15-v tyttöni on jäänyt koko luokan ulkopuolelle

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään tuli Wilmassa luokanohjaajalta viesti, että 8. Luokkalainen tyttäreni on ollut jo muutaman viikon koulussa täysin yksin ja hiljaa. Tänään LO oli kysynyt tytöltä, että onko kaikki hyvin ja tämä oli alkanut itkeä. Sitten tyttö oli sanonut että tuntee itsensä näkymättömäksi ja täysin yhdentekeväksi kun kukaan ei koskaan ota kontaktia häneen. Että hänen elämänsä on pelkkää helv*ttiä. Hän tuntee että on jäänyt ulkopuoliseksi muusta luokasta, että hän ei kuulu hyvän ryhmähengen joukkoon, jossa kaikki tulee loistavasti toimeen keskenään. Kuulemma usein ryhmätöitäkin tehdessä joku opettaja on sanonut "sitten (tyttäreni nimi) jää yksin" ja joku säälistä ottanut ryhmään mukaan.

Tuntuu niin pahalta lapseni puolesta. Hän on kertonut että on välillä yksinäinen, mutta en tajunnut ottaa sitä tosissaan. Olen sanonut vain että menee rohkeasti ryhmään mukaan ja puhuu kuuluvalla äänellä. Nyt ymmärrän että olen ollut tosi tyhmä. Tytöllä oli vielä ennen joululomaa yksi kaveri jonka kanssa oli aina. Tytön mukaan kaveri oli tosin vähän ripustautuva eikä aina jaksanut häntä. Nyt kaverikin on vaihtanut tyttöni muihin.

LO oli puhunut tänään luokan muiden opettajien kanssa ja laittanut minulle viestiä. En tajunnut että lapsestani tuntuu noin pahalta. Oli syytellyt itseään muunmuassa siitä, että on vain luonnostaan "sosiaalisesti p*ska ihminen ja ruma, läski ja ärsyttävä". Kertoi myös opettajalle että tämä oli ensimmäinen joka kysyi hänen asioistaan. Muutkin opettajat ovat kai huomanneet tytön "masentuneisuuden" ja yksinäisyyden, mutta ei ole edes kysynyt miten menee.

Tyttö on nyt tallilla hoitamassa hoitohevosta, mutta tulee pian kotiin. Miten minun kannattaa tästä puhua? Hän ei ilmeisesti tiedä että opettaja on kertonut minulle hänen mietteistään. Surettaa että oma lapsi joutuu kokemaan tuollaista :(

Siis kirjoititko tosiaan tuossa, että tyttäresi on kertonut olevansa yksinäinen ja sinä olet kuitannut sen yhdentekevällä höpinällä. Ikävä lyödä lyötyä, mutta ei sinulla paljoa järki päätä pakota. Tuon ikäinen ei nimittäin kovin helpolla avaudu ongelmistaan, joten tuollainen ulostulo kertoo aina kovasta hädästä.

Sitten vielä niille opettajille, jotka ryhmätöiden yhteydessä antavat oppilaiden itse muodostaa ryhmät: oletteko te jotain autisteja, häh? Ihan tietoisesti luotte tilanteen, joka on kuin kiusaajien unelma. Vaikka luokassa ei esiintyisi kiusaamista lainkaan, kyseessä on silti melko inhottava huutokauppa, jossa oppilaille osoitetaan heidän paikkansa sosiaalisessa hierarkiassa.

Luuletko, että täällä on montakaan opettajaa? Luuletko , että täällä mesominen vaikuttaa yhtään mitään? Kuinka yksinkertainen ihminen voi olla?

Vierailija kirjoitti:

Jälkiviisana on hyvä todeta, että aikaisemmin jo olisi kannattanut viedä lasta harrastuksiin jossa toimitaan ryhmänä. Esim joukkulajit, voimistelu, kuoro yms yms. Näistä saadut kaverisuhteet kantaa jos ja kun tulee vaikeuksia koulukaverien kanssa. Tossa vaiheessa siellä koulussa on aika hankala enää tehdä asialle mitään.

