Lue keskustelun säännöt.
Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut
29.01.2019 |
Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.
Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.
En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.
Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.
Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.
Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.
Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.
Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.
En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Niin, joskushan on niin, että toinen puoliso ei edes ymmärrä, miten monia asioita kotitöihin kuuluu ja kuinka usein kutakin asiaa tulee tehdä, jotta koti olisi perustoimiva. Aina on joku tehnyt puolesta, exä tai äiti tai joku. (Lastenhoidon sitovuuskin voi tulla puun takaa ihmiselle, jolla ei ole kokemusta.)Tällaisen ihmisen opettaminen on työlästä ja epäkiitollista. Aivan ensin pitäisi ynmärtää, että kotityöt vievät aikaa, ja niitä riittää joka päivälle. Ei riitä, että kerran tai kaksi viikossa tekee jotain. Itse puuhastelen kotona pitkin päivää, viuhutan rättiä ja vien tavaroita paikoilleen. En ole fanaatikko, mutta perusasiat pitäisi olla kunnossa. Puoliso taas silloin tällöin viikonloppuna tekee puolen tunnin projektin ja kokee sitten siivonneensa valtavasti. Vielä viikollakin muistelee "osallistumistaan" Tällaisen ponnistuksen jälkeen hän voikin taas hyvillä mielin levätä kotitöistä vaikka koko viikon. Itse en saa kiitosta yleensä mistään. En tiedä, mitä tekisin. Rakastan puolisoani, mutta tämä tilanne rasittaa mua lähes päivittäin. Mitä teen! Auttakaa! Ainainen valitus asiasta tehoaa heikosti ja kuluttaa meitä molempia. Tehtävälistojen laatiminen tuntuu työläältä. Samoin taitojen opettaminen aikuiselle. Mitä niksejä ja keinoja teillä on tilanteen korjaamiseksi? Siis jos ei halua erotakaan.
Mä elin 15-vuotta itsenäisesti lemmikkitaloudessa ennen kuin menin yksiin nyksäni kanssa. Eli tiedän mitä kotitöihin kuuluu. On vain niin, että mun ja kumppanini käsitys siitä mikä on minimisiisteystaso aiheuttaa meillä riitoja. Mä olen meistä sotkuisempi ja se että kykyni sietää esim. kissankarvoja sohvassa on suurempi kuin kumppsnillani ei tee musta epäitsenäistä pikkulasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin samanlaisessa suossa, paitsi että meillä oli lapsia. Feikkasin sekä itselleni, että muille kaiken olevan hyvin, kunnes sekosin uupumuksesta. Jouduin psykiatriselle huilaamaan moneksi kuukaudeksi ja kappas; puoliso pystyikin kotihommiin. Noh, palasin kotiin ja mitä tapahtuikaan? Kaikki työt kaatuivat taas mun tehtäväkseni. Siinä meni pari vuotta, toinen sairaalareissu ja nyt olen lasten kanssa kolmisin. En jäänyt odottamaan enää tilanteen parantumista. Pääsen paljon vähemmällä, kun ei tarvitse kolmatta lasta vetää perässä.
Huh! Mulle olis varmaan käynyt ihan samoin ennen pitkää, jos kuviossa olisi ollut vielä lapsia! Eikö olekin ihmeellistä, miten sitä voi pärjätä paljon paremmin yksin kuin parisuhteessa? Kaksi aikuista taloudessa ei välttämättä tarkoita sitä, että taloudessa oikeasti asuu kaksi aikuista. Yksin voi olla aivan uskomattoman paljon helpompaa. Luulen, että nyt kun mietitään miksi ihmiset eivät pariudu tai tee lapsia, tässä voi olla yksi syy siihen. Jos kotityöt ovat vain esimerkiksi naisen harteilla, miten hänen pitäisi edes uskaltaa yrittää saada lasta siihen suhteeseen? Ap
Miksi ihmiset luulee että kaikki pariskunnat asuu kaksiossa? Jo ennen lapsia me ainakin asuttiin kolmiossa ja 4h+k rivareissa. Niissä kotitöiden ohella oli pihatöitäkin. Pesukone myös pyöri5-6x päivässä, koska kumpikin harrasti liikuntaa 4 kertaa viikossa, lakanat vaihdettiin viikoittain ja kaikki pyykki pestiin lajiteltuna. Lisäksi kummallakin työ, jossa enemmän tai vähemmän matkustelua. Jos jompi kumpi ei olisi hoitanut osuuttaan kaikista kotitöistään, niin eiköhän se yhteiselo olisi ollut siinä.
Eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä. Mutta jos elämänhallinta on toisella handussa ja toisella hukassa, niin ei siitä mitään tule. Lika barn leka bäst.
Jos lapseton ihminen ei saa normaalin ajankäytön puitteissa huusholliaan hoidettua, niin silloin on kyllä ongelma tekijässä itsessään.
Jos teillä oli jotain useita tunteja ulkoilua ja hoitoa päivässä vaativia lemmikkejä, niin sitten ymmärrän, mutta sellaisten hankkiminen oli varmasti lähtökohtaisesti hyvin typerää ja harkitsematonta.
Normijärkiset ihmiset yleensä selviävät arjestaan ilman mitään ihmeellistä vääntöä ja marttyyrinkruunua. Jopa sellaiset, joilla on lapsia.
Itse asun kaksin mieheni kanssa isossa omakotitalossa, jossa on myös paljon pihatöitä plus remonttiprojekti kesken. Heräämme aamuisin 5:30 ja kotiin tulemme noin 18 maissa. Silti saan aivan vaivatta hoidettua kaikki siivoukset ja sisähommat yksin, mies hoitaa ulkohommat.
En usko, että normaali työssäkäyvä ihminen ei muka saisi tuollaisia normaaleja asioita hoidettua.
Oletko oikeasti miettinyt, mihin sun aika meni? Jos ongelma oli ne lemmikit, niin miten eroaminen auttoi siihen, olettaen, että lemmikit jäivät sinulle?
🇺🇦🇮🇱
Voi voi, minä voisin kirjoittaa vaikka kirjan tästä aiheesta. Oma mies ei tikkua ristiin laittanut kotona, roskapussin ehkä vei jos sen valmiiksi eteisen ovelle kiikutin. 12 vuotta yhdessä ja imuriin tarttui ehkä kolmesti 🤔 Vessaa ei pessyt ikinä, vaikka hän eniten sitä näytti sotkevan (kusi yli ja lattioille, räki pyttyyn eikä vetänyt, ei koskaan pessyt kakkarantujaan pois itse).
Olen nyt eroamassa tästä miehestä. Eikä hän edelleenkään ymmärrä mistä minulla kenkää puristaa...
Kaksi lasta riittää minulle. Ja tosiaan, en kehtaa edes todellisia syitä lähipiirille luetella. Niin paljon hävettää että tuollaisen kanssa yritin näinkin kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Jos lapseton ihminen ei saa normaalin ajankäytön puitteissa huusholliaan hoidettua, niin silloin on kyllä ongelma tekijässä itsessään.
Jos teillä oli jotain useita tunteja ulkoilua ja hoitoa päivässä vaativia lemmikkejä, niin sitten ymmärrän, mutta sellaisten hankkiminen oli varmasti lähtökohtaisesti hyvin typerää ja harkitsematonta.
Normijärkiset ihmiset yleensä selviävät arjestaan ilman mitään ihmeellistä vääntöä ja marttyyrinkruunua. Jopa sellaiset, joilla on lapsia.
Itse asun kaksin mieheni kanssa isossa omakotitalossa, jossa on myös paljon pihatöitä plus remonttiprojekti kesken. Heräämme aamuisin 5:30 ja kotiin tulemme noin 18 maissa. Silti saan aivan vaivatta hoidettua kaikki siivoukset ja sisähommat yksin, mies hoitaa ulkohommat.
