Oletteko lukeneet Michelle Obaman kirjaa?
Mä oon aina tykänny ihmisestä julkisuuskuvan perusteella.
En oo vielä lukenut kirjaa loppuun, mutta vähän alkanut häiritä se, että hän korostaa joka kohdassa olevansa musta.
Käsittääkseni Barack Obama ei korostanut ihonväriä presidentinkampanjassa, mutta hänen vaimonsa nostaa sen koko ajan esille vaaleista puhuttaessa.
Hän kertoo miten eristäytyi opiskeluaikoina valkoisista opiskelijoista, koska oli helpompaa olla omien joukossa. Hän kertoo, miten Valkoiseen talon joitakin esineitä korvattiin mustien ihmisten tavaroilla.
Kun pyritään tasa-arvoon, niin miksi ihonväri on koko kirjan kantava ajatus? Miksi sellaista pitää mainita, saati sitten jankuttaa jokaisessa kohdassa?
Kuulostaisi aika oudolta ja paheksuttavalta, jos valkoinen tekisi saman ja kertoisi, että ei viettänyt opiskeluaikoina aikaa mustien kanssa, miten mustien tekemää taidetta korvattiin valkoisten maalauksilla jne.