Tää on ihan totta

Mua melkein itkettää tämä ketju kun mietin kuinka kukaan ei edes halunnut huomata miten huonosti voin koko nuoruuteni. Roikuin vuosia itsetuhon partaalla. Ei kukaan kuunnellut, ei auttanut, ei katsonut edes päin. Olin jopa luokanvalvojan sylkykuppi, vaikka olin kunnollinen unelmaoppilas ja kympin tyttö. Ruma, lihava ja pahasti kiusattu vain, se riitti aikuisillekin syyksi vihata ja ylenkatsoa. Kaikki oli aina minun syytäni, kiusaaminenkin. Pantiin pyytämään anteeksi kiusaajalta, jolle olin sanonut kiitos, kun tämä haukkui h******n l**kiksi h*****ksi ja luokanvalvoja parin metrin päässä kuulemassa kaiken, mutta minä olin tietysti taas syyllinen provosointiin ja kiitos-sanan käyttöön... Äitini taas haukkui ja huusi jatkuvasti kotona ja pyrki manipuloimaan itsetuntoani koko ajan huonommaksi. Katseli vierestä kun vedin lääkkeitä ja alkoholia sekaisin ja viilasin ranteita auki eikä tehnyt mitään muuta kuin paiskasi vihaisena oven kiinni ja jätti minut käytännössä t****maan itseni. Hirveää aikaa oli, en tule koskaan unohtamaan ihmisten julmuutta. Auttakaa sitä tyttöä vielä kun voitte, ennen kuin on liian myöhäistä. :(

Meillä kirjanpitotoimistossa kaikki tupataan ajattelemaan numeroiden kautta. 10v palveluksesta saa satasen lahjakortin stockalle. On siitä monen monta puujalkavitsiä sitten väännetty, että ihan JOPA 10€ per vuosi. Aikamoisia summia noin niin kun koko vuottakin ajatellen :D

Samaa tullu koettua yläasteella, tosin silloin luokan ulkopuolisena oli itseni lisäksi eräs muukin. Yläaste on kyllä pahinta aikaa, keskenkasvusia kakaroita jotka luulee olevansa jotain kiusaamalla muita. Vaatteista naureskeltiin, otettiin salakuvia, tönittiin, suljettiin ovia nenän edestä, puhuttiin kovaan ääneen pahaa että varmasti kuulisin yms. Kyllä se vaan jättää jälkensä ja nykyään oonkin tosi epäileväinen ja epävarma ihmisiin tutustuessa, tuntuu että kaikki pitää mua huonompana, vaikka todellisuudessa se ei varmaan niin ookkaan. Nykyään ei enää kiusata kun oon jo lähteny yläasteelta pari vuotta sitten mutta yksinäisyys on tainnu tulla jäädäkseen... Kyllä se satuttaa ja jättää arpensa, joten tyttäresi olisi tärkeetä puhua ja käsitellä tota jonkun kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen ap:n tyttöä: Dumppaa ainoan ystävänsä kun hän on somessa ärsyttävä?

Tiedätkö, että on olemassa sellaista 24/7 päivystystä vaativaa energiasyöppöystävyyttä?

Kuulostaa tutulta. Minulla oli samanlaista ylä- asteella. Muistan yhtä yhtenä päivänä meillä oli 3 eri aineen ryhmätyöt ja tein ne kaikki yksin. Opettajat eivät taineet edes huomata. Meillä oli ihan kiva luokka eikä minua kukaan kiusannut. Monilla oli jo valmiit kaverpiirit ala-asteelta ja minusta oli vaikea päästä niihin mukaan. Eikä se että olin luonteeltani ujo ja hiljainen tehnyt siitä yhtään sen helpompaan. Olen löytänyt ystäviä vasta aikuisiällä kun olen tullut rohkeammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pian hän 16 ja voi laajentaa ystäväkuntaa  :)

16 kesä oli itsellä kun todella heräsin eloon

Kyllähän se peli on tuossa vaiheessa jo vahvasti menetetty. Jos et menesty yläasteella, niin vaikeaa tulee olemaan jatkossa. Hyvin hyvin vaikeaa. 10-12 vuotiasta voi vielä ehkä hyvässä lykyssä auttaa, mutta 15 v on aivan liian vanha ja tilanteen täytynyt mennä tod pitkälle. Pysyvää vahinkoa on syntynyt ihan satavarmasti.