En usko, että normaali työssäkäyvä ihminen ei muka saisi tuollaisia normaaleja asioita hoidettua.
Oletko oikeasti miettinyt, mihin sun aika meni? Jos ongelma oli ne lemmikit, niin miten eroaminen auttoi siihen, olettaen, että lemmikit jäivät sinulle?
Vitsi ihan mahtavaa! Sinä se osaat! Ja jää ihan kivasti palstailuunkin vielä aikaa.
n29 kirjoitti:
Voi voi, minä voisin kirjoittaa vaikka kirjan tästä aiheesta. Oma mies ei tikkua ristiin laittanut kotona, roskapussin ehkä vei jos sen valmiiksi eteisen ovelle kiikutin. 12 vuotta yhdessä ja imuriin tarttui ehkä kolmesti 🤔 Vessaa ei pessyt ikinä, vaikka hän eniten sitä näytti sotkevan (kusi yli ja lattioille, räki pyttyyn eikä vetänyt, ei koskaan pessyt kakkarantujaan pois itse).
Olen nyt eroamassa tästä miehestä. Eikä hän edelleenkään ymmärrä mistä minulla kenkää puristaa...
Kaksi lasta riittää minulle. Ja tosiaan, en kehtaa edes todellisia syitä lähipiirille luetella. Niin paljon hävettää että tuollaisen kanssa yritin näinkin kauan.
Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! Toivottavasti koet yhtä mahtavia vapauden fiiliksiä kuin minä aikoinani. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Jos lapseton ihminen ei saa normaalin ajankäytön puitteissa huusholliaan hoidettua, niin silloin on kyllä ongelma tekijässä itsessään.
Jos teillä oli jotain useita tunteja ulkoilua ja hoitoa päivässä vaativia lemmikkejä, niin sitten ymmärrän, mutta sellaisten hankkiminen oli varmasti lähtökohtaisesti hyvin typerää ja harkitsematonta.
Normijärkiset ihmiset yleensä selviävät arjestaan ilman mitään ihmeellistä vääntöä ja marttyyrinkruunua. Jopa sellaiset, joilla on lapsia.
Itse asun kaksin mieheni kanssa isossa omakotitalossa, jossa on myös paljon pihatöitä plus remonttiprojekti kesken. Heräämme aamuisin 5:30 ja kotiin tulemme noin 18 maissa. Silti saan aivan vaivatta hoidettua kaikki siivoukset ja sisähommat yksin, mies hoitaa ulkohommat.
En usko, että normaali työssäkäyvä ihminen ei muka saisi tuollaisia normaaleja asioita hoidettua.
Oletko oikeasti miettinyt, mihin sun aika meni? Jos ongelma oli ne lemmikit, niin miten eroaminen auttoi siihen, olettaen, että lemmikit jäivät sinulle?
Minä en usko, että normaali ihminen on sellainen kynnysmatto joka hoitaa kaikki sisätyöt ja jättää kevyet pikku ulkopuuhastelut toiselle. Tämä ei vain ole NORMAALIA. Normijärkinen ihminen ei ole tuollainen kuin kuvailit. Pihatyöt ovat harrastuspuuhastelua, niitä ei tarvitse tehdä jos ei halua. Kyllä. Asun omakotitalossa. Kyllä. Piha on iso. Pihaharrastuksen kutsuminen työksi ei nyt vain ole normaalijärkisen puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä keskustelusta voidaan päätellä ainoastaan se, että ap:lle kotitöihin perustuva päätös oli elämän paras päätös. Kotityöt ovat siis elämän tärkein asia, niinkö? Kävin kerran tulikivenkatkuisen keskustelun, jossa joku sättinainen intti minulle puoli tuntia, kuinka on pakko siivota ja tehdä sitä ja tätä. Minä olin sitten sitä mieltä, että joskus tosiaan on pakko siivota, mutta jos siitä tekee elämänsä pääsisällön, saa varautua kantamaan katkeruutta niitä kohtaan, jotka siivoavat vähemmän eivätkä ole moksiskaan. Keskustelu eteni