään resurssien pysyvää pienenemistä. Jotenkin vain pitäisi olla mahdollista, että edelleen voi kuluttaa yhtä paljon mutta olla vähemmän palkanmaksajan käytettävissä. Se on lapsellista ajattelua, ja siitä pitää kasvaa yli aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Ymmärtäisin tämän kirjoituksen, jos kyse olisi siitä, että lapset on hankittu vastoin ap:n tahtoa. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole. Naisesti monet haluavat sitä ja tätä, ja kun lopulta sillä on jotain itseäkin kuormittavia seurauksia, alkaa uhrius ja valittaminen.
No mutta ne lapset ovat yhteisiä. Aivan yhtä paljon naisen kuin miehenkin. Siitä tässä on perimmiltään kyse: mitä molemmat vanhemmat haluavat yhteisille lapsilleen ja mikä vanhempien mielestä on lasten parhaaksi. Edelleen jos yhdessä päätetään ja ollaan samaa mieltä siitä, että kotihoito on lapsille paras hoitomuoto, mikä tekee lapsia kotona hoitavasta vanhemmasta elätin? En ymmärrä. Kysehän on lasten parhaan takaamisesta omalla panoksella. Se, joka käy töissä ihan yhtä lailla kuin se, joka on kotonakin, mahdollistaa sen, että lapset voivat saada sitä hyvää hoitoa.
Kyllähän molemmat vanhemmat voisivat käydä töissä ja palkata kotiin lastenhoitajan, jolloin lapset voisivat olla rauhallisessa kotiympäristössä ja aina tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Tämä olisi törkeän kallista - veisi todennäköisesti lähes yhden ihmisen palkan verran/kk ja siltikään tämä palkattu lastenhoitaja ei varmasti hoitaisi lapsia myös ilta-aikoina ja viikonloppuisin.
Minusta molempien vanhempien pitäisi pystyä hoitamaan lapsiaan. Lapset eivät tarvitse vain rahaa vaan rakkautta ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Jos perheessä ei ole rahan vuoksi mahdollista jakaa iltojen ja viikonloppujen hoitovastuuta niin, että _molemmat_ vanhemmat näinä aikoina ovat lastensa kanssa, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu kuin se, että toinen hoitaa lapsia päivät kotona ja toinen hulluna paiskii hommia kellon ympäri joka päivä. Yleensä se muu ratkaisu on, että molemmat käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodissa.
Vanhempia ei yleensä kaduta jälkikäteen se, että pahus kun vietin aikaa lasteni kanssa vaan se, että lasten lapsuus hurahti töitä paiskien eikä ehtinyt omaan jälkikasvuun edes läheisesti tutustua. On ihan arsesta sekä lapsille että töissä aina olevalle vanhemmalle, ettei tämä ehdi olla lastensa kanssa ollenkaan.
Sitähän minäkin ajan takaa, että jos on yhdessä sovittu, että näin on paras hoitomuoto - ei ongelmaa. Mutta ap valittaa tästä ratkaisusta ja haluaa vähemmän vastuuta kuin oman osansa.
Mekin olemme yhdessä valinneet ja sopineet, että lapsia hoidetaan tiettyyn ikään asti kotona. Tämä valinta ei ole kuitenkaan aiheuttanut sitä, että a) toinen vanhemmista ei hoida lapsia juuri koskaan (iltaisin tai viikonloppuisinkin) eikä ehdi muodostaa heihin kunnon suhdetta tai b) toisella vanhemmista ei ole mitään omaa elämää kodin ulkopuolella.
No johan oli taas vinkumista tämäkin aloitus. Nainen haluaa jäädä kotiin hengailemaan lasten kanssa ja mieskin on täthän suostunut, mutta ei kelpaa siltikään. Ne rahat alkavat loppua, jos se mies ei pohdi niitä työasioista. AP voi mennä itse töihin, niin mies voi ottaa kevyemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalla miehet vähän väliä valittavat, miten nainen vieraannutta lapset isästään ja miten naisia suositaan huoltajuuspäätöksissä. Nytkin miehet ovat tässä perustelleet, miksi ap:n miehen ei pitäisi olla lastensa kanssa. Ja sen vieraannuttamisen hoitaa mies itse, eiväthän lapset kunnolla tunne sitä isäksi kutsuttua miestä, joka välillä käy kylässä.