Äh, ei peli ihan täysin menetetty ole. Älä ole noin negatiivinen.

Mutta jälkensä se kyllä jättää.

Jos edes yksi ihminen olisi siellä hevostallilla jonka kanssa puhua, se auttaisi paljon. Jos ei ole ketään samanikäistä jonka kanssa puhua, sosiaalinen kehitys takkuaa ja voi näkyä lukiossa tai amiksessa sitten vahvemmin. Tuon ikäisillä se käyttäytymiskoodi on tosi vahvaa ja se on parempi oppia. Plussaa on kuitenkin se että tyttö ymmärtää itse että jotain on pielessä ja varmasti haluaa muutosta. Se ei ole kaikille niin itsestäänselvää vaan vetäydytään kuoreen ja syrjäännytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pian hän 16 ja voi laajentaa ystäväkuntaa  :)

16 kesä oli itsellä kun todella heräsin eloon

Kyllähän se peli on tuossa vaiheessa jo vahvasti menetetty. Jos et menesty yläasteella, niin vaikeaa tulee olemaan jatkossa. Hyvin hyvin vaikeaa. 10-12 vuotiasta voi vielä ehkä hyvässä lykyssä auttaa, mutta 15 v on aivan liian vanha ja tilanteen täytynyt mennä tod pitkälle. Pysyvää vahinkoa on syntynyt ihan satavarmasti.

Äh, ei peli ihan täysin menetetty ole. Älä ole noin negatiivinen.

Mutta jälkensä se kyllä jättää.

No en tarkoita etteikö tyttöä kannattaisi yrittää auttaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta vahinkoa on tosiaan päässyt syntymään ja se on usein pysyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen ap:n tyttöä: Dumppaa ainoan ystävänsä kun hän on somessa ärsyttävä?

Tiedätkö, että on olemassa sellaista 24/7 päivystystä vaativaa energiasyöppöystävyyttä?

Eli ap:n tyttö saa hyvällä omatunnolla sulkea ihmisiä pois elämästään, mutta hänelle ei saa tehdä samoin?

Olen iloisesti yllättynyt siitä, että AP:n tapauksessa opettaja on huomannut asian ja selvästi pitää sitä ongelmana, ja siitä että täältä on tullut tukea.

Olen itse taistellut samasta asiasta 12-vuotiaan pojan kanssa.

Hän on vielä ala-asteella, ja eristämisen lisäksi on joutunut kepposten kohteeksi. On mm. teipattu lappuja selkään ja laitettu nastoja kenkiin. Lisäksi hänelle on sattunut koulussa erikoisia tapaturmia. Kaatumisia, tipahtamisia, kolhuja milloin minnekin. Näistä on jäänyt jälkiä, on ollut mustelmia ja turvotusta, kerran oli aivotärähdys. Koulun vakuutuskäytännöt lääkärikäyntien suhteen ovat tulleet tutuiksi.

Opettajan kommentti on vain ollut ettei hän tiedä kenen kanssa kukakin leikkii.

Rehtori sanoo, että kiusaamista ei ole tapahtunut.

Tein sitten sellaisen ratkaisun, että siirsin lapsen toiseen kouluun kesken lukukauden. Vanhan koulun opettaja ja rehtori olivat tästä kovin ärtyneitä ja tekivät koulun vaihtamista vaikeaa. Onneksi vaihtaminen kuitenkin onnistui.