vaihtelevan törkeästi. Lopulta sitkas juttukaverini töksäytti, että hänelle on sama, kuinka kukin velvollisuutensa hoitaa. Vasta sitten tajusin, mistä on kyse: siivoaminen oli hänelle velvollisuus, ei siis asia, jota tehdään, koska halutaan että on siistiä tai että jossain vaiheessa pakkoki järjestellä tavaroita ja pyyhkiä pölyjä. Velvollisuus! Missä sellainen säädetään? Velvollisuus on jokin ulkokohtainen pakko tehdä asioita, joita ei perimmältään haluaisi tehdä. Jos siis kokee siivoamisen velvollisuudekseen, eikä motivoidu siitä siisteydestä, eikä pysty kyseenalaistamaan siivoamisensa motiivia, saapi siivota vaikka koko maailman, mutta valmiin työn tyydytystä ei juuri tule. Naiset ovat käsittämättömiä: siivous on niin pyhä asia, ettei asiasta voi keskustella. Sitä ei edes haluta ymmärtää, saati huomioida, että toista ei vähääkään häiritse jokunen pölypallero. Siivoaminen on niin pyhää, että kotitöiden tavoitetasoista ei tule edes mieleen keskustella. Sehän kyseenalaistaisi mahdollisuuden velvoittaa toista. Ja lemmikit... jos nainen haluaa koiran, miksi miehen pitäisi sen paskoja siivota? Eikö miehen kannalta oikea ratkaisu sisälle paskovan koiran ongelmaan tuossa tapauksessa olisi heittää karvapallo kartanolle? Koirat ovat niin lutuisia, eikä naisella käy mielessäkään, että paijaamisen ja hoivaamisen lisäksi niistä aiheutuu imurointia ja pyyhkimistä, josta on vastuussa se, joka sen heiluhännän sinne halusi. Yrittäkää nyt tajuta, että ennen kuin nalkutatte, pitää kyetä keskustelemaan, eikä vain tekemään itse listoja, painostamaan sille hyväksyntä ja sitten vedota yhteiseen sopimukseen - jollaista ei todellisuudessa edes tehty.
Mikään yllä olevasta ei oikeuta aikuista ihmistä ratsastamaan toisen selässä loisena läpi liiton. Vaikka niihin kotiaskareisiin menisi vain vartti päivässä, mikään ei velvoita toista puolisoa hoitamaan niitä yksin.
Jos on noin kovin suuri ero käistyksessä siitä, mikä on asuinkelpoinen koti ja mitä on halukas sen eteen tekemään, ehdottomasti paras ratkaisu on erota ja etsiä kumppani, jolla on samanlaiset arvot.
Ja nalkuttamisesta: Siltä vältytään, jos toinen toimii jollakin järjellisellä tavalla ilman että samasta asiasta täytyy sanoa toistuvasti. Itse olen elänyt tuon roskapussiepisodin kämppäkaverin kanssa opiskeluaikoina: siivosin (hänen jäljiltään törkeässä kunnossa olleen) keittiön ja nostin roskapussin ulko-oven eteen saatesanoilla "vie kun menet ulos". Pussi siirtyi oven edestä oven viereen, ja oli siinä vielä viikon päästä haisten järkyttävältä. Hain tuon viikon aikana uutta asuntoa, ja loppuviikosta muutin pois.
Minä asuin 3 vuotta tällaisen kämppiksen kanssa. 1-2 kertaa vuodessa hän sai suursiivous vimman ja huhki 8h suursiivousta vaihdellen huonekalujen järjestystä samalla. Mutta, muutoin ei siivonnut. Tavara oli vielä 6kk päästä siinä olohuoneen pöydällä, jos en itse siirtänyt niitä pois. Joskus pitkin hampain tiskasi ja alkoi kitistä, jos minä en ollut tiskannut, kun ei itse olisi halunnut tiskata työpäivän jälkeen. Kokkaus- ja leivosastiat jäivät tiskauspöydälle kuukausiksi. En ole eläessäni nähnyt niin pahaa banaanikärpäsinvaasiota missään! Kesti kuukausia päästä niistä eroon.
