Entä jos sun isä ei olisikaan biologinen isäsi vaan joku jamppa ja olisit jo aikuinen saadessasi yllättäen tiedon siitä?

No ei minua ainakaan se biologinen isä kiinnostaisi. Täysin vieras ihminen. 

On sama isä kuin muillakin sisaruksillani. Olen tehnyt geenitestin. 

T: Tuntematon 

Ajattelisin, että kappas vaan. Mutta virallinen isäni on kuitenkin ollut elämässäni koko ajan, joten kokisin hänet edelleen oikeaksi isäkseni. Siitä vieraasta jampasta haluaisin tietää ehkä vain sen verran, että onko hänellä jotain perinnöllisiä sairauksia, jotka voisivat myöhemmin ilmetä minulla.

Käytännössä se, mitä ennen syntymääni olisi tapahtunut, on tapahtunut kauan sitten eikä se oikeastaan kuulu minulle mitenkään. 

Mun isä olisi silti se rakas isäni, joka minut kasvatti ja minusta ja äidistä huolehti.

Siittäminen ei tuo aiheeseen mitään lisää. Ap, onko sulla jokin harha siitä että ejakulointi merkitsee jotain?

Tuo on todella iso ja monitasoinen kysymys. Jos aikuisiällä saisi tietää, ettei oma isä ole biologinen isä, se voisi herättää valtavan kirjon tunteita: hämmennystä, surua, vihaa, uteliaisuutta, jopa helpotusta riippuen siitä, millainen suhde isään on ollut ja mitä tämä uusi tieto merkitsee omalle identiteetille.

💭 Mitä se voisi tarkoittaa?

Identiteetin uudelleenarviointi: Monet meistä rakentavat käsityksen itsestämme osin perhetaustan varaan. Tällainen paljastus voi horjuttaa sitä perustaa.

Luottamuksen haasteet: Saattaa herätä kysymyksiä siitä, miksi asiaa ei kerrottu aiemmin ja kuka tiesi.

Uteliaisuus biologisesta taustasta: Saattaa syntyä halu etsiä biologinen isä tai ymmärtää oma geneettinen perimä.

Suhteen uudelleenmäärittely: Jos ei-biologinen isä on ollut rakastava ja läsnä, voi syntyä ristiriita: "Hän ei ole verisukulainen, mutta hän on ollut isäni."

💡 Miten tilanteessa voisi edetä?

Antaa itselle aikaa prosessoida asiaa. Tunteet voivat tulla aaltoina.

Puhua asiasta luotettavan ihmisen kanssa ystävän, terapeutin tai perheenjäsenen.

Pohtia, haluaako etsiä biologista isää vai keskittyä nykyisiin suhteisiin.

Muistaa, että perhe ei aina ole veriside vaan se, miten ihmiset ovat olleet läsnä elämässä.

Jos haluat, voin auttaa sinua jäsentämään ajatuksia tai vaikka kirjoittamaan kirjeen, jos haluaisit ottaa asian puheeksi jonkun kanssa. Haluatko jatkaa tästä jollain tietynlaisella näkökulmalla vaikka tunteiden käsittelyllä, identiteetillä tai perhesuhteilla?

Entä jos oliskin kohdallasi näin ja juuresi olisivatkin jossain aivan muualla kuin itse ole aiemmin luullut?

En usko että tieto olis suuri järkytys. Olisi vain mielenkiintoista saada uusia sukulaisia oikean isän puolelta.

Voisin mä jostain Facesta tms käydä katsomassa minkä näköinen heppu se on, mutta ei mua sen tapaaminen kiinnostaisi.

No olisin pahoillani virallisen oletetun isäni puolesta toki että häntä olisi petetty enkä kauheasti enää äitiä arvostaisi. 