Ja onneksi uudessa koulussa suhtautuminen on ollut inhimillistä. Opettajien suhtautuminen lapsia kohtaan on aivan erilaista kuin vanhassa koulussa.

Parasta on se, että lapsella on nyt kavereita omalla luokallaan ja kouluun meneminen on mukavaa.

Tsempit ap:n perheelle ja muillekin samoista ongelmista kärsiville. Toivottavasti saatte ongelman ratkeamaan tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä opeta lapsellesi että on hänen vastuullaan pysyä ryhmässä mukana. Yläkouluikäiset eivät pääsääntöisesti pyydä ketään mukaan vaan ryhmä liikkuu ja velloo kuin kalaparvi. Yksin kauemmas jäävää saatetaan pitää ylpistyneenä, kun ryhmän seura ei kelpaa.

Sama ilmiö näkyy työpaikoilla, kun joku ilmoittaa lähtevänsä lounaalle. Porukkaa lähtee mukaan ja yksi loukkaantuu verisesti kun häntä ei erikseen pyydetty mukaan. Ei pyydetty ketään muutakaan.

.

Fiksu ihminen tajuaa kyllä että aremmat pyydetään mukaan. Kun kaikki eivät ole niin rohkeita että osaavat itse vain lähteä porukan mukaan esim. työpaikalla. Toisaalta jos on vain äänekäs ja rohkea ilman sosiaalisia taitoja niin varmasti lähtee isolla porukalla ja jättää aina sen yhden työkaverin syömään eväitään. Meidän työpaikalla tästä on keskusteltu esimiesten johdolla. Ihminen joka on esim. koulukiusattu kokee helpommin aikuisenakin ettei häntä haluta porukkaan ja siksi on tärkeä pyytää myös hänet mukaan. Me rohkeat jä äänekkäät osataan toki vaikka työntyä seuraan (vaikka meitä ei edes niihin haluttaisi, yleensä emme sitä edes huomaa).

Mistä muiden pitäisi tietää, että joku on ollut koulukiusattu, jos hän ei sitä itse kerro? Tai mistä muiden pitäisi tietää, että joku haluaisikin lähteä syömään lounasravintolaan, vaikka on ottanut omat eväät mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen ap:n tyttöä: Dumppaa ainoan ystävänsä kun hän on somessa ärsyttävä?

Tiedätkö, että on olemassa sellaista 24/7 päivystystä vaativaa energiasyöppöystävyyttä?

Eli ap:n tyttö saa hyvällä omatunnolla sulkea ihmisiä pois elämästään, mutta hänelle ei saa tehdä samoin?

Höpö, höpö.

Elämään tulee uusia ihmisiä koko elämän ajan. Lapset aikuistuvat ja kehittyvät, myös sosiaalisilta taidoiltaan.

Luokan epäempaattisten pissisten vuoksi ei peliä menetetä. Nämä muiden poissulkijat tulevat havahtumaan siihen, ettei maailma pyörikään heidän napansa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen ap:n tyttöä: Dumppaa ainoan ystävänsä kun hän on somessa ärsyttävä?

Tiedätkö, että on olemassa sellaista 24/7 päivystystä vaativaa energiasyöppöystävyyttä?

Entä sitten? Onko se hyväksytty syy jättää toinen ulkopuolelle? Moni varmasti näkisi kiusaamisena sen, jos kaveri estäisi tytön somessa siksi, että tämä on hiljaisempi. Somessa estäminenhän on verrattavissa siihen, että livenä olisi kuin toinen on ilmaa - aivan kuten aloittajan tyttöä on nyt kohdeltu.

Kaikki lähtee siitä harhaluulosta, että "ei lapsia voi pakottaa pitämään toisistaan". Se on kaiken kiusaamisen taustalla oleva virhelausuma. Olen kuullut, koinka sitä toistellaan päiväkodissa, kuinka opettajat toistavat, kuinka sosiaalisesti lahjakkaina itseään pitävät ystäväni toistavat.

