Vilja Eerikan murha
Katsoin juuri Rikospaikkaa tv:stä, poliisin tutkinnajohtaja kertoo kuinka taposta tuli murha, ohjelmassa näytetään myös kuinka Sirpa Laamanen ja Touko Tarkki rekonstruktuoivat tilanteen, missä paketoivat Vilja Eerikan kuoliaaksi. Varsinkin Sirpa Laamasen käytös on harvinaisen reipasta, lähes hyväntuulista.
Kuinka tälläinen ihminen kyetään koskaan vapauttamaan? Videon perusteella on vaarallinen henkilö, koska kykenee ilmeisemmin äärimmäiseen pahaan, tappamaan hitaasti puolustuskyvyttömän lapsen.
Pitäisikö tälläiset henkilöt kyetä pitämään lopun ikää suljettujen ovien takana? Onko mielestänne suomen laki oikeudenmukainen uhreille ja heidän omaisilleen?
Kommentit (1034)
Hullujako kaikki kirjoitti:
Miten pieni lapsi on pystytty pelolla vaientamaan siten, että omalle äidilleen ei ole uskaltanut kertoa mitään kidutuksista?
Ja jos opettajat , äiti ja varmasti ollut muitakin, kun ovat kyselleet asioita ja Vilja Eerika on AINA vastannut , että en mää tiiä. Niin eikö helvetissä , olisi jollain pitänyt olla joku ajatus, että nyt EI voi olla kaikki kunnossa. Ja luin noista jostain asiakirjoista kohtia ja siinä oli , että naapuri oli kuullut itkua ja yökkäämistä? Ja naapurit eivät reagoineet siihenkään, että lasta juoksutettiin pihalla pitkiä aikoja yhtämitaisesti (Tarkki kun tuli kotiin, niin Vilja Eerika oli kysynnyt, että saanko lopettaa jo, niin Tarkki kysyi montako kierrosta olet juossut jo ? Vilja Eerika vastaa 96. Olivatko nuo naapuritkin ihan sekopäitä, kun eivät huomaa lapsen kidutusta! MIKÄ OLI KUN KETÄÄN EI KIINNOSTANUT , ETTÄ MITÄ NUO PSYKOPAATIT TEKIVÄT, HELVETTI SENTÄÄN!
Ei voi muuta kun ihmetellä!
Toki naapurit tekivät niitä lastensuojeluilmoituksia, mutta poliisit olisi pitänyt ovelle soittaa!
Miksei kukaan mennyt ovikelloa soittamaan ja kysymään että mitä h****ttiä täällä tapahtuu! Jos itsellä ei rohkeus riitä, niin joku hitman ovelle.
Viranomaiset eivät tehneet työtään asianmukaisesti, kun laiminlöivät Eerikan kasvuolosuhteiden selvittämisen. Äitipuoli ja isä olivat jääneet lukuisista valheista kiinni, mutta viranomaiset uskoivat jatkuvasti heidän valheitaan. Mutta he eivät ottaneet vakavasti biologisen äidin, naapurien ja koulun henkilökunnan lastensuojeluilmoituksia. Itsekin he näkivät Eerikan mustelmat, revityt hiukset, leikellyt vaatteet, lapsen pelokkuuden jne.
Sosiaaliviranomaiset valittavat jatkuvasti huonosta palkasta ja työkiireistä. Heillä on ihan sopiva palkka. Heillä ei ole myöskään työkiireitä, jos keskittyvät oikeisiin asioihin, puuttuvat asioihin silloin kun on tarvetta esim. Eerikan tapaus ja ovat silloin puuttumatta kun ei ole mitään aihetta. Monet viranomaiset myös osallistuvat liian kanssa turhiin seminaareihin ja itsensä hemmotteluihin.
Oliko oikein, että suurin osa viranomaisista vapautettiin kaikista syytteistä? Minusta heidät olisi pitänyt erottaa viroistaan ja antaa vankeusrangaistukset.
Miksi Eerikaa ei autettu? kirjoitti:

Nimenomaan. Poliisille olisi pitänyt ilmoittaa, ei sossuille!
Käräjänoikeudessa viranhaltijat puolustetivat itseään muun muassa sillä, että Eerikan kaltoinkohtelua ei tunnistettu. Lastensuojeluilmoituksia heille tuli tiuhaan tahtiin. He näkivät itsekin, Eerika oli mustelmilla, hiukset revitty, vaatteet silputtu jne. Lapsi oli peloteltu hiljaiseksi. Asiantuntijat tunnistivat 89 eri-ikäistä jälkeä pahoinpitelystä lapsen pienessä ruumiissa.