Jos hyvin toimeentulevan perheen talous menee kuralle siitä, että mies tekee muutaman tunnin vähemmän ylitöitä viikossa, niin ei se ole mitä itse kutsuisin hyväksi toimeentuloksi.
Vierailija kirjoitti:
No johan oli taas vinkumista tämäkin aloitus. Nainen haluaa jäädä kotiin hengailemaan lasten kanssa ja mieskin on täthän suostunut, mutta ei kelpaa siltikään. Ne rahat alkavat loppua, jos se mies ei pohdi niitä työasioista. AP voi mennä itse töihin, niin mies voi ottaa kevyemmin.
Ihan totta. Lisääntyneellä vapaa-ajalla mies hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä, oman osansa siis.
Haudo Haudo!!!
Kannattaa istua ja hautoakin tiiviisti lompsaansa.
Tiedä vaikka sille tulis käyttöä!
Alottaja on
Imbesilli
Naiivi
Hemmoteltu
Laiska
Omaan napaan tuijottaja
Turhan kitisijä
Meillä on vähän samantapainen tilanne, mutta ei onneksi noin paha. Mutta siitä elintasoasiasta kommentoisin. Meillä se on mies, joka haluaa korkean elintason, jotta voi pitää hienoa autoa, ostella itselleen kaikkia (kalliita) teknisiä härpäkkeitä ja sellaisia. Minulle kelpaisi paljon matalampi elintaso, enkä muutenkaan itse osta itselleni oikein mitään tai tuhlaa kampaajiin tai ravintoloihin. Mies ei suostu vähentämään töitä, koska se tarkoittaisi, että hän joutuisi luopumaan mahdollisuudesta kuluttaa paljon rahaa ja hankkia itselleen asioita. Turha siis etsiä vikaa aina naisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
No siis hienoa, jos näin on, että ei se raha nyt niin tärkeää ole. Mutta kuinka moni sitten käsi sydämellä pystyy hyväksymään sen rahan vähenemisen? Ei Lapin-lomaa tai uutta keittiötä tai uusia vaatteita joka kuussa. Ei raflaan joka sunnuntai perheen kanssa. Näiden asioiden kanssa täytyy olla rehellinen eikä vain leyhytellä sitä kuvaa, jonka haluaisi antaa itsestään, vaikka todellisuus olisi sitten käytännössä jotain ihan muuta. Harva asia varmaan on miehelle tuskallisempaa kuulla kuin nainen, joka valittaa elintasosta.
Voi luoja. Todellakin esimerkiksi meidän perheessämme on varauduttu perhevapaiden aiheuttamaan elintasomuutokseen. Ensinnäkin olemme _yhdessä_ säästäneet kompensoidaksemme menetystä ja toiseksi hyväksymme sen, että juurikin lomamatkojen kaltaisia juttuihin ei ole niin usein varaa. Yhdessä ollaan laskettu ja keskusteltu nämä asiat. Yhdessä mietitty, miten pitkään on järkevää hoitaa kotona. Yhdessä myös suunniteltu, miten jaamme perhevapaat niin, että molemmat saavat olla rakastamansa lapsen kanssa ja hoitaa tätä.
Me olemme perhe. Yksikkö. Tiimi. Rakastamme toisiamme ja lastamme ja haluamme perheellemme parasta. Aivan kestämätöntä olisi ajatella, että rahan vuoksi joutuisimme uhraamaan kaiken vapaa-aikamme ja lisäksi parisuhteemme läheisyyden: toinen sen takia, että olisi aina töissä ja toinen sen takia, että olisi aina lasten kanssa. Sen vuoksi me olemme jakaneet asiat eri tavalla. Ja tärkeintä todellakin on se, että ehdimme olla toistemme seurassa ja lapsemme seurassa, nauttia rakkaista ihmisistä.
Ap:n tilanne on ihan vinoutunut. Jos miehen on pakko tehdä niin paljon töitä, ettei ehdi nauttia perheestään lainkaan, pitää tosiaan keksiä tilanteeseen jokin muu ratkaisu kuin nykyinen. Se kova työnteko ei korvaa henkistä ja sosiaalista menetystä. Molempien kannattaa käydä töissä.
