Te, joihin lapsena kohdistui rajua väkivaltaa, kysymyksiä?

Oletteko antaneet anteeksi? En ole

Muöntääkö vanhempasi väkivallan? En usko, en kyllä ole ottanut asiaa näin aikuisiällä puheeksi sillä turpiin tulisi varmasti jälleen kerran

Ovatko pyytäneet anteeksi ja ottaneet vastuun? Eivät ole

Oletko pystynyt jättämään asian taaksesi? En ole, olen todella pelokas ja jos esim isäni vähääkään korottaa ääntään, menen aivan lukkoon ja pelkään että kohta läsähtää, tuo on ihan lapsuudesta jäänyt pelko. Ahdistun aina jos joku korottaa ääntään sillä huonot muistot nousevat tuolloin pintaan.

Ovat pahoillaan, mutta eivät myönnä tehneensä mitään väärin. Toisaalta ruumiillinen kuritus muuttui rikokseksi vasta sangen myöhään.

Kuulin monta kertaa, että "Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" ja "kunnioita isääsi ja äitiäsi", johon yleensä vastasin jotain siitä, että kunnioitus pitäisi varmaankin ansaita ja sain vähän lisää selkääni.

Olen (tavallaan) antanut anteeksi, he ovat omien vähemmän onnellisten lapsuuksiensa tuotteita ja siten ihan yhtä rikki kolhittuja kuin olen itsekin.  Eläneet sota-ajankin. Minulla kuitenkin oli sekä keinot että mahdollisuus hoitaa nuppini kuntoon, toisin kuin heillä. Saan toki silti välillä itsekseni olla vihainen, mutta käytän sen energian hyvällä tavalla enkä pura kehenkään. En siis kanna kaunaa.

Hyvissä väleissä on oltu pitkään. Kai se on aikuisuutta, ettei anna muinaisten asioiden häiritä elämää nyt, vaan tajuaa, että menneet ovat menneitä ja oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotetta.

Miksi et nostanut pahoinpitelysyytettä, kun tuo aikuisena tapahtunut pahoinpitely tapahtui? 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko antaneet anteeksi? En ole

Muöntääkö vanhempasi väkivallan? En usko, en kyllä ole ottanut asiaa näin aikuisiällä puheeksi sillä turpiin tulisi varmasti jälleen kerran

Ovatko pyytäneet anteeksi ja ottaneet vastuun? Eivät ole

Oletko pystynyt jättämään asian taaksesi? En ole, olen todella pelokas ja jos esim isäni vähääkään korottaa ääntään, menen aivan lukkoon ja pelkään että kohta läsähtää, tuo on ihan lapsuudesta jäänyt pelko. Ahdistun aina jos joku korottaa ääntään sillä huonot muistot nousevat tuolloin pintaan.

Olet siis yhä väleissä? Oletko ollut koskaan väkirikossa? Mulle on myös tuttu tila tuo että kun isä alkaa raivoamaan, ”jäädyn” täysin, kurkkua kuristaa enkä uskalla/osaa sanoa mitään enkä edes liikkua. Sama hirveä kauhunlamaannus oli silloin lapsena väkivaltatilanteissa myös. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi et nostanut pahoinpitelysyytettä, kun tuo aikuisena tapahtunut pahoinpitely tapahtui? 

En uskaltanut. Tätä ei normaalin turvallisen lapsuuden omaava varmaan voi ymmärtää. Lapsenaisä kuristi kurkusta ja silmät vihasta leimuten sihisi että ”jos koskaan kerrot kellekään tästä niin t-a-p-a-n sut”. Tuo uhkaus on edelleen validi ja pelottava. Isäni on 69v ja edelleen raivohullu, hyväkuntoinen ja vahva, ja edelleen aivan silmitön vihassaan ja valmis tekemään väkuvaltaa.

Lapsena tuliihan murtumia, vammoja, ruhjeita. Ei silloin elämällään uskaltanut ”leikkiä” siten että olisi uskaltanut kertoa vaikka koulukuraattorille. Ap

Niin lisäys vielä että kukaan ei tehnyt mitään lasua koskaan vaikka sukulaiset ja naapurit kyllä tiesi mitä meillä tapahtui. Ja vaikka olisi tehty niin mikään sossu ei olisi tehnyt mitään koska isä oli”silmäätekevä”, ison firman päällikkö. Ennenvanhaan kun ajateltiin että ”hyvissä” perheissä ei voi olla ongelmaa, ainoastaan köyhissä ja juopoissa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ovat pahoillaan, mutta eivät myönnä tehneensä mitään väärin. Toisaalta ruumiillinen kuritus muuttui rikokseksi vasta sangen myöhään.

Kuulin monta kertaa, että "Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" ja "kunnioita isääsi ja äitiäsi", johon yleensä vastasin jotain siitä, että kunnioitus pitäisi varmaankin ansaita ja sain vähän lisää selkääni.

