Voiko narkomaani tai alkoholisti olla onnellinen?

Up

Olen onnellinen alkoholisti kun on olutta vatsassa.

Ei voi. Surkeaa touhua, ei oikeaa elämää.

Iso osa kulkee töissä,kait voi olla.Muskikin pörrää pienessä " hänen onnesta ei ole tietoa  ;)

Olen onnellinen suurimman osan ajasta. Silloin kun olen ryyppyputken aikana käyttäytynyt ääliömäisesti, en ole onnellinen. Tiedän kyllä, että jos en saa juomistani hallintaan, niin lopulta se tuhoaa terveyteni ja ihmissuhteeni, ja sitten olen koko ajan onneton.

Tietysti voi. Huimausaineethan tuntuu helevetin hyvältä, ei kai niitä kukaan muuten vetäisi.

Varmaan ainakin joku leffatähti tai rokkikukko voi kokea olevansa onnellinen. Heiluessaan kokkelipäissään.

Riippuu vähän miten noita sanoja käyttää. Esim. jos alkoholisti on rappioalkoholisti, niin taitaa aika vähässä onnellisuus silä tasolla olla. Jos taas alkoholistiksi kutsuu säännöllisesti tissuttelevaakin, niin voihan se olla varsin onnellinenkin. 

Varmaan sillä hetkellä kun vetää, mutta muuten elämä todella surkeaa ja säälittävää. 

Kemiallinen riippuvuus muuttaa aivotoimintaa, jolloin mikään ei enää ole aitoa vaan riippuvuuden läpi suodatettua. 

Ei edes alkoholistin persoonallisuus ole aito. Ei kannata alkaa juopon kanssa, sä haaskaat siinä vain elämääsi hukkaan. Ei se sua rakasta, se rakastaa juomista.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän miten noita sanoja käyttää. Esim. jos alkoholisti on rappioalkoholisti, niin taitaa aika vähässä onnellisuus silä tasolla olla. Jos taas alkoholistiksi kutsuu säännöllisesti tissuttelevaakin, niin voihan se olla varsin onnellinenkin. 

Noin sitä voisi luulla, vaan kun on riippuvainen eikä pysty lopettamaan, niin siitä on onnellisuus kaukana. Juominen stressaa, siihen käytetty eli haaskattu rahamäärä stressaa, mitään et voi suunnitella koska juomisen mukaan pyörii kaikki. Lupaukset petetään, sanomiset unohdetaan, mikään ei ole juomista tärkeämpää, edes omat lapset tai puoliso tai lainanlyhennykset tai työ.

Onnellisuus on hetkittäistä heillä, usein juurikin päihtyneenä tuntee onnelliseksi itsensä ja kun päihtyy lisää ne tunteet muuttuvat niin että voi olla agressiinen vaikka, kun päihteiden vaikutus loppuu voi huonosti fyysisesti ja psyykkisesti. Tää kierre pitää saada poikki, että voi tuntea elämässä enemmän kuin sen mitä päihteet antaa sinulle.

Uskon, että isäni oli. Hän pääsi 53-vuotiaana hyvälle eläkkeelle ja muutti vaimonsa kanssa etelään talvikausiksi. Siellä se sitten käveli rantabaarista toiseen ja nautti virvokkeita. Sama sitten jatkui kesäisin Suomessa.

Tosin oli enemmänkin sellaisessa seitinohuessa kuin kännissä. En muista ikinä nähneeni häntä humaltuneena kuten vaikka itse ja kaverini olemme viihteellä. Oli perinyt positiivisen luonteen isältään, eli ukiltani, joka aina vain kehua retosteli, miten hyvin menee. 

Vaan koskaanhan ei voi tietää, oliko kaikki totta vai savolaista liioittelua. Harvoin kuitenkaan mistään valitti sen jälkeen kun oli äidistäni eronnut 80-luvun alkupuolella.

Päihderiippuvaiset on paskoja ihmisiä. Ne on täysin epäluotettavia kaikessa. Niiden minäkuva on harhainen. Niiden käsitys ihmissuhteista on harhainen. Niillä on narsistinen taipumus kuvitella, että käyttöön on hyvä syy ja oikeutus. OIkeasti niillä on itseaiheutettuja ongelmia, jotka pahenevat koko ajan.

Päihderiippuvuus on paheneva, kuolemaan johtava sairaus. Suomalaisista joka neljäs kantaa riippuvuusgeenejä. Ei kannata ottaa sitä riskiä, että se pamahtaa päälle, eikä myöskään kannata opettelemalla opettelemaan riippuvaiseksi, joka onnistuu ilman sitä riippuvuusperimääkin.

Juu, varmaan silloin kun on tarpeeksi pöllyissään 

Vierailija kirjoitti:

Päihderiippuvaiset on paskoja ihmisiä. Ne on täysin epäluotettavia kaikessa. Niiden minäkuva on harhainen. Niiden käsitys ihmissuhteista on harhainen. Niillä on narsistinen taipumus kuvitella, että käyttöön on hyvä syy ja oikeutus. OIkeasti niillä on itseaiheutettuja ongelmia, jotka pahenevat koko ajan.

Päihderiippuvuus on paheneva, kuolemaan johtava sairaus. Suomalaisista joka neljäs kantaa riippuvuusgeenejä. Ei kannata ottaa sitä riskiä, että se pamahtaa päälle, eikä myöskään kannata opettelemalla opettelemaan riippuvaiseksi, joka onnistuu ilman sitä riippuvuusperimääkin.

Tämä on kyllä aika raju yleistys. En kuvittele, että käytölle on hyvä syy ja oikeutus, enkä usko että minäkuvani tai käsitykseni ihmissuhteista on harhainen.

Toki en olekaan - ainakaan vielä - sillä tavalla rappiolla, että en pystyisi elämään suhteellisen normaalia elämää ja olemaan osallisena hyvissä ihmissuhteissa. Mutta olen kyllä riippuvainen alkoholista ja tunnistan sen.

Miksei muka voisi olla? Heidän elämänsä juurikin on pelkkää hauskanpitoa, biletystä ja äksöniä. Naisiakin yleensä pyörii joukossa riittävästi.

Mitähän se onnellisuus on? Eihän päihteetönkään ihminen ole taukoamatta onnellinen. Eikä se, että on "kunnollinen" ihminen, tee ketään automaattisesti onnelliseksi.

Luulisin, että päihteitä käyttävät kokevat onnellisuuden tunteita voimakkaasti, mutta myös epätoivoa selvinä hetkinä, jos niitä on.

Taas lähdetään siitä oletuksesta että kaikki jotka käyttää ovat ongelmakäyttäjiä. Sehän ei ole totta kun suurin osa on viihdekäyttäjiä. Kukaan ei käyttäisi viihteeksi jos siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Kemiallinen riippuvuus muuttaa aivotoimintaa, jolloin mikään ei enää ole aitoa vaan riippuvuuden läpi suodatettua. 

Ei edes alkoholistin persoonallisuus ole aito. Ei kannata alkaa juopon kanssa, sä haaskaat siinä vain elämääsi hukkaan. Ei se sua rakasta, se rakastaa juomista.

Ja valitettava totuus, että jos alkoholisti/päihdeongelmainen raitistuu, niin se luonne saattaa muuttua ilkeäksi kiukuttelijaksi. Elämästä viedään silloin se ainoa ilo, alkoholi. Olen lasisen lapsuuden elänyt ja entinen "rakkaudella raittiiksi rakastaja", joten kosketuspintaa asiaan löytyy.