Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Kommentit (346)
Sen tietää yksinkertaisella kokeella.
Otettiin sukulaisen kaksi koiraa kuukaudeksi hoitoon viime kesänä. Tajusimme, että koirat ovat vain murto-osa siitä,mihin lasten kanssa pitäisi sitoutua.
Olemme varsin meneviä ihmisiä, ja koirien kanssa menot kyllä loppui siihen. Piti herätä aamulla tuntia aikaisemmin että ehtii ulkoiluttaa koirat ja ruokkia. Töistä ei voinutkaan mennä suoraan ystäviä tapaamaan vaan oli lähdettävä koirat ulkoiluttamaan, ruokittava, leikittävä koiruen kanssa. Sen jälkewn olikin jo niin puhki ettei ollut voimia lähteä mihinkään leffaan tms.
Lapsi olisi satakertaa raskaanpi juttu.
Päätimme valita vapauden ja terveyden ja jaksamisen töissä.
Ei lapsia meille. Varma päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, otatutun koira hoitoon viikoksi. Tajuat että lapsi uuvuttaisi sinut.
Haluatko kasvattaa veronmaksajan, joka on myös tulevan eläkkeesi kustantaja, vai et?
Lapsista on vaivaa, mutta heitä myös tarvitaan.
Kyllä sen tietää, se on samanlainen vietti kuin vaikka himo, se joko on tai ei ole. Aika alkukantaista loppujen lopuksi.
Itse luulin etten ikinä halua lapsia. Niin vaan parikymppisenä, kun poikaystävän kanssa puhkesi kortsu, huomasin toivovani, että olisin raskaana. Näin jo meidät perheenä.
Hän oli kauhuissaan, joten otin järjen käteen ja söin katumuspillerin.
Siitä se ajatus kuitenkin jäi jonnekin kytemään. 25-vuotiaana ääni oli jo ihan selkeä, kolmekymppisenä se jo huusi.
Ellei mies olisi suostunut alkaa yrittää lasta siinä kohtaa, hän olisi mennyt vaihtoon.
Niin kova vietti se on, ei siitä oikein voi erehtyä.
Yhtä lailla jos ei halua seksiä, ei siihen pidä suostua, niin ei lastakaan pidä tehdä vain jos tuntuu että ehkä pitäisi. Ei pidä.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko kasvattaa veronmaksajan, joka on myös tulevan eläkkeesi kustantaja, vai et?
Lapsista on vaivaa, mutta heitä myös tarvitaan.
Ja höpö höpö, jättäkää lastenteko suosiolla meille jotka niitä aidosti haluamme, parempi niin kaikille. Ei ole toisten lapseton elämä meiltä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä petti ehkäisy, ja olen nyt 7. viikolla raskaana. Olen 32-v ja lapseton, ja perjantaina on aika keskeytykseen. On tullut viimeaikoina mietittyä paljon sitä, haluanko lapsen vai en... päädyin keskeytykseen, sillä arvostan (vielä?) liikaa mun vapautta. Haluan matkustella ja käydä suomessa aina kuin siltä tuntuu, ja kippistellä ystävien kanssa (ei juurikaan perheellisiä). Haluan luoda uraa, enkä saikutella jatkuvasti lapsen tautien vuoksi. Mä en ole myöskään valmis ottamaan riskiä, että lapsi ei olisi terve. Mua kauhistuttaa myös ajatella, mitä pikkulapsiarki tekisi meidän parisuhteelle. Aika näyttää, tulenko katumaan aborttia. En vain voi ottaa riskiä, että katuisin lasta.
Ihan ohiksena, ei tuossa iässä kannata enää ajatella ettet "vielä" halua lasta. Nyt on se hetki, 35 on aika lailla takaraja tavan tallaajalle, että lähtee hedelmällisyys laskuun.
Sanon näin koska itse jätin aivan liian viime tippaan, olin 35 ja täytyi jo tehdä ihan kaikki kikat ja silti kesti kaksi vuotta yritystä.
