15-v tyttöni on jäänyt koko luokan ulkopuolelle
Tänään tuli Wilmassa luokanohjaajalta viesti, että 8. Luokkalainen tyttäreni on ollut jo muutaman viikon koulussa täysin yksin ja hiljaa. Tänään LO oli kysynyt tytöltä, että onko kaikki hyvin ja tämä oli alkanut itkeä. Sitten tyttö oli sanonut että tuntee itsensä näkymättömäksi ja täysin yhdentekeväksi kun kukaan ei koskaan ota kontaktia häneen. Että hänen elämänsä on pelkkää helv*ttiä. Hän tuntee että on jäänyt ulkopuoliseksi muusta luokasta, että hän ei kuulu hyvän ryhmähengen joukkoon, jossa kaikki tulee loistavasti toimeen keskenään. Kuulemma usein ryhmätöitäkin tehdessä joku opettaja on sanonut "sitten (tyttäreni nimi) jää yksin" ja joku säälistä ottanut ryhmään mukaan.
Tuntuu niin pahalta lapseni puolesta. Hän on kertonut että on välillä yksinäinen, mutta en tajunnut ottaa sitä tosissaan. Olen sanonut vain että menee rohkeasti ryhmään mukaan ja puhuu kuuluvalla äänellä. Nyt ymmärrän että olen ollut tosi tyhmä. Tytöllä oli vielä ennen joululomaa yksi kaveri jonka kanssa oli aina. Tytön mukaan kaveri oli tosin vähän ripustautuva eikä aina jaksanut häntä. Nyt kaverikin on vaihtanut tyttöni muihin.
LO oli puhunut tänään luokan muiden opettajien kanssa ja laittanut minulle viestiä. En tajunnut että lapsestani tuntuu noin pahalta. Oli syytellyt itseään muunmuassa siitä, että on vain luonnostaan "sosiaalisesti p*ska ihminen ja ruma, läski ja ärsyttävä". Kertoi myös opettajalle että tämä oli ensimmäinen joka kysyi hänen asioistaan. Muutkin opettajat ovat kai huomanneet tytön "masentuneisuuden" ja yksinäisyyden, mutta ei ole edes kysynyt miten menee.
Tyttö on nyt tallilla hoitamassa hoitohevosta, mutta tulee pian kotiin. Miten minun kannattaa tästä puhua? Hän ei ilmeisesti tiedä että opettaja on kertonut minulle hänen mietteistään. Surettaa että oma lapsi joutuu kokemaan tuollaista :(
Kommentit (180)
öööh..olin yksinäinen yläasteella.
Mutta vikalla luokalla päässä napsahti.
En enää välittänyt onko kavereita vai ei, lisäksi olin kaunis ja hoikka.
Yhtääkkiä sain ystäviä????
en tajua..en olisi kyllä jotain pakotettuja ystäviä katsellut kauaa?
Vierailija kirjoitti:

ap:n lapsi on lihava, veltto ja kuola valuu suupielestä
Valitettavasti suurin osa lapsista ei kykene sietämään erilaisuutta. Eikä myös iso osa aikuisistakaan. Ihminen on kuin laumaeläin, alkeellisten kiusaamisviettien vietävissä.

Tyttö on todennäköisesti vain lihavampi ja tyh.mempi kuin muut. Ryhmässä ei voi pysyä mukana, jos kiusataan. Tai no voihan siinä vain seistä ja muut kohtelevat kuin ilmaa. Mutta se syö itsetuntoa eikä ole oikein. Suomessa on oppivelvollisuus, koulu ei ole vapaa-aikaa joten kyllä siellä pitää oppilaiden osata ottaa muut mukaan ja huomioon.Oppilaat voi määrätä pitämään pullervolle seuraa vuorotellen.
Näinhän se toimii tässä maailmassa, toverini. Niin sairasta kuin se onkin. Siksipä se tarkoittaakin sitä, että kiusaajia tulee vetää kunnolla turpaan niin kauan, että uikuttavat äitiään pissat housuissa käytävän lattialla. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Assimilaatio ja identifioituminen alistajaan tai kuolema. Siinä ovat vaihtoehdot.Mene miehesi kanssa lyö.mään pullervoisen kiusaajia=lapsia turppavärkkin:)
Vierailija kirjoitti:
Todistat? Tulkinnanvarainen?
Kuulostat itse kiusaajalta. Siinä ei ole mitään tulkinnavaraista, kun sinut eristetään. Ehkä joudut sen itse joskus kohtaamaan, niin tiedät. Yleensä joukkoja johtaa yksi päällepäsmäri, jolla toki on hovi mahhdollistajia ympärillään.