Miksi viranhaltijat lähettivät Eerikan oloihin, jossa äitipuoli ja isä jatkuvasti julmasti kiduttivat lastaja ja lopuksi hirvittävällä tavalla murhasivat hänet. Miksei viranhaltijoille annettu tuntuvaa rangaistusta? Toivottavasti he kärsivät ainakin omantunnontuskia.
Syyllisiä ovat tekijät ja virkansa laiminlyöneet sossut. Ei koulu, ei naapurit. Mistä tulee halu vierittää syy kaikille? Oletteko itse sossuja?
Eerikan lyhyt elämä oli niin karmeaa, että se liikuttaa minua syvästi. Oma isä ja hänen naisystävänsä vuosia kaltoinkohtelivat lasta ja lopuksi hitaasti kiduttamalla murhasivat Eerikan. Elinkautinen tuomio on heille liian helppo.
Viranhaltijoilla, jos he olisivat toimineet toisin, oli monta mahdollisuutta pelastaa Eerika. Miksi heistä suurin vapautettiin virkarikoksista?
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tapauksessa olisi muidenkin vastuullisten pitänyt joutua hetkeksi istumaan. Sos.työntekijät ainakin 1-2 vuodeksi.
Sinäkö olet sitten täydellinen näkijä sen suhteen, ketkä ovat pahoja ihmisiä ja ketkä eivät?
Vierailija kirjoitti:
Ei Sirpa Laamasen tapaiset nyhveröt vanhat ihrakasat ole vaaraksi vastaankulkijoille. Miltei kuka tahansa aikuinen voittaisi Sirpan fyysisesti ja henkisesti. Turpiin tulisi heti, jos alkaisi jollekin aukomaan naamaansa. Laamaselle olisi oikeasti kovempi kohtalo vapautua, ja saada aina satunnaisesti nokkaansa kadulla. Someaikana kuvat ulkoisesta habituksesta ja tiedot asuinpaikasta ja liikkeistä leviää kulovalkean tavoin.
Vankilassa Laamanen on kuitenkin "kaikki toimet yksin" -osastolla turvassa ja suojeluksessa. Ulkomaailma ei ole niin armollinen.
Miksi kannata väkivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä Sirpa on vaarallinen, tosin tuskin fyysisesti. Löytää kuitenkin jonkun ukon taas ja rupeaa terrorisoimaan ympäristöään tavalla tai toisella. Hänellähän oli omat lapset huostaanotettu, silti pääsi Vilja Eerikaan käsiksi.
Kyllä V-E kuoli fyysisen käsittelyn seurauksiin.
Mutta psyyke oli se, jonka vuoksi hän tämän teki. Väkivaltateoissa on aina kyse siitä, että psyyke on vaurioitunut jollakin tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Itku tuli. Voi hyvänen aika sentään. Miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja. Toivon todellakin että kohtaavat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Lapsi parka mitä kaikkea kamalaa joutui elämässään kokemaan.
Kosto ei tuo Vilja-Eerikaa takaisin. Rauhoitu.
Valitettavasti suomen oikeudessa ei tunneta virkamiesvastuuta sossujen kohdalla.
Saavat tehdä mitä vaan tai siis jättää tekemättä eikä kukaan saa rangaistusta.
Vanhemmat pitävät lapsen puolia kuten tässä äiti, mutta sossun totuus oli ainoa totuus kuten suurimmassa osassa tapauksia. Myös laitoksessa olevien lasten kohtalo on sama.
Sossut piiloutuvat kiireen taakse mutteivät hoida yhtään asiaa kunnolla
Vastuu teoista ja työnteosta!
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon millaisilla asiakasmäärillä lastensuojelussa tehdään asiakastyötä on ihme, että kaltoinkohtelevilta vanhemmilta saadaan suurin osa lapsista pois, ennen kuin lähellekään mitään näin vakavaa tapahtuu.
Itse en jaksanut viiden vuoden jälkeen. Äärimmäisen raskas työ ja julkisuuskuva on ihan järkyttävä ja ihmisten asenteet myös. Turha sitten ihmetellä, miksi Vilja Eerikoita tulee lisää, jos ei ole ketään joka suostuu tekemään tuota työtä.