Melkein samaa on se, että puhutaan kuinka omaa itseä kuluttavista ihmisistä, nergiasyöpöistä ym pitää hankkiutua eroon. Tämäkin johtaa kiusaamiseen.

Pointti on se, että vaikka sydänystävyyttä ei voi pakottaa, niin ryhmäytyminen edellyttää sitä, että kaikkia kyetään kohtelemaan reilusti ja kaverillisesti ja ottamaan mukaan. Sydänystävyys ei edes kuulu ryhmään eikä toveripiiriin, se on ekstraa. Siis koko ajattelun pitää aina lähteä siitä, että ketään ei koskaan jätetä ulkopuolelle. Ryhmä on aina ryhmä, jossa jokainen jäsen on tärkeä. Jos jonkun käytös koetaan ongelmalliseksi, se on koko ryhmän asia ja se käsitellään ja  ratkaistaan niin, että ulossulkemista ei tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti tuossa on kyse siitä että tytärtäsi kiusataan syrjimällä. Hänestä saatetaan ovelasti puhua selän takana (tekijöinä on siis yksi tai muutama luokalta, jotka saavat muut mukaan). Tämä on yleensä ja lähes aina syy. Nyt opettajan tms. koulun henkilökunnasta pitäisi jutella jokainen oppilas yksinään ja kysellä onko tässä taustalla kiusaamista ja mitä puhutaanko tytöstä selän takana. JOs tämä tehdään näin yksitellen, on suuri todennäköisyys että joku oppilaista sanoo totuuden, jos kyseessä on levinnyt kiusaaminen ja syrjiminen.

Ehdottomasti opettajien pitää alkaa tehdä itse ryhmäjaot niin että tyttäresi pääsee ryhmiin. Eikä niin että kaverit saavat valita omat kaverinsa ryhmiin. Ihan pedagogiikankin puolesta kaikkien pitää oppia tulemaan toisten kanssa toimeen.

Pyydä luokanopettaja laittamaan istumajärjestys niin että tyttäresi pääsee mukavan tyttöluokkakaverin viereen. Ja hänen tulee jatkossa aina olla jonkun kivan tytön vieressä. Tyttäresi voisi myös käydä koulukuraattorille ja psykologille puhumassa kaveriasioista.

Kerro tyttärellesi että vika ei todellakaan ole hänessä vaan nyt asiaa aletaan selvittää luokassa ja koulussa. Kysy häneltä myös tuntuuko hänestä että joku häntä syrjii/kiusaa. Kuka? Onko aiemmin joku kiusannut? Kuka luokassa ehkä saattaisi kiusata jotakin?

Muistuipa tästä niin elävästi mieleen oma yläaste 80-luvulla, jossa yksi luokan pomo käytöksellään syrji toista. Juurikin niin ettei huomioinut mitenkään ja poistui hännystelijöineen paikalta.

Luokanvalvoja sitten puhutteli meitä jokaista asian tiimoilta, mutta PAREITTAIN ja mun parina tietysti tämä luokan pomottaja tyttö. Ollaanko nähty kiusaamista jne. Olin ujo ja arka ja enkä todellakaan ole ylpeä etten tilanteessa pystynyt totuutta sanomaan vaikka mieli teki. Näin aikuisena tullut mieleen että olisihan sitä voinut sitten koulun ulkopuolella ottaa opettajaan yhteyttä ja kertoa totuuden niin ettei tää primadonna saa tietää. No, mennyt mikä mennyt, enää asiaa ei voi muuttaa.

Tää pomottaja hylki kyllä muakin silloin kun oli riidoissa mun parhaan ystäväni kanssa ja kun ystäväni ei ollut koulussa niin mua ei huolittu porukkaan, en itse siis ollut riidoissa kenenkään kanssa, mutta se tunnelma porukassa kun lähestyn sai mut menemään ohi ja olemaan mielummin yksin. Sen "ei toivottu" tunteen aisti kauas niistä katseista.