Tottakai se on tulkinnanvarainen. Okei, tulen sun kaveriporukkaan ja käsken teitä kaikkia puhuttelemaan minua Herrana ja hyväksymään sen että puhuttelen teitä Kurjina Loisina. Ja teidän täytyy vain nyt tykätä musta tai kiusaatte minua. Kuulostaako mukavalta?
Pystyisikö tyttösi kutsumaan luokkakavereita kotiin? Esim. leffailta ja herkut päälle. Tai joku muu juttu, halloween-bileet tms. Jos parikin tyttöä tulisi, tilanne lähtisi ehkä purkautumaan. Opettaja ei voi pakottaa kaveriksi, se on nähty. Jotakin muuta pitää keksiä.
Ap olisiko mahdollista että rakas tyttäresi olisi oikeassa?
Vierailija kirjoitti:
Pystyisikö tyttösi kutsumaan luokkakavereita kotiin? Esim. leffailta ja herkut päälle. Tai joku muu juttu, halloween-bileet tms. Jos parikin tyttöä tulisi, tilanne lähtisi ehkä purkautumaan. Opettaja ei voi pakottaa kaveriksi, se on nähty. Jotakin muuta pitää keksiä.
news flash...ei voi pakottaa
Menispä noi trollit takas laudalle. Hirveetä jankkaamista täällä päivästä toiseen jostain läskeistä yms. Tän siitä saa, kun mielenterveyshoitoon ei syrjäytyneet pääse niin kiusatut muuttuu nettikiusaajiksi. :(
Yleensä koulukiusatuksi päätyvät ovat myös kotikiusattuja, malli omalle kiusatuksi tulemiselle on saatu kotoa. Tämä pitäisi ensin laittaa kuntoon ennen kuin on mahdollista purkaa eristymishalua koulussakaan. Se lähtee ihan siitä että kotona jatkuvaa nälvimistä kuuntelemaan joutuva lapsi on koulussa mielellään rauhassa omissa oloissaan, kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Vähitellen muut huomaavat tällaisen lapsen käyttäytyvän kuin uhri, ja kierre on valmis.

Tai sitten kotikiusatut pistävät pahan kiertämämään ja kiusaavat muita.
Meidän 8- luokkalainen jäi myös luokassaan yksin. Hänellä oli paras ystävä joka jäi syyslukukauden alussa pois sairauden takia.
Luokan tytöt ovat 2-3 ryhmissä ja kanssakäymistä ryhmien välillä ei juuri ole.
Nyt ongelmaan on herätty. Yriteyään järjestää yhteistä tekemistä vapaa- ajalla mm.
Omalle tytölle se tulee liian myöhään. Hän ei pysty käymään koulua tällä hetkellä ollenkaan.
Kiusausta ei ole. Vain totaalinen yksinäisyys. Tyttö ei uskaltanut mennä valmiisiin ryhmiin, tehdä aloitetta eikä kukaan tullut hänen luokseen. Emme tiedä kumpi alkoi ensin, tytön psyykkiset ongelmat vai ongelmat luokassa.
Anna tyttärellesi iso halaus ja kerro miten kaunis ja tärkeä hän on. Tue ja rakasta häntä. Tätä olisin toivonut omalta äidiltäni. Nykyään olen vakavasti masentunut ja syömishäiriöinen. En syytä ketään tai mitään kohtalostani, mutta kotoa saatu tuki olis voinut vaikuttaa siihen.
Itseä sosiaalisen eristämisen lisäksi myös pahoinpideltiin säännöllisesti, mutta tämä toki on lähinnä poikiin kohdistuva ongelma. Lyötiin nyrkillä naamaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, nyt on melkein tunti juteltu tytön kanssa. Alkoi melkein heti itkemään kun otin asian esille. Hän tosiaan kertoi että ennen joulua kaikki oli ihan hyvin, mutta loman jälkeen paras kaveri alkoi ärsyttää, kun pommitti tyttöä viesteillä jatkuvasti jos jonain päivänä ei näkynyt bussissa. Lapsi oli kyllästynyt tähän ja päätti estää tämän kaverin hetkeksi snapchatissa. Tästä on pari viikkoa ja sen jälkeen on ollut siis täysin yksin koulussa ja kaveri on muiden kanssa.
