Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Kommentit (346)
Kuka tahansa voi olla huono vanhempi, tai olla olematta, eikä sitä itse voi täysin tietää. Ja jollain tavalla kaikki ovat huonoja vanhempia.
Itse luin lapsettomien elämästä ja syistä valintoihinsa ja kysyin itseltäni, onko tuo minulle. Vastaus oli ei. Ja kun tarkemmin tutkiskelin, minulla oli salattu halu tulla äidiksi, en vain uskaltanut sitä haluta koska olin ’huono’.
Nyt olen äiti, ja tuntuu että tein oikean valinnan, mutta täydellinen en ole. Mutta paras ja ainoa lapselleni kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tragikoomista, mutta nykyinen vauvapalsta on lastenvihaajien kohtauspaikka.
Mun elämä menee pilalle jos tulee kersa. Mä en jaksa hoitaa sitä. Koiraa voisin kokeilla viikon...🐶😂🤣
Vierailija kirjoitti:
Tragikoomista, mutta nykyinen vauvapalsta on lastenvihaajien kohtauspaikka.
Mun elämä menee pilalle jos tulee kersa. Mä en jaksa hoitaa sitä. Koiraa voisin kokeilla viikon...🐶😂🤣
Kertonee jotain velan arjesta.... ihmettelen sitä miten halutaan lemmikki, joka on ikuisesti (tai no 7-15 v) täysin riippuvainen omistajastaan. Sitten pelätään lasten sitovuuttaa, vauva-aika on lyhyt ja lapsi kehittyy kokoajan.
Jorseuben kirjoitti:
Kuka tahansa voi olla huono vanhempi, tai olla olematta, eikä sitä itse voi täysin tietää. Ja jollain tavalla kaikki ovat huonoja vanhempia.
Itse luin lapsettomien elämästä ja syistä valintoihinsa ja kysyin itseltäni, onko tuo minulle. Vastaus oli ei. Ja kun tarkemmin tutkiskelin, minulla oli salattu halu tulla äidiksi, en vain uskaltanut sitä haluta koska olin ’huono’.
Nyt olen äiti, ja tuntuu että tein oikean valinnan, mutta täydellinen en ole. Mutta paras ja ainoa lapselleni kuitenkin.
Ihana kirjoitus! Olen varma, että sinä olet tarpeeksi hyvä äiti. Kukaan ei ole täydellinen. Virheitä tekee jokainen, mutta tärkeintä on, että parhaansa yrittää ja rakastaa!
Ei tuota voi tietää. Itse haluaisin periaatteessa kivoja lapsia, mutta eihän sitä voi koskaan tietää minkälaisia ihmisiä niistä omista lapsista tulee. Monilla on ihan kuspäiset ipanat, jotka sitten riivaavat lopun elämän. Useimmat tosin tuntuvat kuitenkin kiintyvän heihin. Lisäksi elämässähän ei varsinaisesti ole mitään järkeä, eli onhan se tavallaan hyvä, että on jotain muuta tekemistä, kuin yrittää säilyttää mielekkyydentunnetta pyrkimällä hemmotelemalla omia hedonistisia tarpeitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuota voi tietää. Itse haluaisin periaatteessa kivoja lapsia, mutta eihän sitä voi koskaan tietää minkälaisia ihmisiä niistä omista lapsista tulee. Monilla on ihan kuspäiset ipanat, jotka sitten riivaavat lopun elämän. Useimmat tosin tuntuvat kuitenkin kiintyvän heihin. Lisäksi elämässähän ei varsinaisesti ole mitään järkeä, eli onhan se tavallaan hyvä, että on jotain muuta tekemistä, kuin yrittää säilyttää mielekkyydentunnetta pyrkimällä hemmotelemalla omia hedonistisia tarpeitaan.
Älä hanki lapsia, kuspäitä sun kakruista tulis kuitenkin. Paree sun on ilman. Periaatteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuota voi tietää. Itse haluaisin periaatteessa kivoja lapsia, mutta eihän sitä voi koskaan tietää minkälaisia ihmisiä niistä omista lapsista tulee. Monilla on ihan kuspäiset ipanat, jotka sitten riivaavat lopun elämän. Useimmat tosin tuntuvat kuitenkin kiintyvän heihin. Lisäksi elämässähän ei varsinaisesti ole mitään järkeä, eli onhan se tavallaan hyvä, että on jotain muuta tekemistä, kuin yrittää säilyttää mielekkyydentunnetta pyrkimällä hemmotelemalla omia hedonistisia tarpeitaan.
Älä hanki lapsia, kuspäitä sun kakruista tulis kuitenkin. Paree sun on ilman. Periaatteessa.