Media on siis syyllinen tähänkin keissiin välillisesti. Aika kiva moraali siellä toimituksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itku tuli. Voi hyvänen aika sentään. Miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja. Toivon todellakin että kohtaavat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Lapsi parka mitä kaikkea kamalaa joutui elämässään kokemaan.
Ihmettelet, miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja, mutta seuraavassa lauseessa toivot, että he kohtaisivat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Eikö tuo ole pikkuisen ristiriitaista?
Ei ole mitään ristiriitaa. Nuo hirviöt toivottavasti saavat mahdollisimman kamalan lopun elämälleen sitten kun noutaja saapuu. Jos et ymmärrä eroa näiden asioiden välillä niin sille minä en voi mitään. Minä kyllä näen näissä suurenkin eron.
Normaali ihminen toivoo, että saavat ansaitsemansa rangaistuksen ja kärsivät sen elävänä. Olet sairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tee muille kuten tahtoisit itsellesi tehtävän", tämä olisi hyvä jokaisen pitää mielessään. Jos tahtoo olla toiselle julma ja paha on se viesti että tahtoo itse tulla samoin kohdelluksi.
Näin tervemielisten ihmisten keskuudessa. Narsistilla ja antisosiaalisella on vain yksi näkemys: oikeuttavat itselleen muille pahanteon ja odottavat silti itselleen vain hyvää.
Onko sinulla psykiatrin koulutus vai lauotko vain tunnekuohuissasi asiattomuuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itku tuli. Voi hyvänen aika sentään. Miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja. Toivon todellakin että kohtaavat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Lapsi parka mitä kaikkea kamalaa joutui elämässään kokemaan.
Ihmettelet, miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja, mutta seuraavassa lauseessa toivot, että he kohtaisivat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Eikö tuo ole pikkuisen ristiriitaista?
Ei ole mitään ristiriitaa. Nuo hirviöt toivottavasti saavat mahdollisimman kamalan lopun elämälleen sitten kun noutaja saapuu. Jos et ymmärrä eroa näiden asioiden välillä niin sille minä en voi mitään. Minä kyllä näen näissä suurenkin eron.
Tietysti noiden asioiden välillä on eroa, muttei se poista sitä tosiseikkaa, että julman kohtalon toivominen toiselle on julmaa. Inhimillistä se tietysti on, sillä ihminen on heikko. Juuri siitä koston kierteetkin syntyvät. Älä siis liikaa häpeä julmia ajatuksiasi.
Ei ole mitään julmaa tässä. Hirveetä lässytystä että pitäisi niin sanotusti kääntää toinen poskensa ja antaa anteeksi jne. Ei hitto mitä jeesustelua. Ei muuta kun tuollaisille turpaan vaan ja sitä rataa. Eivät ansaitse ihmisarvoista elämää.
Ymmärrän, että tapaus ahdistaa, mutta kosto ei ole koskaan ratkaissut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tapauksessa olisi muidenkin vastuullisten pitänyt joutua hetkeksi istumaan. Sos.työntekijät ainakin 1-2 vuodeksi.
Sinäkö olet sitten täydellinen näkijä sen suhteen, ketkä ovat pahoja ihmisiä ja ketkä eivät?
Kyllä minulle tulee selkeästi yksi merkittävä syyllinen lisää ja hän on Erikan mummo. Miten muut läheiset voivat olla niin sokeita ja puolustaa rikokseen syyllistyneitä/ epäiltyjä?
Tulee mieleen eräs toinen keissi myös, jossa jopa tuntemattomat puolustavat viimeiseen saakka, eikä mikään järkisyy auta.
Itse olen aina sanonut, etten voi vannoa kenenkään läheisen puolesta syyttömyyttä mihinkään jos ilmaantuisi jotain rikollista. Kukaan ei voi tuntea ihmisen sisintä mihin pahaan kukin meistä voi kyetä. Ei vaikk kuin luulemme tuntevamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjelmassa poliisi kummasteli, miksi tyttö ei puhunut kotioloistaan kenellekään. Minä ihmettelen, eikö poliisi tai lasu tiedä, että kaltoinkohdeltu lapsi ei uskalla puhua koska pelkää äärimmäisen kamalaa rangaistusta kotonaan, kaltoinkohtelijan sairasmielistä kostoa. Pelko estää. Lapsi voi puhua tapahtumista vasta aikuisena, jos selviää kotioloista hengissä ja on turvallisessa ympäristössä.