Minä siivosin aina; imuroin joka ikinen kerta (kertaakaan ei 3 vuoden aikana koskenut imuriin), pyyhin pölyt, siivosin vessan, tiskasin 9/10 kerrasta, putsasin parvekkeen ja saunan, pidin yhteiset tilat järjestyksessä ja tappelin banaanikärpästen kanssa.
Hänellä oli myös asenne, että jos minulla on vapaata, minun kuuluu siivota, koska hän on ollut töissä ja häntä väsyttää. Että minun työtäni on siivoaminen palkatta kotona, koska minulla on aikaa.
Ihanaa asua nyt kodissa, joka on siisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä keskustelusta voidaan päätellä ainoastaan se, että ap:lle kotitöihin perustuva päätös oli elämän paras päätös. Kotityöt ovat siis elämän tärkein asia, niinkö? Kävin kerran tulikivenkatkuisen keskustelun, jossa joku sättinainen intti minulle puoli tuntia, kuinka on pakko siivota ja tehdä sitä ja tätä. Minä olin sitten sitä mieltä, että joskus tosiaan on pakko siivota, mutta jos siitä tekee elämänsä pääsisällön, saa varautua kantamaan katkeruutta niitä kohtaan, jotka siivoavat vähemmän eivätkä ole moksiskaan. Keskustelu eteni vaihtelevan törkeästi. Lopulta sitkas juttukaverini töksäytti, että hänelle on sama, kuinka kukin velvollisuutensa hoitaa. Vasta sitten tajusin, mistä on kyse: siivoaminen oli hänelle velvollisuus, ei siis asia, jota tehdään, koska halutaan että on siistiä tai että jossain vaiheessa pakkoki järjestellä tavaroita ja pyyhkiä pölyjä. Velvollisuus! Missä sellainen säädetään? Velvollisuus on jokin ulkokohtainen pakko tehdä asioita, joita ei perimmältään haluaisi tehdä. Jos siis kokee siivoamisen velvollisuudekseen, eikä motivoidu siitä siisteydestä, eikä pysty kyseenalaistamaan siivoamisensa motiivia, saapi siivota vaikka koko maailman, mutta valmiin työn tyydytystä ei juuri tule. Naiset ovat käsittämättömiä: siivous on niin pyhä asia, ettei asiasta voi keskustella. Sitä ei edes haluta ymmärtää, saati huomioida, että toista ei vähääkään häiritse jokunen pölypallero. Siivoaminen on niin pyhää, että kotitöiden tavoitetasoista ei tule edes mieleen keskustella. Sehän kyseenalaistaisi mahdollisuuden velvoittaa toista. Ja lemmikit... jos nainen haluaa koiran, miksi miehen pitäisi sen paskoja siivota? Eikö miehen kannalta oikea ratkaisu sisälle paskovan koiran ongelmaan tuossa tapauksessa olisi heittää karvapallo kartanolle? Koirat ovat niin lutuisia, eikä naisella käy mielessäkään, että paijaamisen ja hoivaamisen lisäksi niistä aiheutuu imurointia ja pyyhkimistä, josta on vastuussa se, joka sen heiluhännän sinne halusi. Yrittäkää nyt tajuta, että ennen kuin nalkutatte, pitää kyetä keskustelemaan, eikä vain tekemään itse listoja, painostamaan sille hyväksyntä ja sitten vedota yhteiseen sopimukseen - jollaista ei todellisuudessa edes tehty.
Kuka edes haluaa puolisokseen vähäjärkisen, joka inttää netissä tuntemattomalle ihmiselle tuntikausia? - Jos ja kun itse olet sika, kerro siitä etukäteen mahdolliselle kumppanille. Kerro, että sun kanssa voi varautua tauteihin ja saastaan, allergiaan ja astmaan, koska olet niin sotkuinen. Kerro, että luonteesi on vähintäänkin hankala ja että rakastat riitelemistä.