Kommentistasi voi aika hyvin päätellä millainen lapsi olet ollut ja kasvunvaraa on ilmeisesti edelleen henkisellä puolella ja käytöstavoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuota voi tietää. Itse haluaisin periaatteessa kivoja lapsia, mutta eihän sitä voi koskaan tietää minkälaisia ihmisiä niistä omista lapsista tulee. Monilla on ihan kuspäiset ipanat, jotka sitten riivaavat lopun elämän. Useimmat tosin tuntuvat kuitenkin kiintyvän heihin. Lisäksi elämässähän ei varsinaisesti ole mitään järkeä, eli onhan se tavallaan hyvä, että on jotain muuta tekemistä, kuin yrittää säilyttää mielekkyydentunnetta pyrkimällä hemmotelemalla omia hedonistisia tarpeitaan.
Kun on hyvät geenit ja taito kasvattaa, lapsista aika harvoin tulee kuspäisiä. Luottakaa siihen.
Moni täällä kertoo, että lapset ovat nyt aikuisia ja tuli kasvettua uskomattomalla tavalla ihmisenä siinä samalla. Voisihan sitä jopa ihan ajatella, että ihminen kasvaa vuosien saatossa henkisesti joka tapauksessa. Varmasti lapsien myötä itsestään löytää uusia ulottuvuuksia, en minä sillä, mutta eiköhän se kasvu tapahtuisi joka tapauksessa kun vuodet vierisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertonee jotain velan arjesta.... ihmettelen sitä miten halutaan lemmikki, joka on ikuisesti (tai no 7-15 v) täysin riippuvainen omistajastaan. Sitten pelätään lasten sitovuuttaa, vauva-aika on lyhyt ja lapsi kehittyy kokoajan.
En ole vela, mutta onhan nyt herranjestas koirasta kymmisen vuotta huolehtiminen ja lapsen kasvattaminen hiiiuukannn eri asioita. Ja mitä vaikeampaa muu elämä on niin sitä vaikeampaa myös nämä jälkeläisasiat... Kannattaa todella miettiä haluaako lapsia vai ei, koskaan ei tiedä mitä sieltä tulee ja mitä muuta elämässä voi tapahtua.
t. Elämää nähnyt realisti
Vierailija kirjoitti:
No jos alkaa kaduttaa yli 35-vuotiaana eikä esim. sopivaa miestä vielä ole tai raskaus ei ota alkaakseen niin onhan adoptiokin vaihtoehto?
Ei se adoptio ole vaihtoehto tuosta noin vaan. Rahaa pitää olla perkeleesti ja todisteet siitä, takana eletty elämä suunnilleen virheetöntä ja jos et ole käytännössä 100% terve niin ei ole mitään mahdollisuuksia, jo pelkkä ylipaino voi olla este. Ei se adoptio ole mikään läpihuutojuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein usko, että itsestä olisi isäksi kun katsoo vierestä miten vaativaa lasten kasvattaminen on. Nykypäivänä on hirveät vaatimukset, muuten olet huono vanhempi. Lisäksi rahamäärä mitä lapseen menee, en usko että olisi edes taloudellisesti mahdollista. Pelkäisin myös, että lapsestani tulisi joku narkkari tai rikollinen.
Tuossa joku aikaisemmim ihmetteli miten lapsia pidetään haastavampina kuin koirien omistamista, niin näin koiran omistajana kyllä pakko sanoa, ettei tuo koiran omistaminen ole mitään verrattuna kaverien lapsiarjen ja töiden yhdistämiseen. Hirveä stressi kokoajan jokaisella.
Koiran omistaminen kyllä huomattavasti "tasaisempaa " arkea.
M36
Ostaisitko koiran nyt, jos se olisi sinun ainoa mahdollisuus saada koiraa ikinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama asia pyörii mielessäni jatkuvasti. Vaikka olen vielä nuorikin ja aika valintaan on, viime aikoina on ajatukset jatkuvasti pyörineet tässä: mistä sen voi tietää?
Välillä kuulee pienten lasten äitien kokemuksia, että ihmettelevät, milloin ehtivät käydä suihkussa, vessassa, tehdä kotityöt, vauvan kanssa. Ei kai kaikki voi sellaisia olla, mutta voinko minä mitenkään vaikuttaa siihen, ettei oma lapseni olisi? Kyllä minä varmaan rakastaisin lastani silti jne., mutta tuskinpa sellaisia superihmisiä on, että kiintymys ja lämpö vauvaa kohtaan ihan huipussaan kellään olisi.
Voisiko äidin jotenkin olla mahdollista olla suht hyvinvoiva ja onnellinen ihminen sellaisessa tilanteessa? Onko kellään kokemuksia, että voisiko se olla mahdollista?
Irti en kuitenkaan pääse peloista siitä, menetänkö sitten jotain, jonka olisin halunnut kokea.