Ihmettelin samaa! Siis sitä, että miehet (toimittaja ja poliisi) tätä kummastelivat. Kyseessä oli 8-vuotias lapsi! Jota oli vakavasti kaltoinkohdeltu ja pahoinpidelty koko pienen elämänsä ajan. Tuo rekonstruktio oli aivan järkyttävä, voi vaan kuvitella mitä Vilja Eerika on joutunut elämänsä aikana kestämään. Nuo "vanhemmat"han olivat mustamaalanneet häntä, väittäneet hänen tuhoavan vaatteitaan ja koulukirjojaan ja muutenkin luoneet hänestä kuvan "vaikeana lapsena". En ihmettele, ettei 8-vuotias marssi "luotettavan aikuisen" pakeille ja kerro miten asiat oikeasti ovat, kun ei sitä uskaltaisi tehdä moni aikuinenkaan. Rehtori ja opettajahan olivat vaistonneet tilanteen oikeaan suuntaan, ja tehneet lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Varmasti järjettömän raskas taakka heilläkin kantaa tapahtuneen jälkeen.
Kyseessä oli siis Rikospaikka-ohjelma, löytyy varmaan Katsomosta, tai mikä MTV onkaan nykyään.
Tämä "Nadja" varmaan pyörittää omaa showtaan vielä vankilassakin. Touko Taukki on varmaan tyytyväisenä vankilassa, tuskin tajuaa mistään mitään. "Ohhoh, miten tässä näin kävi" on varmaan molempien ajatus... Tuo Laamanenhan yritti poliisillekin kovasti toitottaa, miten "Vilja ei ollut hiljaa" ja koki suurtakin oikeutusta häntä teipatessaan... Niin helvetin surullista.
Toimittajilla tuota tunne-älyä ei juuri tunnu olevan. Kunnon sosiopaatteja, joita kiinnostaa vain klikkiotsikot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itku tuli. Voi hyvänen aika sentään. Miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja. Toivon todellakin että kohtaavat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Lapsi parka mitä kaikkea kamalaa joutui elämässään kokemaan.
Ihmettelet, miten jotkut voivat olla noin julmia ja raakoja, mutta seuraavassa lauseessa toivot, että he kohtaisivat oman loppunsa mahdollisimman hitaasti ja kituen. Eikö tuo ole pikkuisen ristiriitaista?
Ei ole mitään ristiriitaa. Nuo hirviöt toivottavasti saavat mahdollisimman kamalan lopun elämälleen sitten kun noutaja saapuu. Jos et ymmärrä eroa näiden asioiden välillä niin sille minä en voi mitään. Minä kyllä näen näissä suurenkin eron.
Tietysti noiden asioiden välillä on eroa, muttei se poista sitä tosiseikkaa, että julman kohtalon toivominen toiselle on julmaa. Inhimillistä se tietysti on, sillä ihminen on heikko. Juuri siitä koston kierteetkin syntyvät. Älä siis liikaa häpeä julmia ajatuksiasi.
mitä julmaa on toivoa jollekulle sitä mitä hän itse tekee muille? jos teet toiselle pahaa ole valmis ottamaan sitä itse vastaan.
Sekoitat nyt vastuukysymykset ja tunteet.
Miten niin? Mihin mielestäsi kuuluu ihmisen vastuu teoistaan? Sitä niittää mitä kylvää.
Ihmisen tulee vastata teoistaan, ja tämän teon tekijät onneksi tuomittiin rangaistuksiin. Jotkut taas toivovat rangaistuille jonkinlaiseksi lisärangaistukseksi kivuliasta kuolemaa. Se on aivan toinen kysymys.
Toukon äitikö se siellä kirjoittelee? Älä huoli, poikasi ja hänen morsiamensa tulevat kyllä varmaan vapauduttuaan tuntemaan nahoissansa sen mitä on tullut tehtyä. Ja jos satun kävelemään ohi niin ummistan silmäni ja jatkan matkaani.
Luulet olevasi jotenkin tekijöiden yläpuolella, mutta et ole, ainakaan tuon kirjoituksesi perusteella.
Lapsen oikeus isään ja äitiin.
Pääsin käymään KRP:n Rikosmuseossa. Aika brutaaleja juttuja oli näytillä, mutta itku pääsi siinä vaiheessa kun kohdalle tuli Eerikan päässä kuolinhetkellä ollut hiuspanta, (ei varsinaisesti tiara, kuten monessa lehtijutussa on kerrottu). Pinkissä, kiiltävässä ja krumeluurisessa pannassa oli vielä muutama hius kiinni.
Niin turha ja julma kuolema.