Kyllä sen tietää. Eikä kannata kovin fundeerata koska naisella tulee ikä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hei lapsirakas mummi!
Tulin kysymään täältä koska olen 16 vuotias tänä vuonna 17 täyttävä ja raskaana. raskaus oli vahinko. olen syömäyt pillereitä säännöllisesti. minulla on semmonen periaate että abortti ei ole oikein kun sellaisessa tilanteessa jossa oikeesti lapsi kärsisi tai äiti. joten en tiedö mutä tehdä kuulostaa niin hullulta että minusta tulisi äiti nöin nuorena. en ole vielä kertonut vanhemmilleni. mitä te tekisitte jos teidän tyttö olisi näin nuorena raskaana?
Täällä toinen lapsirakas mummi, vaikka vanhempi.
Minä olen vähän eri mieltä kuin tuo edellinen.
"Jos lapsi kärsisi, tai äiti", sisällyttäisin tuohon muutakin kuin fyysisen kärsimyksen. Adoption jättäisin pois laskusta kokonaan. Mikään ei ole niin kauhea kipu kuin äidin joutua eroon lapsestaan, tai lapsen joutua eroon äidistään. Eli joko rakastat lasta itse kaikesta sydämestäsi ja hoidat niin hyvin kuin pystyt, tai sitten keskeytät raskauden. tulet uudestaan raskaaksi vasta kun pystyt ottamaan lapsen vastaan.
Jos olisit minun tyttäreni, toivoisin että miettisit tarkkaan. Haluaisin että sinulla olisi mahdollisuus opiskella pitkälle, saada hyvä työ, ja että sinulla olisi rakastava puoliso joka tukee sinua ja teidän lapsia.
Jos sinulla olisi vanhemmat, joiden luona asua ja jotka hoitaisivat lasta, voisit käydä koulua. Jos ei ole, älä ryhdy siihen.
Jos lapsen isän kanssa rakastatte toisianne, hän on hyvä ja raitis, opiskeleva poika, te voitte selvitä tästä perheeksi ja aikuisiksi.
Jos hän ei jäänyt tueksi, et rakasta häntä, tai hän on epäluotettava ja käyttää alkoholia tai muuta, älä ryhdy siihen. Älä anna viattomalle lapselle sellaista kohtaloa.
Päätös ei ole enää vain sinun, et päätä vain omasta elämästäsi, siitä mikä asia tuntuisi kivalta elää tunnollasi.
Päätät nyt kokonaisesta ihmiselämästä. Haluatko siitä sellaisen, jossa isästä ei ole muuta tietoa kuin että joi ja jätti äidin, ja äiti ei koskaan päässyt opiskelemaan, ja elitte köyhyydessä.
Tietysti jos lapsella olisi vaikka nuoret mutta rakastavat vanhemmat, myöhemmin sisatuksia, ja hyvät isovanhemmat heidän elämässä. Vanhemmat kävivät koulunsa ja saivat ammatit, eikä perheellä ole puutetta.
Alkoholiin taipuvan ei pidä saada lapsia. N 650 syntyy vuosittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen tietää, se on samanlainen vietti kuin vaikka himo, se joko on tai ei ole. Aika alkukantaista loppujen lopuksi.
Itse luulin etten ikinä halua lapsia. Niin vaan parikymppisenä, kun poikaystävän kanssa puhkesi kortsu, huomasin toivovani, että olisin raskaana. Näin jo meidät perheenä.
Hän oli kauhuissaan, joten otin järjen käteen ja söin katumuspillerin.
Siitä se ajatus kuitenkin jäi jonnekin kytemään. 25-vuotiaana ääni oli jo ihan selkeä, kolmekymppisenä se jo huusi.
Ellei mies olisi suostunut alkaa yrittää lasta siinä kohtaa, hän olisi mennyt vaihtoon.