Vierailija kirjoitti:
Itse mietin eroa samasta syystä. Meillä on lapsi. Mies sentään kerran viikossa vie lapsen ulos, uimaan tai hoploppiin. Joskus siivoaa jälkensä. Usein jätän hänen sotkunsa siivoamatta. Esim. paistinpannu voi olla liedellä vuorokauden pesemättä. Hän sitten pesee sen ja kysyy tahallaanko jätin sen pesemättä. Kyllä.
Siinä olikin hänen viikon kotityönsä. Huh kun rankkaa! Olemme jutelleet aiheesta paljon. Miehen aiempi oma koti oli siisteimpiä sinkkumiesten koteja mitä olen nähnyt. En osannut tälläistä odottaa. Hoidan lapsen 90 % ja kotityöt 95%. Mies hoitaa autoon liittyvät asiat ja maksut. Hänen auto se on ja harvemmin tulee oltua kyydissä. Jos jotain menee rikki, se on voi voi. Mies osaa korjata, mutta koska on patalaiska niin.. Ennen halusin miestä koko ajan, nykyään en yhtään. Missä meni vikaan.
Miksi kummassa tuossa edes pitää mainita "autoon liittyvät asiat"? Niitä on mitättömän vähän vuodessa ja jos auto on miehen, totta kai hän hoitaa ne yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä kirjoitus ja onnellinen loppu, mutta yhtä asiaa minun täytyy kysyä. En halua loukata, mutta miten niitä kotitöitä oli kahden hengen huushollissa niin paljon??
No niinpä. Provohan tämä oli ja ihan hatusta revitty.
Ap väittää aloituksessa, että jos mies olisi tehnyt 30 minuuttia kotitöitä päivässä, se olisi riittänyt siihen, että hommat menee tasan. Mutta nyt kun ei tehnyt, niin Ap joutui siivoamaan tuntikausia joka ilta jopa itkuporkuraivarin partaalle itsensä ajaen, niin ettei ehtinyt edes nukkua?
Vähän nyt tasoa näihin provoihin, kiitos.
🇺🇦🇮🇱
Mulla oli sama homma. Nyt onnellisesti lapsen kanssa kahden. Seksihalut tappoi aika tehokkaasti se, että mies alkoi tuntua omalta pojalta, suhde muuttui siis äiti-lapsi suhteeksi. Asetelma oli vain niin perverssi, ettei pystynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Jos lapseton ihminen ei saa normaalin ajankäytön puitteissa huusholliaan hoidettua, niin silloin on kyllä ongelma tekijässä itsessään.
Jos teillä oli jotain useita tunteja ulkoilua ja hoitoa päivässä vaativia lemmikkejä, niin sitten ymmärrän, mutta sellaisten hankkiminen oli varmasti lähtökohtaisesti hyvin typerää ja harkitsematonta.
Normijärkiset ihmiset yleensä selviävät arjestaan ilman mitään ihmeellistä vääntöä ja marttyyrinkruunua. Jopa sellaiset, joilla on lapsia.
Itse asun kaksin mieheni kanssa isossa omakotitalossa, jossa on myös paljon pihatöitä plus remonttiprojekti kesken. Heräämme aamuisin 5:30 ja kotiin tulemme noin 18 maissa. Silti saan aivan vaivatta hoidettua kaikki siivoukset ja sisähommat yksin, mies hoitaa ulkohommat.
En usko, että normaali työssäkäyvä ihminen ei muka saisi tuollaisia normaaleja asioita hoidettua.
Oletko oikeasti miettinyt, mihin sun aika meni? Jos ongelma oli ne lemmikit, niin miten eroaminen auttoi siihen, olettaen, että lemmikit jäivät sinulle?