Olen (tavallaan) antanut anteeksi, he ovat omien vähemmän onnellisten lapsuuksiensa tuotteita ja siten ihan yhtä rikki kolhittuja kuin olen itsekin.  Eläneet sota-ajankin. Minulla kuitenkin oli sekä keinot että mahdollisuus hoitaa nuppini kuntoon, toisin kuin heillä. Saan toki silti välillä itsekseni olla vihainen, mutta käytän sen energian hyvällä tavalla enkä pura kehenkään. En siis kanna kaunaa.

Hyvissä väleissä on oltu pitkään. Kai se on aikuisuutta, ettei anna muinaisten asioiden häiritä elämää nyt, vaan tajuaa, että menneet ovat menneitä ja oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotetta.

Oletteko siis puhuneet asiasta?

Puhuminen varmaan auttaisi muakin, muttasitä ei voi tehdä kun toinen osapuoli ei suostu. Ainoastaan raivoaa, uhkailee, kiistää kaiken ja haukkuu lapsensa. Se siitä puhumisesta. Ap

Miksi ap sinun pitäisi antaa anteeksi?

Oletteko antaneet anteeksi? 

- Kyllä. Isä oli sairas (alkoholisti, mielenterveysongelmainen) ja kokenut itsekin väkivaltaa lapsuudessaan. Ymmärrän häntä, vaikka en hyväksy hänen tekojaan.

Muöntääkö vanhempasi väkivallan?

- En usko, mutta isältäni en ole kysynyt. Isäni on lopettanut juomisen ja saanut päänsä suurin piirtein kuntoon. Näen hänessä herkän ja rikkinäisen ihmisen, joka ei pystyisi käsittelemään menneisyyttään. On varmaan tietoisesti tai tiedostamattaan unohtanut ainakin osan tekemisistään. En pysty ottamaan asiaa esiin isäni kanssa. Äitini sen sijaan... ei myönnä tapahtunutta tai vähättelee sitä. Jos yritän kysyä pahoinpitelyistä, hän puhuu "riidoista" tai "rangaistuksista". Pahoinpitelyt olivat kuitenkin satunnaisia, toki huusin kun minua lyötiin ja potkittiin, mutta tilanteet alkoivat odottamatta ja ihan tavallisista tilanteista (esim. kysyin väärällä hetkellä jotain tavallista, vaikka onko pakkasta.)

Ovatko pyytäneet anteeksi ja ottaneet vastuun?

- Eivät. Isäni kanssa tämä ei olisi mahdollista, koska emme pysty käsittelemään asiaa. Äitini välttelee vastuuta (hän ei kylläkään pahoinpidellyt minua ainakaan usein, mutta katsoi vierestä).

Oletko pystynyt jättämään asian taaksesi?

- En kokonaan. Minulla on aukkoja muistissa lapsuuden ajalta, tämä häiritsee. Parisuhteessa siedän huonosti normaaleja riitoja ja ajaudun niissä sellaiseen paniikkitilanteeseen, mikä vaikeuttaa riidan selvittämistä. Parisuhteeseen tämä siis vaikuttaa ainakin näin aikuisena, onneksi mies on ymmärtäväinen ja fiksu. Välit vanhempiini ovat näennäisesti kunnossa, mutta eivät läheiset. Minua häiritsee tällä hetkellä eniten juuri se, että tapahtunut kielletään. Ajoittain epäilen itsekin, että olenko keksinyt kaiken, todellisuudentajuni katoaa. Sitten hipelöin huonosti luutunutta murtumaa, joka muistuttaa että ainakin osa on todellista.

Vierailija kirjoitti:

Rajulla tarkoitan ihan kunnon silmitöntä hakkaamista, pieksämistä, potkimista, kuristamista jne. En nyt siis tarkoita esim.nipistämistä tai tukkapöllyä harvoin.

Oletteko antaneet anteeksi?

Muöntääkö vanhempasi väkivallan?

Ovatko pyytäneet anteeksi ja ottaneet vastuun?

Oletko pystynyt jättämään asian taaksesi?

- En ole antanut anteeksi enkä usko koskaan antavani anteeksi. En koe sille tarvetta.

- Hakkaaja ei ole myöntänyt, mutta en ole uskaltanut pahoinpidelleen vanhemman kanssa väkivallasta puhua. Sivusta seurannut vanhempi myöntää väkivallan olleen perheessä ongelma. Ei silti yrittänyt puuttua siihen.

- Eivät ole kumpikaan. Asia on tabu.

- En ole. Käyn terapiassa traumojen takia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap sinun pitäisi antaa anteeksi?

