Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Kommentit (346)
Itse olen tiennyt "aina" (no, niin kauan, kuin asia nyt ylipäätään on ollut käsitettävissä), että en halua lapsia. En yksinkertaisesti pidä lapsista!
Iän ja elämönkokemusten kautta tuo kokemus on vain vahvistunut koko ajan. Olen tietenkin siinä mielessä onnekas, että minun ei ole tarvinnut ikinä asiaa edes pohtia tai päätöstäni kyseenalaistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmuus muuttaa ihmistä. Jos ei ole narsistisia piirteitä tai korkea riski päihteisiin niin yleensä silloin vanhempi laittaa itsensä toiselle sijalle lapsen elämässä. Lapset vievät paljon aikaa ja vaivaa. Kun tarkemmin miettii eivät ne nyt koko elämää vie. Lapset kasvavat ja kehittyvät ja ikäkohtaisesti osaavat sitten toimia itsekin. Tottakai se vastuu on se 18-vuotta ja enemmänkin. Vaikea sanoa kun perhe-elämät ovat niin erilaisia. Ainoa juttu on vaan se että osaa antaa lapselle terveen elämän missä on turvallista kasvaa.
Aina se ei ole kiveen kirjoitettu. Lapsella voi olla hankala elämä vanhemmista tai itsestään johtuen. On ihan normaalia että joskus elämä ei ole yhtä onnea ja autuutta mutta se kuuluu kasvamiseen. Lapsillakin on omat kasvukipunsa. Niistä selviää kyllä kun antaa aikaa ongelmille ja että on myös ongelmanratkaisukykyä, keskustelutaitoa. Lasta täytyy kuunnella suurella sydämellä,empaattisuudella ja kärsivällisyydellä. Suurin kantava muuri on rakkaus omaa lastaan kohtaan.
Elämääni eniten merkitystä ovat tuoneet toiset ihmiset ja lapsuuteni oli hyvää aikaa sisarusten/serkkujen kanssa. Tykkään myös opettaa asioita ja tuottaa toisille iloa järjestämällä tekemistä tai kokkaamalla. Näin oma perhe on ollut aina itsellä tavoitteena, vaikken koskaan ole potenut varsinaista vauvakuumetta ja en esimerkiksi pitänyt imettämisestä yhtään. Aina näissä korostetaan pitääkö lapsista vaikka mielestäni isompi kysymys on pitääkö muista ihmisistä ylipäänsä vai tykkääkö mieluummin olla yksin ja rauhassa. Lapsuus on todennäköisesti se kaikkein lyhin aika luomasi uuden ihmisen kanssa ja on tosi negatiivinen ajattelutapa puhua "18 vuoden pallosta jalassa" tmv. Yhteisöön kuuluminen on yksi tärkeä tunne, toiset saa toteutettua sen harrastus-, työ- tai kaveripiirin kautta, jos perhettä ei halua muodostaa.
Minä tiesin jo suunnilleen 7-vuotiaana että haluaisin olla perheenisä, minun ei ole tarvinnut miettiä sitä lainkaan. Kaikki asiat ei ole menneet elämässä suunnitellusti mutta tämä toteutuikin.
Mulla sama asia mietityttänyt aikaisemmin. En ole tuntenut ikinä haluavani lapsia, mutta pelkäsin että tulen katumaan sitä sitten kun on myöhäistä. Nyt kun olen asiaa mielessäni pyöritellyt niin en minä oikeasti niitä lapsia halua, tykkään elämästäni yksin miehen kanssa ja meillä on koirat joita sitten hoivataan. Lapsi sotkisi vain koko elämän ja toisi liikaa vastuuta ja kaiken ajan elämästäni pitkän aikaa. En minä sellaista kaipaa, en yhtään. Haluan olla vapaa ja itsekkäästi nauttia elämästäni. Kaikki on niin paljon helpompaa näin. Jos joskus vanhempana sitten tulee sellainen fiilis niin voihan sen lapsen myös adoptoida. N23