Minä en usko, että normaali ihminen on sellainen kynnysmatto joka hoitaa kaikki sisätyöt ja jättää kevyet pikku ulkopuuhastelut toiselle. Tämä ei vain ole NORMAALIA. Normijärkinen ihminen ei ole tuollainen kuin kuvailit. Pihatyöt ovat harrastuspuuhastelua, niitä ei tarvitse tehdä jos ei halua. Kyllä. Asun omakotitalossa. Kyllä. Piha on iso. Pihaharrastuksen kutsuminen työksi ei nyt vain ole normaalijärkisen puhetta.
Kyllä se kuule ihan työstä käy kun kolaa lumesta koko pihan. Joka on _iso_. Pari tuntia menee heittämällä. Plus talon lämmitys, joka tapahtuu puulla. Plus autoihin liittyvät asiat, mies hoitaa tuon kaiken.
Ei tulisi mieleenkään alkaa ulisemaan jostain tiskikoneen täyttämisestä!
Ovatko nykyajan ihmiset sellaisia, että kenelläkään ei ole velvollisuuksia, on vain oikeuksia? Kaksi tällaista kun menee yhteen, niin ei hyvää päivää.
Onneksi me ollaan miehen kanssa niin vanhoja, että ei jakseta riidellä mistään tasa-arvopaskasta. Kumpikin hoitaa hommansa, ja helvetin hyvin hoitaakin. Meillä on aina siistiä ja puhdasta, se on mulle kunnia-asia. Meillä ei mies tartu imuriin, piste.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se sitten on. Lemmikkejä pitää olla, vaikka rahkeet eivät riitä. Vähän epäilen, ettei tuo viestintä kotitöiden jakamisesta ollut kovin rakentavaa. Mutta myönnän: ainoastaan epäilen. Muutoinkin epäilen, että mitään keskustelua töiden kohtuullisesta määrästä ei käyty. Piti vain saada toteuttaa omaa naistenlehtiunelmaa.
Ihan totta: kahden hengen huushollin kohtuulliseen ylläpitoon ei mene monen monta tuntia joka päivä. Kyllä vika on nyt ollut siinä, että lemmikki ja jatkuva jynssääminen ja pyykkien peseminen kahden tunnin käytön jälkeen ovat olleet miestä tärkeämpiä. Ja aivan kuten naiset kokevat yhä vähemmän seksuaalista halua, mitä enemmän tuntevat painostusta, miehet kokevat mitään imurointitarvetta sitä vähemmän, mitä enemmän nainen natkuttaa ja uhriutuu. Mutta onnea seuraaviin suhteisiin - vaikka ettehän te mitään onnea koe, ellette kykene vähän kohtuullistamaan touhuanne!
Jos kerran kahden hengen huushollin kohtuulliseen ylläpitoon ei mene monen monta tuntia joka päivä, niin miksei mies sitten voi hoitaa sitä. Aloittaja taisi mainita, että puoli tuntiakin olisi riittänyt, mutta mies ei saanut sitäkään aikaiseksi.
Tällä palstalla joku ihmemies mainostaa tasaisin väliajoin, miten hän selviytyy pienten lastenkin kanssa kotitöistä viidessä minuutissa. Jos se helkkari soikoon on noin helppoa miehelle, niin silloin hänen kannatta ehdottomasti ottaa koko huushollaaminen vastuulleen.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä kirjoitus ja onnellinen loppu, mutta yhtä asiaa minun täytyy kysyä. En halua loukata, mutta miten niitä kotitöitä oli kahden hengen huushollissa niin paljon??
No niinpä. Provohan tämä oli ja ihan hatusta revitty.
Ap väittää aloituksessa, että jos mies olisi tehnyt 30 minuuttia kotitöitä päivässä, se olisi riittänyt siihen, että hommat menee tasan. Mutta nyt kun ei tehnyt, niin Ap joutui siivoamaan tuntikausia joka ilta jopa itkuporkuraivarin partaalle itsensä ajaen, niin ettei ehtinyt edes nukkua?
Vähän nyt tasoa näihin provoihin, kiitos.
Ai kauhee, ootpas sä ilkeä ihminen. Pitäiskö sun mennä tekemään välillä jotain muuta?