Niin kova vietti se on, ei siitä oikein voi erehtyä.Yhtä lailla jos ei halua seksiä, ei siihen pidä suostua, niin ei lastakaan pidä tehdä vain jos tuntuu että ehkä pitäisi. Ei pidä.
Tuollaisten epäjärjellisten viettien mukaan toteutetut päätökset ja teothan voivat olla seurauksiltaan katastrofaalisia. Luonto juuri yrittää huijata ihmisen lisääntymään, ja monet sitten tokennuttuaan tajuavat että mitä tulikaan tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä petti ehkäisy, ja olen nyt 7. viikolla raskaana. Olen 32-v ja lapseton, ja perjantaina on aika keskeytykseen. On tullut viimeaikoina mietittyä paljon sitä, haluanko lapsen vai en... päädyin keskeytykseen, sillä arvostan (vielä?) liikaa mun vapautta. Haluan matkustella ja käydä suomessa aina kuin siltä tuntuu, ja kippistellä ystävien kanssa (ei juurikaan perheellisiä). Haluan luoda uraa, enkä saikutella jatkuvasti lapsen tautien vuoksi. Mä en ole myöskään valmis ottamaan riskiä, että lapsi ei olisi terve. Mua kauhistuttaa myös ajatella, mitä pikkulapsiarki tekisi meidän parisuhteelle. Aika näyttää, tulenko katumaan aborttia. En vain voi ottaa riskiä, että katuisin lasta.
Ihan ohiksena, ei tuossa iässä kannata enää ajatella ettet "vielä" halua lasta. Nyt on se hetki, 35 on aika lailla takaraja tavan tallaajalle, että lähtee hedelmällisyys laskuun.
Sanon näin koska itse jätin aivan liian viime tippaan, olin 35 ja täytyi jo tehdä ihan kaikki kikat ja silti kesti kaksi vuotta yritystä.
Toivon, että olisi vielä pari vuotta aikaa miettiä haluanko lapsia ylipäätään. Olen kyllä tietoinen riskistä, että voin jäädä ilman. Tämä sai alkunsa tosiaan silkasta vahingosta, enkä ajatellut että tässä iässä se voisi tapahtua noin helposti. Toivon, että se korreloisi sen kanssa, että olen vielä kovin hedelmällinen, mutta ymmärrän myös että saattoi olla ihan sattuma. Tosiaan, asun ulkomailla joten panokset ovat vielä korkeammalla. Lapsen isä kuitenkin olisi täällä, enkä voi vain ottaa lasta ja muuttaa Suomeen jos ero tulisi. Paljon mietittävää ja myös puhuttavaa miehen kanssa. Toivon, että aika näyttää. Katsotaan myös, tuleeko sitä jotain himoa saada oma lapsi, sitä nimittäin ei ole koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen tietää yksinkertaisella kokeella.
Otettiin sukulaisen kaksi koiraa kuukaudeksi hoitoon viime kesänä. Tajusimme, että koirat ovat vain murto-osa siitä,mihin lasten kanssa pitäisi sitoutua.
Olemme varsin meneviä ihmisiä, ja koirien kanssa menot kyllä loppui siihen. Piti herätä aamulla tuntia aikaisemmin että ehtii ulkoiluttaa koirat ja ruokkia. Töistä ei voinutkaan mennä suoraan ystäviä tapaamaan vaan oli lähdettävä koirat ulkoiluttamaan, ruokittava, leikittävä koiruen kanssa. Sen jälkewn olikin jo niin puhki ettei ollut voimia lähteä mihinkään leffaan tms.Lapsi olisi satakertaa raskaanpi juttu.
Päätimme valita vapauden ja terveyden ja jaksamisen töissä.Ei lapsia meille. Varma päätös.
Hyvä, kun tiedätte ettette jaksa kuin vapautta, ystäviä ja töitä. Ajan kanssa kun varmasti käy niin, ettei se jaksaminen lisäänny, päin vastoin. Jossain vaiheessa menot vähenevät muutenkin, jopa menevillä ihmisillä niin kuin te.