Heh, aika heikko kortti tuo perhevapaa. Se on aika pieni tippa siinä meressä, josta puhun. Puhun ihan perustavanlaatuisesta, pysyvästä tulojen alenemisesta. Ja sinähän et ole ap. Jos sinulla on vahva perheyksikkö, jonka prioriteetti on se perheen yhteinen aika, fine. Silloin asia on ratkaistu ja kaikki ovat samalla taajuudella. Sinun "hyvä luoja" tarkoittanee sitä, että kaikilla ei ole tilanne näin eikä prioriteetit yhtä yksiselitteisiä. Maailmassa on kuitenkin paljon puolisoita, jotka eivät nikottelematta pystyisi hyväksymään resurssien pysyvää pienenemistä. Jotenkin vain pitäisi olla mahdollista, että edelleen voi kuluttaa yhtä paljon mutta olla vähemmän palkanmaksajan käytettävissä. Se on lapsellista ajattelua, ja siitä pitää kasvaa yli aikuiseksi.
Ap:n tilanteessakin oli kyse juuri perhevapaista. Siksi minäkin puhuin niistä ja niiden aiheuttamasta välittömästä muutoksesta. Väitän, että valtaosalle ei kyllä tule mitenkään yllätyksenä, että lapsiperheessä kuluu peruselämiseen rahaa enemmän kuin kahden aikuisen taloudessa. Ja kyllähän se varmasti monia harmittaa, mutta sen on valmis hyväksymään, koska lapset kuitenkin ovat rakkaita ja tärkeitä. En ole omissa työympyröissäni tai ystäväpiirissäni törmännyt sellaiseen luuloon, että lasten kanssa pitäisi pystyä kuluttamaan yhtä paljon kuin vaikka työssäkäyvänä sinkkuna. Pikemminkin ollaan hyvinkin realistisia rahan suhteen, ja monille ne lapset tosiaan tuntuvat olevan etusijalla.
Varmasti on aivan totta, ettei kaikille ihmisille esimerkiksi puolison, lasten ja muiden läheisten kanssa vietetty aika ole prioriteetti. Joillekin työ voi olla tärkein elämän sisältö, joillekin omat harrastukset, joillekin omaisuuden kokoaminen ja matkustelu. Jos ei kuitenkaan pidä puolison kanssa vietettyä aikaa tai lasten kanssa vietettyä aikaa hyvin tärkeänä itselleen, ei varmaan kannata perustaa perhettä tai elää parisuhteessa (parisuhde toki mahdollinen, jos molemmilla samat arvot ja suhde vain vähän tärkeä molemmille). Lapsille kuitenkin ne vanhemmat ja heiltä saatu rakkaus ja aika ovat todella tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on ja minkä hyväapalkkainen miehesi sinulle mahdollistaa. Tajuat todellisuuden vasta sitten, jos eroat ja joudut ottamaan vastuun omasta ja lastesi elämästä.
Huh, mieluummin yksin kaupungin vuokra-asunnos kuin lasten kans omakotitalos kaksin ilman miestä, joka ei hoida lapsiaan... ap ottaa tuossa KAIKEN vastuun ja mies ei tee mitään perheessä!!
Niin, aloittajahan tässä kuppaa miestään kotona makaamisellaan.
Vai taivaastako se elätin elatus tippuu syliin ja katto pään päälle?
Yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole mitään elättinä olemista. Että sapettaa tällainen kommentointi. Jos ap ei hoitaisi lapsia kotona, lastenhoidosta joutuisi maksamaan muualle, ja ihan kunnallinen päivähoitokin on todella kallista. Toki päiväkotihoito on edullisempaa kuin kokonaisen palkan menetys kuukaudessa, mutta aika monet kuitenkin katsovat, että lapsen etu on olla kotihoidossa ainakin 2 - 3-vuotiaaksi asti.
Se, joka hoitaa lapsia kotona, menettää palkkansa ja eläkekertymänsä noilta vuosilta. Ei ole myöskään mahdollista säästää tulevaa varten. Lisäksi joutuu uhraamaan mahdollisen urakehityksen. Kotona lasten hoitaminen ei siis sille kotona olevalle ole ammatillisesti tai taloudellisesti mitenkään mielettömän kannattavaa pidemmän päälle.