Vierailija kirjoitti:
Ostaisitko koiran nyt, jos se olisi sinun ainoa mahdollisuus saada koiraa ikinä?
Mihin tämä liittyy?
M36
Mulla se on ollut pienestä saakka varmaa että haluan lapsia, sen on vain aina tiennyt. Ehkä seuraat intuitiotasi ja katsot jos alkaa ns vauvakuume tai alat kaivata lasta.
Itse olen lähes joka päivä hyvin kiitollinen omasta lapsettomuudestani, kaikki eivät kuitenkaan ole kuten minä. Itse puntaroin asiaa mm. niin, että olenko halukas ja kyvykäs asettamaan toisen ihmisen tarpeet aina ja periaatteessa ikuisesti itseni edelle? Lapsi kasvaa ja kehittyy, samalla se on aika pitkä aika (20 vuotta), kun aika intensiivisesti fasilitoit toisen ihmisen elämää, toki tarpeet vaihtelee, mutta yhtä kaikki, lapset ovat hyvin tarvitsevia. Ja se ei tietenkään ole väärin. Ja myös aikuiset lapset ovat tavallaan aina vastuullasi, jos heillä jotain hässäkkää, sinä vanhempana olet suurin tuki ja turva, näin ainakin pitäisi olla.
Itselleni asia oli täysin selvä jo lapsena. Eli ei lapsia, ei parisuhdetta.
Ja sen olen vanhemmilleni sanonut joskus kuulemma 9-vuotiaana, ja se on pitänyt.
Täysin mahdoton ajatus molemmissa asioissa.
Minulla on ollut ehjä koti, olen kasvanut kuuden sisaruksen kanssa minkäänlaista puutetta kokematta.
Ei alkoholia, ei väkivaltaa. Olen saanut harrastaa kuten sisaruksenikin, olemme saaneet opiskella. Puutetta ei ole ollut mistään.
Sieltä on turha mitään syytä ja selitystä hakea miksi näin olen aina tuntenut. En ole koskaan vain pitänyt lapsista - en vihaa enkä inhoa, en vain pidä enkä itselleni halua.
On ollut helppo päätös pysyä sinkkuna ja vapaana.
Tämä on minun päätökseni ja edellytän että sitä kunnioitetaan kuten minäkin päinvastaista.
N36
Minä olen aina rakastanut lapsia ja heidän hoitamistaan. Ja olen hoitanut todella paljon sisarusten lapsia. Valitettavasti sopivan puolison löytämiseen meni aikaa ja sitten kun alettiin yrittämään vauvaa niin se ei onnistunutkaan noin vaan. Minä itkeskelin lapsettomuutta ja päädyttiin hoitoihin. Hoitotauolla sitten alkoikin raskaus ihan luomusti. Ja myöhemmin tuli vielä lisää lapsia.
Jälkikäteen olen miettinyt että olisin elänyt lapsettomanakin ihan onnellisen elämän. Muiden lapsien hoito oli paljon rankempaa siinä mielessä että on vastuussa toisen lapsesta. Muutoin muiden lasten hoito oli keveää verrattuna omien lasten hoitoon, Vaikka hoitolapsi oli minulla parivuorokautta putkeen niin sain palauttaa lapsen sen jälkeen kotiinsa. Ja levätä kaikessa rauhassa. Hoitolasten kanssa tehtiin paljon asioita koska saatoin keskittyä vain heihin. Omien lasten kanssa ei pikkulapsivuosista ole juuri muistikuvia. Lasten kanssa ei kerennyt olemaan niin paljoa mitä olisi halunnut koska oli niin paljon normaali arkeen kuuluvaa tekemistä ja huolehtimista. Siis kotitöitä ja lasten sairastumisia ym.
Ap minusta kuulostaa siltä että sinun kannattaisi elää nyt täysillä lapsetonta elämää. Nauti siitä. Jos päädyt myöhemmin hommaamaan lapsia niin sitten sinulla ei ole aikaa esim harrastuksille niin paljoa. Jos elämäsi tuntuu ihan hyvältä ilman lapsia niin jatka niin. Lapsia voi hoitaa vaikka on laiska mutta jos sattuu vielä erityislapsi niin voi olla että pakollisia hoitotoimenpiteitä on paljon ja niin kauan kun lapsi asuu kotona.
Uskoisin että suurin osa meistä ihmisistä voi elää onnellisesti niin lasten kanssa kuin lapsettomana. Osa haluaa lapsia välttämättä ja osa ei mistään hinnasta. Jos asia ei ole sinulle tärkeä niin sopeutunet sama kumpaan tilanteeseen eikä elämä ole silti pilalla.
Näin on! Ei kuitenkaan kannata masentua jos omia ei kuulu. Adoptio vireille vaan ja odotus palkitaan jopa vielä suuremmalla ilolla!