Meillä on voimat riittäneet kaikkeen mihin olemme halunneetkin sen riittävän, lapset ovat jo aikuisia ja osalla omat perheetkin.
Nyt sinne makuusalonkiin sutinaa vällyjen väliin. Kuolee enemmän kuin syntyy. Kuka maksaa teidän lapsenne eläkkeet??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut myös ennen lapsia huonompi stressinsietokyky, jännitin kaikenlaista ja mietin ja vatvoin asioita pitkän aikaa. Lasten saamisen jälkeen musta on tullut tasapainoisempi, enää ei voi/jaksa keskittyä pikkuasioiden vatvomiseen kun elämässä on muutakin ja oli nyt kliseistä tai ei, niin ne lapset ja niiden hyvinvointi.
Samat pohdinnat olleet itsellä tapetilla viimeaikoina. Nuorempana vauvakuume oli minulle ihan vieras käsite ja pidin pikkulapsia lähinnä vastenmielisinä, mutta nyt kun kolmenkympin rajapyykki lähestyy, on biologinen kello alkanut ilmoitella läsnäolostaan.
Silti mietityttää olisiko minusta edes äidiksi. Pelkään mitä pikkulapsiarki tekisi parisuhteelle ja miten selviäisin perussairauteni kanssa raskaudesta ja synnytyksestä. Saati sitten jos se periytyy. Lisäksi en koe olevani mitenkään kovin äidillinen, olen ylisuorittaja, otan helposti paineita ja olen kova ahdistumaan. Kaikki varmaan sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät tee kovin hyvää vanhempaa.
Rohkeesti vaan. Moni elää pitkitettyä nuoruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jollet tiedä asiaa, niin et selvästikään lapsia riittävän paljon halua. Lapsettomuus on silloin oikein hyvä ratkaisu.
Me tehtiin 35-vuotiaiden järkipäätös yrittää yhdeksän kuukautta sitten. Nyt odotellaan esikoista syntyväksi tällä viikolla.
Itse tiesin heti päätöksen jälkeen tehneeni oikean päätöksen ja vauvakuume syttyi. Joten en ole samaa mieltä kanssasi.
Mekin tehtiin vuosi sitten päälle 30-vuotiaina järkipäätös ja nyt ollaan pian menossa ensimmäiselle käynnille selvittämään miksei raskaus ole vieläkään alkanut. Mullakin vauvakuume syttyi kun päätös oli tehty ja on kyllä ollut raskasta odottaa alkaako raskaus ja pohtia missä on vika. Oon vaan onnellinen että tehtiin se päätös vuosi sitten eikä esim vasta parin vuoden päästä.
Lapset on Herran lahjoja. Eihän niitä kaikille edes suoda.
Ennen tätä palstaa en tiennytkään kuinka onnellisessa asemassa olen! Ei nimittäin tarvinnut funtsia lainkaan haluanko lapsia vai en. Tottakai halusin ja sain ison perheen.
Äitiys ei ole estänyt matkustelemista eikä muutakaan kivaa. Ryyppäämisestä ja kapakkaelämästä en ole koskaan edes tykännyt. Toisaalta en ole kovin pullantuoksuinenkaan, joten lapset ovat jääneet vähälle vehnälle. Ruista ja rakkautta sitten siitäkin edestä!
Jos epäilyttää, älkää hankkiko viattomia lapsia kärsimään!!!!!!
Lasta oikeasti haluavan ei tarvitse miettiä vaihtoehtoja.
Lisään vielä, etten halua kuulostaa mitenkään tunteettomalta. Siskostani kyllä välitän, ja tilanne on muutenkin ikävä. Kuitenkin omaa elämääkin pitäisi tässä elää. Apua olemme tarjonneet, hän ei sitä ota vastaan. Keskustelunaiheen mukaisesti kuitenkin puhun nyt itsestäni ja lapsen hankinnasta.
-304