Tuo pomottaja, luokan kaunotar siihen aikaan, teki tälle silmätikuksi ottamalleen tytölle tosi ikäviä juttuja (iski kiusatakseen poikaystävän "sainpas ne eroamaan"... Toki poikakaan ei toiminut oikein). En tiedä mikä toisessa niin ärsytti.

Musta ja tästä kiusatusta tuli muutaman vuoden sisällä parhaat ystävykset😊.

Täällä kun aika usein mainitaan karma is a bitch - lause. En siis toivo kenellekään mitään pahaa, mutta tilanne jossa itselleni tuo lause tuli mieleen tapahtui pari vuotta sitten. Näin ihan julkisesti kun tämä kiusaaja valitteli rahattomuuttaan ja kun päätökset tuista venyy eikä saa ruokaa. Tähän liittyi vielä asioita joita en mainitse, lähinnä miten omilla valinnoilla olisi voinut vaikuttaa ko. tilanteen syntymiseen. Toivottavasti on päässyt jaloilleen, asiat ovat nyt hyvin ja osaa kohdella muita ihmisiä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lähtee siitä harhaluulosta, että "ei lapsia voi pakottaa pitämään toisistaan". Se on kaiken kiusaamisen taustalla oleva virhelausuma. Olen kuullut, koinka sitä toistellaan päiväkodissa, kuinka opettajat toistavat, kuinka sosiaalisesti lahjakkaina itseään pitävät ystäväni toistavat.

Melkein samaa on se, että puhutaan kuinka omaa itseä kuluttavista ihmisistä, nergiasyöpöistä ym pitää hankkiutua eroon. Tämäkin johtaa kiusaamiseen.

Pointti on se, että vaikka sydänystävyyttä ei voi pakottaa, niin ryhmäytyminen edellyttää sitä, että kaikkia kyetään kohtelemaan reilusti ja kaverillisesti ja ottamaan mukaan. Sydänystävyys ei edes kuulu ryhmään eikä toveripiiriin, se on ekstraa. Siis koko ajattelun pitää aina lähteä siitä, että ketään ei koskaan jätetä ulkopuolelle. Ryhmä on aina ryhmä, jossa jokainen jäsen on tärkeä. Jos jonkun käytös koetaan ongelmalliseksi, se on koko ryhmän asia ja se käsitellään ja  ratkaistaan niin, että ulossulkemista ei tapahdu.

Alapeukutan tuota väittämääsi, että olisi väärin sanoa, ”lapsia ei voi pakottaa pitämään toisistaan”. Tuo väittämä kun on niin totea kuin olla ja saattaa. Eikä aikuisiakin voi pakottaa pitämään toisistaan, ja on aivan kohtuutonta edes sellaista vaatia.

Toisen sietäminen ja muodollinen hyväksyminen kuitenkin on perus käytöstapa, joka jokaiselle lapselle ja aikuiselle kuuluisi olla opetettuna. Jokaisen ihmisen kanssa täytyy pystyä hetki leikkimään, tekemään ryhmätyötä tai työprojektia yhdessä.

T. Se sosiaalinen hissukka 10-tyttö joka AINA laitettiin tekemään ryhmätyöt jonkun luokan häirikön kanssa, jotta sekin muodollisesti saisi tehtävän suoritettua kun minä sen tein - joka AINA pääsi istumaan tuon liki-syrjäytyneen haisulin (tai mikä sitten olikaan tuon syrjäytymisuhan syy) viereen, koska opettaja tiesi etten (toisen opettajan lapsena) nosta siitä meteliä - ja joka on oikeasti super-itsekseniviihtyjä, eikä kukaan eikä mikään voi pakottaa minua ”pitämään toisista ihmisistä”!!!