Kyllähän se järkyttäisi, etenkin, kun tämä mahdollisuus on niin olemattoman pieni etten ole sitä ikinä edes harkinnut (olen aivan isäni näköinen, sama veriryhmä ja muita periytyviä seikkoja) mutta ei sinänsä muuttaisi mitään. Olisin utelias ja haluaisin tietää, kuka on biologinen isäni, mutta ei se sitä muuttaisi, että isäni on isäni.

Vierailija kirjoitti:

Mun isä olisi silti se rakas isäni, joka minut kasvatti ja minusta ja äidistä huolehti.

Siittäminen ei tuo aiheeseen mitään lisää. Ap, onko sulla jokin harha siitä että ejakulointi merkitsee jotain?

Minulla ei ole mitään mielipidettä asiasta, koska näinhän on ollut varmaan kautta historian.

-AP-

Isäni oli se ihminen, joka piti minusta huolta, kasvatti omaan ajatusmaailmaansa ja rakasti minua sellaisena kuin olin.  Ihan ulkonäköni perusteella oletan, että hän oli myös biologinen isäni, mutta ei sillä puolella oikeasti ole väliä. Väliä on sillä henkisellä puolella, läsnäololla ja välittämisellä ja huolenpidolla.

ps. Tekoälyposausket ovat shaissea.

Ai, näinkö sinulle kävi, ap? Otan osaa.

Hän olisi edelleen kiltein ja hyväsydämisin ihminen, jonka tiedän ja jota lämmöllä muistan. Ihan paras isä.

Eipä vaikuttaisi mopon ohjaukseen. Tuntematon jamppa saisi olla ja edelleen kävisin hoivakodissa vierailulla ihan velvolilsuudentunnosta.

Aika moista hiusten halkomista. Lapsen kannalta paljon suurempi ja yleisempi tragedia on isän polygamisuus eli useat eri pesueet, jolloin syntyy lojaliteettiristiriitoja ja muita ongelmia. Mutta koska pidätte tätä "normaalina" toisin kuin naisten polygamisuutta, tästä ei puhuta vaan siihen suhtaudutaan itsestäänselvyytenä ja luonnonlakina, toisin kuin naaraiden polygamisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Ai, näinkö sinulle kävi, ap? Otan osaa.

Ei ole käynyt näin. Mutta miksi ottaisit osaa?

Hedelmällisyyshoidothan ovat yhä enemmän arkea ja jossain vaiheessa tulevaisuudessa suurin osa lapsista saa alkunsa muulla kuin perinteisellä tavalla.

-AP-

Sitten ei olisi. Se ei muuta mitään.

Aaaa! (valo syttyy päässä) Sehän vähän selittääkin ylivertaisen älykkyyteni tässä tapauksessa.

Joku Jamppa on ollut oikea isäni koko elämäni.

A! ... Aaa! ... Oooo! Oijoi Joo! (hento hymy kasvoilla) Luulin että tämä ei selviä kuolemassanikaan... 

Jaajaa! Oho! 

Onhan niitä aikojen saatossa ollut tapauksia, joissa nainen on tullut raskaaksi muun kuin aviomiehensä kanssa naituaan. Tämä on tehty hyvässä yhteisymmärryksessä puolisoiden kesken. Mies ei ole kyennyt siittämään lapsia eikä hedelmöityshoidosta oltu kuultukaan. Biologiselle isälle ei ole asiasta hiiskuttu ja tuskin niin kamalan moni on ollut todella innokas lapsenruokkoja maksamaan.

Entiseen aikaan laki oli sellainen, että vaikka aviopari erosi, niin syntyvän lapsen isäksi oletettiin eksä, jos lapsi oli saanut alkunsa avioliiton voimassa ollessa. Isyys piti erikseen kumota. Aina näin ei tehty, vaan uusi mies vain otti lapsen "nimelleen". Kuviteltiin kenties asian olevan sillä selvä. Perunkirjoituksessa sitten paljastui, että rintaperillisen isäksi luulemansa mies ei ollutkaan hänen isänsä, vaan äidin entinen.