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sama homma. Nyt onnellisesti lapsen kanssa kahden. Seksihalut tappoi aika tehokkaasti se, että mies alkoi tuntua omalta pojalta, suhde muuttui siis äiti-lapsi suhteeksi. Asetelma oli vain niin perverssi, ettei pystynyt.
Sama. Tosi vaikea tuntea vetoa ihmiseen jota pitää koko ajan patistella niinkuin 15-kesäistä teiniä, ja jonka sontia joudut jatkuvasti siivoamaan.
Mutta kuviohan oli se perinteinen; mies oli lapsuudenkodissaan tottunut siihen että äiti passaa ihan kaiken. Joten kai hän kuvitteli että vaimo jatkaa siitä mihin äiti jäi...
Hyvä homma ap, että elämäsi on parantunut.
Minä kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, äitini antoi neuvon: et sitten annan siivoamisesta yhtään periksi, vaadit osallistumista. Jessus. Onko mitään typerämpää kuin riidellä jostain siivoamisesta? Kuka siihen kuolee, jos on vähän sotkuista? Kuka vaatii tilille, jos en muista tai jaksa pestä aina lattioita tai tampata mattoja? Ketä se kiinnostaa, että keittiötasot ovat välillä likaiset? Miksi näistä asioista on tehtävä niin älytön ongelma?
Meillä pidetään yllä jotakuinkin perussiisteyttä (mutta kyllä, pölyä on, myttyjä joskus siellä täällä, puhtaat pyykitkin saattaa olla viikon narulla ja roskat viemättä!) ja siivotaan silloin kun huvittaa. Minä siivoan kiistatta enemmän viikkotasolla, mutta mitä sitten? Siivoan, koska itse haluan ja on sitten mukavampaa, kun on siistiä, mutta jos on muuten jumalaton kiire, niin siivoaminen on kyllä prioriteeteistani viimeinen. Olen todellakin sitä mieltä, että se osapuoli, joka haluaa pitää yllä jotain tiettyä siisteyden standardia, on myös päävastuussa sen toteutumisesta. Minua äitini pakotti pitämään yllä hänen standardejaan eikä omiani, eli siivoamisesta aina riideltiin. Miksi haluaisin luoda sellaista ilmapiiriä omaan kotiini?
Mutta joo, tässä tapauksessa kyse on tainnut olla kyllä lopulta muusta kuin siivoamisesta, lähinnä kommunikaatio-ongelmista. Kumppanilla ei ole ollut tahtoa vetää yhtä köyttä syystä tai toisesta. Onneksi lähdit!
Tämmönen ihan satunnainen ajatus nyt tuli mieleen, että sitten kun mä olen vanhempi ihminen, toivoisin että mulla olisi jotain sellaista hyvää ja kaunista elämässäni, etten viettäisi ainakaan iltojani täällä av:lla ilkeillen ihmisille. Tai ehkä muutenkaan.
Itse mietin eroa samasta syystä. Meillä on lapsi. Mies sentään kerran viikossa vie lapsen ulos, uimaan tai hoploppiin. Joskus siivoaa jälkensä. Usein jätän hänen sotkunsa siivoamatta. Esim. paistinpannu voi olla liedellä vuorokauden pesemättä. Hän sitten pesee sen ja kysyy tahallaanko jätin sen pesemättä. Kyllä.
Siinä olikin hänen viikon kotityönsä. Huh kun rankkaa! Olemme jutelleet aiheesta paljon. Miehen aiempi oma koti oli siisteimpiä sinkkumiesten koteja mitä olen nähnyt. En osannut tälläistä odottaa. Hoidan lapsen 90 % ja kotityöt 95%. Mies hoitaa autoon liittyvät asiat ja maksut. Hänen auto se on ja harvemmin tulee oltua kyydissä. Jos jotain menee rikki, se on voi voi. Mies osaa korjata, mutta koska on patalaiska niin.. Ennen halusin miestä koko ajan, nykyään en yhtään. Missä meni vikaan.