Puhuimme myös miltä tytöstä tuntuu olla koulussa. Kertomansa mukaan lähes aina seuraavaa tuntia odotellessa muu luokka istuskelee, pelaa ja juttelee yhdessä ja minun lapseni on kauempana. Välillä on yrittänyt osallistua keskusteluun mutta kukaan ei kuuntele. Ei ole sitten viitsinyt edes yrittää puhua. Seiskaluokan alussa oli kuitenkin vähän enemmän porukoissa mukana, mutta pikkuhiljaa on haihtunut ilmaan muiden silmissä.
Tytär sanoi suurin piirtein tällaisia asioita: ''En uskalla kysyä pääsenkö porukkaan, jos ne ei kuitenkaan oikeasti halua mua mukaan ja suostuu vaan koska ei kehtaa kieltäytyä'', ''tuntuu kuin oisin näkymätön kun kukaan ei kysy mitä mulle kuuluu tai miten menee'', ''en voi sille mitään et oon niin huono puhumaan ihmisten kanssa, en mä voi muuttaa luonnettani'', ''ihan kun opetkaan ei tykkäis musta'' ja niin poispäin. Huolestuttavaa on myös se, että tyttö ei kehtaa/uskalla käydä yksin ruokalassa syömässä eikä kukaan ole siihenkään kiinnittänyt huomiota, muiden syömisestä on kyllä huolehdittu ja huomauteltu jos ruokailun jättää välistä. Hän kertoi myös halunneensa sairastua anoreksiaan, että joku huomaisi hänen pahan olon. Siinä vaiheessa ei itselläkään itku ollut kaukana. Ihan hirveää kuulla tuollaista oman lapsen suusta. Olen ollut typerä kun en minäkään ole tajunnut että asiat on noin huonosti.
Pohdittiin yhdessä että soitetaan viikonlopun jälkeen koululle luokanvalvojalle ja kuraattorille. Toivon että tästä keskustellaan myös luokan kanssa. Kumpa asiat lähtisi sitten parempaan päin.
Kiitos teille kaikille tsempeistä, näistä oli apua <3
Nyt on kyllä parempi ottaa yhteyttä heti kouluterveydenhoitajaan, tyttäresi asiat eivät ole kunnossa. Tarvitaan psykiatrista apua, ei viikkojen päästä, vaan heti. Ollaan hyvin pahasti ojassa näitten kommenttien perusteella. Nyt kaikki ei johdu luokasta, vaan tyttärelläsi on henkisiä ongelmia ja tuohon ei luokan ripittämiset auta. Ole nyt jämy ja puhelinta kouraan. Jos lakaiset ongelman maton alle ja siirrät sen toisten huoleksi, jätät tyttäresi kyllä heitteille. Toimi nainen.
Samaa mieltä! Äidin kommentit sinisilmäisiä. Ei tuossa tilanteessa enää mikään juttelu auta. Tyttö tarvitsee psykologista apua. Ei voi olettaa, että luokan muut lapset "parantavat" tytön. Kyllä se on perheen tehtävä hakea tytölle ammatillista apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todistat? Tulkinnanvarainen?
Kuulostat itse kiusaajalta. Siinä ei ole mitään tulkinnavaraista, kun sinut eristetään. Ehkä joudut sen itse joskus kohtaamaan, niin tiedät. Yleensä joukkoja johtaa yksi päällepäsmäri, jolla toki on hovi mahhdollistajia ympärillään.
Tottakai se on tulkinnanvarainen. Okei, tulen sun kaveriporukkaan ja käsken teitä kaikkia puhuttelemaan minua Herrana ja hyväksymään sen että puhuttelen teitä Kurjina Loisina. Ja teidän täytyy vain nyt tykätä musta tai kiusaatte minua. Kuulostaako mukavalta?
Yleensä tuo toimii niin päin että se, joka ei suostu herran/rouvan toiveisiin lentää ulos... herrat/rouvat ovat taitavia manipuloimaan muita.
Miksi tyttö ei voisi vaihtaa koulua??? Olisi varmaan paras ratkaisu. Tosin, jos tyttö on täysin sisäänpäinkääntynyt, ei voi olettaa että muut ottavat ryhmään mukaan. Pitää oppia itse etsimään kavereita. Eli psykologille mars!!!
Yksi kysymys. Onko tyttäresi dumppaama kaveri nyt osa luokan muuta porukkaa? Jos on, muu porukka on voinut katsoa tyttäresi teon niin loukkaavaksi, että ovat asettuneet dumpatun tytön puolelle ja sen vuoksi tyttäresi on heille nyt ilmaa.
Ihan paska tilanne. Kokemuksesta tiedän... Ei ole helppoa olla erilainen. Tsemppiä.