En ymmärrä yhtään, miksi pitää puhua ihmisistä muutenkaan niin rumasti - kutsua makaajiksi, eläteiksi ja kuppareiksi. Todella halpamaista ja inhottavaa mielestäni. En voisi kuvitellakaan, että mieheni puhuisi minusta noin rumasti tai minä hänestä. Jos pariskunta on yhdessä päättänyt, että yhteisten lasten hoitomuoto on kotihoito, ei ole kyse siitä, että toinen elättää ja toinen vain nauttii, vaan siitä, että molemmat eri tavoin tekevät tiiminä töitä yhteisen perheen eteen.
Sitä mieltä kyllä olen, että perheessä molempien aikuisten kannattaa käydä töissä heti pikkulapsivaiheen jälkeen. Tämä siitä syystä, ettei kumpikaan urautuisi perheessä tiettyyn hyvin yksipuoliseen rooliin vaan molemmat voisivat elää monipuolista ja tasapainoista arkea, jossa yhdessä huolehditaan perheestä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Aloittaja itse haluaa maata kotona. Menisi töihin tekemään rahaa, niin miehenkään ei tarvitsisi raataa niska limassa. Lässytykset eläkekertymistä ja muusta on täysin tyhjää, koska ap on itse näin valinnut.
Vai kuvitteletteko että mies on kahlinnut aloittajan patteriin?
Varmaan perheessä kuitenkin on yhdessä päätetty, miten lapset halutaan hoitaa? Jos kotihoito on molempien vanhempien (arvo)valinta, molemmat sitten osallistuvat tämän valinnan mukaisesti. Vaikka kyse onkin valinnasta, ei se tarkoita sitä, ettei valintaan liittyisi uhrauksia esim. työuran ja eläkekertymän vuoksi. Ja miksi pitää jankuttaa makaamisesta? Lasten hoitaminen ei ole makaamista ja laiskottelua.
En ymmärrä sitä, miten fiksautuneita täällä monet ovat rahasta. Nähdään vain se raha. Kyllä, rahaa tarvitaan, ja perheen ylläpitämiseen sitä tarvitaan paljon. Silti, kunhan ihan perustoimeentulo on jollain lailla turvattu, elämässä tärkeitä asioita ovat aivan muut. Merkitystä on läheisyydellä, rakkaudella, jaksamisella, terveydellä, lasten hyvinvoinnilla, tärkeillä ihmissuhteilla, merkityksellisyyden ja arvostuksen kokemuksella.
Minusta on äärimmäisen huono diili, että lasten pitkän kotihoidon takia molemmat vanhemmat joutuvat luopumaan niin paljosta: ap joutuu luopumaan työelämästä ja elämästä kodin ulkopuolella samoin kuin läheisestä parisuhteesta miehensä kanssa; mies puolestaan joutuu luopumaan läheisestä suhteesta lapsiinsa ja läheisestä suhteesta vaimoonsa. Eihän tuo ole mistään kotoisin.
Oikeasti järkevää on, että lapsia hoidetaan kotona maksimissaan 3-vuotiaiksi ja silloinkin perhevapaat jaetaan vanhempien kesken niin, että molemmat ovat vuoroin kotona. Kolmevuotiaat sitten päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Silloin molemmat vanhemmat voivat antaa perheelle sekä taloudellisen panoksensa että sen kaikkein tärkeimmän eli aikaa ja rakkautta.
No siis hienoa, jos näin on, että ei se raha nyt niin tärkeää ole. Mutta kuinka moni sitten käsi sydämellä pystyy hyväksymään sen rahan vähenemisen? Ei Lapin-lomaa tai uutta keittiötä tai uusia vaatteita joka kuussa. Ei raflaan joka sunnuntai perheen kanssa. Näiden asioiden kanssa täytyy olla rehellinen eikä vain leyhytellä sitä kuvaa, jonka haluaisi antaa itsestään, vaikka todellisuus olisi sitten käytännössä jotain ihan muuta. Harva asia varmaan on miehelle tuskallisempaa kuulla kuin nainen, joka valittaa elintasosta.