Kuulostaa ihan omalta tyttäreltäni joka eristettiin luokan ulkopuolelle siksi, että hän ei sopinut "normaalin yläkoululaisen" malliin. Meikkien ja somen sijaan oli kiinnostunut kirjoista ja historiasta. Häntä ei varsinaisesti kiusattu, mutta katsottiin vinoon ja puhuttiin selän takana. Vuoden ajan en tiennyt asiasta mitään, mutta sitten tämä synnytti aika vahvan vastareaktion tytössä ja hän itsekin eristäytyi ihan täysin. Lopulta asiaa saatiin selviteltyä, muttei koskaan kaverustunut luokassaan ja "toipumiseen" meni vielä lukionkin eka vuosi. Lukiosta sai kuitenkin samanhenkisiä kavereita.

Kuulemma myös se että tyttö ei ollut Whatsappissa tai muualla, pahensi tilannetta eikä kukaan siksi halunnut tutustua häneen. Tyttö taas ei halunnut tehdä sometilejä, koska pelkäsi joutuvansa nettikiusatuksi. Luokkalaisten mielestä ihmisessä on oltava jotain mätää jos ei ole somessa... Pienestä se on tuon ikäisillä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Tänään tuli Wilmassa luokanohjaajalta viesti, että 8. Luokkalainen tyttäreni on ollut jo muutaman viikon koulussa täysin yksin ja hiljaa. Tänään LO oli kysynyt tytöltä, että onko kaikki hyvin ja tämä oli alkanut itkeä. Sitten tyttö oli sanonut että tuntee itsensä näkymättömäksi ja täysin yhdentekeväksi kun kukaan ei koskaan ota kontaktia häneen. Että hänen elämänsä on pelkkää helv*ttiä. Hän tuntee että on jäänyt ulkopuoliseksi muusta luokasta, että hän ei kuulu hyvän ryhmähengen joukkoon, jossa kaikki tulee loistavasti toimeen keskenään. Kuulemma usein ryhmätöitäkin tehdessä joku opettaja on sanonut "sitten (tyttäreni nimi) jää yksin" ja joku säälistä ottanut ryhmään mukaan.

Tuntuu niin pahalta lapseni puolesta. Hän on kertonut että on välillä yksinäinen, mutta en tajunnut ottaa sitä tosissaan. Olen sanonut vain että menee rohkeasti ryhmään mukaan ja puhuu kuuluvalla äänellä. Nyt ymmärrän että olen ollut tosi tyhmä. Tytöllä oli vielä ennen joululomaa yksi kaveri jonka kanssa oli aina. Tytön mukaan kaveri oli tosin vähän ripustautuva eikä aina jaksanut häntä. Nyt kaverikin on vaihtanut tyttöni muihin.

LO oli puhunut tänään luokan muiden opettajien kanssa ja laittanut minulle viestiä. En tajunnut että lapsestani tuntuu noin pahalta. Oli syytellyt itseään muunmuassa siitä, että on vain luonnostaan "sosiaalisesti p*ska ihminen ja ruma, läski ja ärsyttävä". Kertoi myös opettajalle että tämä oli ensimmäinen joka kysyi hänen asioistaan. Muutkin opettajat ovat kai huomanneet tytön "masentuneisuuden" ja yksinäisyyden, mutta ei ole edes kysynyt miten menee.

Tyttö on nyt tallilla hoitamassa hoitohevosta, mutta tulee pian kotiin. Miten minun kannattaa tästä puhua? Hän ei ilmeisesti tiedä että opettaja on kertonut minulle hänen mietteistään. Surettaa että oma lapsi joutuu kokemaan tuollaista :(

Omana kouluaikanani annoin itse parille opettajalle palautetta, että olisi kiva, jos ryhmätyöryhmät joskus arvottaisiin. Useammallakin oppitunnilla alkoi sitten yllättäen ihan istumapaikkojenkin arvonta joka tunnin aluksi, joten olivat ilmeisesti keskustelleet asiasta jossakin palaverissa. Tämähän ei pahasti blokkiutunutta luokkaa miellyttänyt, mutta eipä tarvinnut enää jäädä automaattiseksi siksi viimeiseksi, joka pakotettuna otetaan ryhmään.