Joka paikkatoitottaa että pitää antaaanteeksi tai muuten katkeroituu ja saa syövän. Anteeksiantamiseen pakottaa self help kirjat, uskonto, akkainlehtien jutut, kaikki!! Ap

Miksi ihmeessä te olette tekemisissä näiden sadististen hullujen kanssa? Eipä tulisi mieleenkään tuollaisen lapsuuden jälkeen pitää mitään yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Niin lisäys vielä että kukaan ei tehnyt mitään lasua koskaan vaikka sukulaiset ja naapurit kyllä tiesi mitä meillä tapahtui. Ja vaikka olisi tehty niin mikään sossu ei olisi tehnyt mitään koska isä oli”silmäätekevä”, ison firman päällikkö. Ennenvanhaan kun ajateltiin että ”hyvissä” perheissä ei voi olla ongelmaa, ainoastaan köyhissä ja juopoissa. Ap

Tuttua. Ihan samanlainen kokemus minullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap sinun pitäisi antaa anteeksi?

Joka paikkatoitottaa että pitää antaaanteeksi tai muuten katkeroituu ja saa syövän. Anteeksiantamiseen pakottaa self help kirjat, uskonto, akkainlehtien jutut, kaikki!! Ap

Tässä on hyvä kirjoitus aiheesta eri näkökulmasta. https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/pitaako-vanhemmilleen-a…

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä te olette tekemisissä näiden sadististen hullujen kanssa? Eipä tulisi mieleenkään tuollaisen lapsuuden jälkeen pitää mitään yhteyttä.

Irtiotto on vaikea, jos voimavaroja ei rankan lapsuuden jäljiltä ole. Se on pitkä prosessi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä te olette tekemisissä näiden sadististen hullujen kanssa? Eipä tulisi mieleenkään tuollaisen lapsuuden jälkeen pitää mitään yhteyttä.

Se on helppo sanoa noin jos itsellä vakaa turvallinen lapsuus. Kaltoinkohdeltu on jo valmiiksi jädän, häpeän ja kauhun keskellä ja täysellinen välirikko saa vielä suuremmat häpeän ja epäonnistumisen tunteet pintaan.

Olen ollut 12 v välirikossa hakkaavan sadisti isäni kanssa. Tänä aikana hän luonnevikaisen oveluudella on kääntänyt koko suvun mua vastaan ja eristänyt mut muista ”kos-taakseen” sen että lähdin enkä suostunut enää alistumaan.

Elämä ilman sukua on häpeä ja saan siitä puolitutuilta jatkuvasti arvostelua ja syyllistämistä. Eivät ymmärrä miksi olen ilman välejä ja syyttävät mua julmaksi. Suureen ääneen ihmettelevät miten en mene jouluksi kotiin ja miksen vie lapsia mummolaan. Tää häpeä tilanteesta tulee nyt ihan väärälle ihmiselle. Oukeesti MUN ISÄÄ pitäis arvostella ja nälviä, eikä mua. Mutta välirikosta jännästi syytetään aina lasta. Kun se on täysi tabu että vanhempi olisi lapselleen hirviö.

Ymmärtän täysin miksi jotkut on yhä väleissä. Siksi koska välittömänä olo on vielä hirveempää ja nöyryyttävämpää.

Oletteko antaneet anteeksi?

Olen antanut.

Muöntääkö vanhempasi väkivallan?

Eivät myönnä, enkä asiasta edes heidän kanssaan haluaisi puhua.

Ovatko pyytäneet anteeksi ja ottaneet vastuun? Ei ole kumpikaan.

Oletko pystynyt jättämään asian taaksesi? Ajatuksen tasolla kyllä, mutta valitettavasti reagoin yhä esim. kosketukseen pelästymällä, jäykistymällä ja ahdistumalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä te olette tekemisissä näiden sadististen hullujen kanssa? Eipä tulisi mieleenkään tuollaisen lapsuuden jälkeen pitää mitään yhteyttä.

Irtiotto on vaikea, jos voimavaroja ei rankan lapsuuden jäljiltä ole. Se on pitkä prosessi.

Vaikeampaa luulisi olevan jatkaa sitä rankkuutta loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap sinun pitäisi antaa anteeksi?

Joka paikkatoitottaa että pitää antaaanteeksi tai muuten katkeroituu ja saa syövän. Anteeksiantamiseen pakottaa self help kirjat, uskonto, akkainlehtien jutut, kaikki!! Ap

Mitä sun sisin sanoo? Ei sun tarvitse antaa anteeksi, jos et ole siihen valmis (ja mitenpä olisit, kun isä ei suostu käsittelemään asiaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä te olette tekemisissä näiden sadististen hullujen kanssa? Eipä tulisi mieleenkään tuollaisen lapsuuden jälkeen pitää mitään yhteyttä.

Irtiotto on vaikea, jos voimavaroja ei rankan lapsuuden jäljiltä ole. Se on pitkä prosessi.

Vaikeampaa luulisi olevan jatkaa sitä rankkuutta loppuelämä.

Sinä olet ainoa, joka on puhunut loppuelämästä.