Voi luoja. Todellakin esimerkiksi meidän perheessämme on varauduttu perhevapaiden aiheuttamaan elintasomuutokseen. Ensinnäkin olemme _yhdessä_ säästäneet kompensoidaksemme menetystä ja toiseksi hyväksymme sen, että juurikin lomamatkojen kaltaisia juttuihin ei ole niin usein varaa. Yhdessä ollaan laskettu ja keskusteltu nämä asiat. Yhdessä mietitty, miten pitkään on järkevää hoitaa kotona. Yhdessä myös suunniteltu, miten jaamme perhevapaat niin, että molemmat saavat olla rakastamansa lapsen kanssa ja hoitaa tätä.
Me olemme perhe. Yksikkö. Tiimi. Rakastamme toisiamme ja lastamme ja haluamme perheellemme parasta. Aivan kestämätöntä olisi ajatella, että rahan vuoksi joutuisimme uhraamaan kaiken vapaa-aikamme ja lisäksi parisuhteemme läheisyyden: toinen sen takia, että olisi aina töissä ja toinen sen takia, että olisi aina lasten kanssa. Sen vuoksi me olemme jakaneet asiat eri tavalla. Ja tärkeintä todellakin on se, että ehdimme olla toistemme seurassa ja lapsemme seurassa, nauttia rakkaista ihmisistä.
Ap:n tilanne on ihan vinoutunut. Jos miehen on pakko tehdä niin paljon töitä, ettei ehdi nauttia perheestään lainkaan, pitää tosiaan keksiä tilanteeseen jokin muu ratkaisu kuin nykyinen. Se kova työnteko ei korvaa henkistä ja sosiaalista menetystä. Molempien kannattaa käydä töissä.
Heh, aika heikko kortti tuo perhevapaa. Se on aika pieni tippa siinä meressä, josta puhun. Puhun ihan perustavanlaatuisesta, pysyvästä tulojen alenemisesta. Ja sinähän et ole ap. Jos sinulla on vahva perheyksikkö, jonka prioriteetti on se perheen yhteinen aika, fine. Silloin asia on ratkaistu ja kaikki ovat samalla taajuudella. Sinun "hyvä luoja" tarkoittanee sitä, että kaikilla ei ole tilanne näin eikä prioriteetit yhtä yksiselitteisiä. Maailmassa on kuitenkin paljon puolisoita, jotka eivät nikottelematta pystyisi hyväksymään resurssien pysyvää pienenemistä. Jotenkin vain pitäisi olla mahdollista, että edelleen voi kuluttaa yhtä paljon mutta olla vähemmän palkanmaksajan käytettävissä. Se on lapsellista ajattelua, ja siitä pitää kasvaa yli aikuiseksi.
Ap:n tilanteessakin oli kyse juuri perhevapaista. Siksi minäkin puhuin niistä ja niiden aiheuttamasta välittömästä muutoksesta. Väitän, että valtaosalle ei kyllä tule mitenkään yllätyksenä, että lapsiperheessä kuluu peruselämiseen rahaa enemmän kuin kahden aikuisen taloudessa. Ja kyllähän se varmasti monia harmittaa, mutta sen on valmis hyväksymään, koska lapset kuitenkin ovat rakkaita ja tärkeitä. En ole omissa työympyröissäni tai ystäväpiirissäni törmännyt sellaiseen luuloon, että lasten kanssa pitäisi pystyä kuluttamaan yhtä paljon kuin vaikka työssäkäyvänä sinkkuna. Pikemminkin ollaan hyvinkin realistisia rahan suhteen, ja monille ne lapset tosiaan tuntuvat olevan etusijalla.
Varmasti on aivan totta, ettei kaikille ihmisille esimerkiksi puolison, lasten ja muiden läheisten kanssa vietetty aika ole prioriteetti. Joillekin työ voi olla tärkein elämän sisältö, joillekin omat harrastukset, joillekin omaisuuden kokoaminen ja matkustelu. Jos ei kuitenkaan pidä puolison kanssa vietettyä aikaa tai lasten kanssa vietettyä aikaa hyvin tärkeänä itselleen, ei varmaan kannata perustaa perhettä tai elää parisuhteessa (parisuhde toki mahdollinen, jos molemmilla samat arvot ja suhde vain vähän tärkeä molemmille). Lapsille kuitenkin ne vanhemmat ja heiltä saatu rakkaus ja aika ovat todella tärkeitä.
Näiden perhevapaakuvioiden esille tuojien kannattaa huomioida, että ap kertoi miehensä olevan yrittäjä.
Tuskin.